Chapter 1

Produced by Tapio Riikonen

MAKSIMILIAN AUGUSTI MYHRBERG

Suomeksi kokoon pannut

J. KROHN

Werner Söderström, Porwoo, 1881.

[Tähän elämäkertaan on käytetty kaikki tiedossa olewat hajalliset kirjoitukset Myhrberg'istä ynnä myös koko joukko wainajan sukulaisilta ja ystäwiltä saatuja suullisia tarinoita.]

Ruotsinwallan aikana oli hywin tawallista että ruotsalaisia miehiä lähetettiin meidän maalle wirkamiehiksi. Sillä lailla myös saapui Suomeen wiime wuosisadan lopulla ruotuwäen kapteeni Antti Myhrberg, joka sai tulliherran paikan Raahen kaupunkissa. Eikä aikaakaan, niin kiintyi hän uuteen kotiinsa wielä lujemmilla kuin wirkawelwollisuuden siteillä; hänen näet onnistui saada omaksensa kaunis ja moniawuinen neiti Kristiina Sowelius, jonka suku -- perisuomalaista Sowioin kantaperää -- oli Raahen wanhimpia, rikkaimpia. Yhtähywin muutti kapteeni Myhrberg sotawuonna 1808 takaisin synnyinmaallensa, lieneekö hänen sitten, niinkuin muutamat kertowat, täytynyt soturina rientää paikalleen armeijassa wai joku muu syy ollut waikuttimena. Hänen waimonsa ei kuitenkaan seurannut häntä Ruotsiin; hän jäi lasten kanssa -- niitä oli wiisi poikaa ja yksi tytär -- asumaan Knuuttilan tilalle likellä Oulua, missä kaupungissa kapteeni wiime aikoina oli tulliwirkaansa toimittanut.

Rouwa Myhrberg oli monin puolin erittäin etewä nainen. Hänellä oli jalo sydän, luja mielenlaatu ja luonnoltaan tawattomat hengen lahjat. Näitä wiimemainittuja hän, koska ei siihen aikaan wielä mitään kouluja tyttöjä warten meidän maassamme löytynytkään, oli omin neuwoin harjoitellut ja kehitellyt. Hän oli oppinut ja lukenut paljon, warsinkin maantietoa ja historiaa koskewia kirjoja, niin että häntä yleisesti mainittiin puoleksi kunnioittawaisella, puoleksi pilkkailewaisella liikanimellä "Raahen kirjasto" (muuta kirjastoa ei silloin ollutkaan olemassa koko kaupungissa). Tieteellisten lukemistensa rinnalla oli hän myös kaunokirjallisuuttakin lukenut paljon enemmän kuin useimmat naiset Suomessa hänen aikanansa. Parempaa opettajaa ja kaswattajaa ei siis olisi woinut toiwoakaan noille isättömäksi jääneille lapsille. Pienestä pikaraisesta asti he jo kuuliwat äidin suusta innokkaita tarinoita sekä muinais= että nyky=ajan mainioista jaloista miehistä ynnä myös eläwiä, kirjallisia kertomuksia wieraista maista ja kansoista. Kaikesta tästä kohosi heidän mielensä ja halunsa jo aikaiseen tawallisista jokapäiwäisistä tapauksista ihmiskunnan ylimmäisiin pyrintöihin ja tottuiwat heidän silmänsä laajempaan kuin oman kotinurkan piiriin.

Merkillistä ja sangen huwittamaa on kuulla kuinka nämät äidin kertomukset aiwan eri lailla, kunkin erilaista luonnetta myöten, waikuttiwat lapsiin. Muut weljekset -- joista useammat sitten tuliwat merikatteineiksi -- kuulteliwat mielimmin juttuja Kolumbus'esta tai muista matkaajoista kaukaisilla mailla. Mutta kolmas poika ei tyytynyt ennen kuin sai äidin tarinoimaan Kreikan ja Rooman urhoista; silloin hän wasta kuulteli koko sydämmestään, suu auki, silmääkään räwähtämättä.

