Part 13

Schweiz'in jäävuoria ja jäälakeuksia käy moni matkustaja katsomassa; mutta ihailemiset ovat usein suurien vaarojen yhteydessä, sillä usein jäässä on syviä halenneita ja rotkoja, joita lumi peittää aivan näkymättömiksi. Niihin ken sattuu putoamaan, hän auttamattomasti löytää siellä hautaansa. Näin kävi viime vuosisadalla eräälle matkustajalle, joka vasta 24 vuoden perästä löydettiin eräästä jäälokerosta. Hänen ihonsa oli aivan rikkoutumatta ja ruumiinsa mätänemätön. Mitä mahtoi tämä onneton kärsiä, ennenkuin kuolema hänen pelasti!

Schweizissä ei ole 850:nen neliöpeninkulman alalla enempää kuin 2,700,000 asukasta; mutta se on urhoollinen, uskollinen ja arvoisa kansa. Muutamat puhuvat Saksaa, muutamat Ranskaa ja toiset vielä Italian kieltä. Täällä monin paikoin on hyviä tehtaita ja teollisuuspaikkoja. Schweiz'iläiset kutovat kauniita puuvilla-, villa- ja silkkikankaita, nauhoja, verkaa ja aivinaista. Heidän naisensa nypläilevät pitsejä. Hyvää paperia myös valmistetaan Schweiz'issä. Kultaisia ja hopeaisia taskukelloja sekä muita kultateoksia viedään sieltä -- enimmästi Geneven kaupungista -- moniin maihin. Näillä ja etenkin sarvikarjalla, voilla ja juustolla käyvät Schweiz'iläiset arvoisaa kauppaa, ja kun ne vuoristaan saavat rautaa, vaskea, hopeata, marmoria ja monta muuta kivennäistä, niin saa vuorissakin ihmisjoukko työtä ja kaupanteon aihetta.

Vuorivuohen pyynti.

Rauhallisempaa ja samalla arempaa eläintä, kuin vuorivuohi on, tuskin löytyneekään. Sentähden luonto onkin sille lahjoittanut erinomaisen tarkat aistit ja tavattoman voiman ja jänner-väen, niin että se voi kiitää mahdottomain rotkojen ylitse. Vuorivuohi juoksee jyrkimpäin kallioiden ylitse yhtä sukkelaan ja yhtä varmasti, kuin sen sukulaiset, Aasian antiloopit, hietatasangoilla ja aroilla; ja semmoisilla paikoilla, joissa ei niinkin suuren eläimen luulisi jalan sijaa saavan, kiitää se tuulen nopeudella edelleen. Se juoksee milloin ylös vuorelle milloin sieltä alas, ja käyttää notkeita etujalkojaan semmoisella varovaisuudella, ett'ei se astu irtonaisille kiville eikä kallion lohoille. Tasangolla vuorivuohen käynti on veteistä ja kömpelöä, sillä sen koko ruuminrakennus on vuoriseutuja varten luotu. Ja sen täydellisyys todellakin kasvaa asuttavansa korkeuden mukaan; niinkuin melkein kaikilla eläinsuvuilla, yksinpä kaloillakin korkeimmilla Alppiseuduilla on joku etevyytensä laaksojen sukulaisiinsa verraten. Sentähden vuorivuohetkin jaetaan kahteen lajiin: "alppien vuorivuohet" ja "metsän vuorivuohet". Edelliset elävät aina korkeimmilla ja jylhimmillä kukkuloilla, eivätkä tule koskaan alas metsäseuduillle. Ne ovat vähän pienempiä, mutta rohkeampia ja arempia, kuin metsäiset sukulaisensa, joiden liha ei ole niin hyvää ja jotka talvisin menevät alas metsiin, jopa aina laaksoihin saakka. Vuorivuohen sukkeluus ja notkeus ei kuitenkaan tee sitä varomattomaksi; pikemmin se on valppauden vertauskuva. Syödessään vilkuu se jokaisena silmänräpäyksenä ympärilleen, vainuilee jokaiselle suunnalle, antaa pienimmässäkin epäluulossa kirkuvan äänisen merkin, jonka jälkeen se heti, jos vaara on todellinen, nuolena pakoon kiitää. Kaulansa eläin voi kurottaa, jos se voi johonkin nojauda, niin pitkäksi, että se ulettuu aina 7:n jalan korkeuteen. Mutta varovaisuutta se tarvitseekin; sillä niin maassa kuin ilmassakin väijyy sitä lukuisat viholliset: täällä ilvekset, karhut ja sudet; siellä kotkat ja rohkea lammasgami. Mutta sen vaarallisin vihollinen kuitenkin on ihminen, joka alituisesti väijyy tätäkin rauhallista ja hyödyllistä eläintä, vaikka näiden metsästys onkin mitä vaarallisinta.

