Part 14

"Hän tekisi sen mielellään, sillä kansa huokaa hänen rautaisen kätensä hallitsemana ja on uskollinen vain hänen sukunsa mainioitten jeddakien pitkälle sarjalle. Hän on epäluuloinen mies ja on osannut selviytyä useimmista niistä miehistä, joilla syntyperän nojalla olisi saattanut olla oikeus vaatia itselleen valtaistuinta ja joilla oli jonkunmoista poliittista merkitystä kansan suosikkeina. Se seikka, että olen orjattaren poika, on saattanut O-Tarin pitämään minua vähemmän tärkeänä, mutta silti olen jeddakin poika ja sopisin istumaan Manatorin valtaistuimella aivan yhtä hyvin kuin O-Tar itsekin. Tähän tulee lisäksi se, että viime vuosina on väestö, erittäinkin monet nuoret soturit, alkanut osoittaa minua kohtaan yhä lisääntyvää kiintymystä, minkä luulen johtuvan erinäisistä äidiltäni perityistä luonteen ja kasvatuksen hyvistä puolista, mutta joiden O-Tar olettaa aiheutuvan siitä, että muka kunnianhimoisesti tavoittelen Manatorin kruunua. Ja nyt minulla on varma vakaumus, että hän on päättänyt käyttää arvostelevia sanoja, jotka lausuin hänen Tara-orjatarta kohtaan osoittamastaan kohtelusta, tekosyynä vapautuakseen minusta."

"Entäpä jos pääsisit karkuun Gatholiin?" esitti Turan.

"Olen miettinyt sitä", vastasi A-Kor, "mutta olisiko minun siellä kovinkaan paljon parempi olla? Gatholilaisten silmissä en olisi gatholilainen, ja epäilemättä he kohtelisivat minua samalla tavoin kuin täällä Manatorissa kohdellaan muukalaisia."

"Jos voisit todistaa heille olevasi prinsessa Hajan poika, olisit varmasti tervetullut", vakuutti Turan. "Ja toisaalta voisit lunastaa itsellesi vapauden ja kansalaisoikeudet työskentelemällä lyhyen ajan timanttikaivoksissa."

"Mistä tiedät kaiken tämän?" kysyi A-Kor. "Luulin sinua heliumilaiseksi."

"Olen panthan", selitti Turan. "Olen palvellut useita maita, muiden muassa Gatholia."

"Juuri niin ovat gatholilaiset orjat kertoneet minulle", virkkoi A-Kor aatoksissaan. "Samaa puhui äitini, ennen kuin O-Tar lähetti hänet asumaan Manatosiin. Luultavasti jeddak pelkäsi hänen vaikutusvaltaansa gatholilaisten orjien ja näiden jälkeläisten keskuudessa, joita on kenties miljoona hajallaan Manatorissa."

"Ovatko nämä orjat järjestäytyneet?" tiedusti Turan.

A-Kor katsoi kauan panthania suoraan silmiin, ennen kuin vastasi mitään. "Olet kunnian mies", hän sanoi. "Näen sen kasvoistasi ja olen harvoin erehtynyt arvostellessani ihmistä. Mutta" -- hän kumartui likemmäksi toista -- "seinilläkin on korvat", hän kuiskasi, ja Turan sai vastauksen kysymykseensä.

Myöhemmin samana iltana saapui sotureita, jotka irroittivat kahleen Turanin nilkasta ja veivät hänet O-Tarin, jeddakin eteen. Hänet saatettiin palatsille kapeita, mutkikkaita kujia ja leveitä puistokatuja myöten; ja loputtomilta parvekeriveiltä katselivat heitä kaupungin äänettömät asukkaat. Itse palatsissa kuhisi elämää ja liikettä. Ratsusotureja lasketti täyttä neliä eri kerroksia yhdistävissä käytävissä. Muutamia orjia lukuunottamatta ei palatsissa näkynyt lainkaan kävelijöitä. Kirkuvia, tappelevia thoateja oli upeissa eteissaleissa, kun taas niiden ratsastajat, joilla ei ollut tehtäviä palatsissa, pelasivat jetania pienillä, puusta sorvatuilla nappuloilla.