Tämä poika, _Mattias Aukusti_ [edellisen arkipäiwäisen nimen hän sitten itse muutti runollisemmaksi Maksimilianiksi], syntynyt Raahessa Heinäk. 24 p. 1799, kuuluu olleen näöltään, terweydeltään ja wäkewyydeltään ilminen karhun pentu. Kaikki Myhrberg'in pojat oliwat riwakat kaikissa ruumiinharjoituksissa ja karskit kaikkia säitä kestämään. Oikein Suomen poikien tawalla saattoi nähdä heidän tulikuumasta saunasta, punaisina kuin krawut, juoksewan ulos lumihankeen piehtaroimaan. Hiihtämisessä, uimisessa, weneenlaskussa, ampumisessa he oliwat mestareita. Kaikki muut woitti kuitenkin Mattias Aukusti woimallaan, taitawuudellaan ja pelottomuudellaan, niin että aina oli kumppaleittensa päämiehenä ja kuninkaana. Tähän ylimmäiseen paikkaan wielä wahwisti hänet leikkiweljein rakkaus, jonka hän lujalla uskollisuudellaan ystäwyydessä sekä suoralla, jalolla sydämmellään oli taiwuttanut puolellensa.

Hywä onni on säilyttänyt meille pari hywin luonnetta kuwaawaista, hauskaa juttua tästä Myhrberg'in wallattoman poikuuden ajasta. Pienenä paitaressuna lankesi hän kerran kalliolle ja löi suuren kuhmun otsahansa. Pikku mies tuosta ei parkaissut, ei älähtänyt, nousi waan wakawasti, mitään wirkkamatta seisaalleen; mutta kun hän sitten hattua päähänsä pannessa hawaitsi ettei saanutkaan paisunutta otsaansa siihen sisään, kas silloin wasta kyyneleet silmistä purskahtiwat; kipu ei ollut hänen wakawuuttaan woinut järkähdyttää, siihen tarwittiin woimallisempi mielen liikutin -- harmistus. -- Toisessa tilaisuudessa taas, kun pojat myllymäellä peuhaeliwat, Myhrberg sai hurjan mieli=johteen päähänsä ja tarttui ympärikäywään tuulimyllyn siipeen, muka lentää yrittääkseen. Siipi, kohotettuaan häntä kappaleen matkaa ilmaan, sitten, niinkuin luonnollista oli, wiskasi hänet aika wauhtia jälleen maahan, jossa pojalta molemmat käsiwarret katkesiwat. Walittamatta, itkemättä kärsi Myhrberg kowaa kipuansa, antaen ääneti, niinkuin wanha sotasankari, tehdä waiwaisille jäsenilleen kaikki tarpeelliset temput. Mutta nähdessään äitinsä itkewän -- se olikin ensikerta, että hän sitä oli nähnyt -- tää lujamielinen poikakaan ei woinut enää pitää sydämmestä uhkuawia wesikarpaleita. Ajan ja paikan täydelliseksi kuwaamiseksi olkoon tähän wielä lisätty, että käsiwarsien sitojana ja parantajana ei ollutkaan mikään oppinut lääkäri, waan wanha wiisas akka, jonka huulien malosta wirtaeli yhtä paljon loitsurunoja kuin kädestä woiteita. Kumpainenko konsti siinä lienee tehnyt tehoisimman waikutuksen, jääköön puhumatta; se waan on warma että moni Turkkilainen ja moni mun wastustaja sitten on saanut kowin hywin kokea, ettei Myhrberg'in luut tuosta katkeemisesta suinkaan olleet tulleet heikommiksi.

