Part 6
Siellä olin Woola mukanani viettänyt rauhaisan yön ja aamulla tunsin itseni virkistyneeksi edellisten päivien raskaista ponnistuksista. Woola oli edellisenä päivänä taistellut koko ajan vierelläni noudattaen harjoituksen vahvistamaa marsilaisen sotakoiran vaistoa. Kuivuneiden merenpohjien villit vihreät heimot pitävätkin niitä hyvin paljon juuri tätä tarkoitusta varten. Ehein nahoin emme kumpikaan olleet selviytyneet leikistä, mutta barsoomilaisten ihmeelliset parannusvoiteet olivat yön aikana ehtineet lääkitä haavamme, niin että olimme kuin uusia olentoja.
Söin aamiaista muutamien kaolilaisten upseerien seurassa. He olivat yhtä kohteliaita ja hupaisia isäntiä käin Heliuminkin ylimykset, joiden sulava käytös ja hienot tavat ovat kuuluisia. Heti aterian jälkeen saapui Kulan Tithin lähetti kutsumaan minua hallitsijan puheille.
Kun astuin kuninkaalliseen saliin, niin jeddak nousi seisomaan, laskeutui suurenmoisen valtaistuimensa korokkeelta ja astui minua vastaan -- joka kunnianosoitus harvoin suodaan muille kuin vieraileville hallitsijoille.
"Kaor, Dotar Sojat!" tervehti hän minua. "Olen kutsunut sinua lausuakseni sinulle Kaolin kansan lämpimät kiitokset, sillä ilman sinun sankarillista rohkeuttasi uhmatessasi kohtaloa, varoittaaksesi meitä väijytyksestä, olisimme varmasti joutuneet taitavasti viritettyyn ansaan. Kerro minulle enemmän itsestäsi -- mistä maasta olet kotoisin ja mikä asia on saattanut sinut Kulan Tithin hoviin."
"Olen Hastorista", selitin, sillä todellakin minulla oli pieni palatsi mainitussa kaupungissa, joka sijaitsee Heliumin alueen liepeillä kaukana etelässä.
"Kaoliin saapumiseeni on osaltaan syynä tapaturma, sillä lentokoneeni vahingoittui laajan metsänne eteläreunassa. Pyrkiessäni Kaolin kaupunkiin huomasin sotajoukkoasi väijyvän vihreän lauman."
Jos Kulan Tith mielessään kenties ihmettelikin, millä asioilla minä liikuin lentokoneella hänen alueensa reunalla, oli hän kuitenkin siksi tahdikas, ettei vaatinut minulta sen enempiä selityksiä, joiden antaminen olisi totisesti ollut minulle vaikeata.
Ollessani jeddakin puheilla saapui saliin toinenkin seurue. Olin selin tulijoihin, joten en nähnyt heidän kasvojaan, ennenkuin Kulan Tith astui ohitseni heitä tervehtimään, käskien minun seurata itseään esittääkseen minut saapuneille.
Kun käännyin katsomaan tulijoita, sain hädin tuskin kasvonilmeeni hillityksi, sillä edessäni olivat, kuunnellen Kulan Tithin ylisteleviä puheita minusta, katkerimmat vihamieheni Matai Shang ja Thurid.
"Pyhien thernien pyhä hekkador", lausui jeddak, "anna siunauksesi Dotar Sojatille, kaukaisesta Hastorista saapuneelle urhealle muukalaiselle, jonka ihmeteltävä sankaruus ja suurenmoinen uljuus tuotti eilen voiton Kaolille!"
Matai Shang astahti eteenpäin ja laski kätensä Olalleni. Hänen ilmeessään ei ollut mitään, mikä olisi osoittanut, että hän tunsi minut -- valepukuni oli nähtävästi erinomainen.
