Part 20

I-Gos purskahti nauramaan. "Pelko on muuttanut sydämenne vedeksi", hän vastasi, "ja häpeä kielenne herjaaviksi. Tämä ei ole mikään korphal, vaan heliumilainen nainen; ja hänen kumppaninsa on soturi, joka kykenee mittelemään miekkoja parhaan teikäläisen kanssa ja lävistämään saastaiset sydämenne, Niin ei ollut I-Gosin nuoruuden päivinä. Niin, silloin oli Manatorissa miehiä. Muistan hyvin sen päivän, jolloin --"

"Hiljaa, höpisevä vanhus!" komensi O-Tar. "Missä on mies?"

"Siellä, mistä löysin naisen -- O-Main kuolinhuoneessa. Käske viisaiden ja uljaiden päällikköjesi mennä sinne noutamaan hänet! Olen vanha mies enkä kyennyt tuomaan muuta kuin yhden."

"Olet menetellyt hyvin", ehätti O-Tar rauhoittamaan häntä, sillä saatuaan tietää, että Gahan kenties oli vieläkin kummitushuoneissa, halusi hän lepyttää suuttunutta I-Gosia, sillä hän tunsi hyvin, kuinka myrkyllinen kieli ja paha sisu ukolla oli. "Luuletko siis, ettei hän olekaan korphal, I-Gos?" hän kysyi, toivoen johdattavansa pois tästä aiheesta vanhuksen, joka oli edelleen puhetuulella.

"Ei sen enempää kuin sinäkään", vastasi vanha balsamoija.

O-Tar katsoi Heliumin Taraa kauan ja tutkivasti. Koko tytön kauneus tuntui äkkiä syöpyvän hänen tietoisuuteensa. Hänellä oli vielä yllään mustan jetanprinsessan upea asu, ja katsellessaan häntä käsitti O-Tar, jeddak, ettei hänen katseensa ollut koskaan hivellyt täydellisempää vartaloa eikä kauniimpia kasvoja.

"Hän ei ole korphal", jupisi O-Tar itsekseen. "Hän ei ole korphal, vaan prinsessa -- Heliumin prinsessa -- ja kautta pyhän hekkadorin kultatukan, hän on kaunis. Päästäkää kapula hänen suutaan ja irroittakaa hänen kätensä!" hän komensi ääneen. "Tehkää tilaa Heliumin prinsessalle Taralle Manatorin O-Tarin vierelle! Hänen on aterioitava prinsessan arvon mukaisesti."

Orjat tottelivat O-Tarin käskyä, ja Heliumin Tara seisoi silmät säihkyen hänelle tarjotun tuolin takana. "Istu!" komensi O-Tar.

Tyttö vaipui tuolille. "Istun vankina", hän sanoi, "enkä vieraana viholliseni, Manatorin O-Tarin, pöydässä."

O-Tar kehoitti seuralaisiaan poistumaan huoneesta. "Haluaisin puhua kahden kesken Heliumin prinsessan kanssa", hän virkkoi. Seurue ja orjat poistuivat ja taaskin Manatorin jeddak kääntyi tytön puoleen, lausuen: "Manatorin O-Tar tahtoisi olla ystäväsi."

Heliumin Tara istui käsivarret ristissä pienien, kiinteiden rintojen päällä; hänen silmänsä säkenöivät soukenneiden luomien takaa, eikä hän suvainnut vastata miehen esitykseen. O-Tar kumartui lähemmäksi häntä. Hän huomasi, kuinka vihamielinen Tara oli, ja muisti ensimmäisen kohtauksensa tytön kanssa. Tyttö oli naarasbanth, mutta hän oli kaunis. Hän oli tavoiteltavin nainen, jonka O-Tar oli milloinkaan nähnyt, ja hän oli päättänyt saada Taran omakseen. Ja sen hän sanoikin tytölle.

