Part 17

Sen mukaan miten milloin yksi milloin toinen suunta tarjoili lupaavaisempia löytöjä, vaihdeltiin matkojen päämaalia, eikä kauvan viipynyt, ennenkuin nämä näihin saakka tuntemattomat seudut ikuisen jään piirissä saavuttivat ihmeellisen vetovoiman, sillä pohjaisessa Jäämeressä löydettiin muutamilla saarilla kultaa, hopeata, vaskea ja lyijyä. Näiden metallien tuodut näytteet herättivät kiivaita toiveita, jotka eivät kuitenkaan saaneet odotettua päätöstä.

Suuremman arvoinen ja pysyväinen merkitys tuli näille kuitenkin pohjaisten merien kalarikkaudesta. Häiritsemättä oli niissä useat, kaupassa hyvinkin tärkeät kalalajit si'inneet niin, että niiden pyynti tarjosi rikkaita voittoja. Tämän tieto vaikutti liikettä kaikissa mertakulkevissa kansoissa, ja pian nähtiin suurempia ja pienempiä laivastoja Veneziasta, Hispaniasta, Portugalista, Englannista, Ranskasta, Skandinaviasta, Venäjältä ja Saksasta vakoilemassa ja anastamassa itselleen parhaimpia paikkoja. Näiden laivat uskalsivat itään ja länteen pohjaisen Jäämeren kaikkiin sopukoihin, ja monta saarta ja mantereen rannetta tuli täten löydetyksi ja paremmin tutkituksi.

Aasialaisen ja Amerikalaisen pohjoisrannikon välillä on pääasiallinen eroitus siinä, että jälkimmäinen epätasaisina niemekkeinä pistäytyy pohjaiseen, ja että siellä ei ole isompia sinne laskeuvia virtoja, joiden lämmin vesi voisi vaikuttaa napamerien jäävuoriin, Siperiassa kuin sitä vastaan suuret virrat vierivät aina 70° pohjaiseen. Niistä menee Obi, Jenisei ja Leena lännestä itään, ja viimeinen niistä, niinkuin Rhein, Tonava, Niili ja muut eteläisemmät virrat, muodostaa monihaaraisen suun eli n.s. deltan. Nämä joet välittävät vilkasta liikettä Siperian rannikolla, niin että näiden suidenkin välillä käy jonkunmoinen kauppa, jota Venäjän hallitus suojaa ja jo yksityiset yhtiöt edistävät; kaupan päätavaroina on turkikset ja norsunluu-hampaat hävinneiltä, suurilta, paksunahkaisilta mammut-eläimiltä (norsujen edellä olijat), jotka vuosituhansia ovat jäävuorissa niin hyvin säilyneet, että niiden lihaakin on syöty.

Tämän avaran maan itäisellä sivulla, Japanin pohjaispuolella, oli jo monta kertaa Beringin salmen, joka Aasian Amerikasta eroittaa, lävitse menty kauvaksi länteen. Samoin olivat yksityiset rohkeat merimiehet Norjan pohjaisimman niemen ympäri saavuttaneet Novaja Semljan ja Jenisein suun. 1700:nen vuosisadan lopussa seisahtuivat nämä yritykset ja alettiin jo uskoa, että pääsemättömät esteet aina estäisivät Aasian rannikkoa pitkin Jäämerta purjehtimasta.

Mutta tämä usko sai taas alkaa sivuuntua, kuin vuoden 1860:nen lopussa ja 1870:nen alussa Norjalaiset rohkeat kalastajat taas alkoivat näillä vesillä pitkälle tunkeutua, vaikka ne olivat satoja vuosia saaneet rauhassa olla.

Samaan aikaan oli kaksi Ruotsalaista tiedemiestä, _Sven Lovén ja Otto Marttin Torell_ tehneet muutamia matkoja Huippusaariin, Islantiin ja Grönlantiin, ja muutamat Saksalaiset lähetyskunnat pohjoisen Jäämeren vaikeasti päästäviin seutuihin ja niin nämä pohjan peräiset seudut saattaneet tutummaksi. Näillä matkoilla kuitenkin oli aivan toinen tarkoitus, kuin purjehdustien löytäminen. Ne ennen kaikkia tarkoittivat silloisen kysymyksen, Pohjaisnavalle pääsemisen, ratkaisemista.

