Part 16

Turkkilainen on yleensä pitkä ja tukeva; hänen käyntinsä on raskas, mutta ratsastaissaan on hän vilkas ja notkea. Ruoassa ja juomassa hän on erinomaisen kohtuullinen, ja kaikki vastukset hän kestää suurimmalla lujuudella. Välinpitämättömyys ja kopeus ovat hänen luonteensa pääpiirteet. Edellinen usein muuttuu aina huolimattomuudeksi ja synnyttää semmoisen velttouden ja toimettomuuden, ett'ei sille muissa kansoissa vertoja löydy. Turkkilainen voi maata ja tupakoida aamusta iltaan matollaan, ja tämän yksitoikkoisen elämän vieton usein katkaisee ainoastaan piipun puhdistamispuuha eli potun, jonka lävitse piipun varsi menee, raittiilla vedellä täyttäminen. Satoja kertoja näkee niiden kulkevan samaa katua, eikä sittekään ne tunne sen viereisiä taloja. Ja onpa Turkkilaisia, Konstantinopolissa syntyneitä, kasvaneita, jotka eivät koskaan ole Skutarissa käyneet.

Tämä myötäsyntynyt toimettomuuteen taipumus selittää Turkkilaisten kopeuden, sekä tuottaa heidän taitamattomuutensa. Turkkilainen pitää jokaista Frankkilaista kerjäläisenä, jonka pitää yöt ja päivät työskennellä nälkää välttääkseen. Hän tosin kyllä tunnustaa, että Euroopalaisella on monta taitoa, jotka hänelle ovat oudot; mutta sen juuri hän pitää heidän köyhyytensä todisteena. Kaikki muut, paitsi Turkkilaiset, ovat hänen mielestään vaan käsityöläisiä ja päivätyöläisiä, jotka ovat luodut työhön, vaan ei nautintoon; hän se on, joka on luotu mukavuudessa eloaan elämään -- nauttimaan.

Toisen omaisuudelle Turkkilainen antaa kummallisen kunnian. Vaikka hän, miten kaikki Itämaalaiset, haluaa rahaa ja voittoa, ei hän kuitenkaan juuri koskaan täytä haluaan luvattomalla tavalla. Itämaalla on tapana kaikenlaisten tavarain paneminen akkunoihin ja oviin nähtäväksi niin, että useimmat kaupungit näyttävät markkinapaikoilta, ja kuitenkaan ei kukaan paikkojaan lukitse öiksi, ainoastaan peittää ulkona olevat verholla. Näin tehdään myös Konstantinopolin isoilla markkinoilla, jolloin Itämaiden tavarat yksiin tulvaavat. Perassa ei ole tämmöistä uskollisuutta, ja useimmat varastajat ovat Kreikkalaisia ja Frankkilaisia. Turkkilainen luulee olevansa oikeutettu kaikenlaisiin väkivaltaisuuksiin muita, paitsi Mahometiläisiä kohtaan. Hän lyö niitä kuoliaaksi, mutta ei petä heitä. "Minä olin" -- sanoo eräs matkustaja -- "usein pakoitettu jättäytymään Turkkilaisen emäntäni luotettavaisuuteen. Kieltä kun en ymmärtänyt, täytyi minun ruokaa, yötilaa, y.m. maksaessani antaa koko kukkaroni Turkkilaisille, että itse olisivat maksun sieltä ottaneet; eikä koskaan ne tätä luottamusta väärin käyttäneet. Minä en luule, että sitä samaa voi muista kansoista sanoa."

Rahalahja on meidän käsityksemme mukaan liiaksikin selvä todiste vastaan ottajan vallanalaisesta ja alamaisesta asemasta ollakseen liiaksi nöyryyttämättä jokaista julkista virkamiestä, jolle semmoinen tarjotaan. Mutta toisin se on Turkissa. Juomarahoja täällä ottavat kaikki, aina kerjäläisestä sulttaaniin saakka. Nimi korkeintaan voi näissä vaihdella. Kukaan ei hämmästyisi, vaikka hänelle tarjoaisikin rahalahjan, päinvastoin on se jokaisen tilaisuuden mukaista. Tuskin kerkiää jonkun "ylhäisen" huoneesta, ennenkuin kaikki hänen upsierinsa ja palvelijansa ovat ympärillä piasteria odottelemassa.

