Part 31

Heidän päällikkönsä, kazikit, perivät arvon, mutta heidän valtansa on hyvin rajoitettu. Tärkeissä asioissa täytyy heidän kysyä neuvoa heimonsa vanhoilta eli parhailta sotilailta. Heillä ei ole oikeutta verojen ottamiseen, vaan täytyy heidän heitä kohdella lempeästi ja ihmisellisesti ja usein auttaa heitä tarpeissaan, muuten he asettuvat jonkun toisen päällikön alammaisiksi. Tästä syystä onkin moni kazikin jälkeinen kieltäytynyt alammaisia itselleen ottamasta, sillä ne maksavat paljo, vaan antavat vähän voittoa. Muuten yleensä heidän kansa- ja valtio-oikeutensa mukaan ei kukaan yksityinen eikä kunta voi kazikin suojeluksetta elää, ja se, joka ei tähän lakiin myöntyisi, armotta tapettaisiin eli vankeuteen vietäisiin, niin pian kun se huomattaisiin. Kazikein etuoikeus on pääasiallisesti siinä, että heitä pidetään ylimmäisinä miehinä ja tuomareina. Hän voi kenellekään tiliä tekemättä tuomita jollekulle kovia rangaistuksia, vieläpä kuolemankin. Hän myös määrää asustamisen paikan ja hänen käskyllään muutetaan siitä toiseen, sekä mennään sotaan ja metsästykseen.

Patagonialaiset eivät ole sotaisia, vaan ennemmin laupealuontoisia. Sentähden sodat eivät kestäkään näiden eriheimojen välillä kauvan, sekä ovat jotenkin harvinaisia, eikä koskaan julmia. Merimiehiä, jotka heidän rannoillensa saapuvat, kohtelevat he hyvin ystävällisesti.

Australia.

Jos katselemme talviyön taivasta, näemme me lukemattomia tähtiä sen kannella. Ne ovat jaetut ryhmiin eli tähdistöihin, joita kuu taivaan ranteelta kalpealla valollaan valaisee. Viides maanosa, Australia, näyttää kartalla melkein tämmöiseltä. Siihen kuuluu 700 pienempää ja isompaa saarta, jotka ovat tämmöisiin, tähdistöntapaisiin ryhmiin yhdistyneet, ja sivulla, Indialaisen arkipelagin puolella, on yksi suuri saari, melkein Euroopan kokoinen; sentähden sitä sanotaankin Australian mantereeksi (kontinentiksi). Se on kuin kuu yön tähdistössä. Kaikilla näillä saarilla yhteensä ei ole enempää, kuin kolme ja puoli miljoonaa asukkaita -- siis ainoastaan sadannes Euroopan asukasluvusta. Australian saaret ovat huiskin haiskin isossa valtameressä Aasian ja Amerikan välillä; päiväntasaajan kohdalla on tämä meri levein. Tätä merta sanotaan "Tyyneksi" sentähden, kuin ensimmäisen rohkean merimiehen neljä kuukautta sitä purjehtiessa sattumuksesta oli koko ajan se tyynenä. Nyt tätä merta tavallisesti sanotaan "Etelämereksi", ja Australian saaristoja sanotaan yhteisellä nimellä Etelämeren saaristoksi. Näistä on Uusi Kaledonia länteisin, Uusi Seelanti eteläisin, Marquesan saaret itäisimmät ja Sandwich'in saaret pohjoisimmat. Meri-ilma vaikuttaa, että niidenkin saarten ilmanala, jotka ovat kuumassa vyöhykkeessä, ei ole niin rasittavainen, kuin Indiassa ja Birmassa. Sitte kuin Portugalilainen Magelhaen oli v. 1519 maanosan löytänyt, Alankomaalaiset tekivät pääasialliset löydöt. Mutta vasta 1770 jälkeen ovat nämä saaret kuuluisan maapallon ympäri purjehtijan Cook'in kautta enemmän tutustuneet, ja nytkin yhä vielä merimiehet löytävät uusia maita tästä äärettömästä Tyynestä merestä. Uusi Hollanti ei yleensä ole meren pintaa paljoa ylempänä. Alhaisen itärannikon suuntaa kulkee keskikorkuinen vuorijono. Pohjaisessa sanotaan sitä sinivuoreksi, etelässä Australian alpeiksi. Samanlaisia, mutta matalampia vuorijonoja seuraa muitakin rannikoita. Sisämaa on enimmästi alhaista, enemmän eli vähemmän erämaan tapaista aroa, jota siellä ja täällä alhaiset vuoristot ja kummalliset metsistöt risteilevät. Nämä metsistöt, joita asukkaat serub'iksi sanovat, ovat yhteenkasvettuneita, piikkisiä, läpipääsemättömiä pensastoja, joissa kanervamaiset kasvit eli pysty-suorat lehdet tiheästi kiertelevät sammalmaisia yhteenkasvettuneita, pallomaisia pensaita, eli kiertelevät ne pitkiä, harraisia varsikoita. Nurmikko pukeutuu keväällä (Syyskuusta Marraskuuhun) juhlapukuunsa. Ruoho kasvaa silloin voimallisesti ja muodostaa koko kukkaloistonsa; sitte voi se muuttua puuttomaksi erämaaksi; pienet purot kuivavat, ja asukkaat saavat iloita, jos he jostakin lätäköstä löytävät hiukankin suolaista vettä.

