Chapter 3

MACBETH. Tietämättömyyttäs Viaton ole, armas, kunnes teost' Iloita saat. Yö umpisilmä, joudu, Armeliaan päivän hellä katse peitä, Ja verikäsin näkymättömin Tuo suuri valtakirja revi rikki,[9] Mi kalvaaks minut saa! -- Jo hämärtääpi, Kotiinsa metsään vares lentää; päivän Iloiset lapset nuokkuin nukkuvat, Yön mustat henget ryöstöns' alkavat. Sa kummastut; mut vaiti, kiinni suu! Pahuuden kautta pahuus voimistuu. Niin, armas, tule kanssani.

(Lähtevät.)

Kolmas kohtaus.

Sama paikka. Yrttitarha, josta tie vie linnaan.

(Kolme murhaajaa tulee.)

1 MURHAMIES. Ken yhtymään sun käski meihin?

3 MURHAMIES. Macbeth.

2 MURHAMIES. Epäillä hänt' ei tarvis: tehtävämme Hän tuntevan ja käsittävän näyttää Vähästä tärkimpään.

1 MURHAMIES. Siis auta meitä! -- Lännessä päivää vielä hiukan hohtaa; Hevostaan myöhästynyt matkamiesi Yömajaan jouduttaa; ja väijymämme Jo lähenee.

3 MURHAMIES. Vait! Hevosia kuulen.

BANQUO (ulkoa). Hoi, tulta tänne!

2 MURHAMIES. Hän se ompi. Toiset Jo linnass' ovat, joita odotettiin.

1 MURHAMIES. Hevoset ympäritse kiertävät.

3 MURHAMIES. Noin virstan matkan; hänen, niinkuin kaikkein, Tapana täst' on jalan käydä linnaan.

(Banquo tulee, ja Fleance, tulisoihtu kädessä.)

2 MURHAMIES. Kah! tulta, tulta!

3 MURHAMIES Hän se on.

1 MURHAMIES. Käsin työhön!

BANQUO. Tän' yönä sataa.

1 MURHAMIES. Satakoot siis iskut!

(Karkaa Banquon päälle.)

BANQUO. Petosta; Oo! -- Fleance, pakoon riennä, pakoon! Sun täytyy kostaa tämä! -- Oo, sa konna!

(Banquo kuolee. Fleance pakenee)

3 MURHAMIES. Ken soihdun sammutti?

1 MURHAMIES. Se eikö oikein?

3 MURHAMIES. Tass' on vaan yksi; poika pääsi pakoon.

2 MURHAMIES. Siis tekemättä paras puoli työstä.

1 MURHAMIES. Pois nyt, ja kertomahan mit' on tehty.

(Lähtevät.)

Neljäs kohtaus.

Juhlahuone linnassa.

(Ruokapöytä valmiiksi katettuna. Macbeth, Lady Macbeth, Rosse, Lenox, lordeja ja seuralaisia tulee.)

MACBETH. Arvonne tunnetten te; istukaa. Ja sydämmestä tervetulleet kaikki.

LORDIT. Kiitämme, armollinen kuningas.

MACBETH. Me itse nöyrän' isäntänä käymme Nyt vierastemme seuraan. Arvo-istuin Emännän olkohon; kun aika tulee, Hält' odotamme tulotervehdystä.

LADY MACBETH. Mun puolestani kaikillen se lausu: Sydämmen' sanoo heidät tervetulleiks.

(Ensimmäinen murhaaja ilmestyy ovessa.)

MACBETH. Sydänten kiitos sulle vastaa, katso; -- Molemmat sivut täydet! Käyn siis keskeen. Nyt irti ilo! Pöytää kiertämään nyt Pikari pankaa! -- (Syrjään murhaajalle.) Poskellas on verta.

MURHAMIES. Se Banquon on.

MACBETH. Parempi sinun päälläs Kuin hänen sisässään! Hän siis on poissa?

MURHAMIES. Niin, kaula poikki; minulta hän sen sai.

MACBETH. Kah, oiva kaulanleikkaaja! Mut hyvä On hänkin, joka samoin teki Fleancen. Jos sen teit sinä, ei sun vertojas.

