Part 9

Vetäisin pois hänen miekkansa ruumiistani ja pääsin siten tarttumaan omaani. Käänsin selkäni kuolleen vastustajani rumalle ruholle ja ruumis hellänä haavasta ja väsymyksestä ja mieli apeana astelin vaunuille, joissa seurueeni ja tavarani olivat. Marsilaiset tervehtivät minua muristen hyväksymistään, mutta siitä en välittänyt.

Vertavuotavana ja heikkona saavuin naisteni luokse. Tottuneina tällaisiin tapahtumiin he sitoivat haavani, käyttäen ihmeellisesti parantavia lääkeaineitaan, joiden tähden vain äkillisen kuoleman tuottavat iskut ovat hengenvaarallisia. Jos marsilainen nainen saa mahdollisuuden koettaa taitoaan, niin kuoleman on luovuttava otteestaan. Pian olivat he paikkailleet ja lääkinneet minut niin, että lukuunottamatta verenvuodosta aiheutuvaa heikkoutta ja haavan ympärillä tuntuvaa hellyyttä minulla ei ollut mitään sen suurempaa haittaa vammastani, joka, jos sitä olisi käsitelty Maassa noudatettujen menettelytapojen mukaan, olisi epäilemättä pannut minut useiksi päiviksi selälleni.

Niin pian kun naiset olivat minusta suoriutuneet, kiiruhdin Dejah Thorisin vaunuille, joista löysin Sola-parkani rinta kääreissä, mutta nähtävästi selviytyneenä ilman pahempaa vammaa ottelustaan Sarkojan kanssa. Tikari näytti ensin sattuneen Solan metalliseen rintakoristukseen ja luiskahdettuaan siitä tehneen vain vähäisen pintahaavan.

Kun menin lähemmäksi, näin Dejah Thorisin pitkällään silkki- ja turkisalustallaan, suloiset kasvot nytkähdellen itkunpuuskissa. Hän ei huomannut läsnäoloani eikä kuullut puheluani Solan kanssa, joka seisoi vähän matkan päässä ajoneuvoista.

"Onko hän vahingoittunut?" kysäisin Solalta nyökäyttäen päätäni Dejah Thorisiin päin.

"Ei", vastasi Sola, "hän luulee, että olet kuollut."

"Ja ettei hänen isoäitinsä kissalla nyt ole ketään hampaiden puhdistajaa", huomautin hymyillen.

"Luulen, että arvostelet häntä väärin", sanoi Sola. "En ymmärrä hänen enkä sinun tapojasi, mutta olen varma, ettei kymmenentuhannen jeddakin jälkeläinen ikinä surisi tuolla tavoin kenenkään sellaisen kuolemaa, jota hän pitäisi itseään alempana, eikä edes ketään, joka ei olisi saanut osakseen hänen voimakkainta kiintymystään. He ovat ylpeätä rotua, mutta he ovat oikeamielisiä, kuten kaikki barsoomilaiset, ja sinun on täytynyt loukata häntä hirveästi tai tehdä hänelle kauhean väärin, kun hän ei tahdo tietää sinusta mitään eläessäsi, mutta suree sinua kuoltuasi.

"-- Kyyneleet ovat harvinainen näky Barsoomissa", hän jatkoi, "ja senvuoksi on minun vaikea selittää niiden merkitystä. Olen eläissäni nähnyt Dejah Thorisin lisäksi vain kahden ihmisen itkevän; toinen itku surusta, toinen pursuavasta raivosta. Ensimmäinen oli äitini, kauan sitten, ennenkuin hänet surmattiin; toinen oli Sarkoja, kun hänet kiskottiin irti minusta tänään."

"Äitisi!" huudahdin. "Mutta, Sola, ethän ole voinut tuntea äitiäsi, lapsi."

"Mutta sittenkin tunsin. Ja isäni myöskin", hän lisäsi. "Jos haluat kuulla kummallisen ja epämarsilaisen kertomukseni, niin tule vaunuihin tänä iltana, John Carter. Kerron sinulle sellaista, mistä en koskaan eläissäni ole kellekään puhunut. Mutta nyt on annettu merkki, että lähdetään uudelleen matkaan; sinun on mentävä."

"Tulen tänä iltana, Sola", lupasin. "Muista kertoa Dejah Thorisille, että olen hengissä ja terveenä, äläkä millään muotoa ilmaise hänelle, että näin hänen itkevän. Jos hän tahtoo puhella kanssani, niin odotan vain hänen käskyään."