Hän puhutteli minua ystävällisesti ja esitti minut sitten Thuridille. Ilmeisesti ei mustaihoinenkaan aavistanut mitään. Senjälkeen Kulan Tith suureksi huvikseni kertoi heille yksityiskohtaisesti taistelussa suorittamiani tekoja.
Eniten häneen näytti tehonneen harvinaisen ripeät ja joustavat liikkeeni, ja useita kertoja hän kuvasi ihmeellistä temppuani, kun olin hypännyt suoraan vastustajan ylitse ja halkaissut häneltä kallon sivaltamalla ylhäältä käsin pitkällä miekallani.
Minusta näytti Thurid hieman levittävän silmiään kuullessaan kuvauksen, ja muutamia kertoja yllätin hänet tähystämästä minua kiinteästi kulmat rypyssä. Aikoiko hän epäillä? Ja sitten Kulan Tith kertoi vierelläni taistelleesta villistä kalotista, minkä jälkeen näin epäluulon tuikkivan Matai Shangin silmistä -- vai oliko se vain kuvittelua?
Vastaanoton päättyessä Kulan Tith ilmoitti haluavansa minut mukaansa lähtiessään vierastaan vastaan. Kun poistuin erään upseerin seurassa, jonka oli pidettävä huolta siitä, että sain sopivat varukset ja kunnollisen ratsun, olivat sekä Matai Shang että Thurid mitä vilpittömimmän näköisiä vakuuttaessaan iloaan sen johdosta, että olivat saaneet tutustua minuun. Helpotuksesta huoahtaen lähdin salista arvellen, että vain rauhaton mieleni oli saanut minut epäilemään vihollisten arvanneen, kuka olin.
Puolen tunnin kuluttua ratsastin ulos kaupungin portista Kulan Tithin saattojoukossa matkalla hänen ystäväänsä ja liittolaistansa vastaan.
Vaikka olinkin pitänyt silmäni ja korvani valppaasti auki ollessani jeddakin puheilla ja liikkuessani palatsissa, en ollut kuullut enkä nähnyt mitään Dejah Thorisista enkä Ptarthin Thuviasta. Heidän täytyi olla tässä laajassa ja monimutkaisessa rakennuksessa, siitä olin ehdottoman varma, ja olisin ollut valmis maksamaan paljon, jos olisin saanut jäädä palatsiin Kulan Tithin poistuessa voidakseni etsiä heitä.
Puolipäivän tienoissa kohtasimme saapuvan seurueen ensimmäiset rivit.
Vierailulle lähteneen jeddakin saattue muodosti upean jonon, joka täytti Kaoliin tuovan valkealta hohtavan viertotien penikulmien pituudelta. Etujoukkona oli ratsastavia osastoja, joiden jaloilla metalleilla ja jalokivillä koristetut varustukset välkkyivät auringon paisteessa, ja niiden jälessä tuli tuhatkunta komeita, isojen zitidarien vetämiä vaunuja.
Vaunut olivat matalia ja mukavia, ja niitä oli matkueessa aina kahdet rinnakkain. Niiden kummallakin puolella ratsasti tiivis rivi sotilaita, sillä vaunuissa olivat kuninkaallisen hovin naiset ja lapset. Jokaisen hirviömäisen zitidarin selässä istui marsilainen nuorukainen, ja näky johti mieleeni ensimmäiset Barsoomissa viettämäni päivät, kaksikolmatta vuotta takaperin, jolloin olin katsellut Tharkin vihreän heimon loistavaa karavaania.
Tätä ennen en ollut koskaan nähnyt punaisten ihmisten käyttävän zitidareja. Nämä tavattoman isot mastodonttia muistuttavat eläimet ovat suunnattoman korkeita verrattuina sellaisiinkin jättiläismäisiin olentoihin kuin vihreihin marsilaisiin ja heidän thoateihinsa. Mutta verrattain pienien punaisten ihmisten ja heidän kasvattamiensa thoatien rinnalla niiden brobdingnagilaiset mittasuhteet ovat suorastaan hirvittäviä.
