Part 17

Gahan vastasi siirtämällä odwarinsa panthanin yhden ruudun suoraan eteenpäin -- teoreettisesti harkitumpi siirto, sillä se avasi hänelle tien panthaniensa rivin lävitse, samalla kun se ilmaisi sekä pelaajille että katsojille, että hän aikoi itse olla mukana taistelemassa, jopa ennen kuin pelin kulku hänet siihen pakotti. Tämä siirto nostatti meluisia kättentaputuksia tavallisille sotilaille ja heidän naisilleen varatuilta penkkiriveiltä, mikä ehkä osoitti, ettei U-Dor ollut kovinkaan suuresti heidän suosiossaan, ja sillä oli myöskin siveellinen vaikutus Gahanin miehiin. Päällikkö saattaa -- ja usein hän sen tekeekin -- pelata melkein koko pelin poistumatta omalta ruudultaan. Istuen siellä thoatin selässä hän näkee koko kentän ja ohjaa kaikkia liikkeitä. Eikä häntä voida moittia rohkeuden puutteesta, jos hän valitsee tällaisen pelitavan, koska peli, joka hänen taitonsa ja miestensä kunnon nojalla olisi kääntynyt voitoksi, olisi sääntöjen mukaan ratkaisematon, jos hän kaatuisi tahi hänen olisi pahasti haavoitettuna vetäydyttävä syrjään. Jos päällikkö senvuoksi panee itsensä alttiiksi henkilökohtaiselle ottelulle, on se todistuksena siitä, että hän luottaa omaan miekkailutaitoonsa ja on hyvin rohkea, joilla kahdella ominaisuudella mustien päällikkö laski valavansa miehiinsä toivoa ja uljuutta antamalla niistä näytteen näin pelin alussa.

U-Dorin seuraavalla siirrolla tuli Lan-On odwar Taran odwarin neljännelle ruudulle -- iskumatkan päähän mustasta prinsessata. Seuraavalla siirrolla Gahan menettäisi pelin, jollei kellanpunaista odwaria nujerrettaisi tai Taraa siirrettäisi turvalliseen paikkaan. Mutta jos hän nyt olisi siirtänyt prinsessansa, olisi se merkinnyt sitä, että hän myönsi vastustajan paremmaksi. Hän saattoi itse siirtyä kolmelle ruudulle, mutta ei sille, jolla U-Dorin prinsessan odwar oli. Mustien puolella oli vain yksi pelaaja, joka voi otella vihollisen kanssa ruudusta, nimittäin Gahanin vasemmalla puolella oleva päällikön odwar. Gahan kääntyi thoatinsa selässä katsomaan häneen. Hän oli komeannäköinen mies odwarin upeassa puvussa, ja hänen arvoaan osoittavat viisi kirkasväristä sulkaa nousivat uhmaavan pystyinä hänen tuuheasta, mustasta tukastaan. Samoin kuin kaikki kentällä olevat pelaajat ja ahdinkoon asti täydessä katsomossa istuvat katselijat hänkin arvasi, mitä hänen päällikkönsä mielessä liikkui. Hän ei rohjennut puhua, pelitavat kielsivät sen, mutta sen, mitä hänen huulensa eivät saaneet lausua, ilmaisivat hänen sotaista tulta säihkyvät silmänsä kaunopuheisesti: "Mustien kunnia ja prinsessamme turvallisuus ovat taatut, kun minä olen tässä!"

Gahan ei enää epäröinyt, vaan komensi: "Päällikön odwar prinsessan odwarin neljännelle!" Se oli sellaisen johtajan uskalias siirto, joka oli nostanut maasta vastustajansa sotakintaan.