"Voisin ottaa sinut orjattarekseni", hän puhui. "Mutta haluan tehdä sinusta puolisoni. Sinusta tulee Manatorin jeddara. Saat seitsemän päivää valmistautuaksesi siihen suureen kunniaan, jonka O-Tar tarjoaa sinulle, ja tällä samalla tunnilla seitsemäntenä päivänä sinusta tulee hallitsijatar ja O-Tarin puoliso Manatorin jeddakien valtaistuinsalissa." Hän napautti vieressään pöydällä olevaa rumpua, ja kun orja ilmestyi, käski hän orjan kutsua seurueen takaisin. Hitaasti astelivat päälliköt peräkkäin sisään ja sijoittuivat paikoilleen. Heidän ilmeensä olivat tuikeat ja synkät, sillä vielä oli vastaamatta kysymys heidän jeddakinsa rohkeudesta. Jos O-Tar oli toivonut heidän unohtaneen, oli hän erehtynyt miehistään.

O-Tar nousi seisomaan. "Seitsemän päivän kuluttua", hän ilmoitti, "pidetään suuret juhlat Manatorin uuden jeddaran kunniaksi." Hän heilautti kättään Heliumin Taraan päin. "Juhlamenot alkavat seitsemännellä zodella [noin 20.30 Maan aikaa] valtaistuinsalissa. Siihen saakka Heliumin prinsessasta huolehditaan palatsin naisasuntojen tornissa. Saata sinä, E-Thas, hänet sinne, mukanasi sopiva kunniavartiosto, ja pidä huolta siitä, että hänen käytettäväkseen järjestetään orjia ja eunukkeja, jotka huolehtivat hänen kaikista tarpeistaan ja valppaasti varjelevat häntä kaikilta ikävyyksiltä!"

E-Thas tiesi, mikä todellinen tarkoitus piili näissä hienoissa sanoissa: hänen oli vietävä vanki vankan vartioston saattamana naisten majoituspaikkaan ja teljettävä hänet seitsemäksi päiväksi torniin, asettaen hänen ympärilleen luotettava vartiosto joka estäisi hänen pakonsa ja tekisi tyhjiksi kaikki mahdolliset pelastamisyritykset.

Kun Tara E-Thasin ja vartioston saattamana poistui huoneesta, kumartui O-Tar hänen puoleensa ja kuiskasi hänen korvaansa: "Mieti näinä seitsemänä päivänä tarkoin sinulle tarjoamaani suurta kunniaa ja sen ainoata vaihtoehtoa!" Ikäänkuin ei olisi kuullut hänen sanojaan tyttö asteli juhlasalista pää pystyssä ja katse suoraan tähdättynä.

Erottuaan Ghekistä Gahan harhaili kellariholveissa ja palatsin autioiden osien vanhanaikaisissa käytävissä, etsien jonkunlaista merkkiä Heliumin Taran olinpaikasta tai kohtalosta. Kiertokäytävää myöten hän siirtyi kerroksesta toiseen, kunnes hän tunsi siitä jokaisen jalan mitan kellareista korkean tornin huipulle saakka; hän tiesi, mihin huoneistoihin siitä eri kerroksissa päästiin, ja oli perehtynyt taitavasti kätkettyjen ovien lukkoja käyttävään älykkääseen salakoneistoon. Ruokaa saadakseen hän pistäytyi holveista tapaamissaan varastokammioissa ja lepäsi nukkuessaan O-Main kuninkaallisella vuoteella kielletyssä huoneessa, jakaen tilan entisaikaisen jeddakin kuolleen jalan kanssa.

Gahanin aavistamatta vallitsi hänen ympärillään palatsissa tavattoman rauhaton kuohunta. Soturit ja päälliköt suorittivat virkatehtävänsä kasvot happamina ja keskustelivat siellä täällä pienissä ryhmissä suuttuneen näköisinä jostakin asiasta, joka oli päällimmäisenä kaikkien mielessä. Neljäntenä päivänä sen jälkeen, kun Tara oli teljetty torniin, tuli E-Thas, palatsin hoitaja ja O-Tarin nöyrä käskyläinen, isäntänsä puheille jonkun mitättömän asian johdosta. Kun hänet ilmoitettiin O-Tarille, oli tämä yksin eräässä henkilökohtaisen huoneistonsa pikku, kammiossa, ja kun asia, jonka tähden E-Thas oli tullut, oli selvitetty, viittasi O-Tar häntä jäämään.