Vuorivuohen pyytäjällä täytyy olla terve pää, hyvä näkö ja varmat jalat, voidakseen hypellä jyrkkäin kallioiden ja riippuvain kielekkeiden rinteitä; kulkeissaan hirmuisten rotkoin rinteitä, ei hän saa tietääkään mitä pyörrytys on. Hänen täytyy tottua käymään jäävuorilla ja jäätiköillä, sekä kärsiä myrskyä, pyryä ja kylmyyttä. Yösydännä, usein jo iltasella, jättää hän kotonsa varustettuna pitkällä, lujalla, alapäästä raudoitetulla alppikepillä ja hyvällä, pitkäkantoisella pyssyllään sekä ruudilla ja lyijyllä, ja vielä ennen auringon nousua vakoo hän tarkalla silmällään korkeat vuoriseudut sekä vaarin ottaa tuulen suunnasta, käyden aina sitä vastaan, ettei vuorivuohi häntä saisi vainuunsa. Tuulen suuntaa tiedustellakseen pitää hän hi'uskarvaa ilmassa. Jos hän nyt huomaa jonkun Vuorivuohen, odottaa hän kallion tahi muun sopivan suojan takana, kunnes eläin vetäytyy takaisin laitumeltaan ja että hän varmuudella voi päästä sen jälille. Mutta kun vuorivuohi nousee sitä ylemmä mitä enemmän päivä kuluu, kokee hän päästä, jos suinkin on mahdollista, eläimen yläpuolelle, jotta se sitte noustessaan saapuisi pyssyn kantamalle. Niin pian kuin hän huomaa vuorivuohen sarvet, ampuu hän. Mutta jos eläin -- päinvastoin vuorikaurista -- on hyvin sitkeähenkinen, on hänen tarkoin tähtääminen, että osaisi rintaan eli päähän ettei eläin sitte enää voisi piiloutua, miten usein kyllä tapahtuu. Ainoastaan kolmella jalallakin voi tämä eläin väijyjänsä jättää ja usein tavataan semmoisia, joiden katkaistut jalat ovat itsestään terveiksi tulleet. Kun nyt vuorivuohi on onnellisesti tapettu, on metsästäjällä uudet vaivat ja vaarat vielä jälellä, ennenkuin hän on saaliinsa saanut kulettaville seuduille. Sentähden jätetään ensinnäkin sen sisälmykset metsään; kaikki neljä jalkaa sidotaan yhteen ja eläin sitte asetetaan pää alaspäin metsästäjän hartioille. Näin tarakoittuna astuu hän alppikeppinsä turvissa alaspäin. Hyiset tuulet, pyryt, paksut pilvet, myrskyt, alas vieryileväiset kivet ja tiettömillä seuduilla tapaava yö tuottavat vaaroja, joita vuorivuohen pyytäjä harvoin kauvan voi karttaa. Kuitenkin tätä metsästystä harjoitetaan mitä suurimmalla innolla ja rakkaudella, ja moni hengenvaarallisella putoamisella rikki runneltu metsästäjä rientää, ennenkuin vielä on oikein parantunutkaan, uudestaan vuorten kukkuloille uusien vaarojen varaksi. Ja minkä palkan saa näin suuren vaivan nähnyt otuksen saaja? Harvoin enemmän, kuin kolme eli neljä markkaa, joka riippuu otuksen suuruudesta. Vuorivuohen vuota on etenkin arvoisa, sillä siitä tulee hyvää nahkaa. Liha on myös hyvää ja makuisaa, nimittäin nuorilla eläimillä.

