Part 5

"Turhaa luvata, en voi."

"Silloin sinun velvollisuutesi on -- poistua."

"Helppo sanoa."

"Sin‰ voit sen tehd‰, ymm‰rr‰tkˆ?"

"En tahdo!"

"Sin‰ tahdot."

Is‰ veti taskustaan revolverin, jonka pani pˆyd‰lle Alvarin eteen.

"J‰t‰n sen siihen. Se on ladattu."

Alvar oli jo voittanut rohkeutensa, h‰n nauroi k‰he‰sti ja v‰kisin:

"Ha-ha-haa, sukkelaa, siet‰isip‰ olla katsojoitakin, ha-ha-haa."

"Sin‰ ilkut."

"Ilkun. En tee sit‰, liian v‰h‰ll‰ p‰‰sisitte. Vaan tehk‰‰ te, onhan teill‰ velvollisuuksia minua kohtaan. Ettekˆs te ole is‰, vai onko is‰ni ehk‰ joku muu?"

Martin tarttui Iidan ratsupiiskaan, joka oli j‰‰nyt pˆyd‰lle, kohotti sit‰ ja Alvarin silmiin katsoen h‰n sanoi lujasti:

"Sin‰ teet sen!"

H‰n n‰ki Alvarin rukoilevan ja ep‰toivoisen katseen ja kuuli h‰nen sanovan: "is‰, is‰", mutta h‰n kertasi vain ylivoimaisen tuskan ja rakkauden pakottamana:

"Sin‰ teet sen, sinun t‰ytyy."

Piiska heilahti vasten Alvarin kasvoja, j‰tt‰en j‰lkeen syv‰n, verisen naarmun.

Is‰ heitti piiskan pois ja taaksensa katsomatta l‰ksi huoneesta.

Tuskin h‰n oli tullut omaan huoneeseensa, kun kuului laukaus.

Vihdoinkin. H‰n tiesi, mit‰ se merkitsi. Vihdoinkin oli Alvar totellut h‰nt‰. H‰n oli antanut pojallensa viimeisen avun ja ainoan, joka en‰‰ oli mahdollinen.

Vai erehtyikˆ h‰n? H‰n ei ollut sit‰ ennen ep‰illyt, h‰n oli aina tuntenut, ett‰ t‰ss‰ oli ainoa pelastus.

Ja nyt ei h‰n sit‰ tiennyt.

H‰nen voimansa pettiv‰t, h‰n lyyhistyi tuolillensa.

Uusi tuska, synkempi kuin kaikki entiset, vyˆryi raskaana h‰nen p‰‰llens‰, h‰n paineli k‰sill‰ p‰‰t‰ns‰, huojutteli sit‰ ja voihki ‰‰neen.