Part 39

Niin oli kumottu uuden talonpoikaislain määräys, jonka mukaan moision ja talon maita kymmenen vuoden kuluessa piti mitata ja uudestaan arvioida, ennenkun työorjuuden helpotuksiin oli ryhdyttävä. Sillä tuo työ ei olisi kymmenessäkään vuodessa tullut suoritetuksi, eipä vielä kahdenkolmenkymmenenkään vuoden aikana, joka nähdään siitäkin, että puolentoista vuoden perästä, kesällä 1859 olivat 555 moisiosta vasta kahdeksassa maat mitatut ja arvioidut! Siitä saattaa arvata, kuinka kauvan talonpojat olisivat saaneet "vannoa" vanhan asetuksen noudattamista. Edelleen on täydennyslaissa sanottu: Jokaisen moision omistajan tulee antaa kihlakunnan oikeudessa selitys, tahtooko hän työorjuuden täydelliseksi lopettamiseksi ottaa talonmaiden kuudennen osan omaan haltuunsa ja omaksi tarpeekseen. Jos hän tätä haluaa, niin tulee hänen heti ilmoittaa ne vuokramaat, jotka jäävät hänen vapaasti käytettäväkseen. Vuokra näistä maista ei saa nousta yli kuudennen osan koko moision talonmaiden vuokramaksuista. -- Jos moision isäntä tahtoo vaihtaa moision maat talon maihin, niin tulee erään arviolautakunnan moision isäntien lainauskassan sääntöjen mukaan määrätä vaihdettavien maiden arvo.

Moision isäntien ja talonpoikain välisten kontrahtienkin tekeminen säädettiin uudelle perusteelle:

Jokaisen moision isännän tulee pitää niinsanottua "verokirjaa", johon hän kirjoittaa kaikkein vuokratalojensa vuokravelvollisuudet ja jonka hänen tulee antaa pitäjän oikeuden vahvistettavaksi. Verokirjaan on merkittävä: ensiksi kaikki _yleiset_ vuokramaksut, jotka kaikille taloille ovat samat, ja toiseksi kaikki _erikoismaksut_, joita yksityisten talojen tulee suorittaa. Viimeksimainitut ehdot ovat perustuksena kaikille vuokrakontrahdeille ja niiden pitää verokirjoissa joka talon kohdalla olla aivan tarkimman mukaan määrätyt. Verokirjaan olkoon vielä merkittynä kaikki taloille määrätyt käyttöoikeudet ja samoin myös jokaiset tavalliset, talon entiset työpäivät. Kaiken maan vuokra on määrätty rukiin arvon mukaan, jonka ohella sen paino otetaan mittapuuksi.

Jos vuokrakontrahti perustuu työorjuuteen, niin pitää tavalliset viikkotyöpäivät merkitä erilleen aputyöpäivistä; joka viikolle olkoon päivien luku määrätty ja kesä- ja talvipäivät merkittäköön erikseen. Aputöiden määrä olkoon selvästi merkitty, kuinka monta päivää joka vuokraajalta vaaditaan, minkälaisissa töissä ja minä vuodenaikana. Aputöiksi nimitetään ainoastaan niitä töitä, joita tehdään määräaikoina ja jotka nimenomaan ovat mainitut. -- Talon vuokraaja saa moision isännältä hänen allekirjoittamansa kontrahdin, jossa kaikki ehdot ovat mainitut, jotka verokirjaan ovat merkityt, samoin myös ne, joita ei siellä ole tai, jotka koskevat vuokraajaa itseään. Kontrahti on vahvistettava pitäjän oikeudessa.

Verokirjassa merkityt työorjuuden määräykset eivät saa nousta yli tavallisten verotöiden ja sen on moision isännän tunnustaminen omakätisellä allekirjoituksella. Entisenä, tavallisena työveromääränä pidetään sitä, jonka vuokraaja, joka työllä maksoi veronsa vuosittain, viimeisenä neljänä vuonna, 23 päivään huhtikuuta 1858, täytti. Jos jonkun talon työveroa on huojennettu ja huojennukset ovat olleet olemassa, enemmän kuin kolme vuotta, niin pidetään sitä entisenä, tavallisena työverona. Entisiä, tavallisia työveromääräyksiä pidetään korkeimpina ja niitä ei saa lisätä.

