Part 20

Kiinalaiset, joita Borneon rannoilla asuu, käyvät Dajakein kanssa kauppaa; mutta he kun eivät ensinkään rahaa tunne, on kauppa vaan vaihtamista. Virtain rannoilla on muutamia vapaapaikkoja, ja sinne Kiinalaiset vievät tavaroitaan, varsinkin suoloja, tupakkia, betel- eli areka-pähkinöitä,[56] riisiä, lasihelmiä, pieniä kuvastimia ja pieniä punaisia vaatteenkappaleita. Kaikilla näillä tavaroilla on määrätty hintansa. Niin pian kuin Kiinalaiset ovat tavaransa määrätyille vapaapaikoille saaneet, menevät he pois ja palaavat takaisin 8 eli 14 päivän kuluttua, jolloin tavaransa ovat niiden tavaroiksi vaihdetut taikka koskemattomat. Dajakilaiset antavat etenkin: "ding-ding'iä" eli kuivaa lihaa, hiomattomia diamantteja ja kultaa, jota he tuovat sisämaasta, joissa virrat kultahiekkaa kulettelevat.

Dajakein aseet ovat yksinkertaisia, mutta erinomaisen hyviä, vaikka he eivät tunnekaan tuliaseita.

Aseina ovat pääasiallisesti miekka (klemang), iso puukko (parang), kilpi, heittokeihäs ja puhallustorvi, josta myrkytettyjä nuolia puhalletaan.

India.

Himalajan vuorijonosta eteläänpäin levitäksen 65,000 neliöpeninkulmaa avara Länsi-Indian niemimaa, jolla on kolmion muoto. Niemimaan länsirannikkoa sanotaan Malabariksi ja itärannikkoa Koromandeliksi. Himalajasta juoksee monissa mutkissa Sind eli Indus Arabian mereen. Yläosassaan tämä virta juoksee ihanan Kaschmir-vuoriston lävitse; vuoren ihana ja lauhkea ilmanala tuottaa mitä jaloimpia hedelmiä. Tänne ovat monen kansan sadut paradiisin tehneet. Suullaan Sind muodostaa hiekkaisen, puuttoman ja terveydelle vahingollisen delttamaan. Himalajasta juoksee myös Indialaisten pyhä Ganges-virta. Vahvistettuna yhdellätoista suurella sivuvirralla, joista Bramaputra suurin on, juoksee se kaakkoista suuntaa Bengalin lahteen. Ganges'in rannalla on Indialaisten pyhä kaupunki Benares lukuisine epäjumalan temppeleineen. Niemimaan 10 ja 15 peninkulman levyisen rantueen täyttää myrkyllinen ilma, joka on oikean ruton synnyttäjä, sen murhaenkelin, joka maailman ympäri liitelee.

Tämän leveän rantatasangon eteläpuolella kohoutuu Dekan ylänkö. Samalla kuin Indian tasangolla vallitsee tukehduttava kuumuus ja rankkasateet tulvailevat, on Dekassa viileä ilma. Alituisesti vihannoitsevaiset puut täyttävät tämän alangon, jota ei liiaksi auringon poltto, ei lumi eikä jää vaivaa. Ikuinen kevät kaunistaa näitä siunattuja seutuja.

India on vesinen maa, jossa on noin tuhannen laivakulkuista virtaa. Maan kasvullisuus on runsas. Riisistä saadaan kaksi ja kolme satoa vuodessa. Siellä tavataan ruohoja, joiden varret näyttävät onsilta puilta. Ebenholssit ovat jo vanhastaan kiitetyitä. Leipäpuu ja bananipuu antavat runsaat ravinnokset, ja indigoväri on kyllä tunnettu. Muskottipähkinöitä ja mausneilikoita, inkivääriä ja monta pippurilajia saadaan Indiasta.

Rikas on Indian eläinmaailma. Virroissa krokodiilit väijyvät; pensaissa vilahtelevat myrkylliset käärmeet ja niiden joukossa myös vaarallinen lasisilmäkäärme. Kuumalla ja kostealla rannikolla tavataan myös verenhimoinen tiikeri, pantteri ja jalopeura, voimallinen norsu ja sarvikuono. Metsät ovat täynnä lukuisia loistovärisiä lintuja. Maa kätkee täällä poveensa diamantteja ja jalokiviä, jotka puhtaudessa ja kovuudessa voittavat muiden maiden samanlaiset.

