Part 21

"Silloin on aikasi, I-Gos", vakuutti Gahan, "ja jos joku puolue ajattelee samalla tavalla kuin sinä, niin valmista sen jäseniä kaiken sen varalta, mitä tapahtuu sen jälkeen kun O-Tar julkeasti koettaa mennä avioliittoon sotavaltiaan tyttären kanssa. Missä ja milloin tapaan sinut uudelleen? Nyt menen puhuttelemaan Taraa, Heliumin prinsessaa."

"Pidän rohkeudestasi", sanoi I-Gos, "mutta siitä ei ele sinulle vähääkään hyötyä. Sinä et pääse puhuttelemaan Heliumin prinsessaa Taraa, vaikka epäilemättä monen manatorilaisen veri tahraa naisten asuntojen lattioita, ennen kuin sinä saat surmasi."

Gahan hymyili. "Minä en saa surmaani. Milloin ja missä tapaamme? Mutta löydäthän minut aina öisin O-Main huoneesta. Se tuntuu olevan turvallisin pakopaikka koko Manatorissa jeddakin vihamiehelle, vaikka se onkin jeddakin palatsissa. Nyt lähden!"

"Ja olkoot esi-isäisi henget mukanasi!" toivotti I-Gos.

Vanhuksesta erottuaan Gahan meni kattoa myöten korkealle tornille, joka näkyi olevan rakennettu sementistä ja myöhemmin koristettu taidokkailla kaiverruksilla; sen koko pinta oli täynnä monimutkaisia kuvioita, jotka oli hakattu syvälle sen kivimäiseen rakennusaineeseen. Vaikka se oli monien miespolvien ikäinen, oli se vain vähän ravistunut, mikä johtui Marsin ilmakehän kuivuudesta, sateiden ja tomumyrskyjen harvinaisuudesta. Sitä myöten kiipeäminen oli kuitenkin vaikeata ja vaarallista ja olisi peloittanut uljaimmankin miehen luopumaan sitä koettamasta -- epäilemättä Gahaninkin, jollei hän olisi tuntenut, että hänen rakastamansa naisen henki riippui siitä, suorittiko hän tämän uhkarohkean teon.

Riisuttuaan aseensa ja koko muun hihnoituksensa paitsi yhtä ainoata vyötä, josta riippui tikari, gatholilainen aloitti vaarallisen kapuamisen. Tarrautuen kaiverruksiin käsin ja jaloin hän ponnisteli hitaasti ylöspäin, karttaen ikkunoita ja pysytellen tornin varjoisella puolella, Thurian ja Klurosin valon luomassa pimennossa. Torni kohosi noin viisitoista metriä palatsin läheisen osan katon yläpuolelle; siinä oli viisi kerrosta ja ikkunoita joka suunnalla. Muutamien ikkunoiden edessä oli parvekkeet, ja niitä hän koetti välttää enemmän kuin muita, vaikka olikin varsin todennäköistä, ettei tornissa enää ollut ketään valveilla, koska yhdeksäs zode alkoi olla käsissä.

Hän eteni meluttomasti ja saapui vihdoin kenenkään huomaamatta ylimmän kerroksen ikkunoille. Näissä kuten useissa muissakin hänen sivuuttamissaan oli vankat ristikot, joten hänen oli sitä kautta mahdoton päästä sisälle niihin huoneisiin, joissa Tara oli vankina. Pimeys esti hänet näkemästä sisälle ensimmäisestä ikkunasta, jonka luokse hän kiipesi. Toinen kuului valaistuun huoneeseen, jossa näkyi asemapaikallaan oven edessä nukkuva vartija. Siellä oli myöskin seuraavaan alempaan kerrokseen vievien portaiden yläpää. Edettyään vielä kauemmaksi kiertäen tornia Gahan lähestyi muuatta toista ikkunaa, mutta nyt hän liikkui tornin sellaisella seinällä, jonka alapuolella oli kolmekymmentä metriä alempana piha ja johon Thurian säteet pian sattuisivat. Hän tajusi, että hänen oli jouduttava, ja rukoili, että hän nyt lähestymänsä ikkunan takaa tapaisi Heliumin Taran.

