Part 2

Ja mitä minä sanon toisesta käskystä vaimolle: kivulla pitää sinun synnyttämän. Onko kipu siunaus ja kärsimyskö tie paradiisiin? Te opetatte että kipu ja kärsimys on kirous Jumalalta Eevan muinaisen synnin tähden. Te sanotte vielä, ettei vaimo tee Eevan syntiä, vaan kärsii Eevan tähden. Ja sanotte, että sittenkuin Eeva lankesi, täytyy vaimon tehdä sitä mitä Eeva teki ja olla miehellensä alamainen. Mistä olette tämän oppineet? Ja miksi te, jotka vallitsette vaimoa, opillanne sokaisette hänet niin, ettei hän voi tuntea Jumalan käskyä, joka hänelle maailman alusta annettu on? Jos vaimon synti tapahtui maailman luomisen aikana, miksi hän nyt vielä synnyttäessään vääntelee tuskissansa elämän ja kuoleman välillä. Jos Jumala on laupeas, miksi hän antaa viattoman kärsiä toisen synnin tähden. Ei ole niin. Jos vaimo nyt parhaallansa puolikuolleena kantaa synnytystuskiansa, niin nyt parhaallansa tapahtuu hänen syntinsäkin. Syntiinlankeemus ei ole ollut, vaan se on nyt. Sillä nyt parhaallansa hän kuulee käärmeen äänen: sinä olet tyhmä, jos tyydyt tottelevaisen lapsen viattomaan iloon ja pidät syntinä sitä salaista, mikä sinua viehättää ja viettelee. Siinä on käärme. Mutta missä helyt ilmestyvät tytön otsalle, missä palmikot kiiltävät kultalankoihin kudottuina, siinä on Eeva. Missä nuorukainen unohtaa sinisen taivaan ja näkee vaan hänen silmänsä, siinä on Aadam. Ja missä he tekevät käärmeen neuvon, siinä on lankeemus. Ja niin on sama lankeemus tänäpäivänä kuin se on ollut maailman alusta asti. -- Lankeemus tulee kumminkin. Ihminen ei voi sitä välttää, sillä hän ei usko Jumalan kieltoa. Sentähden on hän tuomittu tekemään työtä otsa hiessä ja synnyttämään kivulla, että hän sen kiellon uskoisi ja ymmärtäisi. Kuinka luulette että Jumala, ajettuaan Aadamin ja Eevan paradiisista, olisi luvannut heille tehdä sitä, mistä he juuri olivat ajetut paradiisista! Ei, vaan Jumala tahtoo, että ihminen tulisi semmoiseksi kuin on kerrottu Aadamin ja Eevan olleen ennen lankeemusta, ja sentähden Jumalan tuomio on kärsimys miehelle ja kipu vaimolle. Ja minä sanon teille: niinkuin työ otsan hiessä ei ole kirous, niin ei synnytystuskakaan ole kirous ja paradiisista pois ajaminen, vaan siunaus ja tie paradiisiin.

Mutta voi sinua, Israel, sinä olet elävänä haudannut oman synnyttäjäsi, Jumalan käskyn, ja sulkenut paradiisin itseltäsi! -- --

Sakarin näin puhuessa oli fariseusten penkiltä jo kauan aikaa kuulunut paheksivaa ja yhä kasvavaa nurinata. Vihdoin he keskustelivat ihan ääneensä. Ja yksi heistä nousi seisaalleen ja huusi:

-- Sinä puhut niinkuin päätön. Etkö ymmärrä että Israeli menisi sukupuuttoon, jos vaimoon koskeminen olisi synti. Etkö ole lukenut: minä olen siunaava sinun siemenesi ja tekevä sen lukuisaksi kuin taivaan tähdet tai rannan hiekkahituset?

Sakarin kasvot saivat tuskallisen ilmeen ja hän nosti kätensä kuumille ohimoilleen.

-- Minä tiedän Jehovan sanat Aabrahamille, ja tiedän että sanottu on: lisääntykää ja täyttäkää maa. Ja nämät sanat eivät ole käärmeen. Vaan käärme on siinä, että ihminen katsoo ylen Jumalan kiellon ja tekee itsellensä huvin kielletyn puun hedelmästä. Sentähden ihmisen pitää synnyttää niinkuin Jumalan käskystä eikä niinkuin käärmeen viettelyksestä.

Fariseusten joukosta kuului nyt hillittyä naurua ja joku sanoi:

-- Nyt me ymmärsimme miksi sinun vaimosi Elisabet on hedelmättömäksi kutsuttu.