Ilmanala on yleensä terveellinen, mutta kuiva. Maan pohjainen osa on kuumassa vyöhykkeessä jo rikas vedestä; eteläosassa ei tosin sada vähän, mutta sateet ovat silloin tälläisiä vaarusateita, ja joskus on kuukausia, varsinkin kesäsydännä (Tammi- ja Helmikuussa) polttava kuivuus. Ilmanalan vaikutuksesta Uudessa Hollannissa on jotenkin paljo suolaisia hetteitä ja mataloita suolameriä. Tässä suuressa maassa tunnetaan vielä ainoastaan yksi isompi joki: Murray, Darling-nimisine lisäjokineen.

Victoria on Englannin rikkain Australialaisten siirtomaa Uudessa Hollannissa, vaikka se onkin pienin. Melbourne, Port Philippin sisäosassa on sen pääkaupunki. Nykyjään Melbournissa on noin 220,000 asukasta, ja siis suurin Australian sekä epäilemättä koko maailman kaunein ja parhaiten rakennettu kaupunki. Kaupunki on rakennettuna seitsemälle, Yarra-yarra virrasta vähitellen kohoavalle kukkulalle. Kadut ovat leveitä ja suorakulmaisesti toisiansa leikkaavia; monta yleistä paikkaa, kaunista puutarhaa ja puistoa on siellä. Rakennukset ovat isoja ja kalleita, ja moni kauppapuoti voi kilpailla Lontoonin paraiden kanssa. Yliopisto vuosittain paljo lisäytyy ja professoreilla ovat isot palkat; ylioppilaitten luku ei nykyjään nouse yli 200. Kaupungissa on monta teateria, ja keinollisuus kukoistavainen.

Uuden Hollannin likeisimmät saaret ovat vuorisia ja tulivuorisia. Muutamat ovat hyvin isoja. Etäisimmät ovat tavallisesti pieniä ja ryhmiin yhdistyneitä. Ne ovat syntyneet joko maanalaisen tulen vaikutuksesta eli korallieläinten rakennuksista, joita meren pohjalle on koloihin keräytynyt. Ne eivät näytä ulettuvan sataa jalkaa syvempään. Jos nämä eläimet tapaavat jonkun vedenpinnan alla olevan vuoren huipun, alkavat ne sen ympärille rakentamaan. Eläinten runsaasta sikiämisestä saavuttaa rakennus viimeinkin vedenpinnan ja muodostaa siihen maakielekkeen eli ympyriäisen muurin. Nyt ne eivät enää korkeammalle rakenna, sillä ne eivät elä kuivalla; mutta meri kerää sitte näille särkille irtonaisia korallien kuoria, simpukoita, kulekselevia merikasveja j.n.e. niin, että särkät viimein korkeammaksi kohoavat. Pensaita ja palmuja kasvaa; vesilinnut rakentavat pesiään, ja viimein ihmiset asettauvat asumaan tälle uudelle maalle. Australian saariston ilmanala on hyvin suopea. Erityisten vuodenaikain eroitus on vähäpätöinen. Voisimme sanoa, että viileätä kesää on koko vuoden ympäri. Sadetta saadaan kylliksi; ainoastaan yksi ja toinen saari kärsii kuivuutta, esim. Pääsiäissaari, jonka asukkaat juovat sokuriruohon nesteellä sekoitettua merivettä.