Eläinten valjashihnoissa säihkyi jalokiviä ja satulapatjojen päällykset olivat kirkasväristä silkkiä. Niihin oli ommeltu kauneita kuvioita timanteista, helmistä, rubiineista ja smaragdeista sekä Marsin lukemattomista nimettömistä jalokivistä. Kaikkiin vaunuihin oli kiinnitetty toistakymmentä tankoa, joista liehui viirejä, lippuja ja vaakunamerkkejä.
Vaunujonon etunenässä ratsasti vierailulle saapuva jeddak puhtaan valkoisella thoatilla -- toinen harvinainen näky Barsoomissa -- ja vaunujen jälessä tuli ratsastavia keihäsmiehiä, pyssymiehiä ja miekkamiehiä silmänkantamattomiin saakka. Se oli todellakin erittäin valtava näky.
Lukuun ottamatta varustusten kalahtelua ja silloin tällöin kuuluvaa kiukkuisen thoatin kiljahdusta tai zitidarin matalaa murahdusta karavaani liikkui melkein äänettömästi, sillä sekä zitidar että thoat ovat kaviottomia ja vaununpyörien leveät renkaat kimmoista ainetta, joka estää syntymästä kolinaa.
Silloin tällöin helähti naisen nauru tahi lapsen hilpeä leperrys, sillä punaiset marsilaiset ovat iloa rakastavia seuraihmisiä kylmän ja juron vihreän rodun jyrkkänä vastakohtana. Jeddakien kohtaukseen liittyviin muodollisiin ja juhlallisiin menoihin kului kokonainen tunti. Sitten käännyimme ympäri ja lähdimme takaisin Kaolin kaupunkia kohti, jonne joukkomme etupää saapui juuri ennen pimeän tuloa. Mutta aamu alkoi varmaankin olla käsissä, ennenkuin jonon loppupää ratsasti portista sisään.
Onneksi olin etumaisissa riveissä, ja uhkean juhla-aterian jälkeen, johon otin osaa kuninkaallisen henkivartioston upseerien seurassa, sain vetäytyä syrjään. Koko yön jatkui palatsissa touhua ja hyörinää, kun vierailevan jeddakin saattueeseen kuuluvia ylhäisiä upseereja saapui yhtä mittaa. En sen vuoksi uskaltanut lähteä etsimään Dejah Thorisia, vaan menin asuntooni niin pian kuin se vain oli mielestäni sopivaa.
Astellessani pitosalin ja minulle määrättyjen huoneiden välisessä käytävässä valtasi minut äkkiä tunne, että minua pidettiin silmällä. Pyörähdin katsomaan taakseni ja näin vilahdukselta olennon, joka minun käännyttyäni hävisi vikkelästi eräästä avonaisesta ovesta.
Vaikkakin juoksin nopeasti sille kohdalle, mistä hiipijä oli kadonnut, en nähnyt hänestä jälkeäkään. Mutta vaikka en ollutkaan nähnyt hänestä muuta kuin vilahduksen, olisin voinut vannoa, että hänellä oli valkeaihoiset kasvot, joita reunusti tuuhea, keltainen tukka.
Tapaus antoi minulle paljon miettimisen aihetta, siliä jos hätäisestä vilkaisusta saamani vaikutelma oli oikea, niin Matai Shang ja Thurid varmaankin aavistivat, ken olin, ja siinä tapauksessa ei edes Kulan Tilhille tekemäni palvelus voisi suojata minua hänen uskonkiihkoltaan.
Mutta epämääräinen pohtiminen ja hyödytön tulevaisuudenpelko eivät ole milloinkaan painaneet mieltäni siinä määrin, etten olisi voinut nauttia levosta. Niinpä heittäydyin tänäkin iltana silkki- ja turkisvuoteelleni ja vaivuin heti sikeään uneen.
