Part 9

Talvisin paimenet pukeutuvat lammasnahkoihin päästä jalkoihin saakka. Jalat niillä sitävastaan ovat aina paljaina; päässä ohkainen lakki. Tätä paitsi niillä on paksu, valkoinen villainen päällysnuttu, jonka yläosa kapenee punaisilla nauhoilla kaunistettuun huippuun. Tätä pukua kesällä vastaa karitsan nahkaiset röijyt ja housut. Ihoa likinnä on hänellä pellavainen paita, jolla harvoin veden kanssa on tekemistä.

Yksi osa Les Landes'in asukkaista elää havumetsistä pihkaa keräilemällä, pihan kerääjät heräävät päivän koittaissa, varustautuvat kirveellä, pitkällä, tikapuiden kaltaisella valolla ja ruokarepulla ja niin kiiruhtavat honkametsiin, joissa he suurimman elämänsä osan viettävät. He alkavat työnsä muutamilla epäsointuisilla äännähdyksillä, jotka ajavat laulun asiaa. Sitte asettavat he tikapuunsa jotakin muhkeata petäjää vastaan ja nousevat malan nappuloiden avulla peloittavan korkealle, asettavat siellä vasemman jalkansa nappulalle ja oikean puun kupeesen, sillä tikkoja estääkseen heilumasta. Tässä häilyileväisessä asemassa hakkaa pihan kerääjä kirveellään pitkin puun kuvetta kuurnan, jota myöten pihka sitte valuu juurelle, josta hän sen huolellisesti korjaa ja vie valmistuspaikkaan.

Ollen kaikesta seura-elämästä eroitettu, ei hän koskaan ikävöi, eikä siis, enempää kuin paimenkaan, vaihtaisi elantoakaan muuhun mukavampaan. Ainoastaan pyhänä hän jättää havumetsänsä ja rientää, paha kyllä, ei kirkkoon, vaan kapakan kurjiin nautintoihin. Hän valmistauu humalalla uudelle viikolle.

Pihan kerääjän pukuna ovat karhea sarkaröijy, harmaat punaisella vyöllä vyötetyt pellavahousut ja lakki tahi olkihattu. Sateen tultua hän peittäytyy mustalla, avohihaisella viitalla.

Les Landes'in vaimot hoitavat huoneaskareet, viljelevät maan ja polttavat hiilet; he myös hoitavat mehiläisiä ja elättävät silkkimatoja. Useimmat maaseudun naiset ovat kauniita parikymmenen vuotiaaksi, vaan siitä alkain jo alenevat kauneudessaan. Heidän hieno hipiänsä, silmäin lempeä kiilto, koko viehättävä näkönsä -- kaikki katoaa ja muuttuu peloittavaksi rumuudeksi, joka on melkein uskomaton.

Toulon.

Toulon'iin tultuamme, kävimme heti sen merkillisyyksiä, arsenaalia[20] ja sotasatamaa silmäilemään. Ensin katselimme laivasorvia, jossa kahta isoa linjalaivaa parhaallaan tehtiin. Sitte me kulimme niissä erityisissä työpajoissa, joissa tehdään kaikki, mitä laivastoon tarvitaan: aina isosta mastosta ja sentnerin painoisesta ankkurista merimiehen läkkilyhtyyn saakka. Me näemme sivumennen useita isoja aittoja ja erään leipiön, jossa monelle tuhannelle ihmiselle päivittäin leivät leivotaan. Eräässä isossa rakennuksessa työskenteli kuvanveistäjiä laivan kokan koristimien valmistelussa. Puusepän luona näemme me suuren joukon kainalosauvoja ja puujalkoja sattumain varalle valmistetun. Näitä paitsi työhuoneessa oli vielä aika joukko pienempiä ja suurempia laivan huoneiden kaluja. Isossa naulapajassa valmistetaan ääretön paljous ja sanomattomalla nopeudella kaikki erilaiset naulain lajit, joita laivaan tarvitaan: jättiläissuuret semmoiset, joilla peräsin kiinnitetään sekä pienet merikartan ja kalenterin seinäänkiinnittäjät. Tuolla sivulla veitsiseppä säkenöittää, sillä jokaisella merimiehellä pitää olla oma veitsensä. Tämän likehdöllä oli myös ankkurien ja muiden laivan tarpeiden paja. Me kävimme myös monessa pajassa, joissa jokaisessa laivan orjain täytyy palvella ja tehdä pahimmat työt. Katsahdus noihin kahleilla rasitettuihin onnettomiin teki meihin mieltäsärkevän vaikutuksen.

