Part 26

Matka Montrealista Kingston- ja Ontariojärvelle kulki mahtavan Lorenzo-virran vartta ylöspäin kukoistavaisten kaupunkien ja kylien kautta. "Tuhatsaarisen paratiisin" kautta menimme me yli peninkulman leveältä Lorenzolta Ontariolle. Nämä saaret, jotka näyttävät kaikenlaisia suuruuksia ja muotoja, ovat osaksi yksityisiä autioita, vedestä kohoavia kallioita, osaksi tuoksuavia puistoja kaikenkarvaisine kukkineen ja eläimineen. Viheriänä ja tuoksuavana kuvastelee tämä mahtava saaristo koko yhdentoista peninkulman matkalla suuren virran sinisissä aalloissa, ja valkoisia palatseja ja kauneita huviloita kohottautuu siellä ja täällä mehevästä vihanteesta. Niin menimme Kingston'in, leveäkatuisen kaupungin, sen sinivalkoisten kivihuoneiden ja oivallisen sataman ohitse, ja niinkuin suuren meren aallot, syöksyivät Ontarion hyrskyt meidän vastaamme. Tämä järvi on paikoittain 600 jalkaa syvä, jonka tähden sen vesi pysyy suhteellisesti lämpöisenä. Sentähden tämän äärettömän avaralla rantamaalla onkin paljoa laimeampi ilmanala, kuin muilla Kanadan seuduilla. Tällä hedelmällisellä, Uuden-maailman välimeren ympäristöllä, on varmaan kerran, samoin kuin Välimerenkin rannoilla, rikkaita ja valistuneita kansoja kohoava. Tähän Uuden-maailman välimereen, laveammassa merkityksessä, kuuluu koko rivi suolattoman veden järviä; tämä 1,000 peninkulman pituinen vesistö luoteesta kaakkoon katkaisee Pohjais-Amerikan niemimaan, ja yhdistää jääpeitteisen Karhujärven lauhkeasen, viheriään Ontarioon luonnollisilla, ja päivä päivältä useimmilla tehdyillä teillä. Nämä järvet, joista kaivannoita myöten helposti päästään Mississippin ja Missourin mahdottomiin virtoihin, helpoittavat keskusliikettä 8-9,000 peninkulman avaralla alueella. Ontarion rannat ystävällisine kaupunkineen ja kylineen ovat suurimmaksi osaksi aukeita, ainoastaan ylempänä Toronton puolella saa maa yhä ihastuttavamman muodon. Toronto, läntisen Kanadan pääkaupunki, joka muutamia kymmeniä vuosia sitte oli vaan Indianilainen kylä, omistaa nyt yli 50,000 asukasta. Leveät, suorat, tilavat kadut menevät kaikkiin suuntiin rakennuspaikoille, joissa kuumeentapaisella innolla rakennetaan. Ylevänä ja iloisena laskeutuu kaupunki hedelmällisiltä penkereiltään alas kirkkaalle vedenpinnalle, jolla kaikenlaisia ja suuruisia höyry- ja purjelaivoja, veneitä ja ruuhia kiiltää ja kiitää kirkkaassa auringon valossa. Kaupunki on täynnä puoteja, tehtaita ja työpajoja, kouluja ja sivistyslaitoksia. Torontossa on lukio, yliopisto, reali- ja alkeiskouluja, sekä malli- ja kuosikoulu. Kouluihin on runsaasti varustettu kirjasto yhdistetty; sieltä saa kukin kirjoja ilmaiseksi käyttääkseen. Torontossa asuu suuri joukko rikkaita ja ylhäisiä perheitä. Harvoin tavataan siellä siivottomia, likaisia ihmisiä. Yksinpä tavalliset palvelijatkin muuttuvat lauvantai-iltoina hyväpukuisiksi, valkorintaisiksi herroiksi. Vielä monta kaupunkia, osaksi tutuilla nimillä, esim. Parisi, Lontoo, y.m., on Kanadan järvein välillä.

Viimeinkin laivamme laskiihe puolen peninkulman levyiseen Niagara-virtaan. Mitä ylemmä me nousimme, sitä enemmän virta kapeni ja sen reunat vähitellen kohosivat 200 jalan korsuisiksi kallioseiniksi. Queenstown'iin jätimme me aluksemme ja saavutimme pian ne kukkulat, jotka täältä menevät aina Ontarion ympäri Torontoon ja piirittävät Kanadalaisen ison, läntisen rautatie-radan, joka Erie'sen yhdistää Pohjais-Amerikan itäiset ja läntiset osat, Atlantin meren ja Mississippin, ynnä joukon tärkeitä kauppapaikkoja.