Kaloteja ei ole sallittu tuoda varsinaisen palatsin muurien sisään. Minun oli senvuoksi lähetettävä Woola-parka jeddakin thoattalliin. Siellä sillä oli hyvä, jopa loistava majailupaikka, mutta en mistään hinnasta olisi vapaaehtoisesti laskenut sitä luotani. Ja jos se olisi ollut kanssani, niin sinä yönä ei olisikaan käynyt niin kuin kävi.
Olin nukkunut korkeintaan neljännestunnin, kun heräsin siitä, että joku kylmä, tahmea esine hipaisi otsaani. Hypähdin heti seisoalleni ja hapuilin siihen suuntaan, missä arvelin esineen olevan. Käteni sattui sivumennen ihmisen ihoon, mutta kun syöksyin pimeässä suin päin tavoittamaan öistä vierailijaani, sotkeutui jalkani vuodesilkkeihin ja kaaduin sätkytellen lattialle.
Kun olin uudelleen selviytynyt jaloilleni ja löysin valaistusnappulan, oli kävijä jo kadonnut. Tarkastin huoneen perin pohjin, mutta en havainnut mitään, mikä olisi auttanut minua saamaan selville, kuka öinen hiipijä oli ja millä asioilla hän liikkui.
En saattanut uskoa, että hänen tarkoituksensa oli varastaa, sillä varkaus on Barsoomissa miltei tuntematon käsite. Salamurhia sensijaan tapahtuu runsaasti, mutta murhakaan ei voinut olla salaperäisen vieraani vaikutteena, sillä hän olisi voinut tappaa minut varsin helposti, jos olisi halunnut.
Olin luopumaisillani hyödyttömästä tuumiskelusta laskeutuakseni uudelleen levolle, kun huoneeseeni astui kaksitoista kaolilaista henkivartiosotilasta. Heitä komentava upseeri oli yksi aamuisia, miellyttäviä isäntiäni, mutta nyt ei hänen kasvoillaan ollut jälkeäkään ystävyydestä.
"Kulan Tith käskee sinun saapua luokseen", hän lausui. "Tule!"
SEITSEMÄS LUKU
Uusia liittolaisia
Vartiosotilaiden ympäröimänä marssin Kaolin jeddakin, Kulan Tithin, palatsin käytäviä myöten takaisin laajan rakennuksen keskustassa olevaan vastaanottosaliin.
Kun astuin kirkkaasti valaistuun huoneeseen, joka oli täynnä Kaolin ylimyksiä ja vierailevan jeddakin upseereja, kääntyivät kaikkien katseet minuun päin. Huoneen päässä olevalla juhlallisella korokkeella oli kolme valtaistuinta, joilla istuivat Kulan Tith ja hänen molemmat vieraansa, Matai Shang ja äsken tullut jeddak.
Kuolonhiljaisuuden vallitessa menimme leveää keskuskäytävää myöten valtaistuimien juurelle, johon pysähdyimme.
"Esitä syytöksesi!" lausui Kulan Tith jollekin oikealla puolellaan ylimysten joukossa olevalle henkilölle. Silloin astui esiin ensisyntyisten mustaihoinen dator Thurid.
"Ylevä jeddak", hän alkoi kääntyen Kulan Tithiin päin, "alusta alkaen olen epäillyt tätä palatsiisi saapunutta muukalaista. Hänen pirullinen taistelukykynsä, jota kuvailit, sopi yhteen sen kanssa, mitä tiedämme Barsoomissa toimivasta totuuden päävihollisesta.
"-- Mutta tehdäkseni erehdyksen mahdottomaksi lähetin erään pyhän uskosi papin suorittamaan kokeen, joka paljastaisi hänen valepukunsa ja toisi ilmi totuuden. Kas tuossa tulos!" Näin sanoen Thurid ojensi kiihkeästi sormensa otsaani kohti.
Kaikkien katseet seurasivat hänen syyttävää sormeaan -- minä yksin olin ymmällä enkä voinut aavistaa, mikä onneton merkki oli otsallani.
