Part 6

Tanskan pääkaupunki, Kyöpenhamina (Kjöbenhavn) muodostaa melkein kokonaisen ympyrän, joka on enempää kuin peninkulmaa ympäriinsä. Linnoitukset piirittävät kaupunkia kaikilta puolilta. Se on niin rakennettu, että siihen helposti tutustuu. Kaupungin keskipiste on Kuninkaan uusi tori (Kungens nytorv), jolle liike kaikilta suunnilta keräytyy kuin polttopisteeksi. Täällä on teateri, kuninkaallinen Charlottenburgin linna, ja sille päättyy 12 katua. -- Öresundin-rantainen, etuisa asema on Kyöpenhaminaan houkutellut joukon oppineita miehiä, taiteilijoita, korkeita virkamiehiä, kauppamiehiä j.n.e. joita vuosittain myös vieraista maista kaupungissa käväisee. Meriliike, kauppa ja kalastus tekee kyöpenhaminalaisen päätoiminnon.

Kyöpenhaminalaiset ovat muita pohjaismaiden kaupunkien asukkaita taipuvaisempia huvituksiin. Varsinkin he rakastavat huvimatkoja maalle. Pää-asiallinen huvi on heillä kesällä eläintarhaan (Dyrehaven) käyskenteleminen; se on 1 1/2 peninkulmaa kaupungista oleva metsä, jonka ympärystä on melkein 4 peninkulmaa. Meren rannalla tie kulkee kaunista lehtikujaa myöten maatalojen ja huviloiden välitse. Eräällä metsän sisäiselle kunnaalle on kaikenlaisia puoteja rakennettu. Täällä on kesä-heinäkuussa kansan elämän keskipiste, sillä tänne keräytyy sunnuntaisin ja keskiviikkoin Kyöpenhaminalaiset, Seelannin pienten kaupunkien asukkaat sekä saaren talonpojat. Meteli kansan kihinässä tulee kuitenkin enemmän myyjäin kuin katsojain puolelta. Wien'issä kansa karjuu, laulaa ilosta ja riemuitsee lapsellisuudessaan.

Vakava tanskalainen ei sitä tee. Hän jättää sen markkinahuijareille ja silmänkääntäjille. Tanskalainen tahtoo nauttia ja katsoa. Hän ratsastaa karusellilla, nousee korkeisin heilukiikkuihin, katselee silmänkääntäjäin kujeita j.n.e. Usein täällä on 20,000 ihmistä ko'olla.

Seelannin talonpoikainen kansa tekee miellyttävän vaikutuksen vieraasen. Se on voimallista ja kaunista. Useimmilla on tummat, kuin vaaleat hiukset ja siniset silmät, ovat pitkäkasvuisia ja mehevä, vereväkasvoisia. Miehet ovat puetetut punaisiin eli sinisiin lyhkäisiin nuttuihin, joissa usein ovat hopeaiset napit; Vaimot ja tytöt pitävät pitkillä, valkeilla udeilla kaunistettua huntua ja valkoista koristettua kaulusta, tummia verhoja ja valkoisia esiliinoja. Kaikki he näyttävät yleviltä. Raakoihin ja halpoihin tekoihin ei koskaan siellä tarvitse tulla todistajaksi. Tanskalaiset ovat hyvänluontoisia. He ovat kohteliaita, jotenkin rohkeita, hyvin vieraita auttavaisia ja kuuntelevat mielellään isänmaataan ylistettävän. He ovat kopeita historiastaan, merisankariensa urostöistä ja varsinkin sotalaivastostaan ja meriliikkeesen tottuneista rannikkojen asukkaista. Todella voivatkin he ylistellä merimiehiään, sillä tanskalaiset merimiehet ovat mainioita, notkeita, rohkeita, reippaita ja, kun tarvitaan, isänmaan rakkauden innostuttamia.

