Part 28

San Francisco, epäilemättä Yhdysvaltain ihanin, ja sentähden Amerikan Neapeliksi kutsuttu kaupunki, leviää pengermäisesti kahden korkean pensastoisen kukkulan välillä; nämä kukkulat alentuneina harjuina pistäytyvät kielekkeiden muotoisina satamaan. Kaupunki on melkein neliönmuotoinen ja jonka reunimmaiset rakennukset sijaitsevat aukeilla kukkuloilla, vaan alimmaiset seisovat patsailla eli laivahylyillä meressä, joka loiskuu alhaisemmilla kaduilla ja kaikilla alavilla paikoilla. Kaikki tämä alhainen kaupungin osa on rakennettu hiekalle, jota pylvästen väliin suurimmalla kiiruudella on mätetty. Satamassa on kauppalaivasto, joka sisältää monta tuhatta purje- ja höyrylaivaa. Näiden joukossa on kaikenmuotoisia laivoja -- suurista klipperlaivoista (viiltäjistä) aina pieniin purjeveneisiin saakka; toiset suippeita ja pikakulkuisia, toiset möhleitä ja kömpelöitä; toiset nykyjään maalatuita ja siistityitä; toiset meren raivojen raatamia. -- Nämä keräytyvät kaikilta maailman meriltä ja levittelevät monenvärisiä lippujaan.

Varsinaiset kaupungin kadut ovat hyvin tilavia ja suorissa kulmissa toisiaan kohtaavaisia. Ne ovat joko poikkipäin asetetuilla lautasilloilla varustetut, eli myös maantien tavoin hiekoitetut, mutta ei koskaan kivitetyt. Tämän kaupungin rakennukset ovat mitä erilaisempia. Yksi on punaiseksi eli valkoiseksi maalattu, puupyörillä eli teloilla oleva puumaja; toinen suuri yksi- eli kaksikertainen puurakennus, kolmas komea kivirakennus -- useimmat tasaisella katolla eli nelikulmaisilla päädyillä, joista ne saavatkin omituisen näön; voipa tuolla vielä nähdä suuren rautaisenkin huoneen, ikäänkuin ampiaisten jättiläispesän. Mutta kaikki nämä huoneet, puusta, raudasta, kivestä eli kankaasta ja jotka aivan sekaisin siellä seisovat, ovat kuitenkin yhdessä suhteessa samanlaisia: ne ovat melkein kaikki puoteja eli makasiineja.

Täällä tuoksuavat mitä suloisimmat hajut, siellä loistavat kaikenlaiset metallitavarat suurissa kasoissa -- erinomaisia siistin tekonsa ja kiiltonsa suhteen. Täällä on suuri varasto kalliita, kaikenkuosisia vaatteita -- paidasta päällysnuttuun, lipposista aina hattuun asti.