Hispanja ja Portugali.

Nämä molemmat kuningaskunnat täyttävät Pyreneitten niemimaan. Tämä "Euroopan muoto" -- miten sitä maan pöyhkeät asukkaat sanovat -- on Skandinavian niemimaata pienempi, mutta kaikkia muita Euroopan niemimaita suurempi. Jylhät kululle mahdottomat Pyreneitten vuoret eroittavat sen Ranskasta ja suojelevat sitä varmemmin kuin kivääri ja kanuuna. Ranskan puolella vuoren kupeet kasvavat jylhiä havupuita ja tiheätä viitaa; majat ja viljellyt vainiot todistavat siellä ihmisten ahkeruudesta. Kuinka köyhät ja autiot sitävastaan ovat vuorten etelärinteet! Kerjäläiset likaisine ryysyineen ovat melkein niiden ainoat asukkaat.

Pyreneitten eteläpuolella leviää Ebron alanko. Tämä on suureksi osaksi autiota ja hedelmätöntä, kasvaen melkein yksinomaisesti "suolataimia." On kuitenkin muutamia hedelmällisiäkin seutuja, varsinkin Ebron rannalla ja sen oikeanpuolisilla vesijätöillä, jotka kosteikon tavoin rehentelevät kolkossa yksitoikkoisuudessa. Nämä ovat rikkaita öljy- ja silkkiäispuista, etelän hedelmistä, viinistä, nisusta ja vihanneksista.