MURHAMIES. Fleance pakoon pääsi, herra kuningas.

MACBETH. Taas kuume minuun karkaa; terve muuten Olisin ollut: niinkuin marmor' ehjä, Kuin vuori vahva; rajaton ja vapaa Kuin ilman henki; vaan nyt salvass' olen, Siteissä, raudoiss', epäilyyn ja kauhuun Kahlittu kiinni. -- Säilyss' on siis Banquo?

MURHAMIES. On, herra, säilyss' allikossa tuolla, Ja päässä kaksikymment' aimo haavaa, Joist' yksikin jo surmaks olis.

MACBETH. Kiitos! Siin' emäkäärme on; mut pakoon päässyt Sikiö tuo, se myrkyllist' on juurta, Vaan vielä hampaaton. -- Pois mene; lisää Huomenna kuulen.

(Murhaaja menee.)

LADY MACBETH. Kuningas, te ette Kehoita iloon. Atria on kaupan, Jos sit' ei mielin suoduks usein kuule. Saa ruokaa kotonaankin, mutta vieraiss' On kohtelu sen höystehenä: muuten On pidot kolkot.

MACBETH. Maire muistuttaja! -- Sulatus hyvä ruokahaluanne Ja kumpaistakin terveys seuratkoon!

LENOX. Suvaitkaa, kuningas, tok' istahtaa.

(Banquon haamu tulee ja istuu Macbethin sijalle.)

MACBETH. Maan kunnia nyt olis koossa tässä, Jos Banquo ystävämme olis läsnä. Juroksi tahtoisin hänt' ennen syyttää Kuin jotain tapaturmaa surkutella.

ROSSE. Sanansa poissa-olollaan hän syö. -- Suvaitkaa toki seurahamme tulla.

MACBETH. On pöytä täys.

LENOX. Tass' yks on paikka.

MACBETH. Missä?

LENOX. Tass', armas herra. Miks noin kauhistutte?

MACBETH. Ken tuon on tehnyt?

HERRAT. Minkä, kuninkaamme?

MACBETH. Sanoa voitko, että minä tein sen? Veristä tukkaas älä mulle huiskaa!

ROSSE. Hyvät herrat, nouskaa: kuningas voi pahoin.

LADY MACBETH. Ei, hyvät herrat! Moinen on hän usein Jo pienest' ollut. Istukaa ma pyydän. Se hetken puuskaa on; hän koht' on terve. Jos liiaks häntä tarkkaatte, hän suuttuu, Ja kiihko yltyy. Syökää, hänest' älkää Millänne olko. -- Mies oletko?

MACBETH. Olen, Ja rohkeakin, jok' en pelkää nähdä Mit' itse piru kalpenis.

LADY MACBETH. Sa hupsu! Tuo pelkos luoma kuva on, se puukko, Jonk' ilmass' ohjanneen sa sanoit tiesi Luo Duncanin. Tuo säpsähdys ja säikky -- Nuo tosi pelvon ilveet -- takan ääress' Ois paikallaan, miss' ämmät tarinoivat Ja mummo heitä säistää. Häpeä! Miks' irmastelet noin? Kun tarkoin katsot, Se vaan on tuoli.

MACBETH. Katsos! Näetkös, tuossa? Haa! Mitä sanot? -- Mitä huolin siitä? Jos nyökyttää sa saatat, puhu myöskin! Jos kalmistot ja haudat hautaamamme Takaisin luovat, hautapatsainamme Sitt' olkoon haukkain kuvut!

(Haamu katoaa.)

LADY MACBETH. Mitä? Viekö Miehuutes hulluus?

MACBETH. Hänet näin, niin totta Kuin tässä seison!

LADY MACBETH. Hyi, hyi, häpeä!

MACBETH. Vert' ennenkin on juossut, muinaisaikaan, Ennenkuin tavat perkas ihmisyys; Ja sittenkin on monet murhat tehty, Kamalat kuullakin. Jos siihen aikaan Löit miehen päästä aivot, niin hän kuoli, Ja siinä kaikki. Nyt hän nousee ylös, Kakskymment' uhka verihaavaa päässä, Ja viepi paikkamme. Tää kummempaa on Kuin murha moinen.