Vaikka tuo uusi työveron määräys kyllä syrjäytti talonpoikain lain 127 pykälän, joka kansan kesken tuotti niin onnetonta sekavuutta, tahdottiin sittenkin vielä säätää, että sen yleensä piti jäädä korkeimmankin työvuokran mittapuuksi. Joka moision isännän piti erityisesti kunniasanallaan, kirjallisesti vakuuttaa ritariston esimiehelle, ettei hän keltään talonpojalta vaadi enempää, kuin talonpoikain lain pykälässä on säädetty.

Vihdoin sai työvuokralainen oikeuden ensimmäisenä, kolmena vuotena kontrahdin tehtyä sanoa itsensä siitä vapaaksi ja luopua paikastaan odottamatta vuokra-ajan loppua. Tyhjäksi jääneen talonpaikan sai moision isäntä pitää vain kolme vuotta huostassaan; sen jälkeen oli hänen pakko antaa talo raha- tai viljavuokraa vastaan vuokralaiselle. -- Erään myöhemmän määräyksen mukaan ei saa vuokrakontrahteja tehdä lyhemmäksi kuin kuudeksi vuodeksi.

Että maan ja työveron suuruutta ruvettiin rukiin mitan asemesta sen painon mukaan määräämään, siitä tuli talonpojalle enemmän vahinkoa kuin hyötyä, vaikka kyllä työ arvosteltiin vähän korkeammaksi. Määrätyn painon rukiin hinta oli nimittäin arvosteltu tavallista kauppahintaa halvemmaksi Työhinnan rinnalla nostettiin siten myös verohintaa. Jos esimerkiksi otetaan talo, jolla oli 9 desjatinaa tavallisen hyvää peltoa, 400 neliösyltä kartanomaata j.n.e. oli uuden määrän mukaan veroa vain 123 ruplaa 86 kop niin hän rukiin kauppahinnan mukaan maksoi noin 155 ruplaa. Tuollaisesta paikasta maksettava työvero yksin oli uuden määräyksen mukaan 78 ruplaa, 87 kopeekkaa, mutta oikeastaan rukiin kauppahinnan mukaan 97 ruplaa, 87 kop. Jos työveron maksaja jäi moisiolle päiviä velkaa ja maksoi ne viljassa, niin piti hänen niistä maksaa koko joukon kalliimman hinnan.

Näin olivat moision isännät tässäkin osanneet etuaan katsoa. Sittenkin antoivat täydennykset osaksi selvyyttä ja varmuutta uuden lain seikkoihin ja epämääräisiin kohtiin. --

Talonpoikain vapauttaminen moision isäntien mielivallasta on siitä ajasta asti huomattavasti edistynyt. Kaikki perusteellisemmat parannukset etenkin viimeisellä vuosikymmenellä on tehty hallituksen alotteesta ja moision isäntien vaikutusta lainsäädännön alalla on yhä vähennetty. Tietysti olivat nuo uudistukset usein herroille vastenmielisiä ja synnyttivät paljon eripuraisuutta aateliston ja hallituksen välillä.