Turan pani merkille, kuinka upea palatsin sisustus oli, kuinka tuhlaavasti oli käytetty jalokiviä ja kalliita metalleja, kuinka uhkeita olivat seinäkoristeet, jotka miltei yksinomaan kuvasivat sotaisia tapahtumia, erittäinkin nähtävästi jättiläiskokoisilla jetanlaudoilla suoritettuja kaksintaisteluja. Niissä käytävissä ja huoneissa, joiden läpi he menivät, olivat useiden laipiota kannattavien patsaiden yläpäät muovatut jetannappulain muotoisiksi -- kaikkialla oli tätä peliä koskevia viittauksia. Samaa tietä, jota myöten Heliumin Tara oli viety, ohjattiin Turankin O-Tarin, jeddakin, valtaistuinsaliin, ja kun hän astui Päällikköjen saliin, muuttui hänen mielenkiintonsa ihailuksi ja ihmettelyksi hänen silmäillessään loistaviin sota-asuihinsa verhottuja patsasmaisia thoatmiehiä. Hän ei ollut koskaan Barsoomissa nähnyt sotaisempia miehiä eikä niin täysin liikkumattomiksi harjoitettuja thoateja. Ei ainoakaan lihas värähtänyt, ei yksikään häntä heilahtanut, ja ratsastajat olivat yhtä hievahtamattomia kuin ratsutkin -- jokainen tuikea silmä suoraan eteenpäin suunnattuna, kaikki pitkät peitset yhtä paljon kallellaan. Se näky herätti taistelijan sydämessä kunnioitusta. Myöskin Turaniin se tehosi, kun hänet opastettiin huoneen toiseen päähän, johon hän jäi odottamaan ison oven eteen, kunnes hänet kutsuttaisiin Manatorin hallitsijan puheille.

Kun Heliumin Tara opastettiin O-Tarin valtaistuinsaliin, oli tämä avara huone täynnä O-Tarin ja U-Thorin päälliköitä ja upseereita; U-Thor oli kunniapaikalla valtaistuimen juurella, kuten oli hänen velvollisuutensa. Tyttö vietiin kuorin edustalle ja pysäytettiin jeddakin eteen, joka silmäili häntä korkealta valtaistuimeltaan otsa rypyssä ja kiukkuisena, julmin silmin.

"Manatorin lait ovat oikeamieliset", sanoi O-Tar hänelle. "Siksi on sinut uudelleen kutsuttu tänne tuomittavaksi Manatorin korkeimmassa paikassa. Minulle on ilmoitettu, että sinua epäillään korphaliksi. Mitä on sinulla sanomista tämän syytöksen torjumiseksi?"

Heliumin Tara kykeni tuskin pidättämään pilkkanauruaan vastatessaan tähän naurettavaan noituussyytökseen. "Kansani sivistys on niin vanha", hän virkkoi, "ettei luotettava historia mainitse mitään puolustuksia tästä syytöksestä, jonka tiedämme saaneen alkunsa vain menneisyyden alkeellisimpien kansojen tietämättömissä ja taikauskoisissa mielissä. Jos kuka nyt vielä on niin kehittymätön, että uskoo korphalien olemassaoloon, ei häntä millään järkisyillä voida saada käsittämään erehdystään -- vain pitkäaikainen hienostuminen ja sivistys voivat vapauttaa hänet tietämättömyyden kahleista. Olen puhunut."

"Mutta et väitä syytöstä vääräksi", sanoi O-Tar.

"Se on niin arvoton, ettei sitä vastaan kannata väittää", vastasi Tara ylpeästi.

"Sinun sijassasi, nainen", lausui syvä ääni hänen vieressään, "torjuisin sen sittenkin."

