Part 18

Mongolit, joiden kotomaassa verrattomat Mongolilais-tasangot ovat, näyttävät ulkomuodoltaankin "maailmaa kierteleviltä petoeläimiltä." Pitkiin sivuihin ovat kapeat lonkat ja lyhyet väärät sääret kiinnitetyt. Vaaleankeltaisessa naamassaan paksut huulet ja piikkiset poskipäät ajavat pääasian; nenä on leveä latuska, ja syvistä silmäkuopista pienet, viistoiset silmät tuijottavat. Partaa ei ole ollenkaan; hiukset keritään ympäri päätä, ainoastaan molempain korvain taakse on jätetty pienet hiussuortuvat, jotka sitte ovat yhteen punotut. Nämä ihmiset, niin miehet, kuin vaimotkin eivät ensinkään viihdy muualla, kuin laihoilla, voimallisilla hevosillaan ratsastelemassa. Niillä on huopaisia, lampaan maidolla veden pitäviksi tehtyjä telttoja asumuksina. Niin asunnot, kuin tarvekalutkin viedään kaksipyöräisillä kärryillä matkustaissa mukana. Vanhat Mongolilaiset söivät kissoja, koiria, rottia ja hiiriä, vaan mieluummin hevosen lihaa. Juotavaksi heille kelpasi likainenkin vesi, jopa hevosen verikin; hevosen maidosta he valmistivat herkukseen juovuttavaista juomaa. He olivat oivallisia aseiden käyttäjiä, ja vaimotkin varsin hyvin jousella ampuivat. Nälkä ja jano, kuumuus ja kylmyys karkaisi tämän kansan hyvin välinpitämättömäksi. Hevosen ja lampaan liha, ohrat, tee ja maito on vielä tänäkin päivänä Mongolilaisten pääasiallinen ravinto. Mongolilaiset ruhtinaat, jotka kerran aikoivat koko maailman vallata ja vallita, tottelevat nyt Kiinan ylimmäistä.

Bokharan elämä.

Ennen auringon nousua kiiruhti puolialastomia ja puolivalveillaan olevia ihmisiä moskeesen eli kirkkoon. He herättivät ne koiralaumat, joita katujen kulmissa, kaduilla ja rikkaläjillä täällä aina loikoo. Nämä eläinraukat, jotka ovat vieläkin laihempia ja kurjempia, kuin Konstantinopolin koirat, ovat selvä todistus Bokharalaisten ahnaudesta. Koirain kanssa herää joukko köyhiä, sairaita ihmisiä, jotka eivät asu koiria paremmin. Nämä ovat onnettomia spitaali-tautisia, katujen kulmissa kurjissa teltoissa asuvaisia. Niiden kohtalo on kurjempi, kuin ajatella voi. Samalla kuin heidän vaimonsa käärii kipeitä lapsiaan likaisiin ryysyihin, istuu mies kamala lapsi sylissään kadun kulmassa, kulkevilta lahjoja kerjäten. -- Aurinko kun vähän aikaa on valaissut näitä kurjia näkyjä, alkaa kaupunki vähitellen herätä. Rahvas laumoissa moskeista rientää, aasejakin jo portista kaduille tulvailee. Niillä on vilja-, puu- ja ruohokuormia eli isoja matto- ja maittila-astioita. Aasien ajajain huvihuudot, myyjäin ja ostajain melu yhdistyy eläinten voimalliseen kiljuntaan.

Tunnin kuluttua auringon nousun jälkeen istuvat Bokharalaiset maitoteensä vieressä; se keitetään mustasta knasterin kaltaisesta tiiliteestä ja sekoitetaan maidolla, maitilalla tahi suolatulla lampaan rasvalla; tämä juoma, johon hiukan leipää murennellaan, on heidän herkkujuomaansa.