Sola nousi vaunuihin, jotka huojuivat paikoilleen jonoon, ja minä kiiruhdin odottavan thoatini luokse ja ajoin täyttä neliä paikalleni Tars Tarkasin viereen karavaanimme jälkipäähän.

Olimme juhlallisen valtava näky, kun jonomme ojentui suoraksi keltaisen maiseman halki: kaksisataaviisikymmentä koristettua ja kirkasväristä ajopeliä, joiden edellä ratsasti etuvartiona parisensataa sotilasta ja päällikköä viisimiehisissä riveissä sadan askeleen päässä toisistaan, takana samanlainen jälkijoukko, ja parisenkymmentä ratsastajaa kummallakin kupeella; viisikymmentä ylimääräistä mastodonttia eli suurta vetojuhtaa, joita nimitettiin _zitidareiksi_, ja viisi- tai kuusisataa ylimääräistä sotaratsua irrallaan ympäröivien sotilaiden muodostaman neliön keskellä. Miesten ja naisten upeissa koristuksissa kimalteleva metalli ja helmet, joiden tehoa lisäsivät zitidarien ja thoatien valjaskoristeet, sekä suurenmoisten silkki-, turkis- ja höyhenkasojen kirkkaasti välkkyvä hohde, antoivat karavaanillemme barbaarisen loiston, joka olisi saanut itäintialaisen hallitsijan muuttumaan vihreäksi kateudesta.

Vaunujen tavattoman leveät pyörät ja eläinten kaviottomat jalat eivät synnyttäneet minkäänlaista ääntä meren sammalpeittoisella pohjalla. Tavattoman suuren aavekaravaanin tavoin me matkasimmekin täyden hiljaisuuden vallitessa, paitsi milloin sen keskeytti hoputuskepillä satutetun zitidarin kurkkuäännähdys tai tappelevan thoatin kiljahdus. Vihreät marsilaiset keskustelevat hyvin vähän ja silloinkin tavallisesti yksitavuisesti ja hiljaisella äänellä, joka muistuttaa kaukaisen ukkosen jymähtelyä.

Kuljimme tietöntä autiota taivalta, ja leveiden pyörien tai eläinten jalkojen alla painunut sammal nousi taas jäljessämme jättämättä minkäänlaista merkkiä kulustamme. Olisimme todella voineet olla kuolevan kiertotähden kuolleen meren pohjalla liikkuvia muinaisaikojen vainajien haamuja, siksi äänetöntä ja jäljetöntä oli vaelluksemme. Ensimmäisen kerran eläissäni näin suuren ihmis- ja eläinjoukon marssivan nostamatta ilmoille pölyä ja jättämättä jälkiä. Sillä Marsissa ei ole pölyä ollenkaan muualla kuin viljellyissä seuduissa talvikuukausien aikana, ja silloinkaan sitä tuskin huomaa, kun kovaa tuulta ei ole milloinkaan.

Sinä iltana leiriydyimme kukkuloiden juurelle, joita olimme lähestyneet jo kahtena päivänä ja jotka olivat tämän meren etelärannalla. Eläimemme eivät olleet saaneet juotavaa kahteen päivään; vettä ne eivät olleet saaneet lähes kahteen kuukauteen eli vähän sen jälkeen kun olivat lähteneet Tharkista. Mutta, kuten Tars Tarkas selitti minulle, ne tarvitsevat vettä hyvin vähän ja voivat elää melkein kuinka kauan hyvänsä syömällä Barsoomia peittävää sammalta, jonka hienoissa varsissa hän sanoi olevan riittävästi kosteutta tyydyttämään näiden eläinten vähäiset tarpeet.

Nautittuani illalliseni, jona oli juustomainen ruoka ja kasvismaito, lähdin Solan luokse, joka soihdun valossa korjaili Tars Tarkasin varustushihnoja. Kun hän katsahti ylöspäin minun saapuessani, kirkastuivat hänen kasvonsa ilosta.

"Olen hyvilläni, kun tulit", hän sanoi. "Dejah Thoris nukkuu, ja minä olen yksin. Oma kansani ei minusta välitä, John Carter; olen niin toisenlainen kuin he. Kohtaloni on kova, kun minun täytyy elää heidän keskuudessaan, ja usein toivon, että olisin tavallinen vihreä marsilainen ilman rakkautta, ilman toivoa. Mutta olen tuntenut rakkautta ja siksi olen mennyttä.