Lähin parannus oli uusi passiasetus. Moision isännät olivat kyllä 1856 vuoden talonpoikain laissa toisella kädellään avanneet talonpojalle portit vapaammalle liikkumiselle, mutta toisella kädellään jälleen vetäneet ne niin kiinni, että vain suurella vaivalla saattoi päästä ulos. Talonpoika sai muuttaa toiseen kuntaan, toiseen kuvernementtiin koko Venäjän maalla, mutta niin kovilla ehdoilla, että luvasta ei ollut paljon hyötyä. Tietysti tahdottiin kansaa sillä tavalla kiinnittää kotikontuun, ettei moision isännille tulisi halvasta työvoimasta puutetta. Kaikista noista rajoituksista huolimatta alkoi Virossa vuodesta 1860 painostavien olojen tähden suuri matkustuskiihko, niinkuin entinen Liivinmaan moision isäntä oli ennustanut paroni Heideggin pidoissa. Enimmästi muutettiin Samaran kuvernementtiin. Tuo kiihko näytti äkkiä tulevan niin suureksi, että hallitus peläten kaikellaisia häiriöitä, rupesi julkisesti kansaa varottamaan. Mutta kansan alituiset valitukset moision isäntien liiallisesta liikkumisvapauden rajoittamisesta herättivät kuitenkin huomiota Pietarissa. Nuo valitukset olivat syynä uuden passiasetuksen syntymiseen, jonka ehdotuksen kenraalikuvernööri, ruhtinas Suworow sisäasiain ministerin kehotuksesta valmisti ja joka vuonna 1661 vahvistettiin ja astui voimaan. Uusi asetus antoi talonpojalle nykyisen laajan liikkumisvapauden.

Vuonna 1865 kiellettiin moision isäntiä, kunnanhallintoa ja poliisia ilman oikeuden tuomiota antamasta talonpojille kotoista ruumiinrangaistusta.

Jo vuonna 1866 seurasi uusi maaoikeusasetus. Se vapautti kunnan ja sen itsehallinnon moision isännän yliherruuden ja mielivallan alta. Moision poliisin valtaa rajoitettiin. Hänen vaikutuksensa ei ulottunut moision alueen ulkopuolelle, mutta kuitenkin jäi hänelle vielä kunnan poliisin tarkastusoikeus. -- Samana vuonna ilmestyi -- jälleen ylemmän valtiomahdin alotteesta -- niinsanotut vahingonkorvausmääräykset. Tämän kautta vahvistettiin talonpojille etuoikeus heidän hallussaan oleviin taloihin veron uudistuksissa ja ostoissa sekä määrättiin heille niistä luopuessa korvausta maan vuokrasta ja parannuksista.

Kaksi vuotta myöhemmin, 1868 lopetettiin Viron maalla työorjuus kokonaan. Liivinmaan aatelisto oli maapäivillä 1865 päättänyt lopettaa kaikki työ- ja sekavero-kontrahdit Yrjönpäiväksi 1868 ja kieltää uusien sellaisten tekemisen. Hallitus vaati sitä myös Viron ritaristolta. Kenraalikuvernööri, kreivi Schuwalow ilmoitti Viron ritariston esimiehelle, paroni A. von der Pahlenille, että hän aikoi Viron maapäivillä kohta esittää työorjuuden lopettamista. Tämän ilmoitti paroni v. d. Pahlen 1865 maapäivillä ja ehdotti samalla, että Viron ritaristo itse, ilman hallituksen väliintuloa, ottaisi työorjuuden lopettamisen pohdittavaksi ja että laki oli oleva valmiina 23 p. huhtikuuta 1868. Ehdotus hyväksyttiin, vaikka siihen tehtiin muutoksia. Maapäivillä päätöstä tehtäessä oli lausuttu: "Me emme tahdo antaa hallitukselle aihetta väkivaltaisesti sekaantumaan meidän vapaisiin edistystoimiimme ja sentähden valtuuttaa ritaristo päämiehensä ilmoittamaan hallitukselle, että työorjuus Virossa kolmen vuoden kuluttua on lopetettu; jääköön sitten hallituksen päätettäväksi, onko tarvis määrätä työorjuuden lopettamiseksi vissiä aikaa." Mutta, kun monessa moisiossa työorjuuden lopettamista koetettiin viivyttää, niin antoi uusi kenraaliajutantti, Albedinski Keisarin valtuuttaman käskyn, että työorjuus Yrjönpäiväksi 1868 ehdottomasti kaikissa Viron moisioissa oli lopetettava ja että oikeus oli pitävä laittomina työorjuuden kontrahdit, joita vielä tämän ajan perästä tehtiin. Näin tuli työorjuus poistetuksi Vironmaan laeista.