Vieressäni seisova upseeri arvasi, että olin hämilläni, ja samalla kun Kulan Tithin kulmat menivät synkkiin, uhkaaviin ryppyihin hänen silmäillessään minua, otti ylimys varuspussistaan pienen peilin ja piti sitä kasvojeni edessä.
Yksi vilkaisu siihen riitti selittämään minulle kaikki.
Pimeyden turvissa makuuhuoneeseeni hiipinyt thern oli pyyhkäissyt suojaavaa punaista väriä otsastani kämmenen levyisen juovan, niin että päivettyneen ihoni vaalea väri näkyi.
Thurid vaikeni hetkeksi, luullakseni korostaakseen paljastuksen dramaattista tehoa. Sitten hän jatkoi:
"Kas tuossa, oi Kulan Tith, on se mies, joka on häpäissyt Marsin jumalien temppelit, joka on henkilökohtaisesti loukannut pyhiä thernejä ja nostattanut taivaankappaleemme asukkaat ikivanhaa uskontoaan vastaan. Edessäsi, vallassasi, Kaolin jeddak, pyhien turvaaja, on John Carter, Heliumin prinssi!" Kulan Tith katsahti Matai Shangiin, ikäänkuin vaatien tätä vahvistamaan syytökset oikeiksi. Pyhä thern nyökäytti päätään.
"Hän on todellakin pääherjaaja", hän selitti. "Nytkin hän on tullut jälessäni palatsisi sisimpään, Kulan Tith, pyrkimyksenään vain murhata minut. Hän --"
"Hän valehtelee!" huudahdin. "Kulan Tith, kuuntele totuutta! Kuuntele, kun kerron, mitä varten John Carter on seurannut Matai Shangia palatsiisi! Kuuntele minua samoin kuin heitäkin ja tuomitse minut sitten, jos tekoni eivät ole ritaruuden ja kunnian vaatimusten mukaisia paremmin kuin noiden kostonhimoisten ja kiihkoilevien, valheellisia oppeja saarnaavien tekopyhien, joiden julmista kahleista olen vapauttanut tämän taivaankappaleen asukkaat."
"Hiljaa!" kiljaisi jeddak, hypähtäen seisomaan ja tarttuen miekkansa kahvaan. "Hiljaa, herjaaja! Kulan Tithin ei tarvitse sallia likaisesta kurkustasi tulvivan kerettiläisyyden saastuttaa vastaanottosalinsa ilmaa osatakseen tuomita sinut.
"-- Olet jo itse langettanut tuomiosi. Enää on vain määrättävä kuolintapasi. Ei se palveluskaan, jonka teit Kaolin aseille, auta sinua yhtään. Se oli vain halpamielisyydessä keksitty temppu, jonka avulla pyrit luikertamaan suosiooni päästäksesi tämän vainoamasi pyhän miehen lähettyville. Vankilaholveihin!" karjaisi hän lopuksi vartiotani komentavalle upseerille.
Olinpa totisesti kauniisti kiinni! Mitäpä mahtaisin kokonaista kansaa vastaan! Kuinka voisinkaan toivoa armoa uskonkiihkoiselta Kulan Tithiltä, jolla oli sellaiset neuvonantajat kuin Matai Shang ja Thurid? Mustaihoinen irvisteli minulle pahansuovasti vasten kasvoja.
"Tällä kertaa et selviydy, Maan asukas", hän ilkkui.
Vartijat sijoittuivat ympärilleni. Katseitteni eteen kohosi punaista utua. Virginialaisten esi-isieni sotilasveri alkoi kiehua suonissani. Minut valtasi vimmainen, sokea taistelunhalu.
