Chapter 11

Karjanhoito on vanhin elinkeino ja tulee kai eteenkinpäin olemaan laajimmin harjoitettu maassa. Nautaeläin-, hevos- ja lammaslaumat ovat hyvin suuria ja vielä ylimalkaan yhä suurenevia. Vuonna 1860 tasavallassa oli 5,220,000 nautaeläintä, vuonna 1884 6,826,000, siis 31 % lisääntyminen. Hevosten lukumäärä sitä vastoin on hiukan vähentynyt, 740 tuhannesta 666 tuhanteen samoina vuosina. Lammaslaumain lisääntyminen on kuitenkin suurin. 2,590,000 kappaleesta vuonna 1860 lisääntyivät ne 10,536,000:een vuonna 1884. Siis 13 % vuotuinen lisääntyminen. Näiden suunnattomien karjalaumojen arvo laskettiin vuonna 1860 30,100,000 doll, ja v. 1884 85,500 000 d., joka viime mainittu luku Suomen rahassa vastaa noin 436,000,000 mk. Tämä summa kenties ei näytä tarpeeksi suurelta. Mutta tulee muistaa, että se on eläinten arvo itse syntymäpaikalla, jossa terveestä työkuntoisesta ja täysin virheettömästä hevosesta maksetaan 5 doll. eli vähän yli 25 Suom. markkaa ja jossa virallisten arvioitten mukaa hevosen hinta on vaan 3 doll. Sitä hintaa ei voine juuri liian korkeaksi katsoa! Eläinten alhainen hinta tulee niiden paljoudesta sekä siitä tarpeesta, mihin niitä pääasiallisesti käytetään. Hevosia, lehmiä ja lampaita elätetään yksinomaan teurastuslaitoksia varten. Mitään varsinaista karjanhoitoa ei ole olemassakaan. Lehmät, jotka elävät ympäri vuoden vapaina suunnattomilla ruohokentillä, ovat laihoja ja antavat ainoastaan hiukkasen maitoa. Voin ja juuston valmistus on maalaisväestölle aivan tuntematon asia -- ainakin hyvin harvinainen taito. Minkä näitä tavaroita hiukan käytetään ja kysytään Montevideossa, se tuodaan Euroopasta. Pääkaupungin ravintoloissa voipi herkkuna saada lasin maitoa. Mutta se maksaa 25 centiä (1 mk. 25 penn.) Ja kuitenkin on Uruguayssa enemmän kuin 14 lehmää kutakin asukasta kohti! Myöskin lammas- ja hevoslaumat ovat jätetyt yksinomaan paimenten katsottaviksi. Mitään varsinaista hoitoa ja ruokkoamista ei voi tulla kysymykseenkään, kun laumat tavallisesti ovat hyvin suuria. Lampaita pidetään yhdessä laumassa tavallisesti 4-5,000. Tällaisen en masse harjoitetun karjanhoidon seurauksena on se, että Espanjasta tuodut hyvät rodut ovat vähitellen huonontuneet. Siitäpä syystä on Uruguayn samoin kuin Argentinankin lampaan villa kaupassa melkoisesti halvempiarvoista kuin australialainen ja pohjois-amerikkalainen, englantilaisesta puhumattakaan. Hevoset eivät myöskään suuresti muistuta mainioista andalusialaisista esi-isistään. Viime vuosina kuitenkin jo on käännetty enemmän huomiota karjarodun parantamiseen.

