Part 15

Neapeli näyttää tavalliseen Pohjolan protestanttiseen kaupunkiin verraten vainion viereiseltä kukkatarhalta. Vaateparsien ja väen moninaisuus täällä on paljoa suurempi. Tosin ne Neapelilaiset, jotka eivät kuulu alhaisempaan luokkaan, pukeutuvat jotenkin meidän tapaamme; mutta sitä heleämpi on lukuisan varsinaisen kansan vaatteus, esim. kalastajain punaiset myssyt ja vyöt, naisten silkkiset kaulahiset, kirjavat liivit ja paidat. Siihen lisäksi vielä tulee sotamiesten loistavat univormut, pappien pitkät mustat juhlapuvut ynnä eri munkkiluokkain vaatteukset. Näihin luetaan myös hengellisten oppilaat -- useimmat jesuiittaopistoista --, jotka opettajainsa johdolla pitkissä jonoissa katuja kävelevät, meri- ja maakadetit, lääketieteen- ja haavainsitojaoppilaat, lastentarhain lapset, sairaat, joilla kullakin on vaatteuksensa osa mitä loistavimman väristä. Katsastapas niiden kirjavia palvelijoita, portin vartijoita, joista moni on heleän punainen aina kantapäästä kiireesen saakka; ojennuslaitoslaisia, -- keltaisia kuin kanarialinnut ja usein kaduilla työskenteleväisiä -- niin saat pienen käsityksen tästä alituisesta "karnevalista"!

Vieraista en vielä ole mitään maininnut: Saksalainen, Englantilainen, Ranskalainen, Hispanialainen, Tanskalainen, Venäläinen, Amerikkalainen y.m.m. kiertelee ympäriinsä ja katsastelee tätä kihisevää elämätä: siellä ja täällä nähdään myös joku muriaani[36] eli kreikkalainen kotoisessa kauniissa puvussaan.

Kreikkaan maa.

Kreikkaan maa on yleensä vuorista. Varsinkin Moreaa niemimaata joka puolelta suuret kalliot piirittävät, ja syviä lahdelmia seuraten suojelevat maata aaltojen hyrskeiltä. Saaretkin ovat vuorisia. Erehdyttäisiin, jos Arkipelagin saariston luultaisiin tarjoavan iloista, ystävällistä ja viheriäistä näköalaa. Ei palaakaan viljeltyä rantuetta, ei myhäilevää tasankoa, ei ystävällistä kylää, ei humisevaa puunlohkoa kohtaa täällä äärettömäin vetten pintain väsyttämää silmää. Tarun tapaisten jättiläispetojen näköisinä kalliot pilkistelevät merestä. Kaukaa katsoen ne näyttävät kyllä viehättäviltä. Sisämaassakin tavataan enimmästi korkeita vuoriharjuja, jotka ovat täynnä solia, syviä rotkoja ja luolia. Ainoastaan harvoissa seuduissa tavataan isompia tasangoita ja vieläkin harvemmissa leveitä laaksoja.

Useimmat vuoret ovat metsättömiä, joten ne näyttävät synkiltä ja autioilta; mutta niiden sisäpuolella näyttää kuitenkin olevan isoja metalli- ja jaloja kivennäis-rikkauksia. Näihin saakka ei niistä kuitenkaan ole paljon lukua pidetty.

Maan luonnollinen muoto, sen lyhyys ja kapeus tekevät isompain virtain synnyn täällä mahdottomaksi. Useimmat järvet eivät myöskään ole laivakulkuisia. Paikoin on kyllä useita lähteitä, vaan paikoin taas suuri veden puute. Kesillä kuivavat useimmat purot, jotka taas sadeaikoina vuoritulvista yli ääriensä paisuvat.