Yhdellä hyppäyksellä olin Thuridin edessä, ja pirullisen hymyn vielä väikkyessä hänen kauniilla kasvoillaan sattui nyrkkini vasten hänen suutaan. Vanhan amerikkalaisen tavan mukainen kelpo iskuni sinkosi datorin lähes neljä metriä taaksepäin Kulan Tithin valtaistuimen juurelle, johon hän vaipui hervottomana läjään, syljeksien verta ja hampaita suustaan.
Sitten tempaisin miekkani, pyörähdin ympäri ja kävin miekkailuasentoon kokonaista kansaa vastaan.
Vartijat karkasivat heti kimppuuni, mutta ennenkuin ainoatakaan iskua oli ehditty sivaltaa, kajahti kiljuvien sotilaiden melua voimakkaampi, valtava ääni, ja korokkeelta Kulan Tithin viereltä syöksähti jättiläiskokoinen mies pitkä miekka kädessä minun ja vastustajieni väliin. Se oli vierailulle tullut jeddak.
"Seis!" hän huudahti. "Jos pidät arvossa ystävyyttäni ja kansojemme välillä vallinnutta ikivanhaa rauhaa, niin käske sotilaasi takaisin! Sillä missä ja ketä vastaan hyvänsä John Carter taistelee, niin Ptarthin jeddak Thuvan Dihn on aina hänen vierellään viimeiseen hengenvetoon saakka."
Kirkuna lakkasi, ja uhkaavat säilät painuivat alas. Tuhannet silmät kääntyivät ensin ällistyneinä tuijottamaan Thuvan Dihniä ja sitten kysyvinä Kulan Tithiä. Aluksi Kaolin jeddak kalpeni raivosta, mutta ei virkkanut mitään, ennenkuin oli saanut sisunsa hillityksi. Tyynesti ja rauhallisesti, vertaisensa kanssa keskustelevan suuren jeddakin arvon mukaisesti hän sitten puhkesi hitaasti puhumaan:
"Thuvan Dihnillä täytyy olla voimakkaat vaikutteet voidakseen tällä tavoin loukata ikivanhoja tapoja, joita vieraan on noudatettava isäntänsä palatsissa. Etten minä erehtyisi samalla tavoin kuin kuninkaallinen ystäväni, haluan mieluummin vaieta, kunnes Ptarthin jeddak on esittänyt tekonsa syyt, jotka epäilemättä saavat hyväksymiseni."
Ptarthin jeddakia näytti melkein haluttavan sinkauttaa merkkinsä vasten Kulan Tithin kasvoja, mutta hän hillitsi itsensä yhtä hyvin kuin isäntänsäkin.
"Ei kukaan", hän lausui, "tunne paremmin kuin Thuvan Dihn niitä lakeja, jotka määräävät miehen toiminnan naapurin alueella. Mutta Thuvan Dihniä ohjaa korkeampi velvollisuus kuin ne -- kiitollisuus. Eikä ainoallekaan ihmiselle koko Barsoomissa hän ole suuremmassa kiitollisuuden velassa kuin John Carterille, Heliumin prinssille.
"-- Käydessäsi viimeksi, Kulan Tith, useita vuosia sitten luonani ihailit suuresti ainoan tyttäreni Thuvian suloutta. Näit, kuinka minä hellin häntä, ja myöhemmin sait tietää, että hän oli jonkun käsittämättömän mielijohteen vaikutuksesta lähtenyt viimeiselle pitkälle, vapaaehtoiselle pyhiinvaellukselle salaperäisen Issin helmassa, jättäen minut yksin suremaan.
"-- Vasta muutamia kuukausia sitten kuulin kerrottavan retkestä, jota John Carter johti Issusta ja pyhiä thernejä vastaan. Korviini saapui hämäriä huhuja siitä, kuinka julmasti thernit muka olivat lukemattomien miespolvien aikana kohdelleet niitä, jotka olivat laskeneet valtavaa Iss-virtaa alaspäin.