Soturi syöksähti eteenpäin ja hypähti U-Dorin miehen valtaamalle ruudulle. Se oli ensimmäinen ruutu, josta siinä pelissä kamppailtiin. Pelaajien katseet olivat suunnatut ottelijoihin, katselijat kumartuivat eteenpäin istuimillaan ensimmäisten kättentaputusten jälkeen, joilla siirtoa oli tervehditty, ja koko suunnattomassa ihmisjoukossa vallitsi hiljaisuus. Jos musta sortuisi voitettuna, voisi U-Dor siirtää voittoisan miehensä Heliumin Taran ruudulle, ja peli olisi päättynyt -- neljässä siirrossa ja Gatholin Gahanin tappioksi. Jos kellanpunainen kaatuisi, olisi U-Dor uhrannut yhden tärkeimmistä nappuloistaan ja tyyten tuhonnut sen edun, jonka olisi saattanut saada ensimmäisestä siirrostaan.

Ruumiillisesti näyttivät taistelijat täysin tasaväkisiltä, ja kumpikin otteli henkensä edestä, mutta alusta alkaen oli selvää, että musta oli parempi miekkailija, ja Gahan tiesi, että hänellä oli toinenkin ja kenties vielä suurempi hyvä puoli vastustajaansa nähden. Viimeksimainittu taisteli vain hengestään ilman ritarillisuuden ja uskollisuuden kannustavaa kiihoitinta. Mustan odwarin käsivartta vahvistamassa olivat nämä ja sen lisäksi tieto siitä, mitä Gahan oli kuiskannut miestensä korviin ennen pelin alkua, ja niinpä hän ottelikin sellaisesta, mikä kunnianmiehelle on henkeäkin kalliimpi.

Se kaksintaistelu piti katselijansa lumotun äänettöminä. Viuhuvat säilät välkkyivät huikaisevassa auringon paisteessa, kalskahdellen vastakkain, kun pistoja ja iskuja väistettiin. Taistelijain barbaarinen hihnoitus loi loistavaa väriä villiin, sotaiseen näkyyn. Kellanpunaisen odwarin oli pakko asettua puolustuskannalle, ja hän otteli hurjasti henkensä edestä. Kylmän, peloittavan tarmokkaasti pakotti musta hänet vääjäämättömästi askel askeleelta perääntymään ruudun nurkkaan -- asemaan, josta oli mahdoton siirtyä muualle. Ruudulta poistuminen merkitsisi sitä, että hän menettäisi sen vastustajalleen ja hankkisi itselleen häpeällisen ja nopean kuoleman pilkkaavan rahvaan näkyvissä. Toivottomalta näyttävän asemansa kannustamana teki kellanpunainen odwar äkkiä rajun hyökkäyksen, pakottaen mustan peräytymään puolikymmentä askelta, ja sitten U-Dorin miehen säilä sujahti eteenpäin ja viilsi naarmun hellittämättömän vastustajansa olkapäähän, vuodattaen ensimmäisen veren. U-Dorin miehiltä pääsi hillitty kehoitushuuto, ja menestyksensä kiihoittamana koetti kellanpunainen odwar kaataa mustan jatkamalla ripeästi hyökkäystään. Vähän aikaa miehet liikkuivat niin nopeasti, ettei kukaan kyennyt seuraamaan niitä katseillaan, mutta sitten musta odwar väisti salamannopeasti uhkaavan piston, kumartui sukkelasti eteenpäin, tähdäten näin saatuun aukkoon, ja syöksi aseensa kellanpunaisen odwarin sydämeen -- terä vaipui kahvaa myöten kellanpunaisen odwarin ruumiiseen. Katsomolta kajahti huuto, sillä olipa katsojain suosio ollut kummalla puolella tahansa, kukaan ei olisi voinut väittää, että taistelu ei ollut komea ja ettei kyvykkäämpi mies olisi voittanut. Ja mustilta pelaajilta pääsi helpotuksen huokaus, kun heiltä laukesi viime hetkien jännitys.

