Part 5

ERÄS PORVARI (notkistaen polvea). Tämä presbyterilainen seurakunta Edinburghin porvareita esiintuo teille kunnioituksensa! Pyytäen suojelusta taistelevalle kirkollemme, toivotamme teille onnea kun olette voittaneet petturit ja viholliset, sekä rukoilemme Jumalalta siunausta sille lapselle, joka hiljakkoin on syntynyt kahden valtakunnan yhdistäjäksi, joidenka oikea perillinen hän yksin on. (Nousee). Jumala siunatkoon Mariaa, Skotlannin kuningatarta!

(Tätä kerrotaan kunniatoitotusten ja soitannon soidessa; kuningatar vastaa).

KUNINGATAR. Porvariemme kanssa kiitämme me korkeaa sallimusta siitä, että palajamme voittajana. Jotka majesteetti-rikoksen tekivät, heitä on joko la'in miekka kohdannut taikka he ovat vankeudessa, tai maanpakolaisuudessa. Jumala on vielä kerran tahtonut meidän vihollisille osoittaa että meidän valtamme on Hänen säätämänsä ja että Hän itse sitä suojelee. Sentähden on Hän myös vaaran aikana armollisesti lahjoittanut vallallemme perillisen, -- jonka nuoruuden minä uskon teidän turviinne, Skotlannin miehet! -- Vielä tulee meidän kiittää niitä miehiä, jotka ovat apunamme olleet näinä aikoina, -- kaikkein ensimäiseksi Bothwell'in jarlia, Skotlannin suuri-amiraalia, lordiluutnanttiamme rajalla. Jumala on suonut tämän miehen pelastaa kunniamme ja valtakuntamme toisen kerran! Hän on kukistanut kapinoitsijat ja tuo la'it Skotlantiin jälleen. Meitä surettaa ett'ei hän itse ole läsnä vastaan-ottamassa kiitostamme. Olemme myöskin velvolliset kiittämään veljeämme, Murray'n jarlia. Vaaran hetkellä otti hän asiamme huoleksensa, ja maan on kiittäminen häntä siitä sisällisestä rauhasta, jota se tätä nykyä nauttii. Monta uskollista tulee minun kiittää, teitäkin Edingburgh'in porvareita! Me tunnemme nyt toisiamme! Vaikka olemme vaimo, ei rangaistuksetta majesteettiamme vastaan rikota, ja teidän uskollisuutenne on kunniani vahvin kilpi!

KAIKKI. Eläköön kuningatar!

PORVARI (notkistaen polvea). Edingburgh on tahtonut viettää tätä päivää suurella juhlalla. Alamainen toivomme on että teidän armonne sitä läsnä-olollansa kunnioittaa, vaikkapa hetkeksi vaan.

KUNINGATAR (iloisena). Kiitän Edinburgh'in porvareita. Tunnin kuluttua odotan teitä täällä, seuratakseni teitä. Minä kiitän!

(Siirtyvät pois).

Me tahdomme puhua John Knox'in kanssa!

DARNLEY (astuu esille, notkistaa polvea). Notkistan polveani, rukoillen tulevaisuutenne puolesta ja sanoen teitä tervetulleeksi näille iloisille palajaisille!

KUNINGATAR. Me kiitämme teidän armoanne, jota turhaan odotimme tuloa tehdessämme. -- Nyt toivomme että saatatte meitä porvarien juhlalle, -- tällä hetkellä otamme puhuttelijoita vastaan.

(Hän kumartaa ja menee).

NELJÄS KOHTAUS.

KNOX. KUNINGATAR.

KNOX (kuningattarelle, joka istuu ajatuksissaan, katsellen Darnleyn jälkeen). Miksi olen minä käsketty tänne?

