Maantieteellisiä kuvaelmia erityisistä maista ja kansoista Kirja Kouluille ja Kodeille

Part 21

Chapter 212,886 wordsPublic domain

Arabia on noin kuusi kertaa Ruotsin kokoinen, mutta on hyvin harvaan asuttu. Niemimaan länsi- ja etelärannikot ovat kapeita, kuumia, mutta jotenki hedelmällisiä. Rannikkojen sisäpuolella leviää ylhäinen erämaa, joka paikka paikoin muuttuu kosteikoiksi ja renkaan tavoin sisämaan piirittää; sisämaata sanotaan Nedjid'iksi, joka suurimmaksi osaksi on hedelmällistä ja vuorista. Rannikko on leveämpi. Tänne laskee maan suurin virta, Aftan. Muuten täällä on vaan sadevirtoja, jotka kesällä kuivavat. Sadeaikana peittää raitis viheriä maan, mutta kuumat auringonsäteet sen taas pian polttavat. Luoteisessa osassa on vuori, eli oikeimmin vuoristo, sillä se on hyvin avara ja monihuippuinen. Sitä sanotaan Jumalan vuoreksi eli Horeb'iksi. Siellä Sinain'kin vuori kohoutuu noin 8,000:n jalan korkeuteen. Siinä, jossa Mooses Jumalan kasvoja lähestyi, kasvaa sypressi, ja siihen, jossa Elias rukoili, on rakennettu huone. Kallioilla ja niiden välillä tavataan useita kirkkoja ja moskeita; eräässä rotkossa on kuuluisa Katariinan luostari. Tahtoisitko käväistä siellä? Tottahan! Mutta sinne pääset ainoastaan, jos olet Konstantinopolin patriarkalta saanut lupakirjeen. Huuda ainoastaan vartijalle, joka muurilla seisoo; hän laskee nuoran alas ja nostaa sillä kirjeesi muurille. Jos se oikeaksi havaitaan, lasketaan nuora alas. Sen mutkassa olevalle laudalle täytyy sinun istuutua ylösvedettäväksi. Eikö tämä ole ihmeellistä? Mutta mitä semmoinen varovaisuus hyödyttää? Se on todellakin hyvin hyödyllistä; sillä ympäristöllä asuu ainoastaan köyhiä arabialaisia, jotka usein kerjäävät munkeilta leipää, usein riistävät heidän puutarhansa ja epäilemättä menisivät vieläki etemmäksi, jos eivät luostarin muurit olisi liian korkeat ja sen portti aina sulettu. -- Sinain likehdällä on lähteitä ja maa hedelmällistä; mutta etempänä ei nähdä muuta kuin erämaata, sitä samaa, jossa Jumala Israelin lapsia ruokki mannalla 40 vuotta.

Arabialaiset ovat Abrahamin jälkeläisiä ja miten veljensä Juutalaiset, pitkin Itämaita hajoitetut. "Sinun siemenes on oleva niinkuin santa meressä", -- täyttyy myös heissä. Se on kaunista ja voimallista kansaa. Ne, jotka asuvat lounassa ja kaakossa, viljelevät vuorillansa tunnettua Arabian kahvia, durra-viljaa, taateli- ja gummipuita, jonka sitkeä pihka on kyllä tunnettu. Kosteikkojen asukkaita sanotaan Beduineiksi (erämaan lapsiksi); niissä he syöttävät kameleitaan ja erinomaisia -- maailman mainioimpia -- hevosiaan. Kun yksi paikka on syötetty, muuttavat he telttoinensa ja karjoinensa toiseen. Kaupungeita ja kiintonaisia kyliä ei täällä ole. Ohitsekulkevaiset matkustajat riistetään, jos ei heitä ole niin paljoa, että voivat itseänsä puollustaa. Riistämisen (ryöstämisen) Beduinit pitävät luvallisena! "hänen kätensä on jokaista vastaan". "Me olemme Ismaelin jälkeläisiä, ja hänelle kuului se perintö, jonka Isakki sai; sentähden tahdomme me nyt tämän vääryyden tasoittaa," sanovat nämä riistäjät ja luulevat sillä rikoksensa korjanneensa. -- Köyhää maakulkijanta kohtelemat he vieraanvaraisesti, ja emirin (telttakylän vanhin) täytyy häntä suositella. "Jumala sinua siunatkoon!" sanotaan hänelle aamusella ja lasketaan matkaansa jatkamaan. Kuinka tämä soveltuu ennenmainittuun riistohaluun, ja mikä siihen on syynä? Ei muu kuin suurin tarve, ei muu kuin nälkä ja kurjuus. "Sinun sisaresi on kurja; sinun veljesi on alastoin!" huutaa Beduini matkustajalle ja riistää häneltä verhot.