En tahdo väsyttää teitä kuvaamalla pelin yksityiskohtia -- vain sen tärkeimmät piirteet ovat välttämättömät lopputuloksen ymmärtämiseksi. Neljännellä siirrolla mustan odwarin voiton jälkeen pääsi Gahan U-Dorin neljännelle ruudulle. Viereisellä ruudulla vinottain vasemmalla oli kellanpunainen panthan, ainoa mies, joka paitsi U-Doria itseään saattoi ryhtyä taisteluun hänen kanssaan.

Kahden viimeisen siirron aikana oli sekä pelaajille että katsojille selvinnyt, että Gahan eteni suoraan kentän poikki päästäkseen mieskohtaiseen kamppailuun kellanpunaisen päällikön kanssa -- että hän uskoi olevansa parempi miekanmittelijä ja pani kaikki sen varaan, koska molempien päällikköjen joutuessa otteluun tulos ratkaisee koko pelin. U-Dor saattoi lähteä paikaltaan käydäkseen ottelemaan Gahanin kanssa tai siirtää prinsessansa panthanin Gahanin valtaamalle ruudulle, toivoen viimemainitun voittavan mustan päällikön, joten peli jäisi ratkaisemattomaksi, kuten aina käy, jos joku muu mies kuin päällikkö surmaa vastapuolen päällikön, taikka siirtyä pois ja ainakin toistaiseksi välttää mieskohtaisen kamppailun. Tämä hänellä olikin mielessään, kuten oli ilmeistä kaikille, jotka näkivät hänen tähyilevän laudan lähiosia. Ja hänen harminsa oli silminnähtävä, kun hän huomasi Gahanin sijoittuneen niin, ettei hän voinut siirtyä ainoallekaan ruudulle, jolle Gahan ei ulottuisi seuraavalla siirrollaan.

U-Dor oli siirtänyt uhatuksi joutuneen prinsessansa neljännelle ruudulle itäänpäin Gahanista ja kauemmaksi hänestä itsestään. Mutta se ei ollut onnistunut. Nyt hän käsitti voivansa panna oman odwarinsa ottelemaan Gahanin kanssa; mutta hän oli jo menettänyt toisen odwarin eikä hevillä tahtonut jäädä ilman toistakin. Hänen asemansa oli vaikea, sillä hän ei halunnut taistella Gahanin kanssa mieskohtaisesti, samalla kun oli hyvin todennäköistä, ettei hän voisi sitä välttää. Oli vielä yksi mahdollisuus, joka perustui hänen prinsessan panthaniinsa, ja niinpä hän sen enempää arvelematta määräsi tämän siirtymään mustan päällikön valtaamalle ruudulle.

Nyt oli katsojain myötätunto jakamattomana Gahanin puolella. Jos hän häviäisi, julistettaisiin peli tasapeliksi eikä Barsoomissa pidetä tasapeliä sen paremmassa arvossa kuin maapallollakaan. Jos hän voittaisi, koituisi siitä epäilemättä päälliköiden välinen kaksintaistelu, ja sitä kaikki toivoivat. Nyt oli jo kaiken nojalla selvää, että pelistä tulisi lyhyt, ja väkijoukko olisi harmissaan, jos se jäisi ratkaisemattomaksi ja kaatuneita olisi vain kaksi. Muistettiin suuria, historiallisia pelejä, joissa peliä aloitettaessa kentällä olleista neljästäkymmenestä miehestä oli jäänyt henkiin vain kolme -- molemmat prinsessat ja voittanut päällikkö.

He moittivat U-Doria, vaikka hänellä itse asiassa oli täysi oikeus ohjata pelinsä parhaaksi katsomallaan tavalla, eikä hänen kieltäytymisensä ryhtymästä taisteluun mustan päällikön kanssa välttämättä ollut pelkuruuden merkki. Hän oli suuri päällikkö, jonka oli vallannut halu omistaa Tara. Hän ei voinut niittää kunniaa antautumalla taisteluun orjien, rikollisten tai Manatajista kotoisin olevan tuntemattoman soturin kanssa, eikä panoskaan ollut siksi suuri, että olisi kannattanut antautua vaaraan.