Oulun triwialikoulun läpikäytyänsä lähetettiin Myhrberg 14=wuotisena Upsalaan asuma=oppilaaksi prow. Grennander'in luoksi. Niinkuin kerrotaan käwi häneltä ruotsin kielen puhuminen sinne tullessa sangen kankeasti, sillä kotona ja koulukumppalein seurassa oli suomi ollut puhekielenä. W. 1815 hän pääsi Upsalassa ylioppilaaksi ja seisoi w. 1818 kansliatutkinnon, jonka perästä muutti Turun yliopistoon, woidaksensa saada wiran kotimaassa. Ruotsin ja Suomen wälinen merenselkä ei ollut siihen aikaan wielä muutamissa tunneissa kuljettawa, niinkuin uyt sen perästä kun höyrylaiwat tuliwat käytäntöön. Silloin piti hyyrätä itselleen sija johonkuhun niistä purjehaaksista, joilla Ranta=Suomalaiset weiwät ruokatawaroita Tukholmaan kaupaksi. Näissä kömpelöissä aluksissa oltiin kokonaan tuulten ja aaltoin mieliwallan alla; matka saattoi, jos wastatuuli sattui tai myrsky pakoitti jonkun saaren suojaan menemään, monta wuorokautta, jopa pari wiikkoakin kestää. Ruoasta ei ottanut laiwuri koskaan wastatakseen; siitä saiwat matkustajat itse pitää huolta miten tahtoiwat ja taisiwat. Tässä puheena=olewalla retkellä oli Myhrberg, jolla oli sukulaisia Tukholmassa, ottanut Martan mureet osaksensa niin hywin omasta kuin myös yhden matkakumppaninsa, nuoren suomalaisen lääkärin puolesta. Merelle tultua katui tämä lääkäri kuitenkin pian kauppaansa, sillä Myhrberg'in ewäs=säkki oli sangen spartalaista laatua, ja wielä päälliseksi oli pari lasipurkkia, jotka parhaat ruoka=aineet sisältiwät, mennyt rikki. Hywin iloiseksi tuli siis meidän herkkusuu, kun sai tilaisuuden olla lääkäritaidollaan wähän awullinen wanhalle, samassa laiwassa matkustawalle, kiwulloiselle herralle, joka kiitollisuudesta pyysi häntä omista runsaista ja hienonmakuisista aterioistaan osaa ottamaan. Myhrberg siis jäi yksin järsimään kuiwia lampaankäpäliään ja kowia korppujaan. Matkalla, joka tuli tawattoman pitkä=aikaiseksi, kerrotaan wielä Myhrberg'in tawallisesti wiettäneen aikansa loikkumisella kauas aluksen parsipuita ulommaksi ulottuwan puomi=purjeen ontelossa kuwussa, jossa kyllä mahtoi olla hywä ja mukawa kiikkupaikka, mutta samassa myös jokseenkin läheinen waara laiwan kallistuessa joutua Wellamon neitien sylihin. Yhtä paljon kuin tämä seikka kuwaa Myhrberg'in wakawata, jopa uhkarohkeata pelottomuutta, yhtä paljon myös toinen juttu tästä Turun matkasta osoittaa hänen herkkää kunniantuntoaan. Samalle nuorelle lääkärille, joka nyt oli laiwassa matkakumppanina, oli Myhrberg Tukholmassa wallattomuudessaan tehnyt pienen kepposen. Sen oli lääkäri, Myhrberg'in tietämättä, kostanut wähän pahemmalla koirankurilla ja wielä laittanut lisäksi niin että isäntäwäki siinä talossa, missä he asuiwat, luuli Myhrberg'in syypääksi tähänkin, luwallisen poikamaisuuden rajain yli hiukan menewään tekohon. Keskellä Ahwenan meren selkää wasta sai Myhrberg asiasta tiedon ja juoksi kohta laiwurin luoksi, wimmatusti waatien että aluksen kokka jälleen käännettäisiin Tukholmaan. Hän tahtoi kaikin mokomin saada kunniansa jälleen puhtaaksi, ennen kuin matkaansa jatkaisi. Tätä waatimusta tietysti ei kuitenkaan ollut mahdollista täyttää.