Aukolle saavuttuaan hän silmäili pieneen, hämärästi valaistuun huoneeseen. Lattian keskellä oli makuukoroke, jolla lepäsi silkki- ja turkisvaippojen verhoama ihminen. Peitteistä pisti esiin paljas käsivarsi, leväten mustan ja keltaisen kirjavalla orlukinnahalla -- ihastuttavan kaunis käsivarsi, jonka ympärillä oli Gahanille tuttu rannerengas. Ainoatakaan muuta olentoa ei näkynyt huoneessa, jonka sisuksen Gahan näki täydelleen. Painaen kasvonsa ristikkoa vasten gatholilainen kuiskasi hänelle armaan nimen. Tyttö liikahti, mutta ei herännyt. Taaskin Gahan lausui nimen, mutta tällä kertaa äänekkäämmin. Tara nousi istumaan ja katsoi ympärilleen, mutta yhtä aikaa ponnahti pystyyn eunukki, joka oli maannut korokkeen sillä puolella, joka oli kauimpana Gahanista. Ja samassa Thurian kirkas valo valahti ikkunaan, jossa Gahan riippui, paljastaen hänet selvästi molemmille sisälläolijoille.

Molemmat ponnahtivat seisomaan. Eunukki syöksähti ikkunaa kohti, ja avuton Gahan olisi joutunut miehen murha-aseen helpoksi uhriksi, jollei Heliumin Tara olisi ehättänyt vartijansa kimppuun ja kiskonut häntä taaksepäin. Samalla tyttö veti ohuen tikarinsa piilopaikastaan hihnoituksensa alta, ja eunukin koettaessa sysätä hänet syrjään upposi aseen terävä kärki miehen sydämeen. Hän kuoli ääntäkään päästämättä ja vaipui lattialle. Sitten Tara juoksi ikkunan ääreen.

"Turan, päällikköni!" hän huudahti. "Kuinka kammottavaan vaaraan oletkaan antautunut etsiessäsi minua täältä, missä ei edes sinun uljas sydämesi kykene auttamaan minua."

"Älä ole siitä niin kovin varma, sydämeni sielu", vastasi Gahan. "Vaikka nyt tuonkin armaalleni vain sanoja, ovat ne toivoakseni sellaisten tekojen edeltäjiä, jotka antavat hänet takaisin minulle ikuisiksi ajoiksi. Pelkäsin, että sinä, Heliumin Tara, saattaisit tuhota itsesi, välttyäksesi O-Tarin aikomasta häpeästä. Senvuoksi tulin valamaan mieleesi uutta toivoa ja rukoilemaan sinua elämään, tapahtukoonpa mitä tahansa, tietäen, että vielä on yksi keino ja että, jos kaikki käy hyvin, voimme vihdoinkin vapautua. Odota minua O-Tarin valtaistuinsalissa sinä iltana, jona hän aikoo ottaa sinut puolisoksesi! Ja nyt: miten selviydymme tuosta veitikasta?" Hän osoitti lattialla viruvaa kuollutta eunukkia.

"Hänen tähtensä meidän ei tarvitse olla huolissamme", vastasi tyttö. "Kukaan ei uskalla tehdä minulle pahaa, peläten O-Tarin vihaa. Muutoin olisin kuollut heti astuttuani palatsin tähän osaan, sillä naiset vihaavat minua. Ainoastaan O-Tar saattaa rangaista minua, ja mitäpä O-Tar välittää yhden eunukin hengestä? Niin, älä ole peloissasi tämän asian tähden!"

He puristivat toistensa käsiä ristikon lävitse, ja nyt Gahan veti Taran likemmäksi itseään.

