Part 12

-- Mutta kerro minulle ainakin -- virkoin, minkätähden, miten ja missä tarkoituksessa sinut on lähetetty tänne. Miten olet saanut tietää nimeni ja sen paikan, missä saatoit minut tavata?

Hän sanoi jo kauan tunteneensa herra G.M:n. Tämä oli lähettänyt noutamaan häntä kello viisi, ja hän oli seurannut lakeijaa, joka oli tuonut sanan, suureen taloon, jossa oli tavannut tuon herran pelaamassa piketti-peliä kauniin naisen kanssa. Molemmat olivat pyytäneet häntä tuomaan minulle tuon kirjeen, kerrottuaan, että hän oli tapaava minut vaunuissa Saint-André-kadun päässä.

Kysyin häneltä, eivätkö he olleet sanoneet hänelle enempää. Hän vastasi punastuen, että he olivat herättäneet hänessä sen toivon, että minä pitäisin hänet seuranani.

-- Sinua on petetty -- sanoin hänelle -- tyttö-parka, sinua on petetty. Sinä olet nainen, sinä tarvitset miestä, mutta tarvitset sellaista, joka on rikas ja onnellinen, ja täältä et voi sellaista löytää. Palaa, palaa herra G.M:n luo. Hänellä on kaikki, mitä vaaditaan siltä mieheltä, joka tahtoo olla kaunisten naisten rakastama. Hänellä on annettavana kalustettuja huoneustoja ja ajoneuvoja. Mitä minuun tulee, jolla ei ole muuta annettavana kuin rakkauteni ja uskollisuuteni, niin naiset ylenkatsovat varattomuuttani ja ivaavat yksinkertaisuuttani.

Lausuin lisäksi joukon asioita, milloin surullisia, milloin rajuja, mikäli minua kiihoittavat mielenliikutukset vuoroin vaimenivat ja pääsivät voitolle. Mutta näitä heikensi lopulta niiden oma rajuus sen verran, että ne antoivat sijaa harkinnalle. Vertasin tätä viime onnettomuuttani samanlaisiin toisiin jo kokemiini, enkä katsonut olevan syytä sen johdosta antautua suurempaan epätoivoon kuin edellisienkään vuoksi. Tunsinhan Manonin: miksi surinkaan niin rajusti onnettomuutta, joka minun olisi pitänyt aavistaa? Miksi en ennemmin hakenut parannuskeinoa? Olihan vielä aikaa. Minun ei ainakaan sopinut säästää vaivojani, ellen tahtonut syyttää itseäni siitä, että laiminlyöntini kautta omalta osaltani olin syypää kärsimyksiini. Aloin siis tuumia kaikkia keinoja, jotka saattoivat avata minulle toivojen tien.

Yritys väkivaltaisesti riistää hänet herra G.M:n käsistä olisi ollut epätoivoisa keino, joka vaan oli omansa syöksemään minut turmioon ja joka ei tarjonnut vähäisintäkään onnistumisen mahdollisuutta. Mutta arvelin, että jos olisin voinut saada tilaisuuden sanoa hänelle parikin sanaa, olisin ehdottomasti voinut jossain määrin vaikuttaa hänen sydämeensä; tunsinhan niin hyvin kaikki sen tunteelliset puolet ja olinhan varma siitä, että hän minua rakasti. Olisinpa lyönyt vetoa siitä, että tuo eriskummainen mielijohde lähettää minulle sievä tyttö minua lohduttamaan lähti hänen aivoistaan ja että se todisti hänen sääliään minun kärsimyksiäni kohtaan.

Päätin pinnistää koko kekseliäisyyteni saadakseni tavata hänet. Tutkittuani keinoja, toista toisensa jälkeen, kiinnyin tähän: herra de T. oli heti alunpitäen osoittanut minulle niin herttaista avuliaisuutta, etten vähääkään voinut epäillä hänen vilpittömyyttään ja auliuttaan. Päätin viipymättä lähteä hänen luokseen ja pyytää häntä kutsuttamaan luokseen herra G.M:n muka jotain tärkeää asiaa varten. En tarvinnut puolta tuntia enempää puhuakseni Manonin kanssa. Aikomukseni oli päästä itse hänen huoneeseensa, minkä luulin helposti käyvän päinsä herra G. M:n poissaollessa.