Heliumin Tara kääntyi ja näki U-Thorin, Manatosin suuren jedin, katselevan itseään. Miehen silmät olivat rohkeat, mutta eivät kylmät eivätkä julmat. O-Tar napautti kärsimättömästi valtaistuimensa käsinojaan. "U-Thor unohtaa", hän huusi, "että jeddak on O-Tar."

"U-Thor muistaa", vastasi Manatosin jed, "että Manatorin lakien mukaan on jokaisella syytetyllä oikeus saada neuvoja ollessaan tuomarinsa edessä."

Tara käsitti, että tämä mies halusi jostakin syystä auttaa häntä, ja noudatti senvuoksi hänen neuvoaan.

"Minä torjun syytöksen", hän virkkoi. "En ole korphal."

"Siitä otamme selkoa", ärähti O-Tar. "U-Dor, missä ovat ne henkilöt, jotka tietävät tämän naisen taidosta?"

U-Dor toi esille useita todistajia, jotka kertoivat sen vähän, mitä tiedettiin E-Medin katoamisesta, ja toisia, jotka selostivat, miten Ghek ja Tara joutuivat vangiksi ja päättelivät, että koska heidät oli tavattu yhdessä, olivat he järjen kannalta päätellen yhdenlaisissa puuhissa ja toinen oli yhtä paha kuin toinenkin; senvuoksi tarvitsi vain todistaa toinen heistä korphaliksi, ja silloin olisi varma, että molemmat olivat syypäitä. Ja sitten O-Tar kutsutti Ghekin, ja heti raahattiin kammottava kaldane esille. Häntä saattavat soturit eivät kyenneet salaamaan pelkoa, jota he tunsivat tätä olentoa kohtaan.

"Ja sinä!" sanoi O-Tar kylmän syyttävästi. "Minulle on jo nyt kerrottu sinusta siksi paljon, että se oikeuttaisi minut syöksemään jeddakin säilän lävitsesi; sinä varastit aivot soturiltani U-Vanilta, niin että hän oli näkevinään päättömän ruumiisi vielä elossa; panit erään toisen uskomaan, että olit karannut, ja näkemään vain tyhjän penkin ja sileän seinän siinä paikassa, missä sinä olit ollut."

"Oi, O-Tar, tuohan ei ole vielä mitään!" huudahti nuori padwar, joka oli saapunut Ghekiä tuoneen vartioston komentajana. "Se, mitä hän teki tälle I-Zaville, riittäisi yksin todistamaan hänet syylliseksi."

"Mitä hän teki I-Zaville?" tiedusti O-Tar. "I-Zav puhukoon!"

Sotilas I-Zav, kookas, vankkalihaksinen, tanakkaniskainen mies, astui valtaistuimen juurelle. Hän oli kalpea ja vieläkin silminnähtävästi vapisi ikäänkuin hermojärkytyksestä.

"Olkoon ensimmäinen esi-isäni todistajani siitä, O-Tar, että puhun totta", hän alkoi. "Minut jätettiin vartioimaan _tätä_ olentoa, joka istui penkillä kahlehdittuna seinään. Seisoin avoimella ovella huoneen toisessa päässä. Hän ei yltänyt minuun käsiksi, mutta, O-Tar, nielköön minut Iss, jollei hän vetänyt minua luokseen avuttomana kuin hautomattoman munan. Hän veti minut luokseen, oi sinä suurin jeddak, _silmillään!_ Silmillään hän tarttui silmiini, kiskoi minut luokseen ja pakotti minut panemaan miekkani ja tikarini pöydälle ja peräytymään nurkkaan. Väistämättä katsettaan silmistäni hänen päänsä sitten irtautui ruumiista, lähti ryömimään kuudella lyhyellä jalalla, laskeutui pöydältä, peräytyi vähän matkan päähän ulsionreikään, mutta ei niin kauaksi, että silmät eivät olisi tähyilleet minua, ja palasi sitten, tuoden kahleittensa avaimen, sijoittui jälleen ruumiinsa olkapäille, avasi kahleet, veti minut uudelleen huoneen poikki ja pakotti minut istumaan penkille, jolla hän itse oli ollut, kiinnittäen sitten kahleen nilkkaani, enkä minä mahtanut mitään, sillä hänen katseensa piti minua vallassaan ja hänellä oli molemmat miekkani ja tikarini. Senjälkeen pää katosi ulsion reikään, vieden avaimen muassaan, ja palattuaan se liittyi jälleen ruumiiseensa ja jäi oven suuhun vartioimaan minua, kunnes padwar tuli noutamaan sen tänne."