"Yksi suukko", hän pyysi, "ennen kuin lähden, prinsessani!" Ja heliumin prinsessan Dejah Thorisin ja Barsoomin sotavaltiaan ylpeä tytär kuiskasi: "Päällikköni!" ja painoi huulensa Turanin, halvan panthanin. huulille.

KAHDESKOLMATTA LUKU

Vihkimishetkellä

Kun O-Tar, Manatorin jeddak, avasi silmänsä, vallitsi hänen ympärillään painostava haudanhiljaisuus. Hänen mieleensä muistui hirveä näky, joka oli hänelle ilmestynyt. Hän kuunteli, mutta ei kuullut mitään. Hänen näköpiirissään ei näkynyt mitään huolestuttavaa. Hän nosti verkkaisesti päätään ja silmäili ympärilleen. Lattialla vuoteen vieressä oli se esine, joka oli ensinnä kiinnittänyt hänen huomiotaan, ja hän sulki silmänsä kauhun vallassa tuntiessaan, mikä se oli. Mutta se ei hievahtanut eikä hiiskunut mitään. O-Tar aukaisi jälleen silmänsä ja nousi pystyyn. Hänen kaikki jäsenensä vapisivat. Mitään ei ollut vuodekorokkeella, jolta hän oli nähnyt _sen_ nousevan.

O-Tar peräytyi huoneesta verkkaisesti. Vihdoin hän pääsi ulompaan käytävään. Se oli tyhjä. Hän ei tiennyt, että se oli tyhjentynyt äkkiä, kun äänekäs kiljaisu, johon hänen oma parahduksensa oli sekautunut, oli saapunut häntä vakoilemaan lähetettyjen soturien korviin ja hätkähdyttänyt heitä. Hän vilkaisi vasemmassa ranteessaan olevaan paksuun rannerenkaaseen kiinnitettyyn ajanmittariin. Yhdeksäs zode oli melkein puolivälissä. O-Tar oli virunut tajuttomana tunnin ajan. Hän oli viettänyt tunnin O-Main huoneessa eikä ollut kuollut! Hän oli katsellut edeltäjänsä kasvoja ja oli sittenkin täysjärkinen! Hän ravisti itseään ja hymyili. Pian hän sai hillityksi kapinalliset, järkkyneet hermonsa, niin että ehdittyään palatsin asuttuihin osiin hän kykeni täysin hillitsemään itsensä. Hän käveli leuka pystyssä, hiukan mahtaillen, ja meni suoraan juhlimissaliin, arvaten, että hänen päällikkönsä odottivat häntä siellä. Hänen astuessaan sisään nousivat kaikki pystyyn, ja monen kasvoista kuvastui epäilystä ja hämmästystä, sillä he eivät olleet luulleet näkevänsä jeddakiansa O-Taria jälleen sen jälkeen, mitä urkkijat olivat kertoneet heille O-Main huoneesta kuuluneista kamalista äänistä. O-Tar oli mielissään siitä, että hän oli mennyt siihen kauhunpaikkaan yksin, sillä nyt ei kukaan voinut väittää valheeksi sitä juttua, jonka hän kertoisi.

E-Thas syöksyi tervehtimään häntä, sillä E-Thas oli nähnyt synkkiä katseita suunnattavan itseensä päin, kun talit vierivät eikä hänen hyväntekijäänsä kuulunut takaisin.

"Oi, sinä urhea ja mainehikas jeddak!" riemuitsi palatsin hoitaja. "Me iloitsemme siitä, että olet palannut vahingotonna, ja pyydämme sinua kertomaan meille seikkailustasi."

"Ei siinä ollut mitään", huudahti O-Tar. "Tarkastin huoneet läpikotaisin ja odotin piiloutuneena, että Turan-orja palaisi, jos hän olisi poistunut vähäksi aikaa, mutta häntä ei kuulunut. Häntä ei ole siellä, ja epäilen, ettei hän ikinä mene sinne. Harvat miehet haluaisivat viipyä kauan niin vastenmielisessä paikassa."

