Chapter 10

Näiden lakeusten yli ajoittain puhaltaa erinomaisen kovia n.s. pamperosmyrskyjä. Ne syntyvät Andes-vuorien juurella, myllertävät sitte pampaksen yli hirveällä voimalla ja tuntuvat myös kaukana merellä. Nuo äkkinäiset ja rajut myrskyt, joita seuraa mitä voimallisimmat ja tiheimmät salamat, ovat jotakin mahtavaa ja suurenmoista, niinkuin nuo äärettömät lakeudetkin, joilla ne syntyvät. Semmoisen myrskyn raivotessa olimme tilaisuudessa katsella salamoimista La Plata-virran suulla. Salama seurasi toistansa niin tiheään, ja niin monta niitä syttyi yhtaikaa, että tuntikausia oli säkkipimeä ilta voimallisessa sinervän päivän valossa (joskus tosin hämärtyi muutaman sekunnin ajaksi).

_Patagonia_, johon Tulimaa myöskin luetaan, on Pampaksen eteläpuolella ja täyttää koko eteläisimmän osan Etelä-Amerikkaa Andes-vuorien itäpuolella. Tämän laajan maan väestö on suurimmaksi osaksi indiaaneja, jotka kuuluen moneen suurempaan ja pienempään heimoon vaeltelevat ympäri maata. Sen mukaan kuin niiden lukumäärää tunnetaan ja jo on voitu laskea, tekee se yhteensä noin 30,000. Paitsi heitä asuu noin 4,000 kristittyä uudisasukasta muutamilla paikoin rannikolla ja virtojen suilla. Niillä seuduin on tärkein Tehuel-ches-heimo, jonka hallussa melkein kokonaan on tuo suuri alue Chubut- ja Santa Cruz-virran välillä, s.o. koko pohjois- ja keski Patagonia. Maan pohjoisosassa asuvat sitä paitsi Che-he-ches- ja Molu-ches-indiaanit; ja luoteisimmassa nurkassa, Andes-vuorien juurella, Payn-ches- ja Tami-ches-indiaanit. Rio Santa Cruz'in eteläpuolella asuvat heimot Pilma-ches, Yakanah-ches ja Che-huel-ches. Ne ovat suurimmat ja tärkeimmät Patagoniassa asuvista monista indiaaniheimoista. Muuten ei voi lainkaan määrätä monenkaan heimon asuma-alaa, sillä kun metsän riista jossakin paikassa vähentyy, muutetaan heti toiseen; jos siellä taas kohtaa jokin vastarinta, ovat indiaanit heti valmiina ase kädessä anastamaan halutut oikeudet ja asuttumaan mihin mieli tekee.

Tulimaasta ja sen asukkaista tiedetään ylimalkaan hyvin vähän. Sen verran kuitenkin tiedetään, että siellä asuvat indiaanit yleensä ovat rauhallista kansaa. Heidän elinkeinonansa on melkein yksinomaan kalastus ja kaupankäynti Magellan-salmen toisella puolella olevien sukulais-heimojen kanssa, joista he niin hyvin puheensa kuin tapojensakin puolesta paljon muistuttavat.

Patagonia on ylätasankoa, johon useat virrat, mereen juostessaan, ovat kaivaneet syviä uria. Viljelykselle soveltuvat ainoastaan nämä virtalaaksot. Muuten maa on kivistä ja laihaa sekä kasvaa pensaita ja pikku puita. Yleisimmin kasvaa chañarpensas, jossa on teräviä, pitkiä piikkejä. Kauempana lännessä, missä maa alkaa kohoutua Andes-vuoria vastaan, on kasvisto hieman rikkaampi. Siellä on myöskin suurempia metsiä, pääasiallisesti havupuita.

URUGUAY.