Maan luonnollinen hedelmällisyys on hyvin erilainen, kuitenkin vaan ani harvoissa kohdin oikein tuottoisa. Sitä vastaan tavataan, varsinkin vuoriseuduissa, varsin monta kuivaa maakaistaletta. Taidon ja ahkeruuden apu maan parantamisessa täällä ei ole vielä tehnyt sanottavaa. Yksin merenrantaiset hetteikötkin, joista voisi saada mitä hedelmällisimpiä vainioita, saavat olla terveydellekin vaarallisessa tilassaan, tahi korkeintaan niitä paikka paikoin käytetään riisin viljelymaina.

Kreikkaan maan, samoin kuin muidenkin samalla leveysasteella meren rantamaiden ilmanala, on monessa suhteessa hyvin mieluinen ja sopiva, ja vaikka talvella sataakin lunta joka paikassa, ovat ankarat sateet kuitenkin tämän ajan varsinaiset tunnusmerkit; ne alkavat Lokakuussa ja kestävät aina Maaliskuuhun, jopa joskus Toukokuun alkuunkin, jolloin kesä rasittavine kuumuuksineen tulee. Ainainen pilvetön taivas hymyilee silloin pään päällä; mutta tämä on murheellinen hymyily, jolla taivas tarkastelee hikeä tippuvia alamaisiaan. Sade ei virkistä maata tänä aikana; kuivasta pakahtunut maa halkeilee kaikkialla ja kukat juureen asti kuivavat. Vuoret ja laaksot poltetuilta näyttävät tänä kamalana kuivuuden aikana.

Kreikkaan maalla tapahtuu jotenkin usein maanjäristyksiä, joka ei olekaan kummallista, koska voimalliset vulkaaniset (tulivuoriset) voimat täällä maan alla askaroivat. Historia kertoo myös useista uusista saarista, jotka merestä ovat kohonneet, kuin myös vanhoista sinne hukkuneista, sekä monenmoisista maan muodon muutoksista.

Polttava Sirokko ja pohjaisesta puhaltava Bore ovat peloittavimmat tuulet. Tuuliaispäät ovat hyvin tavallisia.

Yleisesti Kreikkaan maalla olo tuottaa monta muuta, kuin nyt mainittua vastusta. Lukuisat syöpäläiset hävittävät paljo siitä suloisuudesta, josta maa on niin rikas. Päivän rasittaman kuumuuden vaivaamana, ei ihminen saa yölläkään rauhaa. Jokainen sauma on täynnä luteita, jotka kirppujen ja muskittien kanssa laumoissa käyvät nukkuneen kimppuun. Vanhoissa huoneissa on vielä lisäksi skorppiooneja lämminnä vuoden aikana. Kesäöinä asukkaat tavallisesti asuntonsa jättävätkin ja muuttavat niiden edustalle paljaan taivaan alle nukkumaan.

Merikylpy Kreikkaan maalla ei ole yhtä voimistuttavaa ja suloista kuin Pohjan- ja Itämeren aalloissa. Tässäkin, ennenkuin voidaan alussa tunnettu vastenmielisyys karttaa, on harjauduttava. Polypimäiset syöpäläiset, kahdeksane pitkine, päästä lähtevine häntineen kiertäytyvät jalkoihin ja voivat helposti viedä ahventen maailmaan sen, joka uskaltaa vähänkin etäälle merelle. Piikkiset meri-siilit peittävät pohjan ja haavoittavat pahoin sen jalan, joka uskaltaa pohjaan painua. Hyytelömäisiä, läpikuultavia, lapsen pään kokoisia olentoja, joita ei eläimiksi luulisikaan, ellei tuntisi niiden liikkumista, ui suurissa parvissa veden pinnan alla ja vaikuttaa syyhyviä, kipeitä rohtumia niihin ruumiin paikkoihin, joihin ne koskettavat.