Ebron alangon toisella puolella kohoaa Hispanian iso ylätasanko. Tämä on suurimmaksi osaksi vakavuuden ja synkeyden, vaan kuitenkin ylevyyden kuva. Turhaan matkustaja etsii sieltä Italian kauniita laaksoja ja puutarhoja, Saksan raittiilta tuoksuavaisia metsiä, Suomen siintäviä järviä ja iloisia linnun lauluja. Äärettömät, aukeat, poltetut tasangot, joissa haudan hiljaisuus vallitsee, leviää täällä matkustajan eteen. Toisinaan taivaan ranta rajoittuu pilviin kohottautuvaan vuoriseinään, ja vuoren huippua kiertelevät gamit ja kotkat. Niinkuin tasangot muistuttavat Afrikan erämaista, niin vuoretkin puhuvat Norjan kallioista, sillä aukeina ja paljaina ne pilviin kohoutuvat. Toisinaan taas matkustaja saa kävellä hieta-aroilla, joissa kalkkunat asuskelevat. Siellä kanervat kukkivat, ja ginstpensaat tuulessa tuuditteleivat. Mutta turhaan näillä tasangoilla etsitään viljavainioita, näiltä vuorten harjuilta viljeltyä maapatukkaa. Siellä täällä kohdataan kuitenkin hedelmällisiäkin seutuja. Siellä viljellyt vainiot leviävät, kultainen vilja aaltoilee vienon tuulosen hengähdellessä; mehevät niityt viheriöitsevät vuorten juurilla, ja niiden rinteet ovat kastanja- ja korkkitammilehdoilla kaunistetut; ylempänä niillä kasvaa havumetsiä. Keväällä voi täällä nähdä suuret nurmikot loistavia unikukkia (valmuja) täynnä, nuokkuen punaisine kukkineen; mutta harvoin silmä keksii kylvömiehen; harvoin näkee se iloisia työmiehiä, jotka muissa maissa työpaikat tekevät niin vilkkaiksi. Täällä ei tapaa kyliä teiden vierillä miten väkirikkaissa maissa, joissa matkustaja ei koskaan tunne itseänsä yksinäiseksi; sillä mihin hän silmänsä kääntää, näkee hän ihmisasunnoita. Hispaniassa nämä sitä vastaan ovat peninkulmain matkalla toisistaan, ja harvoin yksityisetkään maatalot matkustajaa ilahuttavat. Meidän hupaisia ja sieviä maataloja ja pieniä kaupunkeja ei Hispaniassa tunneta. Hispanialaiset tavallisesti sijaitsevat kauniissa paikassa. Heidän huoneensa ovat joko jonkun rotkon reunalle korkealle yhteen ryhmään ahdatut, tahi kiertelevät ne pitkin vuoren rinnettä ylös. Vuoritie, joka kulkee kylän lävitse aina vuoren huipulle saakka, näyttää kaukaa katsoen jättiläiskäärmeelle, jonka pää on ruunattu jollakin vanhalla linnalla, jonka muurit ovat murtuneet, vaan jonka piikit vielä kurottavat korkeuteen. Linna näyttää suojelleen sitä punaiseksi maalattua huonetta, joka on sen juurella. Nämä kylät tavallisesti ovat isoja, sillä maalaiset asuvat mielellään yksissä, kun he pelkäävät rosvojoukkoja, jotka tasangoilla kiertelevät. Sille, joka ensi kerran matkustaa molempain Kastiliain lävitse, tuntuu näiden ylätasankojen kolkkous ja suuri avaruus unennäöltä. Hän luulee itsensä yksinäiseksi ja hyljätyksi tällä "maamerellä." Harvoin hän tapaa mitään elävää olentoa. Poikkeuksena näkee hän kuitenkin siellä ja täällä jonkun karjan, jolla ei ole omistajaa tahi jonkun paimenen, joka lammasnahkaturkkiin käärittynä ja keihäs kädessä imelästi nukkuu ja uneksii. Joskus voi myös tavata pitkän rivin hevosaaseja eli muuleja. Ne kävelevät hitaasti kuin Arabian kamelit. Ensimmäisen niskalla istuu ajaja hyvin huolimattomana. Hän on varustettu aina pitkällä tikarilla, kiväärillä ja peloittavalla _trabuk'olla_ (s.o. hyvin pitkä pyssy); sillä tässä kummallisessa maassa ei koskaan olla varmat josko ryöväyksittä perille päästään. Pääkaupunki, Madrid, on kolkolla _Ny-castilian_ kammoittavalla tasangolla. Sen synkempää ja hedelmättömämpää seutua, kuin tämä on, ei voi kuvaillakaan; mutta se, joka haluaa puitten varjoa, löytää sitä _Pardo'ssa_, jonka kastanja- ja alituisesti vihannoitsevaiset tammimetsät tekevät virkistävän vastakuvan erämaalle. Pardon likellä on "maailman kahdeksas ihme", kuninkaallinen _El Escorial_-linna. -- Viimeisinä aikoina on kuitenkin suuria parannuksia tehty ja Madrid on sanottavasti isonnettu ja kaunistettu. "Puerta del sol", -- ennen säännötön paikka -- on muutettu säännölliseksi, nelikulmaiseksi toriksi, jota muhkeat huoneukset ympäröivät, ja on nyt Euroopan kauniimpia paikkoja. Kaikille pääkaduille on rakennettu kauniita rakennuksia, ja esikaupungeita on kaunistettu puutarhoilla, huviloilla y.m. Tämä suurenlainen edistyminen on osaksi rautateiden ansio, mutta enemmän kuitenkin Isabellan kaivannon tuottama; sillä se on kaupungin varustanut runsaalla, puhtaalla ja raittiilla vedellä. Kaivannon, joka valmistui 1859 ja maksoi 89,209,853 markkaa, tehtävä ei ainoastaan ole Madridin juomaveden laittaminen, vaan myös sen ympäristön kasteleminen, ja se onkin jo monen laitetun puutarhan ja käytävien kautta osottanut suuren hyötynsä ja vaikutuksensa.