Siinä maassa, jossa pesu on niin kallista ja josta laivalastittain likaisia vaatteita lähetetään Kiinaan ja Sandwich'in saarille pestäväksi, ei kannata vanhoja vaatteita korjailla. Jos kenkä hajoaa, nuttu vähän repiää eli housut vähän rikkoutuvat, jos paita vähän likautuu, ja jos ei tahdo -- jonka kuitenkin kyllä voisi -- niitä enää pitää, saa ne nurkkaan heittää, sillä niitä ei korjata. Silloin ohjataan askeleet vaatekauppaan, josta puhtaana ja siistinä palataan, ja se ei maksa enempää, kuin vanhain korjaaminen eli peseminen. Toisin paikoin kadut ovat ruokatavaroilla, hedelmillä, rautateoksilla, kaikenlaisilla Kiinan tavaroilla eli Euroopalaisilla kaluilla suletut; sillä ne ovat hajallaan huoneiden edustoilla. Ravintolat ja virvoituspaikat lähettävät joka askeleella viehättäviä höyryjään nenään, ja melkein jokaisen kadun kulmassa on seinäin vierille laitettu herkkupalojen kauppapaikkoja, joissa vietteleväiset juomat, höyryäväiset tee- ja kahvikannut vaatekaton alla odottelevat nauttioita. Kaikkialla kuullaan piljaardi-pallojen kolinaa, keili-pallojen jyrinää ja huutokauppiasten painuneita ääniä, jotka enimmän tarjoavalle tavaroitaan myövät. Lontoossa ja Parisissa on yleensä kaikilla määrätty muoto ja yhtäläisyys, joku kansallinen luonne, joka kaikkialla kuvautuu. Mutta täällä on väkeä kaikista kansoista. Täällä nähdään Kiinalainen avarassa puvussaan ja leveine hattuineen, joka näyttää auringon varjostimelta, hiuspatukoineen ja paksupohjaisine kenkineen; Euroopalainen keikari uusikuosine, kirjavine koristuksineen, ylpeänä kullan huuhtoja ylämaasta, joka näyttää hyvin ryöväriltä liehuvine hiuksineen, pitkine partoineen, suurine saappaineen ja rikkinäisine vaatteineen. Täällä nähdään myös siistejä ja hienopukuisia tukkukauppijaita (tavallisesti Saksalaisia) nöyristelevän; merimiehiä, jotka rauhallisina tupakkia suussaan vanuttelevat, ja hattu niskassa, kaulaliina huolimattomasti rinnalle solmittuna, kasvot voimallisista vahvistusaineista välkkyväisenä kaduilla käyskentelevän. Lyhyesti: San Francisco tarjoaa mitä kirjavimman kaikenlaisuuden, ja joka ei ole nähnyt sitä vilinää, kuullut sitä meteliä, ollut todistajana siinä sekamelussa, joka kaikkialla ilmestyy, hän ei voi parhaimmistokaan kertomuksista siitä saada käsitystä.

San Francisco tekee kuitenkin huonon ja vastenmielisen vaikutuksen. Kaikki osoittaa päivän ja hetken kiiruutta, voitonhimoa, petosta ja kärsimistä. Täällä ei ole muuta pakoittajaa, kuin raha, ei mitään niin arvoisaa, ei mitään niin etsittävää, kuin kulta. Kullan loisto kaikki voittaa. Se on tosi, ett'ei voida olla näkemättä sitä suurta ja ihmeteltävää, joka täällä ihmisten toimeliaisuudesta puhuu; mutta jos kysytään perustusta, jolle kaikki tämä on rakennettu, saadaan kaikkialta vastaus -- mammona, jonka palvelukseen ihmiset alentuvat ja koko itsensä ja ikänsä uhraavat.

Kiinalaiset.

Viimme aikoina on "Keskinen valtakunta" alkanut poikiaan lähetellä Uuden-maailman rannoille. Kalifornian kullan maine houkutteli sinne joukon Kiinalaisia. Laiva, jonka piti Kaliforniaan mennä, nosti Hongkongin satamassa lippunsa, jossa luettiin sana "Kinschan" (kultavuori) ja pian tulvasi valtahimoisia laiva täyteen. Nämä nousivat maalle San Franciscossa ja siitä levisivät sen ympäristölle, jossa ne löysivät suopean ilmaston, kuin kotimaassaan. Täällä he siis pian tulivat malttamattomiksi, mutta samalla herättivät suurta harmia varsinkin valkoisten alhaisemmissa luokissa. Kiinalaisilla on, nimittäin, monta hyvää ominaisuutta. He ovat hiljaisia, suuttumattomia, rauhallisia, nöyriä ja hyvin kohtuullisia vaatimuksissaan, sekä samalla oppivaisia, käteviä ja toimellisia, ahkeria ja kestäviä työssään, vaikka päällysmiehettäkin toimisivat. Heillä ei ole suurta ruumiinvoimaa ja sentähden he eivät voikaan päivässä tehdä yhtä paljon työtä, kuin yhtä moni valkoihoinen eli Neekeri kyllä valmistaa; mutta mitä voimassa puuttuu, sen he ahkeruudellaan ja kestäväisyydellään palkitsevat. Kiinalaiset eivät halveksi semmoistakaan työtä, johon valkoiset pitävät itseään liian hyvinä; semmoinen on esim. katujen lakaiseminen, ryysyjen kokoileminen j.n.e. Palvelijoina, keittäjinä, pesijöinä, kattilan paikkaajina j.n.e. ovat he valkoisia etevämpiä. Etevämpiä ovat he myös pelto- ja vuorityössä sekä rautatien tekemisessä. Yksi ja toinen Kiinalainen on myös kauppamiehenä ja ravintolan isäntänä.