Athena, valtakunnan pääkaupunki, kuuluu niin sanottuihin ihmisyyden valistusseutuihin, joiden hyöty ei koskaan häviä, vaikka nykyisyys kuinkakin muinaisuutta pimentäisi. Kaupunki säilyttää vielä monta muinaisuuden jäännöstä, muun muassa jyrkällä kalliolla kohoutuvan _Akropolis'in_ Parthenon propyleer'ineen[37] y.m. Nykyajan matkustajan melkein täytyy meritse Athenaa lähestyä: joko Morean ympäritse taikka Korfulta, Korinton viereisen niemekkeen poikki, tahi Pireus'en kautta. Viime mainitulla tiellä kohtaa hän lumipeittoisen Parnasson ja sitä ympäröitseväin vuorten, Akropolis'in kukkulan ja kaupungin koko ympäristön ihmeellisen kuvataulun. Kirkkaina päivinä Parthenon pylväät kilpailevat valkoisuudellaan Parnasson lumen kanssa. Täällä oppii tuntemaan miten ja minkätähden vanha Athena aaltoja hallitsi.

Hyvästi raketusta Pireuksesta vie rautatie mallikkaasen Athenaan, jonka vanhin osa vieläkin näyttää köyhältä Itävaltalaiselta maakaupungilta. Tätä osaa rajoittaa vähän paremmin rakettu Slavilais-Saksalaiselta näyttävä osa, jota taas kolmas, uusin ja leveäkatuinen sekä komea-rakennuksinen osa seuraa.

Kreikkalaiset.

Niiden monien myrskyjen jälkeen, jotka kahdentuhannen vuoden kuluessa ovat Kreikkaan maata kohdanneet, on silminnähtävänä, että sen nykyiset asukkaat eivät voi olla vanhain Kreikkalaisten jälkeläisiä. Ne ovat ennen sekoituskansa. Paitsi uusia Kreikkalaisia, tapaa siellä Albanilaisia, eli Arnautilaisia; vielä n.s. Frankkilaisia[38], suurimmaksi osaksi Bairarilaisia. Juutalaisiakin Kreikkaassa on hyvä joukko.

Kreikkalaiset eivät ole erittäin pitkiä eikä paksujakaan, mutta jänteviä ja kestäviä. Kansa on jotenkin kaunista, mutta ei niin ihanaa, kuin sitä kehutaan. Naisten kukoistusaika kestää vaan muutaman vuoden, ja niiden kauneimmat usein pian muuttuvat todellakin rumiksi olennoiksi. -- Kansan ravinnokset ovat jotenkin yksinkertaiset. Kreikkalainen on hyvin kohtuullinen. Ilmanalan suhteet ja kansan alhainen sivistys tekee sen, että kansalta puuttuu paljo semmoisia tarpeita, joihin keskisen Euroopan kansat ovat tottuneet. Muutama öljymarja, pari sipulia eli salaatin kortta on Kreikkalaiselle usein kylliksi. Kahville ja tupakille antaa hän ison arvon. Vuonanliha on melkein ainoa lihan laji, joka voi tulla kysymykseen. Viime aikoina on kuitenkin Euroopalaiset elämäntavat tännekin koteutuneet.

Uusi-Kreikkalaiset ovat vaatteuksessaan ruvenneet Turkkilaisia matkimaan; vaikka he eivät kuitenkaan ole siihen saaneet sitä Albanesialaista kauneutta, kuin Turkkilaiset. Kreikkaan vaimoilla on suuri rakkaus kauniisin vaatteisin, mutta eivät muodosta niitä luonteviksi. Monin paikoin, etenkin sisämaassa, asukkaat astukselevat puolialastomina.

Kreikkalaisten huoneet ovat kurjia majoja, joissa ihmiset ja kotieläimet yhdessä elamoivat. Tässä, samoin kuin muissakin samallaisissa suhteissa, saari-Kreikkalaiset ovat paljo mannermaalaisten edellä. Nyt kuitenkin isommat merikaupungit alkavat saada yhä enemmän Euroopalaisen muodon. -- Uusi-Kreikkalaisten kieli eroaa paljo vanhain Kreikkalaisten kielestä. Se on kuitenkin hyvin sointuisaa ja sanarikasta.

