v. 1828, jolloin persialaiset, kovassa rauhanteossa Turkomantshassa

(Aderbeidshanissa) lopullisesti kadottivat Transkaukaasian. Tässä rauhanteossa kiellettiin myös persialaisia omilla laivoilla kulkemasta Kaspian merellä.[30] Myöhemmin perustivat venäläiset Ashur Ade nimiselle saarelle sotasataman, voidaksensa tarkkaan vartioida naapuriaan, ja pikemmin kuin viikossa saattaa nyt venäläinen sotajoukko marssia Ashur Adesta Teheranin porteille asettamaan shaahille mitä ehtoja hyvänsä. Venäläisille se olisi vaan suupala ottaa vielä jäljellä oleva rannikko ja tehdä Kaspian meri sisäjärveksi, jopa koko Persiakin venäläiseksi maakunnaksi. Ikivanha Persia olisi ehkä jo aikoja sitten lakannut olemasta itsenäinen valtio, jos eivät juuri englantilaiset etelässä ylläpitäisi tasapainoa. Samaten kuin Kaspian meri on yksinomaan venäläinen, on Persian lahti englantilainen kulkuväylä edellisen ollessa vilkasliikkeinen reitti venäläisille ja persialaisille, on jälkimmäinen samoin avulijas välittäjä. Mutta vanhastaan on tunnettu kuinka paljon järkevämpi Venäjän siirtomaa-politiikka on kuin Englannin, ja sitä saa täälläkin huomata. Sitäpaitsi on venäläisillä monta muuta etua, niinkuin välitön naapuruus ja paljon lyhyempi tie Teheraniin, kun englantilaisten kauppakaravaanien sitävastoin, päästäkseen sisämaahan ja sieltä pois, täytyy kiivetä noita äärettömän vaivalloisia Farsistanin vuoria, joista äsken kerroimme. Näin on Venäjän valta voitolla pohjoisissa, Englannin valta eteläisissä maakunnissa ja kilpailu näitten molempien valtioitten välillä on perussyy, josta pohjiansa myöden mädännyt Persia saa kiittää epävakaista olemassa oloansa. Näyttää siis vaan olevan ajankysymys, koska tuo ikivanha valtio, jolla on niin vanha sukuperä, kukistuu ja jaetaan Venäjän ja Englannin kesken. Venäjä voittaa yhä enemmän alaa vaikutukselleen. Tämä tuntuu aina Ispahaniin asti. Englantilaisetkin sen huomaavat; he näkevät tuontitulojen vuosi vuodelta kutistuvan, ja parantaakseen tätä asioitten huonoa tilaa, tahtovat he nyt etsiä uuden tien Ispahaniin.

Kannas, joka yhdistää mannermaahan sen niemen, jossa Bushir sijaitsee, on niin matala, että se ennen muinoin, veden korkealla ollessa joutui tulvan alle. Nyt se tapahtuu harvoin, mutta sitävastoin tapahtuu joskus että korkean veden aikana itse kaupunkia kaikilla puolin ympäröi vesi. Bushirin itäpuolisessa suuressa lahdessa, joka eroittaa niemen mannermaasta, on vaan noin 60 sent. syvältä vettä, mutta sitä leikkaa syvempi juopa, jossa pienet matalassa uivat alukset välittävät liikettä. Borasjurista käy nim. karavaanitiestä lännempänä toinen tie ja kun tätä tietä myöden tullaan rannikolle, ja siellä ottaa aluksen Bushiriin, lyhenee väli jotenkin paljon.

Tässä useasti mainitun niemen pohjoisemmalla kärjellä sijaitsee itse kaupunki. Se on likainen ja kapeakatuinen niinkuin kaikki muut Persian kaupungit; talot eroavat muista kaupungeista siinä suhteessa, että ne ovat kaksi- ja kolmikerroksiset. Ne rakennetaan nuoremman tertiärikauden huokoisesta kivilajista, joka muodostaa koko niemimaan ja jossa löytää sellaisen näkinkengän ja raakuin kuoria, joka vielä elää Persianlahdessa. Kivi on niin huokoista ja pehmeätä, että se leikataan levynä suorastaan paadesta. Pitkin satamaa käy epäsäännöllinen katu koko meren-puolisen kaupungin ympäri ja tämä katu on melkein aina täynnä purnuja ja tavaroita. Kun joku laiva tulee Bombaysta tahi Adenista, tahi kun se lähtee Kiinaan, silloin on tällä satamakadulla liikettä, sillä suuri osa köyhempää kansaa ansaitsee elatuksensa kantamalla tavaroita puolen peninkulman päässä rannikolta ankkuroittuihin laivoihin ja sieltä pois. Rannikko on nim. hyvin pitkälle matalaa ja päästäkseen puolen peninkulman läheisyyteen kaupungista täytyy etsiä väylän kapeata mutkikasta syvennystä myöden hiekkasärkkien välissä. On hullunkurista katsella noita satoja arapialaisia ja persialaisia kävelevän vedessä rannan ja laivan, välillä. Ainoastaan pää, käsivarret ja kannettava taakka ovat näkyvissä.

Peninkulman päässä Bushirista[31] etelään on niemimaalla, Reshir niminen kylä kauniine Imamtsadekineen eli pyhimyshautoineen. Läheisyydessä ovat useimpien kaupungissa asuvien eurooppalaisten kesäasunnot, josta Englannin edustajan talo on oikea palatsi. Edustajan eli kenraalikonsulin vaikutusalaan kuuluu ei ainoastaan Bushir läheisimpine ympäristöineen, vaan myös kaikki muut paikat Persianlahden rannalla sekä Maskat. Reshirin muista merkillisyyksistä mainittakoon vanhan portugaalilaisen linnan rauniot kuudennentoista vuosisadan alkupuolelta. Niemimaan asukkaat luulevat näitten raunioitten olevan noitien ja kummitusten tyyssijana, eivätkä sentähden uskalla lähestyä niitä muutakuin määrätyn matkan päähän. Reshirissa löytyy mitä ihanimpia puutarhoja, jossa kasvaa oransseja, lemooneja ja taateleita.

Bushirin ilmasto on sangen epäterveellistä. Äsken tulleet, terveydeltään heikot ihmiset sairastuvat välttämättä punatautiin ja kuumeeseen.[32] Tulee välttää olutta ja viiniä ja ylipäätään kaikkea kiihoittavaa, niin vaikeata kun lieneekin olla nauttimatta Englannin laivojen tuomia mieluisia tavaroita, joita ei ole nähnyt vilahdukseltakaan sisämaassa. Tee on parasta juotavaa. Kuumuus on rasittava, varsinkin kello 2 aikaan i.p. ja yöt ovat tukehduttavia. Kymmenen kuukautta vuodessa tuulee vuorotellen siten, että kolme päivää tuulee pohjoisesta, jota vastoin kaksi seuraavaa päivää on tyyntä. Heinä- ja elokuussa on aina ihan tyyni ilma. Vilutautia ilmestyy myös usein, ja auringonpistoja vastaan täytyy jokaisen muukalaisen olla hyvin varoillaan. Alkuasukkaat käyvät ihan alastomina ja paljain päin, eivätkä he siitä kärsi, mutta eurooppalainen on kuumuudelle sangen arka. Arimpia paikkoja on niska. Jos on liian ohuissa vaatteissa, polttaa aurinko nahankin koko ruumiilta, ja tämä kirvelee hirveästi. Yöt ovat niin tukehduttavia, että nukutaan katoilla, mutta tulee varoa makaamasta silmänräpäystäkään auringonnousun jälkeen, sillä auringonsäteet ovat heti niin kuumat, että ne polttavat pieniä valkoisia rakkoja kaulaan. Sen sain minäkin kokea. Kirventeli niin että ainoastaan vaivalloisesti saatoin kääntää päätäni.

Talvella ja varhain keväällä on niemimaa viheriän ruohon ja kukkien peitossa, ja silloin kuuluu ilmastokin olevan ihanaa, muistuttaen Euroopan kevättä.

Kaupungin kaikki juomavesi tuodaan maalta nahkasäkeissä, joita aasit kantavat. Näitä kulkee joukottain tavantakaa ajajineen kaupungin portista ulos ja sisälle. Vesi nostetaan syvistä kaivoista nahkasäkkeihin, joitten pohjat ovat järjestetyt siten, että ne, säkin ylös tultua, avautuvat itsestään ja tyhjentävät veden puiseen kouruun. Säkki on kiinni köydessä, joka kulkee pyörän yli ja sitä vetää härkä. Tämmöisiä kaivoja on kaikkialla Persiassa ja Kaukaasiassakin. Kun niemimaan suurin korkeus on 26 metriä, on ymmärrettävä, että muutamat kaivot ovat näin syvässä. Vesi on kuitenkin huonoa ja eurooppalaisten tulee juoda sitä kohtuullisesti. Elonkorjuun aika on huhti- ja toukokuussa. Enimmän viljellään nisua, ohraa, hirssiä ja herneitä. Täällä, niinkuin koko Persiassa yleensä, puidaan eräänlaisella kahden aasin vetämällä reellä ympyrään levitetty vilja.

Kesäpäivien korkein keskilämpö nousee 43,3° C. Kerran huomasin olevan 45° C huoneessa ennen päivällistä. Siihen tulee lisäksi ilman kosteus, joka tekee kuumuuden vielä kiusallisemmaksi. Niinpä ovatkin Bushirin kadut ihan tyhjät ihmisistä päivän kuumimpina hetkinä. Talvisin sataa joskus lunta, mutta se ei pysy kauvaa. Kovat sateet eivät silloin ole harvinaisia.

Eläinkunta on köyhä. Tavallisimmat linnut ovat lokit ja peltokanat; nisäkkäistä löytyy kettuja, shakaaleja ja antilooppeja.

27 p. toukok. tuli illalla Intiasta höyrylaiva "Assyria", jossa aioin mennä Basraan. "Assyria", jonka piti viipyä seuraavaan iltaan, liukui hiljalleen ja juhlallisesti hiekkasärkkien väliseen juopaan ja ankkuroi ihan persialaisen "Persepolis" nimisen rekatin viereen. 28 p. aamulla heitin sentähden jäähyväiset konsuli Malkolmille ja joksikin ajaksi Persiallekin. Kenraali Shindler ja minä astuimme sentähden pieneen höyryalukseen, joka puolessa tunnissa vei meidät komeaan "Persepolis" laivaan.

Ennenkuin astuimme tähän laivaan, tahdon mainita muutaman sanan siitä miehestä, jonka seurassa nyt olin.