Mutta nyt oli Gahanin ja kellanpunaisen panthanin välinen ottelu käynnissä, ja seuraavan siirron ratkaisu ei enää ollut muiden kuin heidän käsissään. Ensi kerran manatorilaiset näkivät Gatholin Gahanin taistelemassa, mutta Heliumin Tara tiesi hänen käytelevän miekkaansa mestarillisesti. Jos Gahan olisi nähnyt ylpeän välkkeen tytön silmissä, olisi hän helposti saattanut ihmetellä, olivatko ne samat silmät, joista oli säihkynyt tulta ja vihaa häntä kohtaan silloin, kun hän O-Tarin palatsin alaisissa holveissa oli peittänyt Taran huulet rajuilla suudelmilla. Tarkkaillessaan Gahanin miekkailua ei Tara saattanut olla vertaamatta häntä kahden taivaankappaleen parhaaseen miekkamieheen -- omaan isäänsä, virginialaiseen John Carteriin, Heliumin prinssiin, Barsoomin sotavaltiaaseen -- ja hän tiesi, ettei mustan päällikön taito jäisi verrattaessa paljoa huonommaksi.

Lyhyt ja naseva oli se kaksintaistelu, joka ratkaisi kellanpunaisen päällikön neljännen ruudun omistuksen. Katselijat olivat odottaneet mielenkiintoista, ainakin keskinkertaisen pituista ottelua, mutta he nousivat melkein pystyyn nähdessään säkenöivän miekkailun, joka päättyi, ennenkuin näkijä ennätti pidättää henkeään. He näkivät mustan päällikön astahtavan taaksepäin miekan kärki maahan suunnattuna, kun taas hänen vastustajansa, jonka sormista heltisi miekka, tarttui rintaansa, vaipui polvilleen ja retkahti sitten eteenpäin kasvoilleen.

Ja sitten Gatholin Gahan käänsi katseensa suoraan Manatorin U-Doriin, joka oli kolmen ruudun päässä. Päällikkö saa siirtyä kolme ruutua -- kolme ruutua mihin suuntaan hyvänsä, joko suoraan tahi mutkitellen, kunhan hän vain ei saman siirron aikana käy kahdesti samalla ruudulla. Väkijoukko näki sen ja arvasi Gahanin aikeet. Katsojat nousivat pystyyn ja päästivät mylviviä suosion huutoja, kun hän verkkaisesti asteli välillä olevien ruutujen poikki kellanpunaista päällikköä kohti.

Kuninkaan aitiossa istui O-Tar, silmäillen synkästi näyttämöä. O-Tar oli suuttunut. Hän oli suuttunut U-Dorille siitä, että tämä oli ryhtynyt pelaamaan orjattaresta, jonka hän oli toivonut ainoastaan orjien ja rikollisten pelipanokseksi. Hän oli suuttunut manatajilaiselle soturille siitä, että tämä oli sekä pelannut että otellut niin paljon paremmin kuin Manatorin miehet. Hän oli suuttunut katsojiin sitä, että he avoimesti osoittivat vihamielisyyttään miestä kohtaan, joka oli monia vuosia paistatellut hänen suosionsa hohteessa. O-Tar, jeddak, ei ollut nauttinut iltapäivästä. Myöskin hänen ympärillään istuvat ylimykset olivat synkkiä -- myöskin he tuijottivat murjotellen kentälle, pelaajiin ja rahvaaseen. Heidän joukossaan oli köyristynyt ukko, joka tähyili kenttää ja pelaajia heikoilla, tihruisilla silmillään.