Republica Oriental del Uruguay on Etelä-Amerikan pienimmän valtion virallisena nimenä. Kartalla se näyttää vaan pieneltä pilkulta Brasilian ja Argentinan laajojen alueitten rinnalla. Kenties on tarpeen tämän pienen valtion etsimistä helpoittaaksemme tarkemmin mainita sen asema. Se on 30 ja 35° välillä eteläistä leveyttä sekä 53 ja 58° 30' välillä läntistä pituutta (Greenwichistä). Rajat muodostavat melkein suunnikkaan näköisen kuvion, alaltaan 7,056 neliöleaguesia eli 1,764 Suom. neliöpen., s.o. pinnan, joka on melkein yhtä suuri kuin puolet Suomen pinta-alasta, kun Lapinmaakin siihen luetaan. Idässä rajoittaa valtiota Mini-järvi ja Atlantin meri, etelässä La Plata-virta, lännessä Uruguay-virta, jonka vastaisella rannalla on argentinalainen maakunta Entre Rios, ja pohjoisessa, Brasiliaa vastaan, virrat Cuareim, Cuchilla Sant' Ana ja Yaguaron, jotka eivät kuitenkaan tee mitään täydellisesti säännöllistä luonnon rajaa. La Plata-virran toisella puolella olevien pampaksien vastakohtana on Uruguayn mäkinen maa, ylimalkaan tosin matalaa, mutta täynnä kukkuloita ja alankoja, joissa viime mainituissa kiemuroipi lukemattomia puroja, viimein yhdistyen jo'iksi ja virroiksi, jotka muodostavat yli koko maan ulottuvan verkon. Keskimaan liike tulee siten helpoksi, samoin kuin maa, runsaan vesimäärän vuoksi, on viljelyksellekin mukavaa. Rio Negro on Uruguayn suurin virta. Se virtaa maan halki koillisesta lounaasen, lisäjo'illaan täyttäen 3/4 siitä sekä vihdoin purkautuen Uruguay-virtaan. Se on virta suuri kuin Ganges ja purjehduskelpoisuutensa vuoksi nykyään jo suurenarvoinen maan taloudelle; vaan tulevaisuudessa, kun asukkaita lisääntyy, tulee se arvoltaan olemaan vieläkin suurenmoisempi. Uruguay-virta saa alkunsa Brasiliassa. Se on yli 1,000 engl. penik. pitkä ja vyöryttelee keskimäärin 11 miljoonaa kuutiojalkaa vettä minuutissa. Uruguayn yhdyttyä kolme kertaa vesirikkaampaan Paranáan, on yhtyneitten jokien nimenä La Plata. Se levenee ja virtaa yhä hitaammin. Tämä jättiläisvirta on kolmeakymmentä Suom. penikulmaa pitkä ja keskimäärin kymmentä penik. leveä. Se onkin katsottava enemmän meren lahdelmaksi kuin virraksi. Uruguay- ja La Plata-virta sekä Atlantti antavat maalle pitkän, yhtäjaksoisen rannikon, yli 600 meripenikulmaa (100 Suom. pen.).

Etevin maanselänne on Cuchilla Grande, joka Brasiliasta jatkuu eteläistä suuntaa Montevideota ja rannikkoa kohti. Maldonadon läheisyydessä se tekee muutamia hiukan tärkeämpiä ylänteitä, niinkuin Sierra de los Animas, 1765 jalkaa korkea, ja Pau de Agucar, 1374 jalkaa. Molemmat näkyvät kauas merelle, ollen omituisen muotonsa vuoksi hyviä maan tuntomerkkejä.

Uruguayn ilmanala on lämmin kyllä, vaan lähempänä rantoja viileät, usein puhaltavat merituulet sitä lievittävät. Se vastaa melkein eteläisen Italian ja Sicilian ilmanalaa, mutta lämpömäärän vaihdokset kesän ja talven välillä ovat vähäisemmät, kuten kaikkialla eteläisellä pallonpuoliskolla. Pakkasta talvella on hyvin harvoin, ja lumi melkein tuntematonta. Joskus lounaasta puhaltavat tunnetut, erittäin rajut pamperostuulet, jotka alkavat Andes-vuorien lumipeitteisiltä vuoriharjanteilta ja hirmuisella raivolla vinkuvat laajojen pampas lakeuksien yli. Ne ovat kylmiä, kuivia tuulia, jotka kuumana vuoden aikana hyvin miellyttävästi viileyttävät ilmakehän. Niitä usein seuraa raju ukonilma ja sade. Ne eivät tavallisesti kuitenkaan kestä kauan. Merimatkailijoille, jotka sattuvat lähelle rantaa, ne usein voivat käydä vaarallisiksikin.