Albert Houtom-Shindlerin isä oli saksalainen ja hänen äitinsä englantilainen. Hän lähti aikaisin Persiaan ja rupesi virkamieheksi englantilaisessa sähkölennätinlaitoksessa. Eripuraisuuksien tähden erosi hän pian tästä paikasta, mutta määrättiin sen sijaan Persian sähkölennätinministerin apulaiseksi ja oikeaksi kädeksi kenraalin nimellä ja arvolla. Tässä virassa ollen, tulen hänen tarkastaa persialaiset sähkölennätinlinjat ja siitä syystä on harva, ehkäpä ei kukaan eurooppalainen, matkustanut niin paljon Persiassa kuin hän. Niinpä on hän ollut 7 eri kertaa Meshedissä ja yhtä monta kertaa Bushirissa. Nyt oli hän täällä tarkastamassa äsken mainittua "Persepolis" laivaa. Yhtä paljon on hän matkustanut itä- ja länsi-maakunnissa ja retkiltään on hän koonnut koko joukon tärkeitä ja arvokkaita havainnoita Persian maantiedosta ja tilastollisista suhteista, samoin ovat myös luotettavimmat kartat maan vähemmän tunnetuista osista hänen kädestään lähteneet.[33] "Persepolis" on Persian valtion ainoa sotalaiva. Se on iso, kaunis, kaksimastoinen laiva, hienosti ja mukavasti sisustettu; laivaväkenä on 30 persialaista miestä, paitsi kapteini ja 3 saksalaista upseeria. Vaikka "Persepolis" käy rekatin nimellä, on sillä ainoastaan 3 pientä kruppilaista tykkiä. Laivan varsinaisena tehtävänä on Persian lahden ja varsinkin Bushirin suojeleminen vierailta hyökkäyksiltä, mutta rauhanaikana on se käytettävä kauppalaivana ja välittää liikettä lahden persialaisten satamien ja Bombayn välillä, sitäpaitsi tulee sen olla shaahin huvilaivana. Peräsalonki onkin kuninkaallisesti sisustettu vihreillä samettisohvilla, peileillä ja kullatuilla laudoituksilla. On hyvin luultavaa, ettei shaahi koskaan tule astumaan jalkaansa huvilaivansa kannelle. Nyt oli laiva ollut 9 kuukautta toimettomana, eikä ollut minkäänlaista määräystä saanut hallitukselta; saksalaiset upseerit olivat hyvin tyytymättömät tähän toimettomuuteen ja olivat juuri aikeessa palata Eurooppaan, kun katteini sairastui kuumeeseen. Hänen tilansa huononi päivä päivältä. Kun olin laivalla, makasi hän kannella ihan tiedotonna tuijottavin silmin, pari persialaista istui hänen vieressään ajaen viuhkoilla pois kärpäsiä ja sääskiä. Hän oli kaunis, äskennainut 30 vuotias mies, mutta näytti nyt kovin riutuneelta. Oltiin niin varmat hänen pikaisesta kuolemastaan, että oli jo kaivettu hauta armeenialaiseen hautausmaahan Bushirissa ja armeenialainen pappi oli jo puhuttu hautaamaan. Hän oli kuitenkin kestänyt Kongon ja Etelä-Afriikan ilmanalan, ja kun hän 10 kuukautta sitte tuli Bushiriin, oli hän ollut ihan terve ja elonhalua uhkuva sekä luvannut tällä ensimmäisellä persialaisella laivalla avata maalle uuden tulevaisuuden -- nyt makasi hän tuossa kalpeana ja kuihtuneena, ja pian hän kätketään hautaan vieraassa maassa, jossa ainoastaan muhametinuskoisia lepää.[34]

"Persepolis" on rakennettu Bremenissä ja on maksanut 500,000 mk. Näin saattaa Persian hallitus uhrata suuret summat mitättömiin hankkeihin, sen sijaan, että se käyttäisi rahoja siltojen- ja teitten rakentamiseen y.m., mikä olisi välttämättömän tarpeellista, mutta jota hallitusmiehet pitävät ihan liikanaisena ja turhana. Ei ymmärretty edes pitää laivaa toimessa, eikä käyttää sitä hyödyksensä, kun se nyt kerran oli ostettu. Upseerit eivät saaneet säännöllisesti palkkojansa, eikä hallitus määrännyt mitään summaa vuotuiseksi ylläpidoksi, sillä hallitus aprikoi että kun laiva nyt kerran oli maksettu, tulee sen itse ylläpitää itsensä. Sen sijaan että se lähetettäisiin Intiaan, saa se maata hyödyttömänä Persianlahdessa. Oli surullista katsella tuota komeata laivaa viruen niin juhlallisena ja liikkumattomana Bushirin edustalla, jopa niinkin liikkumattomana, ettei vahvinkaan aallokko voinut saada sitä paikaltaan, sillä korallit olivat rakentaneet talonsa sen sivuja pitkin niin tukevasti, että laiva oli ikäänkuin vuoreen kiinnimuurattu. Upseerit kertoivat, että he öisin maatessaan hytissään, saattoivat kuulla humisevan äänen, joka syntyi näitten lukemattomien pikkueläinten taukoamattomasta työstä, ja että he laivan rungosta saattoivat havaita nousuveden ajan, joka täällä nousee aina l,19 metriä.[35] He kertovat että kerran kun laivan piti lähteä merelle, saatiin monta viikkoa työskennellä, ennenkuin se saatiin merenpohjasta irti.

Vankan suuruksen syötyäni lausuin kello 2 jäähyväiset saksalaisille upseereille ja kenraali Shindlerille, joka vielä viime hetkessä antoi monta hyvää neuvoa Mesopotamian vaarallisesta suo-ilmastosta ja arapialaisista ryöväreistä, sekä menin taas höyryalukseen, joka 10 minuutissa vei minut "Assyrian" rappusille. Tämä suurenmoinen laiva kuuluu "British India Steam Navigation Company" nimiselle yhtiölle ja välittää liikettä Bombayn ja Basran välillä, poiketen välisatamiin niinkuin Karantshiin Indus-joen suulla, Gwadarin Balutshistanin ja Persian rajalla, Maskatiin Omanilaisella rannikolla, Ras Djaskiin, joka on tärkeä asema englantilaisella sähkölennätinlinjalla Hormussalmen suussa, Lingehiin Laristanin rannikolla ja Bushiriin. "Assyria" makasi tässä 5,34 m syvällä vedessä odottaen postia. Minä olin ainoa matkustaja Bushirista ja ainoa eurooppalainen, kun emme ota lukuun katteinia ja upseereja, jotka olivat englantilaisia. Ensi luokan matkustajia oli paitsi minua pari rikasta persialaista; muuten vilisi koko kansi itämaalaisia, jotka kaikki olivat kannella matkustajia, siinä oli persialaisia, hindulaisia, arapialaisia, turkkilaisia, neekereitä, puolirotuisia portugaalilaisia, ja tusina neekeri orjanaisia. Tämä oli kirjava ja eloisa näkemys. Kukin koetti parhaansa mukaan kotiutua; levitti mattonsa ja patjansa johonkin nurkkaan, loikoili vesipiippunsa tahi teekeittiönsä ääressä, silminnähtävästi nauttien huolettomasta olemuksestaan. Muutamat pelasivat shakkia ja triktrakkia, jossa persialaiset usein ovat sangen taitavia. Kello 5 saapui posti laivaan. "Assyria" nosti ankkurin, liukui varovasti kanavan läpi särkkien välissä, ensin lounaiseen suuntaan, mutta päästyä väljemmille vesille koilliseen. Vihdoin keinui se vapaasti Persianlahden vaaleansinisillä laineilla, niin, se keinui todellakin, niin suuri kuin se olikin, jopa oikein tuntuvastikin, sillä oli noussut kova pohjoistuuli, josta seurasi, että eurooppalainen matkustaja tuntien vähäisiä meritaudin oireita kello 8 varovaisesti kömpi hyttiinsä, ja vaipui raskaaseen uneen. Seuraavana aamuna nousin kello 6 ylös kannelle, asetuin mukavaan rottinkiseen nojatuoliin ja särpien teetä sekä polttaen sikaaria nautin nyt täydelleen tyyneestä merestä. Tuntia myöhemmin sivuutettiin muutamia hiekkasärkkiä, joita jo kaukaa saattoi huomata veden keltaisesta väristä niiden läheisyydessä ja kello 8 liu'uimme Shat-el-Arabin sameraisille laineille. Hiekkasärkät ovat liikkuvaisia ja muuttelevat paikkaa, josta syystä kulku on sangen vaarallista, mutta majakka virran suussa osoittaa tietä öisille purjehtijoille.

SEITSEMÄSTOISTA LUKU.

Basra.

Shat-el-Arab on leveä joki, mutta virrannopeus on vähäinen. Rannoilla kasvaa kokonaisia palmumetsiä, siellä täällä on vihertäviä niittyjä laitumella käyvine karjalaumoineen sekä pieniä kyliä mataline mökkineen. Usein näkee kuljeksivia arapialaisia, valkeissa, keveissä puvuissa, päässä keltaisia, sinisiä tahi punaisia huiveja suojaksi aurinkoa vastaan, sekä näitten yli ruskea turpaani. Laiva seuraa oikeanpuolista rantaa, jossa joki on syvempi, vasemmanpuolista rantaa tukkii hiekkasärkät. Me kohtasimme lukemattomia purjeveneitä, jokaisella suuri purje. Näin sivutettiin oikealla rannalla sijaitseva Fao niminen kylä, jossa tullimiehet astuivat laivaan, sekä vasemmalla rannalla Mohammera, persialaisella alueella. Tällä paikalla on muutama yksinkerroksinen kivitalo ja eräs ulkomuodosta päättäen vähemmän vaarallinen linnoitus. Mohammeran asema on erinomainen, se kun on juuri Arapian ja Persian rajalla, jossa kaksi purjehtimiseen kelpaavaa jokea yhtyy lähellä Persian lahden rantaa. Viisas hallitus saattaisikin tehdä jotain Mohammerasta, ja englantilaiset ovatkin muutaman kerran koettaneet valloittaa sitä, varsinkin ennenmainitussa onnistumattomassa sodassa v. 1857, kun he sekä Mohammerasta että Bushirista saivat tyhjin toimin palata takaisin. Ohikulkiessamme laukasi "Assyria" tykinlaukauksen, johon linnoituksesta vastattiin.