LADY MACBETH. Vierahanne, herra, Te laiminlyötte.

MACBETH. Ah! en muistanut -- Mua rakkaat vieraat, älkää ihmetelkö; Mua vaivaa kumma heikkous, turha sille, Ken tuntee mun. Nyt, kaikkein onnen malja; Sitt' istuudun. -- Hoi! Viinisarkka täyteen! Nyt koko seuran terveydeksi juon, Ja ystävämme Banquon, jota kaipaan. Josp' olis tässä hän! Niin, onneks olkoon Hänen ja kaikkein!

HERRAT. Alamainen kiitos!

(Haamu palajaa.)

MACBETH. Pois! Silmistäni pois! Maan kätköön vaivu! Luus ytimettömät on, veres kylmä; Näköä silmissäs ei noissa, joilla Sa tuijottelet.

LADY MACBETH. Tämä, hyvät herrat, Tavallist' ompi vaan, ei muuta mitään. Mut illan ilon häiritsee se meiltä.

MACBETH. Mit' uskaltaapi mies, min' uskallan. Käy päälle niinkuin Venään villikarhu, Hyrkanian tiiker', julma sarvikuono, Muu muoto ota paitse tuo, ja hermon' Ei vahvat järky. Tule henkiin jälleen Ja korpehen mua vaadi miekkasille, Ja pelvosta jos piilen, naisten hemmuks Mua silloin hauku. Pois, sa hirmuhaamu! Pois, tyhjä ilve! (Haamu katoaa.) No, kas niin! Kun poistuit, Mies olen taas. -- Ma pyydän, istukaa!

LADY MACBETH. Ilomme veit ja rikoit hauskan seuran Mit' ihmeyttävimmällä häiriöllä.

MACBETH. Kuin näky moinen hämmästyttämättä Vois ohi kiitää kesäpilven lailla? Omalle itselleni teet mun vieraaks, Kun aattelen sun nähnees moisen ilmeen Ja luonnon puna sentään poskes peittää, Kun minun kalpeat on pelvost' aivan.

ROSSE. Mink' ilmeen, kuninkaani?

LADY MACBETH. Pyydän, vaiti! Pahemmaks yhä käy hän; kysymykset Vihoittaa häntä. Hyvää yötä kaikki! Nyt arvovuorost' älkää huoliko, Vaan menkää kaikki kerrassaan.

LENOX. Hyv' yötä! Paremman voinnin kuninkaalle suomme.

LADY MACBETH. Hyv' yötä kaikillen!

(Lordit ja seuralaiset menevät.)

MACBETH. Se vaatii verta.[10] "Veri verta vaatii", sanotaan. On nähty Puun puhuvan ja kiven liikkuvan. Älykkäät tietäjät ja poppamiehet Harakan, korpin, naakan lennost' ilmi Salaisimmatkin murhatyöt on saaneet. -- Mik' aika yöstä on?

LADY MACBETH. Se aamun kanssa Juur' riiteleepi, onko yö vai päivä.

MACBETH. Mitäpä siitä sanot, kun ei Macduff Pitoihin tullut?

LADY MACBETH. Laitoitko sa sanan?

MACBETH. Sen satuin kuulemaan: mut sanan laitan. Jokaisen talon palvelijoissa mulla On nuuskijoita. Huomenn' -- ani varhain -- Luo velhojen ma lähden: lisää heidän Puhua pitää. Pahimmilla keinoin Pahinta tietää halaan. Hyödyksen' Saa kaikki väistää; olen verehen Niin syvält' astunut, ett' yhtä näin, Palaanko vaiko kaalaan eteenpäin. Mun päässän' oudot tuumat työksi hautuu; Ne tehtävät on, ennen kuin ne lautuu.

LADY MACBETH. Sult' uni puuttuu, kaiken luonnon höyste.

MACBETH. No, maata siis! Tää hairaus pelotusta On alkajan: työ vaatii tottumusta. Viel' ollaan toiminnassa liian nuoret.

(Lähtevät.)

Viides kohtaus.

Nummi.

(Ukkosen jylinää. Samat kolme noita-akkaa tulevat ja kohtaavat Hekaten.)