Eikös Arabiassa olekaan yhtään kaupunkia? On muutamia, mutta ainoastaan pieniä. Mekassa on Kaaba. Se on se pieni, nelikulmainen Jumalan huone, jonka jo Abrahamin piti rakentaneen. Tämän pienen temppelin rakennukseen on enkeli Gabriel, niin kerrotaan, tuonut valkoisen kiven, joka surusta ihmisten syntein tähden on tullut mustaksi. Jokainen mahometiläinen kokee kunnioittain suudella tätä kiveä eli ainakin sitä koettaa.[58] Mahometin syntymäpaikkana on Mekka tullut hänen uskontonsa pääpesäksi. Mahometiläisten viides tehtävä on, että edes kerran eläissään käydä tässä kaupungissa. Hän, joka ei itse voi sinne mennä, voi toisen edestään lähettää. Kaupungin lähistössä on vielä sen linnan raunioita, jossa asui se Saban kuningatar, joka Salomonia kävi katsomassa. -- Mahometin hautakaupunki, Medina, on toinen pyhä paikka. -- Mokka, hyvin syrjälle jäänyt kaupunki, on tärkeä kahvin, gummin, pyhän savun ja mirhamin kauppapaikka. Kaupunkien ja kylien varsinaiset asukkaat ovat Beduineja paljoa harvalukuisemmat. Ei edelliset eikä jälkimmäiset muodosta mitään valtiota, vaan tottelevat isoa ruhtinasjoukkoa, joista kellään ei kuitenkaan ole rajatonta valtaa.

Arabialaisilla on erinomainen sielunvoima, äly ja terävä järki; niiltä ei puutu käsitysvoimaa eikä tieteisiin taipumusta. Heidän kiihkonsa on pikainen, heidän vihansa hirmuinen, kosto on velvollisuutensa. Heillä on palava kuvitusvoima, heidän puheensa on kuvannollista; he rakastavat ennen kaikkia satuja ja ihmeellisiä kertomuksia.

Kahvipuu.

Moni juo kahvikuppinsa ajattelematta siitä sen enempää. Ja kuitenkaan kummallista ei olisi, vaikka samalla kysyisi: mistä tulee tämä himojuoma, jota monet miljoonat ihmisiä Arabiassa, Vähä-Aasiassa sekä suurimmassa osassa Euroopaa, Amerikaa ja Austraaliaa juovat?

Mistä kaikki tulee? -- Kauppamiehet ja merimiehet viittaavat meille kuuman Arabian. Arabia, mausten ja hyvien lemujen kotomaa, on myös kahvin kasvupaikka, josta se on viety Vähä-Aasiaan (Levantiin), Itä- ja Länsi-Indiaan, ja näissä maissa muuttunut kotimaiseksi. Parhaat kahvinpavut saadaan kuitenkin Arabiasta, ja ylistetty Mokkakahvi ei siis olekaan vaan paljasta puhetta. Tämän jälkeen tulee Levantin kahvi; kolmannen sijan saa Javakahvi -- Java-saarelta. Meidän tavallinen kahvi tuodaan Amerikasta, jossa Brasilia, Guyana ja Länsi-India ovat kahvimaita. Rikas Kuba, rehevä Jamaika ja kukoistava Haiti saa vuosittain tuhansin sentnerin kahvia. Arabian kahvia tuskin koskaan saamme maistaa; sitä tuodaan harvoin tänne; Javan pienimmät pavut myydään meille Mokkakahvina.