"-- Lupasin kertoa sinulle tarinani tai paremminkin vanhempieni tarinan. Sikäli kuin nyt tunnen sinua ja kansasi tapoja, olen varma siitä, ettei se tunnu kummalliselta sinusta, mutta vihreiden marsilaisten keskuudessa ei toista samanlaista ole tapahtunut vanhimpienkaan elävien tharkien muistin aikaan, eivätkä tarumme sisällä monta senkaltaista kertomusta.

"--- Äitini oli jokseenkin pienikokoinen, siksi pieni, ettei hänelle myönnetty äitiyden vastuunalaisuutta, sillä määräävänä näkökohtana tässä suhteessa on päällikköjen mielestä koko. Ei hän myöskään ollut niin kylmä ja julma kuin useimmat vihreät marsilaisnaiset, ja välittäen vähän heidän seurastaan hän usein liikuskeli yksin Tharkin autioilla kaduilla tai istuskeli läheisillä kukkuloilla kasvavien villien kukkien keskellä, ajatellen ja toivoen sellaista, jonka luulen yksin kaikista nykypäivien tharkilaisnaisista voivani ymmärtää, sillä enkö minä ole äitini lapsi?

"-- Ja siellä kukkuloiden keskellä hän kohtasi nuoren sotilaan, jonka velvollisuutena oli paimentaa laitumella olevia zitidareja ja thoateja sekä estää niitä loittonemasta kukkuloiden toiselle puolelle. Aluksi he puhelivat vain sellaisista asioista, joita tharkit yleensä harrastavat, mutta vähitellen, kun he tapasivat useammin eivätkä enää, kuten kumpikin selvästi huomasi, pelkästään sattumalta, he alkoivat puhella itsestään, kiintymyksistään, pyrkimyksistään ja toiveistaan. Äitini luotti tähän nuoreen sotilaaseen ja kertoi hänelle, kuinka vastenmielistä hänestä oli heimonsa julmuus ja se kamala, rakkaudeton elämä, jota heidän aina oli pakko elää. Sen sanottuaan äitini jäi odottamaan suuttumuksen myrskyn puhkeamista miehen kylmiltä, kovilta huulilta. Mutta sensijaan tämä sulkikin hänet syliinsä ja suuteli häntä.

"-- He pitivät rakkautensa salassa kuusi pitkää vuotta. Äitini kuului suuren Tal Hajusin seurueeseen, kun taas hänen rakastajansa oli pelkkä sotilas, jolla oli vain oma merkkinsä. Jos heidän luopumisensa tharkien perinnäistavoista olisi tullut ilmi, niin he molemmat olisivat saaneet kärsiä rangaistuksensa suurella areenalla Tal Hajusin ja kokoontuneiden laumojen katsellessa.

"-- Se muna, josta minä sitten kehkeydyin, piilotettiin suuren lasiastian alle yhteen vanhan Tharkin korkeimmista ja vaikeapääsyisimmistä, osittain rappeutuneista torneista. Kerran vuodessa kävi äitini sitä katsomassa pitkänä, viisivuotisena hautumiskautena. Hän ei rohjennut mennä sen useammin, sillä omatunto soimasi häntä niin, että hän pelkäsi jokaista liikettään tarkattavan. Tänä aikana oli isäni saavuttanut paljon mainetta sotilaana ja riistänyt merkit useilta päälliköiltä. Hän rakasti äitiäni yhtä voimakkaasti kuin ennenkin, ja hänen ainoana kunnianhimoisena pyrkimyksenään oli päästä sellaiseen asemaan, että voisi ottaa arvomerkit itseltään Tal Hajusilta. Silloin hän tharkien hallitsijana saisi vapaasti ottaa äitini omakseen ja valtansa nojalla suojata lasta, joka muutoin hyvin nopeasti surmattaisiin, jos totuus tulisi ilmi.