"Tuntemattoman soturin asemasta olen nostanut sinut, E-Thas, päällikön kunniapaikalle. Palatsin piirissä on sanasi painavin minun käskyjeni jälkeen. Siitä syystä ei sinua rakasteta, ja jos Manatorin valtaistuimelle astuisi joku toinen jeddak, niin miten kävisi sinulle, jonka vihamiehet kuuluvat Manatorin mahtavimpiin?"

"Älä puhu siitä, O-Tar!" pyysi E-Thas. "Näinä viime päivinä olen ajatellut sitä paljon ja tahtoisin sysätä sen mielestäni. Mutta olen koettanut lepyttää katkerimpien vihamiesteni kiukkua. Olen ollut heitä kohtaan hyvin ystävällinen ja huomaavainen."

"Oletko sinäkin lukenut ilmassa häilyvän, äänettömän sanoman?" kysyi jeddak.

E-Thas oli silminnähtävästi Vaikeassa asemassa eikä vastannut mitään.

"Miksi et ole tullut kertomaan minulle pelokkaita aavistuksiasi?" tiedusti O-Tar. "Onko tämä vilpitöntä uskollisuutta?"

"Minua on peloittanut, oi mahtava jeddak", vastasi E-Thas. "Minua on peloittanut, ettet ymmärtäisi, vaan suuttuisit."

"Mitä on tiedossasi? Puhu koko totuus!" komensi O-Tar.

"Päällikköjen ja soturien keskuudessa on hyvin rauhatonta", selitti E-Thas. "Myöskin ne, jotka ovat olleet ystäviäsi, pelkäävät niiden voimaa, jotka puhuvat sinua vastaan."

"Mitä sanotaan?" murahti jeddak.

"Väitetään, ettet uskalla mennä O-Main huoneistoon etsimään Turania, orjaa -- oi, älä vihastu minuun, jeddak! Toistan vain, mitä puhutaan. Minä, uskollinen E-Thasisi, en usko sellaista lörpötystä."

"Niin, niin", äänsi O-Tar. "Miksi pelkäisin? Emme tiedä, että hän on siellä. Käviväthän siellä päällikköni näkemättä hänestä jälkeäkään."

"Mutta väitetään, että sinä et lähtenyt", jatkoi E-Thas. "Eikä Manatorin valtaistuimella siedetä pelkuria."

"Onko puhuttu niin petollisesti?" O-Tar melkein kiljui.

"On, ja vielä pahempaakin, suuri jeddak", vastasi palatsin hoitaja. "Ei väitetä ainoastaan niin, ettet uskaltanut mennä O-Main huoneistoon, vaan myöskin sitä, että pelkäsit Turan-orjaa, ja moititaan sinun puoleltasi A-Korin osaksi tullutta kohtelua. Luullaan, että hänet on murhattu sinun käskystäsi. A-Korista pidettiin, ja monet lausuvat nyt ääneen, että hänestä olisi tullut erinomainen jeddak."

"Uskalletaanko?" karjaisi O-Tar. "Uskalletaanko mainita orjattaren epäsikiötä O-Tarin valtaistuimen perijänä?"

"Hän on poikasi, O-Tar", muistutti E-Thas, "eikä rakastetumpaa miestä ole koko Manatorissa -- luettelen sinulle vain tosiseikkoja, joita ei saa jättää huomioon ottamatta, ja rohkenen sen tehdä, koska vasta sitten, kun tunnet todellisen asiaintilan, voit koettaa torjua valtaistuimesi kohdalle kohoavaa turmaa."

O-Tar oli lysähtänyt tuolilleen -- hän oli äkkiä käynyt riutuneen, väsyneen ja vanhan näköiseksi. "Kirottu olkoon se päivä", hän huusi, "jona nuo kolme muukalaista saapuivat Manatorin kaupunkiin! Kunpa U-Dor olisi elossa! Hän oli voimakas -- vihamieheni pelkäsivät häntä. Mutta hän on poissa -- saanut surmansa vihatun Turan-orjan kädestä. Painakoon Turania Issuksen kirous!"