Jos me nyt ajatuksissamme muutamme onnelliseen Arabiaan, niin tapaamme siellä alituisesti vihoittavia ja kukkivia, 20 ja 30 jalkaa korkeita kahvipuita runsaammin, kuin täällä tavallisia hedelmäpuita. Sen soikeat, tiviit ja kiiltävät lehdet näyttävät hyvin sitronin ja pomeransin lehdiltä. Sen hienot, alaspäin riippuvat oksat näyttävät meille lehtipoimuistaan valkoisia kukkaterttujaan. Kukat loistavat jo kauvaksi lyhytkantaisten lehtien välistä ja levittävät väkevän mauslemun. Näistä muodostuu purppuran punaisia marjoja, jotka näyttävät kirsimarjoilta. Pergamenttimaisen rustokuoren, jota imelä liha ympäröi, sisällä on kaksi siementä -- tunnetut kahvipavut. Länsi-Indialaisessa kahvissa on tavallisesti vaan yksi kahvin jyvä jokaisessa marjassa, toinen jyvä kun harvoin kypsyy. Mukavamman kahvin korjuun tähden ei puiden anneta kasvaa kovin korkeiksi. Kaikki marjat kun eivät kypsy yhteen aikaan, kerätään papuja monesti vuodessa, Arabiassa kolmesti. Marjat levitetään sitte liinalle auringon paisteesen ja pidetään siinä, kunnes liha kuivuu ja haurastuu; sen jälkeen niitä puisella rullalla hierotaan, että marjain liha ja kuori särkyisi; viskimellä sitte kuoret pavuista eroitetaan.

Arabiassa ei käytetä parhaita papuja kahviin. Arabialaiset keittävät useimmiten kahvia marjan kuivatusta lihasta, jota he panevat kiehuvaan veteen. Semmoinen kahvi maistuisikin, monen matkustajan kertomuksen mukaan, paljon paremmalta, kuin papukahvi. Turkkilaiset ja Arabialaiset tarjoavat vieraillensa tätä juomaa ystävyyden merkiksi. Siellä juodaan kahvia maittilatta ja sokuritta hyvin pienistä kupeista. -- Vuonna 1624 toivat Venezialaiset ensimmäiset kahvit Europaan; vuonna 1644 tunnettiin kahvi Etelä-Ranskassa ja 1652 Lontoossa. Parisissa oli ensimmäinen kahvihuone vuonna 1657, ja Nürnbergin kaupungissa vuonna 1696.

Sinai.

Muutaman tunnin kun olimme ratsastaneet yhä korkenevaisten ja jyrkistyväisten tunturiseinäin välitse, kääntyi laakso äkkiä oikealle. Me ratsastimme lyhyen solan lävitse ja saavuimme yht'äkkiä Jumalan vuoren, Sinain, juurelle; se kohoutui melkein luotisuoraan päämme päälle. Sinain vuori, ehkä vaan suuren vuorimaailman keskus, eroaa kuitenkin siinä muista kuuluisista maailman vuorikukkuloista, ett'ei se, miten muut, ala ympäröitsevästään vuoresta, vaan seisoo aivan erikseen laaksossa. Tätä soikeata ja säännötöntä nelisivuista graniittivuorta rajoittaa nimittäin kaakossa ja lounaassa kaksi tasankoa, joita yhdistää kaksi pitkää ja kapeata laaksoa. Sinain vuori siis seisoo tasaisella hiekkapohjalla, ikäänkuin saarnatuoli keskellä tunturi-muurien ympäröimää salia. Vuoriseinä kohoaa niin jyrkästi hiekka-arosta, että hiekalla seisoja voi laskea kätensä vuoren seinälle. Sitten kuin tämä vapaana seisova vuori on kerinnyt 1,400:n ja 1,500:n jalan korkuiseksi, päättyy sen osa ja muodostaa tasaisen portaan. Tähän ei kuitenkaan vuori vielä lopu; sillä tältä ylätasangolta nousee sen pohjois- ja eteläkulmasta kaksi noin 600:n jalan korkuista huippua. Eteläinen, joka onkin vuoren päähuippu, on Gebel-Musa, Mooseksen vuori.