Turussa, johon nyt Myhrberg tuli, oli ylioppilaitten elämä siihen aikaan jokseenkin hurja ja raaka. Ylenjuominen ynnä sitten peuhaaminen kaduilla ja tappelut sällien kanssa oli jokapäiwäisenä huwituksena. Tämmöisissä otteluissa oli uuden tulokkaan herkuleenwertainen wäkewyys ja leijonankaltainen rohkeus sangen terwetulleita apulaisia. Yhtenäkin yönä taas koputettiin Myhrberg'in ikkunaan: eräs ylioppilasparwi oli joutumaisillaan tappiolle sällien kourissa; "kapraalia" (sen liikanimen oli Myhrberg kumppalein kesken saanut) tarwittiin wälttämöttömästi awuksi. Mutta mitenkä se oli tehtäwä? Jos hän meni ulos lukittuin owein ja portin kautta, niin heräsi siitä warmaankin talonwäki ja seuraawana päiwänä, jos tappelusta rehtorille walitettiin, olisiwat todistukset olleet aiwan walmiit. Myhrberg senwuoksi keksi sukkelan keinon; hän kiipesi hiljaa kammarinsa uuninpiipun kautta katolle, laskeutui kadulle ja riensi taistelutanterelle. Siellä kallisti hänen woimansa pian woiton ylioppilaitten puolelle, mutta kahakka tuli niin kauheaksi, että poliisin täytyi tulla wäliin. Pitkäin koipiensa awulla pujahti Myhrberg perään=ajajain näkywistä ja palautui taas samaa tietä kammariinsa, missä hän kätki nokiset waatteensa piiloon ja itsensä peiton alle sänkyhynsä. Kun sitten poliisi, joka "kynnestä oli leijonan" tuntenut, waikkei pimeässä ollut mahdollista näöltä täyttä warmuutta saada, tuli hänen kortteeriinsa häntä hakemaan, oli hän sywimmästä unestaan herääwinään ja kummasteli suuresti kuinka häntä saattoi syyttää yöretkestä. Poliisimiehet, hämillänsä muka erhetyksestään, läksiwät tyhjin toimin matkoihinsa.

Myhrberg'in todellisesti ritarilliselle, jalolle hengelle käwiwät kuitenkin nämät "katuoja=sodat" (siksi hän niitä nimitti) hywin pian inhoksi. Hän luopui niistä ja rupesi kaikkein jalompain pyrintöin johtajaksi kumppalein kesken. Yhä suuremmaksi karttui hänen ympärilleen kunnollisten ylioppilaitten joukko, ja wiimein wihdoin uskallettiin käydä wallitsewan raakuuden kimppuhun. Ylioppilaskunta kutsuttiin yhteen tawalliseen kokouspaikkahansa, forum'iin, s.o., yliopiston juhlasalin eteishuoneesen, jossa pielien alustimet oliwat puhuja=lawoina. Kiihkeän wäittelyn perästä saatiin siellä se päätös toimeen, että wasta olisi rauhallisempi, siwistyneelle nuorisolle sopiwampi elämä wietettäwä. Juhlallisessa saattojärjestyksessä marssittiin nyt Uudelle Torille, jonka keskelle sorwatut koiwusauwat, jommoinen aina oli jokaisella ylioppilaalla kädessä ja jotka oliwat taisteluissa parhaina aseina, wiskattiin suureen kasaan ja poltettiin. Samoin kuin Myhrberg oli ollut tämän tuuman ensimmäisnä keksijänä, samoin hän myös oli ensimmäisenä sitä toimeen panemaan; hänen sauwansa lensi ensiksi maahan röykkiön aluspuuksi.