Ja nauru levisi kansaan heidän takanansa.

Mutta Sakari ei ollut kuulevinaan heitä ja koetti selittää tarkemmin.

-- Käärme on ihmisen himo ja Jumalalla ei ole mitään siitä. Sentähden se on pimeys. Mutta te opetatte, että se mikä oli synti Aadamille ja Eevalle on tehty luvalliseksi ihmiselle, ja niin te teette käärmeen äänen Jumalan ja elämän ääneksi. Niin ettei kukaan enää vastusta käärmeen ääntä ja Israelin elämä on niinkuin kiimailu tämän kaupungin torilla, että sen miehet ja naiset hakevat elämäniloa himosta toisiinsa, ja luulevat että he ovat sen hyvin ostaneet kärsimyksellä ja kivulla. Sinä Israeli luulet olevasi valmiiksi luotu elämään kärsimyksen ja nautinnon tasapainossa, ja synnin kielto vaikenee sinun sydämmessäsi ja kohta sinä et tunne, että sinä olet keskeneräinen, että sinun on puhdistuminen ja kasvaminen valkeuteen.

Te sanotte: roomalainen tulee. Mutta minä sanon: vaara tulee siitä, että Jumalan ensimäinen käsky on haudattu.

Te sanotte: Mesias tulee vapauttamaan Israelia hänen vihollistensa käsistä. Mutta minä sanon: Mesias on missä ette ajattelekaan. Teidän mielenne valjetkoon ja sileäksi tasoittukoon teidän sydämmenne korpi, sillä sydämmestä tulee Mesias ja Jumalan käskyn täyttämisestä vapahtaja.

Ja siis kuulkaa taas: raamatussa kerrotaan, että ihminen alussa täytti Jumalan tahtoa eläen paradiisissa, ja sitten kääntyi täyttämään käärmeen tahtoa. Mutta minä sanon: ei kukaan ole täyttänyt Jumalan tahtoa, vaan me pyrimme täyttämään, ja paradiisi on meidän edessämme eikä takanamme. Sillä ihminen ei ole luotu, vaan luodaan.

Ja Mesias on luomisen ja elämän sana teissä.

Kuulkaa siis kuinka maailman perustukset parhaallansa lasketaan ja luomisen liitokset sovitetaan toisiinsa. Teidän kauttanne käy luomisen sana, joka on Jumalan käsky teidän sydämmissänne.

Fariseukset ylläpitivät vaan naurua, eikä ollut ketään, joka olisi enää totisesti kuunnellut. Yksi ja toinen nousi ylös ja rupesi lähtemään, ja vihdoin oli mahdoton kuulla, mitä Sakari sanoi, yleisen puheen ja naurun keskellä.

Hän lopetti puhumasta; tuskallinen ilme katosi hänen kasvoiltansa ja niihin levisi tavallinen leppeä surumielisyys. Ja niin hänkin läksi.

Kun kaikki olivat menneet salista, tuli synagogan vartia katsomaan oliko ketään jäänyt, ja huomasi Elisabetin parvella.

Maria oli hänen vieressään polvillansa, pää painuneena penkkiä vastaan, ja hän itki niin hillittömästi, että Elisabet pelkäsi mitä siitä tulisi.

He ottivat hänet kainaloista ja taluttivat ulos.

3.

Sen ajan jälkeen Maria läksi kotikaupunkiinsa.

Ja Sakari ja Elisabet kuulivat hänestä, että hän oli mennyt kihloihin hyvin köyhän miehen kanssa, jonka he tunsivat, ja joka oli kauan häntä turhaan pyytänyt, -- Joosef nimeltänsä.

Mutta Elisabet aavisti itseksensä vielä muuta, sillä hän tiesi Joosefin jaloksi ja anteeksi antavaksi mieheksi.

Ja kohta rupesi Mariasta kuulumaan sanomia yhä useammalta taholta, että hän oli tullut hurskaaksi ja että koko ympäristö katsoi häneen niinkuin pyhään hänen laittamattoman vaelluksensa tähden kaikissa Herran käskyissä ja säännöissä.

Vielä jonkun ajan kuluttua kuului sanoma, että enkeli oli hänelle ilmestynyt ja sanonut:

"Sinä löysit armon Jumalan luona, ja katso, sinä synnytät pojan, joka pitää kutsuttaman Ylimmäisen pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin istuimen ja hänen pitää Jaakobin huoneen kuninkaana ijankaikkisesti oleman, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."