Voidaksemme oikein ihailla Niagaran tarjoamaa näytäntöä, asettauduimme me ensin 1,000 jalkaa pitkälle rautaiselle riippu-sillalle, josta emme nähneet muuta, kuin raivoisan, jylhän ja kammoittavan vesijoukon. Sitä kauhistavampi, hirmuisempi ja ylentävämpi oli sen vuosituhansia taukoamatta pauhaava jyminä. Vesi oli jo tässä kuluttanut puolentoista peninkulman levyydeltä ja puolen peninkulman pituudelta sekä 5-600 jalan syvyydeltä kalliota. Tästä me menimme sitte maailman mainiolle putoukselle. Kaksi ensimmäistä peninkulmaa Eriestä alaspäin on Niagara noin 3,600 jalkaa leveä ja niin syvä, että 8-9 jalan syvyydessä kulkeva laiva kyllä voisi siinä kulkea; mutta virta on erittäin säännötön ja koskinen, ja väylä muutamain suurten kallioiden välillä niin mutkainen, että ainoastaan tasapohjaisella laivalla voisi sitä ehkä kulkea. Niinpian kuin alemma tullaan, leviää virta, ja vesi juoksee rauhaisena, vaikka vieläkin virtaisena. Näin virta laskee rauhaisena Fort Chippeway'hyn, joka on kolme peninkulmaa putouksen yläpuolella. Täällä muuttuu virran juopa kallioiseksi, ja vesi kiihtyy muutamissa ahdingoissa semmoiseen vauhtiin, että jos joku vene pääsisi Chippewayn yläpuolelta matkaan, ei mikään voisi sitä estää pieniksi pirstautumasta paljoa ennen varsinaista putousta. Aallot syökseyvät näissä kuohuissa niin peloittavalla voimalla kallioihin, että silmäyskin niihin jo tuottaa täristyksiä. Näin kiehuu vesi ainoastaan virran molemmilla rannoilla; sen keskellä kuohu ei ole niin vaarallinen, ett'ei oikein ohjattu vene voisi päästä saareen, joka jakaa virran juuri putouksen niskalla. Moni on ollut niin uskalias, että on mennyt tähän saareen ainoastaan putousta sen rannalta katsoakseen, taikka voidakseen sanoa siellä kerran olleensa.

Virta kun putousta lähestyy, pakkautuu se kiihkeämmällä kiiruulla kallioiden välitse, tulee viimein vaarallisen syvyyden reunalle ja vapaana syöksee siitä syvyyteen. Putoukset ovat virtaa paljoa leveämmät. Tästä voidaan nähdä, ett'ei virta kokonaisena syöksey alas. Se jakautuu kolmeen vierettäiseen putoukseen. Suurin näistä on luoteinen, eli virran Brittiläisten puoleinen, ja sanotaankin sitä tavallisesti isoksi- eli hevosenkenkä-putoukseksi. Tämä putous on 175 jalkaa korkea, jota vastaan molemmat toiset ovat 182 jalkaa. Virran pohja täällä kun on alempana kuin toisella puolella, menee paljoa suurempi osa vedestä sille sivulle ja hyppää siellä alas kaikkein raivoisammasti. Hevosenkenkä-putouksen keskeltä nousee ihmeellinen höyrypilvi, joka näkyy ympäristölle. Tämän putouksen leveyttä ei voida muuten kuin silmällä mitata. Useimmat, usein tätä tarkastelleet, sanovat sen olevan yli 2,000 Parisin jalan, putouksen niskassa olevan ison saaren, n.s. Getön (Goat Island) toisen puoleinen virta on 1,034 jalkaa. Putouksen alainen seinä on alhaalta niin jyrkäksi lohennut, että Kanadan puolelta voidaan kävellä syöksyvän veden takapuolelle.

Halu Uuden-maailman luonnon ihmettä katsomaan houkuttelee sinne vuosittain yli 30,000 ihmisen. Nykyaikoina ovat Bostonilaiset ja New-Yorkilaiset rakentaneet ravintoloita kosken tienoille. Nämä kaunistavat tämän jo muutoinkin ihanan seudun. Keinolliset tiet johtavat nyt sinne, jonne muutama vuosi takaperin rähmittiin jonkun Indianin opastamana tuntemattomain metsäin lävitse.