Shat-el-Arabin oikean, ja vasemman rannan erinkaltaisuus on silmäänpistävä. Kun vasen, persialainen ranta näyttää tyhjältä ja autiolta, ja siinä ainoastaan siellä täällä kasvaa harva palmuviidakko, astuu oikea eli Arapian puoleinen ranta yhtenäisenä taatelipalmumetsänä esiin. Siellä täällä vilahtaa yksinäisiä olkikattoisia majoja puitten välistä, ja rannalla makaa pieniä puhvelilaumoja niin syvässä liejussa, että eläinten turvat ja sarvet tuskin näkyvät vedenpinnan yläpuolella. Matkan päässä jokea ylöspäin huomaa pian koko laivaston suurempia ja pienempiä laivoja, kanootteja, ja purjeveneitä, ja niistä vasemmalle, oikealla rannalla on muutamia suurempia taloja sekä joku englantilainen tahi turkkilainen lippu, tämä on Basran satama. Kun saavuimme tänne kello puoli 3, hiljensi "Assyria" vauhtinsa ja laski ankkurinsa; se oli nyt määräpaikallansa, ja rupesi purkamaan lastiansa, palatakseen parin päivän perästä Bombayhin uudessa lastissa. Satamassa oli jo ennen tätä kolme suurempaa höyrylaivaa, joista kaksi kulki Lontoon ja Basran välillä, sekä moniaita pienempiä, joitten joukossa muutamia turkkilaisia jokialuksia, ja eräs turkkilainen sotalaiva, hullunkurinen katsella, mutta sen tehtävä oli suojella kaupunkia ryöväreiltä.

Tuskin oli ankkuri laskettu, kun jo rannalta tuli noin 30 kanoottia (belems) viemään matkustajia ja tavaroita maihin. Kanootit ovat pitkiä, soukkia, mutta samalla järeätekoisia veneitä, joita syvemmällä vedellä soudetaan airoilla, airojen ympyriäiset lappeet ovat kirkuvilla väreillä maalatut. Rantoja pitkin, missä vesi on matalampaa, sauvotaan veneet pitkillä, nuppipäisillä bambusauvoilla. Kanootin partaat ovat kyllin leveät venemiesten käydä yksi kummallakin puolella, jolloin he ruumiinsa koko painolla nojaavat joenpohjaan sysätyn bambusauvan nuppia vastaan ja siten lykkäävät kanootin eteenpäin. Käytyään pitkin koko kanootin parrasta, tempaavat he bambusauvan irti, ja palaavat taas kanootin etukeulaan, uudistaakseen saman tempun. Kun tämä on muutaman kerran toistettu, joutuu kanootti hyvään vauhtiin. Vaahto solisee etukeulassa ja alus kiitää hyvää vauhtia eteenpäin ihan rantaa pitkin sekä pysyy kauvan vauhdissa kerran liikkeesen päästyään, sillä se on, niinkuin sanottu, soukka, pitkä ja raskas; viimemainittu ominaisuus on sille suureksi hyödyksi puristuksissa ja ahdingossa laivojen välissä, jolloin heikompi pian menisi murskaksi. Muutamat kanootit ovat koverretut yhdestä ainoasta puurungosta. Kun pitempiä matkoja kuljetetaan puita, hedelmiä, viljaa, siirtomaantavaroita y.m.s. käytetään suurempia purjeveneitä, jotka ovat sangen lystikkään näköisiä. Etukeula päättyy nim. kapeaan ylöspäiseen huippuun, ja samoin korkea peräpuoli kannattaa leveätä peräsintä, jota pitää paikoillaan ristiin rastiin asetetut seipäät, näitten yläpäähän on pitkä ruoritanko kiinnitetty. Mastossa on vaan yksi purje, mutta kun tämä on jotenkin iso, kulkee vene sopivalla tuulella hyvää vauhtia.

Minä astuin erääseen ensinmainittuun alukseen, jota kaksi vahvaa arapialaista erinomaisen taitavasti souti ja sauvoi laivajoukon läpi. Me tarvitsimme puolen tuntia päästäksemme maihin, mutta saimmekin soutaa vastavirtaa hyvän matkaa jokea ylös. Maihin laskiessamme olivat arapialaiset kyllin hävyttömät pyytämään kaksi kraania kumpikin soudosta. Selitin heille yhden kraanin olevan jo liikaa, mutta he kielsivät viemästä kapineeni maihin, jopa uhkasivatkin minua, josta syystä minä, ajatellen heidän ylivoimaansa, katsoin viisaammaksi myöntyä heidän vaatimuksiinsa.

Kenraali Shindleriltä oli minulla suosituskirje eräälle saksalaiselle, Ashé nimiselle kauppiaalle, mutta kun en tietänyt hänen asuntoansa, menin lähimpään taloon, jossa jouduin suurelle, koko taloa kiertävälle ulkoparvekkeelle. Täällä istui eräs herra nojatuolissa, sanomalehteä lukien. Menin hänen luokseen ja kysyin herra Ashéta, jolloin sain tietää hänen asuvan tässä talossa, mutta nyt olevan kaupungilla, josta hän illalla palaa. Herra Ellis -- niin oli tämän miehen nimi -- kysyi suurimmalla kohteliaisuudella enkö tahtoisi asua hänen luonaan sen ajan kun olin Basrassa. Kiitollisuudella otin tämän tarjouksen vastaan. Herra Ellis on englantilainen noin 30 vuotias kauppias, joka vaimonsa ja kahden pikku poikansa kanssa on muutaman vuoden asunut Basrassa. Kotiuduin ystävällisessä perheessä ja illalla saapui herra Ashé. Illallisen jälkeen istuimme jutellen herra Elliksen ulkoparvekkeella, josta oli viehättävä näköala yli Basran sataman, palmuistutuksien, laivojen ja veneitten sekä ylpeän "Arapian joen" yli, joka kymmenkunnan peninkulman päässä kaupungin alapuolella laskee noin 6,700 kuutiometriä vettä sekunnissa Persianlahteen.

Herra Elliksen talon ympärillä on kuusi samallaista, eurooppalaisten asumaa taloa. Niissä on makasiineja, kauppakonttooreja ja konsulivirastoja. Näitten ympärille on viime vuosina rakennettu monta muuta taloa ja luultava on, että siellä aikaa myöden kasvaa erityinen kaupunki. Varsinainen Basra on nim. kolmen kilometrin päässä joesta ja on tämän yhteydessä kolmen "kreeksin" kautta, jotka laskevat satamaan ja yhtyvät kaupungin toisella puolella. Nämät n.s. kreeksit ovat kaivettuja kanavia, joista kaikille suunnille, ristiin rastiin lähtee muita pienempiä, muodostaen koko kanavaverkon. Suurimmat ovat osaksi kulkuväylinä, osaksi vesihautoina rappeutuneitten muurien alla, ja pienemmät, jotka haarautuvat yhä hienompiin suoniin, kostuttavat palmuistutuksia. Basran ympärillä kanavat saavat vetensä Shat-el-Arabista, ja niillä kulkemaan pääseminen riippuu luonnollisesti veden korkeudesta joessa, joka seikka taas vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Sateen- ja lumensulamisaikana, s.o. syystalvella ja keväällä, joen ollessa vesirikkaimpana, tapahtuu joskus, että palmutarhat ovat ihan veden alla. Kesän kuumuudesta kuivuvat sitävastoin muutamat sisemmistä kanavista usein melkein kokonaan, ja näin on laita varsinkin luodeaikana. Luode ja vuoksi tuntuu nim. täälläkin, koska Shat-el-Arabin pinta on melkein yhtä korkealla kuin Persianlahden.

Sunnuntaina, 30 p. toukok. aamulla astuimme, herra Ashé ja minä erääseen kanoottiin, jonka peräpuolelle asetuimme patjoille ja tyynyille punaraitaisen telttakaton alle, jossa oli alasriippuvia ripsuja. Matkan päämääränä oli Basra. Kanava, jota kuljemme, lepää tyyneenä ja kirkkaana korkeitten, mehevien ihanasti kasvavien taatelipalmujen välissä, näitä on rannalla niin taajassa, että ohikulkiessa saattaa tuntea jonkun viileyden aavistusta. On tapana sanoa taatelipalmusta, ja syystäkin, ettei se luo mitään varjoa, mutta tähän se puheenparsi ei sopinut. Matkamme oli sangen soma ja yhtä mittaa kohtasimme muita kanootteja, joissa oli hedelmiä ja kauppatavaroita. Soudettuamme kolmeneljännestuntia, pilkisti vasemmalla palmujen välistä Basran ensimmäiset talot ja me astuimme maihin.

Sille, joka on lukenut "Tuhat ja yksi yötä", on Basra eli Bassorah tuttu nimi, sillä monet tässä mainiossa satukokoelmassa kerrotut seikkailut tapahtuvat juuri tässä kaupungissa. Se on rakennettu suistamo-alueelle, joka ei ole niinkään vanha. Sen perusti Omar pian Muhametin kuoleman jälkeen, v. 636. Kaliifien loistoaikana Basra kukoisti, ollen yksi maailman suurimpia ja vilkkaampia kauppakaupunkeja; mitä olikaan muuta odotettavissa ihanan ja rikkaan Bagdadin satamakaupungista? Mutta kaliifien valta hävisi, Bagdad rappeutui ja Bagdadin kanssa sen satamakin. Penikulman pituinen kanava, joka johti sinne Shat-el-Arabista meni umpeen ja kaupunki oli sitten monta vuosisataa melkein unhoitettuna. Tästä vanhasta Basrasta löytyy nyt jälellä ainoastaan ränstyneitä muureja ja soraläjiä Sobeir linnoituksen lähellä. Nykyisen kaupungin valloittivat turkkilaiset v. 1668, persialaiset v. 1777 Sadik Khaliinin johdolla, kunnes turkkilaiset vuoden päästä sen taas valloittivat takaisin. Sitten karkasivat Montefikarapialaiset Basraan, mutta olivat vaan lyhyen ajan sen herroina, sillä kun turkkilaiset kolmannen kerran olivat kaupungin valloittaneet, jäi se heidän käsiinsä. Nyt on Basrassa korkeintaan 15,000 asukasta.

Herra Ashé ja minä teimme pitkän kävelyretken Basrassa. Kävimme hyvinvarustetussa ja vilkkaassa basaarissa, jonka pääosaa peittää tiilikatto, siellä täällä maalauksilla ja fajanseilla koristettuna on basaari muuten avoin tahi palmulehti-matoilla suojattu. Täällä samoin kuin Persian kaupungeissa oli kahviloita, jossa istui kaliaanin polttajia laveilla puusohvilla kyyristyneenä ja jossa arapialaisia kauppiaita teelasin tahi kahvikupin ääressä suoritteli kauppa-asioitaan. Muita yleisiä rakennuksia ei ole kuin turkkilaisen kuvernöörin palatsi ja 40 moskeeta, joista yksi oli suuri ja kaunis. Kadut ovat ahtaat ja äärettömän likaiset. Laihoja ja surkeita koiria kuljeksii tuhansittain ympäri ja öisin tulee läheisistä erämaista joukottain shakaaleja ja hyeenoja hakemaan ahtailta kujilta ruokaansa. Ne auttavat suuressa määrin poistamaan kaupungista kuumetta tuottavia aineksia.