Kyöpenhaminassa sivistys vallitsee. Yksi etevä todistus siitä ja kansan ajatustavasta on, että semmoisia miehiä, kun Thorvaldsen ja runoilija Oelenschläger tuntee ja kunnioittaa jokainen heidän maansa mies, niin palatsissa kuin majassakin.

Niinkuin muissakin pääkaupungeissa, on Kyöpenhaminassakin taideaarteensa. Varsinkin etevä on Thorvaldsenin museo. Thorvaldsen oli suuri kuvanveistäjä, Islannista kotoperäisin. Hän käytti suurimman osan omaisuudestaan tähän kokoelmaan, jonka perustaja hän on. Museossa on myös paljon katseltavana pohjaisista muinaismuistoista: vanhoja sota-aseita, huonekaluja, keihäiden kärkiä, kauneita kultakoristuksia y.m. Nämä kokoelmat lisäytyvät vaan ehtimiseen, sillä Jutlanti ja tanskalaiset saaret ovat rikkaita muinaismuistoista.

Kyöpenhaminan suurimpiin kauneuksiin kuuluu jo mainittu Dyrehaven. Tämä sisältää kauniimman pyökkimetsän, kuin ajatellakaan voi. Koko tiellä Dyrehavenista kaupunkiin saakka on omituinen viehätyksensä. Sille nähdään metsiä, järviä, hedelmällisiä vainioita, puutarhoja, maataloja ja muutama askel niistä sivulle meri -- sininen Öresund lukuisine purje- ja höyrylaivoineen, jotka kulettavat satoja ihmisiä, mitkä tahtovat Dyrehavenissa huvitella venheissään, joista musiiki ja iloisia ääniä kaikuu, taampaa näkyy tiheä kaupunki torneineen, korkeine muureineen ja linnoituksineen, joita kaikkialla vanhat, kauniit puut kaunistavat; puiden välillä taas siellä ja täällä alankomaalaiset tuulimyllyt viuhtovat. Sieltä näkyy myös satama purjeineen ja lippuineen, joiden ylitse sotalaivaston muhkea mastometsä kohoutuu. Lahdelman suulla nähdään hallituksen tykistö ja vasemmalla puolella kaunis kävelypaikka pitkin meren rantaa.

Jos katseensa kääntää merelle päin, näkee terävä silmä kirkkaalla ilmalla Ruotsin rannikon ja kaukana salmessa kohoutuvat Hvensin korkeat kalliot, joilta kerran Tycho Brahe koetti tarkastella tähtien kulkua ja ihmisten kohtaloita.

Iltasilla, kun kuu meren aalloista kohoaa ja, sumut lävistäen, levittelee välkkyvää ja punaista kajastustaan tälle äärettömälle kuvastimelle; kun koko sotalaivasto levittää valkoiset purjeensa ja majakat rannikolla loistelevat ikäänkuin virvatulet, jotka katoavat ja jälleen ilmestyvät: silloin tuskin löytynee ihmistä, jota ei tämmöinen ihastuttava näytäntö liikuttaisi.

Meriheitto-maat Schleswig'in länsirannikolla.