1 NOITA. No, Hekate, te liette suutuksissa?

HEKATE. Niin, eikö syytä, häijyt niskurit te Ja riettaat velhot? Kuinka uskalsitte Noin ongelmoilla Macbethin Ajella murhan vehkeisin? Ja mua, noitain emäntää, Pahuuden salakeksijää, Ei kutsuttuna neuvontaan, Tekoa taian katsomaan! Ja mikä pahin: vaivaanne Tuo ilkimys ei palkitse; Se häijy, rietas itseään Vaan rakastaa ja hyötyään. Parannus tehkää! Poistukaa! Ja huomenna mua kohdatkaa Varahin Acheronin suulla; Siell' onnens' saa Macbethkin kuulla. Mukana sauvat, kattilat Ja muutkin taikatavarat! Mun matkan' ilmaan on: tän' yönä On hirmuhanke mulla työnä. Suurt' ennen puoltapäivää teen: Utuisen taikapisareen Kuun sarvella näen riippumassa; Ajoissa käyn sen noutamassa. Kun tenhojuonin keitän tuon, Siit' irmahenget moiset luon, Ett', eksyttäen hurmallansa, Ne vievät hänet suunniltansa. Hän älyn, armon, kaikki hylkää, Ei sallimaa, ei surmaa pelkää. Suruttomuus se suorin tie, Jok' ihmislapset katoon vie. (Laulua ilmassa: "tule pois, tule pois", j.n.e.) Vait! Utupilvell' istuu odottain Ja mua kutsuu pikku haltijain.

(Katoaa.)

1 NOITA. Pois rientäkäämme! Kohta palajaa hän.

(Noidat katoavat.)

Kuudes kohtaus.

Fores. Huone linnassa.

(Lenox ja toinen lordi tulevat.)

LENOX. Mit' äsken lausuin, viittaust' oli vaan; Sit' itse ajatelkaa. Kummat täällä On seikat, sanon. Kelpo Duncania Macbeth, näet, itki: -- niin, hän oli kuollut. -- Läks urho Banquo liian myöhään matkaan; Sanoa voitte, jos niin tahdotten: "Fleance hänet tappoi", sillä Fleance on poissa. Ei pitäis liian myöhään matkustella. Ken sit' ei pedon työksi arveleisi, Noin hellän isän Donalbain ja Malcolm Kun tappoivat? Kirottu työ! O, kuinka Macbethiin koski tuo! Hän eikö oiti Pyhässä vimmassansa noita kahta Rikoksellista silponut, jotk' uni Ja viina oli tehnyt orjiksensa? Työ jalo, eikö niin? Ja viisas myöskin? Jokaisen mielt' ois inhoittanut kuulla Tekoaan heidän kieltävän. Sen sanon, Kaikk' on hän hyvin hankkinut, ja luulen, Jos pojat Duncanin hän valtaans' saisi -- Jot' älä, taivas, suo! -- niin tuta sais he Mit' isänmurha maksaa; samoin Fleance. Mut vait! Puheistaan rohkeista ja siitä, Ett'ei tyrannin juhlaan tullut, Macduff Nyt epäsuosioss' on. Tiedättenkö Miss' ollee nyt hän?

LORDI. Poika Duncanin, Jolt' arvon perityn tuo julmus ryösti, Hovissa Englannin on. Hurskas Edvard Niin lempeästi otti hänet vastaan, Ett' onnen vihat arvoa ei hältä Vähääkään riistää voi. Siell' on myös Macduff; Pyhältä kuninkaalta avuks pyytää Northumberlandin hän ja Siward-urhon, Niin että näiden avulla -- jos työmme Pyhittää Hän tuoll' ylähällä -- taasen Vois ruokaa pöytään saada, öisin unta, Pidoissa murhaveitsist' erill' olla, Vapaana elää, tehtävänsä tehdä, Mi kaikki meiltä puuttuu nyt. Tää tieto Niin kuningasta suututti, ett' oiti Hän sotaa hankkii.

LENOX. Sanan saiko Macduff?

LORDI. Sai, mutta jyrkällä: "En tule, herra", Takaisin synkkä sanantuoja kääntyi, Jupisten itseksensä: "Kadut vielä, Ett' annoit mulle taakaks moisen vastuun."