Uruguay on hyvin hedelmällinen maa, jossa hyvällä menestyksellä voi harjoittaa melkein kaikkien viljalajien ja hedelmäin viljelystä, mitkä vaan menestyvät lauhkeassa ja tropiikinalaisessa ilmanalassa. Mitään troopillista kasvullisuuden runsautta ei kuitenkaan ole olemassa. Päinvastoin kasvullisuus muukalaisesta näyttää melkein niukalta, ainakin kesän aikana, kun polttava auringonpaiste pikaisesti hävittää harvoin lankeavien sateiden vaikutuksen. Maa on hiekkaperäistä, joten veden kuivuminen tapahtuu sitä pikemmin kohta sateen jälkeen. Puut ovat ylimalkaan matalakasvuisia ja harvalehtisiä. Mitään keski-Euroopan mahtavien tammien ja pyökkien vertaista ei näe, enempää kuin meidän omien korkeitten petäjien ja kuusien tahi tuuheain koivujenkaan vertaista. Enimmät puut ovat alituisesti viheriöitseviä lehtipuita, jotka nahkamaisine, kiiltävine lehtineen yhdessä aloe- ja kaktuskasvien kanssa tekevät maiseman melkein omituisesti ikävän näköiseksi. Ruohokasvitkin edistävät tätä vaikutusta, sillä ne ovat ylimalkaan kankeita ja karhealehtisiä sekä jotenkin samaa lajia. Ohdakkeita kasvaa hyvin runsaasti ja monta eri lajia. Maan mineraalivarastot ovat vähän tunnettuja. Maldonadon luona on marmorilouhoksia, joista on otettu rakennusaineita useihin Montevideon rakennuksiin. Alabasteriakin on muutamin paikoin. Saltassa harjoitetaan agatin, kristallin y.m. mineraalien vientiä Hamburgiin, vaikka vähäisessä määrässä. Kultaa on myöskin löydetty. Eläinkunta on pääasiallisesti samanlainen kuin Argentinassakin. Kameelikurkia eli strutseja täällä on villinä harvalukuinen määrä. Rannikkokallioilla pyydystellään paljon hylkeitä. Etenkin Labos-saaressa, Maldonadon ulkopuolella, on erinomaisen paljon näitä eläimiä. Niitä näkee kiivenneinä kiville päivänpaisteesen sekä myöskin loiskimassa vettä kivien ympärillä.