Teen juotua päivän työt alkavat; kaduilla alkaa väki vilistä. Kantajat kiiruhtavat raskaine taakkoineen kauppapaikalle. Täällä istuu pikkukauppijaita, jotka aina iltasin tavaransa kotiinsa korjaavat. Tuolla talutetaan pitkää kaksikyttyräisten kamelien riviä karavanimajalle, josta ne, Keski-Aasian tuotteilla kuormitettuina, hajoilevat maailman kaikkiin osiin. Tuolla tulee raskas Venäläinen karavani, jota tullimiehet ja poliisit seurailevat, sillä sen korkeat kamelien kuormat sisältävät kalliita tavaroita, joille korkea tullikin on pantava. Kaikenlaiseen uskontoon ja kansaan kuuluvaisia kauppijaita rientää karavanin vastaan, ja tavarat usein myödään, ennenkuin ne ovat puretutkaan. Kirgisiläinen hevosaasin ajaja seisoo tuolla kuin puusta pudonneena, eikä tiedä mitä enimmän ihmetteleisi: Savimajainko loistoa, värien komeutta eli kihisevää väkijoukkoa.

Elämä kauppapaikassa kun parhaallaan kiehuu, vilisee, metelöi ja mellastaa riidellen ja räiskäin, kihisee kaduilla tiedon haluisia nuorukaisia, jotka lukuisiin kouluihin kiiruhtavat. Pikkulasten koulut, jotka usein ovat kauppapaikan keskellä, kymmenen jopa viidentoistakin vaskisepän työpajain ympäröiminä, ovat niistä hupaisimmat. Todellakin naurattaa astuissa näihin avonaisiin kouluihin, joissa "Mollah" [49] monen lapsirivin keskellä jakaa opetusta tälläisessä melussa. Ett'ei tämmöisessä vasarain kalskeessa mitään opetuksesta kuule, on aivan luonnollista. Opettajat ja oppilaat kirkuvat itsensä punaisiksi, kuin kalkkunat, ja kuitenkin heidän sepo selällään rehoittavaiset suunsa ja paisuneet suonensa ovat ainoat todistukset siitä että he ovat opinpajassa.

Päivällisen aikana katu- ja kauppapaikan meteli vähän laimistuu. Kaivoilla ja kaivannoilla oikeauskoiset hääräilevät pyhissä pesemisissään. Yksi hinkkaa hikisiä, rapaisia jalkojaan; toinen käyttää samaa vettä suunsa pesuun, ja kolmas janonsa sillä sammuttaa.

Toisen kerran kirkkoon menemisen jälkeen elämä uudestaan virkistyy; päivätyön toinen osa alkaa. Se ei ole ollenkaan edellisen veroinen kovuudessa. Mahomettiläinen kansa lopettaa iltasilla työnsä aikaiseen, vaan Juutalaiset ja Hindulaiset vasta myöhään illalla. Edelliset, joista suurin osa täällä on silkin painajina, pujotteleivat peloissaan ja arkamaisesti katuja pitkin; jälkimmäiset taas rohkeina roihuavat.

Nyt on kolme tuntia auringon laskuun. Kansan ylhäisö rientää luostareihin kuulemaan jotakin runoelmaa luettavan. Bokharan asukkaat eivät ymmärrä, mitä luetaan, vaan aina kuitenkin ilmoittavat luettuun suostumuksensa. Tapa tahtoo, näet, siihen ihastumista. Jokainen kyllä tietää naapurina huokaukset teeskennellyiksi, ja kuitenkin ihastuksen ilmoituksissa siitä kilpaillaan.