Vuotuinen sarvikarjan käyttäminen nousee virallisen tilaston mukaan 1,145,000 kappaleesen. Niistä käytetään 480,000 kotoisina tarpeina, 102,000 viedään ulos elävinä ja 563,000 teurastetaan saladeroissa vientiä varten, Viime mainittuun summaan on laskettu 150,000 raavasta Liebigin lihamehun valmistusta varten. Paysandùssa ja Fray Bentos'issa Uruguay-virran varrella ovat ne suuret saladerot ja muut laitokset, mitkä tätä teollisuutta varten tarvitaan. Muuten saladeroissa teurastettujen eläinten liha tavallisesti kuivataan auringon paisteessa ja viedään parhaasta päästä Brasiliaan ja Länsi-Indiaan, joissa maissa lihaa, lämpimän ja kosteuden tähden, tuskin muussa muodossa voi saadakaan. Tätä vientiä varten teurastetaan myös hevosia. Nahat joko kuivataan taikka suolataan. Kuivatut viedään Englantiin, suolatut Välimeren maihin. Lampaita teurastetaan yksinomaan villan tähden. Nahat viedään villoinensa suurissa kääryissä Englantiin valmistettaviksi. Sieltä tuodaan samaa villaa takaisin valmistetussa muodossa, ponchona tahi muina villavaatteina, Uruguayhin ja myödään koko joukon huokeammalla kuin kotimaisia teoksia. Laadultaan ne tosin eivät ole niin kestäviä ja hienoja kuin kotimaiset, mutta kukapa meidän päivinä ajatelleekaan antaa lapsiensa ja lastenlastensa periä niitä pukineita, jotka heitä itseä ovat uskollisesti palvelleet ja suojelleet puolen ihmiselämän ikää. Niinpä kysytään hienoja, oikeita kotimaisia saali- ja ponchokutouksia paljoa vähemmin kuin ennen, niin että niiden kutomistaito on loppuun kuolemaisillaan. Samoin tekee myös vicuña, jonka erinomaisen hienosta ja kestävästä villasta kehrätään lanka näihin kutomateoksiin. Nykyään ainoastaan rikkaat voivat itselleen hankkia näitä n.s. oikeita ponchoja.

Cerron juurella, lähellä Montevideota, oli Joulukuulla v. 1888 kymmenen saladeroa toimessa. Saman kuun 22 päivään asti oli niissä sinä vuonna teurastettu 87,585 nautaeläintä. Yhtenä päivänä, Jouluk. 22, tapettiin seitsemässä yhteensä 2,027 nautaa ja eräässä saladerossa erikseen 512. Vuonna 1887 oli samaan päivään teurastettu ainoastaan 48,461 ja 1886 52,340 kappaletta nautoja. Paitsi lihaa ja nahkaa, käytetään myöskin sarvet, pääasiallisesti liiman valmistukseen, ja luut, jotka poltetaan superfosfatiksi tahi viedään luonnossa Englantiin luumyllyihin. Myöskin tali otetaan käytettäväksi ja sisälmykset, joista valmistetaan guanoa.

Käynti saladeroissa on hyvin vastenmielistä hajuaistimille, samoin hermoille, milloin laitos on käynnissä. Laajoissa aitauksissa riippuu lihaläjiä seipäillä, kuivamassa auringon paisteessa. Kun päivittäin teurastetaan satoja eläimiä ja kuivaaminen kestää useita päiviä, on kuivamassa oleva lihan paljous jotenkin suuri. Eri seipäillä riippuvat hännät, korvat y.m. Sarvet ovat ladotut pinoihin, joiden sisäpuolella kohoaa mahtavia röykkiöitä poltettuja luita. Verta ja sisälmyksiä on säilyttimissä tahi virtailee torvia myöten mereen, joka on pitkältä peitetty juoksevilla öljyaineilla. Siinä viihtyvät hyvästi suuret kajava- ja korppikotkalaumat. Jokaisella askeleella saladerossa säikytät joukottain kärpäsiä lentoon. Äkäisellä surinalla ne osoittavat vihaansa häiritsemisestä, vaan pian taas laskeutuvat alas paksuina mustina laumoina kaikkialle hajoitettuun lihatörkyyn. Kun tuuli käy saladeroista päin, tuntuu ilettävä poltetun löyhkä hyvin vastenmieliseltä monen virstan päähän.