"Eikö sinua ahdistettu?" tiedusti E-Thas. "Etkö kuullut ulinaa ja parkumista?"

"Kuulin kauheita ääniä ja näin aavehaamuja; mutta ne pakenivat minua, niin etten päässyt käsiksi ainoaankaan, ja katselin O-Main kasvoja enkä ole mielipuoli. Vieläpä lepäsin samassa huoneessa hänen ruumiinsa vieressä."

Huoneen kaukaisessa nurkassa piilotti kumarainen ja ryppyinen vanhus hymynsä väkevällä juomalla täytetyn kultaisen pikarin taakse.

"Hei! Nyt ryypätään!" huusi O-Tar ja tavoitti tikariaan, jonka nupilla hän tavallisesti löi kelloa, jolla orjia kutsuttiin, mutta tikari ei ollut tupessa. O-Tar oli ymmällä. Hän oli varma, että se oli ollut paikallaan vähää ennen kuin hän astui O-Main huoneeseen, sillä hän oli visusti tunnustellut kaikkia aseitaan ollakseen varma siitä, ettei mikään niistä ollut poissa. Hän sieppasi sen sijasta pöytäkalustosta astian ja löi sillä kelloa, orjien saavuttua käskien heidän tuoda väkevintä juomaa O-Tarille ja hänen päälliköilleen. Ennen aamun sarastusta lähti juopuneiden huulilta paljon äänekkäitä ihailunvakuutuksia -- jeddakin rohkeuden johdosta. Mutta jotkut olivat vieläkin synkän näköisiä.

Koitti vihdoin päivä, jolloin O-Tarin piti ottaa Heliumin prinsessa Tara puolisokseen. Neljä tuntia orjat valmistivat vastahakoista morsianta. Seitsemään tuoksukylpyyn kului kolme pitkää ja väsyttävää tuntia, sitten hänen koko ruumiinsa voideltiin pimaliakukkien öljyllä, ja häntä hieroi kätevin sormin kaukaisesta Dusurista kotoisin oleva orjatar. Hänen hihnoituksensa, ihkasen uusi ja tätä tilaisuutta varten valmistettu, oli Barsoomin isojen, valkeiden apinoiden valkoisesta nahasta ja runsaasti varustettu platinakoristuksilla ja timanteilla -- suorastaan niillä päällystetty. Hänen tuuhea, kiiltävän musta tukkansa oli kammattu upean komeaksi ja pukevaksi laitteeksi, johon oli pistetty timanttinuppisia neuloja, niin että se säihkyi kuin kuutamottoman yön tahdikas taivas.

Mutta morsian, joka saatettiin korkeasta tornista O-Tarin valtaistuinsaliin, oli äreä ja uhmaileva. Käytävät olivat täynnä orjia ja sotureita sekä palatsin ja kaupungin naisia, jotka oli käsketty juhlatilaisuuteen. Saapuvilla oli koko Manatorin mahti ja ylpeys, rikkaus ja kauneus.

Lukuisan kunniavartioston ympäröimänä Tara liikkui hitaasti ihmisten täyttämissä marmorikäytävissä. Päällikköjen salin ovella oli häntä vastaanottamassa E-Thas, palatsin hoitaja. Salissa ei ollut ketään paitsi kuolleilla ratsuillaan istuvia päällikkövainajia. Tämän pitkän huoneen läpi E-Thas saattoi hänet valtaistuinsaliin, joka myöskin oli tyhjä, sillä Manatorissa olivat vihkimisjuhlallisuudet toisenlaiset kuin Barsoomin muissa maissa. Täällä piti morsiamen odottaa sulhasta valtaistuimelle vievien portaiden juurella. Hänen jäljessään tulivat vieraat, sijoittuen paikoilleen ja jättäen Päällikköjen salin ja valtaistuimen välisen keskikuorin tyhjäksi, sillä sitä myöten saapuisi O-Tar yksin morsiamen luokse oltuaan ensin lyhyen ajan yksin vainajien seurassa Päällikköjen salissa suljettujen ovien takana. Sellainen oli tapa.