Asukkaat ovat yleensä tumman ruskeita ja keskikokoisia, solakoita ja usein kauniita ja lempeäkasvoisia. Otsaansa he maalaavat valkoisia, keltaisia ja puuaisia juovia. Alhainen väestö on puolialasti; ylhäisemmillä ovat valkoiset ja vaaleansiniset verhot ja usein myös renkaat nenässä ja korvissa. Ravintona käytetään riisiä, vihanneksia ja hedelmiä. Koko kansa on jaettu neljään pääluokkaan. Ensimmäiseen kuuluvat bramanit (papit ja oppineet), toiseen sotilaat, kolmanteen maanviljelijät ja kauppijaat, neljänteen käsityöläiset ja palvelijat. Jokainen kuuluu syntymäsäätyynsä. Se, joka ei mukaudu luokkansa järjestöön, hyljätään luokastaan eivätkä muutkaan luokat häntä vastaan ota. Hänen täytyy tulla "pariaaksi". Pariaat eivät kuulu mihinkään luokkaan ja ovat kokonaan ylenkatsotut. Ei kukaan tahdo heidän kanssaan mitään tehdä, ei juoda eikä syödä.

Indiassa on Braman usko. Brama on ijankaikkinen kuolematon jumala. Hän loi kolme jumaluutta: Braman, maailman luojan; Vischnun, ylläpitäjän; Schivan, hävittäjän. Brama on luonut monta henkeä, joista muutamat lankesivat, vaan toiset pysyivät uskollisina. Langenneet ovat puhdistettavat; sentähden loi Brama monta maailmaa, joihin myös maa kuului. Ihmisten ja eläinten ruumiit ovat langenneiden henkien asunnoita. Jos he tulevat puhtaiksi, pääsevät he Braman luoksi taivaasen; jos ne pysyvät pahoina, pitää niiden uudestaan mennä toisten ihmisten ja eläinten ruumiisin. Tämä on sielun-vaellus. Uskonoppi on Indialaisten pyhissä vedas-kirjoissa kirjoitettu. Kirjanoppineet vaeltavat kaupungista kaupunkiin, kylästä kylään, asettautuvat jonkin puun varjoon, istuttavat bamburuohoja ympärillensä, kaunistain ne kukilla ja lipuilla ja kertovat ympärillensä kokoontuneelle kansalle tarun jumalistaan. He opettavat kansalle, että sen, joka tahtoo autuaaksi tulla, täytyy lakata oikeasta työstä ja ajattelemattomana vaipua ijankaikkisuuden helmaan niin, että hän kokonaan maailman unohtaa. Tätä tietysti eivät kaikki voi; mutta hurskaat sitä koittavat. Nämä, pitkähiuksiset, likaiset ja muutamilla ryysyillä käärityt olennot istuvat yleisillä paikoilla, epäjumalain kuvien edustoilla ja kaikki lankeuvat hartaasti heidän eteensä. He koittavat etsiä autuuttansa keksimällänsä ankaralla itsensä piinaamisella. Yksi ripustaa itsensä käsistään puuhun ja riippuu siinä, kunnes kädet kuolevat ja kuivavat; toinen makaa rautaisella teräväpiikkisellä vuoteella; toiset taas katsovat aurinkoon niin kauvan, kuin silmänsä sokeutuvat. Epäjumalain kuville, joita on puusta, kivestä, vaskesta ja kullasta, kannetaan uhreja loistaviin temppeleihin. Paras on Schivan, ihmisen muotoinen 32 käsinen kuva; jokaisessa kädessä sillä on veitsi, ja kaulan ympärillä on pääkalloilla "kaunistettu" nauha. Jumalain juhlia vietetään äärettömällä loistolla. Kuuluisin juhla pidetään Kesäkuussa Dschaggernautin kunniaksi Bengalissa. -- Indialaiset kylpevät ahkerasti pyhässä Ganges-virrassa. Kuolevaiset ihmiset kannetaan virran rannalle, ja virran pyhällä ravalla pyyhitään heidän suutaan ja nenäänsä. Ruumis heitetään pyhään veteen eli poltetaan. Indialaiset antavat suurimman arvon ulkonaisille töille; mutta sydämen puhdistumisesta eivät he tiedä mitään. Joka tietää tehneensä jotakin pahaa, hän vie korvaukseksi temppeliin jonkun lahjan taikka kylpee tahi mainitsee jonkun jumalan nimeä muutamia satoja kertoja perättäin.