Ennen auringon laskua Bokhara levolleen valmistautuu. Yön viileydessä tukehduttavaiset pölypilvet laskeutuvat. Sitte asetutaan varjoon odottamaan kunnes merkki iltarukoukseen annetaan, jolloin hiljainen äänettömyys valtaa ympäristön, ja pian kukin istuu ison pilav-kupin[50] ääressä, jonka rasvainen sisältö kyllä kävelyhalun hetkeksi laimistaa. Kahden tunnin perästä auringon laskusta ovat kaikki kadut haudan hiljaisia, pimeästä yöstä kuuluu ainoastaan vartijain raskaat askeleet, jotka tarkoin seuraavat varkaita ja yörakastelijoita, jopa putkaan pistävät kunniallisimmankin miehen, joka vaan kynnyksensä ylitse uskaltaa astua sitte, kuin rumpalit ovat ruhtinaallisella tapto'tilla (iltasoitolla) kaikkia, joilla henki on, levolleen laskeneet.

Japani ja sen asukkaat.

Japanin pinta-ala on noin 7,800 neliöpeninkulmaa, jolla alalla 34 miljoonaa ihmistä asuu. Tämän alan tekee pääasiallisesti neljä saarta: Jesso, Nippon, Sikolu ja Kiusiu. Vuorissa on paljo kuumia kivennäis-lähteitä; valoöljy-lähteet eivät myös ole harvinaiset. Lukuisain virtojen juoksu on lyhyt, mutta kiivas. -- Japanin ilmanala on säännöllinen ja raitis. Luodekulmalla on se yleensä kylmempi, kuin Keski-Euroopassa. Asukasten ahkeruus ja suotuisa ilmanala on Japanin tehnyt yhdeksi maailman hedelmällisimmistä maista. Viljavainioita kastelevat huolellisesti sitä varten asetetut henkilöt. Jyrkimmät vuorten rinteet, penkereiksi laitettuina, antavat mitä runsaimman hedelmän, ja kaikkialla kivisimmälläkin seudulla nähdään pieniä pelto-tilkkuja.

Helmi-, Maalis- ja Huhtikuissa maan jo kukat peittävät, ja Toukokuussa ihmiset jo ahkeroina pelloillaan ja niityillään perkaavat. Silmää ihastuttaa viehättävä viheriä, jonka värien lisäytyminen Kesäkuulla ilmoittaa kesän tulon. Bamburuoho, palmu- ja bananipuu[51] levittelee kauniita oksiaan; orangi- ja tuhannet muut hyvältä tuoksuavaiset puut täyttävät ilman tuoksuillaan. Heinäkuussa ensimmäiset elot korjataan, ja sitte kohta alkava sadeaika valmistaa maan taas uudelle kylvölle. Syys- ja Lokakuussa syyskukat tekevät taas uuden keväimen, ja sitte seuraava talvi valmistaa luonnolle viimeinkin lyhyen levon. Monet hedelmät saavuttavat oikein tarumaisen suuruuden. Usein nähdään esim. valkojuuria 3 jalan pituisia. Monta etelän kasvia ja hedelmää on Japanilaisen huolellisella puutarhanhoidolla muuttunut kotimaiseksi; ja niinpä tämä omituinen maa onkin keinollisesti muutettu mitä kauneimmaksi puutarhaksi.

Japanin vedet ovat kalasia; imettäväisiä ja lintuja on myös kosolta. Puhveleja, härkiä ja lehmiä on; mutta käytetään ainoastaan kuormaeläiminä, koska heidän uskontonsa kieltää niiden lihaa syömästä. Lukuisat hevoset ovat enimmästi pientä, mutta väkevää lajia. Aasit, hevosaasit, norsut ja kamelit ovat tuntemattomia. Sikoja on vähä, mutta koiria ja kissoja on äärettömän paljo. Vuoriseuduilla tavataan hirviä ja jotenkin suuria karhuja. Matelevaisia ei ole paljo, vaan hyönteisiä sitä enemmän.

Japanilaiset ovat kaunisvartaloisia, notkeita ja käteviä. Heidän ihonsa on kellertävä, jopa joskus ruskeakin. Pää on iso; silmät syvässä; hiukset mustat, nenä lyhyt ja paksu. Kansa on älykästä, varovaista, suopeata ja ystävällistä. Mitä heidän sivistykseensä tulee, ovat he siinä ehtineet kaikkien itämaisten kansojen edelle. Teollisuudessa, taiteessa ja tieteessä ovat he nykyään Kiinalaisten edellä, vaikka ovat ennen olleet näiden oppilaita.