Vieraat olivat kaikki marssineet jonossa Päällikköjen salin lävitse; sen molemmissa päissä olevat ovet oli suljettu. Äkkiä avautui salin alapäähän ovi, ja O-Tar astui sisään. Hänen mustaa hihnoitustaan koristivat rubiinit ja kultalaitteet; hänen kasvojaan peitti samasta jalosta metallista valmistettu naamari, jonka silmiksi oli pantu kaksi tavattoman isoa rubiinia, vaikka niiden alla oli kapeat raot, joista naamarin kantaja saattoi nähdä. Hänen päälaellaan oleva laite kannatti keinotekoisia sulkia, jotka oli valmistettu samasta metallista kuin naamari. Pienimpiä yksityiskohtia myöten hänen asunsa oli sellainen, jollaiseksi Manatorin tavat vaativat kuninkaallisen sulhasen asun, ja samojen tapojen mukaisesti hän nyt saapui yksin Päällikköjen saliin ottaakseen vastaan siunaukset ja neuvot häntä edeltäneiltä Manatorin suurmiehiltä.

Kun salin alapään ovi sulkeutui O-Tarin jälkeen, jäi jeddak yksin suurten vainajain seuraan. Ikivanhojen sääntöjen mukaan ei yksikään kuolevainen saanut nähdä sitä, mitä tässä pyhitetyssä huoneessa silloin tapahtui. Koska Manatorin mahtavat kunnioittivat Manatorin perinnäistapoja, niin kunnioittakaamme mekin tuon ylvään ja herkkätuntoisen kansan perinnäisiä tapoja. Mitäpä meitä liikuttaisikaan se, mitä tapahtui siellä, juhlallisessa vainajien salissa?

Kului viisi minuuttia. Morsian seisoi äänettömänä valtaistuimen juurella. Vieraat puhelivat keskenään hiljaa kuiskaillen, niin että huone oli täynnänsä monien äänten sorinaa. Vihdoin lennähti päällikköjen salista tuova ovi auki, ja loistava sulhanen seisoi hetkisen jykevän aukon puitteissa. Häävieraiden seassa syntyi hiljaisuus. Tasapituisin, mahtavin askelin lähestyi sulhanen morsianta. Taran sydäntä kouristivat pahat aavistukset, jotka olivat hiipineet hänen mieleensä, kun kohtalon langat kiertyivät yhä tiukemmin hänen ympärilleen eikä Turanista kuulunut eikä näkynyt merkkiäkään. Missä Turan oli? Mitäpä hän tosiaan saattoi tehdä pelastaakseen Taran? O-Tarin mahdin ympäröimänä, ilman ainoatakaan ystävää tuntui tytön asema lopultakin tyyten toivottomalta.

"Minä pysyn elossa!" kuiskasi hän itsekseen, koettaen vielä viimeisen kerran vastustaa hirvittävää toivottomuutta, joka uhkasi saada hänet valtaansa, mutta varmuuden vuoksi hänen sormensa pujahtivat ohutteräiseen tikariin, jonka hän oli kenenkään huomaamatta saanut siirretyksi vanhasta hihnoituksestaan uuteen. Ja nyt oli sulhanen hänen vieressään, tarttui hänen käteensä ja talutti hänet portaita myöten valtaistuimen eteen, mihin he pysähtyivät, kääntyen alhaalla olevaan yleisöön päin. Huoneen taustalta saapui sitten kulkue sen korkean virkamiehen johtamana, jonka velvollisuus oli tehdä nämä kaksi mieheksi ja vaimoksi. Kulkueen takana asteli upeasti puettu nuorukainen kantaen silkkityynyllä lyhyillä kultaketjuilla yhdistettyjä kultaisia käsirautoja, joilla juhlallinen toimitus päätettäisiin siten, että virkamies kiinnittäisi käsiraudan kummankin ranteeseen, mikä olisi merkkinä avioliiton pyhien siteiden katkeamattomuudesta.