Portugalilainen Vasko de Gama kun oli Itä-Indian meritien löytänyt, alkoivat katolilaiset innollisesti kristillisyyttä levittää tähän rikkaasen ja ihanaan maahan. He löysivät sieltä jo ennen kristityitä, jotka sanoivat itsiään tuomas-kristityiksi. Vuonna 1705 lähetti Tanska Itä-Indiaan evankeliset lähetyssaarnaajat Ziegenbalg'in ja Plütschau'n, jotka perustivat ensimmäiset evankeliset laitokset Tranquebar'issa Koromandel-rannalla ja käänsivät ensimmäiset Indialaiset. Viime aikoina on ankarasti koetettu evankeliumia saarnata Indiassa. Koska Englantilaiset hallitsevat suurimman osan Länsi-Indiasta, voivat he paljo auttaa lähetyssaarnaajain tointa. Madras, Bombay ja Kalkutta ovat lähetystoimen pääpaikkoina. Mainioin lähetyssaarnaaja oli Preussiläinen Karl Rhenius, joka vuodesta 1815-1838 vaikutti Indiassa. Hänen pääpaikkansa oli Palamcotta, likellä Indian eteläisintä niemekettä, Kap Komorinia. Lähetyssaarnajain elävät esitelmät vaikuttivat asukkaisiin; hengettömällä hiljaisuudella he kuuntelivat hänen saarnojaan. Useat antoivat itsensä kastaakin; kirkko rakennettiin, kouluja perustettiin ja kristillisiä kirjoja levitettiin maahan. Pian kristilliset seurakunnat Indiassa kukoistivat. -- Lähetysseurat Englannissa, Skotlannissa, Berlinissä, Leipzigissä ja Baselissa lähettivät alituisesti uusia lähettiläitä. Heidän toimensa ei turhaan mennytkään. Nykyjään saarnataan jo noin kahdessa sadassa paikassa, ja evankeliset saarnaajat samoilevat maan poikki ja pitkin. Kuinka vähäinen kuitenkin on kääntyneiden luku, jos sitä verrataan pakanoiden miljooniin! Mutta aika on tuleva, jolloin evankeliumin valo on valaiseva Indian pimeätä yötä; aavistava tunne siitä jo Indialaisia kammoittaakin. Itä-Indian niemimaa, jota suuret virrat risteilevät, on vielä hyvin tuntematon. Birman kuningaskunnassa, Bengalin lahden itärannalla, asuu noin neljä miljoonaa ihmistä. He ovat lyhytkasvuisia, tumman ruskeita, maalatuita ja tuuhea-, mustapartaisia. He pukeutuvat kirjaviin vaatteisiin, ovat vilkkaita ja urhoollisia mutta uskomattomia ja viekkaita. Kristillisyys on täällä tehnyt vielä vähemmän, kuin läntisellä niemimaalla.

Benares.

Majesteetillisen Gangesvirran vasemmalla rannalla, paratiisimäisessä seudussa ja Hindustanin sydämessä komeilee vanha Bramanilais-kaupunki Benares. Se on rakennettu puoliympyrämäisesti virran rannalle. Ulkonaisesti tämä pyhä kaupunki eroaa paljon muista tavallisista Indian kaupungeista. Joukko kullatuita tornihuippuja, joita lukemattomat loistavat rakennukset, huoneet ja palmut ympäröitsevät, tekevät vieraasen mahtavan vaikutuksen. Melkein kaikkia Itämaisia kansoja on tänne keräytynyt. Sen suuren puoliympyrän pohjais- ja länsiosaan ovat Euroopalaiset ja varsinkin Brittiläiset asuntonsa asettaneet. He asuvat avaroissa bamburuohoisissa huoneissa.