Basra muistuttaa Bushirista siihen nähden, että talot täälläkin ovat kaksi jopa kolmekin kerroksiset, mutta onpa suuria eroavaisuuksiakin, varsinkin mitä akkunoihin koskee. Maakerroksessa ei ole akkunoita ensinkään, mutta ylempiin kerroksiin on asetettu pieniä, häkinmuotoisia kaappeja, nämät ovat varustetut vehreillä tai ruskeilla ristikoilla, jotka on tehty ohuista poikittain asetetuista riu'uista. Näillä pienoisparvekkeilla istuu arapialaisia tai turkkilaisia naisia työskennellen, tupakkaa poltellen tahi virvokkeita nauttien ja sillä välin katsellen elämää kaduilla. Itse ovat he ristikon suojassa näkymättöminä maailman silmiltä. Mutta varsinaisesti eroavat nämät molemmat kaupungit kuitenkin taatelipalmujen kautta, joita täällä on niin runsaasti, että Basra on ikäänkuin palmumetsän peitossa. Muutamat talot ovat ihan palmujen varjossa ja vaikeata on saada yleiskatsauksen kaupungista. Ilma on täynnä hyvänhajuista taatelintuoksua, joka kuitenkin nousu- ja matalaveden aikana muuttuu ihan toisellaiseksi, sillä silloin nousee kuivatuista kanavista ja ympäriolevilta suomailta myrkyllisiä, saastaisia ja tukehduttavia höyryjä. Ilmasto onkin paljon epäterveellisempää kuin Bushirissa ja kuume on vieras, joka aina kesäisin vaatii runsaasti ihmishenkiä. Kun Armeenian ja Kurdistanin vuorilla lumi sulaa, saapi Tigris ja Eufrat paljon vettä, ja tästä Shat-el-Arab tulvii äyräittensä yli, mutta kun kanavat Basran luona ovat ränstyneet ja hoitoa vailla löytää vesi helposti tien läheisiin vainioihin. Kaupunki on täten kaikilta suunnilta veden ympäröimänä, joka tosin kesällä suureksi osaksi haihtuu, mutta kuitenkin lioittaa maan ja muuttaa sen suoksi. Tästä tulee ilma täyteen kosteutta ja illoin sekä öisin lankee niin vahva kaste että tuolit ja pöydät ulkona ovat kuin kuurassa. Ihminen pökertyy ja käy nuopeaksi, heittäytyy sänkyyn voimatta nukkua. Yö vietetään kuitenkin ulkona katolla, tahi ulkoparvekkeella, sillä huoneissa tukehtuisi. Ei ole ihmettelemistäkään, että kuume viihtyy tällaisessa ilmastossa. Ei kukaan, olkoon sitten kaupunkilainen tai siellä oleskeleva muukalainen pääse siltä rauhaan. Jos ei kuumetta muusta saa, niin saapi olla varma, että se tulee hiipien, jos on liiaksi juonut vaarallista ja epäterveellistä juomavettä, tahi jos on syönyt liiaksi hedelmiä tahi on kylmettynyt. Kaikkea tätä seuraa ensin kova ripuli, joka pian kääntyy kuumeeksi. Kuumeen tuntomerkit ovat: ensin jääkylmä puistutus, sitten tulinen kuumuus, unettomuus, vastenmielisyys ruualle, kalpeus, laihtuminen ja erinomainen raukeus. Tauti kestää, helpompana ollen, ainoastaan päivän tahi pari, muuten viikkokausia. Seikka joka vielä tekee ilmaston vaarallisemmaksi, on tuo kuuma ja epäterveellinen länsituuli, viimeinen jäännös murhaavasta Saamum tuulesta. Mutta juuri tämä viimeinen viima on mitä runsaimmin täynnä tomua. Eräs eurooppalainen Bushirissa kertoi kerran pohjois-Arapian erämaassa nähneensä muukalaisen -- en muista mistä kansakunnasta, joka tuulen tullessa ei huomannut peittää kasvojansa, vaan tukehtui, kävi mustaksi kasvoiltaan, lankesi maahan ja kuoli paikalla.

Basran väestö on sangen kirjavaa. Siinä on enimmäkseen arapialaisia, turkkilaisia ja persialaisia, mutta paljon on myös armeenialaisia, hindulaisia ja neekereitä. Siitä seuraa että uskontojakin on monta. Täällä löytyy sunniitteja, shiittejä, babiittejä, vahabiittejä, armeenialais- ja kaldealaiskristittyjä, juutalaisia, jetsiidejä y.m. Suvaitsevaisuus näitten eri uskon tunnustajien välillä on kuitenkin suuri ja uskonnollisia eripuraisuuksia on harvoin.

Basraan tuleva muukalainen saa heti sen käsityksen, että tämä lienee sangen vilkas ja väkirikas kauppakaupunki. Laivat ja veneitten moninaisuus satamassa, suuret varastopaikat ja makasiinit, jotka alinomaa täyttyvät uusilla laivanlasteilla, jokihöyryt, jotka monasti viikossa käyvät Bagdadissa täynnä tavaroita -- kaikki on omiansa antamaan tukea tälle luulolle. Mutta tuo näkyjänsä niin vilkas kauppa onkin vaan suuremmaksi osaksi kauttakulkutavaraa, paikalliskauppa ei ole erittäin suuri-arvoinen. Seuraavia tavaroita tuodaan Basraan ja Basran kautta: silkkiä, muslimia, pellavakangasta ja verkaa, kultaa ja hopeata, santelipuuta ja indigoa Hindustanista; hedelmiä Bahreinista, kahvia Mokasta; huppuliinoja ja hedelmiä Persiasta; maustimia Jaavasta. Ylellisyystavaroita, jotka suurimmaksi osaksi valmistetaan Bombayssä, viedään Basran kautta Bagdadin ja Mesopotamian sisäosiin. Basrasta viedään pääasiallisesti jaloja metalleja, kuparia, hedelmiä, raakasilkkiä, hevosia ja taateleita. Tärkeimpiä näistä tavaroista ovat taatelit, joita suunnattomat määrät viedään osaksi Persiaan, Syyriaan ja Nedshdiin, osaksi ja varsinkin laivoilla Indiaan ja Eurooppaan. Suetsin kanavan valmistuttua on Basran taatelien arvo noussut erinomaisesti, koska ne nyt helposti voidaan suurissa määrin viedä Eurooppaan, ja syystä saattaa sanoa, että kaupungin olemassa olo suureksi osaksi riippuu tästä arvokkaasta hedelmästä. Arapialaiset kerskailevat siitä, että ainoastaan Basrassa on 70 eri taatelilajia ja eräs persialainen runoilija kertoo, että tätä kasvia saattaa käyttää 363 eri tarkoitukseen. Toinen persialainen runoilija sanoo tämän siunatun puun kasvavan ainoastaan niissä maissa, joissa Islamin uskoa tunnustetaan. Kansa käyttääkin sitä ruokaan ja juomaan, talojen, siltojen ja veneitten rakennusaineeksi, siitä valmistetaan mattoja, köysiä, vasuja ja tuhansia muita kapineita. On sangen huvittavaa nähdä, kuinka tottuneesti ja taitavasti arapialaiset latoovat taatelit. Ne sotketaan kuution muotoisiksi möhkäleiksi, joita kääritään niinimattoihin ja palmun lehtiin. Muutamat ristiin rastiin asetetut, itse taatelipuusta otetut säleet tukevat ja pitävät koossa tätä tavarapakkaa, ja tämmöisenä on se valmis ulosvietäväksi.

Basra on viime aikoina tullut huomatuksi siitä syystä, että on aijottu rakentaa rautatie Välimeren ja Persianlahden välille. Tällä linjalla tulisi tietysti Basra, Bagdad ja Aleppo olemaan tärkeimpiä paikkoja, sillä rautatie alkaisi Iskanderunlahdesta, tahi Antiokiasta Oronteen suulla (pohjois Syyriassa) ja seuraisi joko Tigristä tahi Eufrat virran laaksoa Persianlahdelle asti. Maaperä on erittäin kiitollinen ja matka 1,400 km. Matka Brindisistä tahi jostakin muusta Välimeren satamasta Bombayhin lyhenisi täten 10:llä päivällä. Tämä rautatierakennus on laskettu maksavan noin 250 miljoonaa markkaa, tämän hinnan tuottaisi ennemmin paikallisliike kuin kauttakulkukauppa, jolla Suetsin kanavassa on niin vaarallinen kilpailija. Maan alkuasukkaat tulisivat varmaan ahkerasti käyttämään kolmannen luokan vaunuja. Jos tämä tuuma toteutetaan, olisi se kuoleman isku Syyrian ja Mesopotamian välisille suurille karavaanikauppiaille.[36]

Turkkilainen hallitus Basrassa on kurjimpia mitä ajatella voi. Sen sijaan että se huolehtisi alamaistensa menestyksestä, on se päin vastoin niille kiusaksi -- ja samoin on laita monessa muussa kaupungissa, jossa on turkkilainen hallitus. Asukkaat puolestansa halveksivat turkkilaista esivaltaa sydämensä pohjasta ja koettavat pysyä siitä niin riippumattomina kuin mahdollista. Turvallisuus kaupungissa on huonolla kannalla. Beduiini- ja ryövärijoukkoja tunkeutuu kaupunkiin "muurien" yli rosvoamaan, kohtaamatta mitään mainittavaa vastarintaa. Annetaan kanavien ja muurien ränstyä, eikä käytetä maan luonnollisia rikkauksia hyväksensä. Ja kuitenkin on maanlaatu Basran tienoilla niin hedelmällistä, että voitaisiin järjestetyllä viljelys- ja kanavoimistavalla kehittää maanviljelystä erinomaisen korkealle kannalle. Nykyänsä, vaikka hoito on huonoa, tuottavat vainiot vuosittain rikkaita satoja riisiä, vehnää, ohraa, aprikooseja, omenia, kranaattiomenia, viinirypäleitä, oliiveja, kaalia, sallaattia, sipulia, herneitä, papuja y.m.; jos näillä seuduilla olisi viisas hallitus, voisi se suuresti edistää hedelmien sekä laatua että tuotantoa.

31 p toukok. kello puoli 5 i.p. lähdin kanootilla jokihöyrylaivaan nimellä Mejidieh jonka piti lähteä Bagdadiin. Herrat Ellis ja Ashé saattoivat minut sinne, mutta palasivat rantaan samalla kanootilla, kuin Mejidiehin siipirattaat kello 5 alkoivat työskennellä Shat-el-Arabin sekaisessa vedessä. Matka suunnattiin jokea ylös, ja pian katosivat Basran satamarakennukset palmujen joukkoon.

KAHDEKSASTOISTA LUKU.

Matka Tigris virtaa ylös.