Tämä päätös rauhoitti minua jonkun verran, ja minä annoin runsaan maksun tytölle, joka vielä oli jäänyt luokseni, ja viedäkseni häneltä halun palata niiden luo, jotka hänet olivat lähettäneet, pyysin hänen osoitteensa, uskotellen hänelle, että aioin tulla hänen luokseen yöksi.

Nousin vaunuihin ja käskin ajaa täyttä laukkaa herra de T:n asunnolle. Onneksi tapasin hänet kotona. Matkalla olin tämän suhteen ollut levoton. Pari sanaa riitti selittämään missä pulassa olin ja mitä apua toivoin häneltä.

Hän oli niin ihmeissään kuullessaan miten G.M. oli voinut vietellä Manonin, että hän, joka ei tietänyt, että minä itse olin myötävaikuttanut onnettomuuteeni, jalomielisesti tarjoutui kokoamaan kaikki ystävänsä kehoittaakseen heitä käyttämään käsivarsiaan ja miekkojaan minun rakastettuni vapauttamiseen.

Mutta minä selitin hänelle, että tällainen meteli voisi olla turmiollinen Manonille ja minulle.

-- Säästäkäämme veremme viimeiseen hätään -- huomautin minä. Minä haudon mielessäni vaarattomampaa keinoa, jolta odotan yhtä hyvää menestystä.

Hän lupautui empimättä tekemään kaiken, mitä häneltä pyysin. Ja kun olin toistanut, että nyt oli kyseessä vaan ilmoittaa herra G.M:lle, että hän halusi puhua hänen kanssaan, sekä edellisen viivyttäminen poissa kotoa yhden tai parin tunnin aikana, herra de T. lähti heti minun kanssani matkaan, täyttämään tämän pyyntöni.

Tuumimme sopivaa keinoa pidättääksemme tuota herrasmiestä niin kauan. Neuvoin häntä ensin jostakin ravintolasta kirjoittamaan G.M:lle tavallisen kirjelipun ja siinä pyytämään häntä viipymättä tulemaan sinne jotain tärkeätä asiaa varten, joka ei sietänyt lykkäystä.

-- Minä puolestani -- lisäsin minä -- tulen pitämään silmällä hänen poistumistaan kotoaan, ja vaikeudetta pääsen sisälle taloon, jossa ei kukaan muu minua tunne kuin Manon ja Marcel, joka on palvelijani. Sillä aikaa te pidätte seuraa herra G.M:lle, ja voitte sanoa hänelle, että se tärkeä asia, jonka johdosta haluatte puhua hänen kanssaan, on rahapula, että muka juuri olette hävinnyt käteiset rahanne pelissä ja onnettomuudeksenne kunniasanallanne vielä paljoa enemmän. Kuluu aikaa ennenkuin hän on vienyt teidät rahakirstunsa ääreen, ja minulle jää riittävästi aikaa tuumani toteuttamiseen.

Herra de T. noudatti tätä ohjetta yksityiskohtaisen tarkasti. Jätin hänet erääseen ravintolaan, missä hän nopeasti kirjoitti kirjeensä. Minä asetuin matkan päähän Manonin asunnosta. Näin kirjeentuojan saapuvan, ja G.M:n hetkeä myöhemmin jalan ja palvelijan seuraamana poistuvan. Niin pian kuin hän oli ehtinyt poiketa toiselle kadulle, minä menin uskottoman lemmittyni portille ja kolkutin huolimatta sisälläni kiehuvasta vihasta yhtä kunnioittavasti kuin temppelin ovelle. Onneksi Marcel tuli avaamaan. Annoin hänelle merkin vaieta. Vaikka minulla ei ollut mitään pelättävää toisten palvelijain puolelta, kysyin häneltä kuiskaten, voiko hän kenenkään huomaamatta viedä minut siihen huoneeseen, missä Manon oli. Hän vastasi, että se helposti kävi päinsä, jos melutta nousimme isoja portaita yläkertaan.

-- Joutukaamme siis -- sanoin minä -- ja koeta estää jokaista tulemasta sinne ylös, niin kauan kuin minä olen siellä.

Häiriintymättä pääsin sisälle tuohon huoneeseen.

Manon luki paraikaa kirjaa. Nyt täytyi minun ihmetellä tämän eriskummaisen naisen luonnetta. Kaukana siitä, että hän olisi säikähtynyt nähdessään minut, hän osoitti ainoastaan niitä yllättymisen merkkejä, joita ei voi salata nähdessään henkilön, jonka on luullut olevan kaukana.