Ne, jotka tähän aikaan tunsiwat Myhrberg'in, kuwaawat häntä ulkomuodoltaan kauniiksi, käytökseltään hienosti siwistyneeksi, wilkkaaksi, suoraksi, rakastettawaksi nuorukaiseksi, joka mielellään otti osaa seura=elämään ja jota mielellään seura=elämässä nähtiin. Hän osasi hywin tanssia ja paitsi sitä teki hänen kaunis, miehuullinen näkönsä jä wilkas puhelahjansa että neitoset hywin halukkaasti toiwoiwat häntä tanssikumppalikseen. Mutta Myhrberg'illä oli se tapa että hän harwoiu läksi tanssiin pyytämään, ennen kuin muut nuoret herrat jo sen oliwat tehneet. Silloin hän katsoi kutka tytöt oliwat kumppalitta jääneet ja walitsi yhden niistä. Siinäkin pienessä seikassa ilmautui jo hänen jalo mielenlaatunsa.

Lakitieteellisissä luwuissaan sitä wastaan ei häntä sopinut kehua kowin ahkeraksi. Asia olikiu se, että hän niitä warsin wastahakoisesti, ainoasti pakosta harjoitteli. Arkipäiwäiset kansliatoimet ja wirkapöydän ääressä kykkimiset ei hänen romantiselle mielellensä tarjonneet mitään toiwottawaa tulewaisuutta. Jo Upsalassa ollessansa hän oli ilmoittanut halunsa sota=ammattiin; mutta isänsä, tylyyteen asti ankara mies, oli sen jyrkästi kieltänyt. Turussa tämä soturi=halu sai uuden muodon, joka warmaankin olisi ollut isälle, jos hän siitä olisi tiedon saanut, wielä monta wertaa inhoittawaisempi. Likempi tutustuminen Saksan uudempaan kirjallisuuteen oli näet nuoren Myhrherg'in luonnoltaan romantista seikkailus=intoa suuresti kiihdyttänyt, ja sanomat 1820=luwun alussa Etelä=Euroopan maissa nousseista kapinoista yksinwaltaa wastaan sytyttiwät sen ilmituleen. Myhrberg'in mieli rupesi palamaan halusta päästä sinne wapauden sankarein rinnalla taistelemaan. Isän kuolo juuri tähän aikaan poistikin häneltä tämän halun kowimman esteen ja täten saatu pieni perintö wielä antoi apukeinon sen täyttämiseen hänelle käsihin. Kohta seuraawana wuonna (1822) läksi Myhrberg Tukholmaan ja suoritti, eräältä maanmieheltä saadun walmistawan opetuksen perästä, tykkiwäen tutkinnon Marieberg'in kadettikoulussa. Espanjan kielen oppimisen, joka aiotussa hankkeessa oli suuresti tarpeellinen, hän jo oli Turussa aloittanut ja nyt Tukholmassa jatkanut menestyksellä, joka hänen opettajansa aiwan hämmästyksiin saattoi.

Noin kaikin puolin warustauneena läksi hän eräässä Suomen laiwassa Lissabon'iin, josta sitten jatkoi matkansa maata myöten Espanjaan. Hänen olostansa tässä maassa owat tiedot sangen wähäiset ja hämärät, wieläpä ristinriitaiset. Muutaman kertomuksen mukaan oli hänen perille joutuessaan kapina juuri tullut kukistetuksi kuninkaalle awuksi rientäneen franskalaisen armeijan kautta. Toinen, niinkuin wasta saamme nähdä, luotettawampi tarina sitä wastoin wakuuttaa hänen wielä saaneen ottaa osaa Riegon wiimeiseen urhoolliseen wastarintaan. Myhrberg joutui wangiksi. Ulkomaalaisena hän pelastui niistä armottomista rangaistuksista, joilla kuningas Ferdinand kosti wapauden toiwojille; hän wietiin waan ulos maasta Marseillen kaupunkiin.