Saapuisiko Turanin lupaama apu liian myöhään? Tara kuunteli pitkää, yksitoikkoista vihkimistoimitusta. Hän kuuli, kuinka O-Tarin hyveitä ja morsiamen kauneutta ylistettiin. Ratkaiseva hetki lähestyi, eikä vieläkään merkkiäkään Turanista. Mutta mitäpä hän voisikaan suorittaa, vaikka hänen onnistuisikin päästä valtaistuinsaliin, muuta kuin kuolla Taran kanssa? Pelastuksesta ei voinut olla toivoakaan.

Virkamies otti kultaiset käsiraudat pielukselta, jolla ne olivat olleet. Siunattuaan ne hän ojensi kätensä tarttuakseen Taran ranteeseen. Hetki oli tullut! Tätä pitemmälle ei toimitus saanut mennä, sillä Barsoomin kaikkien lakien mukaan hän olisi Manatorin O-Tarin vaimo samalla hetkellä, kun heidät olisi kiinnitetty yhteen. Vaikkapa pelastus tulisikin sitten tai myöhemmin, ei hän voisi koskaan katkoa niitä siteitä, ja Turan olisi häneltä mennyttä yhtä varmasti kuin jos kuolema olisi heidät eroittanut.

Hänen kätensä pujahti kätkettyyn tikariin, mutta heti ojentui sulhasen käsi, tarttuen hänen ranteeseensa. O-Tar oli arvannut hänen aikomuksensa. Eriskummaisen naamarin raoista Tara näki jeddakin häneen tähdätyt silmät ja aavisti, millaisen pilkallisen hymyn naamari peitti. He seisoivat siten jännittävän hetkisen. Alhaalla oleva rahvas pysyi hiljaa ja pidätti henkeään, sillä valtaistuimen edessä sattunut tapaus ei ollut jäänyt huomaamatta.

Niin dramaattinen kuin tilanne olikin, muuttui se äkkiä kolmin kerroin dramaattisemmaksi, sillä Päällikköjen saliin vievä ovi tempaistiin melukkaasti auki. Kaikkien silmät kääntyivät häiriöön päin; jykevien ovipielien puitteissa näkyi toinen hahmo -- puolittain puettu olento, joka hätäisesti kiinnitti puolittain irrallista hihnoitustaan paikoilleen -- O-Tar, Manatori jeddak.

Kaikkien katseet suuntautuivat valtaistuimen edessä seisovaan sulhaseen. Hän nosti kätensä ja kiskaisi kultaisen naamarin kasvoiltaan, ja silmät levällään hämmästyksestä katseli Heliumin Tara Turan-panthanin kasvoja.

"Turan, orja!" huudettiin. "Kuolema hänelle! Kuolema hänelle!"

"Odottakaa!" huusi Turan, vetäisten miekkansa, kun toistakymmentä soturia syöksähti eteenpäin.

"Odottakaa!" kirkaisi toinen ääni, vanha ja särkynyt, ja I-Gos, iäkäs balsamoija, riensi vieraiden joukosta valtaistuimen portaille etumaisten soturien edellä.

Vanhuksen nähdessään soturit seisahtuivat, sillä ikää kunnioitetaan suuresti Barsoomin kansojen keskuudessa kuten kaikkialla, missä uskonto jossakin määrin perustuu esi-isäin palvontaan. Mutta O-Tar ei heistä välittänyt, vaan karkasi rajusti valtaistuinta kohti. "Seis, pelkuri!" karjasi I-Gos. Kaikki katselivat pientä vanhusta ihmeissään. "Manatorin miehet", hän sanoi heikolla, kimeällä äänellään, "haluatteko olla pelkurin ja valehtelijan hallittavia?"

"Alas hänet!" mylvi O-Tar.