Pellonviljelyksessä Japanilaiset ovat oikein mestareita ja suurin askelin ovat he metallinkin valmistuksessa edistyneet. Heidän aseinaan on joutsi, nuoli, miekka ja kivääri. Heidän maalauksensa ja kuvauksensa osoittavat myös suurta valveutta. Paperia he valmistavat viikunapuun ja muidenkin puiden kuoresta: mutta se on niin hienoa, ett'ei siihen voida painaa, kuin ainoastaan toiselle puolelle. Lukea ja kirjoittaa voi jokainen alhaisemmastakin kansasta. Japanilainen on myös laulun rakastaja; mutta he laulavat kaikki yhdellä nuotilla ja kanteleen mukasoitolla. -- Valtauskonto on buddhalainen. Japanin kirkoissa ei ole akkunoita; ainoastaan esihuoneiden valo sinne tummasti tunkeutuu ja valaisee pylväsrivit ja epäjumalain kuvat. Kansa kantaa jumalilleen kaloja ja riisiä uhriksi, joita papit sitte syövät. Ohitse kulkevaisten mukavuudeksi ovat Japanilaiset asettaneet rukouskoneita kaikkialle. Näihin rukoukset ovat kirjoitetut, ja niissä on myös pyörä, jota helposti voi pyörittää. Jokainen pyörän pyöräyttäminen ajaa yhden rukouksen asian, ja joka on oikein hurskas, se pyörittää kaikki koneen rukoukset. Sen pitää käydä erinomaisella nopeudella.

Alamainen kuuliaisuus on Japanilaisen huomattava omaisuus. Alamaisuus vanhemmille istutetaan jo pienenä lapsiin. Alhaisemmat kumartavat syvästi ylhäisempiä ja tottelevat heitä aivan sokeasti. Arvoisiaankin he tervehtävät erittäin kohteliaasti. He taivuttavat tavallisesti ruumistaan eteenpäin, nojautuen polvillaan tahi vielä alempanakin olevain käsiensä varaan. Kaikki virkamiehet, jotka eivät voineet haltijansa tahtoa täyttää, oli se sitte häijyydestä taikka tilaisuuden vaikutuksesta, olivat ennen tuomitut henkensä menettämään vatsansa halkaisemisella. Tämä tapa on jo kuitenkin hävitetty.

Aina viime aikoihin saakka Japania on hallinnut kaksi ruhtinasta: hengellinen "Mikadon" ja maallinen "Sjogun", joiden valtaa kuitenkin paljo maan rikas aateli supisti. V. 1868 valtasi Mikadon kuitenkin ylivallan, rankaisi aatelistoa ja toimitti paljo uudistuksia, jotka maahan muuttavat paremmin Euroopalaista sivistystä, ja v. 1873 vapaehtoisesti päätti kansalleen antaa edustuksellisen lain, joka jo v. 1875 tulikin käytäntöön.