Useimmat maan alkuasukkaat kuuluvat kreikkalaiseen kirkkoon. Protestanttilaiset ja katoliikkilaiset, joita maassa on, ovat enimmästi vieraita tulokkaita -- Frankkilaisia. Kansa on uskonnollisessa suhteessa hyvin valistumaton sekä erittäin taikauskoinen ja raivoinen.

Kansan luonnetta kuvailee Italialainen Grimoni seuraavaisesti: "Ei millään opetuksella Kreikkalaista saa luopumaan vanhoista tavoistaan. Ne pelkäävät aina petettävän. Kaikki niissä herättää epäluuloa; mutta itse ei ne mitään niin paljoa ajattele, kuin petosta. Jos he menevät oikeuteen, vannovat he alussa, että heillä on koko maailman totisin asia ajettavana; mutta tavallisesti on kaikki vaan valetta ja viekkautta. He ajattelevat ainoastaan voittoa; se on ensimmäinen ja viimeinen, johon isä poikaansa teroittaa. He elävät niukasti, sillä he luulevat, että varallisuuden hankkiminen riippuu enemmän vaatimattomasta elämän tavasta, kuin voimallisesta elatuksesta ja toimeliaisuudesta. He eivät tee enempää työtä, kuin minkä välttämättömyys vaatii. Se, joka vaan voi, antaa mieluummin toisen asua maataan, kuin itse siihen ryhtyy."

Uusi-Kreikkalaiset omistavat yleensä monta luonnollista taipumusta, kätevyyden ja hyvän ymmärryksen; mutta kaiketta hengellisettä sivistyksettä ovat he niin tiedollisessa kuin aineellisessakin suhteessa paljon useimpain Euroopan kansojen jälellä; taitamattomat papit pitävätkin heitä mieluummin ra'assa tilassaan. Heidän taitamattomuuteensa on yhdistynyt vitkallisuus. Mikä kukoistava näkö täällä kohtaisi silmää, jos he, vaikka väki onkin harvalukuinen, edes puolella siitä ahkeruudesta, jolla me työlästä maatamme muokkaamme, peltojaan perkaisivat! Saari-Kreikkalaiset ovat tiedoissa, viisaudessa ja varallisuudessa kaikkien muiden Kreikkalaisten edellä.

Pellonviljelys on yleensä mitä kurjimmalla kannalla. Siltä puuttuu työvoimia, maanviljelijäin sisällistä intoa, työteliäisyyteen tottumusta ja maan-omistajain itsenäisyyttä. Tähän vielä lisääntyy kansan ennakkoluulot, jotka sitovat Kreikkalaisen vanhoihin tapoihin, sekä työkaluihin ja suuriin muutoksiin tarvittavat tarpeelliset varat puuttuvat. Talonpoikainen kansa on vieläkin melkein muinaisella kannalla. Lannoituksen käyttämistä he eivät tunnekaan. Sitä paitsi heillä ei ole mitään maa-omaisuutta, vaan viljelevät sitä herroillensa.

Mitä Kreikkaan maan kauppaan kuuluu, niin vakuuttaa meille jo yksi ainoa karttaan silmäys, ettei maan päällä ole toista niin kaupalle edullista maata, kuin Kreikkaan maa on. Tätä ominaisuutta juuri vanhan Kreikkaan maan olikin kukoistuksestaan kiittäminen, ja sepä uudelle Kreikkaallekin tuottaa suurimman omaisuuden, jolla he voivat alkaa vapautustaistelunsa Turkkilaisia vastaan.

Olympia.

Turkkilaisen Tessalian Larissa-kaupungin pohjoispuolella leviää kaunis, mutta autio maakaistale aina mereen saakka, Hiljaisuus ja yksinäisyys vallitsee siellä nyt samassa määrässä, kuin meteli ja riemu ennen siellä kihisevässä ihmisjoukossa. Täällä näkyy jäännöksiä Kreikkalaisten teistä, joilla ei kenenkään jalka enää astu. Muutamat maisvainiot laaksoissa ja kurjat öljypuiden istutukset ovat nyt ainoat viljelykset. Hävitetyt kylät ja metsistyneet puistot osoittavat, että kansa jonkun aikaa sitte oli paljoa lukuisampi, kuin nyt. Tumman ruskeita, laihoja olennoita, joista näkee, että ne vieläkin kantavat sortajainsa ijestä, asuu näissä kurjissa majoissa.