"-- Oli hurja unelma saada riistetyksi arvomerkit Tal Hajusilta viidessä lyhyessä vuodessa, mutta isäni yleni nopeasti ja pian oli hänellä korkea paikka Tharkin neuvotteluissa. Mutta eräänä päivänä menetti hän mahdollisuuden edes yrittää, ainakin ennättääkseen ajoissa, pelastamaan rakkaitaan, sillä hänet määrättiin pitkälle sotaretkelle lumipeittoiseen etelään taistelemaan niiden seutujen asukkaita vastaan ja ryöstämään heiltä turkiksia, sillä sellainen on vihreiden barsoomilaisten tapa; he eivät tee työtä hankkiakseen sellaista, minkä he voivat taistelemalla riistää toisilta.

"-- Isäni oli mennyt neljäksi vuodeksi ja hänen palatessaan oli kaikki jo kolme vuotta sitten sivuutettu. Sillä noin vuosi hänen lähtönsä jälkeen, vähää ennen kuin hautomalaitokselle lähetetyn retkikunnan piti palata noutamasta siellä haudottuja lapsia, oli myöskin heidän munansa kuoriutunut. Senjälkeen äitini säilytti minua edelleenkin vanhassa tornissa, käyden öisin minua katsomassa ja tuhlaten minuun kaiken sen rakkauden, jonka yhteiskunta olisi riistänyt meiltä molemmilta. Hän toivoi retkikunnan palattua hautomalaitokselta voivansa sijoittaa minut toisten Tal Hajusin seurueeseen määrättyjen lasten joukkoon ja siten välttää sen kohtalon, joka olisi ehdottomasti seurauksena, jos hänen perinnäistapoihin kohdistunut rikkomuksensa tulisi ilmi.

"-- Nopeasti hän opetti minulle heimoni kielen ja tavat ja eräänä yönä hän kertoi minulle tämän tarinan, jonka nyt olen kertonut sinulle. Samalla hän teroitti minulle, kuinka välttämätöntä minun oli pitää se ehdottomasti salassa ja olla hyvin varovainen, sitten kun hän olisi sijoittanut minut toisten nuorten tharkien joukkoon, ettei kukaan huomaisi kasvatukseni olevan pitemmällä kuin muiden. Myöskään en saanut millään ehdolla toisten läsnäollessa näyttää pitäväni hänestä enkä paljastaa sitä, että tunsin vanhempani. Sitten hän puristi minua lujasti rintaansa vasten ja kuiskasi korvaani isäni nimen.

"-- Mutta silloin välähti valo tornihuoneen pimeyteen, ja edessämme seisoi Sarkoja, joka silmät kiiluen onnettomuutta ennustavina katseli äitiäni puhisten halveksuvasta raivosta. Se kiukun ja loukkausten tulva, jonka hän syyti äitini silmille, jähmetytti nuoren sydämeni pelosta. Ilmeisesti hän oli kuullut koko kertomuksen. Hän oli epäillyt äitini pitkiä yöllisiä retkiä ja se selitti hänen saapumisensa tuona kovan onnen yönä.

"-- Yhtä seikkaa hän ei ollut kuullut eikä tietänyt, isäni kuiskattua nimeä. Se kävi ilmi siitä, että hän yhä uudelleen vaati äitiäni ilmaisemaan rikostoverinsa, mutta mitkään solvaukset ja uhkaukset eivät saaneet häntä sitä paljastamaan, ja säästääkseen minut tarpeettomalta kidutukselta hän valehteli selittäen Sarkojalle, että hän itse vain sen tiesi eikä ilmoittaisi sitä edes lapselleenkaan.

"-- Singottuaan äidilleni vielä viimeiset herjaukset Sarkoja kiiruhti Tal Hajusin luokse kertomaan keksimästään salaisuudesta. Hänen mentyään äitini kääri minut yöpeittojensa silkki- ja turkispoimuihin, niin että minua tuskin olisi voinut niistä erottaa, laskeutui kadulle ja lähti hurjasti juoksemaan kaupungin laidalle, sitä miestä kohti, jonka suojelusta hän tosin ei voinut pyytää, mutta jonka kasvoihin hän tahtoi katsahtaa vielä kerran ennen kuolemaansa.

"-- Kun lähestyimme kaupungin eteläreunaa, kuului sammalpeitteisen tasangon yli ääniä ainoan kukkuloiden poikki kaupungin portille tuovan solan suunnalta, jonka kautta kaikkien matkueiden, tulivatpa ne sitten pohjoisesta tai etelästä, idästä tai lännestä, täytyi saapua kaupunkiin. Sieltä kuului thoatien kiljahduksia ja zitidarien murahduksia, joihin silloin tällöin sekaantui aseiden kalinaa. Kaikesta päättäen sieltä oli tulossa sotilasjoukko. Hänen mieleensä välähti heti, että se oli isäni kotiinpalaava retkikunta, mutta tharkin synnynnäinen varovaisuus esti hänet suin päin syöksymästä häntä tervehtimään.