Niin ulkonäkönsä, kuin siinä asuvaisen kansan omituisuuden tähden on se Jyllannin osa omituinen, johon nyt pyydämme lukioita kanssamme seuraamaan, nimittäin meriheitoille (marsch-maalle) Schleswigin länsirannalle. Näilläkin seuduilla on kauneutensa, vaikka se, joka on tottunut itärannikon vaihtelevaan luontoon, yhtävähän tuntee itsensä kotoutuneeksi näillä hietaharjujen välisillä tasangoilla, kuin meriheiton asukas kunnaiden välisissä metsissä. Sen, joka näkee näiden avaroita, meheviä niittyjä, arvoisia rakennuksia, lihavia karjoja ja hyvinvoipaa kansaa, täytyy aivan luonnollisesti johdattaa ajatuksiinsa rauhallinen ja tuottoisa työskentely maanviljelyksessä ja karjanhoidossa. Jos katse sitte kohtaa niitä korkeita multavalleja, jotka mahtavien muurien tavoin rajoittavat ja aitaavat maan meren puolelta, ja jotka monilla haaroillaan kaukaa mereltä pistäytyvät, niin aavistetaan, että nämä hedelmälliset ruohotasangot eivät ole vaivatta syntyneet, ja että hyrskivä länsimeri tuolla edustalla on vihollinen, jota vastaan asukasten täytyy olla kamppailuun varustetut ei ainoastaan enemmän maata voittaakseen, vaan myös säilyttääkseen sen, jota he vuosisatain kuluessa ovat voittaneet ja rakentaneet. Ja jos viimein menemme valleille ja tarkastelemme sieltä meren muutoksia luoteen ja vuoksen vaihetellessa, niin pian huomaamme, että maa ainoastaan voimallisten luonnon mullistusten kautta on saanut nykyisen muotonsa, ja että näitä tasangoita ei olisi, jos ei niiden asukkaat niitä suojelisi väsymättömällä kestävyydellä, jolla kansa taistelee sen maan puolesta, jolta ne ovat syntyneet ja johon ne ovat muuttumattomalla rakkaudella kiinnitetyt.

Vuoksen aikana, jolloin vesi nousee, syöksee vesi ylös patoja vasten, ikäänkuin tahtoisi se ne musertaa ja voimalliseen kainaloonsa kääriä. Paitsi sitä hyvää maata, jota meri sinne ja tänne vallien juurille jättää ja joka aikain kuluessa muuttuu hedelmälliseksi maaksi, näyttäytyy ulapalla ainoastaan yksityisiä saaria, jotka ovat valleilla piiritetyt samoin, kuin mannermaan länsirannikko ja muutamia pientä saaria, Hallingejä, joiden niukkaa nurmikkoa aallot helposti huuhtoilevat. Luoteen aikana meri sitävastaan vetäytyy kauvaksi taaksepäin ja paljastaa silloin isoja, monin paikoin peninkulmain levyisiä harmaita ja sinertäviä, mutaisia maan-aloja, joilla hietakasoja ja raakkujen kuoriläjiä kohoutuu. Ainoastaan pienemmissä syvennyksissä vesi vielä välkkyilee. Suuret vesilintuparvet kämpivät nyt sillä maalla, joka ikäänkuin aalloista on kohoutunut; hylkeet hitaasti matelevat niillä paikoilla, joissa hän äsken aalloissa kellui, ja lapset voivat nyt juoksennella siellä, jossa suuri laiva purjehti. Mutta nämä suuret alat, joilta meri siten kahdesti päivään pakenee, olivat muinoin, ja vieläpä noin pari sataa vuotta takaperin, hedelmällisiä maita, tuhansien ihmisten asuttamia, joilla kaupungit ja kylät, kirkot, metsät, pellot ja niityt rehoittivat. Nyt voidaan syyllä sanoa, että meri on ne niellyt; sillä nykyiset meriheittomaat ovat ainoastaan revityitä ja hajoitettuja jäännöksiä mereen kadonneesta maasta. Ja aallot kun niin tasaisiksi ajautuvat, että entinen maa taas esiytyy, silloin näyttää, kuin meri tahtoisi kopeillen osoittaa, kuinka paljon se on riistänyt. Mutta se ei tahdo antaa takaisin, mitä se kerran on matkaansa saanut; sentähden tuleekin se taas hyrskien takaisin, ensin hitaasti, sitten aina kiivaammasti ja viimein hyökkää niiden patojen juurille, joihin inhimillinen viisaus ja ahkeruus on rajan meren aalloille asettunut. Semmoiselta meri näyttää, kuin se on tyyni ja rauhallinen; mutta läntiset myrskyt kun sitä kuohuttavat, huoneiden korkuiset laineet kun syökseytyvät valleja vastaan ja ruiskuttavat suolaista vaahtoansa niiden harjain ylitse, silloin elementtien taistellessa ihmiskätten tekojen kanssa, näyttää kuin sulut tahtoisivat osoittaa, että ne voivat vihollisensa vastustaa. Usein meri rikkiruhtoi vallit ja hyökkäsi estämättömällä voimalla sisämaahan, hävittäen avaroita aloja. Mutta kestävällä ahkeruudella meriheittomaiden asukkaat uudestaan rakensivat suojusvarustuksensa, niin paljon kuin mahdollista oli, ja jos vielä vesitulvat vastaan pitämättömällä voimalla riistivätkin isoja maapaloja, niin onnistui myös ihmisillekin usein väsymättömillä ponnistuksillaan takaisin voittaa paljon, joka näytti kadotetulta. Tästä voi kukin helposti nähdä, että meriheittomaat enemmän kuin muut seudut aikain kuluessa ovat niin muodoltaan kuin alaltaankin muuttuneet.