Muutamain vuosien kauppa ei enää ole liikkunut niin pienissä piireissä, kuin ennen, vaan ovat Japanilaiset jo käyneet Euroopalaisten kauppaliittoihin. Japanilaisten pääasiallisena ravintona on riisit ja kalat; valaiden rasva on myös heidän oikeata herkkuansa. Puku on yksinkertainen. Miehillä on aina jalkateriin ulettuva viitta, jota meidän yönutusta ei muu eroita, kuin lyhyet hihat. Se on joko puuvilla- taikka silkkikankaasta. Housut ovat samanlaisesta kankaasta; ne ovat ylhäältä avarat, vaan kapenevat alaspäin ja päättyvät säärtä myöten puristuvaan kaulukseen nilkoissa. Ylhäisemmät kantavat nilkassaan lonkille ulettuvaa nuttua, jonka leveissä hihoissa on taskut, joissa tärkeimmät kalut, paperinen nenäliina y.m. kannetaan. Paitoja ei käytetä. Jaloissa pidetään valkoisia puuvillasukkia, joiden päälle housujen lahkeet ulettuvat. Sukkiin kudotaan erityinen nipukka isolle varpaalle. Jalkain alle sidotaan olkiset sandalit eli anturat. Ne ovat hyvin helppoja; ne kun särkyvät, heitetään ne menemään ja ostetaan likimmäisestä puodista uudet muutamalla pennillä. Naisten puku eroaa hyvin vähä miesten puvusta. Heilläkin on pitkä nuttu, jota vyötäisissä kuristetaan kudotulla vyöllä eli silkkinauhalla, mutta jätetään auki rinnan ja hartioiden paikoilta. Alhaalla se sitä vastaan myös kuristetaan sääriä myöten, joten "kaunottarien" käynti tulee työlääksi ja heiluvaiseksi. Housujen asemasta naisilla on alusnuttu eli oikeimmin hame, joka usein on vaan kangaspala, joka vyötäisille kääritään. Vaikka miesten vaatteet ovat yhden värisiä, välkkyvät naisten puvut kaikenlaisilla heleillä väreillä, joiden sopusoinnun he erittäin hyvin osaavat valita. Vyö varsinkin on hohtava ja kallis. Nuoret tyttöset solmivat vyön päät taaksepäin, vaan naineet taas asettavat solmun etupuolelle.

Erittäin suuren huolen Japanilainen nainen pitää hiuksistaan. Niiden kihartaminen on kohonnut siellä korkealle kannalle. Japanilaisen, oli hän vaikka kuinkakin köyhä, ryysyihin pukeutunut kerjäläinen, hiukset aina kuitenkin ovat huolellisesti kammatut ja kukilla, napeilla ja silkkiharso-ruusukkeella kaunistetut.

Japanilainen huone.

Jedo on Japanin etevin kaupunki. Se on rakennettu hyvin säännöllisesti. Kadut ovat leveät; huoneet tilavia ja ilmallisia sekä ulkoa ja sisältä sieviä ja kauniita. Useimmat ovat yksinkertaisia, samaan tapaan rakennetuita ja jotenkin saman kotoisiakin.

Seinät tehdään kolmen tuuman palkeista, joiden välit täytetään palmikoiduilla bamburuohoilla. Palmikot ovat ulkoa ja sisältä savi- ja hevosenlantaseoksella silatut ja simpukkakalkilla valaistut. Semmoinen seinä on ainoastaan kolmen tuuman paksuinen; mutta se on hyvin luja ja joustava. Laipion ja katon kannattajat, kurkihirret ovat vahvat ja, ainakin paremmissa huoneissa, peitetyt puoliympyriäisillä pannutiileillä, joiden yhteenlaskettu paino on muuta huoneen painoa paljoa isompi. Näin raskaita kattoja käytetään sentähden, että kokemus on osoittanut raskaitten kattojen estävän joustavain seinäin vierymästä pikaisissa maanjäristyksissä. Köyhäin huoneita kattaa puusäleet, joiden päälle on isoja kiviä painoksi pantu. Katot ulottuvat seinäin sivuitse pitemmältä kuin meillä on tavallista ja niin tekevät leveän räystäsalan eli verannan huoneiden edustoille.

Väliseinät eivät ole kiintonaisia; niitä voi mielensä mukaan lisätä, vähentää, ottaa pois ja panna uusia. Ne ovat harvasta puuristikosta ja läpinäkyvällä paperilla kahden puolen peitetyt. Tätä paperia tehdään metsäviikunapuun kuoresta ja käytetään sitä joskus akkuualasinkin asemasta. Väliseinille on muuttamista varten taitettu jonkunlaiset povet eli puitteet, joita seinineen posliini-rullilla voi viedä minne vaan haluttaa. Täten voidaan yhtä pian saada uusi kammari, kuin vanhatkin muuttaa, seinäin kokoamalla yhdeksi ainoaksi isoksi saliksi.