"-- Hän vetäytyi erään portin varjoon odottamaan matkueen saapumista. Pian se ratsasti kadulle, sen rivit hajaantuivat ja täyttivät kadun seinästä toiseen. Kun matkueen etupää sivuutti meidät, pilkahti pienempi kuu katonharjojen yli ja valaisi kirkkaasti näyttämöä ihmeellisellä valollaan. Äitini painautui syvemmälle ystävälliseen varjoon ja näki piilopaikastaan, ettei matkue ollutkaan isäni retkikunta, vaan nuoria tharkeja noutamasta palaava karavaani. Heti oli hänen suunnitelmansa valmis, ja kun eräät vaunut kulkivat piilopaikkamme ohitse, hypähti hän salaa takalaudalle, kyyristyen korkean vaunuseinämän varjoon ja painaen rakkaudentuskassaan minua lujasti rintaansa vasten.

"-- Hän tiesi mitä minä en tietänyt, ettei hän sen yön jälkeen saisi enää milloinkaan pitää minua sylissään ja ettemme enää koskaan saisi edes nähdä toistemme kasvoja. Aukiolla vallitsevassa hämmingissä hän työnsi minut toisten lasten sekaan, joiden matkahuoltajat olivat nyt vapautuneet velvollisuudestaan. Meidät sijoitettiin kaikki yhdessä avaraan huoneeseen, meitä ruokkivat naiset, jotka eivät olleet mukana retkellä, ja seuraavana päivänä meidät jaettiin eri päälliköiden seurueisiin.

"-- Sen yön jälkeen en enää nähnyt äitiäni. Tal Hajus vangitutti hänet, ja kaikin keinoin, mitä häpeällisimpään ja hirveimpään kidutukseen saakka, koetettiin häneltä kiristää isäni nimeä. Mutta hän pysyi lujana ja uskollisena, kunnes hän vihdoin kuoli johonkin kauheaan rääkkäykseen Tal Hajusin ja tämän päälliköiden naurun kaikuessa.

"-- Sittemmin sain tietää hänen kertoneen kiusaajilleen, että hän oli surmannut minut säästääkseen minut joutumasta samanlaiseen kohtaloon heidän käsissään ja että hän oli heittänyt ruumiini valkeille apinoille. Ainoastaan Sarkoja ei uskonut häntä, ja vieläkin tunnen, että hän epäilee syntyperääni, mutta nykyisin hän ei kuitenkaan uskalla paljastaa minua, sillä olen varma, että hän myöskin on arvannut, kuka on isäni.

"-- Kun isäni palasi retkeltään, olin saapuvilla Tal Hajusin kertoessa hänelle äitini kohtalosta. Mutta hänen kasvonsa eivät värähtäneetkään, ei mikään osoittanut, että asia oli häneen koskenut; hän vain kuunteli vakavana, nauramatta, kun Tal Hajus ilvehtien kuvasi äitini kuolinkamppailua. Siitä hetkestä lähtien hän on ollut julmimmistakin julmin, ja minä odotan sitä päivää, jolloin hän on päässyt pyrkimystensä päämäärään ja saa polkea Tal Hajusin ruhon jalkainsa alle, sillä siitä, että hän vain odottaa sopivaa tilaisuutta ja että hänen suuri rakkautensa on yhtä voimakas kuin sen ensi kertoja sykähdellessä neljäkymmentä vuotta sitten, olen yhtä varma kuin siitäkin, että me istumme tässä muinaisen valtameren rannalla järkevien ihmisten nukkuessa, John Carter."

"Entä isäsi, Sola, onko hän nyt mukanamme?" kysyin.

"Kyllä, mutta hän ei tiedä, kuka minä olen, eikä hän myöskään tiedä, kuka kavalsi äitini Tal Hajusille. Vain minä tiedän isäni nimen, ja vain minä sekä Tal Hajus ja Sarkoja tietävät, että juuri viimemainittu kävi kielimässä, saattaen tuskallisen kuoleman isäni rakastamalle naiselle."