Arsenaaliin kuuluu myös yleensä ylistetty sotalaivain-satama, jossa sotalaivat killuvat. Galeeri- eli airolaivoja killuu tässä myös rannan täydeltä. Ne oikeastaan ovat kelvottomia, katollisia sotalaivoja. Jokaisessa galeerissa on kurja tila 500 vangille. Ne, jotka eivät näihin mahdu, suletaan vieläkin kurjempiin asuntoihin, kosteisiin ja pimeisiin kellareihin. -- Juuri Arsenaaliin tultuamme, kutsui kello vankeja vaivaloisesta työstään kurjaan yöpaikkaansa. Heitä tulikin kaikkialta, -- kaksi ja kaksi aina kahleilla yhdistettyinä. He kaikki ovat karheisin, punervanruskeihin verhoihin puettuina; paljaaksi ajeltua päätään verhoaa punainen patalakki. Hyvin surumielisinä näimme me täällä nuorukaisia, jotka eivät vielä kahtakymmentä täyttäneet; heidän kasvonsa puhuivat entisistä paremmista ajoista, kuin niiden vanhain pahantekijäin, joihin he kaksittain kahleilla olivat sidottuina, ja joiden rautakylmässä katseessa mitä suurin muutos puhui. Galeeriorjain ruokana on kuiva leipä ja vesi; ainoastaan aamiaiseksi he saavat vesirokkaa. Puiset rahit, joilla töin tuskin suoraksi voi ojennaita, ovat heidän vuoteenaan. Suurimmat pahantekijät ovat kahleilla rahiinsa kiinnitetyt, eivätkä pääse sitä ulomma, kuin minkä kahleensa myöntävät. Päällikköjen uhkaavat kepit häilyilevät alituisesti näiden onnettomain päiden päällä ja antavat armottomia iskuja niille, jotka pienenkin kolttosen tekevät.

Silkin viljeleminen.

Tuolla edessämme on Lyon, Rhonen laakson muhkea kaupunki 370,000 asukkaineen; se on suurenmoisen etelän-teollisuuden kuningatar. Kaikkien muiden kaupungin merkillisyyksien on syrjälle sysäyminen, kuin kysymykseen tulee kaupungin ja maakunnan omituisimmat kohdat. Ennenkuin sanomme sen merkityksellisen nimen, pyydämme sinua katsomaan tuota pientä huonetta tuolla uudessa, kauniissa kaupungin osassa! Siinä asui kerran olkihattujen tekijä, joka sattui Englantilaisesta sanomalehdestä lukemaan, että pitsien nypläyskoneen keksimisestä oli luvattu iso palkinto. Hän keksi semmoisen ja valmisti pitsejä, jotka vetivät Parisin huomion niin puoleensa, että hallitus kutsui koneen keksijän sinne. Mutta innollinen pormestari oli käskyn väärin ymmärtänyt, tämä tehtailija-parka vietiin vankina Parisiin. Erehdys huomattiin kuitenkin pian; Napoleon piti miehen arvossa ja tehtailijan täytyi jo kauan sitte säretyn koneensa taas ko'ota. Hallituksen kehoituksesta ryhtyi hän sitte sen aikuisia silkin kangas-aseita parantamaan ja siinä toimessaan hän keksikin taidokkaat kangas-aseensa. Mutta tämäkään kone ei säästynyt monen muun samanlaisen kohtalosta, sillä työmiehet pitivät, paha kyllä, niitä vihollisinaan. Kauppaneuvoston käskystä se särettiin, puuaineet myötiin polttopuiksi, rauta murukopan romun arvoisena, ja luultiinpa siten oikein urostyö tehdyksi. Vasta myöhemmin tämän keksinnön arvo havaittiin ja huomaittiin sen paljo kuvakudontaa parantaneen. Jalomielinen keksijä oli taas valmis uuden koneen valmistamiseen ja hyvien neuvojen antamiseen. Jaquard oli tämän ansiollisen miehen nimi. Sentähdenpä vielä tänä päivänä, Jaquard'in keksintöjen johdosta, voimmekin Lyon'ia sanoa kutomakeinollisuuden kuningattareksi. Jaquard'in kangasaseet ovat tuhansille tulleet elättäjiksi ja eteläisen Ranskan ynnä pohjaisen Italian tehneet silkin viljelyksen kodiksi. -- Etelä-Ranskan silkki voi nykyjään piemontilaisen silkin kanssa kilpailla; Hispania ja Schweitsi ei sitä vastaan enää voi niin hyvää työtä valmistaa. Ei Saksankaan silkin valmistusta voi Ranskan samanlaiseen verrata; sillä mitäs Preussin 10,000 kangasasetta on yksinään Lyon'in 90,000 vastaan.