"Jeddakini, mitä meidän on tehtävä?" tiedusti E-Thas. "Orjan sadatteleminen ei ratkaise pulmaasi."

"Suuret pidot ja avioliiton solmiminen ovat jo kolmen päivän perästä", sanoi O-Tar. "Niistä tulee komeat juhlat. Soturit ja päälliköt tietävät sen -- sellainen on tapa. Sinä päivänä jaetaan lahjoja ja kunnianosoituksia. Nimitähän kiivaimmat vastustajani! Lähetän sinut heidän keskuuteensa, ja vihjaise heille, että suunnittelen antaa heille palkkioita heidän valtaistuimelle tekemiensä palvelusten johdosta. Korotamme päällikköjä jedeiksi ja sotureja päälliköiksi ja takaamme heille palatseja ja orjia. Mitä arvelet, E-Thas?"

Toinen pudisti päätään. "Se ei käy päinsä, O-Tar. He eivät välitä lahjoistasi eivätkä kunnianosoituksistasi. Niin olen kuullut heidän sanovan."

"Mitä he tahtovat?" tiedusti O-Tar.

"He tahtovat jeddakin, joka on yhtä uljas kuin uljain", vastasi E-Thas, vaikka hänen polvensa vapisivat, kun hän lausui sen.

"Pitävätkö he minua pelkurina?" huusi jeddak.

"Väitetään, että sinua peloittaa mennä O-Mai Julman huoneistoon."

O-Tar istui pitkän aikaa pää rinnalle painuneena, tuijottaen tylsästi lattiaan.

"Kerro heille", hän virkkoi vihdoin kaiuttomasti, eikä hänen äänensä lainkaan kuulostanut suuren jeddakin ääneltä, "kerro heille, että minä menen O-Main huoneistoon etsimään Turan-orjaa!"

YHDESKOLMATTA LUKU

Uhkayritys rakkauden tähden

"He, he! Hän on arka ja nimitti minua 'höpiseväksi hupsuksi'!" Puhuja oli I-Gos, ja hän puhui päällikköryhmälle eräässä Manatorin jeddakin O-Tarin palatsin huoneessa. "Jos A-Kor olisi elossa, niin hänestä saisimme jeddakin!"

"Kuka sanoo, että A-Kor on kuollut?" kysyi muuan päälliköistä.

"Missä hän sitten on?" tokaisi I-Gos. "Eikö ole kadonnut muitakin sellaisia, joita O-Tar on pitänyt liian suosittuina niin lähellä valtaistuinta oleviksi henkilöiksi?"

Päällikkö pudisti päätään. "Jos luulisin niin, tai oikeammin, jos tietäisin sen, liittyisin Vihollisten portilla olevaan U-Thoriin."

"S-s-st!" varoitti toinen. "Tuolla tulee jalkojen nuolija." Ja kaikkien silmät kääntyivät lähestyvään E-Thasiin.

"Kaor, ystävät!" hän huudahti pysähtyessään heidän joukkoonsa, mutta hänen ystävällinen tervehdyksensä sai vastaukseksi vain joitakuita juroja nyökkäyksiä, "Oletteko kuullut uutisia?" hän jatkoi lannistumatta kohtelusta, johon hän alkoi tottua.

"Mitä -- onko O-Tar nähnyt ulsion ja pyörtynyt?" kysäisi I-Gos leveän purevasti.

"Miehiä on kuollut vähäisemmistäkin sanoista, vanhus", muistutti E-Thas.

"Minua ei mikään vaara uhkaa", vastasi I-Gos, "sillä en ole Manatorin jeddakin uljas, kansan suosiossa oleva poika."