Istuimme ääneti hetken, hän vaipuneena synkkiin ajatuksiin muistellessaan kauheata menneisyyttä, minä tuntien sääliä olento-raukkaa kohtaan, jonka tämän heimon sydämettömät, tunteettomat tavat olivat tuominneet rakkaudettomaan, julmuutta ja vihaa huokuvaan elämään. Sitten hän alkoi taaskin puhua:

"John Carter, jos todellinen mies on milloinkaan polkenut Barsoomin kylmää, kuollutta pintaa, niin se olet sinä. Tiedän voivani luottaa sinuun, ja koska se tieto saattaa vielä joskus auttaa sinua tai isääni tai Dejah Thorisia tai minua, niin aion sanoa sinulle isäni nimen vaatimatta sinulta minkäänlaisia vaitiolon lupauksia tai sitoumuksia. Kun sopiva aika tulee, niin paljasta totuus, jos näet sen hyväksi. Luotan sinuun, koska tiedän, että kirouksenasi ei ole tuota hirveätä luonteenpiirrettä, joka pakottaa ehdottomasti ja mistään välittämättä puhumaan totta, koska tiedän, että voisit, kuten kuka kotimaasi Virginian herrasmies hyvänsä, valehdella, jos valhe säästäisi toisilta murhetta ja kärsimyksiä. Isäni nimi on Tars Tarkas."

KUUDESTOISTA LUKU

Pakosuunnitelmia

Loppumatka Tharkiin saakka kului ilman huomattavia tapahtumia. Viivyimme matkalla kaksikymmentä päivää, kuljimme kahden meren pohjitse ja sivuutimme lukuisia raunioituneita kaupunkeja, jotka enimmäkseen olivat pienempiä kuin Korad. Kahdesti menimme Marsin kuuluisien vesiväylien eli, kuten maapallon tähtientutkijat niitä nimittävät, kanavien poikki. Tällaisiin kohtiin saapuessamme lähetettiin aina edeltäkäsin joku sotilas tarkastamaan seutua voimakkaalla kaukoputkella, ja jollei huomattavaa joukkoa punaisten marsilaisten sotavoimia ollut lähettyvillä, etenimme niin likelle kuin uskalsimme ilmituloa pelkäämättä, minkä jälkeen leiriydyimme iltaan saakka. Pimeän tultua lähestyimme hitaasti viljeltyä seutua ja etsittyämme jonkun niistä lukuisista, leveistä viertoteistä, joita säännöllisten välimatkojen päässä kulkee viljellyn alueen poikki, hiivimme äänettömästi ja varkain viljellyn alueen halki erämaahan. Yksi tällainen läpikulku vaati viisi tuntia yhtämittaista marssia, ja toiseen meni kokonainen yö, niin että juuri poistuimme korkeamuuristen peltojen alueelta, kun aurinko nousi.

Kun kuljimme näiden seutujen poikki pimeässä, en voinut nähdä kuin varsin vähän, paitsi milloin lähempi kuu, joka lakkaamatta kiersi hurjaa vauhtia Barsoomin taivaalla, ajoittain valaisi pieniä maisema-aloja. Silloin näin muuritettuja peltoja ja matalia epäsäännöllisiä rakennuksia, jotka suuresti muistuttivat maapallon maalaistaloja. Siellä kasvoi paljon puita järjestettyinä säännöllisiin ryhmiin, ja jotkut niistä olivat tavattoman pitkiä. Muutamissa rakennuksissa oli eläimiä, jotka kiljuivat ja korskuivat hirveästi vainutessaan meidän rajujen, villien eläimiemme ja raaempien ihmisolentojen läsnäolon.

Vain yhden ainoan kerran näin inhimillisen olennon. Siinä kohdassa katkaisi tiemme leveä, valkea valtatie, jollainen halkaisee jokaisen viljellyn alueen pitkin pituuttaan keskeltä kahtia. Tämä olento oli varmaankin nukkunut tien vieressä, sillä kun minä tulin hänen kohdalleen, kohosi hän toisen kyynärpäänsä varaan ja luotuaan silmäyksen lähenevään karavaaniin hyppäsi kauhuissaan seisaalleen ja pakeni suinpäin tietä myöten, kiiveten sitä reunustavan muurin yli vikkelästi kuin säikähtynyt kissa. Tharkit eivät kiinnittäneet häneen vähääkään huomiota; he eivät olleet sotajalalla. Ainoana merkkinä siitä, että he olivat nähneet hänet, oli karavaanimme vauhdin jouduttaminen, kun kiiruhdimme kohti toisella puolella olevaa erämaata, josta Tal Hajusin alue alkoi.