Turkkilaisten jumalisuuden ja että se enemmän ilmestyy jumalisessa mielenlaadussa, kuin ulkonaisissa tavoissa, huomaa jokainen, joka on tilaisuudessa heidän huone- ja yleiseen elämäänsä tutustumaan. Viisi kertaa päiväänsä kirkon tornista kaikuu rukouskutsumus. Mutta Turkkilainen ei aina kuule kutsumusta, sillä laki kieltää hänen ajattelemattomasti rukoilemasta. Hän ei kuitenkaan laimiinlyö koskaan viidesti päivään rukoilla ja hartaasti pestä itseään aina rukouksen edellä. Isommissa kaupungeissa on kirkkojen lisäksi vielä rukoushuoneita, jotka ovat kaikilta sivuiltaan avonaiset ja joiden kattoja vaan pylväät kannattavat. Avonaisilla kaduilla, niityillä ja kedoilla, puiden varjossa kaivoilla ja lähteillä nähdään polviaan notkistelevaisia Turkkilaisia rukoilemassa päät maahan kumarrettuina ja aivan huolimatta, mitä ympäristöllään tapahtuu. Heidän rukoillessaan kuvastuu heidän kasvoissaan sisällisin hartaus; ehtimiseen kumartuvat he maahan ja ovat joskus niin kokonaan rukoukseen vaipuneina, ett'ei mikään säikähdys eikä vaara voi heitä siinä häiritä. Ruumiin puhdistamisen yhdistäminen rukoukseen ja yleensä sen uskonnolliseksi velvollisuudeksi tekeminen, oli Mahometin viisaimpia tekoja. Mikä sanomaton lika, mitkä kauheat taudit eivät tässä kuumassa ilmanalassa puhdistamattomuutta seuraisi! ennenkaikkia kun otetaan Itämaalaisten hitaisuus ja toimettomuus kysymykseen.

Tunnettu on, ett'ei mikään uskonto pakota almujen antoon kovemmin, kuin Mahomettiläinen; ei myöskään löydy missään niin monia yleisiä laitoksia köyhille pyhiin vaeltajille, sairaille ja kaikenlaisille kivuloisille, kuin Islamilaisissa maissa. Koranissa[47] sanotaan, että kaikki omaisuus on kaikille kuuluvaa; muutamat ovat sitä vaan asetetut hoitamaan ja huolta pitämään, että kaikki elävät maan hyvyydestä. Tämän opin usein häpeämättömät kerjäläiset häpäisevät. Sulttaani Mahmud II:sta esim. kerrotaan, että hän eräänä perjantaina moskeesen (Mahomettiläiseen kirkkoon) mennessään tapasi köyhän, likapartaisen ja ryysyisen miehen, joka oli asettaunut juuri häntä odottamaan, ja kädet rinnalla ristissä kysäsi: "Suurivaltainen sulttaani, uskotko sinä, mitä pyhä profeetta sanoo." Sulttaani vastasi: "Uskon, minä uskon, mitä profeetta sanoo." "No hyvä" -- jatkoi kerjäläinen -- "profeetta sanoo, että kaikki Mahomettiläiset ovat veljeksiä. Ja'a siis perintösi minun kanssani; minä olen sinun veljesi!" Sulttaani naurahti ja antoi hänelle erään kultapalan. Mutta ukko käänteli kultapalaa joka puolelle ja tarkasteli sitä hyvin. Viimein hän sanoi päätään pudistellen: "Veliseni, minkätähden minä saan ainoastaan yhden kultapalan, vaikka sinulla on kultaa ja hopeata enemmän, kuin sata kamelia voisi kantaa? Onko tämä nyt veljensä kanssa jakamista?" Sulttaani nosti varoittavaisen sormensa ja sanoi: "Veljeni, ole tyytyväinen ja äläkä sano kellekään kuinka paljon minä sinulle annoin, sillä meidän perheemme on iso ja jos kaikki meidän veljemme tulevat pyytämään minulta perintöosaansa, niin se ei riittäisi ja sinun pitäisi silloin kultapalasi maksaa." Tämän kerjäläinen ymmärsi ja meni matkaansa. Sulttaani meni moskeesen ja toimitti hartaustyönsä.