Mutta mikä on tuo pieni elukka, joka meille tämän kiiltävän, etsityn kankaan antaa? Se on silkkiäistoukka, josta silkkimato sittemmin muodostuu. Hirsijyvän[21] kokoisista munista matelee pieniä, 16 jalkaisia matoja, jotka ensin ovat ruskeita, sitte vaaleankeltaisia, ja jotka elävät silkkiäispuiden lehdistä. Viimeksi mato valitsee itselleen rauhaisen paikan, jossa kehiytyy umpinaiseen koteloon. Säikeet, joita se ympärilleen kiertää, muodostavat juuri tämän n.s. silkkikotelon (cocon), jossa on kolme eri kerrosta. Päällimmäisestä, hauraasta, vanukkeisesta kuoresta saadaan n.s. vanukesilkki (flocksilke); toinen kerros on pitkulainen, tiheä kehä. Tämä hyödyllisin ja hienoin kerros on kääritty 700-1000 jalan pituisesta langasta. Sisimmäisenä on n.s. taateli eli kolmas, ohkainen ja pergamentin kaltainen kerros. Silkkimadon kehruuaine on hieno, hartsintapainen neste, jota sen alahuulen kahdesta aukosta ulostuu ja sitte pikaisesti kovettuu. Niistä erittäin hienoista säikeistä, joista, sadoin yhdistettyinä, vasta silkkilanka syntyy, voidaan suurennuslasilla eroittaa, mitenkä mato viimeksi kehrätyn edelliseen on solminnut. -- Mutta mitä nyt tehdään näille koteloille? Yksi osa niistä annetaan olla alallaan niinkauvan, kuin perhonen niistä matelee sukua suurentamaan ja ylläpitämään. Tämmöisiin, perhosen rikkomiin koteloihin ei tietysti jää yhtään ehjää säijettä. Useimmat silkkimadot kuitenkin koteloissaan kuoletetaan leipomauunissa tahi kuumilla suolaveden, tärpättiöljyn eli väkiviinan höyryillä. Tämän jälkeen ne tavallisessa lämpöisessä kuivataan, jonka jälkeen niitä kuivissa paikoissa voi vuosikausia säilyttää.

Kuinka silkkiä sitte oikein valmistetaan? Kotelot lajitellaan ensin keltaisiin, valkoisiin ja vihertäviin, eli hyviin, keskinkertaisiin ja huonoihin. Hyviksi sanotaan tiviit ja tiheät kotelot, jotka täydellisiksi muodostuneina ovat kyyhkyjen munain kokoisia. Koteloiden kehiminen vaatii isoa taitoa. Lanka ei saa kulua, ja semmoista kehimistä varten oli omituinen kone jo vuonna 1300 Bolognen kaupungissa käytettävänä. Ennenkuin koteloita voi kehimään ruveta, ovat ne puhdistettavat siitä omituisesta gummista, jolla langat ovat toisiinsa liitetyt. Se tapahtuu liuvottamalla 40° ja 50° (Reaumur'in) lämpöisissä vesikattiloissa.

Sen jälkeen vaimot pehmeillä vitsoilla koteloita ripsovat, kunnes keskimmäisen ja parhaimman kerroksen päällysosa on niihin tarttunut. Sitte kotelot pannaan haaleasen veteen ja sieltä kehitään. Vaimot ensin kotelon neljä eli viisi lankaa pujoittelevat erään kapean rauta- tai tinapalan reikäin lävitse ja sitte ne yhdistävät. Useat näin yhdistellyt langat muodostavat sitte niin vahvan langan, että sen voi pyörälle kehiä. Sitte silkit lajitellaan ja säilytetään kannellisissa arkuissa. Tämä on n.s. "raakaa silkkiä."