Täälläpä oli kohta uusi tilaisnus retkeilyhalun tyydyttämiseen tarjona. Kreikkalaisetkin oliwat pari wuotta takaperin nostaneet kapinan julmia sortajiansa Turkkilaisia wastaan ja kaikissa Euroopan kansoissa, joiden koko siwistynyt ihmisluokka lapsuudesta asti oli ihastellut Muinais=Kreikan Leonidaita, Themistokleitä ja Kimoneja, oli herännyt harras halu auttamaan näiden jälkeläisten wapautusyritystä. Marseillessä par'=aikaa warustettiin wapaehtoista sotajonkkoa Kreikkalaisille awuksi. Myhrberg kohta riensi ewersti Jadwier'in luoksi, joka oli pestaustoimen johtajaua. Siellä hän tapasi suuren joukon jo ennen tulleita pyrkijöitä, enimmäksi osaksi Napoleon'in entisiä upseereita, jotka oliwat pitkään rauhaan ikäwystyneet ja halusiwat wereksiä werisiä laakereita. Mutta jokainen heistä waati kapteinin, ewerstin, jopa kenraalinkin arwoa, kukin sitä myöten mikä arwo hänellä ennen oli ollut. Jadwier oli heidän kanssaan pahimmassa kuin pulassa, lupaellen tyydytystä kunkin pyynnölle niin pian kuin suinkin mahdollista. "Mitä sitten te haluatte?" kysyi hän nyt sisään astuneelta pitkäwartaloiselta, riwakannäköiseltä nuorukaisetta. -- "Pyssyä, herra kenraali!" kuului Suomen pojan waatimaton wastaus. "No, Jumalan kiitos, wiimeinkin toki yksi sotamies!" huudahti Jadwier, ja siitä hetkestä alkoi näiden miesten wälillä se molempia kunnioittawa uskollinen ystäwyys, joka sitten yhdisti heidät kaiken heidän elin=aikansa.

Aiwan kohta ei Myhrberg kuitenkaan wielä päässytkään toiwonsa perille. Retkikunnan warustamiseen ja walmistamiseen kului koko talwi 1823-4 ja seuraawa kesäkin lisäksi. Tämän wäli=ajan wietti Myhrberg suureksi osaksi Pariisissa, missä hän Ruotsin lähettilään, kreiwi Löwenhjelm'in kautta tuli tuttawuuteen Franskan etewimpäin Philhellenein (Kreikan ystäwäin) kaosa ja muutenkin sai tilaisuutta seurustella siwistynein, jaloin herrain ja rouwain kanssa. Syksyllä 1824 wasta purjehti Jadwier joukkonsa kanssa, johon myös meidän Myhrberg kuului, Kreikanmaalle.

Millä tunteilla, millä toiweilla tuli=intoinen nuorukainen astui maalle lapsuudesta jo hänelle tutulle ja rakkaalle rannalle, on helppo arwata. Nyt hänen piti saada omin silmin nähdä ne tanteret, joilla äidin suusta ihastuksella kuulut sankarityöt oliwat tapahtuneet. Nyt hänen piti itsekin saada käydä Leonidasten ja Themistoklesten jälkiä ja warjella pyhää Kreikan maata, nykyisen ihmissiwistyksen imettäjää, dardarilaisten Persialaisten wielä dardarilaisemmilta jälkeläisiltä, Turkkilaisilta. Paikka, johon hän ensin tuli, ei ollut tosin muinais=ajoista kuuluisa; mutta sen sijaan se jo oli tässä sodassa kerjennyt saada nimelleen ijäti kuulumattoman loiistehen. Se oli _Missolonghi_, jossa kaksi wuotta ennen 500 urhoa oli kestänyt 10,000:n Turkkilaisen rynnäköitä, siksi kun wihollisen, menetettyänsä kaksi kolmatta osaa wäestänsä, oli täytynyt tyhjin toimin peräytyä.