"Se riittää!" virkkoi O-Tar tuikeasti. "Molemmat saavat maistaa jeddakin säilää." Hän nousi valtaistuimeltaan, vetäisi pitkän miekkansa esille ja laskeutui marmoriportaita myöten vankeja kohti, samalla kun kaksi jäntevää soturia tarttui Taran kumpaankin käsivarteen kahden muun pitäessä kiinni Ghekiä, niin että heidän kasvonsa olivat jeddakin paljaaseen aseeseen päin.

"Odota, oikeamielinen O-Tar!" huudahti U-Dor. "Lienee vielä yksi tuomittava. Tuotakoon se mies, joka nimittää itseään Turaniksi, näiden veitikoiden seuraan, ennen kuin he kuolevat!"

"Hyvä!" suostui O-Tar, seisahtuen portaiden puoliväliin. "Tuokaa tänne Turan, orja!"

Turan tuotiin huoneeseen ja sijoitettiin hieman Tarasta vasemmalle, askeleen verran lähemmäksi valtaistuinta. O-Tar silmäili häntä uhkaavasti.

"Oletko Turan", hän kysyi, "näiden ystävä ja kumppani?"

Panthan oli vastaamaisillaan, mutta Heliumin Tara ehätti puhumaan sitä ennen. "En tunne tätä miestä", hän sanoi. "Kuka rohkenee väittää häntä Heliumin prinsessan Taran ystäväksi ja kumppaniksi?"

Turan ja Ghek katsahtivat häneen kummastuneina, mutta hän ei katsonut Turaniin päin, vaan vilkaisi Ghekiin varoittavasti ikäänkuin sanoakseen: "Pysy hiljaa!"

Panthan ei koettanutkaan käsittää hänen tarkoitustaan, sillä pää on käyttökelvoton, kun sydän häiritsee sen toimintaa, ja Turan tiesi vain, että hänen rakastamansa nainen oli kieltänyt hänet, ja vaikka hän tahtoi olla sitä ajattelemattakin, vakuutti hänen typerä sydämensä, että oli olemassa ainoastaan yksi selitys -- että tyttö kieltäytyi tuntemasta häntä pysyäkseen sekautumasta hänen vaikeuksiinsa.

O-Tar silmäili heitä vuoroin kutakin, mutta kukaan heistä ei virkkanut mitään.

"Eikö heitä vangittu yhdessä?" tiedusti jeddak U-Dorilta.

"Ei", vastasi dwar. "Tämä mies, jota nimitetään Turaniksi, tavattiin etsimässä pääsytietä kaupunkiin ja houkuteltiin vankiholveihin. Seuraavana aamuna huomasin toiset kaksi Vihollisten portin edustalla olevalla kummulla."

"Mutta he ovat ystävyksiä ja kumppanuksia", väitti eräs nuori padwar, "sillä tämä Turan kyseli minulta näistä kahdesta, mainiten heidän nimensä ja sanoen heitä ystäväkseen."

"Se riittää", lausui O-Tar. "Kaikkien kolmen on kuoltava." Ja hän astui jälleen askeleen alemmaksi valtaistuimelta.

"Mistä syystä meidän on kuoltava?" kysyi Ghek. "Kansanne kerskuu Manatorin oikeudenmukaisista laeista, mutta sittenkin aiotte surmata kolme muukalaista ilmoittamatta heille, mistä rikoksesta heitä syytetään."