Uruguayn historia vanhemmilta ajoilta liittyy kiinteästi muihin La Platan valtioihin. Kun Solis sen löysi, oli sen asukkaina monta espanjalaisia vihaavaa, sotaisaa indiaaniheimoa. Solis'in murhasivat indiaanit kerta hänen maalle noustessa. Kun espanjalaiset koettivat rajoittaa La Platan koloniain kauppaa emämaahan, syntyi 17 vuosisadalla vilkas salakauppa Brasiliassa asuvien portugalilaisten uudisasukkaiden kanssa. Laittoman kauppansa edistämiseksi portugalilaiset v. 1679 perustivat Colonia de San Sacramenton kaupungin lounais Uruguayhin, Buenos-Ayres'ia vastapäätä. Tämä paikka oli kauan kiistan aiheena espanjalaisten ja portugalilaisten välillä, voitettiin ja menetettiin useampia kertoja, kunnes sen v. 1878 portugalilaiset ainiaksi kadottivat. Samoina aikoina kuin täällä riideltiin ylivallasta, oli Buenos-Ayres'in kuvernööri Bruno de Zabala vuonna 1726 perustanut Montevideon kaupungin, joka sitte pian tuli eurooppalaisen sivistyksen pesäpaikaksi ja levittäjäksi niillä tienoin. Hän antoi uudisasukkaille ilmaiseksi lampaita ja sarvikarjaa. Samoista eläimistä juurtavat alkunsa ne äärettömät laumat, jotka meidän päivinämme urugualaisilla ruohomailla syöskentelevät ja jotka satatuhat-lukuisina viedään teurastuslaitoksiin, saladeroihin, ja sieltä kuivattuina (Liebigin mehun muodossa) maailman markkinoille. Portugalilaisten karkoituksen perästä maa edistyi, vaikka lakkaamatta kävi sotaa, aina siksi, kunnes itsenäisyyssota Espanjaa vastaan alkoi. Amiraali Brown, Argentinan merisankari, valloitti Montevideon vuonna 1813 ja hävitti espanjalaisen laivaston, joka oli virralla kaupungin edustalla. Sen jälkeen Montevideo ja Uruguay yhdistyivät argentinalaisten maakuntien kanssa itsenäisyytensä puolesta taistellessa. Täällä niinkuin virran toisellakin puolella kesti sen jälkeen kauan aikaa sisällisiä taisteluja ja anarkiaa. Vuonna 1815 erkani Banda Oriental, kuten maata silloin nimitettiin, Argentinalaisesta liitosta ja julisti itsensä itsenäiseksi valtioksi. Mutta kuusi vuotta myöhemmin valloittivat sen brasilialaiset, jolloin se sai nimen Provincia Cisplatina. Mutta kauan eivät brasilialaiset saaneet valloituksestaan iloita, sillä vuonna 1825 puhkesi kapina, jota Argentinasta voimallisesti autettiin. Kapina menestyi. Vuonna 1827 voitti argentinalainen kenraali Alvear brasilialaiset täydellisesti Ituzaingo'n luona. Heidät pakoitettiin kokonaan luovuttamaan maakunta ja tunnustamaan sen itsenäisyys. Republica Oriental del Uruguay pantiin uuden tasavallan nimeksi. Ensimmäiseksi presidentiksi asetettiin v. 1830 kenraali Fructos Rivera. Vaan vieläkään ei maa saanut nauttia rauhaa ja lepoa. Pian näet syntyi sisällisiä riitoja Riveran ja kenraali Oriben välillä, jota viime mainittua auttoi Buenos-Ayres'in diktaattori Juan Manuel Rosas. Tämä "guerra grande" kesti 16 vuotta ja vaikutti sen, että tasavallan taloudellinen tila melkoisesti rappeutui. Muuttuivatpa muutamat paikat oikein erämaiksikin. Kenraali Oribe piiritti v. 1843-1851 Montevideon linnoitusta Fort Artiga'sta Cerron huipulla, joka on 500 jalkaa korkealla, ja jota puolusti kenraali Paz ja hänen rohkea miehistönsä. Miksi hänen ei onnistunut sitä valloittaa, on vaikea selittää, sillä se on aivan vähäpätöinen linnoitus, jossa on kanuunat viime vuosisadalta. Se on sitä paitsi helppo sulkea kaikesta yhteydestä muun maailman kanssa. Mutta arvoituksen avaimen löytää, kun vaan ajattelee kuinka pienet ne armeijat olivat, mitä nämä "kenraalit" käyttivät. Ei saa käyttää eurooppalaista mittaa nykyiseltä vuosisadalta, vaan täytyy mielikuvituksessaan paremminkin siirtyä takaisin conquistadorien aikakauteen. Noissa tärkeissä taisteluissa itsenäisyyssodan aikana esim. oli armeijoissa muutamia satoja miehiä -- usein ainoastaan sadan ja kahdensadan vaiheilla kumpaisellakin puolella, joskus vähemmänkin. -- Vihdoin pakoitti kenraali Urquiza, maan vapauttaja Rosas'in tyranniudesta, Oriben lopettamaan Montevideon sitadellin piirityksen. Vuodesta 1852 vuoteen 1864 oli hallituksessa kahdeksan presidenttiä. Viime mainittuna vuonna brasilialaiset, suljettuaan Montevideon, asettivat kenraali Mores'in presidentiksi. Sen jälkeenkin on useita hallitusmuutoksia tapahtunut.