Parhain, valkoisin, vaan samalla paikkulepäisin silkin raaka-aine saadaan Kiinassa. Bengalilainen eli Itä-Indialainen silkki yleensä on hienoin. Tusina Bengalilaisia nenäliinoja, jotka kerran Victoria kuningattarelle lähetettiin, mahtui nuuskakoteloon, ja näitä kansa kuitenkin käsin kutoo. Ranskan ja Italian silkit eivät tavallisesti ole niin valkoisia eikä hienoja, mutta ne ovat enemmän tasaisia ja yhdenlaisia. Raaka silkki on kuitenkin vahamaisesta öljystään puhdistettava. Sitä varten sitä kattiloissa, Marseill'in saipuun sekaisessa vedessä keitetään, huuhtotaan ja kuivaksi väännetään. Sen jälkeen voidaan se mielen mukaan painaa, kehrätä ja valmistaa. Tähde, vanukesilkki ja rikkipureksellut kotelot voidaan myös käyttää; ne milloin tavoin kehrätään ja valmistellaan nauhoiksi ja silkiksi.

Ranskalaiset.

"Ranskalaiset," sanoo eräs kirjailija, "ovat vuoden 1870-71 sodasta paljon oppineet kaikissa suhteissa. Vakavuus, päättäväisyys, ylellisyyden ylenkatse, ponteva ja ajateltu toiminto on tullut suuremman yleisön ominaisuudeksi, ja kaikkialla tämän älyllisen toiminnon seuraukset jo näkyvätkin. -- Ei juuri missään, eipä sodan pahimmasti raadelluissa seuduissakaan, terveiden ihmisten nähdä joutilaina kerjäilevän; ryysyisiä, puutteen kurjentamia olennoita harvoin tavataan. Sitävastaan into pellonviljelyksessä, kaivostyössä, teollisuudessa ja kaupassa kaikkialla ilmestyy." Hyvän toimeentulon todisteeksi voimme myös mainita, että väestön 6 prosenttia eli yli kahden miljoonan ihmisen elää yksinomaisesti rahainsa koroilla. Varsinaisia säästäjiä, joihin suuri osa säästöpankkeihin panevia työmiehiä ja pieniä koronkiskojia kuuluu, on yli 10 miljoonaa ihmistä; toisin sanoen: jokainen kolmas ranskalainen -- luonnollisesti mitä erilaisimmista arvoluokista -- on "raha-äverijäs."

Enemmän kuin mitkään muut, herättävät Ranskalaisen, niin yksityis- kuin yleisseikkaisetkin vastakkaisuudet huomiota. Yhtä kevytmielinen, hupainen ja innollinen kuin hän on valtiollisissa toimissa, yhtä varovainen ja miettiväinen on hän omissa asioissaan. Rehellisyys ("probité") ei kuitenkaan missään muualla ole niin yleinen, kuin Ranskassa. Se vallitsee kaikkialla, niin kaupungissa kuin kylässäkin, kaikissa kansan luokissa, miljoonan omistajasta aina köyhimpään vaivaiseen saakka. Jos Ranskalainen onkin, miten sanoimme, säästäväinen, ei se kuitenkaan saituri koskaan ole. Hänen kevytmielisyytensä ja hekumallisuutensa ovat melkein sananparreksi tulleet; mutta himojensa ei hän kuitenkaan anna koskaan itseänsä viedä niin kauvaksi, että siitä yhteiskunnalle vahinkoa tulisi.

Luonto ja kasvatus yhdessä Ranskalaisesta ovat tehneet täydellisimmän seuraihmisen, mitä maailma tuntee. Luonnoltansa on iloinen ja sukkela, vilkas ja sievä, ja tahtoo mielellään tulla huomatuksi. Tämä kaikki tekee, ett'ei seurustelu tule säädyttömäksi, raskaaksi ja ikäväksi. Tavattomalla terävyydellä hän on seuraelämän niin järjestänyt, että kaikilla näillä omaisuuksilla on vapaa toimialansa, kuitenkin toiselta puolelta toistensa kanssa jupakkaan joutumatta.

Mont Blanc.

