Part 2

_Jussi_. Ei taida onnistua se lentämisen konsti, vai kuinka Mikko?

(Pojat nauravat, pilkkaavat ja surkuttelevat Mikkoa.)

_Tytöt_ (tulevat). Älkää nyt sitä raukkaa enään kiusatko!

_Ville_ (tulee kantaen Mikon saappaita). Saakelin tuimaa menoa, kun saappaat jaloista heltiävät. (Asettaa ne Mikon eteen.)

_Mikko_ (ottaa saappaansa). Noin taas. Tästä en pääse enään mihinkään. (Purskahtaa itkemään.) Tähänkö minun pitää nyt kuoleman? Elämän ijäkseni kuoleman!

(Itkeä lollottaa, saappaat käsissä ja puoli ruumista ikkunan ulkopuolella.)

_Ulla_ (tulee). Mitä elämää täällä pidetään? Vai te, junkkarit! Koko maailma halkee teidän melustanne.

_Mikko_. Tule Ulla kulta auttamaan!

_Ulla_ (rientää esille). Mitä? Voi hyvä isä sentään! Poikkiko on koko mies?

_Mikko_. Ei vielä joka paikasta. Noin taas. Äh! Auta nyt aikonensa.

_Ulla_. Kuinka herran nimessä sinä sinne seinän rakoon olet joutunut?

(Alkaa rääjätä Mikkoa pois.)

_Aaro_. _Mikko_ pistäytyi vähän tyttöjen pariin, mutta hätääntyi, raukka, meidän tulostamme.

_Ulla_ (hellittää). Vai sitäkö sinä --?

_Mikko_. Älä hellitä! Älä! Valehtelevat vaan. --

(Kiskoo itsensä irti Ullan avulla.)

_Ville_. Näkeehän sen meiningit saappaistakin.

_Mikko_ (nousee jaloilleen saappaat kädessä). Soo, soo! Noin taas. Ne kiskottiin --

_Aaro_. Pianhan se nähdään mitä Mikko saunassa toimitti. Kyllä tuommoinen noen paljous jo johonkin tarttui. (Vetää esille Aliinan, jonka suun ympärystä on noessa.) Tuossa on pikkusen tartunnaista ensi aluksi!

(Kaikki nauravat. Aliina seisoo hölmistyneenä ja nolona paikallaan.)

_Ulla_ (raivoissaan Mikolle). Sinä hulttion! Vai sellainen sinä oletkin! Olipa onni että ajoissa paljastit koiruutesi.

_Mikko_. Noin taas --

_Ulla_. Paikalla pois minun alueeltani!

_Mikko_ (pakenee Ullaa). Usko minua ystäväni --

_Ulla_. Juuri paikalla pois! Äläkä enään ikinä näytä itseäsi minun pateillani.

_Mikko_. Mutta entäs se pappilan matka? Suuruspäivissä --

_Ulla_. Minä en ole ikinä aikonutkaan mennä pappilaan sinun kanssasi, enkä vastakaan aio. Sentin -- vai vielä pappilaankin!

(Menee kiireesti pois.)

_Mikko_. Soo, soo! Vai niin on asia! Soo, soo!

_Aaro_ (nauraa). Taisipa täti joksikin aikaa karkkamustua naimishommista.

_Aina_. Tepsiäpä taisi se sinun ristitikkusi.

_Kalle_ (Aliinalle). Pyyhkis häntä nuot jäljet edes, kun kerran on antanut toisen niin suudella itseänsä.

(Poistuu Aliinasta.)

_Aliina_ (menee perässä). Se on vissiin aika vale! (Alkaa itkeä.) Minä en ole ikinä mitään antanut kellekään, Kalle! Kuule Kalle! Minä puhun totta vaikka valalle pantaisiin.

_Aina_ (nauraa). Älä ole milläsikään Kalle! Minä sen Aliinan huulet nokesin ja Mikon myöskin.

_Aaro_. Kyllä Mikko voi todistaa, ettei Aliina ole antanut suudella itseään. Eikös ole totta Mikko?

_Mikko_ (itku suussa). On kyllä. Ei kukaan ole koskaan antanut minun suudella itseään.

_Aaro_. Eikö edes tätikään?

_Mikko_. Ee, ei -- tätikään.

_Aina_. Voi raukka sentään! Surkutella täytyy sellaista kohtaloa. Ei se sitten missään käy päinsä, jos ei mallassaunalla.

Loppu.