Huoneiden etu- ja takasivulla on aukaistavat akkunat, joiden sijassa öisin käytetään puisia luukkuja. Täten voidaan ilman vaihto hyvin toimittaa.

Laattioita aina peittää kaislamatot, jotka ovat erittäin hyvästi palmikoidut. Niitä pidelläänkin hyvin varovaisesti. Ei yksikään Japanilainen mene sisähuoneisin muuten kuin sukkasillaan eli avojaloin, ja jokainen ulkoa tulija pyyhkii anturansa ja jättää ne verantaan. Jos tahdotaan Japanilaisille mennä tervetulleeksi vieraaksi, pidettäköön tarkkaa huolta jalkineiden puhtaudesta.

Näiden huoneessa ei ole, pöytää, lavitsaa, sänkyä, kaappia j.m.s. Japanilainen istuu, makaa ja syö matollansa. Ruoka-astiat ovat puusta ja silatut sillä ylistetyllä lakkavärnissalla, joka ei muutu kylmässä eikä lämpöisessä. Vuoteeksi matolle pannaan puuvillapatja ja peitteeksi samanlainen ohkaisempi; päänalaisena on pieni puulaatikko, jonka yläsivu on kalteva ja varustettu pienellä patjalla.

Perähuoneessa tavallisesti asustelee perheen jäsenet; siellä syödään, maataan ja talon askareet ajetaan. Etuhuone on vierashuoneena ja tavarapuotina, jos isäntä on kauppamies. Savutorvet Japanissa ovat tuntemattomat. Savu tulisijalta saa itse hakea tiensä ulos ja sen se hyvin tekeekin, kun huoneet ovat niin harvoja ja ilmallisia. Isommissa taloissa on kyökki erityisessä rakennuksessa, vaan yksinkertaisemmissa ottaa se ison osan yhteisestä asuinhuoneesta. Uunien asemasta käytetään tuliastioita, jotka eivät kuitenkaan levitä kylliksi lämpöä; pohjatuuli kun jääkylmänä harvain seinäin lävitse puhaltaa, ja tuuman paksuinen lumivaippa harvoista akkunoista laattialle tuiskuaa. Semmoisina kylminä päivinä lyövät Japanilaisten leuvat loukkua, vaikka he varustauvatkin neljällä viidellä puuvilla-sisustaisella nutulla.

Tokio (ennen Jedo).

Japanin saarista on luonnon ihana Nipon eli Nait-si vilkkain liikkeeltään, ja sielläpä useimmat Euroopalaiset siirtokunnatkin ovat. Etevimpänä kaupunkina siinä on nykyinen pääkaupunki Tokio, jonka myös Euroopalaiset parhaite tuntevat. Vaikka kaupunki onkin aivan suuren ja mitä ihanimman merenlahden rannetta, on sillä kuitenki vaan harvat satamakaupungin eduista, kuin ankkuripaikka Sinagawa-satamassa on liian matala isoimmille laivoille.