Islanti.

Tuskinpa luonto on antanut muulle maalle synkempää pukua, kuin Islannille, jota vuoden kolmen neljänneksen aikana jää peittää ja lyhyenä kesänä alituisesti hyrskivillä aalloilla saarretaan. Jääpeittoisista vuorista tupruilee savu- ja tuli-patsaita; sillä sanomaton hehkuva liesi on saaren sisustaan kätketty. Hekla on Islannin peloittavaisin tulivuori, joka tuskin on peninkulman päässä merestä; sen syöksymiset ovat vielä hirmuisemmat, kuin Vesuvion ja Etnan. Tulivuorelle on varsin vaikea päästä, ja kun sen kukkulalla seisomme, on edessämme näköala -- ehkä kaikkein kauhein maailmassa. Useiden peninkulmain alalla nähdään ainoastaan mustia, tulivuorellisia huippuja, joiden välissä laavavirrat leveilevät, ja turhaan tähtäillään viheriäistä pilkkuakaan. Kun vuori syöksee tulta, täristää usein kuukausia kestävä maanjäristys saarta.

Kaksi kuumaavettä ruiskuttavaa lähdettä, Geiseriä, on täällä myös yhtä kummallista. Määrätyillä ajoilla puhaltaa iso Geiser 20 jalan paksuista, kivillä sekoitettua vesipylvästä 80:en ja 90:nen jalan korkeuteen. Kohisten kohoaa vesi korkeuteen ja kohisten putoaa se sieltä pieneen vesisäilöön, josta se pienenä purona sitte lirisee. Muutamain minuuttien perästä katkeaa vesipylväs, ja silloin nähdään ainoastaan musta aukko, josta ainoastaan höyry paksuna pilvenä kumpuilee ylös. Jonkun ajan kuluttua kuuluu kaukainen, maanalainen ja ukkosen tapainen jyminä. Se lähenee lähenemistään; höyrypilvi sakenee, ja näyttää se, ikäänkuin äärettömässä kattilassa kiehuvalta vedeltä. Silloin on aika paeta, sillä yht'äkkiä kohoaa taas musta vesipatsas syvyydestä ja vaipuu taas, miten ennenkin takaisin.