"-- Kuulin, että oli vapautettu tuhansia vankeja, mutta vain harvat uskalsivat palata omiin maihinsa peläten kauheata kuolemaa, joka perinnäistapojen mukaan odottaa kaikkia Dorin laaksosta palaavia.
"-- Pitkään aikaan en saattanut uskoa kuulemiani herjaavia puheita ja rukoilin, että tyttäreni Thuvia olisi kuollut ennen kuin uskontoamme häväisten palannut ulkoiseen maailmaan. Mutta isänrakkaus pyrki sydämessäni oikeuksiinsa, ja vihdoin vannoin juhlallisen valan, että tahdon mieluummin joutua ikuiseen kadotukseen kuin olla enää erossa tyttärestäni, jos vain voisin löytää hänet.
"-- Niinpä lähetin tiedustajia Heliumiin ja ensisyntyisten jeddakin Xodarin hoviin sekä uskostaan luopuneiden thernien nykyisen hallitsijan luokse; ja kaikki he kertoivat minulle samalla tavalla sanoinkuvaamattoman julmasta ja hirveästä kohtalosta, jonka turvattomat uskonsa uhri-poloiset saivat osakseen jouduttuaan pyhien thernien käsiin.
"-- Monet olivat nähneet ja tunteneet tyttäreni, ja Matai Shangin läheisyydessä olleilta therneiltä kuulin, kuinka loukkaavasti ja alentavasti tämä itse oli käyttäytynyt tytärtäni kohtaan. Ja tänne tullessani sain ilokseni tietää, että myöskin Matai Shang on vieraanasi, sillä olisin etsinyt hänet käsiini, vaikka siihen olisi mennyt koko elämäni.
"-- Vielä muutakin kuulin. Sain tietää, kuinka ritarillisesti ja ystävällisesti John Carter oli kohdellut tytärtäni. Minulle kerrottiin, että hän oli taistellut tyttäreni puolesta ja pelastanut hänet ja että hän luopui yrittämästä päästä pakoon villien eteläisten warhoonien kynsistä, lähettäen oman thoatinsa selässä tyttäreni turvaan ja jääden itse jalkaisin vastustamaan vihreitä sotilaita.
"-- Voitko ihmetellä, Kulan Tith, että olen valmis panemaan vaaraan henkeni, kansani rauhan, jopa sinun ystävyytesi, jota pidän suuremmassa arvossa kuin mitään muuta, puoltaakseni Heliumin prinssiä?"
Kulan Tith oli hetken vaiti. Hänen kasvonilmeistään saatoin nähdä, kuinka tukalassa asemassa ja neuvoton hän oli. Vihdoin hän keskeytti hiljaisuuden.
"Thuvan Dihn", hän aloitti, ja hänen äänensä sävy oli surullinen, mutta ystävällinen, "kuinka voisin minä käydä tuomitsemaan lähimmäistäni? Minun silmissäni thernien isä on vieläkin pyhä ja hänen saarnaamansa uskonto ainoa totinen usko, mutta jos minun ratkaistavakseni olisi joutunut sama pulma, joka on sinun mieltäsi painanut, niin epäilemättä tunteeni ja tekoni olisivat aivan samanlaiset kuin sinun.
"-- Heliumin prinssiin nähden on toimintaohjelmani selvä, mutta Matai Shangin ja sinun väleihisi nähden en voi esiintyä muuten kuin sovittajana. Heliumin prinssi saatetaan turvallisesti alueeni rajalle, ennenkuin huomispäivän aurinko on laskenut, ja sieltä hän saa mennä minne haluaa. Mutta pysyköön hän kuoleman uhalla vastaisuudessa Kaolin maan ulkopuolella.
"-- Jos sinun ja thernien isän välillä on riitaa, niin minun ei tarvitse pyytääkään, että sen selvittäminen siirretään siihen asti, kunnes olette molemmat poistuneet hallitsemaltani alueelta. Oletko tyytyväinen, Thuvan Dihn?"