Näille matkoille oli innollista osaa ottanut nuori _Suomalainen Adolf Erik Nordenskiöld_. Hän tuli monista kokemuksistaan huomaamaan verrannollisesti vähäarvoiseksi Pohjaisnavalle pyrkimiset ja käänsi yhä enemmän huomionsa Koillisväylän etsimiseen. Hänen rautainen tahtonsa onkin aikeensa saattanut loistavaan loppuun: _Hän löysi Koillisväylän; hän purjehti Vanhan maailman pohjaispuolen ympäri_.

V. 1875 teki Nordenskiöld matkan Siperiaan. Tromsössä vuokrasi hän Norjalaisten purjelaivan, jolla lähti Kesäkuussa ja tuli ensin Novaja Semljaan, josta sitte, luonnontutkimuksensa tehtyä, jo Elokuun 2 päivänä oli kerinnyt Kaarian merelle, jonka huomasi olevan aivan jäättömän. Elokuun 15 p:nä Nordenskiöld jätti pienen laivansa Jenisein suuhun, lähettäen sen Norjaan takaisin, ja meni itse muutamain seuralaistensa kanssa venheellä Jeniseitä ylöspäin sekä sieltä viimein maitse Euroopaan takaisin.

Jotenkin samallaisen matkan hän teki Norjasta vielä seuraavanakin vuonna, joka oli ankara jäävuosi. Näin oli hän jo kylliksi valmistuksia tehnyt viimeiselle, päättävälle matkalleen.

Koillisväylä.

Edellisillä jäämerimatkoilla oli Nordenksiöld'issä herännyt halu paremmin varustetulla matkueella jatkaa Jäämeren tutkimuksia etemmäksi itään ja jos mahdollista niin aina Beringin salmelle saakka. Tämä matkasuunnelma kun sitte oli valmistettu ja kypsynyt, esitteli Nordenskiöld sen Tammikuun 26 p. 1877, Ruotsin kuninkaalle Tukholman linnassa, jossa silloin oli läsnä paitsi kuninkaallinen perhe, meriministeri, rikas tieteiden suojelia, Göteborgin kauppamies Oskar Dickson ja likisimmät edellisillä jäämeriretkillä seuraajansa. Ihastuksella ja innolla hän esitteli sen suuren tarkoituksensa, että höyryn ja sähkön aikakausi voi tunkeuda tutkimuksille vielä vieraille aloille ja maailman keskusliikkeelle avata yli 90 leveysasteen avaran meren (Jenisein suusta Isoon Valtamereen), "jossa laivan savupatsasta ei vieläkään ole nähnyt." Tämän tarkoituksen täyttäminen on yhtä tärkeä, kuin mainion Cook'in Ison Valtameren tutkimusretket. Laveimmissakin piireissä löysi Nordenskiöldin toivo osan ottoa ja pian parkkilaiva Vega, apuhöyrykoneella varustettuna ja muuten mitä huolellisimmasti laitettuna, oli Göteborgin satamassa Nordenskiöldiä varten. Nordenskiöld väitti oikeudella, että ainoastaan oikean lähtö-ajan valitseminen ratkaisi matkan onnistumisen. Elokuussa täytyisi olla Aasian pohjaisrannikolla, koska silloin kulkujäät olisivat vähimmän haittana.

Eräs Venäläinen matkue oli jo v. 1740 Jenisein suusta saapunut 75:teen pohjaiseen leveysasteesen, mutta Aasian pohjaisin niemeke luultiin olevan 2 astetta ylempänä, sillä sinne, kerrottiin, oli eräs toinen Venäläinen, Prontschischew päässyt, vaikka tämä luulo oli kaukana varmuudesta.

Siinä tapauksessa ett'ei Nordenskiöldin pyrintö Koillisväylitse onnistuisi, oli kuitenkin hänen kokemuksensa ja tieteellisyytensä takauksena, että Aasian napasuhteet hänen kauttansa paljo selveneisivät.

Vegamatkueesen kuului _professori Nordenskiöldin_ kanssa kuusi nuorta ja voimallista, hyvin valmistettua luonnontutkijata. Vegan päällikkö oli luutnantti _Palander_, rohkeudestaan ja taidostaan tunnettu merimies, joka jo ennen oli ottanut kahteen napamatkueesen osaa. Päällikön likisimpänä miehenä virkaa toimitti luutnantti _Brusewitz_, ja miehistöön kuului 17 merimiestä, laivastosta valituita, yksi Gotlantilainen merimies sekä kolme Tromsöstä otettua Norjalaista kalastajaa.