-- Kas, sinäkö se olet, lemmikkini! hän huudahti ja tuli minua syleilemään yhtä hellästi kuin tavallisesti. Hyvä Jumala, kuinka sinä olet uhkarohkea! Kuka olisi tänään voinut odottaa sinua tänne?

Minä irtaannuin hänen käsivarsistaan, ja sen sijaan, että olisin vastannut hänen hyväilyihinsä, työnsin hänet halveksien luotani ja peräydyin pari kolme askelta hänestä. Tämä menettelyni saattoi hänet hämille. Hän jäi seisomaan asentoonsa ja loi katseensa minuun kalveten.

Oikeastaan olin niin ihastunut hänet jälleen nähdessäni, että minulla tuskin oli voimia avata suutani häntä nuhdellakseni, vaikka vihani olikin täysin oikeutettu. Kuitenkin sydämeni vuoti verta siitä, että hän oli minua niin kauheasti solvaissut. Palautin sen eloisasti mieleeni kiihoittaakseni närkästystäni ja koetin saada silmäni hehkumaan toisenlaisesta tulesta kuin rakkauden. Kun minä muutaman hetken pysyin vaiti, ja hän huomasi kiihoittuneisuuteni, näin hänen vapisevan ilmeisesti pelosta.

Tätä näkyä minä en voinut sietää.

-- Oi, Manon -- sanoin hänelle hellästi, sinä uskoton ja valapattoinen Manon! Miten alankaan valitukseni! Näen sinut kalpeana ja vapisevana, ja olen yhä vielä niin herkkätuntoinen sinun vähimmillekin kärsimyksillesi, että pelkään liiaksi pahoittavani sinua soimauksillani. Mutta sen sanon sinulle, Manon, että sydämeni on murtunut sinun petoksesi tuottamasta surusta. Moisia iskuja ei anna rakastajalleen, ellei ole päättänyt syöstä hänet kuolemaan. Tämä on jo kolmas kerta, Manon, olen tarkoin laskenut ne, sellaista on mahdoton unhoittaa. Heti paikalla on sinun ratkaistava, miten tästälähin menettelet, sillä surullinen sydämeni ei enää jaksa kestää näin julmaa kohtelua. Tunnen, että se menehtyy ja että se on pakahtumaisillaan surusta. En jaksa sen enempää -- minä lisäsin, istuutuen tuolille; -- tuskin kykenen enää puhumaan ja pysymään pystyssä.

Manon ei vastannut minulle mitään. Mutta kun olin istuutunut, hän vaipui alas polvilleen ja nojasi päänsä minun polviini, peittäen kasvonsa minun käsilläni. Tunsin samalla, että hän kostutti niitä kyynelillään. Jumalat! kuinka sisälläni kiehui ja kuohui!

-- Oi Manon -- jatkoin huoaten -- on liian myöhäistä lahjoittaa minulle kyyneliä, aiheutettuasi surmani. Sinä teeskentelet alakuloisuutta, jota et kykene tuntemaan. Suurin kärsimyksesi on epäilemättä minun läsnäoloni, joka aina on ollut haitallinen huvituksillesi. Avaa silmäsi ja katso, kuka minä olen. Ei kukaan vuodata niin helliä kyyneliä onnettoman tähden, jonka on pettänyt ja sydämettömästi hylännyt.

Hän suuteli käsiäni, muuttamatta asentoa.

-- Sinä huikenteleva Manon -- aloin minä uudelleen -- sinä kiittämätön ja epäluotettava tyttö, missä ovat lupauksesi ja valasi? Sinä tuhannesti pintapuolinen ja julma rakastajatar, mitä olet tehnyt siitä rakkaudesta, jonka viimeksi tänään valallasi vahvistit? Vanhurskas taivas! -- lisäsin -- saattaako uskoton nainen siihen määrin pilkata sinua, niin pyhästi huudettuaan sinua todistajakseen: onko siis väärä vala saanut palkinnon! Epätoivo ja hylätyn tila siis tulevat uskollisen osaksi!

Näitä sanoja seurasivat niin katkerat mietteet, että vastoin tahtoani vuodatin muutaman kyynelen. Manon huomasi sen muuttuneesta äänenpainostani ja keskeytti viimein vaitiolonsa.