Islannin kasvit ovat melkein Norjan kasvien kaltaisia. -- Tuntureilla kasvaa vaivaiskoivuja ja pieniä piililajeja, miten Norjankin tuntureilla; Islanninjäkälää on runsaasti. -- Varsinaisina puina Islannissa on ainoastaan pieniä koivuja. Syy puulajien harvalukuisuuteen ei ole lämmön puute, sillä puita kasvaa niin hyvin Sipiriassa ja Pohjais-Amerikassakin paljoa kylmemmilläkin seuduilla. Arvattavasti on tähän syynä kostea meri-ilma, kovat myrskyt ja vaihtelevaiset ilmat. Skandinaviassakaan puut eivät rannoilla kasva niin kauvaksi pohjaiseen, kuin sisämaassa; Norjan ulommaisilla saarilla ei ole ollenkaan puita, ja meri-ilman vahingollinen vaikutus puihin nähdään myös Jyllannin länsirannalla. Tämän ilmanalan laatu vaikuttaa, ett'ei Islannissa voida viljellä ohraa, vaikka Skandinaviassa ohra menestyy paljoa pohjaisempana ja kylmemmässä ilmanalassa. Sitävastaan menestyvät kaalit, perunat, retikat ja monet kyökkikasvit, mutta, kaalia lukematta, viljellään niitä hyvin vähän.

Metsäin puutetta palkitsee osaksi veden kulettamat hirret, joita varsinkin pohjoisrannikolla kulkeutuu. Useammat niistä ovat honkia, kuusia ja koivuja; mutta onpa myös tavattu siellä puita, jotka ainoastaan kasvavat lämpöisissä maissa. Luultava on, että nämät puut osaksi tulevat koillisen virran mukana Sipirasta, jonne ne virtoja myöten etempää laskevat, osaksi myös seurannevat ne sitä isoa merivirtaa (Golfvirtaa), joka Mexikon lahdesta koilliseen kulkee.

Islantilaisten tärkeimpinä kotieläiminä ovat lampaat, sen jälkeen sarvikarja, hevonen ja vuohi. Hevoset ovat tosin pieniä, mutta väkeviä ja vilkkaita. Islanti on rikas kesyttömistä linnuista, varsinkin vesilinnuista, joista hahkatelkkä antaa kalliin untuahöyhenen. Vaikka peura vasta viime vuosisadalla vietiin Islantiin, on niitä kuitenkin nykyjään suurissa laumoissa sisämaissa. Jonkun ainoan kerran tulee jääkarhukin sinne kulkujäillä Grönlannista. Rannikoilla on hylkeitä runsaasti. Tärkeimmät kalalajit ovat useat turskilajit, lohet ja sillit.

Brittein valtakunta.

Suuren kauniin puiston kaltainen on Brittein saarimaa. Turhaan Englannissa etsitään Saksan avaroita lakeuksia, suuria soita, kolkkoja kankaita, hietaisia erämaita, peninkulmaisia metsiä eli vuorijonoja. Englanti on täynnä ristiin rastiin meneviä vuoria ja kukkuloita. Metsät eivät ole erittäin tiheitä. Auringon suloiset säteet pääsevät kaikkialla puiden välitse väreilemään. Tasangot eivät ole suuria, sillä vieri vieressä olevat kunnaat jakavat niitä. Vuoret ovat yleensä mataloita.

Korkeimpain vuorien kukkuloilta näkyy äärettömiin siintyvä oceani eli valtameri. Maa ei ole missään puuttomaksi riistetty. Siihen, jossa varjoa tarvittiin, on englantilainen jättänyt puita kasvamaan, jonka tähden koko maa onkin harvan puiston kaltainen. Siellä täällä olevia suurempia metsiä risteilevät niityt ja viljavainiot. Kelpo laitumet viehättävät silmää, sillä merituulet pitävät ilman kosteana, joka taas raitistuttaa ja nestetyttää ruohon. Viljavain peltojen välisillä mehevillä niityillä elamoivat hevoisten, härkäin ja lehmäin iloisat laumat; kunnahilla leikkivät lampaat ja vuohet melkeen vuoden ympäri, sillä ilmasto on täällä niin leuto! Kaikkia niittyjä ja peltoja ympäröitsee kasvavat pensasaidat.