Mentäissä kaupunkiin, ei nähdä suurta porttia, joka johtaisi leveille kaduille. Korkeasta, ahtaasta ja synkästä portista tullaan kapeille, mutkaisille ja pimeille kaduille, jotka ovat niin kapeita, että kaksi kuormanvetäjää tuskin toisensa sivuitse pääsee. Huoneiden luku lasketaan noin 30,000, ja jokaisen seinälle on heleillä väreillä maalattu kihiseviä ihmisjoukkoja, norsuja, härkiä, jumalia ja jumalattaria, kummallisia päitä ja käsiä. 175,000 ihmiselle, joita alituiset pyhiinmatkustajat vielä lisäävät, on 1,000 Hindulais-temppeliä ja yli 300 mahomettiläistä kirkkoa. Jos siis mennään toisesta portista sisäkaupunkiin, nähdään temppeli temppelin vieressä. Lukemattomat, jumalain kuvilla koristetut, muutettavat rukoustuolit vieläkin kaventavat kapeita katuja. Joukko syötetyitä, kaiken ikäisiä härkiä, jotka ovat kesyjä, kuin koirat, käyskentelevät ylevinä ja oikein herramaisina katuja pitkin, tahi sulkevat niitä kokonaan. Täällä nähdään paljon ihmisiä, jotka polviaan notkistellen näitä härkiä kaunistelevat kukilla ja kunnioittain tervehtävät niitä. Voi sinua, jos kurillasi survaiset näitä laiskoja eläimiä, jotka eivät tieltäsi väisty! Silloin kansa sinun palasiksi repisi.

Jos kärsimyksesi on kaiken tämän kestänyt, ja sinä tulet toiseen kaupungin osaan, niin kohtaa sinua toinen kovempi koetus. Härät tosin ovat kadonneet, mutta sen sijaan juoksee ja kiipeilee lukemattomia apinoita, kaikki Indialaiselle jumalalle pyhitettyjä. Ne kiipeilevät katolta katolle, akkunalta akkunalle; et silmänräpäystä saa sinäkään olla niiltä rauhassa; ne sieppaavat sinun päähineesi ja juoksevat hartioillesi. Katon koristeiden takaisista kätköistään hyökkäävät ne äkkiä esiin, nykäisevät hedelmäkauppijaan ja sokurileipojan parrasta, sieppaavat lasten suusta leivän ja kiipeilevät niiden niskoilla. Voi sinua, jos kepilläsi tahdot itseäsi niiltä suojella. Paras on rauhallisesti vaan astuskella tiehensä.

Rohkeiden apinoiden jälkeen ovat fakiirit kärsimyksesi koettelijoina. Rihkamapuotien takana pitävät he julmaa meteliä kamalimmasti soivilla instrumenteilla, joiden tarkoitus on sivukulkijain kuurotuttaminen. Näiden puotien välillä, pääkadun molemmilla sivuilla, on rivittäin kaikenlahkoisia pyhiä kerjäläisiä, sairaita ja raajarikkoja. Kaikki he ovat inhoittavan näköisiä; hiukset riippuvat sikin sokin silmillä, jäsenet ovat väännellyt luonnottomiin asentoihin; ruumis on tahrattu liidulla ja lehmän lannalla, ja usein nämä katuvaiset asettautuvat mitä kummallisimpiin asennoihin. Ruton tapaiset hajut lemuavat heistä niin, että sivukulkijat tahtovat tukehtua; kerjäläislaumat piirittävät sinua, ja alinomaa kuulet korvissasi huudon: "Herra, anna lahjoja, anna syötävää!"

Lukuisat ovat myöskin pitaaliset ja uskonnolliset kulekselijat, jotka vuosikausia liikkumatta seivovat samassa asennossa siksi että heidän jäsenensä kankistuvat ja tulevat kykenemättömiksi kaikkiin muihin liikuntoihin. Siellä nähdään ihmisiä, millä kädet ylöspäin, millä ulospäin ojennettuina ja niin vetotaudin tapaisesti puserretuilla nyrkeillä, että kynnet ovat kasvettuneet kämmenten sisään. Sokeiden luku on varsin suuri, niinkuin niidenkin, jotka tahallaan ovat niin kauvan silmiänsä kiinni pitäneet, että ne ovat umpeen paisuneet. Toiset seisovat rautapiikkisillä palloilla, joiden piikit ovat jalkoihin pistäytyneet ja pienimmästäkin liikkeestä tuottavat sanomattomia tuskia. Turhaan alat sinä, sääliväisyyden liikuttamana, apujasi antelemaan; ne ovat kuin pisara meressä.

Semmoinen vaikutus valtaa vieraan, joka Hindustanin pyhän kaupungin lävitse kävelee; tämä on se paikka jota Indialaiset siunaavat ja ylistävät, ja siellä on köyhille bramaneille osoittama armahtavaisuus kylläinen tuottamaan autuaallisen kuoleman.