Me asetimme telttamme vuoren juurelle. Likempänä vuorisolan suuta oli kreikkalais-katolinen luostari, S:t Katariinalle pyhitetty. Se on keskiajan linnain näköinen korkea torni, mutta karitsan ja ristin rauhainen lippu liehui sen huipussa. Luostarin juurella on ihana puutarha, kasvava öljy-, manteli-, persikka- ja muita hedelmäpuita, joiden pyöreiden lakkain joukossa kohoutuu myös obeliskin muotoinen sypressi. Me kävimme luostarissa iltapäivällä. Varsinainen portti on kiinnimuurattu, jonka tähden eräästä akkunasta köydellä laskettiin koppa alas. Tämä oli ainoa keino, jolla muun maailman kanssa pidettiin yhteyttä; mutta nyt kun rauhaisat ajat olivat, päästettiin meidät puutarhan portista. Viimein saavuimme luostarin kirkkoon, jota kaksi munkkia meille näytti. Kaikkein pyhimmän sivuosasta johdatettiin meitä muutamia portaita myöden alas pieneen holvi-huoneesen. Täällä me aikalailla ällistyimme, kun meidän käskettiin kenkämme riisumaan. Sukkasillamme astuimme me sitte vielä muutamia portaita myöten alas erääsen kirkkoon. "Tässä on paikka," sanoi oppaamme, "jossa Herra näyttäytyi Moosekselle palavassa pensaassa." Kirkon marmorilattia on kalleilla vanhoilla matoilla peitetty, ja itse pensaan muinoista paikkaa peittää hopea-arina, jolla alttari seisoo.

Sitte meitä vietiin munkkien ruokahuoneesen -- pitkä synkkä huone, jota ainoastaan pitkä alaston pöytä ja muutamat penkit kalustivat. Jokaisen munkin tilalla oli illalliseksi tuoreita manteleita viheröine kuorineen, leipää, muutamia juuria ja vähän kaviaaria. Lihaa ei koskaan saa luostarissa nauttia. Jos joku heikkouden tähden välttämättä tarvitsee liharuokaa, pitää hänen mennä luostarin muurien ulkopuolelle sitä syömään -- niin ainaki meille sanottiin; mutta munkit eivät minusta näyttäneet kovin laihoja päiviä viettäneiltä. Käyskentely luostarin ihanassa puutarhassa lopetti seurustelumme. Puutarhuri, vanha Arabialainen kristitty, mahtaa usein olla luostarin ulkopuolella lihaa syömässä, sillä hän oli liika mehevä raakain mantelien ja kaviaarin syöjäksi.

Seuraavana päivänä, joka oli pitkäperjantai, pysyimme asunnossamme. Aika ajoin satoi oikein rankasti ja myrskysi. Seuraava päivä oli taas lämmin, tyyni, ja nyt me aloimme vuorta tarkastella. Lyhkäisin ja tavallisin tie on jyrkkä polku, joka luostarista nousee suoraan rinnettä ylös. Vuorelle pääsee myös paljoa mukavammin toista tietä kameleilla ratsastaen. Tämän tien me valitsimme. Sinne tänne vuoren sivua koukkuillen kohosi se ylöspäin. Jokainen tien mutka tarjosi mitä ihanimpia näköaloja jylhässä vuorimaailmassa. Viimein saavuimme vuoren päätasangolle, noin 7,000 jalkaa meren pinnan yläpuolella. Tämän tasangon vasemmalla puolella kohoutui varsinainen Gebel-Musa. Minä sanoin varsinainen Gebel-Musa. Arabialaiset sanovat nimittäin siksi vuorta kokonaisuudessaan ja myös erikseen sen korkeinta kukkulaa. Sinain-nimi on kokonaan Sinain tienoilta hävinnyt.

Tähän täytyi kamelit jättää, ja, seuraten irtanaisilla kiven muruilla täytettyä vuoren halennetta, kiipiä ylöspäin. Yläseinästä näytti oppaamme meille puoliympyriäisen merkin kalliossa. "Se oli profeetta Mahometin kamelin jälki, siitä ajasta kuin profeetta ratsasti Siinaille", sanoi Arabialainen oppaamme. Ylempänä näytti hän meille rotkon ylitse pistäyvää kalliolohkoa. "Tuon alle Mooses kätkeytyi, kuin Herra astui alas vuorelle", jatkoi hän. Mykevällä huipulla tapasimme me kaksi pientä rakennusta. Yksi oli pieni kristillinen kirkko, toinen vielä pienempi mahometiläinen moskee. Sinai on myös mahometiläisten pyhiinvaelluspaikka.

Ihanan päivän hiljainen tyyneys muistutti meille täällä lain kirkastusta. Taivas oli niin sininen, kuin pilvi ei koskaan olisi sitä sumentanut, ja koko jylhä, monenkarvainen vuorimaailma punaisine, mustine, keltaisine, vaaleanharmaine, jylhine vuorenlohkareineen, leveni kaikkialle niin pitkältä, kuin silmä kantoi, ja näytti hiljaiseksi kivettyneeltä myrskyltä -- myrskyltä, jonka niin pikainen rauha on nukuttanut, että sen hyrskivät aallot eivät ole ehtineet tasaantua, ainoastaan pysähtyä. Minun mieleeni muistui, että nyt oli pitkänperjantain jälkeinen päivä -- äänetönnä odottava maailma!