Hurskaiden Mahomettiläisten paraimpiin laitoksiin kuuluvat veden-juontipaikat, joita on jokaisella tiellä ja kadulla. Kuumassa maassa raitis vesi on lahja, jonka vertaista ei olekaan, ja sille jonka täytyy Itämaiden avaroita aroja ja tulisia hiekka-aavoja kulkea, lähde on kaikkein kallein löytö. Turkkilaiset kaivot enimmästi näyttävät kappeleilta, sillä niitä muurit ympäröitsevät. Niitä on niin tiheässä että usein näkee 20-30 yht'aikaa. Kaikki ne ovat hurskasten laitosten laittamia. Joskus on perustajan nimi niihin kirjoitettu; mutta tavallisesti on niihin joku Koranin lause tahi runon värssy veden kiitokseksi kultaisilla kirjaimilla kirjoitettu.

Turkkilaisten hyväntekeväisyys ulottuu eläimiinkin. Ovathan yleensä Konstantinopolin koirat tunnetut ja mikä vaiva niistä on sen ihmisille. Koko kaupunki on jaettu määrättyihin osiin ja tarkka vaari pidetään, ett'ei yksikään koira pääse vieraasen kaupungin osaan. Muuten täytyy sanoa, että rumempaa näköä ei juuri voi tavata, kuin Konstantinopolin koirain tarjoama on. Ne ovat keskinkertaisen isoja, punaisia ja lyhytkarvaisia, pitkäkuonoisia ja laihoja. Niiden luku on ihmeen iso. Ne kaikki kadut täyttävät niin, että melkein täytyy käydessään seista kysäisemään, kuka Turkin pääkaupungin varsinainen asukas on: koirako vai ihminen? Päivillä ne päälletysten loikivat kuin kuolleet; ne eivät väisty kenenkään tieltä, vaikka niitä löisi tahi lykkäisi; niiden ylitse täytyy hyppiä ja kiipeillä, jonka voikin kaiketta vaaratta tehdä, sillä ne eivät päivällä huoli mistään. Yöllä ne sitävastaan ovat peloittavia ja todellisesti vaarallisia, ja jokainen, joka silloin valkeatta kaduilla kuleskelee, saa varoa kinttujaan. Koko yön kuulee niiden kamalaa karjuntaa, koirasusien ulvonnan kaltaista. Näiden petojen, jotka eivät ole kenenkään omia, ja jotka ovat hirmuisena vaivana koko kaupungille, ruokkimista varten on oikein erityisiä laitoksia. Lihan ostaminen niille tahi niiden elatukseksi omaisuutensa lahjoittaminen, kuuluu niihin hyviintöihin, jotka paratiisin oven aukaisevat.

Turkkilaisten hautajaiset ja hautausmaat.

Mahomettiläinen kun on kuolemaisillaan, asetetaan hän selälleen, oikeanpuolinen sivu Mekkaan päin, johon asentoon hän myös sitte haudataan. Pienelle takalle asetetaan suitsutin, ja Imani (pappi) lukee Koranista jonkun värssyn ja sairaan uskontunnustuksen, jonka hän itsekin hiljaa kertoo. Viimeisen henkäyksen perästä asetetaan miekka ruumiin vatsalle ja sitte likisin sukulainen sulkee sen silmät. Tämän jälkeen ruumis pestään hyvänhajuisella vedellä ja päähän ynnä partaan ripistellään lemuavia yrttejä. Sitte ruumis kääritään valkoiseen aivinaan ja pannaan yksinkertaiseen arkkuun, jonka jälkeen Imani lukee muutamia rukouksia.