Tuolla, suuren varjon tavoin, kokoutuu Kreikkalaisten muinaismaailman jumalan asunto lumivalkeine kattoineen. Kun Ossa'a ei lueta, näyttävät sitä ympäröitseväiset vuoret kääpiöiltä eli lintukotolaisilta. Vanhimmat Kreikkalaiset luulivat Olympiaa maailman korkeimmaksi vuoreksi ja sen keskustaksi. Maata, nimittäin, luultiin litteäksi levyksi, jota voi kokonaan Olympialta katsella. Tämä usko ja vuoren majesteetillinen muoto vei taas siihen päätökseen, että Olympia oli jumalien maallinen asunto. Tämän kukkulan kohdalle luultiin olevan reikä taivaan vaskikuvussa -- se oli kuolemattomain voimain portti. Kaksi muuta porttia ajateltiin olevan taivaan la'essa, nimittäin idän ja lännen äärimmäisissä reunoissa. Näistä päivän ja yön jumalat menivät seurueineen valtamerestä taivaanlaelle ja sieltä takaisin. Olympialla suuret jumalat neuvoittelivat. Ne -- 12 luvultaan -- muodostivat vanhain neuvoston. Zeus oli niiden ylimmäinen. Ne päättivät maailman kohtalosta ja taivaan salaisuuksista. Muut jumalat ottivat osaa niihin yhteisiin kokouksiin, joita Zeus kokoon kutsui tärkeistä tehtävistä tuumimaan. Kristallipalatsit peittivät vuoren kukkulan. Nämä olivat jumalien asunnoita, joita ei mikään kuolevainen tohtinut lähestyä. Niin kertoo Kreikkalaisten jumaluusoppi Homeron ajoista. Jo kauvan ennen kristillisyyttä oli se pyhyyden kunnia, joka niin kauvan Olympialta paistoi, hävinnyt.

Asettukaamme nyt tälle kukkulalle! Mikä näkö! Maa, joka on ollut meidän sivistyksemme suurimman osan kehtona, jossa muinoin kaksikymmentä ylistettyä kansaa asui, leviää meidän ympärillemme. Tämä nyt niin harva-väkinen Tessalia ja hävitetty Kreikkaan maa lukivat kerran satoja mahtavia kaupungeita; niiden knkoistavaiset vainiot olivat täynnä kyliä ja pieniä kaupungeita: kaikkialla näkyi asunnoita, temppeleitä ja todistuksia hupaisuudesta, hyvinvoinnista, siveydestä ja korkeasta hengellisestä sivistyksestä. Kreikkalaisten toimellisuus, heidän älynsä ja voimansa tuotti syviä satamia maansa rannoille, kuivasi lampeja, joissa ruttotauteja tallentui, ja peitti vedet laivoillaan, joiden liput liehuivat kaikilla tunnetuilla merillä. Mitä tästä kaikesta on tullut? Ei tunneta edes kaikkia paikkoja, joissa muinaiset useimmat paikat olivat. Villit eläimet asuvat kuningasten linnoissa; karjat kävelevät raunioiksi riutuneiden temppeleiden sijoilla, ja täällä vierasvarattomalla kukkulalla, josta Zeus salamanuoliansa nakkeli, rakentavat nyt ainoastaan hänen lintunsa, kotkat, pesiänsä. Rantueet taas ovat muuttuneet hetteiköiksi, joista vahingollisia höyryjä kohoilee. Satamat ovat tukkoon lietyneet ja kuivaneet; harvat jälellä olevat kaupungit näyttävät luurangoilta; yleinen köyhyys on tullut entisen rikkauden sijaan, puute ja vajavaisuus ylellisyyden ja kylläyden sijaan; koko maa, muinoin loistoisuuden pesä, on nyt hävityksen ja kurjuuden kuva.