Heidän elämänsä vaatimukset ovat hyvin pienet. He tyytyvät neljänteen osaan valkoisten päiväpenningistä. He ovat kohtuullisia ruoassa ja juomassa ja tarvitsevat ainoastaan pienen tilan asuakseen.

Minkätähden Kiinalaiset ovat valkoisille ihmisille harmiksi? He elävät itsekseen; heillä ovat omat myömälänsä ja huvituspaikkansa; valkoisten kanssa heillä ei ole mitään tekemistä, jos eivät ole siihen pakoitetut. He ovat epäluuloisia ja viekkaita, sekä pettävät Euroopalaista silloin, kuin vaan voivat. Taitoaan Kiinalainen usein käyttää rahan tekemiseen. Sen ohessa hän on kiivas pelaaja. Hänellä ei näytä olevan kehenkään luottamusta. Hän jättää isäntänsä kohta, jos toinen lupaa hänelle vähääkään suuremman päiväpalkan. Hänen valallansa ei ole sitovaa voimaa. Muutamista penneistä todistaa hän väärin. Kalifornian Kiinalaisilla ei ole mitään perhe-elämää. Naisia siellä on vähän ja mitä huonoimmassa maineessa.

San Franciscossa heillä on oma kaupungin osansa. Se on kaupungin keskessä. Siellä on huoneita ja kujia, katoksia ja hökkelejä, jotka haisevat lialta ja joissa kihisee syöpäläisiä, kuin muurahaisia pesässään; maa ei ole ositettu, jonka tähden asumukset ovat tuoreita ja terveydelle vahingollisia. Kaikkialla kaduilla ja huoneissa, kellareissa ja maakuopissa, holveissa ja katoksissa vilisee näitä keltaisenkalpeita Aasialaisia, joiden kasvoissa kurjuus kuvastuu. Oven päällä riippuu leipä, johon Jumalan nimi on kirjoitettu, pelihuoneita on paljon. Niiden vieressä on muiden paheiden pesiä, ja varkailla on pesänsä keskellä tätä inhoittavaa paikkaa.

Useilla Kalifornian Kiinalaisilla on alammainen asento. Suuri osa nimittäin sinne muuttaneista on menomatkansa maksut joltakin herralta lainannut ja siten joutunut heidän palvelukseensa, jossa heidän täytyy olla niin kauvan, kuin velka on maksettu. Niillä taas, jotka omilla varoillaan voivat sinne matkustaa, on itsenäisempi asema.

Kiinalaisilla ei ole aikomus Amerikaan pysähtyä. Jonkun ajan kuluttua he tahtovat jälleen kotomaahansa palata, ja sinnepä ne yksin kuolleensakin vievät.

"Kiinalaiset ottavat leivän meidän suustamme", sanovat valkoiset työmiehet. Siitäpä heidän vihansakin heihin tulee. Kiinalaiset puolestaan eivät Euroopalaisille nöyristele. Tähän on osaksi selitys siinä, että valkoiset heitä kohtelevat enemmän eläiminä kuin ihmisinä.

Elämä Mexikossa.

Varallisimmat ja rikkaimmat yhteiskunnan luokat rakastavat ylellisyyttä, joka useimmasti huononee mielettömään kerskaukseen. Tämä näyttäytyy varsinkin herrain ratsastuspuvussa. Kävelypaikoille he tavallisesti menevät hevosilla ja ovat silloin aina kansallispuvussa; kotonaan ja kaduilla kävellessään sitä vastaan ovat he Euroopalaisessa puvussa. Suuri vaalea "sombrero" (leveä ja kovalaitainen hattu), joka melkein olkapäitä peittää ja on kultanauhoilla koristettu, musta nuttu pienine hopeanappeineen, kullalla ja hopealla komeasti koristettu zapateros, joka tavallisesti housujen päälle vedetään ja on alhaalta aina polviin asti auki sekä vyöllä vyötäisille kääritty, ovat hyvin ihailtavia, ja yhtä hyvin koristeluita, kuin ratsastaja pienen, tanakan hevosensa selässä.