KUNINGATAR (selvittää ajatuksiansa). Kuulkaa minua, tämän juhlapuvun alla sydämmeni sykkii surusta ja epäilyksestä. Surua minulla on talossani, surua, jok'ei ikinä voi iloksi muuttua, (vaikenee hetkeksi) ja epäilystä minulla on hallituksessani, epäilystä tärkeimmässä kohdassa, nimittäin mihinkä minun on kääntyminen. -- En tahdo salata teiltä tällä minulle niin tärkeällä hetkellä, että Rizzio monesta syystä joutui varomattomuuteni uhriksi. Hänen kanssansa hajosi koko valtiotuumani; sillä hän yksin siinä sovitti yhteen kuteet ja loimet. -- Mutta, ennenkuin uudistan sopimukset katolilaisten valtain kanssa, tahdon vielä kerran koettaa sopia teidän kanssanne. Älkää sysätkö minua takaisin; olkaa nyt ainoastaan tällä kertaa hyvä ja lempeä minua kohtaan ja sanokaa minulle: Eikö todellakaan sopimus ole mahdollinen?

KNOX. Siihen olen jo niin monta kertaa vastannut teidän armollenne.

KUNINGATAR. Pelkkäin vaatimusten esiintuominen ei ole sovinnon yrittämistä.

KNOX. Teidän armonne tietää: tehdä jotain puoleksi, kieroa kauppaa totuudesta, sitä en voi.

KUNINGATAR. Ei, ei! Mutta sanokaa paljonko vaaditte?

KNOX. Tätä minä vaadin: teidän pitää luopua katolilaisesta uskonnosta, kammoa paavin viettelystä; sillä hän on tuo suuri antikristus!

KUNINGATAR. Oi, älkää puhuko niin! Muistakaa, lasna minua kastettiin katolilaiseen uskoon, nuoruudessani olen vihitty siinä uskossa ja siinä uskossa ovat kuolleet omaiseni haudatut, -- koko sydämmeni siinä elää!

KNOX. Ei ihmettä siis, että seisotte avuttomana, sillä Marthan tavalla ette ole parasta osaa valinneet.

KUNINGATAR. Säälikää minua -- puhukaamme nyky-ajasta ja tulevaisuudesta; sillä minä olen menehtymäisilläni epätoivoon.

KNOX. Sillä Jumala on tahtonut teitä varoittaa.

KUNINGATAR. Mitä tarkoitatte?

KNOX. Että te, sen jälkeen, mitä nyt olette kokeneet, vielä koetatte tehdä ainoastaan puoleksi mitä teette, että haluatte ainoastaan sopimusta eikä täydellistä tekoa -- sen minä sanon Jumalan pilkkaamiseksi.

KUNINGATAR. Minä en ymmärrä teitä!

KNOX. Tahdon siis puhua selvästi. Kun Manasse pilkkasi Jumalaa, vietiin hän pois vankeuteen Assyriaan. Vasta kun nöyrtyi, sai hän palata esi-isiensä valta-istuimelle. Mutta hänen poikansa Arnon ei ollut kuuliainen Herralle ja hänet tappoi hänen omat palvelijansa.

KUNINGATAR. Jesus Maria! Tämä on saarnata kapinaa.

KNOX. Tämä on saarnata raamattua.

KUNINGATAR. Tämä on vasten kaikkea kristillisyyttä, sillä kuningas on Herran voideltu.

KNOX. Manasse oli myös Herran voideltu.

KUNINGATAR. Oi, Knox! te tulette syypääksi kaikkeen onnettomuuteeni!

KNOX. Sillä raamattua en voi muuttaa!

KUNINGATAR. Mutta te voisitte olla ihminen!

(Hän itkee).

KNOX (lempeästi). Oi, suokoon Jumala että sydämmen todellinen sortumus olisi syypää näihin kyyneleisin ja että minä voisin sanoa nais-profeeta Huldan kanssa: "Että sydämmes on pehminnyt, koskas kuulit, mitä minä sanoin, ja olet nöyryyttänyt itses Herran edessä ja itkenyt minun edessäni, sentähden kokoon minä sinun isäin tykö, ettäs kootaan rauhassa hautaas, ettei silmäs näkisi kaikkea sitä onnettomuutta, jonka minä saatan tälle sijalle."