Pennini-alpeista kohoaa Mont Blanc kolmine kukkuloineen, joilla talvi aina asuu, juuri kuin tämän vuorijonon jättiläishaltijana. Tämä vuori on Savoyessa ja kohoaa 14,676 jalkaa meren pintaa ylemmä. Mont Blanc'iksi (valkoiseksi vuoreksi) sanotaan sitä sentähden, että sitä aina peittävä lumi tekee sen valkean-kiiltoiseksi. Korkein huippu on kapea, 6 jalan levyinen harju, jota dromedarin harjuksi sanotaan. Monen tienoppaan keralla minä koetin kohota tälle Euroopan korkeimmalle jättiläisvuorelle. Pienet tikapuut otimme mukaamme, jääkengitimme kenkämme ja niin rautapiikkipäisine keppinemme matkaan lähdimme.

Tie jäätiköillä oli liukas ja jyrkkä ja siis kaikin puolin vaivaloinen. Mutta mitäs innokas halu jonkun uuden, tavattomuuden näkemiseen ja saavuttamiseen ei uhraisi! 10-12 jalan pituisella köydellä pidimme toinen toisistamme kiinni. -- Kasvimaailma oli kallioilta kokonaan loppunut, ainoastaan joku heinän korsi siellä ja täällä kiven kolosta pilkisti. Viimen kuitenkin pääsimme semmoiselle paikalle, jossa voimme levähtää. Tämän jälkeen kun sitte matkaamme jatkoimme, lumi ja ilma häikäisi silmiäni niin, että eteeni tuskin näin. Silmä palsamilla niitä siveltyäni pääsin kuitenkin siitä pulasta.

Me kohtasimme vielä monta jäätikköä ja vaarallista rotkoa, joiden poikki täytyi juostaksemme. Suurempain halkeamain ylitse olivat lumi- ja jääsillat muodostuneet; niitä kulkiessamme uhkasi meitä joka silmänräpäys niiden murtumisen ja samalla syvyyteen syökseymisemme vaara. Lumi täällä oli erittäin puhdasta ja häikäisevän valkoista. Kuoleman hiljaisuus vallitsi täällä elonkipinättömässä korkeudessa; lumen jalkaimme alla kitiseminen oli ainoa ääni. Ylempänä huipulla kaikkialta kammoittava syvyys avautui yhä selvemmin eteemme; lumi muuttui niin jäiseksi ja kovaksi, että edellä käyvän tienoppaamme täytyi kirveellä hakata meille jalan tilat, voidaksemme ylemmä nousta. Ilma harveni niin, että töin tuskin hengittää voin. Sanomaton väsymys ja voimattomuus minun vaivutti. Pieninkin liike tuotti pikaisimman valtimoiden ja sydämen sykinnön. Minulta katosi kaikki ruokahalu, ett'en voinut minkäänlaista ravintoa nauttia.

Ilman yhä harveneminen tuotti minulle kuitenkin pahimman pulan. Minä tunsin semmoisen väsymyksen, ett'en enää luullut askeltakaan voivani ottaa. Mutta -- "eteenpäin!" ajattelin, "akka tieltä kääntyy, vaan ei mies pahainenkaan" -- ja katsos, se kyllä menestyi!

Nyt viimeinkin seisoin Mont Blanc'in kokonaisen maanosan korkeimmalla kukkulalla. Kaikki elolliset olivat syvyydessä jalkojeni alla. Taivas oli minua likempänä. Niin hurmottuneena, kuin täällä, en koskaan ennen ole ollut. Voi! minä toivoin olevani nyt kaikesta synnistä ja heikkoudesta yhtä puhtaan, kuin ilma, jota siellä hengitin! Minun sieluni oli vapaa, se tuntui riisuutuneen kaikista ruumiin asettamista kahleistaan. Autuas, kuin kuolematon, tunsin minä olevani. Ilma oli kirkas ja selkeä, ia näköala tuolta kapealla vuoren harjalla ääretön ja sanomaton. Katseeni liiteli idässä Milanon, kaakossa Parman ja etelässä Genuan alueilla. Osa eteläistä Ranskaa, Schweitsin vuoristoa, jäätiköitä ja alppeja myhäili minun jalkaini juurella. Kaikki muut vuoret, paitsi melkein Mont Blanc'in kokoista Mont-Rosaa, näyttivät minulle vaan myyrämättäiltä ja vuoriseudut mättäiseltä maalta. Aurinko oli jo laskeutunut, kuin minä jätin dromedarin ja sanoin sille ikuiset jäähyväiset.