-- Kaiketi olen rikollinen -- hän sanoi minulle alakuloisena -- kun olen voinut tuottaa sinulle niin paljon surua ja mielenliikutusta. Mutta rangaiskoon minua taivas, jos olen tiennyt sitä olevani tai jos tahallisesti olen siksi tullut.

Tämä puhe tuntui minusta olevan niin vailla järkeä ja suoruutta, etten voinut hillitä rajua vihanpurkausta.

-- Iljettävää ulkokultaisuutta! -- huudahdin. Näen entistä selvemmin, että sinä olet kujeilija ja täynnä vilppiä. Nyt vasta tunnen kurjan luonteesi. Hyvästi, sinä halpamainen olento -- näin jatkoin nousten ylös -- kernaammin kuolen kuin tästälähin olen missään tekemisissä sinun kanssasi. Rangaiskoon taivas minua, jos enää koskaan katson sinua ainoankaan katseen arvoiseksi! Jää uuden rakastajasi luo, rakasta häntä, inhoa minua, luovu kunniallisuudesta ja järkevyydestä; minä sille nauran, sillä kaikki on minulle yhdentekevää.

Hän kauhistui niin tätä kiivauttani, että, yhä ollen polvillaan tuolin ääressä, jolta minä olin noussut, katseli minua vavisten ja rohkenematta hengittää. Minä menin vielä muutaman askelen ovea kohti, kääntäen päätäni ja tuijottaen häneen. Mutta minun olisi täytynyt menettää kaikki inhimilliset tunteet, jotta olisin voinut vastustaa niin suurta viehätysvoimaa.

Tämä epäinhimillinen voima puuttui minulta niin kokonaan, että minä äkkiä siirtyen vallan päinvastaiseen mielialaan palasin tai oikeammin syöksyin vallan maltittomana hänen luokseen. Otin hänet syliini ja suutelin häntä hellästi, herkeämättä. Pyysin häneltä anteeksi kiivauttani, tunnustaen, että olin raaka ja etten ansainnut onnea olla sellaisen naisen rakastama kuin hän.

Sain hänet istumaan ja kun olin laskeutunut vuorostani polvilleni vannotin häntä kuuntelemaan minua ollessani tässä asennossa. Kaiken, mitä nöyrä ja intohimoinen rakastaja voi kuvitella kunnioittavinta ja hellintä, minä suljin muutamaan sanaan anteeksipyytäessäni. Anoin häneltä armona anteeksiannon sanaa. Hän kietoi käsivartensa kaulaani sanoen, että hän tarvitsi minun hyvyyttäni saadakseen minut unhoittamaan minulle tuottamansa surun. Lisäksi hän sanoi pelkäävänsä etten minä saattanut hyväksyä, mitä hän toi esiin puolustuksekseen.

-- Minäkö! -- keskeytin heti. Oh, enhän pyydä sinulta mitään puolustusta. Hyväksyn kaiken, minkä olet tehnyt. Minun ei suinkaan sovi vaatia sinulta menettelysi syitä. Olen ylen tyytyväinen, ylen onnellinen, jos ei kallis Manonini kiellä minulta sydämensä hellyyttä. Mutta -- näin jatkoin ottamatta huomioon surkeata tilannettani -- sinä kaikkivaltias Manon, sinä, joka mielesi mukaan luot iloni ja suruni, etkö sallisi minun nyt, kun olen tyydyttänyt sinut nöyrtymykselläni ja katumukseni todisteilla, puhua kanssasi alakuloisuudestani ja kärsimyksestäni? Saanko sinulta kuulla, miten minun käy tänään ja oletko kumoamattomasti tuominnut minut kuolemaan, kun aiot viettää ensi yön kilpailijani kanssa?

Hän jäi hetkeksi miettimään vastaustaan.

-- Ystäväni -- näin hän sitten virkkoi, käyden levollisen näköiseksi -- jos heti alussa olisit puhunut näin selvästi, olisit säästänyt itseltäsi paljon levottomuutta ja minulta hyvin kiusallisen kohtauksen. Kun kärsimyksesi johtuu ainoastaan mustasukkaisuudesta, olisin poistanut sen tarjoutumalla heti seuraamaan sinua maailman ääriin. Mutta minä kuvittelin, että kirje, jonka herra G.M:n nähden kirjoitin sinulle, ja tyttö, jonka lähetimme luoksesi, aiheuttivat surusi. Ajattelin, että sinä mahdollisesti pidit kirjettäni ivana ja tuota tyttöä, jos luulit hänen tulleen luoksesi minun kehoituksestani, todisteena siitä, että hylkäsin sinut, liittyäkseni G.M:ään. Se ajatus hämmensi minut äkkiä, sillä vaikka olinkin viaton, huomasin asiaa harkitessani, että ulkonaiset seikat näennäisesti todistivat minua vastaan. Mutta -- näin hän jatkoi -- tahdon, että olet tuomarinani, sittenkuin olen selittänyt oikean asianlaidan.