Ritariston valtaa maan hallinnossa rajoitti paljon talonpoikain asian toimiston lopettaminen vuonna 1893. Kun 1856 vuoden talonpoikain lain mukaan tähän toimistoon ritariston ja hallituksen puolelta valittiin yhtä monta jäsentä, sai aatelisto täydennysten kautta enemmistön käsiinsä -- heillä oli kolme edustajaa ja hallituksella kaksi virkailijaa. Sisäasiain ministerin käskystä pantiin 1886 vanhempi asetus jälleen voimaan, ritariston vastustuksesta huolimatta; mutta 1893 lakkautettiin tämä toimisto kokonaan ja sen sijalle asetettiin kuvernementin hallinnon talonpoikain asiain osasto, johon kuului vain ritariston esimies, mutta seitsemän hallituksen virkailijaa.

Tärkeitä muutoksia Viron oloihin toi suuri oikeuslaitoksen uudistus vuonna 1889. Vuotta ennen oli poliisilaitos uudistettu. Siihen asti oli moision isäntä aina ollut talonpojan tuomarina. Harvoin tapahtui tuomio puolueettomasti, varsinkin jos talonpojalla oli asiaa moision isäntää vastaan. Oikeuslaitoksen uudistus vapautti talonpojan moision isännän tuomiovallasta ja hän sai puolueettomat tuomarit -- -- puolueettomat siitä syystä, ettei heidän käräjäasioissa tarvinnut omaa puoltaan pitää eikä omia etujaan valvoa.

Näin on vähin erin aateliston täytynyt luopua talonpoikain mielivaltaisesta hallinnosta; nyt he maan omistajina ja työn antajina vallitsevat heitä vain taloudellisen ylivoimansa kautta. Kauvan ovat he rajatonta mielivaltaansa saaneet harjoittaa, uusimpaan aikaan asti ovat he olleet kaiken lainsäädännön, kaikkien uudistusten etunenässä, ilman heidän tahtoaan ja alotettaan ei tehty mitään. Vasta parin viimeisen vuosikymmenen kuluessa on heitä lannistettu ja maan sekä kansan kohtalo joutunut valtakunnan hallituksen käsiin. Kaikissa lainsäätämistoimissa, uudistuksissa ja parannuksissa, joita Vironmaan talonpoikain oloihin aina vuodesta 1795 on tehty, on ikäänkuin punaisena lankana huomattava, ettei aateliston enemmistö kristillisestä lähimmäisen rakkaudesta tai myötätunnosta mitään tehnyt talonpoikain hyväksi. Mitä tekivät, tekivät ehkä oman aineellisen hyötynsä vuoksi tai myöntyivät ylempää tulleeseen vaatimukseen tai pakkoon. Talonpoikain eduille on aatelisto aina pysynyt kylmänä. Jos heidän joukossaan oli lämminsydämmisiä, niin olivat he kuin valkeat kaarneet mustien joukossa.

31.

KUUSI KIRJETTÄ.

Virossa 13 p. heinäk. 1858.

Kallis, unohtumaton ystävä!

Toivomuksenne mukaan ilmoitan teille, kuinka Teidän holhokkinne jaksavat. Minun voinnistani Te ette halunneetkaan tietoja; mutta suokaa anteeksi, jos kirjeeni lopulla itsestänikin kirjoitan pari sanaa. Tehän tiedätte, että yksinäinen, hylätty ihminen mielellään kirjeessä keventää sydäntään.

Päärn ja Jyri ovat jälleen kotona. Heillä ei ollut siellä, johon lähetin heidät, mitään hätää, eikä heillä nyt eikä vastakaan ole mitään pelättävää. Mai, joka jäi minulle palvelijaksi, on sanonut luopuvansa paikastaan. Jyri viettää hänen kanssaan syksyllä häitä. Päärnun puolesta tahdon tehdä, mitä voin. -- Kun molemmat miehet isäni moisiosta tulivat kotiin, kävivät Miina ja Mai minua siitä kiittämässä ja pyysivät minun Teille ilmoittamaan, kuinka kiitollisia he olivat myöskin Teidän avustanne ja huolenpidostanne.