Uuden Hollannin ja sen ympäristön kasvimaailmalla on omituinen luonteensa. Puissa on kankeita, syrjälleen asetettuja lehtiä, jonka tähden Australian metsissä ei ole sitä viileätä varjoa, kuin meidän. Puut ovat myös kaukana toisistaan; Australian metsät mehevine ruohopohjineen näyttävät sentähden harvoilta puistoilta. Alkujaan oli siellä ainoastaan muutamia ruokakasveja. Sanajalat, joiden sydämiä syödään ja nartuskasvi, joiden siemeniä Indianit innolla etsivät, olivat niistä merkillisimmät. Nyt kukoistavat siellä Euroopasta viedyt viljalajit. Yleensä oli siellä monenlaisia kasveja. Päinvastoin oli laita etäisimmillä saarilla. Ennen Euroopalaisten sinne tuloa oli siellä kokospuu ja leipähedelmäpuu.

Australian eläinmaailma on yhtä omituinen. Alkujaan siellä ei ollut muita nisäeläimiä, kuin reppueläimiä, jos emme lukuun ota erästä "dingo" nimistä koiran lajia, muutamia jyrsiäisiä ja yölepokoita; Afrikalaiset kamelikuret vastaavat täällä olevaa n.s. "emu" lintulajia; valkoinen joutsen täällä olevaa mustaa j.n.e. Ainoana kotieläimenä siellä oli ennenmainittu dingo, jota alkuasukkaat tapasivat kesyttää. Kaukaisimmat saaret olivat vieläkin löyhempiä eläimistä. Siellä oli ainoastaan sika, dingo ja eräs rottalaji. Nyt on Euroopalaisia eläimiä viety niin mantereelle kuin useimmille saarillekin. Ne hyvin menestyvät; varsinkin lampaat ovat mannermaan siirtolaisille suuresta arvosta.

Tälle maanosalle on pääasiallisesti kaksi ihmisrotua hajautunut: Australian Indialaisia ja Australian Neekerejä. Väri, ruumiinrakennus ja uskonto eroittaa ne toisistaan. Edelliset kuuluvat Malajilaiseen rotuun, ovat väriltään ruskeita, muutamilla saarilla tosin melkein punaisia, keltaisia ja vieläpä valkoisiakin. Ne ovat säännöllisesti muodostuneita; pitkiä, solakoita ja, vaikka raakoja ja sotaisia, sivistykseen taipuvaisia. He asuvat pääasiallisesti niillä saarilla, jotka ovat Amerikaan päin. Toinen laji kuuluu Neekereihin ja on tumman musta iholtaan. Heidän hiuksensa ovat kiharat, ruumiinsa laihat ja kasvojen alaosa eteentyvä. He tuskin eroavat metsäneläimistä ja tavataan niitä enimmästi Uudessa Hollannissa ja sen koillispuolisilla saarilla. Nämä Australian Neekerit, eli Papuat, ovat melkein eläinten kannalla; ne kulkevat tavallisesti aivan alastomina, kaunistelevat itsiään kaikellaisilla kaluilla, niinkuin hampailla, luilla ja koirain hännillä: syövät kaikkea raakana, ja asuvat perheittäin paljaan taivaan alla vuorten koloissa eli huonoissa puiden-kuori-hökkelöissä. He kiertelevät ympärinsä, harvoin pysyen paria kolmea päivää kauvemman paikassaan, ja elävät metsästyksestä, varsinkin känguruilla, joita paitsi siellä ei monta muuta olekaan otettavaksi. Kalat, madot ja juuret ovat etsityitä ravinnoksia.

Tahiti.