Kuinka mutkattomasti Uruguayssa presidenttiä eroitetaan, osoittaa seuraava tapaus. Entistä presidenttiä Maximo Santosta oli eräänä iltana yritetty murhata teaatteriin mennessä. Hän sai revolverin luodin toiseen leukaluuhunsa, ja sen leikkauttamisen vuoksi täytyi hänen matkustaa Eurooppaan ja jättää hallitusohjat toistaiseksi hyvän ystävänsä kenraali Tajes'in käsiin. Leikkaus onnistui ja iloisena siitä vuokrasi hän mahtavan italialaisen höyrylaivan Matteo Bruzzo'n palausmatkaa varten. Jo kaukana kotivirran suulla huomasi hän kokonaisen laivaston pienempiä höyrylaivoja. Ne hän vihdoin tunsi kotoiseksi (Uruguayn) sotalaivastoksi, joka oli lähetetty Matteo Bruzzo'a vastaan. Santos tuli tästä hyvilleen ja ihastuneena luuli sitä alammaiseksi kunnioitukseksi. Mutta sitäpä enemmän hän hämmästyi, kun selittämättömäksi ihmeeksensä sai vastaanottaa asiakirjan, jossa häntä kielletään lähestymästä Uruguayn rannikoita. Ellei tahtonut totella, ilmoitettiin laivastolla olevan käsky alkaa ampua navakasti. Nolona täytyi presidentin tyytyä asemaansa ja palata takaisin Eurooppaan, jossa hän nyt elelee yksityisenä miehenä, samalla aikaa kuin tuo muka uskollinen Tajes edelleenkin hoitaa hallitusohjia ja näyttää aikovan pitää niitä käsissään enemmän aikaa, kuin mitä hänen edeltäjänsä onnistui. Muuten on Tajes indiaanilaista verta, ja joku osa hänen alammaisiaan halveksii häntä.

Uruguayn alkuasukkaat olivat indiaaneja useammista eri suvuista, niinkuin Charrua, Chaná, Minua y.m. Heidän jälkeläisiänsä elää varsinkin sisämaassa, mutta näkee niitä myös Montevideossakin. Heillä on ainoastaan vähäisen jälellä villejä tapojansa; käyvät eurooppalaisittain pukeutuneina ja tahtovat muka käydä gentlemanista. Heidät kuitenkin heti tuntee leveistä, vähän litteistä kasvoistansa, mustista siirohiuksistaan ja heidän silmistään, joilla on omituinen tummanruskea väri ja jotka ovat kauempana toisistaan kuin eurooppalaisilla. Pääasiallisesti indiaanit elänevät paimentolaisina, sillä kuljeksiva elämä ja olo hevosen selässä on edelleenkin heidän perittyjä riemujaan. Useita palvelee myös sotamiehinä ja upseereina armeijassa. Valloittavien espanjalaisten jälkeläisissä eli kreooleissa on suuri prosentti indiaaniaineksia. He ovat kalpeaihoisia, mustatukkaisia, vähän saamattomia. Heidän joukossaan kuitenkin tapaa henkilöitä hyvin kauniitakin. Vaikka hidalgo eteläiselle pallonpuoliskolle muutettuaankin on säilyttänyt paljon laajalti tunnettua ylpeyttänsä ja kansallista pöyhkeyttään, ei hän kuitenkaan ole inhonnut mennä aviollisiin yhdistyksiin indiaanien kanssa, joten on syntynyt suuri väestö mestitsejä.