Semmoisissa lehtevissä aituuksissa eläimetkin elävät. Semmoinen talli on suuri ja tilava; laattiana on maan kaunis kukkaismatto, seininä syötävät lehdet. Metsän kesyttömät asukkaat eivät ole pois karkoitetut, vaan ovat kesytetyt ja hillityt. Kaikkialla metsissä ja kedoilla tanhuilevat hirvet, metsävuohet ja kaniinit sarvikarjan ja lampaitten tuttavuudessa. Maa on kirjavana vehriöiden puutarhojen verhoamia kyliä ja herrastaloja. Kaikkia virtoja, noroja ja meren rantoja reunustavat puutarhapuistot ja linnat sekä maatalot maatalojen vieressä. Mitä parhaimmat tiet, suuret ja pienet, kapeat ja leveät -- tiet puusta, raudasta ja kivestä risteilevät kaikkialla, ja vesirikkaat joet virtaavat näiden kauniiden laitosten poikki ja pitkin. Sadoittain jokia, puroja ja kanavia jakaiksen kaikille suunnille. Siellä ja täällä vesi keräytyy padoiksi ja järviksi. Valtakunnan äärillä ovat köyhimmät maakunnat. Skotlannissa kohoaa korkeita vuoria, Irlannissa isoja nevoja levitäksen.

Korkeat liituvuoret ja kuohuissa hyrskyilevä meri, jossa maan sotalaivasto uiskentelee, suojaa koko valtakuntaa.

Maan luonnollisen suojan takana on mitä vilkkain toimeliaisuus. Englannin maa kätkee povessaan sanomattomia kaikenlaisia kiivihiili-, rauta- ja tina-aarteita. Englantilaisen ahkeruus ja into ymmärtää ne ilmiin etsiä ja hyödykseen käyttää. Englanti on tehtaiden, höyrykoneiden ja rautateiden maa. Niin yöllä kuin päivälläkin kiitävät junat taukoamatta kaikille maan kulmille. Englannin raudasta ovat höyrykoneensa tehdyt, Englannin hiilillä niitä lämmitetään. Muutamiin Englannin kaupunkeihin tullessa nähdään jo kaukana jättiläis-torvet katoilla ja miten savupilvet niistä toinen toistaan kiireimmin kokevat korkeuteen; ne ovat tehtaiden ilmoittajia. Näissä höyrykoneet työskentelevät väsymättömällä toimeliaisuudella. Puuvilla-, rauta-, teräs-, nahka-, silkki- y.m. tavaroita valmistetaan siellä sanomattomalla nopeudella. Pian kiitävät ne sitte rautateitä kautta maan, kanavia kaikkialle satamiin ja rantakaupunkeihin, joissa ne laivoihin lastataan ja viedään vieraisin maailman osiin.

Mikä komeus, mikä ylellisyys, mikä rikkaus kohtaa meitä melkeen joka askeleella! Mikä onnellinen maa! -- Mutta, niin kuin aina on laita, niin täälläkin loiste osaksi pettää. Seuraa minua johonkin suurimpaan tehtaasen; tuhansia kalpeita olennoita kohtaa meitä siellä. Mene heidän mökkeihinsä ja sinä olet näkevä usein katkerimman puutteen ja sydäntä särkevimmän kurjuuden; jos puhut heidän kanssaan, taitamattomuuden ja raakuuden huomaat heidän joka sanastaan. Ja jos tahdot köyhäin tilaan vielä tarkemmin tutustua, niin seuraa kanssani maan sisäisiin kivihiilikaivoksiin. Kalpeiden ja repaleisten vaimojen ja lasten parvia ehtimiseen rientää raskaine taakkoineen, mikä kontaten kuka raahaten, vastaasi: köyhyys ja kurjuus puhuu heidän kalpeiden kasvojensa juonteista; raakuus heidän sanoistaan ja töistään. Aamunkoitosta yöhön saakka he työskentelevät maan syvyydessä.

Englantilaiset.