Tokio sijaitsee aaltoisella tasangolla, jota etelässä meren poukama, idässä ja pohjaisessa ihana ja leveä virta Sumida-gawa rajoittaa; lännessä sitä ympäröitsevät osaksi avarat riisivainiot, osaksi matalat, havupuita ja bamburuoho-istutuksia kasvavaiset mäen kunnaat. Kaupungin keskisellä kukkulalla kohoutuu hallitsijan asunto. Kaupungin luodepuolella on toisella kukkulalla Buddhalainen Ujeno-temppeli. Kaupungissa on neljä osaa; Shiro, Soto-shiro, Mitsi ja Hondjo. Shirosta, Mikadonin linnasta, jota korkeat muurit ja suuret puut ympäröitsevät sekä kukkulan juurella vielä leveä juoksuvesinen hauta, ei näe muuta, kuin toisten rakennusten ylitse kohoutuvia tornien huippuja. Shiro'a ympäröi Soto-shiro, jota samoin leveä vesihauta säännöttömissä mutkissa rajoittaa; nämä molemmat kaivannot ovat toistensa yhteydessä. Sitäpaitsi viime mainitun kaupungin osan jakaa joukko pienempiä kaivannoita, jotka ovat keskenään ja kahden suuren kaivannon yhteydessä ja osaksi mereenkin laskevat. Tämä kaupungin osa on kaupan pääpaikka, ja täällä onkin komeita ja rikkaita puoteja.

Neljä rakennusmuotoa Tokio'ssa alituisesti vaihtelee, nimittäin kirkko, daimion korkeimman sotaministerin palatsi, porvarihuone ja tulenkestävä tavaratorni. Daimion asunnoilla, jasikes (l. jaskés), on ainoastaan nimi palatsimainen. Ne ovat nimittäin huoneryhmiä, ympäröidyt yksinkertaisilla valkoiseksi savetuilla sivurakennuksilla, joiden akknnoissa on mustat puuristikot. Mataloita ja, jos mahdollista, suorakulmion muotoisia kun ovat, näyttävät ne kasarmeilta. Katto on mustista, valkolaitaisista tiileistä ladottu. Mitsi'n kaupungin osa tekee varsinaisen kaupungin, jota monet kaarevat sillat edellisiin yhdistävät. Kuuluisin näistä on "Japanin silta", Nippon-bashi, jonka kautta keisarillinen iso tie, "tokaido", menee, ja josta virallisesti kaikki matkat lasketaan.

Tokion ympäristöllä on valtakunnan isoin ja hedelmällisin tasanko runsaine riisituotteineen. Teollisuus sitä vastaan on hyvin vähäpätöinen ja käsittää ainoastaan koru- ja ylellisyyskalujen valmistuksen, varsinkin pronssista. -- Se laki, joka muinoin kaikki daimios'et pakoitti vuosittain kuusi kuukautta pääkaupungissa asumaan, koska heidän perheensä siellä vuosikaudet asuivat, edisti joutuisasti kaupungin kasvamista. Sitte, kuin tämä laki on lakkautettu ja daimios'en valta kumottu, asuvat ne enimmästi maalla, ja väkilukukin on vähentynyt. Nykyään Tokiossa tuskin on yli 60,000 asukkaan, entisajan puolentoista miljoonan sijalla.

Kiina.

Tämä kansa oli jo kaukaisessa muinaisuudessa saavuttanut korkean sivistyksen; kirjapainotaito, ruuti, kompassi, y.m. olivat aikoja ennen täällä, kuin Euroopassa tunnetut. Mutta Kiinalaisten kopeus ja itseensä luottamus estää heitä muilta kansoilta mitään oppimasta. Senpätähden he vieläkin ovat taidoissa ja tieteissä samalla kannalla, kuin monta sataa vuotta takaperin. Kiinalainen on kuitenkin erittäin ahkera, kestävä ja kaikissa käsitöissä sanomattoman taitava. Harva maa on niin huolellisesti kuin Kiina, viljelty; yksin vuoretkin käytetään, penkereiksi rakennetaan, ja vesijohdolla kastellaan aina huipuille saakka. Ei missään maassa pellon viljelystä arvata niin korkealle, kuin täällä. Suurissa juhlallisuuksissa keväällä keisari, prinssien ja korkeiden virkakuntien seurassa, itse kyntää vähän, näin pellon viljelystä kunnioittaen.