Ptarthin jeddak nyökkäsi myöntäen, mutta äkäinen ja tuikea silmäys, jonka hän loi Matai Shangiin, ei ennustanut hyvää tälle lihavanaamaiselle pyhimykselle.
"Heliumin prinssi ei suinkaan ole tyytyväinen", huudahdin minä, käyden häikäilemättä rikkomaan sarastavaa sovintoa, sillä en missään nimessä voinut suostua rauhaan mainituilla ehdoilla.
"Kymmenkunta kertaa olen välttänyt uhkaavan kuoleman ajaessani Matai Shangia takaa enkä aio tyytyä siihen, että minut talutetaan, kuten kelvottomaksi käynyt thoat teurastuspaikalle, kauaksi päämäärästä, jonka olen saavuttanut oikean käsivarteni ja voimakkaiden lihasteni avulla.
"-- Eikä myöskään Ptarthin jeddak Thuvan Dihn ole tyytyväinen kuultuaan kaikki, mitä minulla on sanottavaa. Tiedättekö, minkä vuoksi olen seurannut Matai Shangia ja Thuridia, mustaa datoria, Dorin laakson metsistä tänne saakka, puolen maailman halki ja suoriutuen miltei voittamattomista vaikeuksista?
"-- Luuletteko, että John Carter, Heliumin prinssi, alentuisi salamurhaajaksi? Voiko Kulan Tith olla tarpeeksi hupsu uskoakseen tätä valhetta, jonka pyhä thern tai dator Thurid on kuiskannut hänen korvaansa?
"-- En vainoa Matai Shangia surmatakseni hänet, vaikka oman tähteni Jumala tietää, että sormeni syyhyävät päästäkseen kiinni hänen kurkkuunsa. Olen seurannut häntä, Thuvan Dihn, sentähden, että hänen mukanaan on kaksi vankia -- minun vaimoni, Heliumin prinsessa Dejah Thoris, ja sinun tyttäresi, Ptarthin Thuvia.
"-- Luuletko niin ollen, että nöyrästi sallin viedä itseni Kaolin muurien ulkopuolelle, jollei poikani äiti lähde seurassani ja jollei tytärtäsi ole palautettu sinulle?"
Thuvan Dihn kääntyi Kulan Tithiin päin. Raivo liekehti hänen terävissä silmissään. Mutta hänen itsehillintäkykynsä oli ihailtava, ja hänen äänensä pysyi maltillisen tasaisena.
"Oletko tietänyt tämän, Kulan Tith?" kysyi hän. "Oletko tietänyt, että tyttäreni viruu vankina sinun palatsissasi?"
"Hän ei ole voinut sitä tietää", keskeytti Matai Shang kalpeana varmastikin enemmän pelosta kuin kiukusta. "Hän ei ole voinut sitä tietää, sillä se on valhetta."
Olisin tahtonut surmata hänet heti näiden sanojen tähden, mutta kun syöksähdin häntä kohti, laski Thuvan Dihn kätensä raskaasti olalleni.
"Varro vähän", hän sanoi minulle ja jatkoi sitten Kulan Tithille: "Se ei ole valhetta. Siksi paljon tiedän Heliumin prinssistä -- hän ei valehtele. Vastaa minulle, Kulan Tith -- olen kysynyt sinulta."
"Thernien isän seurassa saapui kolme naista", vastasi Kulan Tith, "hänen tyttärensä Phaidor ja kaksi muuta, joita sanottiin hänen orjikseen. Jos he ovat Ptarthin Thuvia ja Heliumin Dejah Thoris, niin minä en ole sitä tietänyt -- en ole nähnyt kumpaakaan. Mutta jos he todellakin ovat ne, niin heidät palautetaan teille tänä aamuna."
Puhuessaan hän katsoi Matai Shangin silmiin, ei kuten uskovainen ylimmäistä pappia, vaan kuten kansan hallitsija alamaistaan, jota hän käskee.