Heinäkuun 4 p:nä 1878 lähti Nordenskiöld Vegallaan merelle, koko Ruotsin kansan innollisimmalla osanotolla evästettynä. 14 päivää ennen oli jo kuormalaivat Fraser, kapteeni Nilsson'in johdolla, ja Lena, kapteeni Johannesen'in johdolla, ja sittemmin vielä Lontoosta ruotsalainen purjelaiva Ekspress, kapteeni Grundersen'in johdolla lähteneet Jenisein suulle. Kaksi höyrylaivaa näistä vei Vegalle varatavaroita, jos, nimittäin, se jäisi johonkin talveksi ja purjelaivalla taas oli hiiltä näille kolmelle höyrylaivalle. Kaikkien näiden laivojen piti yritystä edistää.

Se mielten jännitys, jolla koko Euroopa matkueen kulkua seurasi, tuli jo Lokakuun 14 p:nä jollakin tavalla rauhoitetuksi -- lohdullisemmasti kuin kukaan odottikaan, sillä Vega lähetti sähkösanoman Jakutskista, Lenan oikealta rannalta. Sittekuin "Fraser" ja "Ekspresse" jo Jenisein suussa olivat Vegasta eronneet, mennäkseen tätä virtaa ylöspäin, oli "Lena" Lena-virran suussa myös siitä eronnut, mennäkseen sekin virtaa ylös Jakutskiin (63° pohjaista leveyttä). Täältä lähetettiin nyt ensin sähkösanoma ja sitte vielä kirje Euroopaan. Nordenskiöldin ja Palanderin itsensä lähettämä sähkösanoma vahvisti edelliset ilmoitukset, että laiva oli onnellisesti päässyt Aasian pohjaisimman niemen, Kap Tscheljuskin ympäri ja tullut Lenan suuhun. Loppumatka Aasian itäisellä rannikolla ei voinut enää tarjota vaikeampia vastuksia. Näin siis tuo kauvan etsitty tie oli jo löytymäisillään. Tällä ajalla saapunut, Jenisein rannalla olevasta Dicksonin satamasta Nordenskiöldin kirjoittama kirje kertoi sitte tarkemmin heidän matkansa siihen asti.

Kap Tscheljuskin niemen ympäri purjehtiminen oli silloisen myrskyn ja vastatuulen tähden hyvin vaikea. Laiva ei kuitenkaan kohdannut jäitä, vaikka se meni niin pohjaisitse kuin mahdollista. Kemi kun oli kierretty, pysyttiin likempänä rantaa, joten voitiin näihin asti tehdyt kartat huomata epävarmoiksi, ja niiden määräämän pohjaisuuden rajan nähtiin joskus olevan 11 astetta todellisuutta etelämpänä. Ilmastolliset suhteet olivat v. 1878 erittäin myöteisiä tämmöiselle matkalle, ja Palander'in tarkemman rannikkokartan toimittaminen kävi siis erinomaisen hyvin. Aasian pohjaisin paikka, 1,000 jalkaa meren pinnan ylitse kohoutuva kallioniemeke, on näiden määräysten mukaan 77° 43', pohjaista leveyttä, ja 104° 1', itäistä pituutta, kohdalla. Vega sivuutti sen Elokuun 20 p:nä 1878. 7 päivänä sen jälkeen voitiin laiva ankkuroida Lenan suuhun, joka nyt tehtyin laskuin mukaan näytti olevan ennen merkitty liika kauvaksi itään.

Tähän asti ilmoitukset olivat menneet Euroopaan jotenkin hyvin, mutta tästä alkain ei tiedetty matkueen kohtalosta mitään. Sentähden asia alkoi jo todellisesti huolettaa, varsinkin sitte, kun Amerikalaiset valaiden pyytäjät kertoivat, että he Lenan itäpuolella olivat nähneet ison höyrylaivan jäässä kiinni. Asiaa harrastavainen Venäläinen, laivan varustaja Sibiriakoff päätti siis Toukokuussa 1879 Beringin salmen kautta lähettää höyrylaivan "Nordenskiöld" Vegaa etsimään.