Sitte kuin olimme laskeutuneet takaisin vuoren tasapäädylle ja siinä jättiläissypressin siimeksessä Elian lähteellä levähtäneet, aloimme vuoren vastaista syrjää alas laskeutua. Nyt oppaamme näytti meille kallion, josta Mooses sauvallansa veden kutsui, vaikka raamatun mukaan tämä ei tapahtunutkaan Sinailla, vaan ennen kuin Israelilaiset sinne kerkesivätkään, nimittäin Nephidim'issä. Luostariveli näytti meille vielä sen kallion, johon Mooses vihastuneena löi ensimmäiset taulut rikki, sen maljamaisen syvennyksen, jossa Aaron kultavasikan valoi, y.m. muinaisia pyhiä paikkoja.

Jerusalem.

Auringon lasketessa me tulimme eräälle harjulle. Me emme luulleet olevamme niin likellä päämaaliamme ja, hämmästyneinä, sentähden hevosemme seisotimme, kuin likellä edessämme näimme tämän pyhän kaupungin vakaana seisovan jyrkällä vuoren penkereellä. Sitä nytkin, miten muinoin, suojaavat lujat muurit ja tornit. -- Edessämme oli kaunis taulu, Jerusalem; sanomattoman kaunis taulu, ja se ei ole ollut sentähden että se niin odottamatta eteemme ihastuttaen ilmestyi. Mikä sydämemme pani niin sykkimään, ei ollut se, mitä näimme, vaan ajatus siitä, mitä me näimme! -- "Tuo korkein kaupungin osa tuolla oikealla," sanoi oppaamme, "on Sion, ja tuo kupu tuolla alhaalla on pyhän haudan kirkko, ja tuo portin viereinen torni, on Davidin torni". -- Lähestyessämme kaupungin porttia, istui tien vieressä, ei varsin likellä sitä, pitkä rivi onnettomia, jotka kipeitä käsiänsä meihin ojentain, almuja anoivat. -- "He ovat pitaalisia", sanoi hän; "he eivät saa mennä kaupunkiin eikä matkustavaisia lähestyä".

Jerusalem on omituisen näköinen kaupunki. Näillä metsättömillä Judean vuorilla on suuri puute rakennusaineista, mutta helppo pehmeiden rakennuskivien saanti. Mutta eivät ainoastaan seinät ja muurit ole kivestä; kattorakennuskin on siitä tehty, s.t.s. kaikki katot ovat holviten tehtävät. Näin ei voida yhtä ainoata lakea koko huoneesen tehdä, vaan muodostetaan pieni kupu kullekin suojalle. Kaupunki on siis täynnä pieniä kupoolia eli kupuja. Sen ravintolan edustalla, jossa asuimme, on aukea, raunioilla täytetty paikka. Ne ovat muinaisten temppeliherrain palatsin jäännöksiä. Kaupungin lävitse kulkevan alangon toiselta puolelta näkyy Morian vuoren kukkulalla Omarin moskee. Etäisimpänä näkyy loivarinteinen öljymäki, jota öljypuut vihannoittavat.

Jerusalem on vuoriniemekkeellä, joka ainoastaan luoteiskulmaltaan yleiseen ylänköön yhtyy, vaan kolmella sivullaan päättyy syviin laaksoihin. Vuoren äyräitä pitkin kulkee vielä lujat muurit. Tämän varustuksen kun näkee, ymmärtää helposti, kuinka luja paikka se on muinoin ollut ja kuinka se on kestänyt niin pitkät piiritykset.

Nykyisessä Jerusalemissa on noin 20 eli 28,000 asukasta. Etevämpänä teollisuutena täällä on saipuan valmistus ja "Jerusalemin tavaroiden" (sanktuariein), rukousnauhojen j.m.s. tekeminen; niitä tehdään simpukan kuorista ja öljypuusta sekä myydään pääasiallisesti pyhissävaeltajille, joita vuosittain 6-8,000 täällä pyhässä kaupungissa käy.