Maanviljelystä Uruguayssa täytyy pitää vielä hyvin alkavana, nuorena elinkeinona. Luonnollisesti ovat asukkaat aina espanjalaisen siirtoasutuksen alusta viljelleet maata jossakin määrin, etenkin kun semmoinen työ aina on ollut hyvin kiitollista. Mutta maanviljelystä on katsottu kokonaan sivuasiaksi, ja viljellyt alat ovat olleet hyvin pieniä. Vielä parikymmentä vuotta sitte tuotiin Montevideoon paljon viljaa, enimmin nisua, etenkin Välimeren maista. Tuonti on nyt lakannut ja onpa viljan vientiäkin jo alettu harjoittaa, vaikka vienti toistaiseksi on supistunut vähäpätöiseksi. Maanviljelyksen edistykset voi pitää varsinaisesti alkaneina 1860 luvulla, kun hallitus suostui yksityisten tekemiin ehdotuksiin n.s. maanviljelyskoloniain perustamisesta. Ne muodostettiin eurooppalaisista ja Canaria-saarista tulleista siirtolaisista niin, että tavallisesti joukko perheitä samaa kansallisuutta aina teki kolonian. Neljä tärkeintä koloniaa ovat Colonia-maakunnassa. _Piemontissa_, schweitziläisten perustamassa koloniassa, oli v. 1885 2,200 asukasta ja 40,000 acrea viljelyksessä olevaa maata, josta saatiin 330,000 bushelia viljaa. Sitä seuraavassa suurimmassa koloniassa, _Sniza'ssa_, joka myöskin on schweitziläisten, oli samana vuonna 1,800 asukasta ja 26,000 acrea maata viljelyksessä sekä 220,000 bushelia satoa. _Canaria_, 500-henkinen, on canarialaisten perustama, ja _Berlin_, 180 asukasta, saksalaisten viljelemä. Kaikkiaan on nykyään kahdeksan maanviljelyskoloniaa, kaikki Uruguayn lounaisosassa, nimittäin neljä Colonian piirikunnassa, kolme Paysandùssa ja yksi Sorianossa. Vuonna 1885 oli niissä yhteensä 6,240 asukasta, 107,000 acrea viljeltyä maata ja 920,000 bushelia satoa, puoleksi nisua ja maissia. Maanviljelyskoloniain menestys on ikäänkuin kehoittimena epäilemättä auttanut maanviljelyksen, kehittymistä. Varsinaisena syynä kuitenkin lienee se seikka, että Euroopasta on tänne siirtynyt maanviljelykseen perehtyneitä asukkaita, samoin kuin sekin, että väestön lisääntyessä viljan tarvekin on enentynyt, joten viljelijäin on ollut mukava vaihtaa rahaksi omista tarpeista liiaksi jääneet viljavaransa edullisiin hintoihin. Molempien tärkeimpäin viljalajien, nisun ja maissin, sato on vuodesta 1855 vuoteen 1883 lisääntynyt enemmän kuin nelinkertaiseksi, siis nopeammin kuin väestö. Tarkemmin selittääkseni maanviljelyksen edistyksiä yllämainittuina 30 vuotena sekä suhteita tärkeimpien viljalajien viljelyksessä, otan tähän seuraavan taulun Mulhallin Handbook of the River Plate'sta.

Bushelia satoa.

Nisua. Maissia. Yhteensä.

1855. 700,000. 400,000. 1,100,000. 8 bush. jokaiselle asukk. 1860. 1,300,000. 600,000. 1,900,000. 9 " 1870. 2,100,000. 700,000. 2,800,000. 9 " 1878. 2,600,000. 1,600,000. 4,200,000. 9 1/2 " 1883. 3,500,000. 1,200,000. 4,700,000. 10 "

Tästä näkee, että nisun sato on lisääntynyt viisikertaiseksi ja maissin ainoastaan kolmin kerroin. Luonnollista onkin ollut antautuminen etupäässä nisun viljelykseen, kun siitä maksetaan melkein kaksi kertaa niin paljon kuin maissista bushelilta, kun yhden bush. nisun satoa varten vaaditaan peltoa ainoastaan 1 1/2 kertaa niin paljon kuin samaan määrään maissin satoa.

Maanviljelystä harjoitetaan ainoastaan kuudessa Uruguayn kolmestatoista piirikunnasta, ja kaikki ne ovat maan lounais- ja eteläosissa. Melkein puoli kaikkea viljeltyä maata on Montevideon luona olevan pienen maakunnan sisällä, joten siellä on kahdeksan acrea viljeltyä maata kutakin asukasta kohti; siis jotenkin hyvin viljelty väkilukuun nähden. Kolmannes maanviljelykseen käytettyä maata on San Josén ja Colonian piirissä. Edellinen maakunta sijaitsee keskimäärin 20-30 engl. penik. päässä Montevideosta ja on rautatien kautta yhteydessä sen kanssa. Jälkimmäinen on ainoastaan hiukan kauempana La Plata-virran rannalla. Tässä näkee selvän esimerkin siitä, miten suurenmoisesti ison kaupungin läheisyys, varsinkin pääkaupungin, ja mukavat kulkuneuvot vaikuttavat maanviljelyksen edistymiseen. -- Koko viljellyn maan ala Uruguayssa laskettiin vuonna 1885 olevan 740,000 acrea ja vuotuinen tulo 5,470,000 doll. -- nisusta 3,500,000 d. ja maisista 650,000 d. Jos tämän vertaa karjanhoidon tuloihin, jotka samaan aikaan nousivat 21,100,000 d., niin huomaa, että maanviljelyksen arvo maan taloudessa on kaukana takapajulla karjanhoitoon verraten.