Se hämäryys, jossa matkue maailmalle oli, haihtui viimeinkin Nordenskiöldin, Marraskuun 25 p:nä 1878 lähettämällä kirjeellä. Se ilmoitti Vegan todellakin olevan 67° 6', pohjaista leveyttä ja 173° 15' itäistä pituutta, (Greenwichistä) kohdalla jäässä -- siis tuskin 200 kilomeetterin päässä Beringin salmesta.

Vegan talvipaikka, jossa näiden rohkeiden retkeilijöiden täytyi viettää 294 päivää kiinni jäätyneen laivan ahtaissa huoneissa, on Beringin salmen pohjaisimmassa osassa. Nordenskiöld luuli jääsuhteista voivansa päättää, että, jos he olisivat voineet talvipaikalleen keritä kolmea päivää ennen, niin he olisivat esteettä päässeet Beringin salmen lävitse. Mutta näin vähän ajan tähden hänen täytyi siihen jäädä kokonaiseksi talveksi. Ajan hän käytti kuitenkin tarkkaan taroon: seudun luonnon y.m. suhteiden tutkimiseen. Muutamat matkueen jäsenistä tutkivat seudun kieltäkin. Kesällä 1879 lennätti Japanista lähetetty sähkösanoma viimeinkin maailmalle ilosanoman Vegan vapautumisesta.

Näin Vega-matkue oli suorittanut sen tehtävän, joka vuosisatojen vaivat oli hukkaan vienyt. Matkueen tiedemiehet runsailla kokoelmilla ja kokeilla varustettuina käänsivät sivistyneen maailman huomion Pohjaisjäämeren ja sen seudun luonnon suhteisin. Tämä matka on myös todistanut, että vanhat käsitykset Siperian sydänmaista, joissa ainoastaan kylmä isännöi ja Venäläiset pahantekijät orjuuteen nääntyvät, eivät ollenkaan todellisuudessa paikkaansa pidä. Tästä äärettömästä maasta, jonka avaruus on noin 1 1/2 Euroopan alaa, on suuri osa samalla leveysasteella kuin keskinen jopa eteläinenkin Euroopa, ja jossa sarvikarjat, viljat ja eteläisessä osassa viinit ja etelän hedelmätkin menestyvät. Siperian tähän asti oleminen sivistyneen maailman ja keskusliikkeen ulkopuolella ei ole maan tuottamattomuuden, vaan sen suuren kaukaisuuden syy; sillä ei meritse eikä maitse ole sinne voitu Euroopan yhdyselämään johtavaa liikettä saada. Jäämerta on varsin vähän kulettu -- senkin vähän kalastajat tehneet -- ja Siperian tuotteiden maitse Euroopaan tuominen on ollut aivan mahdoton. Sentähden juuri voi Nordenskiöldin löydöstä odottaa suuria käytännöllisiä hyötyjä. Varsin varmat ollaan, että vähä tarkempi laivatien, ilmaston ja jääsuhteiden tunteminen tuottaa säännöllisen kaupan pohjaisessa Siperiassa. Suuret, purjehdittavat virrat vievät tuotteet merelle, josta ne kesän kuilla viedään itään Aasiaan ja länteen Euroopaan. Nämä tuotteet ovat paitsi tähän asti tunnetuita turkiksia ja kivennäisiä, jotka maitse ovat Venäjän markkinoille raahatut -- joukko pellon tuotteita. Niinkuin tiedetään, on siellä avaroita alueita erinomaisen sopivia viljan viljelykselle, ja maa kuuluu paikoin olevan niin hedelmällistä, että se vertoja vetää Venäjän n.s. "mustalle maalle", joka vuosi vuodelta antaa mitä runsaimman hedelmän aivan lannoittamatta.

Talvi ja kevät 1879-80 toi ehtimiseen tietoja tästä voittomatkasta, jonka Vegan miehet tekivät vanhan maailman suurimman osan ympäri, ja kuinka ne jokaisessa satamassa ihastuksen innolla vastaan otettiin. Suurella loistolla loppui tämä urosretki Huhtikuun 24 p. 1880 Ruotsin pääkaupungissa, johon Vega silloin kaikkine miehineen koko Ruotsin kansan yhteisesti valmistettuun vastaanotto-juhlaan saapui.