Tämä loistava menestys, joka tällä loistavalla yrityksellä on ollut, on synnyttänyt sen ylevän aatteen, jota jo on ruvettu toteuttamaankin, että Amerikalaiselle putouksen sivulle laitettaisiin loistava kaupunki ja sen ympärille 400 huvilaa puistoineen. Rikkaat Brittiläiset tekisivät sitte sivullensa samanlaisen, ja siten olisi luonnon loistavin työ pian saatettu palatsien ja puistojen keskelle, sekä siten siitä tehty paikka, jonka ihanuutta ei voida aavistaakaan.

New-York.

Laiva kiiti pitkin metsäistä Staaten-saaren rantaa ja vei meitä Uuteen-maailmaan. Me näimme jo kaukaa Sandy Hookin[71] majakan ja tulimme yhä Long-Islandin houkuttelevaa rantaa likemmä. Yht'äkkiä kohoutui eteemme New-Yorkin, merentakaisen suuren valtakunnan kuningattaren mastometsä, jonka takana enemmän kuin miljoona ihmisiä kirkkojen, palatsien, makasiinien ja korkeiden rakennuksien varjoissa hyörii. Kaupunki on monen saaren ympäröimällä saarella, jonka ympäristöä huuhtelevat isot vedet, joita myöten laivat sinne laskettelevat läheltä ja kaukaa, pitäen sitä vilkkaassa yhteydessä kaikkien maailman osien kanssa. Kahden saaren välitse kulkee tie New-Yorkin lahteen, johon Hudson ja itäinen virta laskee. Lukemattomat huvilat, puistot ja tehdasrakennukset, joita on pitkin rantaa, ilmoittavat jo kaukana ison kaupungin lähestymistä. Samaa tekevät myös laivat. Yhä vaan lisäytyy niiden kihinä, kunnes viimein huomataan itse New-York suuren mastometsän keskellä. Tuskinpa tiedetään, mihin ensin täällä katsotaan, josko rannoille ja huone-ryhmiin, eli lukemattomiin laivoihin, jotka kaupungin ympärille rakentavat puisen muurin ja täällä nostavat, tuolla laskevat ankkureitaan, täällä levittävät eli tuolla käärivät purjeitaan, täällä kuormitetaan tuolla tyhjennetään laivoja. Siellä nähdään suuria klipperlaivoja,[72] joilla Amerika niin kopeilee, ja vilppaat, kaksimastoiset luotsialukset, jotka pyörähtelevät ihmeteltävällä nopeudella. -- Korkeine päällysrakennuksineen kiitävät ne höyrylaivat, jotka Amerikan suuria virtoja myöten metsäin lävitse tukkiutuvat sisämaihin. Niiden vieressä kulkevat leveät salmialukset, vieden herroja ja naisia, hevosia ja vaunuja järvien ja lahtien poikki. Hinaaja-laivat kulettavat usein suurta laivajoukkoa perässään ja muodostavat ikään kuin uivan saariston. Joskus näyttäytyvät myös pitkät jättiläismäiset oseanialukset, jotka ylläpitävät yhteyttä Euroopaan. Pienet airo- ja purjeveneet kiitävät tuolla suurten kauppalaivojen välitse. Täällä nähdään kaikkien maiden lippuja, jotka kyllä kuvaavat tätä suurta maailman kauppaa.

Laiva on tullut. Koneiden kolina on tauonnut. Ankkuri on laskettu. Lava on laitettu, joka yhdistää kelluvaisen puuhuoneen maahan. Tuolla jo odottaa kihermä kantajia, oppaita ja muita ihmisiä. Niinpian kuin vieras on maalle astunut, ottavat nämä hänen vastaan. Ne pyytävät, liehakoitsevat, ahdistavat, survivat ja survivat niin kauvan, kunnes viimein vieraan saavat tavaroinensa heihin luottautumaan. Mutta onneton se, joka nyt joutuu petturien käsiin! Sataman seudut ovat roistojen taistelukenttänä, jossa he koettavat jokaista vierasta vietellä.