LENOX. Se varoitukseks olkoon, että pysyy Niin etähällä hän, kuin viisaus vaatii. Englantiin lentäköön nyt pyhä enkel' Ennalta sanaa viemään, jotta joutuun Palaisi siunaus valtakuntahamme, Kirotun käden alla huokaavaan.

LORDI. Mun rukoukseni häntä seuratkoon!

(Lähtevät.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Pimeä luola. Keskellä kiehuva kattila.

(Ukkosen jylinää. Samat kolme noita-akkaa tulevat.)

1 NOITA. Kolmasti naukunut on kailo kissa.

2 NOITA. Neljästi vinkunut on siilin poika.

3 NOITA. Harpyia huutaa: "On aika, on aika!"

1 NOITA. Padan ympär' astukaa, Sisus siihen viskatkaa. -- Konna, joka päivää, yöt' Yksikolmatt' imet, syöt Kiven alla myrkkyjä, Paistu padass' ensin sä!

KAIKKI. Väsymättä liiku, liehu; Pala, tuli, pata, kiehu!

2 NOITA. Käärme, joka ryömit suossa, Kärvenny ja haudu tuossa; Konnan varvas, kieli iilin, Yökön villat, silmä siilin, Huuhkan siivet, liskon lihat, Kähyt kyyn ja käärmeen vihat, Tehokkaaksi taiaks kiehu, Kiehu, lemmonliemi, liehu!

KAIKKI. Väsymättä liiku, liehu!

Pala, tuli, pata, kiehu!

3 NOITA. Suden hammas, ruumiin kuu, Louhikäärmeen suomuluu, Hotkan haijin kita suuri, Yöllä saadun katkon juuri; Kauriin sappi, kuusanpuu, Pilkottu, kun pimeni kuu; Maksa riettaan juutalaisen, Turpa koirankuonolaisen; Mustalaisen nenä laatta; Sormi lapsen, jonka aatta Ojaan loi ja kuristi; Vetkäks kiehu, paksuksi! Tiikeriltä totkut tuokaa, Höysteheksi liemeen luokaa!

KAIKKI. Väsymättä liiku, liehu! Pala, tuli, pata, kiehu!

2 NOITA. Verell' apinan se hyydä, Niin ei taiass' ole syytä.

(Hekate tulee.)

HEKATE. Kah, hyvin kaikki. Kiitos vaan! Saa kukin palkan vaivastaan. Kuin keijuiset nyt tanssikaa Pa'an ympäri ja laulakaa Ja hyväks keitto loihtikaa.

(Soittoa ja laulua.)

(Laulu;)

Mustat peikot, valkeat, Punaiset ja harmaat, Hämmennelkää, hämmennelkää, Ett' on taiat varmat! Ympäri, ympäri Kaikki kiertäkäätte, Pahat sisään päästäkää Ja hyvät estäkäätte!

(Pikkuisia olentoja ilmestyy hämmentämään kattilaa.)

1 NOITA. Mun kihelmöipi peukalon': Jotakin pahaa tuloss' on. -- (Kolkutusta.) Kuka olkoon, Sisään tulkoon!

(Macbeth tulee.)

MACBETH. No, salaiset ja mustat kesk'yön velhot, Te mitä teette?

KAIKKI. Työtä nimetöntä.

MACBETH. Mist' olkohonkin tietonne, -- ma vaadin Nimessä valtiaanne: vastatkaa! Vaikk' ilman tuulet kirkkojakin vastaan Sotahan irroittaisitte; vaikk' aallot Vaahtoiset kaiken laivakulun nielis, Puut särkyis, tähkään tullut vilja lakois, Kukistuis linnat vartijainsa päähän, Palatsit, pyramiidit päänsä laskis Perustuksiinsa asti, vaikka luonnon Kaikk' ituvarat särkyis, kunnes itse Tuhokin sairastuisi, -- vastatkaa, Ma vaadin!

1 NOITA. Puhu!

2 NOITA. Kysy!

3 NOITA. Vastuun saat.

1 NOITA. Mieluumminko sen kuulet meidän suusta Vai herrojemme!

MACBETH. Heidät tahdon nähdä.