Kaksisataa peninkulmaa Uuden Seelannin koillispuolella on saaristo, jota lähetyshistoriassa sanotaan Seura-saaristoksi. Tahiti on niistä suurin ja kuuluisin. Sen likellä on pienempi Cimeo-saari ja sen vieressä muutamia hyvin pieniä. Näitä yhteisellä nimellä sanotaan myös Yrjön-saariksi. Tahitin keskelle kohoutuu korkea vuori, josta kirkas-vesisiä puroja mereen virtaa. Kauniita pensaita kasvaa melkein rannalle saakka. Taivas on melkein aina sininen ja puhdas, ja ilma niin lämmin, että tuskin olkimajojakaan tarvitaan, mutta ei kuitenkaan liian kuuma, sillä raittiit merituulet sen viileyttävät. Siellä kasvaa mitä kauneimpia hedelmäpuita, ennen muita hyödyllinen leipähedelmäpuu. Meri antaa runsaasti kaloja. Sikoja ja kanoja on yltäkyllin. Metsät ovat laululintuja täynnä; vuoria ja laaksoja ihanat kukat kaunistavat; petoeläimiä ja myrkkyeläimiä ei ole ensinkään. Asukkaat ovat ko'okkaita ja väkeviä, ruskeita, tummasilmäisiä ja kiiltomustatukkaisia. He näyttävät iloisilta ja suopeilta. Usein nähtiin heidän nauravan ja leikkivän, mutta onnellisia he eivät olleet; he eivät tunteneet totista Jumalaa; he eivät tietäneet mitään Vapahtajasta, joka heitä voi antuaaksi saattaa; he elivät hirveissä synneissä. Varkaus, valheus, hekuma, sota ja murha olivat heidän tavallisia töitään.

Kun Englanti tämän kaiken sai tietää, heräsi monen hurskaan sydämessä toivo Kristuksen evankeliumin lähettämiseen näille onnettomille ihmisille. Neljä pappia ja muutamia käsityöläisiä vaimoineen ja lapsineen valmistautuivat sinne menemään. Laiva ostettiin, "Duff" annettiin sille nimeksi ja eräs hurskas katteini lähti sille päälliköksi. Lähetyssaarnaajat saivat kaikkialta matkalleen hyödyllisiä kaluja. Heinäkuun 1 p. 1796 lähetyssaarnaajat vihittiin toimeensa 8,000 ihmisen läsnäollessa. Sen jälkeen kukin polviaan notkistaen otti papin kädestä raamatun, jolloin pappi luki sanat: "mene, sinä rakastettu veljemme, tämän siunatun kirjan kanssa ja ilmoita pakanoille tätä evankeliumia kutsumuksesi, lahjojesi ja taitosi mukaan!" Lähetyssaarnaajat vastasivat: "minä tahdon sen tehdä Herran avulla." Elokuun 10 p. lähti laiva Lontoosta. Laivan mastossa liehui purpuranpunainen lippu, johon kolme viheriäistä öljypuun oksaa nokassaan pitävää kyyhkyistä oli neulottu ilmoittamaan, että rauhan sanoma oli matkassa.