Hautausjuhlallisuudet ovat jotenkin yksinkertaiset. Arkku peitetään tavallisella huivilla, ja päänpohjiin pannaan kuolleen lakki ja vaatetilkku, joka on ollut Mekassa profeetan haudalla. Neljä henkeä kiidättää sitte ruumiin aika kyytiä hautaan, niinkuin Koranissa on käsketty. Miespuoliset sukulaiset saattelevat ruumista aivan ääneti ja vähintäkään murhetta osoittamatta. Senpätähden naisväki ei saakaan saattojoukkoon kuulua. Hautaussiunauksen jälkeen Imani lukee muutamia rukouksia ja sitte huutaa kolmesti kuolleen nimen.

Turkkilaiset pitävät itsensä Euroopassa vieraina; sentähden he tahtovatkin levätä isäinsämaassa. Se on Aasia. Skutarissa on Konstantinopolin suurin hautausmaa. Siihen, johon yksi on jo haudattu, eivät Turkkilaiset koskaan hautaa toista ruumista. Kuolleen hauta on hänen rauhallinen kotonsa. Täten hautausmaa laajeneekin äärettömästi ja tämä Skutarissa oleva ulettuukin peninkulmain alalle. Jokaiselle syntyneelle lapselle istutetaan yksi platani (Saksan vahtera), ja jokaiselle kuolleelle yksi sypressi-kataja. Skutarin hautausmaa on sentähden avara metsä, jota käytävät risteilevät. Täällä on komeita hautamerkkejä ja mitä suurin muistopatsaiden vaihtelevaisuus. Niillä haudoilla, ja joita litteä kivi peittää, on keskellä syvennys, johon sadevesi kokoutuu, josta taas isännättömät koirat janonsa sammuttavat.

Aivan liketysten, kuin sänget leikatulla pellolla, korkeiden sypressien alla kuolleiden muistomerkit seisovat, kukin ollen kiveen hakatulla turpaanilla eli fez'illä kaunistettu. Helposti huomataan missä dervischi (Turkkilainen munkki) ja vanha, oikeauskoinen Turkkilainen tahi uusi, puoli-Euroopalainen rotu lepää. Kivessä on kultainen kuolleen nimi- ja säätykirjoitus. Taidollinen päälle kirjoitus puhuu elämän katoavaisuudesta eli kehoittaa kuolleen edestä rukoilemaan. Naisen hautamerkkiin on ainoastaan lotuksen lehti kuvattu ja kullalla kaunistettu; sanallakaan hänestä ei mainita -- kuolemassakin täällä nainen hunnulla peitetään, vieraalta salataan.

Aivan aidaton on tämä kuolleiden puisto; kuitenkin se on hiljainen, mahtavien sypressien varjossa. Leveä maantie vie särkyneiden lepokammioiden päällitse. Arabialainen ajaa kameleitansa sivuitse; kello kamelin kaulassa on ainoa ääni, joka tämän juhlallisen hiljaisuuden häiritsee.

Aasia.

Aasia on meistä itäänpäin. Tämän maaosan suuruus on yli 800,000 neliöpeninkulman, jolla alalla elää noin 500 miljoona ihmistä, jotka suurimmaksi osaksi ovat Mahomettiläisiä ja pakanoita.