Me ratsastimme eräänä iltamana Jaffaportista jyrkkää rinnettä alas Gihon laaksoon ja siitä vielä syvempään Hinnomin laaksoon eli, miten oppaamme sitä nyt nimitti, Gehennan laaksoon. Sen pohja oli autio ja kivinen, reunoilla kasvoi muutamia öljypuita. Tämä Gehennan laakso, joka on aina ollut kauhistuksen pesänä, oli myös kansan tarun mukaan todistuksena Juutalaisten neuvosta Kristusta vastaan. Laakson etelärinnettä kutsutaan vielä tänään "pahan neuvon vuoreksi", Kaiphaan maatalo täällä kun on ollut. Samalla vuoren rinteellä näytettiin myös meille peltotilkku ja sen vieressä pieni hautarakennus. Peltoa vieläki sanotaan Hakk-el-Dama'ksi, s.o. "veren arvo" ja se pitäisi olla se savenvalajan pelto, jonka ylimmäiset papit ostivat Judan takaisin tuomilla 30:llä penningillä. Vielä meille näytettiin vanhaa puuta, "johon Judas itsensä hirtti."

Viimein me tulimme Josafatin laaksoon, josta katselimme oikealle leveytyvää Öljymäen rinnettä ja vasemmalta Jerusalemia. Eräs sivulaakso menee Öljymäen alaitse itään päin. Me seurasimme sitä ja tulimme pian Uuteen Bethaniaan, jossa Maria ja Martha Latsarusveljineen asuivat. Bethania on nyt tavallinen pieni Arabialainen kylä. Tästä me ratsastimme aika laukkaa jyrkkää vuoritietä Öljymäen kukkulalle. Siellä on pieni moskee, ennen kirkko, taivaasen astumiselle pyhitetty. Näköala moskeen tornista on avara. Itäänpäin maa yhä kallistui aina Kuolleesen mereen. Koko tämä suuri rinne on erämaa, Judean iso erämaa, jossa Johannes kastaja eli ja opetti. Laakson pohjasta kimalteli Kuolleenmeren sininen pinta, joka näytti vieläkin sinisemmältä kellervän punaisen hiekka-ympäristönsä keskellä. Meren vasemmassa nurkassa näytti olevan heleän sininen, pohjaisesta kiemuroiden tuleva nauha; se oli Jordan.

Öljymäen kukkulalta johti kivinen tie takaisin Josafatin laaksoon. Siellä näytettiin meille luostaria, joka oli rakennettu pyhän neitsyen haudalle. Vähän päässä tästä, aivan vuoren juurella, oli valkoinen aitaus, joka soikeaan nelikulmaan sulki puutarhan monine tuhatvuotisine öljypuineen. Yrttitarhan, näiden vanhain puiden juureinen maa, ei kuitenkaan ollut saanut olla luonnollisuudessaan, vaan oli jaettu hiekoitetuilla käytävillä pieniin kukkamaihin. Tämä oli Gethsemane.

Hämärässä me ratsastimme Jerusalemissa erään huoneen sivuitse jota sanottiin Pilatuksen asunnoksi, ja sitte jatkoimme matkaamme n.s. Via Dolorosa-katua,[59] jota myöden sanottiin Jesuksen Golgatalle menneen. Kerran me kulimme erään avonaisen portin ohitse, joka johdatti Itämaiseen tapaan rakettuun palatsiin. Sen pihalta vilkutti hiilivalkea, jonka ympärillä muutamia ihmisiä hääräili. Me ajattelimme silloin ylimmäispapin palatsia ja mielessämme kuvailimme että niiden olentojen joukossa oli rohkein opetuslapsi, arkaluontoinen Pietari, joka semmoisessa kohtalossa kielsi herransa ja mestarinsa.

Omarin moskee ja pyhänhaudan kirkko.

Me kiiruhdimme tänä päivänä Omarin moskeesen, joka seisoo Morian vuorella. Vuoren huippu muodostaa tasoitetun, laajan suorakulmion. Suurella työllä on tästä saatu säännöllinen penger-tasanko. Tämän suuren neliön keskellä oli erityinen kaikkein pyhin neliö, noin kuusi jalkaa muuta maata korkeammalla. Jokaisella sivulla kahdet portaat valkoisesta marmorista johdattivat pyhimpään ja portaiden yläpäissä oli ohkaisia, patsaille rakennettuja kaariportteja. Näiden sisäpuolella oli itse moskee, kahdeksankulmainen rakennus, jonka harjalta Itämaiset huiput korkeuteen kohoutuivat; niiden päissä suuret kultaiset puolikuut kimaltelivat. Moskee oli kokonaisuudessaan Itämaalainen ja kirjava. Sen vanha vaskinen laki oli homeenviheriä, mutta katon muu osa oli taivaansinisistä tiileistä; moskeen ulkoseiniä peittivät monenkarvaiset tiilet.