Hindulaisten kirkot viehättävät erittäin silmää sievillä ja vaihtelevilla muodoillaan. Suurimmat ja kauneimmat ovat Benaressa Gangesvirran rannoilla, ja niiden kullatut kuvut tarjoavat virran toiselle rannalle mitä loistavimman näön. Tavallisesti kirkkorakennus muodostaa umpinaisen pihan, jossa Schiva-jumalalle pyhitetyt härät elätetään. Rohkeasti nämä eläimet hyökkäävät jokaisen sisäänmenijän vastaan, saadakseen heiltä tavalliset maisi- eli sokurileipä-lahjat. Kirkkopihain ympäritse kiertelee ristikäytäviä, jotka ovat täynnä alastomia ja kantapäästä kiireesen asti liidulla ja lehmän lannalla tahratuita parannuksen tekijöitä. Kirkon alla on maanalainen kylpypaikka, johon pyhän Gangesvirran vettä johdatetaan. Virran rannalle johdattavat isot ja leveät portaat, joita myöten pyhimykset menevät virralle synneistänsä peseytymään. Suuri joukko on myös semmoisia, jotka ovat eri maista, satojen peninkulmain takaa tulleet virran aalloissa elämänsä lopettamaan, siten sielunsa pelastaakseen.

Ne useat ruumiit, joita virrasta vedetään ja joita kalat ja kotkat raatelevat, tekevät inhoittavan vaikutuksen. Lukuisat ovat myös kuolloa tekeväisten vuoteet; sillä sairaat kannatuttavat itsensä rannalle, siellä pyhää virtaa viimeiseen uneen vaipuissaan katsellakseen. -- Britannialainen hallitus on tosin paljon tehnyt näiden itsemurhausten estämiseksi; mutta niiden vaikutuksen on pappien uskonkiihko tukahduttanut, ja ainoa, jonka he vaikuttivat, oli, ett'ei hukutuksia saa enää päivällä -- vaan ainoastaan yöllä tapahtua.

Mutta Benares ei ole ainoastaan Hindustanin pyhä kaupunki, vaan myös Indian taiteellisuuden pääkaupunki ja rikkain markkinapaikka. Kauppapaikoissa on mitä kalleimpia saaleja, diamantteja ja lukemattomia silkki-, villa- ja puuvillatavaroita kaikista Itämaista. Tänne tuodaan meritse Gangesta ja sen sivuvirtoja myöten Englannin käsiteollisuuden tuotteita sekä kalliita aseita ja kultasepän teoksia Lucknow'in kaupungista.

Persia ja Persialaiset.

Persia on iso maa, kolme kertaa niin suuri kuin Suomi. Sitä rajoittaa yleensä korkeat vuoret, paitsi itäpuolta ja Persian lahden rannikkoa, jotka ovat mataloita; jonka tähden täällä kuumana vuodenaikana vaivaakin sanomaton kuumuus. Maa kohoaa sitävastaan sisämaassa, jossa ilma onkin maan eteläosiin verraten paljoa viileämpi; ja kosteana vuoden aikana voi siellä olla hyvinkin kylmä ja tuulinen. Maa on osaksi hedelmällistä, vaan asukkaat ovat liian laiskoja sitä hyvästi viljelemään, eikä hallituskaan koeta sitä parantaa. Vaikka Persiassa onkin monta ja korkeata vuorta, ei siellä kuitenkaan ole yhtään isompaa virtaa, mikä taas tullee siitä, ett'eivät pilvet piiritä sen vuoria eivätkä siis anna niille vettä. Sentähden täytyyki kaivoilla ja vesisäiliöillä, joihin sadevettä ko'otaan, toimeen tulla. Taivas on niin kirkas, ja tähdet niin loistavia, että yöllä voi lukea tähtien valolla. Myrkyllinen Samum-tuuli on täällä hyvin tuttu.

