Part 12

Minä katsahdin Sila Sampsonovitshiin -- hänen kasvonsa paistoivat ilosta. Ne olivat jo täynnä ryppyjä ja uurteita, jotka silmien luona hajautuivat hienoina säteinä, tehden tuon herttaisen ilmeen hänen kasvoissaan yhä paremmin huomattavaksi. "Siinä ei elämä ole kulunut hukkaan", ajattelin minä. Tavallisia ihmisiä, hän ja Olga Stepanovna, vieläpä kaikkein tavallisimpia, ja sittenkin -- mimmoisen suurtyön ovat saaneet aikaan! Vuosi vuodelta oli heidän elämänsä sirissyt, hiljaa ja huomaamattomasti, kuten lähteensilmä salon helmassa, mutta kuinka monta nuorta puuta se olikaan nostanut ja ravinnut! Lähde on ennen pitkää kuivuva ja katoova jäljettömiin. Mutta nuori metsä on seisova pystyssä, saaden voimia auringolta ja sateelta. Ja terveistä juurista on uusia sukupolvia nouseva ylös.

Todella elähyttävä lähde!