KUNINGATAR. Tahdon olla nöyrä, en tahdo väkivallalla levittää uskontoani tähän maahan. En tahdo nähdä toista yötä semmoista kuin se, jona Rizzio tapettiin. Mutta suvaitsevaisuutta minä vaadin; sillä minä harjoitan sitä itse. Minä teen uhrauksen: luettakoon se minulle ansioksi.

KNOX. Kun kuningas Saul tahtoi säilyttää itseänsä varten jonkun osan ja uhrasi lepyttääksensä Herraa, sanoi Samuel: "Kelpaako Herralle paremmin uhri, kuin että sinä kuulisit Herran äänen? -- Sillä tottelemattomuus on noituuden synti ja vastahakoisuus on taikaus ja epäjumalan palvelus."

KUNINGATAR. Minäkö olen epäjumalan palvelija?

KNOX. Olette.

KUNINGATAR. Oi, Knox, teette syntiä kun niin minulle sanotte.

KNOX. Jos olisin sitä sanomatta, niin tekisin suuremman synnin. Ylimmäinen Pappi Eli oli hurskas mies; mutta, kun ei hän estänyt poikiansa tekemästä syntiä, sentähden sai hän surmansa.

KUNINGATAR. Kuule minua: Minun uskontoni on yhtä pyhä minulle kuin teidän on teille. Mutta minä tahdon suoda teille uskonnon vapautta, palkattuja pappeja ja kaikki mitä siihen kuuluu, la'in valvonnan alla. Suokaa sitten katolilaisille samaa. Älkää salliko että noita kauhistuksia uudistetaan, jotka häpäisevät koko ihmiskuntaa! Kärsikäämme toisiamme, onhan kristin-usko rakkaus! Te itse, Knox, koettakaa harjoittaa tätä rakkautta, älkää jyriskö saarnastuoleista minua vastaan, joka olen teidän Herran säätämä kuningattarenne, älkää myöskään kiihoittako parlamenttia sen voideltua hallitsijaa vastaan; koettakaa ennemmin herättää kunnioitusta lakia ja esivaltaa kohtaan tässä villityssä maassa.

KNOX. Katolilainen uskonto on turmellut tätä kansaa. Katolilainen kirkko antaa synnin-päästöä kaikesta hurjuudesta, kostonhimosta, turhamaisuudesta ja ahneudesta! Meitä on syösty takaisin pakanuuteen. Nyt Herran enkeli asettuu portin viereen: sisäänpääsö suljetaan, jok'ainoa sivutie, oikotie ja mutkatie suljetaan. Mutta niin kauan kuin yksikään katolilainen kirkonovi on avoinna, niin kauan on kumminkin yksi sivutie, yksi oikotie, yksi mutkatie avoinna. -- Tämä on minun ajatukseni, korkea rouva, ja se on järkähtämätöin.

KUNINGATAR. Kauhea mies! Te teette oppinne Skotlannin elämän asiaksi, kansan asiaksi!

KNOX. Semmoinen se on. Huomatkaa tämän opin verratoin leviäminen, joka ainoastaan on verrattava siihen nopeuteen, millä Israel erämaassa kävi Herran mannaan käsiksi! Nyt tiedän sen: tämä sukupolvi voi hukkua, sillä meidän omat ruhtinaamme taistelevat meitä vastaan: tuleva sukupolvi on nostava maan jälleen, sillä pelastus on tuleva heistä!

KUNINGATAR. Ja se, joka ei voi seurata...

KNOX. Se hukkuu!

KUNINGATAR. Oi, minua heikko nainen, joka olen heitetty tähän aikakauteen ja tähän kansaan! Vaikka naitu, olen kuin leski, vaikka kuningatar, puhutellaan minua kuin rikoksellista alamaista; minä en käsitä teidän kovuuttanne.