1 NOITA. Vert' imisän luo kattilaan, Jok' yhdeksän söi porsastaan; Tuleen vala rosvon ihraa, Jota hirsipuusta tihraa!

KAIKKI. Suuret, pienet ilmi tulkaa, Avulliset, nöyrät olkaa!

(Ukkosen jylinää. Kypäräpää[11] nousee kattilasta ilmi.)

MACBETH. Sano, tuntematon valta, --

1 NOITA. Vaiti, vaiti! Sa kuule vaan! Hän miettees tuntee kaikki.

PÄÄ. Macbeth, Macbeth, Macbeth! Macduff on sulle Vaarallinen. -- Jo riittää. -- Rauha mulle!

(Katoaa.)

MACBETH. Varoituksestas kiitän, kuka lietkin; Sa pelkon' oikein tiesit. -- Sana vielä!

1 NOITA. Hän käskemist' ei kärsi. Tässä toinen Ja ensimmäistä vielä mahtavampi.

(Ukkosen jylinää. Verinen lapsi kohoaa kattilasta.)

LAPSI. Macbeth, Macbeth, Macbeth!

MACBETH. Sua kuulisin ma vaikka kolmin korvin.

LAPSI. Verinen, uljas, luja ollos! Voittaa Äl' ihmisvoiman anna: vahingoittaa Ei Macbethia vaimon luoma voi.

(Katoaa.)

MACBETH. Siis elä, Macduff! Miks sua pelkäisin ma? Vaan jotta varmuus varmemp' ois, niin liittoon Pakoitan salliman: sin' et saa elää; Näin kalvaan pelkon' valheeks teen ja nukun Jyrystä huolimatta. --

(Ukkosen jylinää. Kattilasta nousee lapsi, kruunu päässä ja puu kädessä.) Mikä tuo? Kuin kuninkuuden taimi kohoaa se, Ja majesteetin seppele ja kruunu Sen lapsen päässä on.

NOIDAT. Vait vaan, ja kuule! Kruunupää lapsi. Ole ylväs, rohkea kuin jalopeura; Ei vaino, ei kapina, ei salaseura Sun mitään voi: Macbeth ei sorru ennen, Kuin Dunsinanin vuorta ylös mennen Birnamin metsä kulkee.

(Katoaa.)

MACBETH. Sit' et nää. Puun juurineen ken maasta hellittää? Ken metsän pestaa? Hauska enne! Et sä, Kapina, päätäs nosta, kunnes metsä Birnamin nousee. Macbeth mahdissaan Viel' elää eikä ennen aikojaan Veroa tuoneen maksa. -- Mieli palaa Tok' yhtä kuulla; tietonneko alaa Se lie, niin sanokaatte: kuninkaiksi Tuleeko täällä Banquon lapset koskaan?

NOIDAT. Äl' enää kysy!

MACBETH. Varmuutta ma tahdon. Jos kiellätten sen multa, kirous teitä Ikuinen kohdatkoon! Mun tietää suokaa -- (Soittoa kuuluu.) Miks vajoaapi kattila? Mit' ääntä?

1 NOITA. Esiin!

2 NOITA. Esiin!

3 NOITA. Esiin!

KAIKKI. Ei! Häntä vaivatkaa, Tulkaa, varjot, ja haihtukaa!

(Kahdeksan kuninkaan haamua kulkee perätysten ohi, viimeisen kädessä peili; niiden jäljissä Banquo.)

MACBETH. Sa liiaks olet Banquon haamun lainen. Pois! Silmät multa kruunus syö! -- Ja tukkas, Sa toinen kruunupää, on samanmoinen, -- Ja samanmoinen kolmas! -- Häijyt velhot, Mit' on tää? -- Vielä neljäs! -- Sammu, silmä! Haa! Tuomiopäivähänkö tätä kestää? Viel' yksi? -- Seitsemäs? -- Oi, riittää, riittää! -- Ja vielä kahdeksas, ja sillä peili, Joss' ompi monta vielä: muutamilla Kaks omenaa ja kolme valtikkaa. Hirmuinen näky -- Totta on se, näen mä: Verinen Banquo hymyilee ja heitä Osoittaa jälkeisikseen. -- Onko niin?