Mexikolaisten koko elämä puhuu "dolce farniente";[77] he eivät koskaan kiiruhda kaduilla, heiltä ei koskaan puutu aikaa. He nousevat varhain ylös, vaimot heti menevät paksuihin huntuihinsa käärittyinä kirkkoon, herrat alkavat aamu-ratsastuksensa. Aamukävelyn jälkeen palataan taas kotiin, jossa mieluummin sitte pysytään. Tavallisesti sitte mennään kylpemään, sillä kaikkien katujen varsilla on siistejä kylpylöitä yleisölle; kaikissa yksityisissä taloissa on myös erityinen kylpyhuone. Usein Mexikolaisten vaimojen nähdään käyskentelevän huoneiden paltteilla paksut, pitkät hiukset hartioilleen kuivamaan levitettyinä. Pukemisen jälkeen aika kuluu hitaasti. Jos lapset ovat kotona, katsellaan heidän leikkejänsä, mutta hekin ovat vakavia ja hiljaisia, niinkuin vanhempansakin. Tuskin koskaan heidän kuulee riitelevän; mutta ne pienet olennot näyttävät myös varhain kypsyneiltä; ne pikaisesti muodostuvat ja sentähden ovatkin hyvin arkoja. Lasten kuolevaisuus on tavattoman suuri, jota vanhemmat edistävät siten, että heidän aamuin ja illoin, jolloin ilma on jotenkin kylmä, annetaan ohkaisissa vaatteissa ulkona olla; ja 8 eli 9 vuotisina istuvat nämä pienet raukat jo, keinotekoisilla kukilla kaunistettuina ja unen kanssa taistellen, ooperassa, joka usein kestää puoleen yöhön. Jos he eivät nuorena kuole, elävät he, varsinkin vaimot, kasvihuoneen kasvien elämää.

Kahdentoista ja yhden välillä syödään toinen aamiainen, johon tavallisesti kuuluu kansallisruokia. Niin rikkaille kuin köyhillekin ovat "tortillas" ja "frijoles" hyvin tärkeitä. Edellinen on pienityistä maisista valmistettu leivos, joka on hienon kiekon muotoinen, lautaisen kokoinen, pehmeä ja mauton. Se on alhaisempain luokkain leipää. Frijoles'it ovat mustia papuja, jotka, kauvan keitettyinä, muuttuvat ruskeiksi ja maistuvat jotenkin hyviltä. Kalkkunasoppa, maustettu chilillä (pippurilla) ja tomaterilla (paradiisin omenalla), on herkkuruokaa. Yleisesti Mexikolaisten ruoan laittaminen ei ole Euroopalaisten mieluinen. Sianrasvaa käytetään nimittäin paljo kaikellaisiin ruokiin, itsepä imeliinkin.

Iltapuoli päivää kuluu sitte vierastelemisessa ja vieraiden vastaan otossa. Naisten kädessä ei koskaan nähdä minkäänlaista työtä; kirjoista on rukouskirja enimmän käytetty. Kirjeitä he kirjoittelevat, mutta enimmästi tottumattomalla kädellä. Taitamattomuus on täydellinen, ja historiasta ja maantieteestä ei heillä ole vähintäkään käsitystä. Euroopasta he tuntevat ainoastaan Hispanian, josta he ovat kotoisinkin, Rooman, jossa paavi hallitsee ja Parisin, josta he vaatteensa saavat.

Kummallinen ja hämmästyttävä on kansan täydellinen tylsyys ja ponnettomuus, johon osaksi on syynä hallitseva epävakaisuus. Tiettömyys ja säännöllisen keskusliikkeen puute auttavat vielä tätä. Kauppa on kokonaan ulkomaalaisten, varsinkin Saksalaisten käsissä.

Mexikossa on suuri joukko ihmisiä vakaasti päättänyt yhdellä eli toisella tavalla elää kokonaan matkustavaisten kustannuksella, joko niitä riistämällä taikka suojelemalla, jos nimittäin heidän palveluksensa hyvin palkitaan. -- Hasari- eli onnenpeli tekee heihin vielä hyvin hyödyttömän vaikutuksen, vaikka se onkin Mexikolaisten kansallishuvi. Se on juurtunut melkein kaikkiin yhteiskunnan luokkiin ja herättää hurjia haluja, jonka tähden ei ole harvinaista, että koko omaisuus eli vuosikauden ansio pannaan kortille.