KNOX. Ette käsitä aikakauttanne ettekä kansaanne. Juuri vastustuksen kautta Herran voima väkevimpänä ilmestyy, -- ajattelen, että te sentähden olette tänne tulleet. Sillä teidän vastustuksenne on vaikuttava, että uneliaskin herää, että mietokin innostuu, -- sillä tavalla olette te tahtomattannekin siunauksena tälle maalle.

KUNINGATAR. Ei, tämä käy liian pitkälle! Minä, teidän kuningattarenne, käsken luokseni rauhan apostolin, saadakseni häneltä neuvoa ja lohdutusta. Mutta hän syöttää minulle uhkauksia ja pilkkaa uskontoani! Hän sanoo että minä saatan kansani perikatoon ja että tämä ainoastaan Herran armon kautta muutetaan siunaukseksi. Hän vertaa minua raamatun jumalattomiin hallitsijoihin ja antaa kansalleni lupaa nostattaa kapinaa minua vastaan!

Nyt kutsun taivaan todistajaksi siitä, että olen tahtonut sovintoa, vaan että te olette sitä estäneet! Kantakaa edesvastausta siitä, sydämmeni teitä syyttää ja historiani on teitä syyttävä ijankaikkisesti! -- Älkää enää tulko silmieni eteen, paetkaa tätä maata! Te olitte osallisna viime salaliitossa, minä tiedän sen, ja papit, jotka ärsyttävät kansaa esivaltaa vastaan, ovat Jumalalle inhoksi -- emmekä ai'o kärsiä teitä rajojemme sisäpuolella!

KNOX. Jos teidän armollanne on syytös minua vastaan, niin alamaisuudessa pyydän tulla syytetyksi maan parlamentissa.

KUNINGATAR. Itse olette opettaneet, että meidän suhteen ei tarvitse huolia siitä, älkää siis itse odottako parempaa kohtelua! Sillä hallintoa pitää täällä olla. Kuningatar tahdon olla -- menkää!

KNOX. Minä pyydän hiljaisuudessa...

KUNINGATAR. Ei, ei sanaakaan enää ... mitä en ole kärsinyt ja enkö ole rukoillut sovintoa! Mutta vaikka minä olen se, joka on vääryyttä kärsinyt ja julminta rääkkäämistä, niin te olette näin ankara, näin ylpeä, näin kova... Oi, te menettelette häpeällisesti minua kohtaan!

(Hän itkee, Knox seisoo hetken aikaa kummastellen, kumartaa syvästi ja menee).

VIIDES KOHTAUS.

KUNINGATAR, sitten eräs HOVIMIES.

KUNINGATAR. Minä en voi hengittää samassa maassa, missä tämä hirmuinen mies ajattelee, -- nyt hänen täytyy mennä täältä pois. Aikeeni, koko elämäni ei voi edistyä hänen tähtensä; on niinkuin ajaisin arolla myrskyä vastaan. Nyt hän on karkoitettava! Ja hänen kanssansa hänen oppinsa; sillä se on hänen kaltainen, se on suvaitsemattomuutta, kiihoitusta, kapinaa, omavaltaista raamatunselitystä, joka kumoo yhteiskunnan lait ja järjestyksen. Käännyn kammolla siitä pois! -- Mutta kenenkä kanssa olen sitten menevä eteenpäin ... ja mihinkä?

HOVIMIES. Bothwell'in jarli on tullut!

KUNINGATAR (hämmästyy, melkein hämmentyy). Bothwellko täällä! Luulin hänen olevan rajalla?

HOVIMIES. Rajasota on päättynyt ja hän on voittaja!

(Menee, ovi avataan).

KUUDES KOHTAUS.

KUNINGATAR. BOTHWELL (upseeriensa seurassa).

KUNINGATAR. Tervetullut!

BOTHWELL. Olemme kiirehtineet ottaaksemme osaa yhteiseen tuloretkeen; mutta olemme kuitenkin myöhästyneet.

KUNINGATAR. Vastaan-ottamasta kiitostamme ja palkintoamme ette ole myöhästyneet.

BOTHWELL. Rohkenen molempien saamiseen esittää ne herrat upseerit, jotka minua seuraavat.