Toiset sanoivat, että pyhä henki oli tullut hänen päällensä ja ylimmäisen voima varjonnut hänet, ja niin hän oli löydetty raskaaksi pyhästä hengestä.

Ja monet jo ajattelivat tämän tapahtuneen, että täyttyisi se, minkä Herra oli sanonut Esaian profeetan kautta, joka sanoo:

"Katso, neitseen pitää raskaaksi tuleman ja synnyttämän pojan ja hänen nimensä on oleva Emmanu-El, se on: Jumala on meidän puolellamme."

Mutta Elisabet kätki kaikki nämät kuulumiset sydämmeensä.

4.

Muutaman kuukauden kuluttua tuli Sakarin vuoro toimittaa papin virkaa Jerusalemin temppelissä.

Ja Elisabet, joka tähän asti oli salannut itsensä häneltä, tuli nyt valmistamaan häntä matkalle ja jättämään hyvästi.

Mutta juuri kun Sakarin piti lähteä, aukeni heidän huoneensa ovi ja Maria näkyi kynnyksellä. Hänen kasvoillansa oli elävä hymy, hänen silmänsä katsoivat suurina ja palavina ja hänen poskensa punottivat hengästyksestä ja mielenliikutuksesta, kun hän katsoi Elisabetia ja koetti ymmärtää hänen ajatuksensa.

Sitten hän, tulematta lähemmäksi, tervehti Elisabetia.

Elisabet näki kohta, kuinka hänen laitansa oli, mutta samassa hän itse vavahti ja pani kätensä sydänalalle, ja pyhä aavistus täytti hänen sydämmensä.

Ja hän nosti kätensä tervehdykseksi Marialle ja sanoi kovalla äänellä niinkuin ennustaen:

"Autuas olet sinä, joka uskoit Jumalan elämän sinussa, sentähden kaikki tulee täytetyksi mitä sinä ajattelet. Siunattu olet sinä ja siunattu sinun kohtusi hedelmä, sillä sinä synnytät Herralle. Maria, sinä olet minun Herrani äiti, sillä heti kun sinun tervehdyksesi kuulin, liikahti lapsi ilosta minun kohdussani."

Ja Maria sanoi:

"Minun sieluni suuresti ylistää Herraa ja minun henkeni iloitsee Jumalassa, minun vapahtajassani. Hän on nähnyt minun katumukseni ja kääntänyt minun rikokseni minun onnekseni. Sillä se voimallinen on tehnyt suuria ihmeitä minun sydämmessäni, ja hänen nimensä on pyhä. Ja hän ei jätä minua enää, vaan on näyttänyt minulle voimansa. Hän on vapauttanut minun sydämmeni ylpeydestä, hävittänyt minusta uskon mahtaviin heidän valtaistuimillansa ja opettanut rakastamaan nöyryyttä, iloitsemaan nälkäisenä ja halveksimaan rikkautta."

5.

Sakari seisoi äänetönnä. Niinkuin auringon nousu pitkän yön perästä oli hänelle nämät sanat ja se mitä hän nyt oli saanut tietää.

Ja kun hän sitten seisoi Jerusalemin temppelissä, oli hän kuin unessa eikä hänen silmänsä nähneet tavallisen elämän liikettä hänen ympärillänsä, vaan hänen aatoksensa liikkuivat muualla.

Papin viran tavan jälkeen oli arpa langennut hänelle, että hänen piti suorittaa suitsutusta temppelin sisäosassa.

Monta kertaa ennen oli hän tätä virkaa toimittanut, mutta nyt, kun hänen piti ottaa suitsutusastia, pudotti hän sen kädestään eikä ottanut ylös.

Kansan paljous seisoi ulkopuolella odottamassa. Hän oli yksin pyhällä paikalla.

Temppelin korkeat holvit, kirjaillut pilarit, suitsutusalttari purppuraisine verhoineen, esiriput ja moniväriset permannon kivet -- se kaikki, minkä kautta hän ennen oli ajatellut Jehovaa ja jota hän oli pitänyt pyhänä, -- se kaikki yhtäkkiä ei ollut hänelle muuta kuin kiveä, puuta ja vaatetta. Mutta Jumalan henki oli irtautunut pyhyyksistä ja tullut eläväksi hänen ajatuksissansa. Ja kun hän sulki silmänsä temppeliltä, niin henki liikkui siinä pimeässä.

Ja se oli niin läsnä ja niin elävä, että Sakari vapisi hämmästyksestä.