Konstantinopoli.

Turkin vallan pääkaupunki, Konstantinopoli, jota Turkkilaiset nimittävät Stambul'iksi ja Slavilaiset Carigrad'iksi (s.o. keisarin linnaksi) sijaitsee kahden maaosan välillä, ja on, miten Roomakin, rakettu seitsemälle kunnaalle. Kaikkine Bosporin molemman puoleisten esikaupunkien asukasten kanssa lasketaan kaupunkiin kuuluvaksi korkeintaan 602,000 ihmistä, joten ne lorut, että asukasluku nousisi aina yli miljoonan, ovat suuresti liijoiteltuja.

Varsinainen kaupunki on Marmora-meren ja syvään pistäyvän Kultasarven-lahden välisellä kolmikulmaisella niemellä. Tämän lännestä itäänpäin pistäyvän niemen huippuinen kärki kääntyy pohjaisen Bosporin eteläiseen suuhun. Tällä niemekkeellä on seralji;[39] seraljin puutarhan länsipäässä on Korkea-portti, s.o. Isovisiirin palatsi, ja sitä etempänä Sofian-kirkko. Kultasarven ylä-osassa on Cyub'in esikaupunki, oikea Turkkilainen osa, jossa se kirkkokin on, missä uusien sulttaanien eli keisarien vyöttäminen ja profetan sapelilla varustaminen tapahtuu. Monta siltaa vie Kultasarven ylitse Galattan ja Peran kaupungin osiin, joissa Euroopalaiset -- Itämaissa yleensä Frankkeiksi nimitetyt -- ynnä Euroopalaiset lähettiläät asuvat. Aasian puoleisella sivulla on Skutari (Yskydar), jota pidetään Konstantinopolin esikaupunkina ja jossa sultaanin kesäpalatsi, mistä on erinomainen näköala, kohoutuu.

Me annamme nyt erään matkustajan lukijoillemme kuvata Konstantinopolin elämää semmoisena, kuin se hänelle yhtenä päivänä näyttäytyi.

"Minä herään ennen kello neljää aamusella. Minun akkunoistani on verraton näköala. Täällä leviää ääretön meri, majesteetillinen salmi ja ihana satama; tuolla verraton kaupunki korkeine rakennuksineen ja esikaupunkineen -- niin pitkälle, kuin silmä kantaa. Sanomattomassa loistossa leijuelee aurinko Skutarin vuoren yllä. Minä mennä lennätän satamaan ja sieltä pääkaupunkiin, jossa ihmisillä ahdatut kadut palatsia kiertelevät. Mahomettiläisiä monenmoisissa puvuissa, jalkasin ja hevosella, yksin ja seuroineen kiiruhtavat kirkkoihin. Kreikkalaisia miehiä ja vaimoja, oikein laumoissa tunkeutuu pispansa ja pappeensa ympärille, ne kuin rukouksiin heitä kutsuvat. Mustan ruskeat Armeenialaisetkin kiiruhtavat jo auringon noustessa pyhyyksiinsä.

"Jumalanpalveluksen perästä karttuu katuelämä ja liike. Hevosaaseja ja hevosia, vetäen vesitynnöreitä, työnnetään katujen sivuille, ja kaikkialla nähdään palvelijain ja orjain huoneista ulos kiiruhtavan porstuvia vedellä kostuttelemaan. Kalterien akkunat ja palkonkien ovet aukaistaan, pian palatsien tasaiset katot ja harjat kihisevät täynnä tupakoitsevia Mahomettiläisiä, ja isoisten palvelijat kiitävät katuja pitkin virvoituksia vieden. Työhuoneista tulvaava käsityöläisten ja työmiesten melu yhtyy korvia särkevään katumeteliin. Aasi-, hevos-, hevosaasi-, puhvelihärkä- ja kameliparvet tunkeutuvat sekasortoisen kansajoukon lävitse. Vuohi-, lammas- ja lehmälaumoja ajetaan varovaisesti nälkiintyneiden koiralaumojen ohitse. Komeasti puetuita aseellisia palvelijoita jalkasin ja hevosilla pyrkii eteenpäin herrainsa edellä tietä avaamassa. Jopa vihannesten ja elontarpeiden kaupustelijatkin tulevat ja kirkuin huutavat kaduilla: 'maitoa! maitoa! -- raitista vettä! voita! Moldauer-vettä! -- öljyä! -- vaksia Tonavalta!' j.m.s."