Belgia ja sen asukkaat.

Belgia on toimeentulon maa; tavaton hedelmällisyys, hyvin raketut kaupungit ja kauniit, muhkeat tiilistä raketut kylät nähdään täällä kaikkialla. Lukemattomia meijeriä ja taloja maa on myös kirjavanaan. Enemmän kuin koko kansan kolmannes asuu kaupungeissa, joita onkin täällä tiheimmässä, kuin missään muussa Euroopan mannermaassa. Ei missään muualla maan ja kaupungin suhde herätä niin suurta huomiota, kuin täällä. Belgian pieni kuningaskunta muuttuu vaan enemmän ja enemmän kaupungeiksi. Ne kasvavat myös täällä ihmeellisellä nopeudella, pääkaupungin asukkaat esim. ovat vähemmässä, kuin 45 vuodessa melkein toisen puolen lisäytyneet.

Belgian merenpuoli muodostaa suuren tasangon, joka etelässä aaltomaisesti korkenee. Brabantin ja Limburgin kunnaat kohoutuvat aina 1,800 jalan korkuisiksi. Ne ovat Ardennivuorijono: haaroja, jotka Luksenburgin alueella -- Maasjoen molemmin puolin -- kohoutuvat korkeimmalleen. Maan laatu näillä metsäisillä seuduilla on vaihtelevainen, vaan muissa valtakunnan osissa yleensä hyvin hedelmällinen, varsinkin Brabantissa ja Flanderissa. Antverpenin pohjais- ja itäosassa maa on hedelmätöntä järvistä ja rämeistä nummea. Sitä sanotaan Campine'ksi ja on se monen joen alkulähteenä. Muutamia alhaisia rämeiköitä on muutettu hedelmällisiksi ojikoiksi (polder). Eteläisten vuoritukkulain välillä tavataan hedelmällisiä, vesirikkaita, viehättäviä laaksoja monine myllyineen, tehtaineen ja rautapajoineen. Muuten maan suuremman osan silmänkantamattomat viljavainio-rivit täyttävät. Kaakossa maa on vähemmän hedelmällinen. Pohjaispuolen, osaksi aivan puuton, tasanko on yksitoikkoista; mutta lehtipensasten ympäröiväin niittyjen viehättävä vihanne, mitä muhkeimmat viljavainiot, kauniit maisemat muhkeine puutarhoineen, siistit kylät ja osaksi komeat kaupungit viehättävät siellä silmää. Maasta tuskin on palaakaan käyttämätöntä; taito ja luonto toistansa kaikkialla kättelevät. Etelä-, varsinkin Sambre- ja alaisen Maasjoen laaksot ovat kauniimmat. Maaslaakso Lütttich'istä alkain on varsin viehättävä. Kirjavakseen on sen tien viereen sijoitettu kyliä, uhkeita linnoja ja maataloja, torppia, meijereitä, isoja tehtaiden rakennuksia, kirkkoja, rautatehtaita ja myllyjä.

Pellonviljelys Belgiassa on hyvällä kannalla. Siellä kasvatetaan kaikenlaista viljaa -- vaan ei kuitenkaan kylliksi -- ja muita ravinnoksia, öljykasveja, erinomaista liinaa ja pellavaa, tupakkia, humalaa, sikuria, krappia[22] j.n.e.

Flanderissa, Sambre- ja Maasjokien tienoilla on hedelmäin viljelys korkeimmalla kannalla; kauniiden kukkaisten ja hyödyllisten vihannesten viljelystä myös harrastetaan. Viiniköynnöksiä kasvaa ainoastaan maan itäosassa.

Karjaa hoidetaan hyvästi. Hyvät hevoset, lampaat, siat, naudat ja paikoin lukuisat siipieläimet ovat sen todisteena. Kalastuksella on myöskin maan länsiosassa ja etenkin rantamailla arvonsa; sillin ja tuurakalankin pyyntiin siellä osaa otetaan.

Vuoriviljelyksessä työskentelee maan kaakkoisessa osassa monta kättä. Sen parhaat tuotteet ovat kivihiilet, rauta, sinkki, vaski, lyijy ja suolat.

Teollisuus on varsinaisena elinkeinona, Belgia on Euroopan mantereen parhain tehdasmaa. Villa-, pellava-, puuvilla-, nahka- ja metalliteosten valmistaminen on teollisuuden etevimpänä tehtävänä. Belgian masiina- ja kivääritehtaat ovat yhtä kuuluisat, kuin sen pitsienkin valmistus.