KUNINGATAR. Lordiluutnantin esitys on ylen-kyllä! Hyvät herrat, minä olen teitä muistava.

(He tervehtivät ja menevät).

KUNINGATAR. Oi, Bothwell, te olette Skotlannin miekka ja kuningattarenne kunnia!

BOTHWELL. Minä olen palvelijanne enkä muuta mitään.

KUNINGATAR. Tänä päivänä muistutatte meitä niin selvästi siitä hetkestä, jolloin ensikerran teitä nä'imme. Te olitte aivan nuorena taistelleet äitimme edestä, mutta ylivoiman karkoittamana tulitte pakolaisena hoviimme Parisiin. Raitisna ja vahvana kuin vuorelainen astuitte hienoihin huoneisin! Kuinka minua saatoittekin kotoani ikävöimään!

BOTHWELL. Tulin taisteluista ja vaaroista, se tietysti antaa miehelle arvoa tanssisalissa.

KUNINGATAR. Teidän suuret luonnonkirjanne koroittivat teitä noiden halpain hovi-ihmisten yli; me kaikki havaitsimme teissä sen miehen, joka sittemmin kukisti Murray'n kapinajoukon, ja nyt toistamiseen on pelastanut sekä meidät että Skotlannin. Te olette olleet uskollinen meitä kohtaan kaikissa vaiheissa, -- tuskinpa on toista Skotlantilaista aatelismiestä, josta voisimme samaa sanoa.

BOTHWELL. Teidän armonne kiitos ei ole minulle niin kallis kuin teidän luottamuksenne.

KUNINGATAR. Minä luotan teihin, -- huolimatta panettelemisista: minä luotan teihin!

BOTHWELL. Koettakaa minua, koettakaa minua!

KUNINGATAR. Minulla ei ole mitään toista! -- Oi, Bothwell, sanokaa minulle, kuinka voin päästä noista onnettomista uskonnonriidoista?

BOTHWELL. Siten että olette huolimatta niistä.

KUNINGATAR. Se on neuvo sekin! Ha, ha, ha!

BOTHWELL. Ko'otkaa johtajat ympärillenne, antakaa heille virkoja ja tiluksia!

KUNINGATAR. En voi osoittaa suosiota johtajille; sillä he ovat maanpakolaisuudessa.

BOTHWELL. Antakaa heidän palata!

KUNINGATAR. Majesteetin-rikkojain!

BOTHWELL. Kuka ei ole majesteetin-rikkoja Skotlannissa! Mitä haittaa, vaikkapa levottomat aivot melua nostattavatkin, kun ne vaan kukistetaan! Jaloa on elää pelkkien voitettujen kesken!

KUNINGATAR. Te ette suinkaan ole synkkä protestantti, te varmaankin olette katolilainen?

BOTHWELL. Itse en ole oikein tarkasti punninnut eroitusta, mutta sen olen huomannut, että mankujia on molemmin puolin.

KUNINGATAR. Ha, ha, ha!

BOTHWELL. Mutta, koska kuningatar kyselee minulta, niin sallittakoon minun kysyä kuningattarelta: mikä palkinto teillä on siitä, että vaivaatte itseänne näillä asioilla?

KUNINGATAR. Mikä palkintoko?

BOTHWELL. Minä en tarkoita tuota sisällistä palkintoa; sillä sen olen teistä havainnut, että se vaan on ollut huokauksia ja kyyneleitä, -- mutta ulkonaista, valtakunnassa taikka kuningattarena?

KUNINGATAR. Se ei todellakaan ole ollut suuri tähän asti?

BOTHWELL. Ette kai lukene sitä palkinnoksi, että teidän armonne niin runsaassa määrässä on saanut osaksensa kapinoita, petosta ja väkivaltaa kaikkina näinä vuosina.

KUNINGATAR. Mutta minä saan apua!