Kansanhuvit Mexikossa.

Kaikilla Mexikolaisten säätyläisillä on suuri pelihimo. Useammat miehet kantavat aina kortteja ja arpanoppuloita taskussaan, ja ei ainoastaan ravintoloissa, vaan myös katujen kulmissa ja yleisillä paikoilla nähdään ihmisryhmiä, jotka itsiään huvittelevat rahan voitolla, ja joiden pelit usein verisiin riitoihin päättyvät. Pelihimo saa myös ravintoa rakkaimmista kansanhuveista -- eläintaisteluista, sillä ne antavat syytä lukemattomiin vetoihin. Minä kun ensikerran kävelin pääkaupungin kaduilla, pysäytti minut suuri ihmisjoukko, joka kukkotaistelua tarkasteli. Kaksi miestä, joista toisen kainalossa oli keltainen, toisen harmaa kukko, seisoivat vastatusten, ja koettivat kaikilla keinoilla vimmastuttaa eläimiä, joiden jaloissa oli terävät teräspiikit. Tuskin ne olivat maahan lasketut, ennenkuin ne säihkyvin silmin nostivat siipensä ja hurjasti rääkyen syöksivät toistansa vastaan. Ne hakkasivat toisiaan nokallaan, repivät piikkisillä jaloillaan, kunnes ne vihdoin raadeltuina korjattiin; mutta ei sentähden, että riita olisi jo loppunut, vaan lepäämään uuteen taisteluun. Muutamain minuuttien perästä alkoi uusi vimma. Usein onnistui yhdelle kumppaninsa päälle pääseminen ja rutistaminen, mutta hetkisen perästä saadakseen itse saman kepposen. Joka minuutti lisäytyi katsojain kiihko, ja aina vaan isompia vetoja lyötiin. Viimein näytti keltainen kukko varmaan voittavan; harmaa kukko oli tehnyt tenhottoman liikkeen ja sentähden joutunut pahaan pulaan. Hän ei kuitenkaan helpoittanut, vaan ehtimiseen uudisti hyökkäyksensä samalla, kuin hänen puolueensa lupasi suurempia vetoja. Viimeinkin oli hän vastustajansa voittanut. Hänen voittonsa tunnustettiin kovalla huudolla, ja hänen puolueensa korjasivat kovan riidan loputtua voitetut rahansa.

Samana päivänä olimme tilaisuudessa suuremmankin kilpataistelun näkemiseen. Me tapasimme suuren ihmisjoukon taistelutantereella ja loistavat univormut, komeat puvut ja loistavat leikkikalut osoittivat, että suurin osa katsojista kuului ylhäiseen säätyyn. Hengellisetkin valkoisine vaatteineen ja pappispukuineen olivat läsnä tällä julmalla näytelmällä itseään huvittelemassa. Seuruetta ympäröitsi suuret likaiset Indiani- ja villit leperosjoukot.[78] Kaikkialla huomattiin lukemattomia huutoja ja riitoja, keppien kalsketta, karjumista ja nauramista. Verisiä taisteluja ja vangitsemisia seurasi; mutta viimein kuului kaikilta istumilta kovia ilo- ja tyytyväisyys-huutoja. Vaskitorvi puhalsi. Kaksipuoleiset ovet aukenivat ja kaikki katsojat kaulojaan kurottelivat nähdäkseen näyttelyrataa, jolle juuri nuori, voimallinen eläin talutettiin. Kopealla, hillitsemättömällä voimalla astui se radalle. Yksityisiä seikkoja taistelusta, jonka nyt eläin ja sen miekkailija alkoi, en tahdo tässä nyt kertoa; mutta sitte kuin tämä vaivattu eläin oli kuolettavan iskun saanut, seurasi toinen taistelu, josta minä, sen harvinaisuuden vuoksi, lausun muutaman sanan. Se oli härän ja karhun taistelu. Molemmat eläimet hehkuivat taistelun himosta ja näyttivät villeiltä ja voimallisilta. Niinpian kuin ne irti päästettiin, hyökkäsivät ne hirveästi vastakkain. Samalla kuin härkä katkotuilla sarvillaan karhua pelmuutti, koki karhu vaan päästä vastustajansa turpaan. Ison aikaa karhu näytti olevan tappiolla ja antavan vastustajalleen vähän työtä, mutta, kun eläin vimmasta karjuen avasi suunsa, tarttui hän yht'äkkiä terävillä kynsillään sen kieleen ja repäisi sen juurineen suusta. Tämä lopetti taistelun. Tuskasta ja vuotaneesta verestä kuihtuneena kaatui eläin voimattomana maahan, josta se kuolevaisena korjattiin. Minä en voinut katsella tätä veristä taistelua; mutta katsojat, ja varsinkin kaikki vaimot, seurasivat sitä suurimmalla ihastuksella ja palkitsivat voittajan suostumus-huudoilla.