Moskeen sisustassa ei ole muuta erinomaista, kuin että sen suurimman osan täyttää mahdottoman suuri rösöinen kalliohuippu. Tämä on Morian vuoren alkuperäinen huippu, ja moskeen tarkoitus vaan onkin suojella tätä pyhää vuoren jäännöstä. Tämä oli nimittäin mahometiläisten uskon mukaan, viimeinen maallinen paikka, jossa Mahomet oli; ennenkuin hän lähti taivasmatkalleen, näytti hän ottaneen jalallaan aika potkun vuoresta lähtiessään, sillä hänen jalkansa on jättänyt huippuun suuren jättiläisjälen. -- On tällä vuorenhuipulla kuitenkin historiallinenkin merkitys. Tällä kukkulallahan kuningas David uhrasi poistaakseen Jerusalemia uhkaavan ruton. Kuningas Salomon kun sitte sinne rakensi temppelin ja tasoitti vuoren, jätettiin, niinkuin näkyy, tämä huippu rikkumattomana temppeliin, jossa sitä luultavasti käytettiin uhrialttarina. Me seisoimme siis muinaisen Jerusalemin temppelin keskipisteessä.

Nyt me menimme pyhänhaudan kirkkoon. Pieni poikkikatu vie Johannesritarien entisen palatsin portin ohitse pienelle torille, joka on sileillä kivillä laskettu ja oikealla ja vasemmalla temppelin sivurakennuksilla reunustettu. Torin perässä on itse kirkko holviporttinensa. Me menimme asehuoneesen. Portin pielessä seisoi kaksi Turkkilaista sotamiestä, ja seinän vierelle muuratulla istuimella istuivat muut vartijat jalat ristissä, ja lähettivät meille ylenkatseellisia silmäyksiään.

Heti, kirkkoon tultuamme, näytettiin meille punainen, vähän laattiaa ylempänä oleva marmorilevy, jonka sanottiin peittävän "pyhän voiteen kiveä," sitä kiveä, jolle Josef Arimatiasta laski Kristuksen ruumiin. Tämän jälkeen me menimme sitte varsinaiseen kirkkoon, eli kuoriin. Tämä kuori on iso, suurella kuvulla katettu kehikko. Keskellä kuvun alustaa on erityinen kappeli -- täydellinen pieni kirkko kirkossa; se on pieni pitkähkö rakennus keltaisesta ja valkoisesta marmorista. Tämä on n.s. pyhänhaudan kappeli. Se sisältää kaksi huonetta. Ahdas portti vei meidät ensimmäiseen n.s. "enkelin huoneesen," jossa enkelit vaimoille näyttäytyivät. Keskellä huonetta on eräs kivi. Se on se, joka haudan ovelle vieritettiin. Toinen, vielä pienempi ovi vie varsinaiseen hautahuoneesen. Tämä, ainoastaan kahdeksan jalkaa ristiin, oli katolilaisen kappelin tavoin kaunistettu paperikukkasilla y.m. sekä monella palavalla kultaisella ja hopeaisella lampulla. Itse paikka, jossa Kristuksen ruumiin sanottiin levänneen, oli peitetty vähä laattiata ylempänä olevalla marmorilevyllä, ja tämän kohdassa seinällä oli taulu, jonka edessä paloi suuri joukko pyhiinvaeltajain hartauden sytyttämiä kynttilöitä. Eräs munkki seisoi siellä ja möi kynttilöitä siihen tarkoitukseen.

Kappelista tultuamme näytettiin meille toisessa paikassa paikka, jossa Vapahtaja näyttäytyi Maria Magdalenalle ja äitillensä; vielä näytettiin meille pylväs, johonka hän oli ruoskittaissa sidottu. Eräät portaat veivät meitä sitte maanalaiseen holviin. Tämä oli n.s. "ristin takaisin voittamisen kappeli". Siellä näytettiin se akkuna, jossa Konstantinopolin keisarinna Helena seisoi ja katsoi, kun "oikea risti" löydettiin. Vähää ylempänä oikealla oli Golgathan kukkula jota myös kirkko ympäröitsi.