Jos menemme Uuden Kastilian etelärajan, Sierra Morenan ylitse, niin tulemme Guadalqivirin laaksoon. Tämä on yleensä hedelmällistä, vaikka sielläkin on suuria autioita aloja, sillä sadetta saadaan niukasti ja asukkaita laiskuus lannistaa. Soitto ja tanssi, kas ne ovat heidän töitään. Itse salakaupustelijallakin on kansakanteleensa vaarallisilla matkoillaan mukanaan. Täällä ei ole ollenkaan talvea, ainoastaan kevät ja kesä. Siellä, jossa maa saa kylliksi kosteutta, tuottaa maa runsaasti viikunoita ja keltaomenoita, öljyä, palmuja ja viiniä, pummulia, riisiä ja sokuria. Täällä seutua somistaa hyvin rakennetut, hupaiset kylät ja somat puistojen piirittämät huvilat. Myös Sierra Nevadan eteläpuolinen rannikko tarjoaa autioiden arojen ja viljeltyjen, hyvin siunattujen seutujen kirjavaa vaihtelua.

Ahkerampaa viljelystä tavataan pieni-kunnaisissa Katalonian, Mursian, Valensian ja Baskian maakunnissa. Keskellä mainituita maita, joissa kalliot ja vuoret viljeltyjä tasangoita ympäröivät, elää yksinkertainen ja työteliäs talonpoikaiskansa -- enimmäkseen vuokramiehinä. Pieni, valaistu, olkikattoinen savimajansa on, öljy-, orangi- ja kranatipuiden ympäröimänä, kätketty jättiläissuuren agavi-häkin taakse, jonne vievää käytävääkin viiniköynnökset sulkevat. Kastelu-kaivannon haarailevaiset osat vievät vettä vainioille. Riisi- ja maisipellot kantavat kaksi satoa vuosittain, ja etelän hedelmät saavuttavat tavattoman suuruuden; taatelipalmukin täällä hyvin menestyy. Näitä vainioita sanotaan Hispanian puutarhaksi ja ne hyvin sen nimen ansaitsevatkin.

Hispanian ylätasangot kallistuvat länteenpäin. Portugali ei kuitenkaan ole mikään alanko. Pohjassa ja etelässä on se hyvin vuorinen; muissa osissa ylätasangot ja matalat vuoriselät vaihteleivat. Rantamailla leviää siellä täällä epäterveellisiä lampeja. Maan pohjaisosa on hedelmällinen. Mehevät ja hyvästi hoidetut puutarhat kaunistavat Douron rantoja; muuten pellon viljelyksestä ei suurta huolta pidetä. Pääkaupunki Lissabon on yksi etevimmistä ja viehättävimmistä merikaupungeista. Se sijaitsee Teijon leveän suun varrella. Meren puolelta kuin sinne mennään, nähdään suuren mastometsän takaa sekasortoisten huoneiden paljous, joiden ylitse ääretön joukko torneja ja kupevia kattoja korkeuteen kohottautuu. Kaupunki kiertäyy pitkin rantarinnettä pyöröteaterin tavoin ja ulettuu virran rantoja ylöspäin melkein kokonaisen peninkulman. Tätä taas kokonaisuudessaan ympäröitsevät orangipuiden piirittämät maatalot, jotka orangipuiden aina viheriöitseväin oksain välillä kiiluvat. Laiva pysähtyy suureen satamaan, johon eivät mitkään tuulet sovi. Mikä kirjava ja mellastava meteli kaduilla! Siellä on Neekereitä -- kirjavia ja valkoisia; Englantilaisia kauppa-asiamiehiä, partaisia Juutalaisia, ilman polttamia merimiehiä kaikista kansoista gallegos'ia,[28] vesisankoineen ja häpeämättömiä kerjäläisiä. Käypäläiset pujotteleivat tulisilla hevosilla kiitäväin tahi alakuloisilla aaseilla ajavain ratsastajain välitse; kaksipyöräisiä vaunuja ramisee; lehmiä lypsetään huoneiden edustoilla; muriaanipojat hevosaaseilla hedelmiä ajavat; pitkiä saattojoukkoja ristineen ja lippuineen punaisten virkapukuisten pappien johtamia, matelee verkalleen kihisevän joukon lävitse. Siististi puettuja naisia näkee harvoin kaduilla eikä koskaan yksinään. Palkongilta, jossa papukaijat ja apinat kiipeilevät eläväin kukkain ja pensasten seassa, kuuluu pohjalaisen korvaan harvinainen mutta samalla kauniisti kaikuva puhe. Suuri isännätön koirakarja juoksentelee ympäri kaupunkia puhtauspoliisin virkaa pitäen. Kaupungin ylemmille kaduille tavataan, nimittäin, iltamilla heittää kaikenlaiset jäännökset, roskat ja pudut, joilla koirat sitte kilvan kiiruhtavat nälkäänsä sammuttamaan.