Hän kertoi minulle nyt kaiken, mitä oli tapahtunut senjälkeen, kuin oli tavannut herra G.M:n siinä paikassa, missä juuri olimme. Tuo herra oli todella vastaanottanut hänet kuin maailman ylhäisimmän ruhtinattaren ainakin. Hän oli näyttänyt hänelle kaikki huoneensa, jotka olivat sisustetut ihmeteltävän aistikkaasti ja somasti. Hän oli pukuhuoneessa laskenut hänelle pöytään kymmenentuhatta frangia, joihin oli lisännyt muutamia hohtokivi-koristeita, joiden joukossa olivat ne kaulavitjat ja se helminen rannerengas, jotka Manon jo oli saanut hänen isältään. Sieltä hän oli vienyt hänet saliin, jota Manon ei vielä ollut nähnyt, missä herkullinen ateria oli katettu. Häntä olivat pöydän ääressä palvelleet ne uudet lakeijat, jotka herra G.M. erityisesti oli palkannut häntä varten ja joiden käski siitä lähtien katsoa häntä valtijattarekseen. Lopulta hän oli näyttänyt hänelle kuomivaunut, hevoset ja muut lahjansa. Tämän jälkeen hän ehdoitti, että he odottaessaan illallista pelaisivat korttia.

-- Myönnän -- hän jatkoi -- että tämä loisteliaisuus minua hämmästytti. Ajattelin, että olisi ollut vahinko yks kaks hylätä näin suuria etuja ja tyytyä viemään mukaansa ainoastaan nuo kymmenentuhatta sekä hohtokivi-koristeet, -- että tässä oli saavutettavissa varallisuudentila, joka hyvin soveltui sinulle ja minulle, ja että saattaisimme elää miellyttävästi herra G.M:n kustannuksella.

-- Sen sijaan, että olisin ehdoittanut teatteriin menoa, päätin tutkistella hänen mielialaansa sinuun nähden, tietääkseni, mitä mahdollisuuksia meillä olisi tavataksemme toisemme siinä tapauksessa, että suunnitteluni onnistui. Huomasin hänet hyvin myöntyväiseksi. Hän kysyi, mitä minä ajattelin sinusta ja oliko minun ollut ikävä jättää sinut. Sanoin hänelle, että sinä olit kovin rakastettava ja että aina olit kohdellut minua niin herttaisesti, että olisi luonnotonta vihata sinua. Hän myönsi, että sinä olit kunnon mies ja että hän oli halunnut saavuttaa ystävyytesi.

-- Hän tahtoi tietää, mitä luulin sinun arvelevan lähdöstäni, varsinkin silloin, kun saisit tietää minun olevan hänen vallassaan. Minä vastasin, että rakkauttamme jo oli kestänyt siksi kauan, että se oli ehtinyt vähän laimentua, että sinä et muuten ollut varsin hyvissä varoissa ja ettet kenties pitäisi minun menettämistäni niin suurena onnettomuutena, se kun vapauttaisi sinut painavasta taakasta. Lisäsin että minä, kun olin varma siitä, että sinä ottaisit asian levollisesti, en ollut epäröinyt mainita lähteväni Parisiin asioille. Tähän sinä muka olit suostunut, olit tullut mukaan, etkä muka ollut näyttänyt erityisen levottomalta, kun minä sinut jätin.

-- Jos luulisin hänen tahtovan elää sovussa minun kanssani -- näin virkkoi herra G.M. -- niin olisin valmis tarjoamaan hänelle palvelustani ja olemaan hänelle kohtelias. Minä vastasin, että mikäli tunsin sinun luonnettasi en epäillyt että sinä vilpittömästi vastaisit sellaiseen kohteluun, etenkin -- näin huomautin -- jos hän voisi parantaa sinun raha-asioitasi, jotka ovat olleet kovin rappiolla siitälähtien kuin välisi omaisiisi ovat olleet huonot. Hän keskeytti minut vakuuttaen tarjoavansa sinulle kaikkea apua, johon suinkin kykeni, jopa lisäksi, jos haluaisit solmia uuden rakkaussuhteen, hankkivansa sinulle sievän tytön, jonka hän oli hylännyt kiintyessään minuun.