Ulkomaan kauppa on Uruguayssa väkilukuun verraten ollut jotenkin vilkas aina sitte viime vuosisadan loppuosan, jolloin Montevideo oli Etelä-Amerikan etevin kauppakaupunki. Vaikkapa se ei olekaan laajentunut samassa määrässä kuin väkiluku, on tälläkin alalla tapahtunut joutuisa kehittyminen. Vuotuisen tavarain vaihdon arvo on sitte 1840-1850 luvun suurennut noin kolminkertaiseksi. Vuosina 1881-1883 oli viennin arvo vuosittain 19,700,000 d. ja tuonnin 18,100,000 d. eli yhteensä koko tavarain vaihdon arvo 37,800,000 dollaria, joka Suomen rahassa vastaa noin 189,000,000 markkaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että tavarain vaihdon arvo ulkomaiden kanssa Suomessa oli vuonna 1882 vähän yli 289,000,000 mk., siis ainoastaan noin 1 1/2 kertaa niin suuri kuin Uruguaylaisen arvo. Uruguayn kauppa on siis verrannollisesti melkoista vilkkaampi kuin Suomen, sillä kun tavarain vaihdon arvo jaetaan väkiluvulla, tulee Uruguayssa 80 dollaria eli 400 mk. jokaista asukasta kohti, kun Suomessa sitä vastaan jokainen henkilö vaihtaa tavaroita ulkomaan kanssa ainoastaan 130 markan arvosta. Mutta myöskin muihin maihin verraten on Uruguayn ulkomainen kauppa hyvin korkealla kannalla. Vastaavat numerot ovat nimittäin Isobritanniassa 82 doll., Uruguayssa 80, Ranskassa ja Argentinan tasavallassa 45, Saksassa 35 ja Yhdysvalloissa 31 doll. Muuten on Uruguay kauppayhdistyksissä Englannin, Ranskan, Brasilian ja Yhdysvaltojen sekä monen muun maan kanssa. Vaan erittäinkin Saksa on viime aikoina myöskin alkanut kilpailla suurten kauppavaltojen kanssa. Etevimmät vientitavarat ovat karjanhoidon tuotteet. Villaa ja lihaa sekä lihamehua viedään kutakin lähes 6,000,000 dollarin arvosta ja raavaanvuotia lähes 3,500,000 d. Joku määrä viljaa myös viedään, melkein yksinomaan Brasiliaan. Kun maassa tuskin lainkaan harjoitetaan teollisuutta, täytyy useimmat tarve- ja ylellisyystavarat tuoda ulkomaalta. Ylimalkaan pitää Englanti huolen teollisuustavaroiden tuonnista ja Ranska korutavarain. Tärkeimmät tuontitavarat ovat villa- ja puuvillateokset Englannista ja korutavarat sekä viinit Ranskasta. Myöskin Espanjasta, Portugalista ja Italiasta tuodaan maahan paljon viiniä. Sitä paitsi tuodaan sokeria, kahvia, juustoa, voita y.m. Euroopasta, Brasiliasta, Pohjois-Amerikasta ja muista seuduista. Puutavaroita tuodaan Yhdysvalloista, brittiläisestä Pohjois-Amerikasta ja osaksi myöskin Skandinavian maista, sillä vaikka suuria metsiä on lähempänäkin, kuten esim. Argentinassa, on kulkuneuvojen mitättömyys ja itse puuaineen laatu syynä siihen, ettei ainakaan toistaiseksi ole katsottu kannattavan tarpeita sieltä tuottaa.