Seitsemän kuukauden vaivaloisen matkan perästä tulivat he Maaliskuun 6 p. 1797 Tahitin läheisyyteen. Tämä oli juuri sunnuntai, ja katteini ei tahtonut sentähden sinä päivänä maalle mennä. Mutta niinpian, kuin alkuasukkaat laivan näkivät, astuivat he veneisinsä ja tulivat laivalle. Vähässä ajassa oli monta venettä laivan ympärillä. Helposti nämä raakalaiset kiipeilivät laivan seiniä myöten ylös kannelle ja osoittivat naurullaan, hyppelyllään ja riemullaan ilonsa laivan tulosta. He olivat tuoneet mukanansa joukon sikoja ja hedelmiä, niillä vaihtaakseen veitsiä, kirveitä, pyssyjä ja muita hyödyllisiä kaluja; mutta koska nyt oli sunnuntai, niin ei kukaan tahtonut heidän kanssaan kaupustella. Lähetyssaarnaajat kokivat heille selitellä, että tämä päivä oli heidän Jumalansa-päivä ja "silloin ei saa myödä eikä ostaa." Hetkisen perästä useimmat heistä palasivat sitte maalle, ainoastaan noin 40 jäi laivaan jälelle. Lähetyssaarnaajat pitivät täällä Jumalanpalveluksen. Rukouksen aikana pakanat olivat aivan hiljaa; mutta kuin laulu helähti, tulivat he niin liikutetuiksi, että he iloissaan oikein ääntelivät. Pian tuli myös kaksi valkoista ihmistä laivalle. He olivat ruotsalaisia, jotka jo kauvan olivat saarella asuneet ja voitiin siis tulkkeina käyttää. Heidän avullaan voitiin myös tutustua asukkaisin. Seuraavana päivänä katteini muutamain kumppaneinsa kanssa kävi saarella; siellä hän otettiin riemulla vastaan. Eräs päällikkö näytti suuren huoneen, jossa he saisivat asua. Tervehtäissään päällikkö hankasi kovasti nenäänsä katteinin nenään, ja osoitti sillä, heidän tervehdystapansa mukaan, suurta ystävällisyyttä. Kuningas ja kuningatar ratsastivat molemmat ihmisten olkapäillä; sillä maan tavan mukaan he eivät saaneet maahan astua muualla, kuin omalla tilallaan, sillä kaikki maa, jolle ne astuivat, tuli heidän omakseen. Mitään ratsastukseen sopivaa eläintä saarella kun ei ollut, täytyi heidän ihmisiä ratsastaa. Mutta tätä pidettiin myös suurena kunniana. -- Kerran eräs lähetyssaarnaaja oli laittanut lasten juhlan. Noin 600 lasta oli juhlassa. Useimmat olivat Euroopalaiseen tapaan puetetut pienillä hatuilla ja takeilla, joita vanhemmat olivat heille tehneet. Juhtakulussa he kävivät kylän lävitse ja kantoivat kauneita sopivilla kirjoituksilla varustettuja lippuja. Seurue meni kirkkoon, jossa laulettiin kiitosvirsiä ja sitte pidettiin tutkinto. Vanhemmat istuivat liikutettuina ympärillä ja moni sanoi toisillensa; "mikä armo se kuitenkin on, että Jumala on lähettänyt meille evankeliuminsa, jonka avulla me olemme lapsiamme armahtaneet ja nyt saamme heistä tämmöistä iloa nauttia!" Mutta toisten kasvoilla vieryili tuskan hiljaisia kyyneleitä. Mitä he tunsivat, tahtoivat he myös ilmoittaa. Yht'äkkiä nousi eräs vanha arvoisa päällikkö ja huusi syvästi liikutettuna: "antakaatte minun puhua! Minun täytyy puhua! Voi, jos minäkin olisin tietänyt, että evankeliumi meille tuodaan, olisin minäkin säästänyt lapseni ja nyt nähnyt ne tässä onnellisessa joukossa! Mutta voi, minä olen heidät kaikki hävittänyt, enkä yhtä ainoatakaan säästänyt! Minun täytyy lapsetonna kuolla, vaikka olin yhdeksäntoista lapsen isä". Tämän jälkeen vanhus kirosi vanhoja epäjumaliaan, istui alas ja itki katkerasti. Kansa lisäytyi totuuden tiedoissa, kristilliset kurit ja tavat alkoivat sitä hallita. Kuningas Pomare myös edisti tätä antamallaan lakikirjalla, jonka mukaan kaikki jumalan lain rikkomiset rangaistaan. V. 1838 päättyi suuri työ; koko raamattu valmistui silloin Tahitin kielellä. Myöskin aineellisessa suhteessa maa on edistynyt. Asukkaat omistavat enemmän ja enemmän Euroopalaisia tapoja, vaatettavat itsensä niin, ja suuria, hyvin viljeltyjen peltojen ympäröimiä kyliä kohoutuu. Sokuriruohoa, kahvia ja puuvilloja viljellään hyvällä sadolla. Sinne viedyt kotieläimet lisäytyvät.

Uusi Seelanti.