Hispanialaiset ovat hyvin erilaisia eri maakunnissa. Muutamia kaikkien yhtäläisyyksiä tahdomme tässä kuitenkin mainita. He ovat kohtuullisia ja raittiita; heidän elämänsä tarpeet ovat helposti tyydytetyt: leipää, muutama sipuli, vähän viiniä, ruskeata kangasta ja sikareja, siinä kaikki mitä hän tarvitsee. Mukavuudesta he eivät paljoa huoli; lihaa ei heidän mielestään ansaitse usein syödä, mutta nisuleipä se herkkua on; päivällislepo on heille tullut elämän tarpeeksi. Heidän mielitoimenaan ovat käyskentelyt, vierastelut, hypyt ja eläintaistelujen tarkastelut; salakauppa, ryöstö ja sota ovat myös heidän huvitöitään. Raakuus ja irstaisuus on Hispaniassa harvinaista. Kunniallinen arvollisuus ei koskaan hylkää Hispanialaista, ei edes suurimmassa kurjuudessakaan. Hän rakastaa lämpimästi isäinsä maata ja vanhoja tapojaan; mutta hän on taitamaton, taikauskoinen, julma, kostonhimoinen, ylpeä ja jörömäinen vieraille.

Portugalilainen on puhelias, liehakoitseva, turhanpäiväinen, komeileva ja ylpeä. Aineelliset nautinnot, viha, mustasukkaisuus ja julmuus ovat hänen, miten kaikkien etelämaalaisten silmiin pistävimmät omaisuutensa. Hänelläkin on lämmin rakkaus isänmaahansa ja uskontoonsa. Urhoollisuus, kestäväisyys, vieraanvaraisuus, kohtuullisuus ja raittius peittää hänen monta virhettään. Yleisesti hän on alhaisella sivistyksen asteella: useimmat Portugalilaiset eivät osaa lukea eikä kirjoittaa.

Meidän päivinämme on Pyreneitten niemelläkin alettu kansan sivistämiseksi työskennellä, ja se aika ei liene kaukana, jolloin sen ymmärtäväinen ja vilkas mielikuvitteinen kansa ottaa arvoisan sijan Euroopan sivistyneiden kansain joukossa.

Italia.