Kun Gahan astui U-Dorin ruudulle, karkasi tämä miekka kädessä hänen kimppuunsa niin raivokkaasti, että vähemmän taitava ja vähemmän voimakas miekkailija kuin Gahan olisi siitä nujertunut. Minuutin ajan taistelu oli tiukkaa ja rajua, jättäen varjoon kaikki, mitä siihen saakka oli nähty. Tässä tosiaan oli kaksi suurenmoista miekkailijaa, ja tämä ottelu lupasi korvata katselijoille pelin lyhyyden tuottaman pettymyksen. Eikä ottelua ollut kestänyt kauan, ennen kuin moni olisi ollut valmis ennustamaan, että hän silloin näki taistelun, josta tulisi historiallinen Manatorin jetanmuistelmissa. Nämä miehet käyttivät miekkailutaidon kaikkia temppuja ja juonia. Silloin tällöin jompikumpi osui toiseen, saaden veren vuotamaan vastustajansa kuparinväriselle iholle, kunnes he molemmat olivat punaiset hurmeesta; mutta kumpikaan ei näyttänyt kykenevän antamaan surmaniskua.

Paikaltaan kentän toisesta päästä tarkkaili Heliumin Tara pitkäksi venyvää taistelua. Hänestä näytti musta päällikkö koko ajan olevan puolustuskannalla, ja jos Gahan milloin ahdistikin vastustajaansa, jätti hän käyttämättä hyväkseen toisen monet virheet, jotka tytön harjaantunut silmä huomasi. Gahan ei kertaakaan näyttänyt olevan tosivaarassa eikä myöskään näyttänyt pinnistävän taitoaan niin paljon, että olisi voittanut. Kaksintaistelua oli jo kestänyt kauan, ja päivä alkoi kallistua iltaan. Pian oli käsissä päivänvalon äkillinen muuttuminen pimeydeksi, mikä Barsoomin ilman ohuuden vuoksi tapahtuu melkein ilman maapallon varoittavaa hämärää. Eikö ottelu päättyisikään? Julistettaisiinko peli sittenkin tasapeliksi? Mikä mustaa päällikköä vaivasi?

Tara olisi toivonut saavansa vastauksen ainakin viimeiseen näistä kysymyksistä, sillä hän oli varma, että Turan, panthan, jona hän Gahanin tunsi, tosin taisteli loistavasti, mutta ei pannut parastansa. Hän ei voinut uskoa, että miehen kättä pidätti pelko, mutta syynä oli varmasti jokin muu kuin kykenemättömyys ahdistaa U-Doria rajummin. Mitä se oli, sitä hän ei kuitenkaan osannut arvata.

Kerran hän näki Gahanin hätäisesti vilkaisevan laskevaan aurinkoon päin. Puolen tunnin kuluttua olisi pimeä. Ja sitten hän ja kaikki muutkin näkivät mustan päällikön miekkailutavan muuttuvan omituisesti. Tuntui siltä kuin hän olisi koko ajan pitänyt suurta dwaria leikkilelunaan, ja nyt hän vieläkin leikki, mutta toisella tavoin. Hän leikki hirvittävästi, samoin kuin kissa uhrillaan vähäistä ennen surmaamista. Kellanpunainen päällikkö oli nyt avuton niin ylivoimaisen miekkailijan käsissä, ettei heitä voinut verratakaan toisiinsa. Katsojat istuivat suu ammollaan ihmettelystä ja kunnioituksesta, kun Gatholin Gahan uuvutti vastustajansa ja sitten iski hänet maahan sivalluksella, joka halkaisi hänen päänsä leukaan saakka. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua aurinko laskisi! Entäpä sitten?