Jos lähdetään Uuden Hollannin Sydneyn kaupungista ja purjehditaan muutamia satoja peninkulmia kaakkoista kohden, tullaan kahdelle melkein yhtä isolle saarelle. Näitä sanotaan Uudeksi Seelanniksi ja eroitetaan toisistaan ainoastaan noin kahden peninkulman levyisellä Cookin salmella. Aurinko kun meidän päämme päällä paistaa, nukkuvat Uusi Seelantilaiset pimeässä, hiljaisessa yössään, ja, heillä kun on talvi, tiputtaa kesäkuuma otsaltamme hikipisaroita. Uusi Seelanti avaroine merineen, kauniine rantoineen, korkeine vuorineen ja tiheine metsineen, joiden lävitse ainoastaan siellä ja täällä polut pujoittelevat, kohisevine koskineen ja kauneine järvineen tarjoaa näköalan, joka sydäntä ihastuttaa ja kehoittaa sitä Jumalan kiitokseen. Hedelmäpuita on vähä; sitävastaan kasvaa siellä eräs tammi, joka vasta 50 kyynärän korkeudessa levittää oksansa lakaksi, ja on sentähden erittäin sopiva laivain rakennukseen. Maa on niin täynnä sanajalkoja, että tuskin voidaan kulkea, ja ensikerran maata kyntäessä täytyy 6 hevosta auraa vetää; sillä maa on niin paksukamaraista ja raskasta; mutta kaikki viljalajit ja hedelmät siinä hyvin menestyvätkin. Maan päätuotteita on pellava, joka viljelemällä hetteisillä seuduilla kasvaa, ja joista alkuasukkaat valmistavat verhonsa, nuoransa ja köytensä, jotka ovatkin paljoa parempia, kuin meidän hampuista valmistamamme; senpätähden Englantilaiset, jotka nyt näitä saaria hallitsevat, yhtenä ainoana vuotena myivät Uudesta Seelannista pellavia 200,000 markan edestä. Petoeläimiä ja käärmeitä ei ensinkään ole, mutta sitä enemmän metsissä vilisee kaikenlajisia lintuja, joiden värit ja sointuisat laulut ovat yhtä viehättäviä. Saarilla on vähän nelijalkaisia eläimiä; ainoastaan koiria ja rottia tapasivat Englantilaiset siellä. Hevosia, nautaeläimiä ja sikoja, jotka hyvästi nyt siellä menestyvät, alkuasukkaat ensin niitä niin pelkäsivät, että tahtoivat niitä tappaa. -- Asukkaat kuuluvat Australian Indianeihin. He ovat kauneita, vapaa-, korkeaotsaisia, hienohuulisia ja vaaleanruskeita. Musta, kiiltävä tukka on suora tahi kihara. Heidän asuntoinaan on pieniä majoja, seipäistä rakennettuja ja vedenpitäväksi lehdillä ja ruohoilla katettuja.

He valitsevat niille kankaisia ja pääsemättömiä paikkoja sekä piirittävät kylänsä paaluilla ja haudoilla. Verhoikseen he valmistavat paksuja peitteitä pellavista. Kasvoihinsa, rintaansa ja käsivarsiinsa he piirtelevät kummallisia kuvia ja hierovat niitä sitte punaisella ja sinisellä värillä, joka siinä pysyy koko elämän lävitse ja joista he ovat oivalailla kopeita.