Pianpa kuitenkin sai walitettawasti Myhrberg nähdä ja kokea kaikellaista, joka kyllä olisi saattanut sammuttaa kirkkaimmankin toiwon, jäähdyttää tulisimman innon. Pitkällisestä orjuudestaan turmeltuneina, käyttiwät itsiänsä Kreikkalaiset monella halweksittawalla tawalla. Heidän keskenään oli alin=omainen kateus ja riita, joka suuresti haittasi sodan käyntiä. Alttiiksi=antaumus ja sankarius oliwat melkein yhtä harwinaiset nähdä kuin walkea korppi tai musta joutsen. Omaisuutensa lahjoittaminen pyhän wapautus=sodan tarpeisin ei sattunut paljon kellekään mielehen. Awuksi rientäneet muukalaiset saiwat usein nälkää nähdä tai wäkiwaltaan turwautua, koska läpikuljettawien seutujen asukkaat eiwät tahtoneet antaa heille kyytihewosia eikä leipäpalaakaan muuten kuin rahasta, wieläpä ylenmääräisistä hinnoista. Sota=aseisin oli enin osa kansaa aiwan tottumaton; sillä Turkkilaiset eiwät olleet sallineet heille minkäänlaisia aseita. Aika ajalta oli aina käyty etsimässä kristittyin huoneet läpi, ja kowa rangaistus oli kohdannut jokaista, keltä määrättyä mittaa hiukkaa pitempi puukkokin sattui löytymään. Siitä syystä nyt kreikkalaiset soturit ampuessaan aina käänsiwät päänsä taaksepäin, peläten leimahdusta, taikkapa myös laukaisiwat pyssyjänsä, tukki lanteillaan! Kuinka usein luodit sillä tawoin sattuiwat satutettawaan, sen ymmärtää jokainen. Taisteluun he marssiwat aina suurella pauhulla ja urhoollisella huudolla; mutta, sodan alussa kumminkin, muutamain turbanien (Turkkilais=lakkien) näkö hywin pian ajoi heidät pakoon. Melkein ainoat Manner=Kreikkalaisista, jotka todellista urhoutta osoittiwat, oliwat Wuorelaiset, jotka suureksi osaksi eiwät olleet koskaan taipuneet Turkkilaisen ikeen alle, waan wuosisatojen kuluessa yhä käyneet pientä sissisotaa näitä wastaan, tilaisuuden tullessa myös omia kansalaisiaankin roswoellen. Näillä tietysti oli myös hywä harjoitus kaikkien aseitten käyttämisessä; mutta ne oliwat toiselta puolen niin wallattomat ja hurjat, että niistä wälistä oli yhtä paljon haittaa kuin hyötyäkin.

Surkean esimerkin heidän tawoistaan ja yleisestä kurittomuudesta sai Myhrberg pian tulonsa perästä tilaisuuden nähdä. Muutama nuori päällikkö, yksi Sulilainen (Sulin wuoriston asukas) seurassansa, tuli entisen paschan seraljin (naishuoneen) eteen, jota nyt kruuti=kellariksi ja patrnuna=tehtaaksi käytettiin, ja waati röyhkeästi sisäänpääsöä. Wartijain päällikkönä olewa upseeri, nimeltä Sass (hänkin Suomesta kotoisin), ilmoitti että sinne ei ollut kenenkään walta päästä ilman ylipäällikön luwatta. Kreikkalaiset, siitä huolimatta, koettiwat wäkisinkin mennä sisään, ja Sass, koska sitä estellessään sattui wähän tyrkkäämään Sulilaista, sai wimmastuneelta roswolta puukonpiston rintahansa, niin että paikalla kaatui knoliaksi. Asian laidan täydeksi kuwaamiseksi on wielä tarpeellinen lisätä, että kaupungissa olewat Sulilaiset, kun heidän kumppaninsa wangittiin, miehissä tarttuiwat aseisin ja wapauttiwat hänet jälleen.