Pitkin kaupungin merenpuoleista sivua kulkee maavalli, jolla vilkkaan liikkeen vuoksi tilava tie kulkee. Tämän edustalle laivat lasketaan, ja tältä vallilta menee joukko laivasiltoja mereen; niiden välille on suuria vesiluomia laitettu. Näissä laivat monikertaisissa riveissä kaupungin piirittävät. Satama lukemattomine laivoineen on todellakin komea, mutta kaupunki itse, melkein hiekattomine katuineen tuskin missään tarjoaa miellyttävää näköä. Katujen varsilla on huoneita huoneiden vieressä, yksitoikkoisesti toinen toiseensa päättyen, eikä pienintäkään paikkaa, jota käyttää voisi, ole jäänyt unohduksiin. Kaupungin suurin osa on rakennettu suoraan kulmaan. Huoneet ovat puusta, ja tuskin yhtään on niistä, jossa ei kauppaa käytäisi. Ainoastaan kaksi katua on muista eroavaista. Suurin on Broadway, joka 70 jalan levyisenä ja melkein Suomen peninkulman pituisena kulkee melkein kaupungin lävitse. Mitä loistavimmat rakennukset ja siisteimmät kauppapuodit kaunistavat sen molempia sivuja, ja määrätyillä päivän tunneilla nähdään New-Yorkin ylhäisön tällä käyskentelevän. Leveiden jalkakatujen väliin on jätetty leveä tie vaunuille, jotka loppumattomassa rivissä sitä ylös ja alas pyörivät. Ei ainoakaan käypäläinen voi tälle tielle ilman vaaratta astua, sillä harvoissa kaupungeissa on liike hevoisilla ja vaunuilla niin suuri kuin New-Yorkissa. Näiden joukossa varsinkin ilmestyvät suuret yhteis-vaunut ja hoijakat. Öillä kirkas kaasuvalo kadut valaisee. Yleiset rakennukset ovat kauniita ja suurimmaksi osaksi marmorista ja neliökivistä rakennettuja. Niiden joukossa on enemmän kuin 150 kirkkoa, joista moni on kauniimpia, kuin Saksan suurimpain kaupunkien kirkot. Suuri köyhäinhuone, johon vuosittain tuhansia köyhiä otetaan ja siellä hoidetaan, on myös etevä rakennus. New-Yorkin merkillisin huone on "Foederal-Hall", jossa Washington 1780, valtakokouksen johtajana vahvisti isänmaansa lain. Tämä valkoisesta marmorista tehty raatihuone voittaa loistossa monta kuninkaan palatsia ja pidetään Pohjais-Amerikan Yhdysvaltain suurimpana rakennuksena.

Tuskinpa missään muualla tavataan niin monen kansan edustajia kuin juuri New-Yorkissa. Siellä nähdään vaskenkarvainen Indiani, maan alkuasukas, majesteetillisena käyskentelevän omituisessa puvussaan. Vaikka hän vihaakin valkoista ihmistä, joka hänen on metsästysmaastaan karkoittanut, aarniometsät riistänyt, tappanut villit ja asettautunut heidän asemalleen ja maalleen, tulee hän kuitenkin heille otustensa nahkoja kaupitsemaan. Siellä nähdään myös Yankeen[73] kiiruusti katuja pitkin rientävän. Raha ja voitto yhdessä ajavat häntä edelleen, ja hänen kasvoissaan selvästi kuvautuu voitonhimo. Siellä nähdään ihmisiä melkein kaikista kansoista: punatukkainen, kippuranenäinen, kopea Englantilainen; mustasilmäinen Italialainen; vilkas Ranskalainen; päivettynyt Hispanialainen; nerokas Irlantilainen; vakava Ruotsalainen; suopea Saksalainen keppineen, ja miettivä Suomalainen.