-- Minä hyväksyin hänen tuumansa -- hän jatkoi -- sitä varmemmin karkoittaakseni hänen epäluulonsa, ja yhä enemmän vahvistuen suunnitelmassani etsin ainoastaan keinoa saattaakseni sen sinun tietoosi, jotta et olisi tullut kovin levottomaksi minun jäädessäni pois sovitusta kohtaamisesta. Sitä varten ehdoitin, että hän jo samana iltana lähettäisi luoksesi tuon uuden rakastajattaren, jotta minulla olisi ollut tilaisuus kirjoittaa sinulle. Minun oli pakko turvautua tähän juoneen, kun en voinut toivoa, että hän hetkeksikään jättäisi minua rauhaan. Hän nauroi ehdoitukselleni, kutsui saapuville palvelijansa, kysyi, voiko hän heti tavata entisen rakastajattarensa ja lähetti hänet tätä etsimään eri paikoista. Hän kuvitteli, että tuon naisen oli mentävä Chaillot'hon sinua tavatakseen; mutta minä sanoin hänelle, että minä erotessani sinusta olin luvannut jälleen tavata sinut teatterissa tai että sinä, jos joku seikka esti minua sinne lähtemästä, olit luvannut odottaa minua vaunuissa Saint-André-kadun päässä. Sentähden oli parempi lähettää uusi rakastajattaresi sinne, jos ei muun, niin sen vuoksi, ettet turhaan kuluttaisi siinä koko yötäsi! Sanoin hänelle vielä, että oli sopivaa kirjoittaa sinulle pari riviä ja selittää tämän sijaisen tulo, jota sinun muuten olisi ollut vaikea käsittää. Hän suostui siihen. Mutta minun oli pakko kirjoittaa hänen läsnäollessaan, ja minun täytyi varoa liian avoimia sanoja.

-- Näin on kaikki käynyt -- lisäsi Manon. En salaa sinulta mitään teoistani enkä tuumistani. Tuo nuori nainen tuli; huomasin hänet sieväksi, ja kun en epäillyt, että poissaoloni tuotti sinulle ikävää, toivoin vilpittömästi, että hän saattaisi huvittaa sinua muutaman hetken, sillä se uskollisuus, jota sinulta odotan, on sydämen uskollisuus. Olisin hyvin mielelläni lähettänyt luoksesi Marcelin; mutta en voinut saada vähintäkään tilaisuutta ilmaistakseni hänelle mitä tahdoin saattaa tietoosi.

Hän lopetti viimein kertomuksensa mainiten, kuinka suureen pulaan herra de T:n kirjelippu oli saattanut G.M:n.

-- Hän oli kahden vaiheilla lähtisikö luotani ja vakuutti, ettei aikonut viipyä kauan poissa. Sentähden näen levottomana sinut täällä ja säikähdin sinun tuloasi.

Hyvin kärsivällisenä kuuntelin tätä puhetta, Kieltämättä siinä oli minulle paljon julmaa ja nöyryyttävää, sillä olihan hän niin ilmeisesti aikonut olla minulle uskoton, ettei edes ollut huolinut sitä salata. Eihän hän voinut toivoa, että G.M. antaisi hänen viettää koko yötä vestaalin tavoin. Hän siis aikoi viettää sen tuon herran seurassa. Mikä tunnustus rakastajalle! Olin kuitenkin huomaavinani, että osaksi olin syypää hänen hairahdukseensa, minä kun ensin olin puhunut hänelle herra G.M:n tunteista häntä kohtaan ja niin sokeasti suostunut hänen uhkarohkeaan seikkailuunsa. Lisäksi sai minulle erikoinen luontainen taipumus minut liikutetuksi hänen kertomuksensa teeskentelemättömästä avomielisyydestä ja siitä herttaisesta ja suorasta tavasta, millä hän teki selkoa niistäkin yksityisseikoista, jotka minua enimmin loukkasivat.

-- Hän tekee syntiä ilman tahallista vilppiä -- ajattelin itsekseni. -- Hän on kevytmielinen ja varomaton, mutta hän on suora. Sitäpaitsi rakkaus yksin riitti sulkemaan silmäni näkemästä kaikkia hänen vikojaan. Olin ylen tyytyväinen toivoessani vielä samana iltana riistäväni hänet kilpailijaltani.