"Hän on oikeassa", lausui syvä ääni. Puhuja oli U-Thor, Manatosin suuri jed. O-Tar katsahti häneen ja rypisti otsaansa; mutta huoneen muista osista kuului ääniä, jotka tukivat tätä oikeusvaatimusta.

"Tiedä sitten, vaikka sinun onkin kuoltava joka tapauksessa", huusi O-Tar, "että teidät on todistettu korphaleiksi, ja koska vain jeddak voi surmata teidänkaltaisenne vaaratta, aiotaan teille antaa se kunnia, että kuolette O-Tarin säilästä."

"Hupsu!" kivahti Turan. "Etkö tiedä, että tämän naisen suonissa virtaa kymmenentuhannen jeddakin veri -- että hänellä on omassa maassaan suurempi valta kuin sinun? Hän on Tara, Heliumin prinsessa, Tardos Morsin pojantyttären tytär, John Carterin, Barsoomin sotavaltiaan, tytär. Hän ei voi olla korphal. Eikä myöskään tämä Ghek ole, en liioin minä. Jos haluat tietää enemmän, voin todistaa, että minulla on oikeus vaatia sanoilleni luottamusta, jos saan puhutella Gatholin prinsessaa Hajaa, jonka poika on vankitoverini isänsä O-Tarin holveissa."

Sen kuullessaan U-Thor nousi pystyyn ja kääntyi O-Tariin päin. "Mitä tämä merkitsee?" hän kysyi. "Puhuuko mies totta? Onko Hajan poika vankina holveissasi, O-Tar?"

"Mitä kuuluu Manatosin jedille se, ketä on vankeina hänen jeddakinsa holveissa?" huomautti O-Tar kiukkuisesti.

"Se on Manatosin jedistä tärkeätä seuraavasta syystä", vastasi U-Thor niin hiljaa, että se oli melkein vain kuiskaus, mutta kuului kuitenkin yli koko Manatorin jeddakin O-Tarin avaran valtaistuinsalin. "Annoit minulle orjattareksi Hajan, joka oli ollut Gatholin prinsessa, koska pelkäsit hänen vaikutusvaltaansa gatholilaisten orjien keskuudessa. Minä vapautin hänet ja menin hänen kanssaan avioliittoon, tehden hänestä siten manatosilaisen prinsessan. Hänen poikansa on minun poikani, ja vaikka oletkin jeddakini, niin sanon sinulle, että kaikesta A-Korille koituvista vahingoista sinun on vastattava Manatosin U-Thorille."

O-Tar katseli U-Thoria pitkään, mutta ei vastannut mitään. Sitten hän kääntyi jälleen Turanin puoleen. "Jos teistä joku on korphal, niin olette kaikki korphaleja, ja sen nojalla, mitä tuo olento on tehnyt" -- hän osoitti Ghekiä -- "tiedämme varsin hyvin, että hän on korphal, sillä kellään kuolevaisella ei ole sellaisia kykyjä. Ja koska olette kaikki korphaleja, on teidän kaikkien kuoltava." Hän astui taaskin askeleen alaspäin, ja Ghek puhkesi puhumaan.

"Näillä kahdella ei ole sellaisia kykyjä kuin minulla. He ovat vain tavallisia aivottomia olentoja kuten sinäkin. Olen tehnyt kaikki, mistä tietämättömät soturi-parkasi ovat sinulle kertoneet, mutta se vain osoittaa, että olen korkeampi olento kuin te, kuten asia todella on. Olen kaldane enkä korphal. Minussa ei ole mitään yliluonnollista eikä salaperäistä, mutta tietämättömistä on salaperäistä kaikki, mitä he eivät jaksa tajuta. Olisin helposti kyennyt pujahtamaan soturiesi käsistä ja karkaamaan vankiholveistasi; mutta jäin, toivoen voivani auttaa näitä kahta typerää olentoa, joiden aivot ovat siksi huonot, etteivät he pääse karkuun avutta. He ovat olleet ystäviäni ja pelastaneet henkeni. Sen olen heille velkaa. Älä surmaa heitä -- he ovat vaarattomia! Tapa minut, jos tahdot! Uhraan henkeni, jo se lauhduttaa tietämättömän vihasi. En voi palata Bantoomiin ja saatan sentähden yhtä hyvin kuoliakin, sillä hauskaa ei ole seurustella heikkoälyisten olentojen kanssa, jotka asustavat tähdellämme Bantoomin laakson ulkopuolella."