Harvinaisimmilta ilmeiltä näyttävät vastatulleelle Euroopalaiselle monenväriset ihmiset, joita New-Yorkissa kaikkialla tavataan. Nimet musta, neekeri ja "värilliset" sisältävät monta erinäisyyttä. Vaikea on kaikkia näitä eroituksia mainita; sillä niitä on mustista, mustankeltaisista eli ruskeista aina vaaleankeltaisiin. Viimemainituita tuskin voidaan valkoisista värin suhteen eroittaa. Kasvojen muoto ja juonteet on tavallisesti karkea ja eläimellinen, vaikka ei synkkä ja ilkeä. Nenä on leveä, suu törröinen ja tummilla huulilla. Hampaat ovat valkoiset ja lujat. Kiharat hiukset näyttävät liimatuilta karvoilta. "Värillisillä", jotka valkoisia enemmän lähestyvät, on sitä vastaan pitkät hiukset, jotka eivät näytä kuihtuneilta, puutuneilta. Useammat heistä tekevät halvimpia töitä. Vaimot pesevät ja kaulaavat jotenkin hyvin. Lapset ovat nokikolareina, joiksi ne hyvin väriltään sopivatkin, sillä eihän noki niiden muotoa muuta. Heidän käytöksessään ilmestyy kumarteleva kohteliaisuus, he laittautuvat mielellään toisten kanssa tekemisiin, sekä nauravat ja rähisevät. Samoin kuin kaikkialla Yhdysvalloissa, samoin täälläkin värilliset ovat alhaisella kannalla. Ja vaikka joku heistä saavuttaisi hienoimmankin sivistyksen, ei häntä kuitenkaan pidetä oikeana ihmisenä, eikä lasketa valkoisten seuraan. Tässä suhteessa on kuitenkin jo meidän päivinämme suuri muutos tapahtunut.

Hudson-virta, joka New-Yorkia kiertää, on 2 Englannin peninkulmaa leveä, ja kylliksi syvä suurimmillekin laivoille. Pitkin sen ihania rantoja on mitä kauneimpia huviloita. Meren lahti eroittaa New-Yorkin päinvastaisella rannalla olevasta Brookly'sta, joka on suurin kauppapaikka Long-Islannissa.

Kotielämä Yhdysvalloissa.

Amerikalainen on syntynyt vapaavaltalaisena. Hän on semmoinen kokonaan, hän on se tietämättänsä. Seurannollisesti on hän myös perheessäänki vapaavaltalainen. Perheen isä on presidenttinä ja sen sivulla senaatti, johon kuuluu äiti ja likisimmät vanhat sukulaiset. Hän hallitsee lapsiaan, mutta ainoastaan sanalla ja katseella. Yhdenkolmatta vanhana on molempi sukupuoli laillisena; poika jättää kuitenkin tavallisesti vanhempansa jo 12-14 vuotisena ja hoitaa sen jälkeen itse itsensä. Naiset menevät tavallisesti jo 15 vuotisina naimisiin. Silloin vanhempain valta lapsiinsa loppuu. He eivät voi tyttäriänsä naimisiin pakoittaa enempää kuin siitä heitä estääkään. Neljäntoista vanhana valitsee poika itselleen toimen, joka soveltuu hänen taipumukseensa ja tarkoitukseensa. Hän valitsee, minkä hän tahtoo, ja on itsenäinen. Hyvin usein poika yhtyy isänsä kanssa yhtiöön. Kaikessa tässä lapset osoittavat vanhemmilleen suurta arvoa, jonka he ovat ansainneetkin lastensa oikealla kohtelemisella. Jos isä ja poika eivät sovi yhteen, muuttaa poika pois rauhallisena ja riitelemättä, eikä palaja koskaan -- ei ainakaan muuten kuin rikkaana. Tämmöisissä elämän suhteissa täytyy perhe-elämän olla aivan toisenlaisen, kuin meillä.

Hyvinvoipa Amerikalainen perhe asuu aina yksinään joko omassa, taikka vuokrahuoneissa. Luonnollisesti ovat useimmat perheiden asunnot niiden katujen varsilla, joilla kauppapaikkoja ei ole. Huoneet ovat tavallisesti pieniä. Niissä on rinnakkain kolme akkunaa, ja sisältävät kaksi kerrosta.

Kaikissa rakennuksissa on tasanen katto, joilla iltasin raitista ilmaa ihaillaan. Koko huoneuksen läpi kulkee kaasu- ja vesijohdatin, niin että yksin toiseen kertaankin voidaan saada valoa ja vettä milloin ja mihin huoneesen hyvänsä. Laattia on niin porstuassa, portailla kuin kaikissa huoneissakin, vuosikaudet, usein kalleilla matoilla peitetty. Lyhyesti, niin yksinkertaisilta kuin kaikki huoneet ulkoa näyttävätkin, niin kauniita ja mukavia ne kuitenkin ovat sisältä. Käsityöläinen useimmasti asuu yhtä komeasti, kuin rikas kauppijaskin. Tämmöisen, kalustamattoman huoneuksen vuotuinen vuokra on 5-600 dollaria,[74] ja voi nousta joskus aina 2,000 dollariinkin. Hän, joka ei voi niin suurta vuokraa maksaa, muuttaa koko perheineen ravintolaan, jossa häntä ravitaan ja palvellaan 5:stä eli 6:sta dollarista viikko.