KAHDEKSASTOISTA LUKU

Uskollisuuden näyte

Kauan kaikuivat äänekkäät kättentaputukset Manatorin jetankentällä, kun tornien valvoja kutsui molemmat prinsessat ja voittoisan päällikön kentän keskelle ja esitti viimemainitulle hänen kuntonsa hedelmät. Ja kuten tapa vaati, sijoittuivat sitten voittaneet pelaajat, Gahan ja molemmat prinsessat etunenässä, jonoon tornien valvojan taakse, ja heidät vietiin voittajien paikalle kuninkaan aition edustalle saamaan jeddakin kiitokset. Ne, jotka olivat ratsujen selässä, luovuttivat thoatinsa orjille, sillä tässä juhlatoimituksessa tulee kaikkien olla jalkaisin. Suoraan kuninkaan aition alapuolella oli portti, josta päästiin yhteen kentälle tuovista, katsomon alitse kulkevista tunneleista. Seurue pysähtyi tämän portin edustalle, ja O-Tar silmäili heitä ylhäältä päin. Val Dor ja Floran siirtyivät rauhallisesti toisten edelle ja menivät suoraan portille, jossa he olivat piilossa O-Tarin seurassa aitiossa olevien soturien katseilta. Tornien valvoja lienee havainnut heidät, mutta voittaneen päällikön muodollinen esittäminen jeddakille antoi hänelle niin paljon puuhaa, ettei hän kiinnittänyt huomiota heihin.

"Tuon luoksesi, O-Tar, Manatorin jeddak, U-Kalin Manatajista", hän huusi niin äänekkäästi, että mahdollisimman monet sen kuulisivat, "kellanpunaisten voittajan Jeddakin kisojen toisessa ottelussa O-Tarin neljäntenäsadantena kolmantenakymmenentenäkolmantena hallitusvuonna, ja orjatar Taran ja orjatar Lan-On, jotta voit antaa heidät, pelipanokset, U-Kalille."

Hänen puhuessaan tirkisteli pieni, ryppyinen ukko aition kaiteen ylitse tornien valvojan takana seisovaa kolmikkoa, jännittäen heikkoja tihrusilmiään tyydyttääkseen vanhuksen uteliaisuutta, vaikka asia ei ollutkaan erikoisen tärkeä, sillä mitäpä kaksi orjatarta ja halpa manatajilainen sotilas merkitsisivät kellekään O-Tarin seurassa istuvalle henkilölle.

"Manatajin U-Kal", lausui O-Tar, "olet ansainnut panokset. Harvoin olemme nähneet uljaampaa miekan käyttöä. Jos kyllästyt Manatajiin, on täällä Manatorissa sinulle aina paikka valmiina jeddakin henkivartiostossa."

Jeddakin puhuessa pikku vanhus, joka ei selvästi eroittanut mustan päällikön piirteitä, pisti kätensä repputaskuunsa ja otti sieltä paksulinssiset silmälasit, pannen ne nenälleen. Hetkisen hän tähysti Gahania tarkasti, hypähti siten seisomaan, puhutteli O-Taria ja osoitti Gahania vapisevalla sormellaan. Hänen noustessaan pystyyn Heliumin Tara tarttui mustan päällikön käteen.

"Turan!" hän kuiskasi. "Ukko on I-Gos, jonka luulin surmanneeni O-Tarin holveissa. Hän on I-Gos ja hän tuntee sinut ja --"

Mutta I-Gos teki jo parhaillaan mitä aikoi. Kimakalla äänellään hän suorastaan kirkui: "Tuo on Turan, orja, joka varasti naisen, Taran, valtaistuinsalistasi, O-Tar. Hän häpäisi I-Malia, päällikkövainajaa, ja pitää nyt hänen asuaan!"

Heti syntyi hornamainen meteli. Soturit paljastivat miekkansa, ponnahtaen pystyyn. Gahanin voittaneet pelaajat syöksyivät yhtenä miehenä eteenpäin, pyyhkäisten tornien valvojan pitkäkseen maahan. Val Dor ja Floran kiskaisivat auki kuninkaan aition alla olevan portin, paljastaen tunnelin, joka vei tornien takana olevan kaupungin kadulle. Miestensä ympäröimänä Gahan veti Taran ja Lan-On käytävään, ja ripein askelin seurue ehätti ennättämään tunnelin toiseen päähän, ennen kuin heidän pakotiensä katkaistiin. Se heille onnistui, ja kun he astuivat kaupunkiin, oli aurinko laskeutunut ja tullut pimeä, jota hälvensi ainoastaan vanhentunut ja kehno valaistusjärjestelmä, joka loi vain kalpeata hohdetta pimentoisille kaduille.