Paluumatkalla sivuutin lukemattomia pelipöytiä. Kaikkialla vallitsee riita ja tora, eikä usein veren vuodatuksiakaan puuttunut; ryysyiset Indianit samalla tuhlasivat viimeisiä pennejään vimmastuttaviin juomiin. Me emme voi sitä ihmetellä, jos rikoksellisten luku Mexikossa on suurempi, kuin missään maailman kaupungissa? Mutta selvemmin kuin rikoksellisten luku, osottaa sitä samaa kansan suuri siveyttömyys. Murhat ovat tavallisia tapauksia, ja muutamasta piasterista ovat useimmat leperosit valmiita vaikka kenen tieltä raivaamaan. Kaduilla nähdään myös ihmisiä, joita rosvot ovat riistäneet, ja monen täytyy sokeana leipänsä kerjätä, kun kostonhimoinen vihollisensa on hänen silmänsä puhaisnut.

Habana.

Me jätimme New-Orleansin, kuolettavaisista kuumeistaan kuuluisan kaupungin; tyytyväisenä jätimme myös Mississipin, joka rumana hiljalleen likaisia aaltojaan vierittelee monia suuhaarojaan myöten mereen. Ilma oli kaunis; me tunsimme yhä enemmän, että kuumia maita lähenimme. Ravun ilmavyöhykkeen sivuitse kun me olimme kulkeneet, näimme me pian Cuban rannikot merestä kohoutuvan. Tämä saari on etevin n.s. Antillimerta ympäröivistä saarista aina Orinocon suusta Floridan kärkeen asti. Saaren luoteisella aukealla niemekkeellä on pääkaupunki Habana (Havana). Sen kauniisen satamaan saavuimme yhdeksäntenä päivänä New-Orleansista lähtemisemme jälkeen. Vilpas tuuli puhalteli; taampaa näkymästä, valaistusta kaupungista kuulimme me vaskitorvien soiton, rumpun tärinän ja vahtimiesten huudon. Habana on oikea merikaupunki. Sen muureja Mexikon lahden laineet huutelevat; kaikkien kansojen lippuja liehuu sen satamassa; lukuisien, ruskeitten, valkeapukuisten Hispanialaisten ohjaamina kiertelee tässä lukuisa kontooli-lauma, ja maallenousun paikalla, la cabellarialla, jota peittää rautapylväille asetettu katto, kihisee suuri ihmisjoukko. Kaikki ilmoittaa toimeliaisuutta.

Vene vei meidät seuraavana aamuna muutamassa minuutissa kaupunkiin. Teollisuus ja toimeliaisuus puhui siellä kaikkialta. Sadoittain Neekerejä, yksiäänisesti laulaen, purki laivoista tavaroita; komea Hispanialainen, notkea Kreolilainen, ruma Mulattilainen, puhelias Ranskalainen, suopea Saksalainen, kylmäverinen Englantilainen, vakava Ruotsalainen ja ajatteleva Suomalainen nähtiin täällä sekaisin hilpeimmässä kesäpuvussa. Muutamain mustain seurassa, jotka meidän matkalaukkujamme kantoivat, menimme me kaitaisia katuja pitkin erääsen ravintolaan. Kalatorilla me näimme mitä kummallisemman näköisiä ja värisiä kaloja, rapuja, kilpikonnia y.m. Pitkän kauppapaikan varrella seisoo joukko pieniä laivoja, jotka pääkaupunkiin tuovat maan tuotteita: sokuria, kahvia, kaakkaota ja kuohuavata Habanan tupakkia.