* * * * *

_Niilo Adolf Erik Nordenskiöld_, tämän urostyön tekijä, syntyi Helsingissä Marrask. 18 p:nä 1832. Lapsuutensa päivät vietti hän Mäntsälässä, jossa hänen jalo äitinsä opetti häntä rakastamaan isänmaataan, oikeutta ja totuutta. V. 1849 tuli hän ylioppilaaksi, v. 1853 kandidaatiksi. Tämän jälkeen alkoi hän seurata isäänsä luonnontieteellisillä tutkimusretkillä. V. 1855 tuli hän tohtoriksi ja alkoi sitte antaa ahkerasti tieteellisiä teoksia. Hän oli jo saanut maassamme muutamia virkojakin ja v. 1856 pyydettiin häntä jo mineralogian professorin virkaa hakemaan, vaan vähäpätöisistä valtiollisista syistä ajettiin hän pian koko maasta. -- Hartaasti tämmöisiä tekoja usein kadutaan -- niin tätäkin, ja tuota jaloa kansalaistamme sydämen halulla ikävöitsemme takaisin sille maalle, joka häntä pojakseen nimittää! Suom.

Tsjuktsjit.

Siinä osassa Siperian mannerta, joka Vegan 1878-79 talvipaikkaa rajoittaa, asuu n.s. Tsjuktsjia, ja on maa siinä osaksi metsätöntä osaksi metsäistä aina rannikolle saakka; mitään virtoja siinä ei juokse eikä siis jäämeren hyyteitä lämmitä. Hietakerroksissa on siellä hävinneen mammuteläimen hammas- ja luukasoja. Maan asukkaat elävät peuran lihasta ja kaikenlaisista kesällä keräillyistä metsäkasveista keitetyllä sopalla sekä muutamain pajulajien nuorilla vesoilla. Pinaatilta maistuva peuran suolen sisällys on heidän herkkunsa. Heidän varustuksensa ja osa työkaluistaan ovat kivestä ja luusta valmistetut -- ainoastaan yhdellä perheellä oli valurautainen koukku.

Tsjuktsjien asumuksina on peurannahkaiset teltat. Verhonsa ne myös valmistavat karvaisista nahoista. Teltassaan he kuitenkin ovat alasti, ainoastaan kapea kuvevyö vyöllä. Elämän tavoissaan he näyttävät Grönlantilaisilta.

Vegan miesten oli hyvin vaikea heihin tutustua, he kun eivät osanneet Venättä eikä muuta Euroopan kieltä. Yhden ainoan pojan he tapasivat, joka osasi kahteentoista asti lukea Englannin kielellä; sen hän oli tietysti oppinut Beringin salmen takaisilta Amerikalaisilta, joiden kanssa he kauppaa käyvät. He näyttivät olevan pakanoita tahi jopa aivan uskonnottakin. Eräällä miehellä oli tosin risti, mutta aurinkoon päin näytti hän rukouksensa lähettävän. Paperirahaa eivät he tahtoneet ottaa, ja helisevää rahaakin vaan sillä ehdolla, että niissä oli reikä, josta ne korvarenkaiksi tahi keulakoristeiksi ripustettaisiin. Heidän hiuksensa oli päänahkaa myöten kerityt.

Tupakin he olivat Amerikalaisilta valaskalan pyytäjiltä oppineet tuntemaan, ja pitivät sen niin suuressa arvossa, että ensin sen purekselivat, sitte kuivasivat korvainsa takana ja viimein polttivat pienissä omatekoisissa piipuissaan. Heidän rannassaan ei laivaa koskaan ollut nähty, ja sentähden onkin helposti ymmärrettävä, kuinka pian vieraiden tulo levisi koko rauhaisen kansan kaikkialle ja houkutteli utelijaita Vegan talvisatamaan.

Eräs Vegamatkueen jäsenistä kirjoittaa Tsjuktsjilaisessa kylässä käynnistään näin:

Eräässä teltassa mies seisoi rekeänsä korjaamassa samalla, kuin melkein alaston talon emäntä ja aivan alastomat lapset pistivät päänsä esiripun takaa kaikkein pyhimmästä -- peräteltasta, ollen kyynäskolkkasillaan laattialla, ja kaikki kymmenen eli ainakin viisi sormea suussa töllistävät kaikki suurilla, ruskeilla silmillään tulijaa; hiljaa kuuluu emännän huulilta: "kaukau!" (ruokaa) ja kuin matkustaja sattuu leipäpalan taskustaan löytämään, huutaa koko kööri: "kaukau! tsjelup!" (hammastupakkia), ja pian onkin kaikki taskut tyhjät äänen vähintäkään laimenematta. Isäntäkin pitää silmällä, ett'ei piippunykänsä jäisi tyhjäksi, vieraan omaansa pannessa, ja lyhyen kanssapuheen, tavallisesti: jäiden lähdöstä, perästä rietaantuu perhe uudestaan.