Minun vanhempani, veljeni ja sisareni elävät jo uudessa paikassa. Joku päivä Teidän lähtönne jälkeen erosi täältä myös herra Gottlieb Lustig ja hänkin jätti minut ilman äänetöntä seuraansa. Minä elän yksin suuressa, tyhjässä moisiossa. En ole vielä koskaan ollut niin hylätty. Toisinaan on mieleni niin alakuloinen, että tahtoisin itkeä kuin pienenä poikana. Ei mikään tuo minulle enää iloa, ei mikään asia minua huvita. Minusta tuntuu kuin olisi sieluni siivet katkaistu. En löydä mitään huojennusta, enkä lohdutusta. Työlläni ja elämälläni ei mielestäni ole mitään tarkotusta, minulla ei ole enää mitään toivomista -- olen vailla ihannettani. -- -- --

Tiedättekö, mitä tein, kun vaunut veivät teidät pois meidän pihastamme? Läksin salaa talon ullakolle, sinne, josta kaikki katselimme Mahtran moision tulipaloa ja silmäilin sieltä Teidän jälkeenne. Jos en ujostelisi, niin tunnustaisin Teille, että pyyhin kaksi suurta kyyneltä rinnoiltani. Katselin vaunujanne niin kauvan, kun ne näin. Sitten käänsin silmäni Mahtran moision raunioille. Minunkin rinnassani olivat kaikki tunteet raunioina.

Teidän Herbert Heidegginne.

Genfissä 4 p. elok. 1858.

Ystävä raukkani!

Teidän surullinen mielentilanne herättää minussa syvää myötätuntoa. Mutta tiedän Teille lohdutuksen: tehkää paljon työtä ja tehkää paljon hyvää! Molempiin on teillä kyllä voimia. Olen varma, että se suloinen tunne, jonka jokainen tehty ja onnistunut työ sekä jokainen hyväteko Teille suo, pian poistaa kaiken kaihon ja alakuloisuuden.

Kiitän paljon tiedoistanne holhokkeihimme nähden! Toivon, että ne eivät jää viimeisiksi. Erinomaisella ilolla tahtoisin myöskin kuulla, että Päärn ja Miina ovat saavuttaneet toivotun päämaalinsa. Minua miellyttää tuo suuri, tukeva, totinen ja jäykkä talonpoika, samoin myös hänen kaunis, terävä, hellämielinen morsiammensa.

Tiedättekö uutisia? Minun virkatoverini Vironmaalta, tuo äänetön rikkaruohon tutkija, Gottlieb Lustig, oleskelee nyt Genfissä ja on kodissani jokapäiväisenä vieraana. Vasta nyt olen vähän oppinut tuntemaan tuota ihmeellistä miestä. Ei hän vieläkään osaa puhua, mutta hän osaa kirjoittaa. Olen lukenut erään hänen käsikirjoituksensa, jossa hän kuvailee muistoja kotimaansa elämästä. Olin liikutettu, innostunut. Olen kehottanut häntä rupeamaan kirjailijaksi. Hän vastustaa kaikin voimin. Ei hän sano siihen olevansa ensinkään kykenevä. Hänen terveisensä Teille lisään tähän vielä.

Teidän Juliette Marchandinne.

Virossa 17 p. joulukuuta. 1858.

Armas neiti Marchand!

Suokaa anteeksi, että nyt vasta vastaan viimeiseen kirjeeseenne. Seurasin teidän neuvoanne ja rupesin tekemään työtä ja hyvää. Se lyhensi aikaa. Oman talouteni olen saanut täysin uudistetuksi ja voin ylpeänä silmäillä tähänastista raskasta, mutta onnistunutta työtäni. Luulen, että minusta aikaa myöten tulee kunnollinen moision isäntä. Tämä _työstäni_.

Hyvää olen voinut tehdä niin paljon, että autoin Päärua ja Miinaa avioelämään ja toimitin heille vakituisen paikan. Poika löysi eräästä naapurikunnasta pienen talon, jonka hän heti sai vuokrata. Minulla ei ollut nykyään hänelle antaa taloa. Minä maksoin hänelle ja hänen morsiammelleen niin paljon kipurahoja saadusta rangaistuksesta, että he saattoivat ostaa itselleen talossa tarvittavat eläimet ja työkalut. Pari kuukautta sitten he menivät naimisiin ja elävät nyt onnellisina omassa, pienessä pesässään. Miinan entinen ihailija, kupias Prits, jonka te tunnette, on myöskin löytänyt lohdutuksekseen toisen armaan, jonka hän jouluna aikoo viedä vihille. Vähän aikaisemmin olivat Main ja Jyrin häät.