Kivihiilien tuonti on tärkeä. Se tapahtuu melkein yksinomaan Englannista. Suurin osa hiiliä käytetään höyrylaivoissa, joita, kuten jo on mainittu, paljon käy myös Montevideossa. Niitä tuovat eri kansojen purjelaivat, enimmin norjalaiset. Tuonti nousee 35,000 tonniin kuukaudessa eli 420,000 tonnia vuosittain. Montevideossa on monta suurta hiilen tuontifirmaa, joista etevin, A. F. Brazu, on sitoutunut hankkimaan 16,000 tonnia kuukausittain höyrylaivoihin. -- Kuten luonnollista, käy Uruguay suurimman osan kauppaansa ulkomaiden kautta. Montevideossa ovat useimmat tuontitavarain käyttäjät ja tienoo sen ympäristössä on tiheimmin asuttu. Siellä ovat suuret teurastuslaitokset ja sieltä levenee maan rautatieverkko, vaikkapa toistaiseksi vielä vähäpätöinenkin. Koko maan tavarain vaihdon arvosta menee 74 % Montevideon sataman kautta. Likinnä enimmän on kauppaa Paysandùn satamassa, 11 %, sitä lähinnä Fray Bentos'issa 6 %. Näistä molemmista satamista lähetetään paljaastaan karjantuotteita, edellisestä 4,000,000 ja jälkimmäisestä 2,200,000 dollarin arvosta. Tuonti molempiinkin satamiin on hyvin vähäpätöinen. Muuten ulkomaiset laivat toimittavat koko Uruguayn kaupan ulkomaiden kanssa, kun maa ei omista mitään kauppalaivastoa. Sitä vastaan kustantaa tasavalta useita majakoita merikulun helpoittamiseksi.

Kun tuontitavarain hinta pitkien kuljetusmatkojen tähden käy kalliiksi, niin ei tarvita mitään suojelustullijärjestelmää. Kuljetusmaksut, jotka tuontitavarain hintoja luonnollisesti lisäävät korkealla prosentilla, vaikuttavat saman mitä suojelustullit voisivat saada aikoihin. Uruguayssa ne eivät kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi, ole nähtävästi vaikuttaneet teollisuuden syntyyn eikä kehittymiseen. Kuten jo on mainittu, ei ole, lampaan villan runsaudesta huolimatta, syntynyt mitään kotimaista villateollisuutta, vaan sekin käsin valmistus, mitä vanhastaan on ollut olemassa, on kuolemaisillaan. Villatavaroita, kuten muitakin vaatteita, tuodaan Englannista, Belgiasta ja Ranskasta. Nahkavarat ovat melkein tyhjentymättömiä, mutta kuitenkin, korkeista kuljetusmaksuista huolimatta, tuodaan kenkiä suuria määriä Ranskasta ja Englannista. Olut -- ottaakseni kolmannen esimerkin, tulee 500, jopa 1,000 % kalliimmaksi kuljetusmaksujen vuoksi, mutta kuitenkin sitä hyvin paljon tuodaan Saksasta ja Englannista. Erästä lajia olutta tosin valmistetaan kotimaassa, mutta laadultaan niin ala-arvoista, ettei se lainkaan kelpaa kilpailemaan ulkomaisen kanssa, jonka tähden sitä ei juuri kukaan ostakaan. Syinä teollisuuden näin kurjaan tilaan ovat kai osaksi pitkät sisälliset levottomuudet, osaksi vähäinen voitto ja polttoaineiden korkea hinta -- kivihiili kallistuu, kuten muutkin tuontitavarat, kalliin kuljetuksen tähden -- osaksi myöskin se (kuten muuallakin lämpimässä ilmanalassa), että yksitoikkoinen työ suljetuissa huoneissa niin vähän sointuu kansan luonteesen. Koetetaan tulla toimeen vähemmälläkin palkalla, kun vaan saadaan oleskella vapaassa ilmassa, ennenkuin tyydytään istumaan päivästä päivään samojen seinien sisälle suljettuna ja alituisesti samanlaisessa työssä vähän suuremman palkan tähden. Olkoot syyt nämä taikka muut, selvää vaan on, että uruguaylaisen teollisuuden kehittymätön tila ei perustu tuontitavarain halpahintaisuuteen. Tullisuojelus ei siis ole tarpeellinen eikä anteeksi suotavakaan. Tulojen vuoksi kuitenkin on säädetty muutamia pienempiä maksuja eräistä tuonnin lajeista, etenkin ylellisyystavaroista. Merkillistä vaan että viimemainittujen joukkoon luetaan myös ulkomaiset painotuotteet. Kirjain tuonti ristisiteissä on kokonaan kielletty. Tyyten toisenlainen menetystapa varmaan olisi hyödyllisempi yleisölle, ja myöskin luonnollisesti enemmän hyödyttäisi kuin vahingoittaisi kotimaista kirjallisuutta, jonka tuotteliaisuus on yhtä paljon kuin ei alkuakaan.