"Sinä kammottava, itserakas kuvatus", kivahti O-Tar, "valmistaudu kuolemaan äläkä rohkene tyrkyttää ohjeitasi O-Tarille, jeddakille! Hän on julistanut tuomion, ja kaikki kolme saatte maistaa jeddakin paljasta kalpaa. Olen puhunut."

Hän laskeutui vielä yhden askeleen alemmaksi, mutta sitten tapahtui kummallista. Hän pysähtyi katse juuttuneena Ghekin silmiin. Miekka kirposi hänen tarmottomista sormistaan, ja hän jäi seisomaan paikalleen, huojuen edestakaisin. Eräs jed hypähti pystyyn rientääkseen hänen avukseen, mutta Ghek seisautti hänet varoituksellaan.

"Odota!" huudahti kaldane. "Jeddakisi henki on käsissäni. Pidätte minua korphalina ja siis uskotte, että minut voi surmata vain jeddak, joten miekkanne ovat kelvottomia minua vastaan. Jos ahdistatte ketään meistä tai yritätte lähestyä jeddakianne, ennen kuin minä olen puhunut sanottavani, niin hän vaipuu elottomana permannolle. Päästäkää irti molemmat vangit ja sallikaa heidän tulla luokseni! Haluan puhua heille muiden kuulematta. Nopeasti! Noudattakaa käskyäni! Yhtä mielelläni voisin surmata O-Tarin kuin jättää hänet henkiin. Annan hänen olla elossa vain hankkiakseni vapauden ystävilleni. Jos vastustatte minua, niin hän kuolee."

Vartijat peräytyivät, hellittäen irti Taran ja Turanin, jotka siirtyivät likelle Ghekiä.

"Tehkää, kuten sanon, ja liikkukaa vikkelästi!" kuiskutti kaldane. "En jaksa pidättää tätä miestä kauan enkä kykenisi surmaamaan häntä näin. Minun ajatuksiani vastassa ovat useiden muiden ihmisten ajatukset, ja henkeni väsyy pian, joten O-Tar pääsee taaskin omaksi herrakseen. Teidän on pantava parhaanne niin kauan kuin voitte.. Tuolla valtaistuimen takana riippuvan verhon toisella puolen on salaovi. Sieltä vie käytävä palatsin holveihin, joissa on ruokaa ja juomaa sisältäviä varastohuoneita. Siellä liikkuu ihmisiä harvoin. Niistä holveista pääsee käytäviä myöten kaupungin kaikkiin osiin. Seuratkaa länteen päin vievää! Sitä pitkin joudutte Vihollisten portille. Sitten saatte menetellä mielenne mukaan. Enempää en voi tehdä. Rientäkää, ennenkuin heikkenevät voimani uupuvat tyystin! En ole samanlainen kuin Luud, joka oli kuningas. Hän olisi voinut pidättää tätä olentoa iankaikkisesti. Kiiruhtakaa! Menkää!"

VIIDESTOISTA LUKU

Holvien vanhus

"Minä en jätä sinua yksin", virkkoi Heliumin Tara koruttomasti.

"Mene! Lähde!" supatti kaldane. "Et kykene tekemään hyväkseni mitään. Lähde! Muutoin ovat kaikki ponnistukseni menneet hukkaan."