Aasia on ihmissuvun ja sivistyksen kehto. Koko muinaisajan historialla on Aasiassa alkulähteensä; sieltä kansat maailman ympäri ovat hajonneet. Ennenkuin Euroopan olemisesta tiedettiinkään, ehkäpä ennen, kuin metsästäjän jalka oli Uralien ja Volgan ylitse astunut, kukoisti Aasiassa maanpiirin-hallitus; hallitsi voimallisia kuninkaita kauneissa palatseissaan suuria, miljoonain asuttavia kaupunkeja; viisaat tutkivat tähtien salaisen juoksun; papit rakensivat jumalain kunniaksi temppeleitä maalle ja sen alle; kansat taistelevat keskenään elämästä ja kuolemasta. Mutta tämä aikainen ja loistava valistus on pysähtynyt samalle kannalle. Kaunein, lahjallisin ja pontevin ihmisrotu, kaukaasialainen, on tosin alkujansa Aasiasta, mutta vasta Euroopassa on se voimallisen kehityksensä saavuttanut. Ja kristillisyys, joka veltostuneesen ihmissukuun uuden elonvoiman loi, puhkesi tosin Aasian maasta, mutta tämä vieno taimi oli Euroopaan muutettava, että se täältä voisi kohouta suureksi, varjostavaksi puuksi kauniilla, hyvänhajuisilla kukilla ja suloisilla hedelmillä.

Kuitenkin Jumala näyttää määränneen kaksi suurta valtakuntaa, Englannin ja Venäjän, Aasialaisia valtioita herättämään heidän hengellisestä unestaan. Vaikea on heidän kuitenkin kiivetä Euroopalaiselle korkealle "Parnassolle", sillä taivaankorkuiset vuoret, äärettömät arot ja hieta-aavat, hedelmättömät ylängöt täällä ihmisiä eroittavat enemmän, kuin Euroopassa, jossa kansallisuudet sulautuvat enemmän ja enemmän yhteen, yhdeksi kansaperheeksi. Tartarian ja Mongolian ylängöllä paimentolaisparvet luultavasti aina ajellehtavat, ja Siperia, noin 1 1/2 kertaa koko Euroopaa suurempi, on ainoastaan eteläisimmässä osassaan viljeltävää, jota vastaan sen pohjaisin osa pitkän talvikylmän kourissa hyytyy. Indian ihmeellinen maa, Aasialainen Italia, valloittaa taas luontonsa loistavalla rehevyydellä mielet ja hengen lahjoittaa toimettoman uinailuelämän samalla, kuin rikas saarimaailma, Seylon, Java, Sumatra, Borneo ja Ryytisaaret huokailevat polttavan auringon lämmössä, joka kaiken toimellisuuden kahlehtii. Ne maat taas, joissa on lauhkeampi ilmanala, miten Turkissa, Persiassa ja varsinaisessa Kiinassa, eivät kuitenkaan ole hengellistä vapautta ja valistusta saavuttaneet. Kaikkialla idästä aina länteen nähdään sama ylivaltaisuus hallitsijoissa, sama orjamaisuus hallittavissa. Mahometin uskonto oli leimuava liekki, joka yhteen aikaan Arabiasta levitti uutta voimaa ympäristölleen; mutta tämä valkea pian sammui eikä voinut sytyttää todellista sielun valkeutta. Sentähdenpä Aasian sivistyneissä kansoissa ylellisyys ja velttous vaan vallitseekin. Aasialainen Turkki on mädäntynyt, kuin Euroopankin "sairasmies". Vanhan Indian vanhentuneet uskonnot ovat pyhyytensä kadottaneet; vanhat tavat merkityksensä; mutta maa, joka kauvan on kuolleena uinaillut, on herännyt ja päivä päivältä muuttuu Euroopalaisen sivistyksen tulvasta. Kiina, "keskus-kukka", on kuihtuvainen kukka, ihmisillä täytetty huone, jonka katto on sisään putoamaisillaan. Japanin saari-valtakunta on kuitenkin näitä paljoa edellä, ja sepä on sen portit avannutkin vieraillekin kansoille; viimeisinä aikoina on, näet, Japani yhdistynyt Euroopalaisten valtain kanssa kauppiasyhdistykseen ja ruvennut perinpohjin maan hallitusta muodostamaan.