-- Miksi en minä uskonut sinua ennenkuin näin, ja kuitenkin minä opetin sinusta ja minun huulillani oli sinun nimesi, ja siksi minä pelkään sinua, minun oma ajatukseni, nyt kun sinut näen.

Sinä minun oma ajatukseni, sinä olet maailman tulevaisuuden luoja, sinä olet kaikkivaltias, sinä olet ainoa elävä Jumala, sinä henki minun ajatuksessani. Katso, sinä luot maailmaa.

Minä en tahdo uhrata enää, suitsutus on minulle tyhmyys ja temppeli on minulle leikkikalu. Minä tahdon, että sinä elävä henki menisit ihmisiin ja se taivaan valtakunta lähestyisi, jonka sinä aikojen alusta luvannut olet.

Mutta etten minä uskonut sinua ennenkuin sinut näin, niin minä tunnen että suuni kuivaa ja minun huuleni vaikenevat. Mutta minä tiedän nyt, että toiset valtakunnan julistajat tulevat, ja he uskovat alusta, sillä he ovat jo äitinsä kohdussa sinusta syntyneet. --

Kun Sakari näin seisoi ajatuksissaan, kuuli hän kansan mymisevän rukouksiansa temppelin ulkopuolella ja oli jo paljon aikaa kulunut.

Ja hän tuli ulos, eikä sanonut heille mitään, ja he luulivat, että hän oli näyn temppelissä nähnyt. Hän vaan viittasi heille ja jäi mykäksi.

6.

Niiden päivien jälkeen vyötti Sakari itsensä matkalle lähteäkseen, ja meni itäisille maille, ilmoittamaan heidän profeetoillensa, mitä tapahtunut oli.

Ja palasi kotikaupunkiinsa vasta sitten kuin Elisabetin piti synnyttämän.

Ja kun lapsi syntyi antoivat he hänelle nimen Johannes, se on: armoitettu.

Mutta naapureille, jotka tulivat lasta katsomaan, sanoi Sakari:

Tämä lapsi on oleva Jumalan sanan tulkki, hän on valmistava Jumalan tietä teidän sydämmihinne, hän on antava ihmisille autuuden tunnon, ja opettava heitä vapautumaan erehdyksestä; niille, jotka kuolon varjossa istuvat, on hän näyttävä mistä päivän koitto tulee ja missä kulkee rauhan tie.

Ja pelko tuli kaikkiin heidän naapureihinsa, ja kaikissa Judean mäkikylissä kerrottiin näitä sanoja. Ja jotka näitä kuulivat, panivat sydämmihinsä sanoen: mitä luulette tästä lapsesta tulevan, varmaan on Herran käsi hänen kanssansa.

Mutta kun Marian synnyttämisen aika lähestyi, tuli idän viisaita Jerusalemiin ja he kysyivät: missä se syntynyt juutalaisten kuningas on.

Ja kun heille naurettiin, sanoivat he, tietäen että juutalaiset pitivät heitä taikamiehinä:

-- Me näimme hänen tähtensä idässä ja tulimme häntä kumartaen rukoilemaan. Missä hän on?

Koska kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssansa. Ja hän kokosi kaikki ylimmäiset papit ja kirjanoppineet kansan seassa ja kyseli heiltä, missä Kristuksen syntymän piti. Ja he pelkäsivät, että itämaalaiset hakivat Mariaa, joka oli Natsaretissa ja josta semmoisia puhuttu oli, ja sentähden, heitä eksyttääksensä, he näyttivät raamatusta paikan, että Kristuksen piti syntymän Betlehemissä.

Mutta tapahtui että Joosef ja Maria läksivät Natsaretin kaupungista henkirahoja maksamaan, sillä käsky oli käynyt keisari Augustukselta, että koko maailma piti verolliseksi laskettaman eikä köyhintäkään säästettämän. Ja niin he tulivat Betlehemiin antamaan itseänsä arvattaa.

Ja tapahtui heidän siellä ollessansa, että Marian synnyttämisen päivät tulivat täytetyiksi, ja hän synnytti siellä pojan, kapaloitsi hänen, ja pani seimeen, koska heillä köyhyyden tähden ei ollut sijaa missään huoneessa.

Ja täällä idän viisaat löysivät lapsen äitinsä Marian kanssa.

Ja he tervehtivät lasta, niinkuin itämailla on tapa tervehtiä kuningasta. Ja kaikki, jotka sen näkivät, ihmettelivät.

Mutta Maria hymyili, silitti lapsen päätä ja kutsui häntä nimeltä Jeesus, se on: kansan vapahtaja synnistä.