En kertaakaan ollut puhellut Dejah Thorisin kanssa, sillä hän ei ollut lähettänyt minulle sanaa, että olisin tervetullut hänen vaunuihinsa, ja typerä ylpeys esti minua lähentelemästä häntä. Uskonpa todella, että miehen kyky seurustella naisten kanssa on päinvastaisessa suhteessa hänen kelpoisuuteensa miehenä. Kyvytön raukka kykenee varsin usein lumoamaan kauniimpaa sukupuolta, kun taas sotilas, joka saattaa värähtämättä katsoa tuhansia todellisia vaaroja silmästä silmään, piilottelee takalistolle kuin ujosteleva lapsi.

Kolmantenakymmenentenä päivänä Barsoomiin saapumiseni jälkeen marssimme muinaiseen Tharkin kaupunkiin, jonka jo ammoin unholaan vaipuneelta kansalta tämä vihreä rotu oli varastanut nimenkin. Tharkilaislaumojen yhteinen lukumäärä on noin kolmekymmentätuhatta henkeä jakautuneina kahteenkymmeneenviiteen yhdyskuntaan. Jokaisella kunnalla on oma jedinsä ja lisäksi pienempiä päälliköitä, mutta kaikkia niitä hallitsee Tal Hajus, Tharkin jeddak. Viiden yhdyskunnan päämaja on Tharkin kaupungissa, ja loput ovat siroteltuina muihin Marsin autioihin kaupunkeihin pitkin Tal Hajusin vallassa olevaa aluetta.

Suurelle keskusaukiolle saavuimme iltapäivällä. Palaavan retkikunnan vastaanotto ei suinkaan ollut ihastuneen ystävällinen. Ne, jotka sattuivat olemaan saapuvilla, sanoivat niiden miesten tai naisten nimet, joiden kanssa joutuivat suoranaisesti kosketuksiin, lausuen siten sikäläisen tavanmukaisen muodollisen tervehdyksen. Mutta kun levisi tieto, että matkueen mukana oli kaksi vankia, heräsi myöskin enemmän mielenkiintoa, kyselevien ryhmien tungeksiessa Dejah Thorisin ja minun ympärilläni.

Pian meille näytettiin uudet asuntomme, ja päivän loppuosa kului meidän sovittautuessamme uusiin oloihimme. Uusi majapaikkani oli aukiolle etelästäpäin tuovan kadun varrella; tämä katu oli kaupungin valtasuoni, jota myöten me olimme marssineet portilta keskukseen. Minulle oli varattu kokonainen rakennus, joka sijaitsi aukion toisessa laidassa. Sama suurenmoinen rakennustekniikka, joka oli ollut Koradissa niin silmäänpistävänä piirteenä, oli havaittavissa täälläkin, mutta, jos mahdollista, vieläkin komeampana ja loistavampana. Majapaikkani olisi sopinut Maan mahtavimman hallitsijan asunnoksi, mutta näihin alkeellisiin olentoihin ei rakennuksista vaikuttanut mikään muu kuin niiden koko ja niiden huoneiden tavaton tilavuus; kuta suurempi rakennus, sitä halutumpi se oli. Niinpä oli Tal Hajusin hallussa tavattoman avara talo, joka ilmeisesti oli ollut joku julkinen rakennus; se oli kaupungin suurin, mutta kokonaan sopimaton hallitsijan palatsiksi. Lähinnä suurin oli varattu Lorkvas Ptomelille, seuraava eräälle vähempiarvoiselle, ja niin edelleen kaikille viidelle jedille. Sotilaat asuivat samoissa rakennuksissa kuin ne päälliköt, joiden seurueisiin he kuuluivat, tai jos pitivät parempana asua yksin, etsivät suojaa jostakin tuhansista isännättömistä rakennuksista omassa kaupunginosassaan, jollainen oli määrätty kutakin yhdyskuntaa varten. Asuinrakennuksen valinta oli tehtävä tämän jaon puitteissa. Poikkeuksena olivat jedit, jotka kaikki olivat sijoittuneet aukion laidoilla oleviin rakennuksiin.