Se oli tosiaan peittelemättömän valtiopetoksellista puhetta, mutta E-Thas ei ollut sitä kuulevinaankaan. Välittämättä I-Gosista hän kääntyi muiden puoleen. "Tänä yönä O-Tar menee O-Main huoneeseen etsimään Turan-orjaa", hän virkkoi. "Hänen mieltään pahoittaa, ettei hänen sotureillaan ole kylliksi rohkeutta niin vähäiseen tehtävään ja että heidän jeddakinsa on senvuoksi pakko vangita halpa orja." Tämän pistosanan jälkeen E-Thas jatkoi matkaansa levittämään tietoa palatsin muihin osiin. Tosiasiallisesti hänen lauseensa jälkiosa oli kokonaan hänen omaa keksintöään ja hän nautti suuresti esittäessään sen vihamiestensä apeudeksi. Hänen erottuaan pienestä miesryhmästä huusi I-Gos hänen jälkeensä: "Millä tunnilla O-Tar aikoo käydä O-Main huoneistossa?"

"Kahdeksannen zodan lopulla" [noin kello 1 yöllä maapallon aikaa], vastasi palatsin hoitaja ja meni menojaan.

"Saamme nähdä", sanoi I-Gos.

"Mitä saamme nähdä?" tiedusti muuan soturi.

"Saamme nähdä, käykö O-Tar O-Main huoneessa."

"Miten?"

"Olen silloin itse siellä, ja jos näen hänet, tiedän hänen käyneen siellä. Jollen näe häntä, tiedän, ettei hän ole ollut siellä", selitti vanha balsamoija.

"Onko siellä mitään, mikä olisi omiaan kauhistuttamaan rehellistä miestä?" kysyi päällikkö. "Mitä olet nähnyt?"

"Näkemäni, vaikka sekin on ilkeää, ei ollut niin kummaa kuin kuulemani", vastasi I-Gos.

"Kerrohan! Mitä kuulit ja näit?"

"Näin O-Main ruumiin", virkkoi I-Gos. Toisia puistatti.

"Entä etkö tullut hulluksi?" kysyttiin.

"Oletko hullu?" tokaisi ukko.

"Entä menetkö toistamiseen?"

"Kyllä."

"Silloin olet kuin oletkin hullu", huudahti eräs.

"Näit O-Main ruumiin, mutta mitä kuulit sellaista, mikä oli vieläkin pahempaa?" kuiskasi toinen.

"Näin O-Mai vainajan viruvan makuuhuoneensa lattialla toinen jalka sotkeutuneena vuoteensa silkki- ja turkisvaippoihin. Kuulin kammottavaa ulinaa ja hirveätä kirkumista."

"Eikö sinua peloita mennä sinne jälleen?" kyseltiin.

"Kuollut ei voi tehdä minulle pahaa", sanoi I-Gos. "Hän on maannut samalla tavoin viisituhatta vuotta. Eikä äänikään voi minua vahingoittaa. Kuulin sen kerran ja olen elossa -- voin kuulla sen uudelleenkin. Se kajahti melkein viereltäni ollessani piilossa verhojen takana väijymässä Turan-orjaa, ennen kuin sieppasin häneltä naisen."

"I-Gos, sinä olet rohkea mies", kehui eräs päälliköistä.

"O-Tar nimitti minua 'höpiseväksi hupsuksi', ja olisin valmis uhmaamaan pahempiakin vaaroja kuin piileksimään O-Main kielletyissä kammioissa saadakseni tietää, etteikö hän käy O-Main huoneessa. Jos niin on, niin sitten O-Tar totisesti sortuu!"

Tuli yö, zodet vierivät ja lähestyi aika, jolloin Manatorin jeddakin O-Tarin oli lähdettävä O-Main huoneeseen etsimään Turan-orjaa. Meistä, jotka epäilemme pahansuopien henkien olemassaoloa, tuntunee hänen pelkonsa uskomattomalta, sillä hän oli voimakas mies, mainio miekkailija ja hyvän maineen saavuttanut taistelija. Mutta niin on asia, että Manatorin O-Tarin hermoja kalvoivat pelokkaat aavistukset, kun hän asteli palatsinsa käytäviä pitkin O-Main autioksi jätettyjä saleja kohti, ja seisoessaan vihdoin käsi tomuisesta käytävästä itse huoneistoon vievän oven rivalla hän oli melkein kauhun lamauttama. Hän oli tullut yksin kahdesta erinomaisesta syystä. Ensiksikään ei näin olisi ketään näkemässä hänen pelkoaan eikä hänen heikkouttaan, jos hänen rohkeutensa viimeisellä hetkellä pettäisi. Ja toinen syy oli se, että jos hän suorittaisi teon yksin tahi saisi uskotelluksi päälliköilleen tehneensä sen, hänen ansionsa olisi paljon suurempi kuin siinä tapauksessa, että hänellä olisi ollut mukanaan sotureita.