BOTHWELL. Hm -- sitä ei taida karttua muuta kuin mitä minun ratsurykmenttini voi pakko-veroituksella hankkia jonakin hauskana päivänä! Paavilta saatte ehkä rukousnauhan, kuningas Filip'iltä vähän Kypron-viiniä ja Katarinalta -- kun hän on oikein anteliaalla tuulella -- pullollisen myrkkyä.

KUNINGATAR. Ha, ha, ha! Tuossa on enemmän totuutta, kuin koko vuosien keskusteluissa.

BOTHWELL. Vielä asia, jos minun sallitaan...

KUNINGATAR. Puhukaa, puhukaa!

BOTHWELL. Te olette nuori, kaunis, nerollinen, ja kumminkaan ette näiden juttujen tähden koskaan saa elää! -- Neljä kapinaa on jo häirinnyt teidän lyhyttä hallitus-aikaanne. Mannermaan juonet ja englantilaiset juonet repivät teitä repimistään. Milloin tahdotaan teitä vangita ratsastusretkellä, milloin hyökätään kirkkoonne jumalanpalveluksen aikana, milloin yön-aikana huoneisinne, taikka murhataan uskollisia palvelijoitanne kaukana teistä tai kuninkaallisessa läheisyydessänne! Ja tämä kaikki muka uskonnon tähden ja vuoksi! Katsokaa miten huolenpitonne näistä asioista teitä palkitsee, -- sill'aikaa nuoruutenne kuluu ja varistelee lehtiä kuin ruusupuu myrskyssä!

KUNINGATAR. Niin, se on totta, se on totta!

BOTHWELL. Jos edes saisitte jotain aikaan kaiken tämän kautta, niin te, kuin jalo ihminen ainakin, ette pitäisi lukua vaaroista ja vaivoista. Mutta missä määrässä ovat uskonnon asiat selvinneet sitten kuin te Skotlantiin tulitte? Samaa sekavuutta, samaa valhetta! --

KUNINGATAR. Niin, niin, aivan niin!

BOTHWELL. Joka kerran on ruvennut pyrkimään jonkun tarkoituksen perille, ei aina huomaa että hän sitä kaartaa eikä lähesty. Vieras sen havaitsee ja voi varoittaa. Minä olen tämä vieras, minä sanon teidän armollenne: kaikki, mitä tähän asti olette miettineet ja tehneet tämän maan uskonnollisissa asioissa, on vaan saattanut teidät perikadon partaalle. -- Jättäkää sentähden nuo asiat siksensä; olkaa ihminen, nainen, nuori, kuningatar! Onhan maailmassa sentään muitakin säveleitä, kuin virsien, ja muitakin paikkoja kuin haudat! -- Tulkaa, antakaa mulle kättä ja seuratkaa minua tanssiin! Taikka taistelu-kentälle höyryvän hevosen selässä! Ottakaa elämän seppele ja pankaa se noihin keväisiin kiharoihin, te olette kauniimpi kuin metsän haltiatar, valloittakaa luonto, kuin hän, niin kauan kuin se vielä tuoksuu -- syksy tulee kyllä aikanansa!

KUNINGATAR. Mies, te tungette huoneeseni kuin auringon säde! Te olette kuin laulu ikkunan alla; itse seison keskiajan luostarilinnassa, vanhat kuvat synkissä holviloissa rupeevat hengittämään ja elämään, lapsuuteni unelmat heräävät ja minä juoksen ulos avonaiselle altaanille. Näköala siellä on kuin kirkas päivä ilon sinivärissä, ja siellä istutte itse altaanin alla ja ojennatte minulle kättä ratsunne selästä, ja vieressänne seisoo oma ratsuni satuloittuna, -- silloin painun minä alas teidän luo, ja liikkeelle lähdetään, noiden maisemien kautta, joita lapsuudessani uneksuin! Ympärilläni on taas Franskan hovi, trubadurien iloinen joukko näkyy naisten liehuvien huntujen väliltä, liput liepehtivät, tässä seurassa olen minä kuningatar ja ilo on kuningaskuntani! Niin, viekää minut ulos kevään riemuihin! Pitäähän elää ennenkuin kuolee!