Italian pitkä ja kapea niemimaa pistäytyy pitkälle Välimereen. Sen pohjaisosassa, jyrkästi etelään loppuvain Alppien juurelle leviää Lombardian alatasanko. Muutamia korotuksia lukuun ottamatta on se melkein vaakasuora alatasanko, jonka koko pituuden halki Po, "Alppien poika", juoksee. Tämän ynnä lukuisain sivujokien vesi uupuu Adrianmereen. Koko alanko on runsaasta ja luonnollisesta kastelemisesta, jonka lukuisat kaivannot maan suurelle osalle toimittavat, yksi hedelmällisimmistä seuduista vaan kuitenkin yksitoikkoinen. Ainoastaan Alppien juurta piirittäväiset järvet, joita enimmästi kukkulat ja vuoret reunustavat tarjoavat kauniita näköaloja. Maa on niin hedelmällistä, että niittyjä voidaan niittää 6 kertaa vuodessa. Vehnä ja maisi menestyy hyvin; mutaisilla eli vetisillä seuduilla viljellään riisiäkin. Maisi tavallisesti kylvetään talvivehnän jälkeen sen sänkipellolle ja ehtii sittekin tuleutua. Maa kuuluu rikkaille maanomistajille, jotka sen ovat jakaneet pieniin maataloihin, joita he vuokraavat. Näiden rajat eroitetaan kasvavilla jalavilla ja silkkiäispuilla, joiden ympäri viiniköynnökset latvasta latvaan kiertelevät. Nämä antavat maalle harvan metsän näön. Hyvin suojatut paikat kasvavat viikunoita ja mantelia; mutta sitruuni- ja orangemetsää ei hevillä kasva erityisettä hoidotta.

Kummallinen on Adrianmeren rannikko Pon suussa. Po tuo, nimittäin, aalloissaan joukon hiekkaa ja hietaa, jota sivuvirrat vuorilta tuovat. Tämä hiekka kerrostuu päävirran seitsemän suuhaaran suihin, joten niiden juovat aina vaan nousevat. Rannikolla on monta isompaa ja pienempää, syvempää ja matalampaa lätäkköä ja järveä, joita sanotaan lammikoiksi (laguner). Pieniä saaria pilkistelee niistä, pitkillä, kapeilla maasärkillä ovat ne merestä eroitetut. Vesijättö muuttuu kuitenkin enemmän ja enemmän mantereeksi, ja lammikot kuivavat.

Täällä on Venedig, rakennettu mantereesta peninkulman päässä oleville saarille. Saarien välille kulkee kapeita kaivannoita. Suurin näistä kulkee kaupungin halki s:n muotoisena. Venedigin 450:stä laiturista on tämän ylitse menevä käytännöllisin. Ennen Venedig oli meren haltiatar; nykyinen Venedig on vaan kuin varjo entisen loistosta.

Koko Italian halki aina eteläisimpään kärkeen Apenninit menevät. Niiden pohjaisin osa yhdistyy Alppeihin ja kohoutuu Genuan lahden ympärille. Niiden kallistus mereenpäin on jyrkkä. Kapealla rantueella, johon pohjatuulet eivät sovi, vaan jota etelän aurinko paahtaa -- kuin kasvihuonetta -- on etelän ilmasto. Laakerit, aprikot ja orangit menestyvät täällä ulkoilmassa.

Apenninien eteläpuolella on täällä Ligurian pitkä ja kapea rantue, jota etelässä rajoittaa meri; Apenninien ylitse vie rautatie Bochetta-solan kautta Genuaan. Mereltä katsoen tarjoaa Genua Italian kauneimpia näköaloja. Pyöröteaterin tavoin vuorelle ja vuoreen rakennettuna, on se vakaasti varustettu merikaupunki, jonka kapeat kadut suikertelevat seitsemän jopa yhdeksänkin kertaisten huoneusten ohitse. Vaikka kaupungin moneen paikkaan aurinko ei koskaan voi (korkeiden rakennusten tähden) paistaa, on se kuitenkin rikas loistavista palatseista. Oikeudella Genua sentähden sanotaankin "la superba'ksi" (uljaaksi).

Apenninien lounaispuolella leviää Toskanan alanko. Se on helteinen ja epäterveellinen. Harvoin täällä tavataan jotakaan maataloa. Metsävuohet, piikkisiat, metsäsiat ja sudet mellastavat vaan pensastoissa. Rannoilla kihisevät kalakaijat ja peltopyyt, ja lammet täynnä vesilintuja, vesikanoja ja rantasipiä vilisevät. Kesyttömät puhvelit jättävät ropaisen kylpynsä, kun ratsastavaiset paimenet heitä häristelevät. Alankojen omistajat itse asuvat Apennineillä. Sieltä he lakeuksille laskeuvat vaan kylvämään ja leikkaamaan. Nykyaikoina ovat nämä alangot tehdyt ihanammiksi; mikä kuitenkaan ei onnistunut Rooman ja Neapelin välisessä panttiiniläisessä lammissa.