Viime vuosisadalla toivat englantilaiset maahan suuren määrän neekeriorjia. Siten syntyi yhä useampia sekarotuja, kun neekerit, erittäinkin sitte kuin tämän vuosisadan alussa saivat vapauden, lukuisasti ovat menneet naimisiin valkoihoisten ja mestitsien kanssa. Kun lisäksi vielä luetaan siirtolaisia kaikkialta maailmasta, niin Uruguayn väestö kansallisen syntyperänsä puolesta lienee sekalaisin koko maailmassa. Siirtolaisuus Euroopasta etelä-amerikkalaisiin vapaavaltioihin on kuitenkin vasta tällä vuosisadalla alkanut ja vasta viime vuosikymmeninä saavuttanut suurempaa vilkkautta. Melkein joka päivä ankkuroitsee Montevideon edustalle joku suuri siirtolaishöyrylaiva, usein aivan täpösten täynnä väkeä. Kolme suurta italialaista yhtiötä, kolme ranskalaista, kaksi saksalaista, yksi espanjalainen ja kolme tahi neljä englantilaista välittävät säännöllistä kulkua Euroopan ja La Plata-valtioiden välillä. Vaikka suurin osa siirtolaisia jatkaa matkaansa Buenos-Ayres'iin, niin kuitenkin on paljon Uruguayhinkin jääpiä. Meritse Montevideoon saapuneiden siirtolaisten lukumäärä on v. 1860-1885 ollut keskimäärin 6,000 vuosittain. Viime vuosina taas on maahan muuttaminen suurenmoisesti lisääntynyt, niin että esim. v. 1888 sinne tuli yli 20,000 siirtolaista. Kun Uruguayn koko väkiluku tuskin on yli 500,000, niin siirtolaiset siis vuosittain tekevät noin 4 % suuruisen väestön lisäyksen. Muuten oli siirtolaisista 54 % italialaisia, 22 % espanjalaisia, 5 % ranskalaisia, 3 % englantilaisia ja yhteensä 16 % muita kansallisuuksia sekaisin. Enimmän siirtolaisia siis on Italiasta ja muista Välimeren maista Uruguayssa samoin kuin Argentinassakin. Siihen on kai etevimpänä vaikuttimena ilmanalan, elintapojen ja kielen yhdenlaisuus, samoin kuin juuri samat seikat houkuttelevat liikaväestön Pohjois-Euroopasta, Englannista ja Saksasta suuntaamaan kulkunsa pääasiallisesti Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin, Uuteen Seelantiin ja Canadaan. Ellei lukuun oteta Australiaa, ei ole yhtäkään muuta maata, jossa olisi niin paljon siirtolaisia kuin Uruguayssa. Vuonna 1860 oli siellä 35 % koko väestöstä "muukalaisia", ja eräs kuolleitten luettelo vuosilta 1874-1878 osoittaa saman prosenttimäärän, kun sitä vastaan Buenos-Ayres'issa oli muukalaisia 25 %, koko Argentinan tasavallassa 17 % ja Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa ainoastaan 13 %. Tähän, maan laajuuden ja asukasmäärän suhteen erinomaiseen siirtolaistulvaan on luonnolliset syyt. Vaikka kaikissakin maissa luulisi vielä voitavan tietojen, ahkeruuden ja säästäväisyyden avulla hankkia itsenäinen asema, niin se kuitenkin näyttäisi käyvän päinsä helpommin Uruguayssa kuin monessa muussa paikassa. Tietojen ja taitojen vaatimukset eivät näytä olevan niin suuria, eivätkä ne puutteet, joita täytyy kärsiä, niin vaikeita kuin useimmissa muissa maissa. Varallisuustilasto osoittaa seuraavat suhteet dollareissa kutakin eri kansallisuuden henkilöä kohti Uruguayssa: maan syntyperäisillä asukkailla 505, espanjalaisilla 1,280, italialaisilla 1,310, brasilialaisilla 3,056, ranskalaisilla 1,620, englantilaisilla 4,660, sekalaiskansallisuuksien asukkailla 520 dollaria; toisin sanoen kullakin uruguaylaisella, kansallisuutta lukuun ottamatta, 852 dollaria. Vertailun vuoksi mainittakoon sama keskimäärä muissa maissa. Brittiläisessä valtakunnassa se on 1,540, Hollannissa 1,202, Ranskassa 1,190, Tanskassa 999, Australiassa 998, Yhdysvalloissa 905, Canadassa 743, Euroopassa (yleensä) 631. ["Handbook of the River Plate'sta", toimittaneet M. G. ja T. E. Mulhall, Buenos-Ayres'in "Standardin" omistaja ja ulosantaja.] Vertailu on siis hyvin etuisa Uruguaylle. Näitä numeroita ei kuitenkaan voi pitää kovinkaan suuressa arvossa, etenkin mikäli ne koskevat eri maita, sillä jo ensinnäkin niiden hankkiminen on pettävää, toiseksi on useimmissa tapauksissa rahan arvo erilainen eri maissa, sitä paitsi ovat ne tarpeet, joita välttämättömästi täytyy tyydyttää, ilmanalan y.m. vuoksi vaihtelevia ja niiden täyttämisen huokeus tahi vaikeus perustuva maiden erilaisiin luonnollisiin apulähteisin y.m.s. Vaan jotakin arvoa ne kuitenkin kaikissa tapauksissa ansaitsevat.