Henkisen elämän luonne Itämailla on yksitoikkoisuus; mutta mitä moninaisempana ihmisten luonnollinen elämä siellä ilmestyy, sitä vaihtelevaisemmat heidän tapansa, ruumiin muodostuksensa, kielensä, elämäntapansa ja toimensa ovat.

Tämä vastaa Aasian mannerta, joka luonnollisissa suhteissaan on monipuolisempi, kuin muut maanosat. Ei missään ilmastolliset suhteet ole niin monenlaatuiset, kuin Aasiassa. Tämän maaosan iso avaruus ulettuu kaikkiin ilmanaloihin. Pohjaisnavalla asuvan (Samojetin, Tshudin, Ostjakin) neljän jalan pituisen, ja mustan kiharatukkaisen Borneon ja Sumatran saarelaisen; kaukaasialaisrodun lajien (Armeenialaisten, Afganistanilaisten ja Persialaisten) säännöllisine ja kauniine kasvoineen, korkeine otsineen, suurine silmineen, kyömänenineen, punaisine poskineen ja hienoine, tummanruskeine eli mustine hiuksineen -- kuinka paljo nämä eivät eroa itäisen Indian vaaleanruskeista asujamista, joilla on mustat kiharahiukset, latuskanenä ja suuri, törröttävä suu; ja kuinka paljo nämä vielä erkanevat Kiinalaisista, joilla on latuskainen naama, vinoiset silmät ja korkealla kallottavat poskipäät!

Niinkuin ihmismaailma, niinpä eläin- ja kasvimaailmakin näyttää mitä monituisempia muotoja. Näyttää siltä, kuin luonto olisi Aasian luonut muiden maanosain esikuvaksi ja siellä niiden rikkaudet yhdistellyt. Pohjan perillä, lähes ikuisen talven maassa tuskin sammal, vielä vähemmän mikään pensas kasvaa. Hylkeet ja jääkarhut ainoastaan sen jäisillä rannikoilla kuhnivat. Etempänä pohjaismaiden rannikoilta vilisevät metsät täynnä turkkinahkaisia eläimiä, jotka oduksina oivallisina sinne kolkoille seuduille väkeä viettelevät, antaen turkkinsa heille pakkasen piiloksi. Keskisessä Aasiassa suola-arot ja hieta-aavikot vaihtelevat kauniiden laitumien kanssa, joilla kesyttömät hevoset (Dschingetait) mellastavat. Himalajan ylälaaksoissa kasvaa meidän viljalajit viljelemättä. Mutta jos niiltä laskeutaan eteläisille niemimaille ja saarille, löydetään rehoittavimmat maustekasvit ja herttaiset hedelmät. Tibetissä viidakoissa norsut peuhastavat ja tiheissä heinikoissa jalopeurat saalistansa väijyvät. Aasian kuuma ilmanala on meille lahjoittanut kahvipuut ja sokuriruohot, jotka, miten kansatkin, sieltä länteen leviävät. Auringon paahto kasvinesteet jalostuttaa mausteiksi, palssamiksi ja kaikenlaisiksi lääkkeiksi. Ei missään maassa ole isompaa hedelmäpuiden paljoutta, kuin täällä; meidän kaikki jaloimmat hedelmälajit ovat Persiasta, Syyriasta ja Vähä-Aasiasta kotoisin. Hindustanissa palmuin kuningatar, kookospalmu kohoaa aina 60-80 jalan korkuiseksi ja antaa ihmisille runsaita aarteitaan. Tämän haltijattaren ikäänkuin alamaisina kukoistaa siellä viini-, areka,[48] saaku-, taateli- ja varjostinpalmut sekä Indialaisten pyhä bananipuu, jonka oksat suorakulmaisesti maahan vaipuvat ja sieltä jälleen lähettävät uusia runkoja niin, että yksi ainoa puu voi aikain kuluessa synnyttää ison metsän.

Siperia.