Mejidieh oli hauska ja mukavasti sisustettu siipilaiva, rakennettu Lontoossa ja erään englantilaisen yhtiön oma, joka sitä paitsi omistaa toisen, Kalifah nimisen, laivan. Nämät molemmat laivat kulkevat kerran viikossa vuoroonsa Basrasta Bagdadiin ja takaisin. Turkkilaisia laivoja käytetään sitä vastoin paljon vähemmän kuin englantilasia, koska ne tarvitsevat matkaa varten kaksi sen vertaa aikaa, sekä tulevat ja lähtevät, milloin heidän katteininsa hyväksi näkevät.

Jokilaivan kansi on ihan tasapintanen ja jatkuu vielä pari metriä partaitten ulkopuolelle valmistaakseen enemmän tilaa. Nämät parvekkeen näköiset ulkorakenteet ovat aluksen lastissa ollen, tuskin 30 senttiä vedenpinnan yläpuolella. Tämän alikannen yläpuolella on "ylempi" kerros ja siinä on kahdenkertaisia telttakankaita suojana aurinkoa vastaan. Salongit, kajuutannäköiset, mutta tilavat, sijaitsevat näitten molempien "kerrosten" välillä. Ne ovat erittäin somasti ja hauskasti sisustetut ja varustetut suurilla ikkunoilla, josta näkyy joen molemmat rannat; käärekaihtimet estävät auringon liiaksi paahtamasta. Leveässä sohvassa, johon joka ilta huolellisesti tehdään sija, lepää erinomaisen hyvin ja yöpöydällä on huokoinen savipullo, jossa vesi pysyy jotenkin viileänä. Saattaako tuolla alhaalla kuumissa erämaissa olla paremmin? Takakannella joka on erityisesti varattu ensi luokan matkustajille, on rottinkisia nojatuoleja, joissa on tukea säärille. Istua tämmöisessä tuolissa ja vaan nähdä maan ohitsensa kulkevan on erinomaisen mukavaa, varsinkin verrattuna siihen matkustustapaan, johon minä olin tottunut.

Katteini oli pieni, paksu ja leikkipuheinen englantilainen, joka 21 vuotta oli kulkenut Bagdadin ja Basran väliä. Komennettavana oli hänellä kolme upseeria, kaikki englantilaisia, muu miehistö oli turkkilaisia.

Palmupuistoja on yhä harvemmassa, viimein ne ihan loppuvat, eikä mikään ole silmän esteenä näköpiirissä. On mitä laajin näkö-ala yli silmän siintämättömien tasankojen, jotka leviävät joen molemmin puolin. Maaperä on sanomattoman vetistä. Siellä täällä on se pikemmin tavattoman suuren järven, kuin mantereen näköinen.

Shat-el-Arab on keskimäärin 500 metriä leveä ja kuudesta kymmeneen metriä syvä. Eräällä paikalla Basran satamassa kuuluu se olevan 20 metriä syvä. Veden nopeus on mitätön, mutta kuitenkin tarpeeksi suuri estämään suurimman osan tuosta hienosta liejusta, jota se kuljettaa mukanaan, laskemasta pohjaan, ennenkuin se on ehtinyt suistamoon. Tässä ne laskeuvat kerroksittain ja muodostavat nuo vaaralliset hiekkasärkät joensuuhun. Vuosi vuodelta kulkee näin uutta liejua ulos suistamoon, joka täten kasvaa yhä kauvemmaksi ulos Persianlahteen. Rawlinson on laskenut, että näin muodostuu koko 53 metriä maata vuodessa. Tähän katsoen on otaksuttavaa, että koko Mesopotamia, ei kovinkaan kaukaisina aikoina sitten, on ollut merenpohjana ja Persianlahden luoteisena jatkona. Niin onkin asianlaita ollut. Kaukana sisämaassa Hillehin (Babylonin) luona ja vielä kauvempana ylhäällä löytyy runsaasti raakunkuoria ja jäännöksiä siitä eläinkunnasta, joka vielä tänään liikkuu Persianlahdessa. Tigris ja Eufrat ovat aikojen kuluessa kuljettaneet mukanansa soraa ja liejua Antitauruksesta, Armeenian ja Kurdistanin vuorilta ja vähitellen täyttäneet entisen lahden pohjoisosan. Maan muodostumista on yhä jatkunut. Joet, jotka muinoin, kukin suunsa kautta, laskivat lahteen, ovat lopuksi yhtyneet yhdeksi joeksi, muodostaen sitten kauvempana alhaalla laajan suistamon. Kerha ja Karun nimisillä joilla oli myös muinoin omat suunsa, mutta ovat sittemmin joutuneet Shat-el-Arabin jokiväylään. Kerha noin 3,000 vuotta sitten (Rawlinsonin arvelu), Karun vielä myöhemmässä ajassa.

Mutta Mesopotamia on ollut vielä merkillisempien ilmiöitten näyttämönä. Kaikella todenmukaisuudella saattaa nimittäin olettaa, että täällä on tapahtunut se mahtavin luonnonmullistus, minkä ihmiskunta on kokenut, eli tuo tuhoava tulva jonka me tunnemme "vedenpaisumuksen" nimellä. Professori Suess Wienissä on raamatullisen kertomuksen johdolla, verrattuna kiilakirjoitusmuistomerkeissä löydettyyn jokitaruun, älykkäällä ja luonnollisella tavalla selittänyt vedenpaisumukseen olleen syynä maanjäristysaallon, jota seurasi pyörremyrsky Persianlahdesta, sekä todistanut ettei ilmiö ollut käsittänyt koko maailman mannerta, vaan rajoittunut Eufrat ja Tigrisvirtojen alempaan jokilaaksoon.[37]

Kello 8 söin yhdessä Mejidiehin upseerien kanssa vankan päivällisen, jossa oli neljä ruokalajia. Sitten meni katteini ylös komentosillalle, itse johtamaan laivansa vaikeata ja vaaranalaista kulkua hiekkasärkkien välillä, nuoret upseerit, joilla ei näkynyt olevan juuri paljo tehtävää, jäivät minulle seuraa pitämään. Loikoen kukin nojatuolissamme nautimme -- ainakin minä -- suloisinta ja huolettominta elämää iltakahvin ja sikaarin ääressä. Sääskien miljoonalaumat eivät sitävastoin tehneet oloamme mieluisaksi, varsinkin senjälestä kuin olimme polttaneet sikaarimme loppuun. Kello 10 menivät upseerit levolle ja minä seurasin heidän esimerkkiänsä, mutta minun oli mahdotonta nukkua; mehän lähestyimme Eufratin suuta ja "Paratiisia"! Laiva vetääntyi nyt Shat-el-Arabin vasemmalle rannalle, jota Tigriksen aallot huuhtelevat. Heti kello 11 jälestä kuljimme Kerhajoen suuta; tämä joki alkaa Ardilannin ja Luristanin rajalla, länsi Persian vuoriseuduissa ja juoksee sitten suoraan etelään, laskeaksensa sitten etäämpänä Shatin vasemmalla puolella.

Kello 12 puoliyön aikaan saavuimme Kornahiin. Nimi muistuttaa latinalaista cornu (sarvi) sanaa ja Tigris ynnä Eufrat, joitten laineet täällä yhtyvät, ovat todellakin häränsarvien näköiset. Tigristä ja Eufratia onkin verrattu aviopariin. Eufrat on mies, Tigris vaimo, jotka Kornahissa menevät avioliittoon. Onhan vertaus sattuva. Mutta on toinen seikka, joka on omiansa kiinnittämään paljon enemmän huomiota Kornahiin, kuin nämät vertaukset ja matkustaja onkin pelkkänä silmänä niinä muutamina minuutteina, kuin laiva siellä viipyy. Tässä sijaitsi nimittäin paratiisi, jos saa uskoa alkuasukkaitten puheita. Eipä "hyvän ja pahan tiedon puutarhaa" ole hävitetty: Kornahin arapialainen väestö suojelee sitä vielä kiihkeällä huolella. Valitettavasti ei ollut minulla tilaisuutta astua maalle katsomaan tuota surullisen kuuluisata puuta, mutta sain katteinilta kuulla, että se saattoi olla korkeintaan kahdensadan vuoden vanha. Alkuasukkaat luulevat tämän kuitenkin elämän puuksi, ja onneton se, joka siitä taittaisi lehden tai oksan! Ainoastaan syksyllä, kun muutama oksa ja lehti on varissut, sytyttävät arapialaiset niistä paratiisillisen tulen. Mutta asukkaat harjoittavat kuitenkin sangen tuottavaa kauppaa myymällä pieniä palasia tiedon puusta herkkäuskoisille pyhiinvaeltajille. Tähän luonnollisesti ei käytetä mainittua puuta, joka silloin suuren menekin tähden pian loppuisi -- pyhiinvaeltajille on erityistä puuta varalla.

Jääköön sanomatta, onko paratiisi sijainnut sillä paikalla, jossa kurja Kornah niminen arapialaiskylä nyt on, mutta jos asianlaita todellakin niin on ollut, on meillä syytä otaksua, että tämä seutu -- meidän vanhimpain esivanhempiemme aikoina on ollut paljon viehättävämpi, kuin se nyt on. Muutamia matalia multakattoisia mökkejä, joita palmulehdet ympäröivät, vetinen maa, joka kevättulvien aikana on veden alla, mutta jossa nykyään pienet, lihavat lehmät käyvät laitumella (vatsaan asti liejussa) -- astuen, onko tämä näky omiaan muistuttamaan kuolevaista ihmistä paratiisista?

Kornahin luona yhtyvät, niinkuin mainittiin, nämät molemmat virrat yhteen. Tigrisvirran vesi on sakeata ja harmaanruskeata savesta ja maasta, jota se tuo mukanaan Mesopotamian lakeuksilta; Eufratin vesi on kirkasta. Viimemainittu virta kyllä juoksee saviperäisen maan läpi, mutta sen vesi puhdistuu ruovikossa ja suokasveissa, joita on virran alajuoksussa. Tigris virran veden saattaa erottaa Eufratin vedestä monen kilometrin päässä Kornahin alapuolella. Vasta alempana nämä vedet täydellisesti sekaantuvat.

Luokaamme nyt näitten molempien virtojen yhtymäkohdalle lyhyt silmäys niitten kulkuun.

Eufratin alkulähteinä on kaksi lähdevirtaa: Frat ja Murad Su. Frat alkaa Armeenian pääkaupungin, Ersirumin lähellä 2,000 metrin korkeudella, juoksee ensin länttä kohti; seuraten Armeenian vuorijonojen laaksoja, mutta tekee Erginin kohdalla suoran kulman, yhtyäksensä lännestä päin tulevaan Murad Suuhun eli itäiseen Eufratiin, joka alkaa Araratin länsirinteillä ja on vesirikkaampi, kuin Frat. Malatien lähellä Kurdistanissa alkaa kokonainen koski- ja vesiputoussarja, joka ei lopu ennenkuin joki on murtautunut mahtavimpien vuorijonojen läpi Urfa (Edessa) nimisen kaupungin pohjoispuolella. Malatien luona yhtyy siihen Tohma Su, tullen Antitauruksesta Vähässä Aasiassa. Tästä juoksee virta suuressa kaaressa itään, etelään ja länteen päin ja lähenee Biredshikin kohdalla Välimertä 150 km etäisyyteen. Kuljettuaan vielä jonkun matkan etelää kohti, tekee Eufrat mutkan kaakkoon päin ja pitää tämän suunnan aina Persian lahteen asti.