Belgian kauppa on kukoistavainen. Oivalliset tiet, useat kaivannot ja mitä tihein rautatieverkko kykenevätkin sitä edistämään -- ja siinä suhteessa Belgia voittaakin kaikki muut maat. Se kulettaa enimmäkseen omaa tavaraansa niin maalla kuin merelläkin.

Belgialaiset ovat Ranskalaisten, Alankomaalaisten ja Saksalaisten sekoitus. Tämä kätevä, työteliäs, hilpeämielinen ja kuitenkin varsin vakava kansa eroaa niinhyvin muotonsa, kuin elantonsakin puolesta silminnähtävästi naapureistaan, Alankomaalaisista ja Ranskalaisista; mutta melkein kaikki ymmärtävät ja puhuvatkin Ranskaa ja maan kieli onkin Ranskan ja Alankomaiden kielten sekoitus, Belgialaisten luonteen ranskalaisuus voittaa. He ovat tulisia, kaunopuhujia, hilpeämielisiä, turhamaisia, kevytmielisiä niinkuin Ranskalaisetkin, vaan ei niin sävyisiä.

Ranskalainen veri nähdään parhaiten Lüttichin, Hennegauin ja Namurin lääneissä eri provinsseissa; pohjaiset asukkaat taas enemmän vivahtavat Alankomaalaisiin. Ruumiin muotoon katsoen, Flanderin asukkaat ovat hyväsilmäisiä, pullea-, pyöreämuotoisia ja suuri-, kyömänenäisiä. Flanderin neitoset ovat usein jotenkin viehättäviä. Heidän ruumiinsa on solakka, liikkeensä vapaat, mutta määrätyt. Puku heillä on hyvin sievä. Kapea, lyhyt hame, sievä liivi, kaulaliina ja kypärimäinen pään kaunistus, joka painuu aina korvien alapuolelle ja muodostuu kaulan ympärille kaulukseksi, kuuluu naisten yleiseen pukuun. Tälle kypärimäiselle päähineelle he heittävät vielä irralleen mustan silmikon. Namurilaisilla ja Lüttichiläisillä usein tapaa korkeita, supistuneita otsia, mustia silmiä, kippuraneniä, paksuja huulia ja ruskeita muotoja. Brabantilaiset tekevät vieraasen vähemmän viehättävän vaikutuksen. Niiden ruumis on veltto, paksu ja kömpelö. Tunnettu sininen mekko on yleinen kansallispuku. Sitä pitää niin poika kuin ukkokin. Naineilla vaimoilla ja nuorilla neitosilla melkein yleisesti ovat valkoiset hunnut päässä. -- Puhtausrakkauden Belgialainen jakaa Alankomaalaisen kanssa.

Alankomaat (Hollanti).

Hän, joka Rhein-jokea pitkin laskee Pohjanmereen, tulee viimein pitkin meren rantuetta levenevälle alangolle. Joka taitaa "ala-saksaa", hän voi jotensakin hyvin siellä asuvaisten ihmisten kanssa asiansa ajaa, ja pian kyllä huomaa, että Alankomaalaiset kuuluvat Saksalaiseen rotuun. Alankomaat ovat täynnä komeita kaupunkeja ja suuria kyliä. Ihanilla niityillä mellastelevat ylevät karjalaumat. Toisaalta taas silmä saa liidellä aavoilla kankailla, joilla ainoastaan yksitoikkoista kanervaa kasvaa. Tuolla näkee alhaista nevarehua, jossa tuhannet ahkerat kädet mättäitä leikkelevät. Näin monenmoisuudet täällä erilaisina esiyttyvät.

Mutta, kuinka ihmeellistä! -- Kaiken, mitä silmäsi näkee, on ihmiskäsi liejusta ja osaksi meren aalloista kohottanut. Sillä aikoja on ollut, jolloin Pohjanmeren aallot näitä seutuja huuhtelivat. Vielä tänäkin päivänä Alankomaalaisen täytyy maataan suojella meren hyökkäyksiltä. Nousuvesi uhkaa hänen koko rikkautensa Ahtolaan haudata. Sentähden hän on rakentanut lujia patoja, joihin meren hyrskivä voima sortuu.