Kaupungissa on vanha ja uusi osa; edellinen on itä-, jälkimmäinen länsi-puolella. Vanhassa kaupungissa ovat ahtaat kadut, huonot kivitykset ja kapeat jalkakadut. Suuri liike vallitsee täällä varsinkin aamusilla. Ainoastaan suurella varovaisuudella voi täällä karttaa lukuisain vuokravaunujen ja yksityisten ajajain päällensä ajamisen. Viimemainituista ovat n.s. volantit lukuisia. Ne ovat avonaisia, hirveän suuripyöräisiä vaunuja, joita komeapukuisen neekerin ratsastama hevonen vetää. Ahdinko tulee sitä ahtaammaksi, jota useammat käsityöläiset avonaisten puoteinsa edustoilla työskentelevät.

Huoneet ovat tavallisesti yhden-, harvoin kahdenkertaisia; katot ovat tasaiset ja varustetut kivisellä rintasuojalla, jonka ylitse helposti voidaan ympäristöä katsella. Joskus on katoilla pieniä puutarhojakin. Avonaisessa pihassa on usein teltta polttavan auringon kuumuutta varjoamassa. Akkunat ovat tavattoman suuria ja monenvärisillä rautaristikoilla ruutujen asemasta varustetut. Huoneiden sisusta on hyvin yksinkertainen. Vuoteina on telkimiin kiinnitetty palttinan pala; peitteenä käytetään hurstia; tiheä verkko ympäröitsee vuodetta, hyttysiä siellä estämässä.

Uudessa kaupungissa sitä vastaan vallitsee ylevä hiljaisuus. Siellä ovat parhaimmat kävelypaikat, yksityisten etevimmät asunnot, kahvilat ja teaterit; siellä tavataan myös komeimmat puodit.

Turvalinna kauneine puistoineen on kaupungin kauneimpia paikkoja. Isabellan katu on kaduista kaunein; iltapäivällä tarjoaa se komean näön. Naiset ajavat avopäin ja komeasti puettuina edes ja takaisin avonaisissa vaunuissa, joiden välitse notkeat ja rohkeat ratsastajat kiiteilevät.

Naiset, niin vanhat kuin nuoretkin, polttavat sikaria. Tavallisesti näkee naisia aamupuvuissa sukitta, likaisissa ja repaleisissa verhoissa -- mutta sikari hampaissa. Neekerit tekevät useammat työt; valkoinen, yksinpä alhaisimmankin luokan rouva, pitäisi häpeänä, jos hänen pitäisi itse torilla ostoksensa tehdä.

Cuban saari, Länsi-Indian helmi, on kuusi kertaa Würtembergin kokoinen, mutta sittenkin on sen pienin osa vaan viljelemätöntä; sen suurin osa on metsämaata; on siellä myös isonlaisia hedelmättömiäkin seutuja: istutukset ovat pääelinkeinona. Tärkeimpinä istutuksina ovat sokuri, tupakki ja kahvi. Sitä paitsi viljellään vielä riisiä, piisankia, kaakkaota ja kaikellaisia hedelmäpuita. Kahvipaikkaa piirittävät muhkeat palmu- ja piilirivit. -- Karjanhoito ei ole vähäpätöinen; hevosten hyvyys on mainittu.

Metsät ovat enimmästi yhteen kierrotuita, melkein lävitse pääsemättömiä viidakoita; ainoastaan kaakkosilla vuorilla kasvaa suuria mahonki- ja eepenholzipuita, joilla on jättiläissuuruus.

Talvi on ihanin vuodenaika; silloin ei nähdä jäätä eikä lunta. Oikeastaan täällä vaan onkin yksi vuodenaika, alituinen kesä, joka Elo- ja syyskuussa on niin kuuma, että katujen polttavaiset kivet kärventävät kävelijäin kenkiä. Ainoastaan eteläisillä, ihastuttavilla vuoriseuduilla nautitaan kuumimpanakin vuodenaikana raitista ilmaa; alangoilla sitä vastaan raivoaa vaarallinen keltarutto ja korjaa vuosittain uhrinsa.

Etelä-Amerikan Llanos.[79] Orinoco.