Miehet ja vaimot pitävät pitkiä vaatteita, meidän yönuttujen kaltaisia, jotka aina maahan asti ulettuvat; niiden alla housut ovat. Hiukset ajellaan, paitsi pientä tilkkua päälaella, joka palmikoidaan. Syntymän jälkeen heti litistetään ylhäisten naislasten varpaat ja jalkaterät siteillä, joten jalka saadaankin pysymään neljän tahi viiden tuuman pituisena ja nikamat niin paisuksiin, että niillä on hyvin epävarma ja vaikea kävellä.

Kiinan kieli on hyvin vaikeata ja hebrean kanssa vanhimpia maan päällä; siihen kuuluu noin 4,000 kirjoitusmerkkiä ja uuden oppimisessapa lähetyssaarnaajilla onkin työtä, tätä kieltä osatakseen. Kiinalaiset kirjoittavat sanat päällettäin eikä perättäin. -- Sivistyneillä kiinalaisilla on toisenlainen uskonto, kuin hiljaisemmalla kansalla. Tämä uskonto on uskon puhdistaja Confucion laatima; hän eli noin 550 e.Kr., ja opetti yhtä ainoaa olentoa, maailman luojaa rukoilemaan. Mutta kansa jumaloitsee kummallisia epäjumalain kuvia, ja temppeleissä jalat ristissä istuu antaen pappien itseään petellä. Tätä paitsi jokaisella kotonaan on jumalansa kuva, jota hän päivittäin rukoilee ja housuu, joll'ei hän rukousta kuule. Kiinalaisilla ei ole sunnuntaita, mutta he ovat päivittäin temppeleissä, eivätkä he alota mitään tärkeätä työtä, ennenkuin ovat rukoilleet temppelissä. Kiinalaiset virkamiehet "ku-an" Euroopassa mandarineiksi sanotut, ovat jaetut yhdeksään osaan, joilla vielä kuliakin on kaksi alaosaa. Eri luokat eroitetaan lakkien eriväristen ja eriaineisten nappiensa suhteen. Korkeimmalla luokalla on vaaleanpunainen, toisella tummanpunainen, seitsemännellä ja kahdeksannella luokalla on kulta-, yhdeksännellä hopeanappi. Keltaisia silkkiverhoja keisari lahjoittelee suosionsa osoitteeksi; muuten semmoista väriä ei virkamies saa käyttää. Kaikilla Kiinalaisilla virkamiehillä on väkensä suhteen aatelinen arvo.

Kiinan äärettömän valtakunnan pääkaupunki on Peking. Sen väkiluvusta on suuresti eroavaisia numeroita ilmoitettu. Ennen puhuttiin sen kahdesta miljoonasta, sittemmin puolestatoista, vaan viimeiset tiedot puhuvat ainoastaan puolesta miljoonasta, joten Peking ei ollenkaan olisi väkirikkain Kiinan kaupungeista. Varsinainen kaupunki on peninkulmaa ympäriinsä, jonka lisäksi tulee 12 esikaupunkia. Korkea ja leveä muuri, jolla neljät vaunut voivat rinnan kulkea, kiertää kaupungin ympäri. Kaikki portit ovat suuruudeltaan ja muodoltaan samanlaiset, ja niiden päälle on korkea tiilinen torni rakennettu. Jokaisessa on vahtisotamies, tullimies ja poliisipalvelija. Muutamilla porteilla on kummallinen nimi. Yhtä pohjaisista porteista sanotaan "hurmausportiksi", toista "pitkittävän rauhan portiksi". Neljästä itäisestä mainitsemme vaan "auringon nousun portin" ja "ison kaivannon portin"; eteläisistä "ijäisen ainaisuuden portin", ja muista "täydellisen rauhan portin", "viisauden" sekä "yleväin tieteiden" ja "sotaisen maineen portit". Melkein jokaisella portilla on satuloituja aaseja, joilla noin 36 pennillä saa ajaa kaupungin ympäri muureja myöten.