Ural-vuorten itä-, Jäämeren etelä-, Tyynenmeren länsi- ja korkean Altai-vuorijonon pohjaispuolella leviää 261,939 neliöpeninkulman avarainen Siperia, joka on osaksi tasaista osaksi pienikukkulaista maata. Siperiaa rajoittavaisten vuorien kivennäisaarteet ovat sinne houkutelleet koko joukon ihmisiä, joilla Uralin ja Altaiden vierillä on monta kaupunkiakin. Irtish-virran varrella on turkiksia kaupusteleva Tobolskin kaupunki ja Baikal-järven läheisyydessä Irkutski. Täällä maa antaa runsaan sadon ja muodostaa meheviä laitumia. Vuorten juureisilla kukkuloilla kuin myös tasangoilla on metsiäkin. Mutta 60°, pohjaista leveyttä, pohjaisempana ei ohra enää kypsy. Täällä Jäämeren hyyteiset tuulet esteettömästi lakeita lakaisevat. Pohjaisempana ei myös enää nähdä jylhiä honkametsiä; avarat erämaat, suolalakeudet ja silmänkantamattomat järvet ovat niiden sijat ottaneet. Sienimäinen maa on jotenkin syvään jäässä, ja itse maan pinta, joka vasta Kesäkuun lopussa sulaa, jäätyy taas jo Syyskuun puolivälillä. Pikaisia myrskyjä ei siellä usein tule, vaan kuin ne ilmestyvätkin, ovat ne vastustamattomat. Siperia, jota vuoret kolmelta sivulta rajoittavat ja niin lämpimät tuulet estävät, on niin kylmä maa, että siellä asuu ainoastaan noin neljä miljoonaa paimentolaisia, kun sitävastaan Euroopassa, joka on paljoa pienempi, asuu noin 280 miljoonaa ihmistä.

Silmänkantamattomat lumikentät ja jäiden peittämät vuoret taivaan rannan rajoittavat, ja luonto on talven ainaisena vankina. Elämä Siperiassa on alituista taistelua ja vajavaisuutta, kylmän ja nälän kanssa kamppailua. Ihmisten hengitys muuttuu silmänräpäyksessä miljooniksi jääneuloiksi, ilmaa liitelemään. Peurat rientävät metsiin tahi tukkiihevat toinen toisensa viereen, siten toistaan lämmittääkseen. Korppi, tuo musta talvilintu, ainoastaan halkaisee ilmaa raskaalla lennollaan. Paksummat puut rikki paukkuvat, kallioiden lohot tiloiltaan siirtyvät kylmän kynsissä. Laaksojen maa halkeilee, maanalainen vesi ylös kumpuilee ja yhtyy jääylänteiksi. Koirat piehtaroivat lumessa ja ulahduksillaan häiritsevät seudun täydellistä hiljaisuutta. Vaikka nämä seudut ovat ison aikaa auringon valotta, eivät ne kuitenkaan ole kokonaan pimeitä. Tähtitaivaan erinomainen loisto ja lumen heleä heijastus tuottaa niille jonkinlaisen hämäräpäivän, jota pohjan- eli revontulet vielä valkaisevat.

Siperian sydänmaiden eteläisissä osissa polttava kesäinen aurinko synnyttää ihmeteltäviä muutoksia. Tuskin lumi on sulanut, kuin ruoho jo maan peittää ja monenkarvaiset kukat kumpuja kaunistavat; mutta yhtä pian ne taas kuihtuvat talven tulvan tullessa. Pohjaisemmilla tasangoilla on kasvillisuus vieläkin tiukempi ja lyhytaikaisempi, ja Jäämeren rannoilla voi ainoastaan peuransammal vaivaloisesti kasvaa. -- Siperian metsänriistan rikkaus on Venäläisiä houkutellut rakentamaan asuntoja ja kaupunkeja paraimmille seuduille. Jakutsk Leenan varalla on, kukatiesi, maailman kylmin kaupunki. Maa täällä on aina monen sadan jalan syvyyteen roudassa, josta noin kolmen jalan paksuus aina kesillä kuitenkin sulautuu, kuin 20 ja 25° lämmin varjossakin vaikuttaa. Talvisin kylmä on niin ankara, että parina kolmena kuukautena elohopea on aina jäässä.