Mutta vaikka hän olikin lähtenyt yksin, oli hän huomannut, että häntä seurattiin, ja tiesi niin olevan sen tähden, ettei hänen väkensä luottanut hänen rohkeuteensa eikä hänen totuudenrakkauteensa. Hän ei uskonut löytävänsä Turania, orjaa. Eikä häntä erikoisesti haluttanutkaan tavata Turania, sillä vaikka O-Tar olikin mainio miekkailija ja urhea soturi ruumiillisessa ottelussa, oli hän nähnyt Turanin pitävän U-Doria leikkikalunaan eikä hänestä ollut ensinkään mieluista joutua mittelemään miekkojaan itseään etevämmän taistelijan kanssa.

Ja niin O-Tar seisoi käsi oven rivalla, peläten astua sisään, peläten olla astumatta. Mutta vihdoin häntä takaapäin pälyileväin omien soturien pelko voitti kauhun, jota hän tunsi ikivanhan oven takana väijyvää tuntematonta kohtaan, ja hän työnsi syrjään raskaan skeelpuisen oven ja meni sisälle.

Huoneessa vallitsi kolkko hiljaisuus, ja siellä oli vuosisatain tomun aiheuttama painostava tuntu. Sotureiltaan hän oli saanut tietää, mitä tietä hänen oli mentävä, ja niinpä hän pakotti vastahakoiset jalkansa astelemaan edessään olevan huoneen poikki, jossa jetanpelurit istuivat ikuisen pelinsä ääressä, ja saapui O-Main huoneeseen vievään lyhyeen käytävään. Paljas miekka vapisi hänen kädessään. Joka askeleella hän seisahtui kuuntelemaan, ja hänen saavuttuaan melkein kummitushuoneen ovelle hänen sydämensä lakkasi sykkimästä ja hiki kihosi hänen tahmeaksi käyneelle otsalleen, sillä sisältä kantautui hiljaista hengityksen ääntä hänen säikähtyneihin korviinsa. Silloin Manatorin O-Tar oli vähällä paeta nimetöntä kauhua, jota hän ei voinut nähdä, mutta jonka hän tiesi väijyvän itseään oven takana olevassa huoneessa. Toisaalta kuitenkin kannusti häntä omien soturiensa ja päällikköjensä vihan ja halveksumisen pelko. He riistäisivät häneltä vallan ja kaupanpäällisiksi surmaisivat hänet. Ei voinut olla epäilystäkään siitä, mikä kohtalo häntä odottaisi, jos hän pelon vallassa pakenisi O-Main huoneistosta. Hänen ainoa mahdollisuutensa oli senvuoksi uhitella tuntematonta mieluummin kuin tiettyä.

Hän siirtyi eteenpäin. Hänen edessään oleva huone oli pimeämpi kuin käytävä, joten hän vain epäselvästi eroitti siellä olevat esineet. Melkein huoneen keskellä oli makuulava ja sen vieressä joku marmorilattialla viruva tummempi esine. Hän astui ovesta vielä askeleen, ja hänen miekkansa raapaisi kiviseen pihtipieleen. Kauhukseen hän näki, että vuodesilkit ja -turkikset lattian keskellä olevalla lavalla liikkuivat. O-Mai Julman kuolinvuoteella nousi hahmo hitaasti istumaan. O-Tarin polvet vapisivat, mutta hän jännitti koko siveellisen voimansa ja valmistautui hyökkäämään lattian poikki kauhunäyn kimppuun. Mutta hän empi hetkisen. Hän tunsi että häneen tuijottivat silmät -- aavemaiset silmät, joiden katse tunkeutui pimeyden läpi hänen heikkoon sydämeensä ja joita hän ei nähnyt. Hän pinnistäytyi hyökkäystä varten -- mutta samassa vuoteella oleva olento päästi kammottavan kirkaisun, ja O-Tar vaipui tajuttomana lattialle.