Uteliaiset ja ostonhaluiset tunkeuvat kauppapaikalle, jossa kaikki kauppijaat jo ovat sijoitetut. Tässä, äärettömän suuressa katollisessa kauppahuoneessa nähdään kaikenlaisia kankaita, damassenersapelia,[40] tattarilaisia joutsia, Arabialaisia keihäitä, diamantteja, Kaschmirin saaleja, j.m., kaikki mitä kauniimmassa järjestyksessä nähtäväksi aseteltu. Kahvihuoneet eli kahvilat ovat jo joutilaita Turkkilaisia täynnä; siellä täällä nähdään tulonen tuikkuvan, jossa kaloja ja lihaa paistetaan; tuolla työmiesparvia paljaan taivaan alla aamiaistaan atrioi. Nyt nähdään naisten kaltereilla varustettujen vaunujen ja kaleschien[41] asettuvan tavallisille paikoilleen. Kulkuvartijatkin välkkyvine aseineen jo katuja pitkin kiidättävät kilpaa partaisten, pistuoli sekä tikari vyöllä viuhtovaisten Turkkilaisten kanssa.

Samaan aikaan alkavat myös työt satamoissa, asehuoneissa eli arsenaaleissa, aitoissa ja laivatehtaissa. Rautasillan ympäristölle keräytyy kontoolien kihermä; merimiehet laskettavat laivoilleen, joiden purjeet jo valmiina pudisteleivat. Tuolla Turkkilais-vaimojen parvi tilailee kontoolia, sillä päästäkseen Aasialaiselle rannalle, josta on niin paljo kauniita näköaloja. Täällä on eräs isoinen nainen kokonaan peitetyissä, kaunistetuissa vaunuissa Muriaanilaisine henkivartijoineen, jotka tulisilla silmäyksillä tuijottavat jokaisia, joka ei heille näytä tietä antavan. Tuolla menee rikkaan Turkkilaisen vaimo kultaläkiltä välkkyvässä Tschaikissaan,[42] ja hänen vieressään seisoo valkoisia ja mustia naisorjia, valmiina hänen pienimpiäkin viittauksiaan tottelemaan; näiden edellä soutaa orjia, jotka jo kaukaa huutavat läheisten kontoolien etenemään. Kaikki kadut ovat täpösen täynnä Turkkilaisten jalkasin ja vaunuilla kulkevaisia vaimoja. Tavan mukaan Turkkilaiset vaimot käyvät viheriässä puvussa ja keltaisilla sandaleilla;[43] Kreikkalaiset ja Armenialaiset vaimot taas pitävät ruskeita, sinisiä ja tummanpunaisia pukuja sekä punaisia ja sinisiä sandalia.