Biredshik on tärkeä ylikulkupaikka kauppakaravaaneille ja pyhiinvaeltajille, jotka tulevat Djarbekrista matkalla Aleppoon tahi Välimerelle. Kameelit viedään ylitse suurilla, litteäpohjaisilla lautoilla. Biredshikin alapuolella laskee joki Mesopotamian lakeudelle, jonka kaltevuus on niin vähäinen, että se tuskin tekee desimetrin yhden kilometrin mitalle (Reclus). Vasemmalta saa Eufrat lisäjoet Nahr Belik ja Shabur, Anahin kaupungin kohdalla on uusi, tärkeä ylikulkupaikka. Bagdadin lähellä ovat Tigris ja Eufrat ainoastaan noin 50 km päässä toisistaan. Eufratista, jonka pinta tässä on 5 metriä korkeampi Tigris-joen pintaa, lähtee tällä paikoin monta haaraa viimemainittuun jokeen, ja täten Eufrat kadottaa suuren määrän vettänsä. Vielä vähän alempana jakautuu joki kahteen haaraan, joista läntinen, Hindiah, muodostaa suolajärven Nedshf. Järven toisella puolella yhtyy Hindiah taas pääjokeen. Tämä seutu on historiallisessa suhteessa merkillisimpiä maan päällä. Hillehin luona ovat Babylonin rauniot, Nedshfin luona Kufan, Hindiahin luona on Birs Nimrod ynnä Baabelin torni ja heti siitä pohjoiseen on pyhä Kerbela. Vielä alempana yhdistyvät joet monilla poikkihaaroilla ja kanavilla toisiinsa, kunnes ne lopulta juoksevat yhteen.

Siinä paikassa, jossa Frat ja Murad Su muodostavat Eufratin, on vedenpaljous melkein yhtä suuri, kuin siinä missä Shat-el-Arab alkaa. Vaikka nimittäin monta lisäjokea tulee Antitauruksesta ja niistä vuorista, jotka ovat pitkin Tigriksen oikeata rantaa, ei näitten vesirikkaus kuitenkaan riitä vastustamaan veden suurta haihtumista, joka käy yhä tuntuvammaksi, kun veden kulku joessa on erinomaisen hidas. Joen keski- ja alajuoksuun yhtyi muinoin useita suuria lisäjokia, niinkuin Wadi Ali ja Wadi Hauran, mutta meidän päivinämme ovat nämät enimmän osan vuotta kuivina. Näitten sangen syvään uurretut laaksot osoittavat kuitenkin selvästi, että pohjois Arapian ilmanala muinoin on ollut toisellainen, kuin nykyään.

Tigris-joki alkaa myös kahdella haaralla. Itäinen, Buhtan Su niminen haara, tulee vuorilta Wan-järven eteläpuolella, toinen haara nimeltä Didshleh alkaa ihan Eufratin lähellä, mutta 400 metriä korkeammalla, kuin tämä. Keski- ja alajuoksuun yhtyy molemmilta puolilta monta pienempää sivujokea ja Tigris (s.o. "nuoli") juoksee vilkkaasti eteenpäin seuraten Kurdistanin ja länsi Persian vuorien suuntaa. Ylä-Tigriksen varrella sijaitsevat nuo tärkeät Diarbekr ja Mosul nimiset kaupungit. Viimemainitun kaupungin alapuolella yhtyvät Kurdistanin vuorista tulevat suuret lisäjoet Iso ja Pieni Sab. Ardilanin vuorista tulee Dijalan joki, joka heti Bagdadin alapuolella juoksee Tigrikseen. Sitä osaa jokea, joka on Bagdadin ja Kornahin välillä, saamme heti oppia lähemmin tuntemaan.

Eufratin ja Tigriksen välillä leviää Mesopotamian lakeus, tätä maata turkkilaiset ja arapialaiset nimittävät El-Djesirah s.o. "Saari." Mesopotamiaksi sanotaan historiallisessa merkityksessä oikeastaan sitä osaa maata, joka on näitten jokien keskimmäisen juoksun välillä, ja tämän jokilaakson kaakkoisimmalle kulmalle ovat persialaiset antaneet nimen Irak Arabi. Ilmanalan puolesta on Mesopotamia ihan erilainen, kuin naapurimaansa. Sitä ympäröivät idässä, pohjoisessa ja lännessä korkeat vuorimaat ja etelässä Arapian kuivat erämaat, maa on itsestään alhaista ja kosteata. Maanlaatu on erinomaista, mutta viljelemätöntä. Muinoin, kun Babylon, Ninive, Seleukia ja Ktesifon olivat valtansa ja rikkautensa kukkulalla, viljeltiin maa huolellisesti ja sen läpi kulki ristiin rastiin suuremmoinen kanavoimislaitos. Nyt ovat nuo muinoin rikkaat vainiot muuttuneet yksitoikkoisiksi, autioksi aroiksi ja useimmat kanavat ovat jäljettömiksi hävinneet santaan. Tarvittaisiin vaan voimallinen ja tarmokas hallitus, muuttamaan vielä kerran olot parempaan päin. Bagdadin luona kuljettavat molemmat joet lähes seitsemäntuhatta kuutiometriä vettä sekunnissa. Tästä vesipaljoudesta tarvittaisiin vaan kymmenesosa koko Irak Arabin kanavoimiseen. (Dumont).

Maassa asuu suurimmaksi osaksi puolivillejä arapialaisia paimentolaisheimoja, jotka kuljeksivat pitkin jokien rantoja, tahi elatuskeinonaan ryöstävät karavaaneja ja matkustajia. Valtiollisesti kuuluu maa Turkin vallanalaisuuteen ja sitä hallitsee jotenkin itsenäisesti turkkilainen pasha, joka asuu Bagdadissa. Mesopotamia on siis erityinen turkkilainen maakunta, jota pohjoisessa rajoittaa Diarbekrin ja Kurdistanin maakunta, idässä Persia ja Persian lahti sekä etelässä ja lännessä Arapia ja Syyria.

Palaamme taas laivaan.

Aamulla kesäk. 1 päivänä saavuimme juutalaiseen kylään, jonka nimi on Esran hauta, siellä olimme puolen tuntia. Tämän kylän asukkaat ovat yksinomaan juutalaisia ja niitä tuli koko lauma kirkuvia miehiä ja naisia rantaan, kun Mejidieh laski maihin. Kylä on kauniilla paikalla, jokeen ulottuvalla niemellä. Se on palmu- ja lehtimetsän siimekkeessä, ja Tigriksen tyyneeseen veteen kuvastuu se mausolee, jossa Esra profeetan sanotaan lepäävän. Tämä on suuri, valkoinen kivirakennus, jonka persialaiseen malliin rakennettu kupooli on fajanseilla päällystetty. Alapuolella on kivinen rantalaituri, jota Tigriksen aallot huuhtelevat. Profeetta Esra vei, niinkuin tiedetään, juutalaiset pois Baabelista takaisin Jerusalemiin, mutta itse lepää hän vankeuden maassa. "Ja näin on se kirja, jonka Artahsasta antoi papille Esralle, kirjanoppineelle, joka oli opettaja Herran käskysanoissa ja säädyissä Israelin ylitse: Artahsasta, kuningasten kuningas Esra papille ja kirjanoppineelle taivaan Jumalan laissa: Minä olen käskenyt, että kenenkä ikänä kelpaa minun valtakunnassani Israelin kansasta, papeista ja leviittoista mennä kanssasi Jerusalemiin, niin menköön." Esran hauta on tärkeä pyhiinvaelluspaikka, ja monet juutalaiset vaeltavat vuosittain sinne, nähdäkseen profeetan viimeistä leposijaa. Ollessamme vielä kylän kohdalla, uiskenteli kymmenkunta alastonta juutalaispoikaa laivan luo ja kiipesi sinne ylös, levähtääkseen hetkisen sen yläkannella, mutta kun taas pian lähdimme liikkeelle, hyppäsivät kaikki yhtäaikaa jokeen ja uivat takaisin rantaan hurjasti kirkuen. Esran hauta katosi pian näkyvistä, ja sen sijaan levisi taas ääretön, matala, kostea ja suoperäinen lakeus molemmin puolin. Siellä täällä kasvaa mehevää ruohoa ja siinä näkyy suuret laumat raavaita ja lampaita laitumella. Joskus sivuutetaan kyliä, joissa on parikymmentä olkikattoista mökkiä viljelysmaiden keskellä, missä tumma-ihoiset miehet kyntävät erinomaisen alkuperäisillä kahden härän vetämillä puu-auroilla. Paikoittain kasvaa jokivarsilla ruohoa ja laivan ohikulkiessa lentää usein suuret suorsaparvet ylös vedenpinnalta.

Joen vesi on tänä vuoden aikana vielä jotenkin korkealla, mutta alenee yhä enemmän, kunnes se syyskesällä on alimmillaan. Mejidiehillä, joka täydessä lastissa ollen käy noin l,5 metriä syvässä, on silloin sangen vaikeata löytää tiensä hiekkasärkkien välitse. Laivakulkua vaikeuttaa vielä sekin seikka, että joen rannat pitkin pituuttaan ovat niin yksitoikkoiset, että laivanmiehet eivät voi saada mitään varsinaisia merkkejä rannoilta. Muutamia pahamaineisia paikkoja on tosin merkitty kivillä tahi seipäillä, mutta näitten hyötyä vähentää se seikka että joen särkät ovat liikkuvaisia ja usein muuttavat paikkaa. Ei olekaan harvinaista, että höyrylaivat ja purjeveneet laskevat matalikolle. Semmoisissa tilaisuuksissa täytyy Mejidiehin purkaa koko lastinsa, tyhjentää vesilastinsa ja viedä matkustajat maihin. Kun on onnellisesti päästy matalikolta, täytyy taas noutaa matkustajat pikkuveneillä ja sälyttää lastin uudelleen. Tähän toimeen menee usein puoli päivää ja kun tämmöisiä esteitä tulee useita samalla matkalla, niin ei ole harvinaista, että laiva tarvitsee koko yksitoista päivää päästäksensä Bagdadiin, jota vastoin veden korkealla ollessa menee vaan neljä päivää. Jokea alaspäin kulkiessa tarvitaan suotuisissa oloissa vaan 42 tuntia.