Vientitullia otetaan useimmista tavaroista, niinkuin esim. lihasta, villasta, vuodista, luista y.m. Nämä vientitullit ovat hyvin korkeita ja vaikuttavat siis häiritsevästi ja siten myöskin siihen elinkeinoon karjanhoitoon, joka juuri pääasiallisesti on viennin pohjana. Kummallista, ettei ole voitu keksiä mitään parempaa keinoa, mikä olisi valtion tuloja korottanut sen verran, että ne edes joihinkin määrin olisivat vastanneet menoja. Tullit tuottavat vuosittain noin 5,500,000 dollaria, vastaava 27,500,000 S. markkaa eli lähes kaksi kertaa niin paljon kuin Suomen tullitulot. Tästä summasta saadaan suurin osa vientitullina. Muuten tekevät tullitulot noin 5/8 Uruguayn valtion kaikista tuloista.

Rahakantana Uruguayssa on kulta, pääyksikkönä peso eli uruguaylainen dollari, arvoltaan noin 5,37 Suom. markkaa. Englannin punnasta saadaan 4,70 uruguaylaista dollaria. Peson alaosia ovat 100 centesimos'ia, -- 10 centesimos'ia = 1 real. Päinvastoin kuin Argentinassa käy Uruguayssa sekä hopea- että paperiraha täydestä arvostaan. Setelejä on liikkeessä keskimäärin 5,500,000 doll., joista 2,500,000 d. valtion antamia ja jäännös kahden suuren yksityispankin -- London and River Plate bank antaa 1,800,000 d. ja Banco Commercial 1,200,000 d. arvosta -- kaikista täysi lunastusvelvollisuus vaadittaessa. Paitsi näitä on olemassa monta muuta suurta yksityispankkia, niinkuin Banco Inglés del Rio de la Plata, 7 milj. doll. pääoma, Banco de España y Rio de la Plata, 3 milj. d. pääoma, Banco Italiana del Uruguay, pääoma noin 2 milj. d., Sowedad General de Credito de la Republica Oriental del Uruguay, 7 1/2 milj. kulta doll. pääoma, y.m. Useilla näillä pankkilaitoksilla on pääkonttorinsa Buenos-Ayres'issa ja Montevideossa La Plata-valtioita varten sekä haarakonttoreja muutamissa maaseutukaupungeissa Uruguayn ja Argentinan tasavallassa. Muuten näyttää pankkitoimi yleensä liiketoiminnan suhteen kehittyneen erittäin nopeasti. Lainojen korko on eurooppalaisten käsityksen mukaan hyvin korkea, kahdeksasta kahteentoista, ainoastaan harvinaisissa tapauksissa 6 %, ja on levottomina aikoina, ainoastaan lyhyt aika sitte, ollut paljoa korkeampikin. Pienempiä pankki- ja vekselikonttoreja on Montevideossa hyvin monta, ja samanlaatuisia suurempiakin laitoksia syntyy yhä. Joulukuulla 1888 kertoivat sanomalehdet, että hallitus oli hyväksynyt erään uuden, "Banco Cooperativo del Uruguay"-nimisen osakepankin säännöt. Pääoma oli 2 milj. dollaria jaettuna 500,000 doll. suuruisiin sarjoihin ja osakkeihin à 10 doll. kukin. Osakkeenomistajat saavat talletuksista säästöpankkiosastossa 1 % enemmän kuin muut säästöjen tekijät. Pankki oli määrätty työskentelemään kolmeosastoisena -- elinkorko- ja laina-, säästöpankki- ja kauppaosasto. Samaan aikaan hommasivat englantilaiset rahamiehet uuden pankin perustamista Montevideoon, 5 milj. doll. pääomalla. Paysandùssa puuhailtiin maanviljelyspankkia, jonka pääoma olisi 1 milj. doll. Muuten ne suurimmaksi osaksi ovat englantilaiset, jotka täällä hakevat pääomainsa edullista sijoittamista ja joiden on kotimaassaan vaikea niitä taottavalla tavalla sijoittaa.