Kaupungin keskuksessa on kuitenkin yleinen toimeliaisuus kohonnut korkeimmalleen. Kauppahuoneesen tuskin voi tunkeida. Kadun keskitse samoilee aseellinen joukko, jonka edestä kaikkien täytyy syrjäytää. Täällä on kameli minut tallaamaisillaan; tuolla hurja hevonen teutoaa; tässä eräs Muriaani paljastaa minulle tikarinsa vallitsija-naistaan suojellakseen; tuossa iso koira minulle ärisee ja hampaitaan näyttelee. Tuolta likehdältä kuuluu kalpojen kalske, näkyy kiveräin miekkain välähdykset, ja pikaisesti syöksee sotamiesjoukko esille, aseillaan tietä raivaellen joukon lävitse. Tällä ajalla ovat virkatoimetkin jo alkaneet. Iso divani[44] jo istuu, tuomarit tuumailevat paikoillansa. Turkkilaiset isoiset kokouksiinsa kokoutuvat oikein itämaalaisella loistolla. Kokonaiset kadut täyttyvät heidän monilla hyvillä hevosillaan, joita kuletetaan vaan näytteinä heidän ja palveluparven perässä. Satamassa mastot yht'äkkiä kohoavat ja ankkurit merimiesten hurratessa nostetaan. Upeana liitää nyt tuolla jo koko laivasto ulapalle. -- Aurinkokin kohoaa jo taivaan laelle, torneista uudet huudot taas toidottavat rukoukseen kutsuen; oikeauskoiset jättävät työnsä ja huvituspaikkansa ja kiiruhtavat taas pyhyyksiinsä.

Päivällinen on nautinnon hetki. Ihmiset maassa istuvat; koko heidän päivällisruokansa on pienessä puulapiossa, jossa sormet veitsen, kahvelin ja lusikan työn tekevät. Huoneiden edustoilla, etehisissä, porstuvissa, puutarhoissa ja penkereillä -- kaikkialla nähdään syöjiä. Koirain syöttäjät kävelevät pitkin katuja ja nakkelevat nälkäisille eläimille lihapaloja. Ylhäisemmät Turkkilaiset syövät Kiinalaisista eli Japanilaisista posliiniastioista; veitset ja kahvelit ovat kullasta, ja viisikymmentä jopa satakin eri ruokalajia laitetaan pöydälle. -- Nyt useimmat asukkaat asettautuvat levolle. Huoneiden kynnyksille, katujen kulmiin, laitureille, rannoilla viivähtäviin laivoihin, nurmikoille ja sypressien[45] siimeksessä -- kaikkialla ihmiset uinailevat. Ei ainoakaan ylhäinen nyt näyttäydy kaupungilla. Viimeinkin siesta[46] loppuu ja taas toimitaan kunnes virkistyksen hetki työn lopettaa.

Kylpylät ja kahvilat nyt ihmisillä täyttyvät, käytävät kirjavanaan samoja kihisee. Nuoralla hyppelijät ja kujeilijat konstiaan tekevät; tuolla Arabialainen kertoilija haastelee ympärilleen kokoutuneelle kuuliakunnalle. Täällä töllistellään kuvajais- ja nukkipeliä; tuolla on silmänkääntäjäin ja ennustajain komerot. Täällä mustalaiset karhujaan ja apinoitaan hyppelyttävät; tuolla katsotaan Turkkilaisten nuorukaisten kilparatsastusta hyvin harjoitetuilla hevosillaan. Aikakin kuluu, ilta lähestyy; maan ja meren iltarusko rusottaa. Kun hämärä yöksi muuttuu, kiiruhtaa kaikki levolleen. Satakielet puutarhoissa livertelevät, tuhansia tuikkavia tähtiä loistelee Skutarin taivaalla. Kirkkojen torneista kaikuu neljännen kerran rukoushuuto. Miljoonia kynttilöitä loistaa kaupungista meidän vastaamme. Kahvilat kaikki valosta kimaltelevat, jopa niiden katoiltakin kynttilät ja lyhdyt kiiluvat. Täällä Turkkilaiset naiset pitävät kokouksiaan. Orjattaret tarjoilevat heille virvoituksia ja kahvia, ja orjat vartijoivat ett'ei kukaan pääsisi tälle nyt pyhälle paikalle, jolle talon herrakaan ei tohdi lähestyä. Ilta ainakin kuluvi. Aikoja sitten ovat ihmiset kaduilta kadonneet, kello 10 kaikki paikat ovat tyhjiä ja ainoastaan satamoista kuuluu kontoolien ja jaaloin loisketta.

Turkkilaiset.