1 NOITA. Niin aivan on. -- Mut mikä syy, Kun Macbeth noin nyt ällistyy? Hei, tulkaa, siskot: taiallamme Iloiseks hänet saattakaamme! Ma ilman loihdin soittamaan; Hei, piirihin nyt tanssimaan! Kuningas kiittänee, kun koimme Hänt' ilahuttaa miten voimme.

(Soitantoa. Noidat tanssivat ja katoavat.)

MACBETH. Miss' on he? Poissa? -- Kalenteriss' olkoon Ijäti kirottu tää turman hetki! -- Sisähän sieltä!

(Lenox tulee.)

LENOX. Mitä suvaitsette?

MACBETH.

Sa näitkö velhosiskot?

LENOX. Enkä, herra.

MACBETH. He ei sua sivunneet?

LENOX. Ei, totta!

MACBETH. Olkoon Saastainen ilma, missä liikkuvat he! Jokainen kirottu, ken heihin luottaa! -- Hevosten laukan kuulin: ken se kulki?

LENOX. Kaks tahi kolme, jotka sanan toivat, Ett' Englantiin on Macduff paennut.

MACBETH. Paennut Englantiin?

LENOX. Niin, hyvä herra.

MACBETH. Käy julman urostyöni tielle, aika! Ei teko lennost' aikomusta tapaa, Jos ei sen rinnalla se käy. Täst' alkain Mun olkoon sydämmeni esikko Myös käteni esikoinen. Mietteen' oiti Teolla kruunaan -- mietitty ja tehty! Macduffin linnan ryntäämällä otan, Valloitan Fifen, miekanterän omaks Kaikk' annan, vaimot, lapset, kurjat kaikki Sen heimon sielut. Min' en kerskaa turhaan: Ennenkuin päätös jäähtyy, heidät murhaan. Nyt kaikki näyt pois! -- Miss' on ne herrat? Mua saata heidän luokseen.

(Lähtevät.)

Toinen kohtaus.

Fife. Huone Macduffin linnassa.

(Lady Macduff, hänen poikansa ja Rosse tulevat.)

LADY MACDUFF. Mit' oli syytä hällä jättää maansa?

ROSSE. Oi, malttia!

LADY MACDUFF. Häll' ei sit' ollut. Hulluutt' On pako tuo. Jos meit' ei pettureiksi Tekomme tee, niin tekee pelko siksi.

ROSSE. Ei tiedä, viisausko vai pelko syynä.

LADY MACDUFF. Vai viisaus! Jättää vaimon, jättää lapset Ja kodin, konnun, arvot kaikki paikkaan, Jost' itse pakenee! Hän meit' ei lemmi; Hän luonnon äänt' ei kuule. Tiiti raukka, Tuo lintusia pienin, tappeleepi Pesänsä poikasista haukkaa vastaan. Pelkoa kaikki, lempeä ei lainkaan! Ja viisaan työt' ei pako, joka ryntää Noin järkeäkin vastaan.

ROSSE. Käly armas, Ma pyydän, malttukaatte: puolisonne On jalo, viisas, älykäs ja tuntee Paraiten itse vuodenajan oikut. Enempää puhua ma tuskin tohdin. Mut julm' on aika, jos me tietämättä Tulemme pettureiks ja peljästymme, Vaikk' emme syytä pelkohomme tiedä, Mut meren raivon myrskyiss' ajelemme Vaan sinne tänne. -- Nyt mun mennä täytyy; En kauan viivy, kohta palajan. Pahinkin kerran lakkaa, taikka muuttuu Kaikk' entiselleen taasen. -- Pikku serkku, Jumala sua siunatkoon!

LADY MACDUFF. Häll' isä on, ja isätön tok' on hän.

ROSSE. Mua houkkaa! Pitemmältä, viipy täällä Häpeän mulle tois ja murheen teille. Hyvästi vaan nyt!

(Lähtee.)

LADY MACDUFF. Isäs, laps, on kuollut. Mit' aiot tehdä nyt ja miten elää?

POIKA. Kuin linnut, äiti.