Matkustus Siperian virroilla.

Minä jäin venheen perämiehellä ja 8 soutajalla varustettuna Irkutskista Jeniseiskiin mennäkseni Angara- ja Ylä-Tunguska-virtoja pitkin. Venheen keskelle oli rakennettu pieni kajuutti eli katos. Tämän etupuolelle voi neljä pitkää airoa sovittaa, jos soutaa tarvittiin. Peräsimenä käytettiin julman isoa hirrestä tehtyä airoa, jota perämies ja yksi miehistä hallitsi. Siperian virroilla yleensä on hyvin verkallinen juoksu; mutta kun ne tulevat vuoriseuduille ja kallioiden väliin ahdistuvat, kiiruhtavat ne kulkuansa ja koskinakin kohisevat. Koskenlaskemiseen valmistaumisessa on jotakin juhlallista. Koskea kun lähestytään niin, että pauhina kuullaan ja aaltojen hyrske nähdään, käskee perässä pitkä mela kädessä seisova perämies soutajata ottamaan aironsa venheesen. Sitte hän sanoo: "rukoilkaat Jumalaa!" ja kaikki miehet liittyvät kajuutissa olevaan pyhän kuvaan päin, kumarrellen ja ristiä tehden. Viimeksi perämies lujalla äänellä lukee lyhyen rukouksen. Sitte miehet käyvät taas airoilleen, ja, huudettua: "soutakaa lujaa!" vetävät airoillaan tarmonsa takaa. Voimat ja mielet jännittyvät sitä enemmän, mitä likemmä koskea tullaan. Luotsi nousee kokassa seisoalleen ja antaa valkoisella, yhteen käärityllä huivilla perämiehelle merkin joko pitäen sitä päänsä päällä taikka vie sitä vasemmalle tahi oikealle. Huutaminen tässä, näet, ei kuulu kosken kovan kohinan tähden. Neljä miestä seisoo perässä melansa sivulla ja tähtää tarkasti luotsin jokaiseen viittaukseen, voidakseen kohta sitä seurata. Jos koski on hyvin kova, asetetaan sitä paitsi kaksi miestä kokkaan, että venhe viittausten mukaan voitaisiin hallita. Veneen anturan pitäminen virran suunnassa on tässä pääasia. Jos alus kääntyy syrjitttäin, on hukka matkassa. Viimeinkin tulemme ensimmäiseen kuohuun; siinä otetaan tavallisesti airot venheesen; kaikki seisovat jännittävässä odotuksessa; venhe alkaa kiikkua, hyrskyt kiihtyvät ja jäntereet, raudan koviksi pingoitettuina, odottavat luotsin viittauksia oikealle ja vasemmalle. Jo huudetaan: "lujasti, lujasti!" jollei pursi kylläksi kiidä. Hyrskyt hälvenevät viimein; luotsi laskeutuu kokasta alas ja, pyyhkien otsaltaan sielun ahdistuksen tuomaa hikeä, menee lähimmäisen matkustajan luoksi ja sanoo: "minä onnittelen teidän vapaasukuisuuttanne!" ja sitte hän onnittelee perämiestä. Kaikkialta huudetaan: "Jumalalle olkoon ylistys!" ja nyt taas kielet, jotka tähän asti ovat mykkiä olleet, uudestaan liikkumaan. Ilo ja nauru nyt ohjat höllittää. Tästä todellakin voi sanoa, että kahden pystysuoran kallion välitse kelkkamäkeä lasketaan venheellä, jossa 20-30 mieheen istuu. Kiikkuen kuohuvilla aalloilla silloin venhe lentää kiivaammin, kuin hevosen hurjinta vauhtia. Tämä ei kuitenkaan ole vaarallista, jos virrassa vaan on kylliksi vettä ja perämies toimensa tekee.

Itä-Aasian arot.