Englanti kun on aina ollut itsenäinen maailma, ilmoitaksen jokaisen Iso-Britannian pojan, niin kasvoissa kuin luonteessakin, jotakin omituisuutta, jotakin rotumaisuutta. Englantilainen onkin paremmin kuin mikään muu kansalainen tunnettava. Ei minkään Euroopan kansan jäsen aina niin muista sitä, että hän on valtion jäsen, kuin englantilainen sen tekee. Sentähden hän kirjoittaakin sanan "I" (ai), joka merkitsee "minä", aina isolla kirjaimella. Häntä ikäänkuin hallitsee ajatus: valtio, se olen minä.

Jokainen englantilainen on sanan täydessä merkityksessä raittiin järjen innostama, ja se onkin yksi niistä vaikuttimista, jotka hänen tekevät niin uskolliseksi valtiollisissa velvollisuuksissaan. Tämä raitis järki (sens commun), joka ulkonaisessa käytöksessään usein ilmoitaksen tylyydessä ja kylmäkiskoisuudessa, juuri muodostaa sen selvän valtiollisen ymmärryksen, joka luo Englannin kaikkivaltijaan yleisen mielen. Miehuus, lain kuuliaisuus, perhe-elämän rakkaus, päätösvoima, toimeliaisuuden henki, ahkeruus, kestäväisyys, vapauden- ja isänmaanrakkaus ovat englantilaisen kieltämättömiä omaisuuksia. Hyvin merkillinen on Lontoon pörssin päällekirjoitus: "Herran on maa ja kaikki kuin siinä ovat". (Ps. 241). Tämä mielilause ilmoittaa englantilaisen suuren toimeliaisuushengen, halun siveydellä, uskonnolla ja vapailla valtiolaitoksilla valloittaa kaukaisimmatkin maat. Tällä siirtolaispolitiikilla (ainoalla oikealla) onkin juuri Englannin ollut mahdollista voittaa koko maapallon kauppapiiriinsä ja tulla kristillisyyden ja sivistyksen levittämisen huolenpitäjäksi.

Englantilaista sanotaan kylmäkiskoiseksi ja tylyksi; niin, tyly hän onkin konttuorissa työskennellessään -- silloin hän on kokonaan asijoitsia. Mutta jos annat hänen työnsä lopettaa ja seuraat sitte häntä hänen kotiinsa, niin saat nähdä hänen, ikään kuin sulautuneena kamiininsa lämmöstä, aivan toisenlaisena, rakastettavana ja iloisena. Häntä väitetään epäluuloiseksi; mutta epäluuloisuus on välttämätön avu niin suurissa maailman asioissa, joissa luottamus tuhansin kerroin pettää. Laitapas niin, että yksikin hänen ystävistään sinun hänelle esittelisi, niin on hänen sydämensä, hänen huoneensa, hänen perheensä, hänen ystävyytensä, hänen luottamuksensa avoinna sinulle; silloin voit kaikissa suhteissa häneen luottaa. Häntä syytetään renttu-elämästä, mutta missäs maassa perheet osoittavat niin suurta siveellistä voimaa ja kykyä, yksityiset semmoista uskonlujuutta ja vapautta uskonnollisista surumielisyyksistä, kuin Englannissa?

Koneiden keksimisessä ja teollisuuden harjoituksessa ottaa brittiläinen kansakunta yhden ensimmäisistä sijoista maailmassa. Sitä vastaan Englanti on monen muun sivistyneen kansan jälellä todellisten taiteiden harjoituksessa. Tieteellisessä suhteessa kilpailee se kyllä Euroopan sivistyneimpäin kansojen kanssa.

Skotlannin ylängön asukkaat.

Sanomattoman iloinen levon ja rauhan tunne valtasi meidät tässä hiljaisessa, syrjäisessä maassa, jossa kirkas, elävä vesi lirisee ja hyrskii hedelmällisten, viljeltyjen, vuortenvälisten laaksojen lävitse. Nämä vuoret eivät meihin töllistele jylhinä ja paljaina; kauniit metsät verhoavat niitä aina kukkuloille saakka ja houkuttelevat matkustajaa virkistävään siimekseensä levähtämään.