Keskinkertaisen Amerikalaisen perheen päiväjärjestys on jotenkin seuraava. Kello 7 aamusella soitetaan heitä ylös, ja puolen tunnin kuluttua sen jälkeen aamiaiselle. Perhe keräytyy ruokahuoneesen, ja sanoo "hyvää huomenta" tullessaan. Jokainen istahtaa kohta tultuaan pöytään, eikä odota ensinkään toisten tuloa. Aamiainen tavallisesti odottaa pöydällä kokonaisen tunnin. Sitten se korjataan, ja joka ei ole sillä aikaa syönyt, jää ilman. Aamiais-ruokana aina on kahvia eli teetä, sämpylöitä, voita, paistia, pehmeäksi keitettyjä munia läskiä j.n.e. Kun joku on syönyt, nousee hän ylös ja menee tiehensä kaikitta kaunistelemisitta. Syödessä ei puhuta mitään, ja kaikki kiiruhtavat minkä ennättävät. Sen jälkeen miehet menevät toimiinsa ja vaimot joutilaisuuteen, eli, jos he ovat ahkeroita, joka kuitenkin on harvinaista, taloudellisiin toimiin.

12-2 on päivällisen aika, jonka miehet tavallisesti, paitsi pyhinä, viettävät, työpaikkansa etäisyyden tähden, jossakin ravintolassa. Vaimot siis ovat päiväkaudet yksinään ja viettävät aikansa, kun tavallisesti eivät osaa tehdä mitään naisten käsitöitä, kiikkutuolissa ja romaanin lukemisessa. Kello kuuden jälkeen ajaa mies kotiinsa, ja illallinen pöydälle pannaan. Tämä on useimmissa perheissä pääateriana, jona on paistettua lihaa, perunoita, paahdetuita ja voihin kastetuita mais-tähkiä, vedessä keitetyitä vihanneksia ja erilaisia hedelmäleivoksia. Soppaa ei käytetä. Juomana käytetään ainoastaan vettä. Rikkaissa ja isoissa perheissä tehdään kuitenkin monenlaisia muutoksia; siellä juodaan viiniä, varsinkin sampanjaa, sillä se täällä ei ole kalliimpaa, kuin hyvä punainen viini. Viimeiseksi ei koskaan unohdeta myös teetä juomatta. Se on erinomaisen hyvää ja tässä vallitsevassa ilmastossa varsin tehollista, jonka vasta täällä oikein tulee huomaamaan.

Sittenkuin aterioiminen on niin pian kuin mahdollista loppunut, asetutaan kesällä asunnon edustalle taikka katolle ja talvella vierashuoneesen kamiinin ympärille. Koko perhe on joka ilta kotiin kokoutuneena. Hänelle, joka ei kieltä taida eikä siis voi ottaa osaa huviin ja meluun, tuntuu tämä ikävältä; näillä tunneilla kuitenkin on patriarkallinen, rauhallinen luonne. Miehet lukevat sanomia, kertovat niistä naisille ja sikareitaan polttelevat; naiset soutelevat, soitattavat itselleen, jos joku siihen kykenevä on joukossa. Lyhyesti, kaikki ovat tähän tyytyväisiä, eikä koskaan miehen mieleen juolahda ravintolaan meneminen.

Vaimot käyskentelevät usein lltasilla valoisissa kauppapuodeissa, ja vielä useimmin käyvät perheet toistensa luona kutsumattakin vierailemassa, sillä kaikkihan ovat jo kylliksi ravituita. Vieraspitoihin kutsutaan hyvin harvoin; miesten seassa se tapahtuu ainoastaan jonkun määrätyn tarkoituksen tähden. Silloin pidetään tuntikautisia puheita ja juodaan ylellisesti.

Noin kello 11-12 mennään vuoteelle, ja niin menee päivä toisensa perässä.

Indianit (Indialaiset).