Teitä tervehtii Herbert Heidegg.

Genfissä 4 p. tammikuuta 1859.

Kunnioitettava herra paroni!

Teidän viimeiset tietonne minua ilahduttivat. Kiitän Teitä. Jos ei se tuota Teille vaivaa, niin tervehtäkää paljon minun puolestani nuorta paria. Sen voisi vanha, hyvä Tohver tehdä, jos hän on Teidän palveluksessanne. Jos Teillä suinkin on aikaa, niin antakaa minun muutamilla sanoilla tietää, mihin ne talonpojat joutuivat, jotka ottivat osaa Mahtran kapinaan. Muutkin uutiset Teidän paikkakunnaltanne minua huvittaisivat. Osotteeni on entinen. Jään vielä vanhempaini luo.

Kunnioittaen Juliette Marchand.

Virossa 20 p. helmikuuta 1859.

Arvoisa neiti!

Teidän viimeisen kirjeenne vastaukseksi saan ilmoittaa, että Mahtran kapinoitsijat ovat saaneet ansaitun rangaistuksensa. Kymmenen päivää sitten oli sotakentällä ryöstäjäin ja polttajain rankaiseminen. Päämiehet saivat kujajuoksussa tuhat lyöntiä ja lähetettiin Siperiaan pakkotyöhön; toisille annettiin pienempiä rangaistuksia: raippoja ja vankeutta. Luulen, ettei se opetus ole vaikuttamatta.

Tohver on minun palveluksessani ja lupasi Teidän tervehdykset toimittaa nuorelle parille. Saan myös ilmoittaa, että opman Winter jää vielä minun palvelukseeni. Hän pyysi minulta anteeksi rikostaan ja minä myönnyin. Olkoon mikä on -- hän on kelpo maanviljelijä.

Lopuksi pieni uutinen: Olen kihloissa kreivin tyttären, neiti Gertrud von M--n kanssa. Te näitte hänet pari kertaa meillä. Armas, hauska lapsukainen.

Kunnioittaen Heidegg.

Genfissä 2 p. maaliskuuta 1859.

Kunnioitettava herra paroni!

Toivotan onnea kihlauksenne johdosta. Soma kyllä, on minullakin teille sellainen "pieni uutinen". Rikkaruohon tutkija, Gottlieb Lustig kirjoitti minulle äskettäin Riiasta, että hän tahtoisi minua vaimokseen. Minä vastasin, etten ole sitä vastaan. Tuo tulee olemaan hiljaista sanatonta avioelämää. Mutta me ymmärrämme äänettöminäkin toisiamme. Siis täytyy minun jälleen tulla Itämeren maakuntiin. En olisi sitä toivonut. Teidän maanne on kylmä, kolkko, surullinen -- niin surullinen!

Juliette Marchand.

Viiteselitykset:

[1] Suuressa moisiossa eli aateliskartanossa on monta ylempää ja alempaa virkailijaa ja työnjohtajaa. Yllämainitut ovat sellaisia. Kun suomenkielessä ei ole vastaavia sanoja käytämme tässä teoksessa osaksi virolaisia nimityksiä. Kupias on alempi vouti, aittamies on jyväaitan hoitaja. (Suomentaja.)

[2] Viron riihissä on riihitupa, jossa vilja kuivataan ja riihenalunen, toinen huone ilman uunia, jossa vilja puidaan. (Suoment.)

[3] Haakenrihter oli moision poliisimies ja samalla tuomari, joka mielivaltaisesti tuomitsi talonpojille rangaistuksia, kun moision isäntä sitä vaati. (Suomentaja.)

[4] Opman on ylempi vouti eli isännöitsijä. (Suoment.)