Rautaiset työkalut heitä erittäin miellyttävät. Yhdellä kirvesparilla voi ostaa itselleen niin paljo maata, että siihen voi laittaa kokonaisen maatalon. Onpa niinkin tapahtunut, että he ovat särkeneet kärryjä, hävittäneet laivain veneitä ja repineet rakennuksia saadakseen niissä olevan raudan. Kerran eräs villi pisti rautanaulan maahan ja luuli siitä kasvavan rautanauloja hedelmöivän puun. Nämä villit muuten ovat erittäin ymmärtäväisiä ja ovat paljon Euroopalaisissa tiedoissa, maanviljelyksessä ja kaupassa edistyneet. Saaduista avuistaan he ovat hyvin kiitollisia, sanansa pitäviä, ystävällisiä ja nöyriä; juoppous on heille tuntematon pahe. Mutta Uusi Seelantilainen kuitenkin pedon tavoin laskeutuu kaadetun vihollisensa päälle, imee sen lämpöisen veren suonista, katkaisee häneltä pään ja asettaa pääkallon huoneesensa voitonmerkiksi. Useita tapetuita myös paistetaan ja syödään kohta. -- Semmoinen oli muutamia aikoja sitte Uuden Seelannin laita, mutta mitenkä se nyt on? Kristuksen rakkaus pakoitti saarnaajan Samuel Marsden'in Uuden Hollannin Paramattasta lähtemään näitä verenhimoisia ihmisiä kääntämään. Hän oli oppinut tuntemaan ja rakastamaan tätä kaunista, urhoollista ja viisasta kansaa, niiden tehdessä pellavilla kauppaa Uudessa Hollannissa. Hän pelasti heitä siirtolaisten petoksista, puheli ystävällisesti heille, rakensi heille asunnon, jossa he voivat asua, syödä ja juoda ja niin voitti heidän sydämensä. Mutta kun Marsden oli lähetyssaarnaajain kanssa Uudelle Seelannille tullut, iloitsivat tosin sen asukkaat heidän tulostaan, mutta Jesukseen kääntymisestä he eivät tahtoneet mitään tietää. Saarnoille he ilkamoivat, ja öisin asettivat, lähetyssaarnaajia peloittaakseen, tapettujen vihollistensa päitä heidän akkunainsa eteen. Näin vuodet vierivät lähetyssaarnaajain monia kovia kokiessa. Mutta Herra voitti myös näiden pakanain kovat sydämet. Eräs Uusi Seelantilainen päällikkö nousi kerran keskelle väkijoukkoa, joka keskusteli kristillisestä lähetystoimesta, sodasta ja rauhasta, ja sanoi: "minkätähden kristityt lähetyssaarnaajat ovat tulleet meidän sekaamme saarnaamaan? He ovat tulleet rikki musertamaan meidän 'jaettu-pattu'jamme' (murhanuijiamme), taittamaan meidän keihäittemme kärkejä, kaivamaan pois kuulat meidän kivääreistämme, ja opettamaan yhden heimon toistansa rakastamaan niin, että me voisimme rauhassa, niinkuin ystävät ja veljet toistemme kanssa asua. Luopukaamme meidän kovista sydämistämme ja kuunnelkaamme lähetyssaarnaajia, niin me saamme rauhassa asua!" Näin täytettiin profeeta Miikan sanat, 4:3 -- enemmän kuin tuhannen vuotta hänen jälkeensä, kaukaisella saarella ihmissyöjäin keskellä. Nyt on jo enemmän kuin 40,000 saaren asukasta kääntynyt kristinoppiin, ja Englannista on lähetetty sinne pispa kirkollisia ja koulutoimia hoitamaan.

VIITESELITYKSET:

[1] Ensimmäinen Suomea mainitseva kirjailija oli vanhempi Plinius (k. 79 j.kr.). Hän puhuu eräästä "Epigian" maasta, jonka luullaan Suomea tarkoittavan.

[2] Suomen pohjaisimmassa kulmassa, Utsjoen tienoilla, on maa yleensä kuivaa ja hedelmätöntä, kasvaen peuranjäkälää. Kunnaat ovat paljaita, pyöreitä ja hiljalleen viettäviä tunturikukkuloita, ja kaitaisissa, suonkaltaisissa laaksoissa niiden välissä menestyy vain kitukasvuisia, pensaantapaisia koivuja.

[3] X. Marmier, Lettres sur le Nord 1843.

[4] Platina on omituinen metalli, joka ensiksi v. 1736 Perussa löydettiin. 1819:sta alkaen on sitä löydetty Ural-vuorista. Puhtain platina on hopean valkoista, vaan ei niin kiiltävää, vaskea kovempaa ja likinnä kultaa venyvää.

[5] Metsäviikuna-puuksi Raamatussa sanottu.

[6] Siksi sanotaan emäpeura.

[7] Penkereet oikeastaan ovat viertävästä maasta tehdyt jyrkillä seinillä porrasmaisesti kohoavaiset tasaiset pinnat esim. puutarhassa.

[8] Keski-ajalla oli varustetuissa linnoissa tavallisesti luja torni, jota kutsuttiin nimellä "varustus" eli "ydin", jonne puolustajat voivat vetäytyä, jos muu osa linnaa joutui vihollisen valtaan.

[9] Skotlannin satu-ajan runoilija.