Huolimatta huonosta viljelyksestä, tuottaa Persia kuitenki monia tärkeitä tuotteita. Persian hevoset ovat yhtä kiitetyitä, kuin Arabian ja ovat todellakin kauniita, vilkkaita ja yleviä eläimiä; aaseja, kesyjä ja kesyttömiä, kameleja, puhveleja, hirviä, koirasusia, jalopeuroja, tiikerejä ja hyenoja on kosolta. Jaloja hedelmiä kasvaa yltä kyllältä: persikka on saanut nimensäkin Persiasta, josta se siis on kotoisin. Tulpanitkin täällä metsissä kasvavat. Apteekki-tavaroista Persia on erittäin rikas. Kivennäisistä mainittakoon ensisijassa kallis naphta, hieno maaöljy, jota täällä mum'iksi sanotaan. Sen paras laji on läpinäkyvää ja kirkasta kuin viini ja keräytyy vähissä määrissä muutamiin koloihin. Ainoastaan kuningas (Schahi) saa tätä kallista öljyä noutaa. Naphtaa käytetään apteekissa ja suitsutuksessa. -- Rannoilla harjoitetaan ahkerasti helmisimpukkain pyyntiä.

Persialaiset ovat keskikokoisia, notkeita, jänteviä ja kiivaita, valkoverisiä, vaikka tavallisesti päivän polttamia. Muotonsa on enimmästi kaunis ja jalo, tapansa hienot; he ovat kohteliaita ja vakavia Turkkilaisia taipuvaisempia, mutta viekkaampia ja irstaisempia.

Persialaisista eroavat Parsialaiset, joita siellä täällä asuu. Nämä ovat vanhain Persialaisten kunniallisia ja hyviä jälkeläisiä, jotka rehellisesti maanviljelyksellä ja puutarhan hoidolla itsensä elättävät, taikka taiteita ja käsitöitä harjoittavat. Persialaiset ovat tulen palvelijoita, s.o. he palvelevat tulta jumalanansa, eivätkä sentähden käsitöitä harjoita, koska tulta siinä tarvittaisiin. He eivät koskaan sammuta mitään valkeata, ei edes kynttilätäkään.

Persialaisten tavat ovat tosin itämaisia; mutta eroavat paljon Turkkilaisten tavoista. Ylhäisillä Persialaisilla on usein monta vaimoa, joskus 50-60. He asuvat, niinkuin Turkinmaallakin, sisimmäisissä huoneissa, haremissa. Sitä, jolla on poika, sanotaan kunniarouvaksi ja pitääkin hän itseänsä muita parempana. Näillä vaimo-paroilla ei ole mitään muuta tekemistä, kuin itsensä vaatettaminen ja koristeleminen. Pojat pysyvät äiteinsä luona kahdeksan vuotisiksi; sitten isä ottaa poikansa luokseen ja harjoittaa häntä toiminnoissaan. Jos mies kuolee, suletaan hänen vaimonsa ikuiseen yksinäisyyteen.

Vaimojen täytyy miehiänsä pitää herroinaan, itsensä heidän orjinaan. Miehen tullessa heidän luokseen, menevät he hänen vastaansa, suutelevat hänen käsiään ja riisuvat häneltä päällysnutun. Poikain täytyy samoin kunnioittaa isiänsä. Heidän läsnäollessaan täytyy poikain seistä, ja niin kuunnella isäinsä käskyjä. Ruokapöydässä heidän täytyy vaan palvella.

"Persialaisten huoneet," sanoo eräs matkustaja, "ovat helpot rakentaa ja sisältävät ainoastaan muutamia erityisiä suojia, jotka tavallisesti ovat pohjaispuolelta avonaisia eli monenmoisiksi painetuilla akkunanlaseilla varustetut öillä, vaan jotka päiviksi pois otetaan. Laattia on kivestä, jota rikkailla kalliit matot peittävät. Huoneissa ei ole lavitsoita, pöytiä, kuvastimia eli muita huonekaluja. Persialaiset istuvat ristissä jaloin matoillansa eli pienillä tyynyillänsä; lipposensa he asettavat oven pieleen. Jos herra tahtoo maata, viedään hänelle pyöreä päänaluinen, ja siinä, jossa hän söi ja istui, makaa hän myös. Huvimatkoja he pitävät naurettavina ja turhamaisina."

Pidot erään ylhäisen Persialaisen luona.