BOTHWELL. Pitää, pitää!

KUNINGATAR. Ja älkää sitten jättäkö minua niinkuin kaikki muut; minä tarvitsen juuri voimallista miestä avukseni, sillä minä olen kauhean yksinäni!

BOTHWELL. Ei alakuloisuutta!

KUNINGATAR. Oi, minun kävi nyt niinkuin aina, kun ajatukseni lentää tulevaisuutta kohti, minä tunsin kahleen painoa, josta en ikinä irti pääse.

BOTHWELL. Ah, -- minä ymmärrän ... Darnley!

KUNINGATAR. Niin.

BOTHWELL. Minäkin olen nainut, mutta se ei koskaan kahleelta tunnu.

KUNINGATAR. Ei, sillä te lemmitte nuorta, kaunista vaimoanne

BOTHWELL. Siksi hän on melkein kylmä ja itsevaltainen ... mutta minä en loukkaa häntä, minä vältän häntä. Minä hankin itselleni työtä; kun ihminen on toimessa, ei hän ikävöi eikä sure!

KUNINGATAR. Niin, jos minulla olisi teidän voimanne...

BOTHWELL. Minä olen vakuutettu siitä, että teidän armollanne on se voima; ette vaan koskaan ole koettaneet! Aloittakaa siten, että luovutte hänestä.

KUNINGATAR. Sen alun olen jo tehnyt...

BOTHWELL. Jatkakaa häntä unohtamalla. Työ ja huvitus, rohkeus ja onni -- ne riippuvat toisistansa. Matkustakaa kauniissa maassanne, käykää vierailemassa lordienne luona, nouskaa vuorien kukkuloille, metsästäkää, tanssikaa, -- lähtekää sitten alas vuonoille, taikka ulos merelle, siellä minä olen kasvatettu: merellä on ihanata! Siellä tuuli vie surut pois avaruuteen ja mieli jännitetään, kuin purje. Siellä herää suuria aatteita ja siellä saatte sen voiman, joka ne toteuttaa.

KUNINGATAR. Niin, teidän seurassa voin unhottaa, voin vielä onnelliseksi tulla! Minä tunnen sen! Totta tosiaan, luonnollakin on alttarinsa, siinä ovat surut uhrattavat! -- Minä tunnen teidän puhuessanne elämän-halua, josta en tahdo luopua. Nuorella verellä on toisiakin toiveita kuin mitä munkit opettavat. Me saimme suudelman luonnon vahvoilta voimilta, meidän tulee se takaisin antaa ennenkuin kuolemme. -- Joka on arka ja heikko, hän sukeltakoon elämän syvyyteen, uutta voimaa saadaksensa! Jonka hermot alkavat vavista, hän tehköön aamuretkiä uskaliaisuuden virkistävässä, raittiissa ilmassa! -- Tulkaa, minä tahdon tehdä ensimäisen retken!

SEITSEMÄS KOHTAUS.

Entiset. Lordi STUART. DARNLEY. PORVARIT.

STUART. Hovi ja porvarit odottavat teidän armoanne.

KUNINGATAR. He tulkoot eteemme.

(Ovia avatessa kuuluu hiljaa alku samasta marssista, kuin viimein).

PORVARI (notkistaa polvea). Noudattaen käskyänne olemme tulleet viemään teidän armonne juhlalle.

(Hän nousee).

DARNLEY (astuu hiljaa esille). Teidän armonne käskystä olen tullut saattamaan teitä suurelle juhlalle.

KUNINGATAR. Minä olen niin onnellinen, mylord, että voin olla teidän apuanne vailla -- (hiljemmin) ainiaksi! (Darnley horjuu pari askelta taaksepäin ja jää seisomaan etulavalle oikeanpuoliseen nurkkaan). Tahtooko Bothwell'in jarli saattaa meitä sille juhlalle, joka oikeastaan on hänen toimittamansa.