Nyt Heliumin Tara oivalsi, miksi mustien päällikkö oli pitkittänyt kaksintaisteluaan U-Dorin kanssa, ja käsitti, että Turan olisi voinut surmata vastustajansa melkeinpä millä hetkellä olisi tahtonut. Koko suunnitelma, jonka Gahan oli kuiskinut miehilleen ennen pelin alkua, oli ymmärretty hyvin. Heidän oli raivattava itselleen tie Vihollisten portille ja tarjottava siellä palvelustaan U-Thorille, Manatosin suurelle jedille. Se seikka, että useimmat heistä olivat gatholilaisia ja että Gahan osasi opastaa pelastajat U-Thorin puolison pojan A-Korin vankikoppiin, sai Gatholin jedin luottamaan siihen, ettei U-Thor kohtelisi heitä tylysti. Mutta joskin hän torjuisi heidät luotaan, oli heidän määrä lähteä yhdessä pyrkimään vapauteen, tarpeen tullen raivaamalla ase kädessä tiensä U-Thorin joukkojen lävitse Vihollisten portille. Heitä oli tosin vain kaksikymmentä miestä pientä armeijaa vastaan; mutta sellaista ainesta ovat Barsoomin soturit.

He olivat edenneet melkoisen matkan miltei autiolla kadulla, ennen kuin alkoi kuulua takaa-ajon ääniä, ja sitten tuli äkkiä heidän kimppuunsa kaksitoista thoateilla ratsastavaa miestä -- ilmeisesti osasto jeddakin henkivartiostoa. Heti syntyi kadulla hornamainen melske, miekat kalahtelivat, soturit kiroilivat, thoatit kiljuivat. Ensimmäisessä yhteentörmäyksessä vuoti verta molemmin puolin. Kaksi Gahanin miestä sortui maahan, ja vihollisten puolella oli kolme ratsastajatonta thoatia ainakin osittaisena todistuksena heidän kärsimistään tappioista.

Gahanilla oli vastassaan mies, joka nähtävästi oli valittu hätyyttämään yksistään häntä, sillä hän ratsasti suoraan Gahania kohti ja koetti iskeä hänet maahan välittämättä vähääkään monista muista, jotka sivaltelivat häntä hänen sivuuttaessaan heidät. Gatholilainen oli tottunut jalkaisin taistelemaan ratsastavaa soturia vastaan ja yritti päästä thoatin vasemmalle puolen hieman ratsastajan taakse, ainoaan asemaan, joka olisi hänelle edullisempi kuin vastustajalle tai oikeammin joka suuresti vähentäisi ratsumiehen etua. Manatorilainen puolestaan koetti tehdä hänen aikeensa tyhjäksi. Ja niinpä henkivartija käänteli ja pyöritteli virmaa, äkäistä ratsuaan, samalla kun Gahan hyppi sinne ja tänne pyrkiessään haluamaansa edulliseen kohtaan, mutta aina myöskin väijyen, milloin saisi tilaisuuden iskeä vastustajaansa.

Heidän kilpaillessaan asemasta porhalsi heidän sivuitsensa vinhaa vauhtia ratsastaja. Hänen sivuuttaessaan selkäpuolelta Gahanin kuuli hätähuudon.

"Turan, olen heidän vankinaan!" kuului Heliumin Taran ääni.