Euroopan ja Uruguayn kesken useiden suurten höyrylaivayhtiöiden alukset välittävät hyvin vilkasta säännöllistä liikettä. Siinä on laivoja italialaisia, ranskalaisia, saksalaisia, englantilaisia ja espanjalaisia. Nopeimmin päästään italialaisilla laivoilla, jotka kulkevat 18-19 päivässä Genovasta Montevideoon, välillä poiketen ainoastaan Barcelonaan ja mahdollisesti myöskin Madeiraan. Muut höyrylaivat viipyvät matkalla 24-30 päivää ja käyvät matkalla Bahiassa ja Rio de Janeirossa y.m. satamissa. Vaikka matkustus niissä vetääkin aikaa vähän enemmän, ovat ne kuitenkin pidettävät parempina, kun käynti eri satamissa tarjoaa suurempaa vaihtelua. Matkustaen jossakin näissä laivoissa -- ranskalaiset mahdollisesti poislukien -- välttää ne ikävyydet, mitä satoihin nouseva siirtolais-matkaseurue välttämättömästi synnyttää. Hinnat ovat ylimalkaan 30 d. ensi luokassa ja 10 d. kolmannessa, siihen luettuna ruoka, mutta ei viini. Niillä seuduilla valtamerta, missä nämä laivat kulkevat, vallitsee enimmäkseen ympäri vuoden tasainen, selvä ilma. Pasaadituulet, jotka puhaltavat jotenkin viileästi, vaikkeivät voi mainittavaa lainehtimista synnyttää, lieventävät yhteydessä laivan joutuisasta kulusta syntyneen vedon kanssa sitä rasittavaa kuumuutta, mikä useimmiten vaivaisi matkustajaa. Siis tällä reitillä, jos missään, matkustaja voi huoleti nauttia kaikkia merimatkan riemuja, tarvitsematta pelätä mitään niitä ikävyyksiä, jotka muuten tavallisesti ovat sen yhteydessä. -- Joka päivä ankkuroi yksi tahi useampia näitä suuria siirtolais- ja matkustajalaivoja Montevideon ulkosatamaan.

Buenos-Ayres'in ja Montevideon kesken välittää säännöllistä liikettä eräs englantilainen yhtiö "la Platense Motilla Cy dimited". Kaksi siipihöyrylaivaa, "Eolo" ja "Venus", lähtee vuorottain joka ilta kello 7 Montevideosta. Buenos-Ayres'iin saavutaan seuraavana aamuna kello 6, ja päinvastoin. Tuo 120 meripenikulmaa pitkä matka kuljetaan siis 11 tunnissa. Laivat ovat hyvin mukavasti sisustetut ja aiotut yksinomaan matkustajaliikennettä varten. Kolmessa eri kerroksessa on makuuhyttejä, puhelusalonki ja ruokasali sekä leveät kallerit keulasta perään kävelyä varten, ja ylinnä vielä leveä, suunnaton kansi lepäyssohvinensa. Hinta matkalta on ensi luokassa 7 doll. Siihen kuuluu päivällinen a l'espagnol, yhdeksän ruokalajia, viiniä y.m. Valaistus tapahtuu sähköhehkulampuilla. Nämä liikkuvat ensi luokan hotellit ovat rakennetut Dumbartonissa, lähellä Glasgowia, ja sanotaan maksaneen 320,000 d. eli 1,600,000 Suom. markkaa kappale. Paitsi näitä laivoja, jotka käyttävät englantilaista lippua, omistaa sama yhtiö vielä neljä muuta vähän pienempää, hieman yksinkertaisemmin sisustettua siipihöyrylaivaa, jotka välittävät liikennettä Montevideosta ylös La Plata- ja Uruguay-virtoja pitkin Saltoon, poiketen Buenos-Ayres'issa, Fray Bentos'issa ja Paysandù'ssa. Ne lähtevät kahdesti viikkoonsa, keskiviikkoisin ja lauvantaisin klo 7 illalla Montevideosta. Muuan propellihöyrylaiva, kuuluva samalle yhtiölle, välittää liikennettä linjalla Montevideo--Buenos-Ayres--Rosario. Sen kulkua kuitenkin pidetään vähän hitaisena ja jotenkin kalliina. -- Kilpaillakseen mainittujen höyrylaivojen kanssa on Montevideossa syntynyt yhtiö, jonka tarkoituksena on saada laivaliikenne Montevideosta La Plataan niin nopeaksi, että matkan ennättäisi kulkea viidessä tunnissa. Tästä Argentinan uudesta pääkaupungista olisi sitte vaan tunnin matka rautateitse Buenos-Ayres'iin. Liikennettä pitkin uruguaylaista ja brasilialaista rannikkoa välittävät erään brasilialaisen yhtiön laivat, jotka noin kerran viikkoonsa lähtevät Montevideosta.