LADY MACDUFF. Toukill', itikoilla?

POIKA. Kuin nekin, sillä, mitä eteen sattuu.

LADY MACDUFF. Oi, lintu-parka! Siis et liimasaittaa, Sadinta, ansaa, verkkoa sa pelkää?

POIKA. Miks, äiti? Kuka lintu-parkaa väijyis? Ei isän' ole kuollut, niinkuin sanot.

LADY MACDUFF. On, kuollut on hän! Mistä nyt saat isän?

POIKA. No, mistä sinä miehen saat?

LADY MACDUFF. Niit' ostaa Voin kymmenittäin joka markkinoilta.

POIKA. Niit' ostat, ehkä myydäksesi jälleen.

LADY MACDUFF. Älysi mukaan haastelet, mut sentään Ikäiseksesi älykkäästi kyllä.

POIKA. Äiti, oliko isä petturi?

L. MACDUFF. Oli kuin olikin.

POIKA. Mikä on petturi?

L. MACDUFF. Semmoinen, joka vannoo ja valhettelee.

POIKA. Ovatko kaikki semmoiset pettureita?

LADY MACDUFF. Kaikki semmoiset ovat pettureita ja hirtettäviä.

POIKA. Ovatko kaikki hirtettävät, jotka vannovat ja valehtelevat?

LADY MACDUFF. Ovat, joka ainoa.

POIKA. Ken ne hirttää?

LADY MACDUFF. Kunnon ihmiset, tiettävästi.

POIKA. Sitten ovat kaikki vannojat ja valehtelijat aika houkkoja; sillä vannojia ja valehtelijoita on yltäkyllin voittamaan kaikki kunnon ihmiset, jopa hirttämäänkin heidät.

LADY MACDUFF. Jumal' auttakoon sua, pikku hupsua! Mut mistä nyt saat isän?

POIKA. Jos hän olisi kuollut, niin sinä itkisit häntä; ja jos et sitä tekisi, niin varmaankin saisin pian toisen isän.

LADY MACDUFF. Voi sinun puheitasi, pikku lörppä!

(Sanantuoja tulee.)

SANANTUOJA. Jumalan siunaus teille, kaunis rouva! En tuttu lie, mut arvonne ma tunnen. Ma varon, ett' on vaara lähellänne: Jos köyhän miehen neuvoon suostutten, Tääll' älkää olko! Pois, pois lapsinenne! Peloittaa teitä näin on kyllä julmaa, Vaan vielä julmempaa, jos salaan vaaran, Jok' uhkaa teitä. Herra teitä kaitkoon! En jäädä tohdi.

(Lähtee.)

LADY MACDUFF. Minne paeta? En pahaa ole tehnyt. Vaan nyt muistan: Maailmass' elän, jossa pahuutt' usein Ylistetään, ja vaarallista hulluutt' On joskus hyvä työ. Ah, miksi silloin Ma käytän tuota naisen puolustusta: "En ole pahaa tehnyt?" (Murhaajia tulee.) Mitä nuo on?

MURHAAJA. Miss' ompi miehenne?

LADY MACDUFF. Ei paikalla Niin häväistyllä, toivon, mistä hänet Sun kaltaisesi löytäis.

MURHAAJA. Pettur' on hän.

POIKA. Valehtelet, sa takkukarva roisto!

MURHAAJA. Hää, mato! (Pistää häntä.)

POIKA. Hän murhannut mun on; pois pakoon, äiti!

(Lady Macduff pakenee, huutaen: "murhaa"; murhaajat hänen jäljissänsä.)

Kolmas kohtaus.

Englanti. Yrttitarha kuninkaan linnan luona,

(Malcolm ja Macduff tulevat.)

MALCOLM. Menkäämme yksinäiseen varjopaikkaan Povemme raskaat tyhjiks itkemään.

MACDUFF. Ei, ennen miekkaan kiinni, urhon lailla Sorrettua synnyinmaata puoltamaan. Jok' aamu siellä uudet lesket parkuu Ja uudet orvot itkee; uusi murhe Lyö taivaan kanteen, joka kajahtaapi, Kuin skottein surun tuntis se ja vastaan Valittais yhteen ääneen.