Kylmempänä aikana Siperiassa matkustaminen on oikein taito. Turkkiin, isoon karvalakkiin, peurannahkaisiin saappaisin, naamuriin ja kaulahiseen käärittynä istuu matkustaja liikahtamatta Jakutskilaisessa satulassaan. Kaikki on ääneti. Ilma on pimeä ja sakea. Aamu tuskin alkaa, ennenkuin aamunkoiton veripunainen rusko sumuisesta taivaanrannasta kuvastaa. Aurinko nousee veripunaisena pallona ja vihdoin kuvastaa hangelle ja pensaston jäisille oksille kaikki sateenkaaren värit. Puut sumussa suurentuvat ja antavat mielikuvitukselle jos jonkinlaisia haaveita. Kummallinen näytäntö, mutta kestää vaan muutamia silmänräpäyksiä. Aurinko alenee ja sen kanssa haaveetkin häviävät; luonto pukeutuu uudestaan lumen valkoiseen juhlavaippaan. Pikku lintua ei ainoatakaan näe, ei mitään ääntä kuulu; kaikki on haudan hiljaista. Viimeinkin kaikki tunnusmerkit ennustavat, että yösija on läheisyydessä ja karavani saa uuden elon. Ajajat hevosiaan kiiruhtavat. Mustaksi poltetuita puiden runkoja hangesta näkyy - siinä on tulisija. Ensimmäiset ratsastajat laskeutuvat hevostensa selästä ja Jakutskilaiset tyhjentävät niiden kuormat samalla kuin toiset etsivät laitumia, s.o. semmoisia seutuja, josta eläin kavioillaan lumen pois kaavittua löytää vähän jäkälää. Toiset raahaavat puita; paukkuva nuotio pian leimuaa, ja kauppijaat asettauvat valkean ympärille huopapatjalle teetä ja illallista odottamaan. Kaikkien vaatteet ovat kuurasta valkeina, naamurit ja kaulahiset jäästä kankeina; niitä sulataan ja kuivataan nuotiolla. Matkustavaiset jo hengittävät vapaammin. Heidän hengähdyksensä kohoilevat kylmään ilmaan kuin savu eli kuurre. Usein kuitenkin öisin nousee lumipyryjä, jotka peittävät heidät lumeen ja pakoittavat heitä olemaan samoilla paikoilla monta päivää.

Tutkimusmatkoja Pohjaisella Jäämerellä ennen Koillisväylän löytämistä.

Jo viidennestä vuosisadalla, kuin Amerikan löydettyä sen äärettömät aarteet Euroopaan virtailivat, huomaittiin eteläisten pitkäin meriteiden kauppaa ja uuden, kulta- ja hopearikkaan maan keskusliikettä suuresti haittaavan, jonkatähden silloin jo vakaasti kysyttiin, kuinka tätä pitkää tietä voisi lyhentää. Muutamain hedelmättömäin koetusten perästä luultiin varmaan tarkoitukseen päästävän, kuin Venetsialainen Giomanni Gabotta Englantilaisella laivalla oli löytänyt New-Founlannin ja Labraatorin Pohjais-Amerikassa, ja taisi kertoa isoista merenlahdista, jotka länteen päin pitkälle mantereesen pistäyvät.

Nyt alkoi melkein lukematon rivi rohkeita miehiä tutkimaan näitä pohjaisia seutuja, löytääkseen tien Amerikan pohjaisrannikolta Peru'un ja Amerikan länsirannikon kultaseuduille.

Toiset taas tahtoivat itäänpäin löytää lyhyemmän tien, kuin Hyväntoivon niemen ympäri oleva, ja sentähden tekivät rohkeita yrityksiä Aasian pohjoisrannikoilla.