Gahan nousi O-Main vuoteelta hymyssä huulin, pyörähtäen heti ympäri ja vetäisten miekkansa, kun hänen herkät korvansa eroittivat vähäistä melua hänen takanaan vallitsevasta pimeydestä. Erilleen vedettyjen verhojen välissä seisoi kumarainen ja ryppyinen olento. Se oli I-Gos.

"Pane miekkasi tuppeen, Turan" kehoitti vanhus. "Sinun ei tarvitse pelätä mitään I-Gosin puolelta."

"Mitä tekemistä sinulla on täällä?" tiedusti Gahan.

"Tulin varmistautumaan siitä, ettei tuo suuri pelkuri petä meitä. Niin, hän nimitti minua 'höpiseväksi hupsuksi', mutta katsopa nyt häntä! Hän on kauhusta pyörtynyt, mutta hänelle saattaakin antaa sen aneeksi, kun on kuullut kamalan kiljaisusi. Se oli vähällä viedä rohkeuden minultakin. Ja sinäkö siis ulvoit ja kiljuit, kun päälliköt saapuivat sinä päivänä, jolloin ryöstin Taran sinulta?"

"Sinäkö se olitkin, vanha lurjus?" kysyi Gahan, astahtaen uhkaavasti I-Gosiin päin.

"No, no!" rauhoitti vanhus. "Mutta silloin olin vihollisesi. Enää en sitä tekisi. Olosuhteet ovat muuttuneet."

"Miten ne ovat muuttuneet? Mikä ne on muuttanut?" tiedusti Gahan.

"Silloin en täysin käsittänyt, kuinka raukkamainen jeddakini on ja kuinka urheita sinä ja tyttö olette. Olen toista polvea, vanha mies, ja rakastan rohkeutta. Aluksi minua suututti tytöltä saamani isku, mutta sitten tulin ajatelleeksi, kuinka uljas teko se oli, ja aloin ihailla sitä kuten hänen kaikkia tekojaan. Hän ei pelännyt O-Taria, hän ei pelännyt minua, hän ei pelännyt kaikkia Manatorin sotureita. Ja sinä sitten! Kautta miljoonan esi-isän veren! Miten sinä taisteletkaan! Olen pahoillani siitä, että paljastin sinut jetankentillä. Olen pahoillani siitäkin, että raahasin tytön, Taran, takaisin O-Tarin käsiin. Tahtoisin korvata sen. Tahtoisin olla ystäväsi. Tässä on miekkani jalkojesi juuressa." Vetäisten esille aseensa I-Gos heitti sen lattialle Gahanin eteen.

Gatholilainen tiesi, että tuskin pahinkaan heittiö saattoi hyljeksiä tällaista juhlallista valaa, ja niinpä hän kumartui, otti lattialta vanhuksen säilän ja ojensi sen kahva edellä hänelle takaisin, siten suostuen hänen ystävyyteensä.

"Missä on Heliumin prinsessa Tara?" kysyi Gahan. "Onko hän vahingoittumaton?"

"Hän on teljettynä naisten asuntojen torniin odottamaan juhlatoimitusta, joka tekee hänestä Manatorin jeddaran", vastasi I-Gos.

"Tuo olio on rohjennut luulla Heliumin Taran suostuvan hänen aviopuolisokseen", jupisi Gahan. "Valmistan hänelle lyhyen lopun, jollei hän jo ole kuollut kauhusta." Hän meni maahan vaipuneen O-Tarin luokse syöstäkseen miekkansa hänen sydämeensä.