Silmäys noihin mataloihin, köyhiin majoihin, joita siellä täällä laaksossa vuorten juurilla ja virtojen äyräillä sijaili, olisi meihin tehnyt surkuttelevan vaikutuksen, jos asukkaat olisivat osoittaneet tyytymättömyyttään kurjaan kohtaloonsa. Me näimme suuren köyhyyden, mutta ei todellista surkeutta. Jokaisella majalla on pienoinen viljapeltonen, josta saavat leipänsä; muutamia lampaita ja pieniä vuohia, joilta saavat maitoa, juustoa ja välttämättömät verhonsa. Täällä ei muuta syödä kuin kauraleipää. Se paistetaan pieninä ympyriäisinä tyrsäinä, joiden molemmille sivuille vehnäjauhoja on ripistelty. Kauraleipä maistuu hiukan katkeralta, vaan se on ravitsevaa ja terveellistä ruokaa.

Skotlannin ylänkömaiden asunnot ovat varmaan kaikkien muiden Euroopan sivistyneiden maiden asunnoita huonommat. Ne ovat niin ahtaita, että ihmetellä täytyy, mitenkä koko perhe niihin mahtuu, ja rakennetut hakkaamattomista kivistä, joita usein ainoastaan oma painonsa ko'ossa pitää. Saumat ovat sammalilla ja savella tihennetyt. Ovet ovat laudoista huonosti yhdistetyt ja usein lukottomia ja salvattomia; akkunat niin pienet, että niitä tuskin huomaakaan ja usein vielä lasittomia. Matalalla olevissa ruovo-, sammal-, ruoho- eli joskus myös puu- tahi liuskakivi-katoissa on savutorven sijassa vaan räppänä, josta savu tupruaa. Näiden majaisten sisusta on ulkopuolen kaltainen, ihmiset ja eläimet asuvat niissä sovinnossa saman katon alla, ainoasti ohkainen lautaseinä eroittaa heidät toisistaan. Tässä ainoassa asuinhuoneessa, jossa ei ole juuri mitään huonekaluja, selvästi näkee, kuinka vähä ihminen todella tarvitsee elääkseen. Laattia on kovaksi tanhutusta savesta; suuri, paljaalla maalla oleva tulisija on sekä keittiönä että uunina. Tulisijan kohdalla riippuva kattila, muutama puurahi, möhkeästi tehty pöytä ja heinä- tahi sammal-vuode yhdessä nurkassa -- siinä kaikki näiden hennottomain ihmisten mukavuus.

Miehet näyttävät villeiltä, ja siihen on heidän eriskummainen pukunsa suurena syynä. Heidän kanssaan seurustelu hävittää kokonaan sen vaikutuksen, jonka he ensi silmäyksellä tekevät. Heidän, ilman ja kovan työn ruskeuttamat kasvonsa ovat mielen-ilmeiset; heidän kasvojensa juonteet ovat ihanat ja säännölliset. Hiljainen vakavuus, joka joskus menee aina murheesen asti, näyttää olevan heidän pääluonteensa. He voivat kuitenkin olla hyvinkin iloisia. He ovat sivistyneempiä kuin luulisikaan. Kaikki he tuntevat esi-isäinsä sadut ja sankarilaulut. Melkein jokaisessa asunnossa me näimme Raamatun, rukouskirjan ja joskus jonkun vanhan historian, josta perheenisä ääneensä omilleen luekselee. Kerran kysyin: "Mitä te teette talvella, kuin lumi ja pakkanen pitää teitä majoissanne?" "Me rukoilemme ja kehräämme", oli kauniin tyttösen vastaus. Melkeen jokaisessa huoneessa riippuu perheen sukupuu, johon he usein uljuudella silmäävät.