[5] Viron kyläkunnissa on oikeuslaitos, jossa ratkaistaan kyläläisten pienemmät riita-asiat. Tämän oikeuden jäseniksi valitaan kylän uskotuimmat miehet; esimies on valla vanem tai talitaja, eli kunnan vanhin. (Suomentaja.)

[6] Mutta kansakoulujen perustaminen edistyi sangen hitaasti, sillä niinkuin Tallinnan ylemmän koulun opettaja Blagoweschtschenski kirjassaan "Virolainen ja hänen isäntänsä" todistaa, ei ollut Virossa v. 1861 vielä 1,000 koulua olemassa niinkuin niitä piti olla, vaan ainoastaan viides osa siitä, nimittäin joka 800 henkeä kohti ei ollut koulua, vaan ainoastaan 1,500 henkeä kohden. Ei ainoastaan pitäjät olleet ilman kouluja, vaan piiritkin, joihin kuului 6 pitäjää, 39 kuntaa ja noin 23,000 asukasta! Kolmessa piirissä, joihin kuului 10 pitäjää, 125 moisiota ja noin 70,000 asukasta ei ollut enemmän kuin 13 koulua, joissa tuskin oli 300 oppilasta. 554 kunnan osalle tuli ainoastaan 206 koulua, ja 300,000 virolaisesta kävi ainoastaan 6,600 henkeä koulussa. (Tekijä.)

[7] Suworow Viron, Liivin- ja Kuurinmaan kenraalikuvernööri.

[8] 1 kylvymitta on noin 15 litraa. (Suomentaja.)

[9] Virolaisissa talonpoikaisasunnoissa ovat asuinmaja, riihi ja navetta saman katon alla. (Suomentaja.)

[10] Tämän tositapauksen on Ants Veit, joka siihen aikaan oli Purilaan Antsin perheessä renkinä, itse kirjoittanut ja hyväntahtoisesti antanut käsikirjoituksensa minulle käytettäväksi. Minä julkasen sen aivan muuttamatta. Ants Veit, joka nyt elähtäneenä työmiehenä elää Tallinnassa, oli niinkuin tulemme näkemään osallisena "Mahtran sodassa". (Kirjoittaja.)

[11] Tônu Jyrin oikea nimi oli Jyri Tork, oli sittemmin Mahtran sodan ensimmäinen uhri. Sotamiehet ampuivat hänet sodan alkaessa Mahtran moision pihassa. (Kirjoittaja.)

[12] Kuvernöörin oikeudella tarkotti kertoja varmaankin senaikaista ylempää maaoikeutta. (Kirjoittaja.)

[13] Näin kertoo Ants Tertsius itse asian omissa muistiinpanoissaan. Mutta tietysti ei kenraalikuvernööri Suworowin puolelta sellaista kieltoa oltu annettu, päinvastoinhan piti hallituksen toivoa, että oppineet miehet talonpojille selittäisivät lakia. Kauppamiehen arkuus tuli varmaankin siitä, että hän -- kumartaen saksalaisten määrätöntä mielivaltaa -- pelkäsi puhuvansa talonpojalle jotakin, josta tämä olisi saanut aihetta saksalaisia vastustamaan. (Kirjoittaja.)

[14] Ants Tertsiuksen muistiinpanoissa on näin kirjoitettu. (Kirjoittaja.)

[15] Myös nimellä Tort eli Torter; tämä oli sama mies, jonka kanssa Ants Veit pari viikkoa aikaisemmin oli käynyt haagioikeudessa. (Tekijä.)

[16] Vielä tänäkin päivänä on koivussa, jonka alla kapteeni Bogutski sai surmansa, ristin merkki. Kun risti kasvaa umpeen, niin se jälleen uudistetaan. Tekijä.

[17] Tynnyriä. (Suom.)

[18] Kansantarun mukaan ei viinanhaju ole vieläkään kadonnut lammikon vedestä. (Tekijä.)

[19] Axel von Gernet'in: "Geschichte und System des bauerlichen Agrarrechts in Estland." (Tekijä.)

[20] Oikeastaan se päättyi vasta 1 p. elokuuta 1867.