Amerikan alku-asukkaat kuuluvat, paitsi Eskimoita, jotka luekaan Mongolilaisiin, punaiseen eli Amerikalaiseen rotuun. Niitä sanotaan yhteisellä nimellä Indianeiksi. Kolumbus kun ensin saapui St. Salvadorin saarelle, luuli hän tulleensa Indian itarannalle ja sanoi sentähden tämän saaren asukkaita Indianeiksi, joka nimi sitte levisi koko Uuden-maailman kansoille, joilla on vaskenkarvainen iho. "Punaisiksi miehiksi" sanovat indianit itse itsiään. Heillä ovat karheat, suorat, pikimustat hiukset, ruskeat silmät ja ulostavat poskipäät. Kaunistaakseen itsiään maalaavat he kasvonsa ja rutistavat lapsensa päätä suippeaksi tahi tasaiseksi; maalaavat kasvonsa viheriäksi, keltaiseksi, punaiseksi ja mustaksi; kaunistavat ruumiinsa leikatuilla ja värjätyillä kuvauksilla; lävistävät nenänsä ja huulensa ja sitovat niihin monenlaisia koristuksia, sekä venyttävät korvalehtensä, niihin ripustetuilla painoilla, aina olkapäilleen ulettuviksi.

Indianit voittavat paljon Euroopalaiset kansat ulkonaisten aistien terävyydessä. Jälistä hiekalla, kosteisella maalla ja ruohistossa voivat he eroittaa "punainenko" vai valkoinen siitä on mennyt sekä laskevat vihollistensa luvun. Maahan lasketulla korvallaan kuulevat he kaukana lähestyvän vihollisjoukon astunnan ja määräävät sen suuruuden.

Tottuneina kuleskelevaan metsäelämään, ovat he hyviä käypäläisiä ja sukkelia juoksijoita; mutta muihin työläisiin ruumiin toimiin puuttuu heiltä kestävyyttä.

Indianit eivät paljoa opi; mutta sen, mitä he oppivat, pitävät he mielessään. "Heidän muistinsa on" -- sanoo eräs kirjoittaja -- "kivitaulu, josta ei mitään voi poistaa." "Heidän äänensä", sanoo eräs toinen, "on niin sointuva, että tuskin mitään liikuttavampaa voi kuulla, kuin heidän köörinsä laulamaa kristillistä kirkkoveisua. Sitäpaitsi heillä on niin vilkas kuvitusvoima, että he oikein siinä elävät, mitä puhuvat ja laulavat. Heidän lauluihinsa, useinpa itse kirkossakin, ottaa koko ruumiinsakin osaa. Kädet ja jalat tahtia ilmoittavat. Heidän puhetaitonsa on ihmeellinen. Virran tavoin, milloin tasaisesti ja hiljaa, milloin pauhaten, vierivät sanat heidän suustaan. Heidän kokouksissaan on usein miehiä, jotka ymmärtävät tuntikausia kestävässä puheessaan pitää kuulijoitaan virkeinä." Uskollisuus on Indianein pääluonne. Kun he jättävät majansa, asettavat he halon oven eteen. Tätä sanotaan Indianilaiseksi lukoksi. Vihollisiansa he eivät kuitenkaan sääli, vaikka kuinkaki heitä vahingoittaisivat. Lapsiinsa he osoittavat hellää rakkautta, jonka lapset taas hellyydellään palkitsevatkin. Eräs Indiani ampui kerran toisen, joka häntä oli loukannut; siitä syystä jätettiin hän murhatun sukulaisille. Kun hän sitte tuomariensa edessä seisoi, sanoi hän: "minä olen mies ja en pelkää kuolemaa, mutta minä surkuttelen vaimoani ja neljää lastani, jotka minä niin nuorena jälkeeni jätän; minä surkuttelen isääni ja äitiäni, jotka ovat hyvin vanhoja ja joita metsästyksellä olen elättänyt." Tuskin hän oli nämä sanat sanonut, ennenkuin hänen isänsä hyppäsi ylös ja sanoi: "minun poikani, kuole rohkeasti! Mutta hän on nuori ja voimallinen. Hän voi paremmin hoitaa äitiään, vaimoansa ja neljää lastansa. Sentähden täytyy hänen elää. Minä elän elämäni iltaa; minusta ei ole mitään hyötyä; minä en voi enää metsäkauriin tavoin käydä, jonka kulkua ei nähdä, enempää kuin tuulen lentoa; minä en enää voi maata kuin jänes, joka ei silmiänsä sule. Minä olen elänyt kuin mies ja minä tahdon kuolla, kuin mies." Kaikki itkivät tämän vanhuksen ympärillä. Viimeisen kerran hän syleili omaisiaan, laskeutui sitte hirrelle, ja yksi sotakirveen isku eroitti hänen päänsä vartalostaan.