Tara pudisti päätänsä. "En voi", hän intti.

"Hänet surmataan", sanoi Ghek Turanille, ja panthan, jota raastoi toisaalta uskollisuus tätä kummallista, hänen puolestaan henkensä uhrannutta olentoa kohtaan, toisaalta rakkaus naiseen, empi vain hetkisen, siepaten Taran syliinsä ja syöksyen Manatorin valtaistuimelle vieville portaille. Valtaistuimen takana hän kiskaisi verhot syrjään ja löysi salaoven. Hän kantoi tytön siitä ja sitten alaspäin pitkää, ahdasta käytävää ja kiertoportaita myöten, jotka veivät alempiin kerroksiin, kunnes he saapuivat O-Tarin palatsin kellareihin. Siellä oli monisokkeloisia käytäviä ja kammioita, joissa oli tuhansittain piilopaikkoja.

Kun Turan kantoi Taran portaita myöten valtaistuimelle, ponnahti parikymmentä soturia pystyyn, syöksähtäen eteenpäin estääkseen heidän pakonsa. "Seis!" kiljaisi Ghek, "tahi jeddakinne kuolee." Soturit seisahtuivat kuin lattiaan naulattuina, jääden odottamaan tämän oudon ja peloittavan olennon määräyksiä.

Pian Ghek käänsi katseensa O-Tarin silmistä, ja jeddak pudisti itseään, ikäänkuin olisi koettanut päästä eroon pahasta unesta, yhä vieläkin puolittain huumautuneena.

"Katsokaa!" kehoitti Ghek sitten. "Olen sallinut jeddakinne pitää henkensä enkä ole vahingoittanut ketään niistä, jotka olisin voinut tappaa heidän ollessaan vallassani. Minä ja ystäväni emme ole tehneet Manatorin kaupungissa mitään pahaa. Miksi siis vainoatte meitä? Sallikaa meidän pitää henkemme! Päästäkää meidät vapaiksi!"

O-Tar, joka oli saanut takaisin toimintakykynsä, kumartui ottamaan miekkansa. Huoneessa vallitsi hiljaisuus kaikkien odottaessa jeddakin vastausta.

"Oikeudenmukaisia ovat Manatorin lait", puhkesi hän vihdoin puhumaan. "Ehkä muukalaisen sanoissa sittenkin on jotakin totta. Viekää senvuoksi hänet takaisin vankiholveihin ja ajakaa toisia takaa ja ottakaa heidät kiinni! O-Tarin armosta heidän sallitaan voittaa vapautensa jetankentällä tulevissa kisoissa."

Jeddakin kasvot olivat yhä vieläkin tuhkanharmaat, kun Ghek vietiin pois, ja hän näytti mieheltä, joka oli temmattu iäisyyden reunalta katseltuaan sinne pelokkaana eikä tyynimielisenä ja järkkymättömän rohkeana. Valtaistuinsalissa oli miehiä, jotka tiesivät, että vankien teloitus oli vain siirretty toistaiseksi ja sen vastuunalaisuus laskettu toisten hartioille, ja yksi niistä, jotka tiesivät, oli Manatosin suuri jed U-Thor. Hänen kaartuva huulensa osoitti, kuinka hän halveksi jeddakia, joka oli valinnut nöyryytyksen mieluummin kuin kuoleman. Hän tiesi, että O-Tar oli noina lyhyinä hetkinä menettänyt arvovaltaansa enemmän kuin kykenisi saamaan takaisin koko elinaikanaan, sillä marsilaiset ovat perin arkoja päällikköjensä rohkeudesta -- he eivät saa poiketa jyrkän velvollisuuden tieltä eivätkä tinkiä kunnia-asioissa. Että huoneessa oli muitakin, jotka ajattelivat samoin kuin U-Thor, se kävi ilmi äänettömyydestä ja juroista kasvoista.