Asukkaat näillä seuduin ovat arapianheimoista paimentolaiskansaa. Vaeltaessansa vievät he mukanaan suuret eläinlaumansa ja telttansa; näitä he tilaisuuden mukaan kuljettavat purjeveneissä tahi vetävät he niitä kanooteissa pitkin joen rantoja. Luonteeltaan ovat he urhoollisia, puolivillejä ja sotaisia. Pukunsa on sangen yksinkertainen, sillä heillä on ainoastaan riepu lanteitten ympäri ja valkoinen huivi riippuu turpaanin ympärillä suojaamassa päätä ja kaulaa auringolta; muuten ovat he alastomia. Ihonsa on kuparinruskea, tukka pitkä ja takkuinen. Ahvettuneet ja tarmokkaat kasvonpiirteet ovat ikäänkuin bronssiin valetut. He ratsastavat, useimmiten satulatta, muhkeilla, virmoilla hevosilla, kädessä aina pitkät keihäät. Toisinaan meidän ohi kulkiessamme juoksivat tai ratsastivat he pienissä joukoissa pitkin rantaa, hirveästi kiljuen ja heiluttaen keihästään päänsä yli y.m. sotaisia liikkeitä tehden. Naiset ovat voimakkaan ja melkein miehekkään näköisiä, heidänkin pukunsa on erittäin keveä. Nämät kukistamattomat arapialaiset, jotka asuvat pitkin Tigriksen rantoja, kuuluvat moneen eri heimoon, joista tärkeimmät ovat: Montefig, Abu Muhametti, Beni Lam ja Khamar. Muutamat heistä ovat vakinaisesti sijoittuneet joen rannoille, muodostaen kyliä, ja elävät maanviljelyksestä, kun taas useimmat jatkavat paimentolaiselämäänsä. Nämät viimemainitut ovat erämaan vapaimpia poikia, he eivät tottele mitään esivaltaa, eivät kärsi paikallansa olemista, he rakastavat vaan vaeltamista pitkin ja poikin Mesopotamian lakeuksia suunnattomine lammas- ja puhvelilaumoineen. Löydettyään hyvän laitumen, rakentavat he telttansa sinne joksikin aikaa siten, että levittävät olkimattoja kaareksi käännettyjen tankojen päälle, joten tämä on lyhyen tunnelin näköinen. Muutamain teltat ovat kankaasta tahi nahoista. Siihen aikaan, jolloin minä Tigriksellä matkustin, oli näitä vaeltavia kyliä sangen runsaasti pitkin rantoja, sillä alkava kesä ja sen tavaton kuumuus teki veden tarpeen niin paljoa tuntuvammaksi. Paimentolaisia oli siis niin joukottain kokoontunut virran rannalle saadaksensa runsaasti vettä. Vesi oli yhä kuitenkin sameraa ja lämmintä. Tuon tuostakin kohtasimme kanootteja ja purjeveneitä, jotka virran tai vienon tuulen avulla liukuivat jokea myöden alaspäin; muutamia veneitä vetivät miehet köysillä käyden itse rantaa pitkin. Purjeveneet ovat erittäin käytännöllisiä; niihin mahtuu paljon ja iso purje kokoaa pienenkin tuulen, jonka tiellä ei ole vuoria eikä metsiä. Höyrylaivat ovat kuitenkin vähitellen poistaneet käytännöstä nämät entiset tavarankuljettajat, niin että ne nykyään ovat jotenkin harvinaisia. Kun virta kulussaan arojen halki tekee suuria mutkia, näyttää vastaantuleva purjevene kulkevan milloin meidän suuntaamme, milloin päinvastoin, milloin taas olevan kaukana sisämaassa: ja tämä tuottaa monelle katsojalle hupaista hämminkiä. Virtojen ylä-osassa kuljetetaan tavaroita lautoilla ("kelek"), jotka lepäävät ilmalla täytettyjen nahkalaukkujen päällä.

Kello 4 aikaan tulimme Amaran kaupunkiin, joka suureksi osaksi on Tigriksen vasemmalla rannalla. Täällä on m.m. sähkölennätinasema, suuri kahvila rannalla, valkoisia, hyvinrakennettuja savihuoneita ja moskee. Parisataa kaupungin asukasta riensi heti rannalle, jossa pitivät hirveätä meteliä, mutta tämä kirjava näkemys oli kuitenkin vilkas ja hupainen. Pari tuntia viivyttyämme, jolla aikaa villasäkkejä lastattiin laivasta maalle, jatkoimme matkaamme virtaa ylöspäin. Maisemat ovat yhä yksitoikkoisia, ainoastaan siellä täällä kasvaa jokunen mehevä pensas rannalla. Kaukana oikealla siintää Kurdistanin vuoria kohoten jyrkkinä, vaaleansinisinä seininä. Yöllä näkyi sieltä kaksi tavatonta liekkiä, en tiedä, mistä ne olivat. Rannoilla leimusivat arapialaisten suuret telttatulet kaiken yötä; niitä tarvitaan arvattavasti ruoan laittamiseen ja hyttysten karkoittamiseen. Liekkien leimussa saattoi useinkin selvästi erottaa telttien sisuksen: lapset makaamassa, naiset ruoan laittopuuhissa ja miehet tupakoimassa ja kahvia tai teetä juomassa. Poltinaineet ovat kuivia ohdakkeita ja oksia, joita naiset kokoavat. Päivän koittaissa tulet hiljalleen sammuvat ja väistyvät uuden päivän valkean tieltä, joka Itämailla hehkuu pohjoismaalaiselle tuntematonta kuumuutta.

2 p. kesäk. Elämä laivalla ei ole vaihtelevaa, vielä vähemmän maisema ympärillämme. Rannoilla yhä vilisee paimentolaisia laumoineen. Teltat ovat enimmäkseen mustaa huopaa, miehenkorkuisten seivästen päässä. Eräällä kohtaa oli suuri puhvelilauma virran poikki, ja ainoastaan kuono ja sarvet näkyivät vedenpäällä. Lauman edellä ui paimen, jota eläimet taajoissa joukoissa seurasivat; laumaa pitivät koossa miehet, istuen pitkät piikit kädessä uivien hevosten selässä. Naiset ajoivat samalla tavalla virran ylitse uivilla hevosilla, jotka töin tuskin saivat päänsä pysymään vedenpinnan yläpuolella. Iltapuolella tuli meitä vastaan turkkilainen siipilaiva, matkalla Basraan, ja vähän myöhemmin saavuimme Kot-el-Amaran kaupunkiin, Tigriksen vasemmalla rannalla. Kaupunki on vasta muutaman kymmenkunnan vuoden vanha. Se on vilkas ja kukoistava kauppapaikka ja seudun arapialaisheimojen markkinapaikka. Täällä lastattiin laivaan villasäkkejä. Lampaanvillat näyttävät olevankin tärkeä kauppatavara, jota kuljetetaan Tigriksen rannalta Bagdadiin, Mesopotamian kaupan pääpisteeseen, josta villat sitten viedään suurta Syyrian karavaanitietä myöden Välimeren rantamille. Kot-el-Amaran tienoilla kadottaa Tigris osan vettänsä, joka Shat-el-Hai nimistä kanavaa myöden valuu etelään ja yhtyy Eufratiin. Eufrat ja Tigris virtain suhde toisiinsa on hyvin monimutkainen. Bagdadin paikoilla Eufrat antaa Tigrikselle suuren osan vesiänsä, sillä Eufrat juoksee siellä Tigristä korkeammalla; Kot-el-Amaran kohdalla Tigris taas maksaa velkansa Eufratille.

Kot-el-Amaran pohjoispuolella ylenevät virran rannat 2-4 m korkuisiksi; rantaviivat ovat sentähden hyvin selvät ja vedensyömät. Nevat ovat nyt loppuneet ja moskitoskärpäset vähenneet; mutta sitä vastoin suhisee ilmassa miljaardittain suuria, vihriäisiä heinäsirkkoja. Rannoilla ne muodostavat tiheitä, tummia pilviä, joista kuuluu kitisevää ääntä. Nämät vahingolliset itikat kulkevat maan yli lukemattomissa parvissa ja hävittävät tieltään kaiken kasvullisuuden. Laivaammekin niitä tuli suuret liumat, asettuivat hetkeksi teltan katolle, laivan kannelle, tai matkustajien päälle, ja jatkoivat sitten levotonta kulkuansa. Oli täysi työ irroittaessa niitä vaatteista, joihin ne iskivät kiinni terävillä kynsillään sekä suojellessaan niiltä kasvojansa. Hetken aikaa niiden kanssa oteltuani, menin hyttiini, mutta en sielläkään saanut olla heinäsirkoilta rauhassa: niitä oli kaikkialla, vuoteessa ja lattialla nuo paksut, viheriäiset jätkäleet matelivat, vaikka vaan ihan pieni akkuna oli ollut auki. Saatuani hytin jotenkin puhtaaksi noista pedoista, suljin kaikki aukot; mutta arapialaiset eivät näyttäneet paljon piittaavan heinäsirkoista. Heitä oli joukko kiivennyt lastiksi tuotujen villakasojen korkeimmalle kukkulalle ja sieltä he läimähyttelivät kepeillänsä y.m. aseilla ohilentäviä itikoita, niin että pian koko joukko näitä eläinraukkoja makasi räpystellen heidän ympärillään. Savutorvenkin ympärillä, josta sakeita savupilviä nousi, makasi niitä läjittäin puolikuolleina. Tämä kaikki oli kyllä huomiota herättävää, mutta hauskuutta se ei lisännyt laivamatkan yksitoikkoisuudelle.

Tuskin saattaa ajatellakkaan kirjavampaa matkustajajoukkoa, kuin mitä Mejidieh nyt kuljetti. Eurooppalaisessa höyrylaivassa saattaa kyllä tavata matkustajia erilaisimmista kansaluokista ja kansakunnista, mutta niitä niissä on katseltava verrattuna siihen mitä näkee itämaalaisen höyrylaivan etukannella. Itämailla ei pidetä ensinkään sopimattomana eikä köyhyyttä todistavana, jos "paremmatkin ihmiset" matkustavat etukannella. Rikkaimmat kauppamiehet seurustelevat tuttavallisesti ja veljellisesti dervishien ja jätkien kanssa laivakannella. Tuon tuostakin pistäännyin minä katteinin luo komentosillalle, josta oli mukava katsella itämaalaista arki-elämää ja sen kirjavia kuvia tuolla alhaalla laajalla laivankannella. Kun itämaalaiset tekevät pitkiä höyrylaivamatkoja, hankkivat he ensimmäiseksi itsellensä niin helpon paikan kun mahdollista. Siihen ne sitten sijoittuvat parhaimmalla tavalla: heillä on muassaan makuuvaatteet, peitteet, matot, keittimet ja tarpeelliset talouskapineet. Ensin tulijat asettuvat parhaimmille paikoille, s.o. pitkin partaita ja seinämiä etu- ja peräkannen yhtymäkohdissa. Myöhemmin tulijat saavat parhaansa mukaan sijoittua keskelle laivankantta. Kas tässä muutamia kuvia Mejidiehin etukannelta.