Maailman suurimmat arot ovat Altai- ja Himalaja-vuorien, Kiinan muurien ja Aral-järven välillä. Muutamat ovat ruohoaroja, toiset nesteisillä, alituisesti kukoistavilla kali-taimilla kaunistetut ja vielä monia peittää suola, joka äsken sataneen lumen näköisenä savikot silaa. Näin nämä äärettömät arot eri paikoilla erilaisina laajenevat.

Itäisessä Tibetissä on hiekattomia ruohoaroja, joilla hienovillaisia vuohia, lampaita ja sarvikarjaa tuhansin tepastelee. Polttava on kesäisen auringon valo näillä metsättömillä tasangoilla. Ilma on kirkkaimmasti läpikuultava ja taivas niin siposininen, että se näyttää melkein mustalta, niinkuin yöllä. Tähdet näkyvät selvään ja välkkyen niinkuin ne olisivat pieniä auringoita. Etelä-Tibetissä ruohokasvit vähitellen muuttuvat paikka paikkaiseksi ja sen autiot vuoret ja ylätasangot ovat kammoittavia. Jylhä yksinäisyys valloittaa nämä synkät sydänmaat, joissa ei ainoatakaan puuta, ei edes muutaman tuuman korkuista pensastakaan ole. Lokakuussa, jolloin sen niukka ruoho vielä kokonaan kuivaa, näyttää koko seutu palaneelta ja mustalta. Sanomattomalla voimalla väkevät, kuivat tuulet puhaltavat täällä paljaiden kallioiden välitse; pyrylumi täyttää ilman ja hautaa kylmästä kontettuneen matkustajan, jonka tuisku yöllä saavuttaa. Pohjainen Mongolia on täynnä havupuu- ja poppeli-metsiä, ja kaloja sen joet kihisee. Metsissä villisiat ja hevoset mellastavat, karhut, sudet, jänekset ja oravat oleskelevat. Hevoset ovat pieniä, mutta väkeviä. Kaksikyttyräisiä kameleja ja suuria lammaslaumoja siellä tavataan, hirssiä, ohria ja vehniä viljellään, vaikka tosin niukasti.

Vieläkin kummallisempi on Gobin suuri erämaa, joka on koko Saksan maata avarampi. Äärettömiä, pienillä kivillä tahi hiekalla peitetyitä aloja täällä leveää. Ne ovat tasaisia; ainoastaan paikoin pienet puuttomat töyrät niistä nousevat. Eräs suolainen alanko, joka idästä länteen koko sydänmaan halkaisee, sanotaan Schamo'ksi eli hietamereksi. Tästä länteenpäin on Hanhai eli kuivameri -- jylhä lentohietainen tasanko, jolle tuuli tuiskuttaa suuria hietaharjuja. Täällä, niinkuin kaikilla hieta-aavoilla, aurinko tulena polttaa, eikä koskaan sada. Gobin länsipuolella ja sen reunoilla rehoittavat mehevät laitumet, joilla härkäin, kamelein, lampaitten ja hevosien iloisat laumat mellastavat. Lännempänä tavataan vielä hedelmättömiä erämaita ja kolkkoja vuoria, joilta sarvikarjat ja lammaslaumat saavat niukan ravintonsa.

Talvella näillä Mongolin tasangoilla on jotenkin kylmä, sillä pohjaispuoliset vuoriharjut ovat liiaksi mataloita jäisiä tuulivirtoja pohjaisnavalta tulvaamasta estämään; tämän lisäksi vielä tulee, että nämä seudut ovat Siperian alatasangoita ylempänä. Tuskin yhtään vuoden kuukautta menee täällä hallatta ja lumetta, jota kuitenkaan ei ole niin paksusti, ett'eivät eläimet voisi ruokaansa sen alta saada.

Nämä Mongolilaiset ja Tatarilaiset tasangot, joita monen moiset vuorijonot risteilevät, eroittavat ijänikuiset, muinoin sivistyneet Tibetin ja Hintuin kansat raa'oista pohjaisen Aasian kansoista. Nämä erämaat ovat kansat karkoittaneet etelämmäksi ja taivaalle tavoittavia Himalajan vuoria enemmän häirinneet kansojen yhteyttä sekä pohjaiseen tehneet laimeampain tapain levenemiselle ylitse pääsemättömän esteen. Mutta näistä tasangoista on myös monta kauhistusta ja hävitystä maan ympäri levinnyt. Näiden paimentolaiskansat, Avarit, Mongolit, Alannit ja muut ovat vaelluksillaan maailmaa vavistuttaneet.