"Älä!" varoitti I-Gos. "Älä surmaa häntä, vaan rukoile, ettei hän olisi kuollut, jos sinun on mieli pelastaa prinsessasi!"

"Miksi niin?" kysyi Gahan.

"Jos sanoma O-Tarin kuolemasta saapuisi naisten asumuksille, olisi prinsessa Tara tuhon oma. Naiset tietävät O-Tarin aikovan ottaa hänet vaimokseen ja tehdä hänestä Manatorin jeddaran, joten saat olla varma, että he kaikki kateellisina ja mustasukkaisina naisina vihaavat häntä. Ainostaan O-Tarin mahti suojaa häntä nyt kaikilta ikävyyksiltä. Jos O-Tar kuolisi, jätettäisiin hänet sotilaiden ja miesorjien haltuun, sillä ei olisi ketään kostamassa hänen puolestaan."

Gahan pisti miekkansa tuppeen. "Puhut järkevästi; mutta mitä teemme tuolle?"

"Jätetään hänet virumaan paikalleen", neuvoi I-Gos. "Hän ei ole kuollut. Virottuaan hän palaa huoneistoonsa ja esittää komean tarun uljuudestaan, eikä hänen kerskailuaan kumoamassa ole ketään -- ei ketään muita kuin I-Gos. Tule! Hän saattaa toipua millä hetkellä hyvänsä, eikä hän saa nähdä meitä täällä."

I-Gos meni maassa viruvan jeddakin luokse, polvistui hetkiseksi sen ääreen ja palasi sitten leposijan sivuitse Gahanin luo. Yhdessä he poistuivat O-Main huoneesta ja suuntasivat askeleensa kiertokäytävälle. Sitä myöten I-Gos vei Gahanin ylemmäksi ja edelleen palatsin sen osan kohdalle, jossa hän osoitti varsin lähellä olevaa korkeata tornia. "Tuolla", hän virkkoi, "on Heliumin prinsessa, ja hän on varmassa turvassa juhlallisuuksiin saakka."

"Ehkä turvassa muilta, mutta ei itseltään", sanoi Gahan. "Hänestä ei ikinä tule Manatorin jeddaraa -- ennemmin hän tappaa itsensä."

"Tekisikö hän sen?" epäili I-Gos.

"Kyllä hän tekee, jollet voi saada hänelle sanomaa, että minä elän ja että vielä on toivoa", vakuutti Gahan.

"En voi viedä hänelle tietoa", vastasi I-Gos. "Naistensa asuntoja O-Tar vartioitsee mustasukkaisen huolekkaasti. Siellä ovat hänen luotetuimmat orjansa ja soturinsa, ja lisäksi heidän seassaan vilisee lukemattomia urkkijoita, joten kukaan ei tiedä, kuka kukin on. Jokaisen varjon niissä huoneissa panevat sadat silmät merkille."

Gahan silmäili korkean tornin valaistuja ikkunoita; sen yläkerroksissa oli Heliumin Tara teljettynä. "Minä koetan löytää jonkun tien, I-Gos", sanoi Gahan.

"Ei ole mitään tietä", väitti vanhus. Jonkun aikaa he seisoivat katolla riutuvan Marsin kirkkaiden tähtien ja kiitävien kuiden alla, sommitellen suunnitelmia sen ajan varalta, jolloin Heliumin Tara tuotaisiin tornista O-Tarin valtaistuinsaliin. Silloin, ja vain silloin, vakuutti I-Gos, oli pelastamisyrityksillä vähääkään onnistumismahdollisuuksia. Gahan ei tiennyt, kuinka paljon hän saattoi luottaa toiseen, ja piti senvuoksi omina tietoinaan sen suunnitelman, jonka hän Ghekin mukana oli lähettänyt Floranille ja Val Dorille. Mutta hän takasi vanhalle balsamoijalle, että jos hänen usein toistetut vakuutuksensa O-Tarin syyttämisestä ja syrjäyttämisestä olivat vilpittömiä, olisi hänellä tilaisuus tehdä se sinä yönä, jona jeddak koettaisi ottaa Heliumin prinsessan puolisokseen.