Gahan vilkaisi hätäisesti olkansa ylitse ja näki neliä laskettavan ratsumiehen kiskovan Taraa thoatinsa sä'älle. Raivoisasti kuin paha henki Gatholin Gahan sitten karkasi ahdistajansa kimppuun, veti hänet ratsun selästä ja eroitti hänen päänsä olkapäiltä terävän miekkansa yhdellä ainoalla sivalluksella. Tuskin oli ruumis ehtinyt vaipua katukiveykselle, kun gatholilainen jo oli kaatuneen soturin ratsun selässä ja ohjasi sen ripeätä laukkaa katua myöten Taran ja hänen ryöstäjänsä pieneneviä hahmoja kohti Taistelun äänet häipyivät etäisyyteen, kun hän kiiti takaa-ajettaviensa jäljessä katua pitkin, joka vei O-Tarin palatsin ohitse Vihollisten portille.

Gahanin ratsu, jolla oli kannettavanaan ainoastaan yksi ratsastaja, saavutti manatorilaisen thoatin, joten heidän lähestyessään palatsia Gahan oli vajaan sadan metrin päässä jäljessä, mutta tyrmistyksekseen hän sitten näki miehen kääntyvän isolle sisäänkäytävälle. Vahdit pysähdyttivät hänet vain hetkiseksi, ja sitten hän katosi sisälle. Gahan oli silloin melkein hänen kintereillään, mutta rosvo oli kaiketi varoittanut heitä, sillä he riensivät katkaisemaan gatholilaisen tien. Mutta ei! Mies ei ollut voinut tietää, että häntä ajettiin takaa, koska hän ei ollut nähnyt Gahanin nousevan ratsaille, eikä hän olisi saattanut uskoa takaa-ajon alkavan niin pian. Jos siis hän oli päässyt sisälle, pääsisi Gahankin, sillä olihan hänellä manatorilaisen hihnoitus. Gatholilainen ajatteli nopeasti ja pysäytettyään thoatinsa huusi vahdeille, kehoittaen heitä laskemaan hänet sisälle "O-Tarin nimessä." Miehet epäröivät hetkisen.

"Pois tieltä!" karjaisi Gahan. "Täytyykö jeddakin lähetin neuvotella saadakseen viedä jeddakin lähettämän sanan?"

"Kelle sinun on se vietävä?" kysyi vahtimiehistön padwar.

"Ettekö nähnyt miestä, joka meni sisälle juuri äsken?" huusi Gahan. Odottamatta vastausta hän hoputti thoatinsa heidän ohitseen suoraan palatsiin, ja heidän pohtiessaan, mitä olisi paras tehdä, oli liian myöhäistä tehdä mitään -- mikä on varsin tavallista.

Gahan ohjasi thoatiaan pitkin marmorikäytäviä ja pikemminkin siitä syystä, että hän oli ennen kulkenut sitä tietä, kuin sen tähden, että olisi tiennyt, minne Tara oli viety, hän ratsasti niitä käytäviä myöten ja niiden huoneiden lävitse, joiden kautta päästiin O-Tarin valtaistuinhuoneeseen. Toisessa kerroksessa hän kohtasi orjan.

"Minne päin meni se mies, jolla oli nainen edessään?" hän tiedusti

Orja osoitti läheistä, kolmanteen kerrokseen vievää käytävää, ja Gahan syöksyi nopeata kyytiä sinne. Samalla hetkellä lähestyi palatsia ratsumies, joka ajoi hurjaa vauhtia ja seisautti ratsunsa portille.

"Oletteko nähnyt soturia ajamassa takaa toista, jolla oli nainen thoatinsa selässä?" hän huusi vahdeille.

"Hän meni sisälle juuri äsken", vastasi padwar, "väittäen olevansa O-Tarin lähetti."

"Hän valehteli", kiljui tulokas. "Hän oli Turan, orja, joka kaksi päivää sitten ryösti naisen valtaistuinsalista. Hälyttäkää palatsi! Hänet on vangittava ja elävänä, jos suinkin mahdollista. Se on O-Tarin käsky."