"Ei, ennen kuin olen puhunut!" vastasi I-Gos. "Se on oikeuteni. Jollei se onnistu, on henkeni mennyttä -- sen te kaikki tiedätte ja sen tiedän minäkin. Sen vuoksi vaadin, että minua kuullaan. Se on oikeuteni!"

"Siihen hänellä on oikeus", kertasi parikymmentä soturia salin eri osista.

"Sen, että O-Tar on arka valehtelija, voin todistaa", jatkoi I-Gos. "Hän väitti uljaasti uhmailleensa O-Main huoneen kauhua näkemättä jälkeäkään Turan-orjasta. Minä olin siellä, piilossa verhojen takana ja näin kaikki, mitä tapahtui. Turan oli piileskellyt siinä huoneessa ja lepäsi parhaillaan O-Main vuoteella, kun O-Tar pelosta vapisten astui sisälle. Häiritty Turan nousi istumaan, päästäen samalla vihlovan kiljauksen. O-Tar parahti ja pyörtyi."

"Se on valetta!" huusi O-Tar.

"Se _ei_ ole valetta, ja minä voin todistaa sen", vakuutti I-Gos. "Panitteko silloin, kun hän palasi O-Main huoneesta kerskuen urotyöstään, panitteko silloin merkille, että hän tahtoessaan kutsua orjia tuomaan viiniä tavoitti tikariaan lyödäkseen nupilla kelloon, kuten hänen aina on tapana tehdä? Paniko teistä kukaan sen merkille? Ja sen, ettei hänellä ollut tikaria? O-Tar, missä on tikari, joka oli vyölläsi, kun menit O-Main huoneeseen? Sinä et sitä tiedä, mutta minä tiedän. Sinun maatessani pyörtyneenä pelosta otin minä sen hihnoituksestasi ja kätkin sen O-Main vuoteen silkkivaippojen sekaan. Siellä se on vielä nytkin, ja jos ken sitä epäilee, menköön sinne; hän löytää sen sieltä ja tietää jeddakinsa raukaksi."

"Entä tämä petturi?" tiedusti muuan. "Saako hän rankaisematta seistä Manatorin valtaistuimella, sillä aikaa, kun me kinastelemme hallitsijastamme?"

"Juuri hänen urheutensa on paljastanut teille O-Tarin raukkamaisuuden", vastasi I-Gos, "ja hänen avullaan saatte suuremman jeddakin."

"Valitsemme itse oman jeddakimme. Orja kiinni ja surma hänelle!" Hyväksymishuutoja kuului huoneen kaikilta puolilta. Gahan kuunteli tarkkaavasti, ikäänkuin odottaen jotakin toivottua ääntä. Soturit lähestyivät koroketta, jolla hän nyt seisoi paljas miekka kädessään ja toinen käsivarsi kiedottuna Taran ympärille. Hän aprikoi, eivätkö hänen suunnitelmansa sittenkään pitäneet paikkaansa. Jolleivät ne pitäneet, merkitsisi se hänelle kuolemaa, ja hän oli varma siitä, että Tara hänen kaaduttuaan surmaisi itsensä. Niin turhaanko hän kaikkine ponnistuksineen oli palvellut tyttöä?

Useat soturit vaativat kiihkeästi, että olisi heti mentävä O-Main huoneeseen etsimään tikaria, jonka löytyminen todistaisi O-Tarin pelkuriksi. Vihdoin suostui kolme heistä lähtemään. "Teidän ei tarvitse pelätä", vakuutti I-Gos. "Siellä ei ole mitään, mikä voisi vahingoittaa teitä. Viime aikoina olen käynyt siellä usein, ja Turan-orja on nukkunut siellä nämä monet yöt. Kirkaisut ja ulinan, jotka säikyttivät teitä ja O-Taria, päästi Turan ajaakseen teidät pois piilopaikastaan." Häpeilevän näköisenä kolmikko poistui huoneesta etsimään O-Tarin tikaria.