Kuitenkin sanoin hänelle:

-- Entä ensi yö, kenen kanssa aiot viettää sen?

Tämä kysymys, jonka alakuloisena tein hänelle, tyrmistytti hänet. Hän vastasi minulle ainoastaan katkonaisesti, vältellen.

Säälin hänen ahdistustaan, keskeytin tämän puheen ja selitin muitta mutkitta, että vaadin häntä heti paikalla seuraamaan minua.

-- Siihen suostun kernaasti -- hän vastasi; -- mutta etkö siis hyväksy minun juontani?

-- Oi, eikö jo riitä, -- minä huudahdin -- että hyväksyn kaiken, minkä tähänasti olet tehnyt?

-- Kuinka? Emmekö vie mukanamme edes noita kymmentätuhatta frangia? -- hän kysäsi. -- Hän on antanut ne minulle, ne ovat minun omaisuuttani.

Neuvoin häntä hylkäämään kaiken ja ajattelemaan yksinomaan pikaista poistumista, sillä vaikka tuskin olin ollut puolta tuntia hänen seurassaan, pelkäsin G.M:n paluuta. Mutta hän kiusasi minua niin hellittämättä suostumaan siihen, ettemme tyhjin käsin lähtisi tiehemme, että katsoin itseni velvolliseksi myöntymään jossakin määrin, hänen suostuttuaan niin paljoon.

Meidän valmistuessamme lähtemään, kuulin kolkutettavan kadunpuoleiselle ovelle. Minä olin aivan varma siitä, että se oli herra G.M., ja tämän ajatuksen aiheuttamassa hämmennystilassa sanoin Manonille, että tuo mies oli kuoleman oma, jos hän nyt ilmestyi eteeni. En todella ollut tarpeeksi tointunut raivostani, jotta olisin voinut hillitä itseni hänet nähdessäni. Marcel teki lopun tuskastani tuomalla minulle kirjelipun, joka oli minulle osoitettu, ja jonka oli vastaanottanut portilla. Se oli herra de T:n lähettämä.

Siinä sanottiin, että hän, G.M:n mentyä kotoansa noutamaan rahoja, hyväkseen käytti hänen poissaoloaan saattaakseen tiedokseni hyvin sukkelan tuuman: hän arveli, etten minä luontevammin voinut kostaa kilpailijalleni kuin syömällä hänen illallisensa ja viettämällä sen yön siinä vuoteessa, jossa hän oli aikonut levätä minun rakastajattareni rinnalla. Tämä näytti hänestä olevan sangen helposti toimeenpantavissa, jos minä voisin hankkia kolme tai neljä miestä, jotka olisivat kyllin tarmokkaita vangitsemaan hänet kadulla ja vartioimaan häntä seuraavaan aamuun asti. Itse de T. lupasi pidättää G.M:n ainakin tunnin ajan tavalla, josta hän aikoi tehdä selkoa palattuaan.

Näytin tämän kirjeen Manonille ja kerroin, mihin juoneen olin turvautunut esteettömästi päästäkseni hänen asuntoonsa. Minun ja herra de T:n päähänpistot olivat hänen mielestään erinomaiset. Me nauroimme niille hetkisen sydämemme pohjasta. Mutta kun aloin puhua jälkimäisestä tuumasta, niinkuin olisi se ollut vaan pilaa, hämmästyin kuullessani, että hän vallan tosissaan kehoitti panemaan sen täytäntöön mielijohteena, joka häntä suuresti viehätti. Turhaan kysyin häneltä, mistä äkkiä saatoin löytää sopivia miehiä vangitsemaan herra G.M:n ja uskollisesti vartioimaan häntä. Manon sanoi, että ainakin täytyi yrittää, kun herra de T. takasi meille vielä tunnin ajan, ja vastaukseksi muihin vastaväitteisiini hän huomautti, että minä olin tiranni ja etten ollenkaan välittänyt hänen toivomuksistaan. Hän ei voinut kuvitella mitään hauskempaa kuin mitä oli tämä tuuma.

-- Sinä syöt illallista hänen lautaseltaan -- hän toisti -- sinä nukut hänen lakanainsa välissä, ja varhain huomisaamuna viet mukaasi hänen rakastajattarensa ja hänen rahansa. Silloin olet kostanut sekä isälle että pojalle.