BOTHWELL (astuu esiin, notkistaa polvea, tarttuu kuningattaren käteen; soitetaan kovasti).

(Kulkua järjestetään parittain, ensin kuningatar Bothwell'in kanssa; he menevät Darnleyn ohitse katsomatta häneen; näin kulkee toinen pari toisensa perästä hänen ohitsensa; muutamat katselevat häntä nauraen tai pilkaten, muutamat ei ollenkaan; näyttämö tulee tyhjäksi, soitantoa kuuluu kauan).

KNOX. Ota tämä syntinen, mutta kovin rangaistu sielu, ota se katumuksen kiiras-tulen kautta sun armoosi!

(Kuullessansa Knox'in ääntä katsoo Darnley ylös, painaa kätensä yhteen häntä vastaan; kun Knox on lopettanut, kavahtaa hän ylös, heittäytyy hänen syliinsä ja itkee nyyhkyttää).

KNOX. Poikani, oletko nyt saanut kylläksi elämän ilosta ja riemusta.

DARNLEY. Nyt olen saanut kylläksi!

KNOX. Tahdotko nyt palata sinne, missä kaikki on ijankaikkista?

DARNLEY. Nyt tahdon palata sinne, missä voin rakkautta saada; -- minä tarvitsen sitä, jota saan rakastaa!

KNOX. Sen olet saava! -- Sinä, William, joka itse olet sitä tietä käynyt, sinun täytyy nyt auttaa minua saattamaan häntä ijankaikkisen rakkauden luo.

DARNLEY (Taylorille). Sinä et ole mennyt luotani? Joka ei jättänyt minua tänään, sen täytyy jäädä luokseni kuolemaani asti! --

TAYLOR. Kuolemaanne asti!

(He syleilevät toisiansa).

KNOX. Aika on mennä täältä pois.

DARNLEY. Eikä koskaan palata.

TAYLOR. Oi tuota lupausta hän ei täytä!

(Alhaalta pihalta kuuluu sadottain ääniä, jotka huutavat: "eläköön Skotlannin Maria!" "Eläköön kuningatar!" Kunniatoitotuksia ja kanunan-laukauksia).

DARNLEY. Nyt maa tärisee hänen jalkojensa alla. Nyt hän on voittanut! -- Ja minä olen voitettu!

KNOX (katselee hetken aikaa hänen murhettansa). Josko sinä voitat, sitä en tiedä; -- mutta että hän voitetuksi joutuu, sen tiedän!

Esirippu lankee.

NELJÄS NÄYTÖS.

Vanha metsä.

ENSIMÄINEN KOHTAUS.

Metsästäjät, joita ei näy, laulavat:

Kanervikko poistuen pölyää, haukka kuningattaren kiidättää.

Lemua luo pihlajat, koivutkin; torven äänet karkaavat vuorihin.

Ilma kirkas on ja sää kaunis vain. Eespäin, eespäin rientäkää saavuttain!

Iloakin maailman ajakaa poies virtaan Tuonelan! Joutukaa!

Murray ja Lethington, metsästyspuvuissa ratsupyssyt käsissä, tulevat nopeasti oikealta, seisahtuvat ja katselevat vasemmalle; sanottuansa muutaman sanan Murray menee perälle päin ja katoo, Lethington vetäytyy hitaasti ja vakoillen takaisin. Kuningatar tulee Bothwell'in seurassa; hän istuu.

KUNINGATAR. Ollessani yksin korkeain puiden suojassa minusta tuntuu kuin äänettömyys kanunan-laukauksen jälestä.

BOTHWELL. Ei, minusta on kuin seisoisin kätkettynä väijymässä.

KUNINGATAR. Bothwell! Bothwell! Metsä on onnettomien suoja. Kaikki, mitä maailmassa on vainottu, on saanut rauhaa metsien suojassa. Ettekö muista Davidia, kun hän pakeni Saul'ia, ja Jothan'ia paetessaan Abimelech'ia, taikka profeeta Eliasta yksinänsä ilmestyksiensä kanssa Horeb'in vuorella?