Ja sitten toiset käänsivät huomionsa jälleen- Gahaniin, He lähestyivät valtaistuinta paljaat miekat käsissään, mutta liikkuivat hitaasti, sillä he olivat nähneet tämän orjan jetan-kentällä ja tunsivat hänen käsivartensa taitavuuden. He olivat saapuneet portaiden juurelle, kun korkealta heidän yläpuoleltaan kuului syvä kumahdus, sitten toinen ja vielä yksi. Turan hymyili ja huoahti helpotuksesta. Ehkei se sittenkään ollut tapahtunut liian myöhään. Soturit seisahtuivat kuuntelemaan samoin kuin kaikki muutkin huoneessaolijat. Nyt kantautui heidän korviinsa kovaa pyssyjen räiskettä, ja kaikki se kuului ylhäältä, ikäänkuin olisi taisteltu palatsin katolla.

"Mitä se on?" kyselivät he toisiltaan.

"Ankara myrsky on puhjennut Manatorin kohdalla", arveli joku.

"Älkää välittäkö myrskystä, ennen kuin olette surmanneet tuon olion, joka uskaltaa seisoa jeddakinne valtaistuimella!" vaati O-Tar. "Käykää hänen kimppuunsa!"

Juuri kun hän herkesi puhumasta, jakautuivat valtaistuimen takana olevat verhot, ja korokkeelle astui soturi. O-Tarin sotureitten huulilta pääsi hämmästyksen ja harmin huudahdus. "U-Thor!" he kiljaisivat. "Mitä petosta tämä on?"

"Ei se petosta ole", sanoi U-Thor syvällä äänellään. "Tuon teille uuden jeddakin koko Manatoria varten. En valehtelevaa raukkaa, vaan rohkean miehen, jota kaikki rakastatte."

Senjälkeen hän astahti syrjään ja verhojen kätkemästä käytävästä tuli esiin toinen mies. Hän oli A-Kor, ja hänen näyttäytyessään kajahti huudahduksia, joista kuvastui hämmästystä, riemua ja raivoa, eri puolueiden oivaltaessa, millainen valtiokeikaus oli niin ovelasti suoritettu. A-Korin jäljessä tuli lisää miehiä -- kaikki Manatosin kaupungin manatorilaisia -- kunnes heitä oli korokkeella tungokseen saakka.

O-Tar kehoitteli parhaillaan sotureitaan hyökkäämään, kun sivuovesta tuoksahti saliin verinen padwar, jonka asu oli sekaisin. "Kaupunkimme on kukistunut!" hän huusi äänekkäästi. "Manatosin laumat tulivat sisälle Vihollisten portista. Gatholilaiset orjat ovat nousseet ja tuhonneet palatsin vartioston. Isoista laivoista lasketaan sotaväkeä palatsin katolle ja Jetan-kentille. Heliumin ja Gatholin väkeä marssii Manatorissa. Huudetaan ääneen Heliumin prinsessaa ja vannotaan, että Manator jätetään suitsuavaksi ruumisrovioksi, joka nielee koko kansamme. Taivas on mustanaan laivoista. Niitä saapuu komeina jonoina idästä ja etelästä."

Ja sitten taaskin Päällikköjen salin ovi lennähti auki, ja käännyttyään katsomaan näkivät manatorilaiset kynnyksellä uuden tulokkaan, valtavan kookkaan, vaaleaihoisen, mustatukkaisen miehen, jonka harmaat silmät nyt kiiluivat kuin teräskärjet, ja hänen takanaan oli Päällikköjen sali täynnänsä sotureita, joilla oli yllään kaukaisten maiden hihnoitukset. Kun Heliumin Tara näki tulijan, sykähti hänen sydämensä riemusta, sillä mies oli John Carter, Barsoomin sotavaltias, joka voittoisan armeijan etunenässä oli saapunut pelastamaan tytärtään. Ja hänen vierellään oli Djor Kantos, jonka kanssa Tara oli ollut kihloissa.