Uruguayn väkiluku oli vuonna 1885 476,000, eli 2,7 asukasta neliövirstalla, s.o. noin 2 1/2 kertaa harvemmassa kuin Suomessa, Lapin erämaat siihen laskettuina. Niistä asui Montevideon kaupungissa 120,000, niin että muulle osalle maata jäi vähän yli 350,000. Kun vielä ottaa huomioon Uruguayn monta vertaa suuremman rikkauden, meidän köyhään maahan verraten, niin on siellä siis vielä paljon tilaa suunnattomasti kasvavalle siirtolaistulvalle, eivätkä mitkään vaikeudet toimeentulon saannissa tee esteitä siirtolaisuuden vastaisellekaan edistymiselle samassa suhteessa kuin viime vuosikymmeninä. Tiheimmin asutut ovat lounaiset maakunnat Canelones, Colonia, Soriano ja San José, joissa myöskin viljelys on vanhin. Sitä vastoin maan koillis- ja itä-osissa on asukkaita vähimmän. Esim. Canelones'issa, jonka pinta-ala on 44 3/4 Suom. neliöpenik., on noin 44,000 asukasta, siis kutakin neliöpenikulmaa kohti 1,000 henkilöä eli jokaisella neliövirstalla 10. Koillisessa olevassa Tacuarembón suuressa maakunnassa, joka täyttää kuudenneksen koko tasavallan alaa eli 291 Suom. neliöp. -- suuremman pinta-alan kuin Belgian kuningaskunta -- on ainoastaan 24,000 asukasta eli 0,82 kullakin neliövirstalla. Tämä hedelmällinen seutu kultarikkaine vuoritiensä on siis köyhempi asukkaista kuin Lapinmaan tunturit. [Suomessa on keskimäärin noin 7 asukasta neliövirstalla, tiheimmin asutuissa pitäjissä 20-30 ja Lapinmaassa noin 1 kullakin neliövirstalla.] Mutta annahan olla kun rautatieverkko kerran laajennetaan tänne saakka, eikö tuosta olot pian muutu, sillä väestö Uruguayssa kasvaa hirveän nopeasti, jos se varsinkin saa nauttia vähän enemmän rauhaa, kuin mitä sille ylimalkaan tällä vuosisadalla on suotu. Vuonna 1796 oli väkiluku ainoastaan 30,700, vuonna 1852 oli se noussut 131,900, ja kahdeksan vuotta myöhemmin, vuonna 1860, 221,300. Tämä erittäin suuri väestön lisääntyminen, 9 % vuosittain, näinä kahdeksana vuotena tuli epäilemättä niistä rauhallisista oloista, mitkä vallitsivat diktaattori Rosas'in vallan kumoamisen jälestä Montevideon piirityksen loputtua. V. 1860-1884 on väestö, sisällisistä rauhattomuuksista huolimatta, lisääntynyt enemmän kuin kahdenkertaiseksi, s.o. noin 5 % vuosittain. Paitsi suurta siirtolaistulvaa, josta jo on mainittu, on tuohon vilkkaasen väkiluvun lisäykseen myös vaikuttanut tasavallassa vallitseva erittäin edullinen syntyneiden ja kuolleiden suhde. Syntyneiden lukumäärä nousee 41 kutakin tuhatta asukasta kohti (toisten mukaan aina 45), kun kuolemantapauksia on vaan 23 (korkeintaan 27) tuhannelle. Syntyneitä siis 18 tuhannelle enemmän kuin kuolleita. Se on suhde, jonka voittaa ainoastaan Australia, siellä kun sama luku on 21. Vastaavat numerot ovat Britanniassa ja Saksassa 13, Ruotsissa 12, _Suomessa_ ja Ranskassa ainoastaan 2. -- Uruguayn alkuperäiset asukkaat puhuvat espanjaa, jota myöskin eri maista tulleet siirtolaiset pian oppivat syystä, että ilman Espanjan kielen taitoa on vaikea tulla toimeen. --- Vaikka väestö on niin monenlaisista kansallisuuksista koottu, niin kuitenkin ainoastaan hyvin harvassa tapaa henkilöitä jotka osaavat useampaa kieltä.