O-Tar loi pikaisen katseen ympärilleen. Hän varmaankin vaistomaisesti tunsi vihaisen mielialan ja arvasi sen syyn, sillä hän kävi äkkiä äkäiseksi ja puhuen kuten henkilö, joka koettaa kiivailla sanoillaan rohkaista sydäntään, hän karjui sanoja, joita ei voinut pitää muuna kuin taisteluhaasteena.

"O-Tarin, jeddakin, tahto on Manatorin laki", hän huusi. "Manatorin lait ovat oikeudenmukaiset -- ne eivät saata erehtyä. U-Dor, lähetä miehiä tarkastamaan palatsia, holveja ja kaupunkia ja palauttamaan karkulaiset koppeihinsa.

"-- Ja sitten sinä, Manatosin U-Thor! Luuletko saavasi rangaistuksetta uhkailla jeddakiasi -- epäillä hänen oikeuttaan rangaista pettureita ja petoksen puuhaajia? Mitä on minun ajateltava sinun omasta uskollisuudestasi, kun olet ottanut vaimoksesi naisen, jonka minä karkoitin hovistani, koska hän juonitteli herransa ja jeddakinsa arvovaltaa vastaan? Mutta O-Tar on oikeamielinen. Esitä selityksesi ja todista rauhallinen tahtosi, ennen kuin se on myöhäistä!"

"U-Thorilla ei ole mitään selittämistä", vastasi Manatosin jed, "eikä hän ole sodassa jeddakiaan vastaan. Mutta hänellä on sama oikeus kuin jokaisella jedillä ja jokaisella soturilla vaatia jeddakilta oikeutta kenelle hyvänsä, jota hän luulee vainottavan. Yhä jyrkemmin on Manatorin jeddak vainonnut gatholilaisia orjia siitä alkaen kun hän otti itselleen prinsessa Hajan vastoin tämän tahtoa. Jos gatholilaiset orjat ovat hautoneet kostoa ja karkaamista, niin muuta ei voida odottaakaan ylpeältä ja rohkealta kansalta. Olen aina puoltanut suurempaa oikeuden- ja kohtuudenmukaisuutta kohdellessamme orjiamme, joista monet ovat omissa maissa hyvin huomattuja ja mahtavia henkilöitä. Mutta aina on O-Tar, jeddak, röyhkeästi pilkannut kaikkia esityksiäni. Vaikka kysymys onkin nyt otettu esille ilman minun aikomustani, olen iloinen, että niin on käynyt, sillä kerran täytyi Manatorin jedien vaatia heille tulevaa kunnioitusta ja arvonantoa siltä mieheltä, joka on korkeassa asemassa heidän mielisuosiossaan. Tiedä siis, O-Tar, että sinun on heti vapautettava A-Kor, dwar, tai tuotava hänet oikeudenmukaisesti tuomittavaksi Manatorin jedien kokouksessa. Olen puhunut."

"Puhuit hyvin ja asiallisesti, U-Thor", huusi O-Tar, "sillä paljastit jeddakillesi ja jedkumppaneillesi, kuinka syvä on petollisuutesi, jota olen jo kauan epäillyt. A-Kor on jo tutkittu ja saanut tuomionsa Manatorin korkeimmalta tuomioistuimelta -- O-Tarilta, jeddakilta; ja sinäkin saat oikeutta samasta pettämättömästä lähteestä. Toistaiseksi sinut pidätetään. Vankiholveihin hänet! Vankiholveihin U-Thor, petollinen jed!" Hän taputti käsiään kutsuakseen ympärillään olevia sotureita täyttämään käskyään. Parikymmentä miestä hypähti esiin tarttuakseen U-Thoriin; he olivat enimmäkseen palatsin sotureita. Mutta kaksi kertaa sama määrä riensi U-Thoria puolustamaan, ja aseet kalisivat heidän otellessaan Manatorin valtaistuimelle vievien portaiden juurella ja O-Tarin, jeddakin, seisoessa paljas miekka kädessään valmiina omakohtaisesti sekaantumaan käsikähmään.