Tuossa istuu pari arapialaista pelaten noppapeliä melkein uskomattomalla näppäryydellä; jos he todellakin ehtivät yhtä pian ajatella, kuinka parhaiten nopan heittäisivät, kuin muuttavat kavut paikoilleen, niin täytyy myöntää, että he ajattelevat erinomaisen nopeasti. Tuossa istuu arkulla kaksi hindulaista piippua polttaen, ja ihan lähellä heitä istuu matolla muutamia persialaisia kauppiaita, joista yksi pitää tulta vireillä samovaarissa, puhaltamalla sen pitkään torveen, jolla aikaa toiset lausuvat kohteliaisuuksia toisilleen tahi keskustelevat kauppa-asioista, aina sillä välin maistellen höyryävää teetään. Etäällä etukeulassa istuu dervishi kertoen satuja tarkkaavalle kuuliakunnalle, joka loikoo hänen ympärillään matolla. Omituisin kaikista mitä näimme oli erään persialaisen täydellinen haaremi, hän kun perheineen ja kaikkine kampsuineen oli muuttomatkalla Bagdadiin. Hän oli levittänyt kolme suurta patjaa seinien viereen komentosillan alla ja ripustanut tummia kankaita keppien päähän matkakistujen väliin ja näillä piirittänyt pienen alan laivan kantta, estääksensä kolmea vaimoansa näkymästä muille matkustajille. Mutta kun hän ei ollut muistanut kattaa tätä piirikuntaansa, näkyi tuo väliaikainen haaremi komentosillalle kokonansa; vaimot siellä kuluttivat aikaansa käsitöillä, tupakoiden, teetä juoden ja maaten. Heillä näytti olevan hupainen matka Bagdadiin! -- Joka perheellä oli saviruukkuja, joilla nostettiin vettä virrasta pesemisiin ja samovaariin.

Ilma käy yhä suloisemmaksi, jota ylemmäksi virtaa tulemme. Kuumat ja kosteat tuulet eivät nyt tunnu niin paljon. Ilmanala on Bushirissa paljon parempi kuin Basrassa. Kello 9 illalla kuljimme Baghilan linnoitetun kylän ohi, jolloin pysähdyimme hetkeksi, kun laivaan otettiin muuan arapialainen, jota kolme miestä saattoi pienellä veneellä laivan kylkeen. Kello 10 pysähtyi laiva äkkiä keskellä virtaa. Olimme ajaneet hietasärkälle ja siinä nyt pari tuntia tuumailtiin, sillä aikaa kun laivamiehet veteen mentyänsä, pitkillä riuvuilla mittailivat veden syvyyttä särkän reunoilla. Kun matalikon heikoin kohta oli löydetty, tyhjennettiin osa vesilastia ja ponnistamalla kaikki voimansa pääsi laiva taas pimeässä liikkeelle. Varmuuden vuoksi asetettiin kuitenkin eräs laivamies uloimmaksi etukeulaan, mitatakseen tuon tuostakin sylipuulla veden syvyyttä. Tigriksen nopeus on tässä 2,5 penikulmaa tunnissa.

Kello 8 aamulla 4 p. kesäkuuta tuli vastaamme englantilainen siipilaiva Kalifah, joka edellisenä iltana oli lähtenyt Bagdadista. Tuntia myöhemmin saavuimme Ktesifonin ja Seleukian rannoille; tämä on varmaankin huomattavin paikka keski Tigriksen varrella. Jo pari tuntia ennenkuin sinne saavutaan näkee etusivun eräästä tavattoman suuresta rakennuksesta, joka terävissä piirteissä kohoaa matalasta tasangosta; tämä on Tak Kesra niminen palatsi. Ktesifonin rauniot ovat kapealla niemellä Tigriksen muodostamassa laajassa mutkassa.

Kun laiva tarvitsee kaksi tuntia kulkeakseen tämän mutkan, mutta käyden pääsee niemen yli runsaassa puolessa tunnissa, pyysin katteinilta päästä maihin, saapuakseni taas niemen toisella puolella laivaan. Tähän suostui hän kohteliaasti, vene ynnä siinä neljä arapialaista laskettiin vesille ja muutamassa minuutissa saavuimme rantaan. Kaksi arapialaista soutivat takaisin veneen, joka taas vedettiin kannelle, jonka jäljestä Mejidieh jatkoi matkaansa Tigristä ylöspäin ja minä ynnä molemmat toiset miehet lähdimme astumaan Tak Kesraa kohden. Koko tasanko on tässä täynnä fajanssisirpaleita ja kivipalasia, ja minne silmänsä kääntää, näkee pelkkiä harmaankeltaisia, pyöristetyitä soraläjiä, joilla kasvaa kanervan näköisiä kasveja ja kuivaa ruohoa. Tässä oli kerran Ktesifonin kaupunki. Kaunein muinaismuisto sen suuruuden ajalta on yllä mainittu suurenmoinen Tak Kesran linnan raunio, josta piirsin siinä paikassa kuvan.

Tak Kesran, s.o. Khosron kaaren rakensi sassanilainen kuningas Khosra Noshirvan, joka hallitsi vv. 531-578 j.Kr. Nimensä on se saanut keskisestä esisalista, kuninkaan vastaanottosalista, joka muodostaa korkean puolikaaren, tämän molemmilla puolilla on joukko muita saleja ja sivuhuoneita puolisoille ja palvelijoille. Näitä sekä ajan hammas että myöhemmät sukupolvet ovat hävittäneet, käyttämällä kivet uusiin rakennuksiin. Etumaiset huoneet ovat vielä pystyssä, lujina ja kukistamattomina kuin kallio. Kun kaliifi Djaffar Al-Mansur (754-775) perusti uuden Bagdadin, toi hän kiviä Ktesifonista. Hän tahtoi myös purkaa Tak Kesran, käyttääksensä niitä mainioita kiviä, joista tämä linna oli rakennettu, mutta koe ei onnistunut -- saviruukki liitti kivet niin lujasti toisiinsa, ettei niitä saatu irti. Linnan kummassakin muurissa on neljä porttia, joista ainoastaan toinen, keskeltä laskettuna, käy läpi koko muurin, ne muut kolme ovat ainoastaan koristeina. Samoin on laita kaikkien neljän kerrosten akkunakaarten, jotka eivät ole muuta, kuin matalat syvennykset muurissa. Porttien ja akkunien välillä kohoaa mahtavat puolipylväät, kaksittain toisensa vieressä. Nämät kaipaavat kuitenkin päällyskoristeita ja jalustoita. Akkunien ja porttien, samoin kuin suuren keskietehisen yläpuolella näkyy kaaria ja koristeiden jäännöksiä. Linna on rakennettu poltetuista tiileistä ja muurit ovat alhaalta noin 6 metrin ja ylhäältä lähes 3 metrin paksut. Vastaanottosali, jonka sisimmät muurit myös ovat pystyssä, on lähes 30 metrin korkuinen ja noin 45 metrin syvä. Koko etusivu on yli 84 metrin pitkä. On luultavaa, että etusivun muureja, jotka ovat poltetuista tiileistä sekä nyt harmaan ja rosoisen näköisiä, muinoin peitti valkoiset marmoorilevyt. Näitä kalliita levyjä naapurikansat, kaupungin häviöön jouduttua, ryöstivät. Arapialaiset kirjailijat tietävät myös kertoa, että pylväskoristeet olivat puhtaalla hopealla silatut. Jos tämä on totta, lienee Tak Kesra Noshirvanin aikana ollut erinomaisen komea. Suuri vastaanottosali on, niinkuin kuvasta näkee, avonainen ulospäin, mutta toden mukaista on, että kullan ja purpuranväriset verhot ja esiriput muinoin suojasivat salin sisäpuolta auringolta ja tuulelta. Näin on asianlaita esim. vielä shahin valtaistuinsalissa Teheran linnassa. Vastaanottosalista johtaa kaksi kaarevaa porttia nykyään hävinneisiin sivuhuoneisiin ja yksi portti johtaa takaseinästä ulos. Salin katossa oli ennen metallirengas, joka äskettäin on sieltä poisotettu. Siinä riippui kuninkaallinen kruunu kuninkaan pään yli, hänen istuessaan kullasta ja norsunluusta tehdyllä valtaistuimellaan. Katossa näkee vielä useita ympyriäisiä reikiä ja luullaan ne sinne laitetun sentähden, että ulkopuolelta voitaisi hoitaa kruunut, jotka tuhansilla lampuilla valaisevat ääretöntä salia. Holvia koristi sitä paitsi eläinrataa kuvaavat kultaiset tähdet. Linnan edessä oli ihana puutarha, mutta sen keskellä kasvoi eräällä paikalla pelkkää rikkaruohoa ja ohdakkeita. Eräs roomalainen lähettiläs kysyi, miksei kuningas antanut viljellä tätäkin maanpalstaa. Noshirvan sanoi sen kuuluvan eräälle köyhälle leskelle, joka ei tahtonut sitä myydä, ja ettei hän tahtonut käyttää väkivaltaa, vaan antoi sen olla sillänsä. Roomalainen vastasi silloin kekseliäästi, että kauniin näköala palatsista oli juuri tämä viljelemätön vainio.

Ktesifonin perusti ensimmäisellä vuosisadalla Kristuksen syntymän jälkeen parthilaiskuningas Vardanes. Kaupunki alkoi kukoistaa samassa määrässä, kuin Seleukus I Nikatorin perustama kaupunki Seleukia alkoi rappeutua. Parthilaiskuninkaat käyttivät sitä talviasuntonaan ja silloin tuli siitä valtakunnan pääkaupunki. -- Parthilaisten kanssa se kukistui, mutta alkoi taas kukoistamaan sassanilaisten hallitsijasuvun aikana, joka toisinaan asui siellä. Vuosina 232 otti roomalainen keisari Severus 100,000 vankia Ktesifonista ja v. 263 piiritti sitä Palmyran kuningas, Odenathus. Kun Sapor II (309-379) asui Ktesifonissa, ryntäsi makedoonilainen ruhtinas Thair sitä vastaan. Vuonna 637 jätti viimeinen persialainen kuningas Jetsdegerd III Ktesifonin arapialaisen sotapäällikön Sa'ad Ibn Vakkaksen käsiin, tämä kun viimeisen ratkasevan tappelun jälkeen Kadesian luona 160,000 miehellä tunkeutui Persiaan. Jetsdegerd ynnä kaupungin asukkaat pakenivat ja niin saivat vallottajat Ktesifonin helposti haltuunsa. Tästä kertoo ennen mainittu historioitsia Justi seuravaa: "Kun arapialainen sotapäällikkö maalisk.