Mainioin kaikista Missolonghiin siihen aikaan kokoutuneista Philhelleneistä oli englantilainen runoniekka Byron. Tulisen hänkensä koko innolla oli hän antanut Kreikkalaisten asiaan. Hänen suuret rikkautensa, jotka hän oli walmis alttiiksi antamaan, olisiwat, wiisaasti käytettäinä, olleet arwaamattomaksi awuksi. Mutta Kreikkalaisten toimettomuuden tähden jäiwät hänen hankkimansa kepeät wuorikanuunat y.m, enimmäkseen käyttämättä; heidän hillimättömyytensä tähden täytyi hänen jälleen hajoittaa se Sulilais=parwi (500 miestä), jonka hän oli palkkoihinsa ottanut ja hywillä aseilla warustanut. Kukin waan koki haalia itselleen niin suuren osan kuin mahdollista rikkaan lord'in muka loppumattomista aarteista, kilpaa imarrellen, walehdellen panetellen toisia, jopa petellenkin ja warastellen. Pettynyt toiwo masensi Byron'in mielen, wilustus mursi sielun tuskasta jo heikontuneet ruumiin woimat. Myhrberg saattui olemaan määrätty wartijaksi Byron'in huoneen portille, sinä iltana, huhtikuun 19 p. 1825, jona tuo "tuhaksi palanut tuliwuori" (siksi häntä M. nimitti) wiimein sammui.

Kaikki nämät ylläkerrotut asiat tekiwät Kreikkalaiset Myhrberg'ille, samoin kuin myös monelle muulle heille awuksi rientäneelle muukalaiselle, pian inhottawiksi. Myöhemmin sotaretkiltään kertoessaan hän aina heistä puhui aukarimmilla ylenkatseen sanoilla, ja päinwastoin kiitteli Turkkilaisia kunnon miehiksi. Mutta tämä mieli=ala ei kuitenkaan saattanut häntä hetkeksikään poislähtöä ajattelemaan eikä myös estänyt häntä haikailemasta hywiä Turkkilais=ystäwiänsä woimainsa perästä.

Akka tieltä käänteleikse, Eipä mies pahempikana,

Myhrberg tiesi että noiden kurjain Kreikkalaisten lapset ja lastenlapset, jos wapaudessa saisiwat syntyä ja kaswaa, jo tulisiwat ihan toisenlaisiksi ihmisiksi, ja tämän wapauden puolesta oli hän walmis kaiiki woimansa ponnistamaan, wiimeisenkin werenpisaransa wuodattamaan.

Pari juttua löytyy, jotka mainitsewat Myhrberg'in olleen läsnä Missolonghin toisessa (keskimmäisessä) piirityksessä, joka kesti Huhtikuun lopusta Lokakuun keskipaikoille 1825. Tämä seikka on kuitenkin epäiltäwä. Toinen noista jutuista, niinkuin wasta saamme nähdä, ei nimittäin ollenkaan sowi tähän tilaisuuteen, ja toinen on yhtä mahdollisesti woinut tapahtua muualla. Se kumminkin on jokseenkin warma, että me jo kauan aikaa ennen piirityksen loppua tapaamme Myhrberg'in kaukana Missolonghista, Korean niemimaalla.

Siellä par'-aikaa koeteltiin saada säännöllisesti harjoitettua kreikkalaista sotawoimaa kokoon. Hämmästyksissään niistä woitoista, jotka Turkkilaisille awuksi rientänyt Egyptin sijaiskuninkaan poika Ibrahim oli saanut Euroopan tawalla ekseerattuin sotamiestensä awulla, tahtoi uyt Kreikan hallitus myöskin hankkia itselleeu samallaista wäkeä. Ewersti Jadwier sai näiden uusien pataljonain kokoonpanemisen ja harjoittamisen toimeksensa. Suurimmaksi osaksi täytettiin riwit wäkinäisellä rekryytin=otolla saaduilla Morean talonpojilla; mutta näille tueksi ja esikuwaksi pistettiin myös joukkoon muutama satamäärä Philhellenejä. Meidän Myhrberg sai sijansa hewoswäessä, taitawan Franskalaisen Regnault de S:t Angélyn johdon alla.