Jylhiä, paljaita ja jyrkkiä ovat Apenninit itsissään. Ne antavat rosvoille varmoja turvapaikkoja. Leveältä selältään lähettää vuori selänneitä, joiden väliset laaksot ovat kauniita ja hedelmällisiä. Länteen laskevan Tiberin varrella on Rooma, "ikuinen kaupunki" kuivalla tasangolla. Vanhan ajan taideteokset, muistomerkit ja rakennukset ovat sen kaunistuksina. Kaikkein kukkana on kuitenkin Pyhän Pietarinkirkko, joka apostoli Pietarin hautaa suojelee.

Etelä-Italia on hyvin tulivuorinen. Afrikan läheisyyden tähden tunnetaan täällä kyllä sirokko-(poltto-)tuuli. Matkustaja vaeltaa lävitse sakeain lehtoin, joissa leveälehtinen viikunapuu, tumman viheriä sitruunipuu, tulipuna-kukkainen granata, kaktus, aloee, korkea afrikalainen palmu, myrtti ja öljypuu vaihtelee keskenään. Se on maa, jossa sitruunit kukkivat ja orangit hehkuvat.

Täällä on ihana Neapeli välimeren kaaren muotoisen ja monen ylistämän Neapel-lahden (Golfo di Napoli) rannalla. Tämä ihana tasanko, jota Italialaiset sanovat "onnelliseksi" ja joka pistäytyy kaupungin itäpuolelle aina vuoreen saakka, monen matkustajan matkan päämaalina. Maa on enimmäkseen tulivuoren tuhkaa, jolla Neapelin läheinen Vesuvius on tasangon peittänyt. Se on myös sanomattoman hedelmällinen.

Neapel (Napoli) on Italian suurin kaupunki, suurella, vilkkaalla satamalla, jolla jatkoineen on L:n muoto. Taideteoksiin verraten ei sitä kuitenkaan voida Roomaan, Firensiin (Florensiin) eli muihin Italian kaupunkeihin verrata; arkkitehdillisessäkään suhteessa ei tällä muuten hyvästi rakennetulla kaupungilla ole erinomaista näyttämistä. Komeana kaupungin kaunistuksena on tuo putkisuora, ihanoilla palatseilla reunustettu "Via Rooma", jota ennen sanottiin Toledokaduksi; tämän varrella on Kansallis-Museo (Museo Nazional), jossa on suuri kirjasto ja Pompejista ja Herkulanumista löydetyt muinaismuistot. Neapel on sitä paitsi vilkkaan teollisuuden pesä ja Italian käsityötehdasten ja kaupan pääpaikka. Tämän kaupungin entiset n.s. latsaroonit, jotka ennen, ollen 80,000 "indiviidiä" (henkeä), tekivät kokonaisen kansaluokan, ovat nyt kokonaan jo hävinneet. Italian eteläpuolella, 3/4 peninkulman levyisen Messinan salmen takana, on kolmion muotoinen, ylhäinen ja hedelmällinen Sicilian saari Palermo nimisine pääkaupunkineen. Siciliassa sijaitsee tuo 10,000 jalkaa korkea Etna; tämä mainio tulivuori lähettää usein kauhua ja hävitystä ympärilleen.

Tästä vielä etelämpänä on Maltan saari, joka nyt kuuluu Englantilaisille, jotka siihen ovat perustaneet lujasti varustetun sataman Välimeri-laivastolleen. Saari oikeastaan on mädäntynyt kalkkikivikallio, joka on tehty Siciliasta kuletetulla mullalla hedelmälliseksi. Vilja, viini, pummuli ja orangit maksavat nyt siellä runsaasti vaivannäön.

Venedig (Venezia).