Heti kun olimme istuneet, tarjottiin kulleki "kalliouta" ja sitte asetettiin jokaisen eteen pieni pöytä, täynnä scherbet-astioita[57] ja makeisia. Mutta kun ensinmainittu oli lampaan rasvalla sekoitettua, emme me saaneet palaakaan sitä alas. Sitte tuli joukko palvelijoita, kantaen valkoisia pöytäliinoja, joita kukat kaunistelivat. Liinoin nurkkiin oli painettu sananlaskuja, esim. "kaikki mitä teille tarjotaan, on hyvää ja annettu hyvästä sydämestä." Ja todella annettiinkin hyvästä sydämestä niin paljon, että tuhannen henkeä kylliksi sai. Minun ja syömätoverieni edessä ainoastaan jo oli seuraavat ruokalajit: ensin oli iso leivos, joka koko pöydän peitti ja vielä ulettui puoli kyynärää sen laitoja ulommakin. Tämä on Persialaisten leipää. Sitte meillä oli puoli lammasta, härän reisi, kaksi monenlaisella paistilla täytettyä kuppia, viisi höysteliha-kuppia, kaksi riisikuppia, kaksi keitetyllä kananlihalla, kaksi paistetulla hanhen lihalla, kaksi kaloilla, kaksi piimällä, kaksi scherbetillä täytettyä kuppia ja neljä viinipottua. Mutta ei yhtään veistä, ei yhtään kahvelia eikä lusikkaa. Yksi lasi asetettiin kätevästi toisen päälle, niin että me istuimme semmoisen ruokarovion takana, ett'emme muuta nähneetkään. Suurien kuppien ja isojen ruokakappalten välisistä koloista me ainoastaan näimme vastapäätä istuvaiset kumppanimme.

Minä koetin eräästä kolosta tirkistäen seurata isäntämme liikkeitä. Vasemmalla kädellään väkipuukkoon nojaten -- Persialaiset eivät koskaan syödessään käytä sitä kättä -- pisti hän oikean kätensä riisikuppiin, litisti kolmella sormellaan aika riisimytyn ja survasi sen totutusti suuhunsa; partaan kuitenkin jäi selvä todistus mitä "veräjästä" kuletettiin. Jonkun kerran tuon tempun tehtyään, repäisi hän palan jättiläisleivästä, kuivasi siihen hyppisensä ja nielasi senkin yhtä nopeasti. Senjälkeen käytti hän kättään useimmissa kupeissa ja kertoi sitte samaa liikettä. Lopuksi otti hän aika kiekauksen scherbet-astiasta ja vilkasi sitte ystävällisesti Euroopalaisiin kumppaneihinsa. Vaikka tuskin kukaan meistä maistoikaan mitään -- sillä eihän niihin ruokarovioihin tohtinut koskeakaan, ett'eivät ne olisi päälle vieryneet -- annettiin kuitenkin kuppien poisviemiseen merkki, ja palvelijat sekä ulkopuolella seisovaiset kateelliset herrat pitivät meitä varmaan erittäin ylhäisinä; sillä Persian isoiset syövät suurissa pidoissa sitä vähemmän, jota ylhäisempiä he ovat. Ruoan korjuussa tuli taas aika melu ja kohina, sillä höysteliha-astiat eivät happaneesta maidosta tahtoneet hevillä erota; voi oli käynyt erittäin lujaan liittoon pannukakun kanssa, ja kalat eivät millään ehdolla tahtoneet luopua paistetusta kanasta. Armahtamattomat kädet ne kuitenkin viimein eroittivat, jonka jälkeen ne syöstiin ulkona oleviin astioihin. Persiassa on nimittäin tapana loput antaa palkkioksi palvelijoille, eli niitä kärkkyvälle rahvaalle. Sentähden ylhäiset keittävätkin päivittäin kolme vertaa enemmän, kuin he itse syövät.

Nyt vasta voitiin hengittää. Palvelijat toivat pesuvettä, mutta ei pyyheitä; Persialaiset antavat ilman kuivata pesuveden, mutta me sen kuivasimme nenäliinoihimme. Tuskin saimme tämän työn tehdyksi, ennenkuin hämmästykseksemme taas tuotiin peloittavat kupit. Mutta tällä kertaa me onnistuimme paremmin; sillä ne sisälsivät hedelmiä ja makeisia, ja kullekin annettiin eri kuppinsa. Tällä oli myös hyvä syynsä, sillä muuten emme olisi saaneet nähdä niitä hyppelijöitä, joita niiden jälkeen sisään tuli. Musiikkia toimitti kitarri, viulu ja kaksi tambours-de-basque'ta sekä eräs laulaja, joka peloittavasti irvistellen ja täydellä kurkulla karjui. Musiikki ei tosin kaivannut tahtia, mutta oli muuten täydellisesti kissain kirkumisen kaltaista. Täysillä korvilla, mutta tyhjin mahoin jätimme me kemut ja menimme kotiimme päivällistä syömään.

Arabia.