Part 11

Mitä liikerikkaampi kaupunki on, sitä isommat on pörssin kauppaliikkeet. Erittäin suuri-arvoinen on Hamburgin pörssielämä. Siellä hyörii sadoin, ei sadoin, vaan tuhansin kauppijaita ylös ja alas. Pörssiaika on k:llo 1-3 p.j. Pörssin iso sali kihisee ostajia ja myöjiä. Sokuria, kahvia, viljaa, halkoja, silkki- ja villakankaita, jopa kultaa ja paperiakin y.m. täällä tarjotaan ja halutaan. Tarjoilijat juoksevat sinne ja tänne, kirjoittavat seisapisteessä kauppakirjojaan, kokevat täällä houkutella, tuolla riitoja ratkoja; he ovat valmiita ryhtymään kaikkiin tehtäviin, vastaamaan kaikkiin kysymyksiin ja kaikkiin tehtäviin neuvomaan. Tuolla äsken tullut, hajalla jaloin seisova katteini puhelee yksinänsä kanssa -- lakki takaraivolla ja kädet taskuissa. Täällä on kauppijaita, jotka tuntevat maailmaa ja elämää. Heidän ajatuksensa liitelevät merien ylitse niihin kaupunkeihin, joissa heillä on konttuori ja joissa heidän nimensä tunnetaan ja arvostetaan, niinkuin Hamburgissa. Hamburgin pörssi on kaikkien pohjan pörssien edelläkävijä. Hamburgin kauppa näkyy selvästi katuelämässä. Se on vilkkaampi ja metelöitsevämpi, kuin missään muussa Saksan kaupungissa. Päästä päähän on kaupunki työskenteleväinen "mehiläis- ja muurahaispesä". Hengen viljelemistä Hamburgissa ei ole milloinkaan laimiin lyöty. Tiede- ja taide-laitokset ovat lukuisat ja monenmoiset. Ylhäisempinä sivistyslaitoksina on täällä korkeita oppikouluja, merimieskoulu, välskäri- ja rakennuskoulu y.m. Arvoisat kirjastot ja tieteelliset kokoelmat helpoittavat myös täällä tietojen saavuttamista.

Kummallisena Hamburgin luonteen osoitteena mainitsemme tässä jo vanhastaan ihmetellyn ja ylistetyn köyhäin ja sairasten hoidon. Orpohuone, S:t Georgin esikaupungin iso sairashuone, erään kauppamiehen, monta vuotta sitte, perustama "Schröderstiftet" ja iso joukko laupeuden laitoksia, ovat arvoisia todistuksia siitä mielenlaadusta, jonka he vanhoista ajoista ovat perineet.

Muinaiset kaupungin muurit ovat laitetut mukaviksi kävelypaikoiksi. Täältä, etenkin kolmelta kukkulalta, on erittäin viehättävä näköala: Alsmanin kukkula idässä, Alster-kukkula kaakossa ja Elbe-kukkula lännessä. Viimemainitulle näkyy satama, Elbe ja osa kaupunkia.

S:t Georgin esikaupungissa oleva Tivoolin huvipaikka, ajoratoineen ja kesäteaterineen, on enimmän käytettyjä kaupungin ulkopuoleisia huvipaikkoja, Kaikenlaiset huvitukset houkuttelevat suuren joukon yleisöä ja varsinkin merimiehiä myös Hamburgin ja Altoonan väliseen S:t Paavalin esikaupunkiin n.s. Hamburgilaisten vuorelle. Siellä on monta hyppelypaikkaa, kansan teateria, napaliikkuja ja kaikenlaista huvia, mitä markkinat tavallisesti tarjoavat. Mutta pahuuskin on sinne osannut ja se, joka elämäänsä ei tuhlaa irstaisissa huveissa, ei S:t Paavaliin menekkään.

Viime vuosina Hamburgi on aikalailla laajentunut, joten siitä pian paisuu oikein jättiläiskaupunki. Melkein kaikkialle kaupungin ympäristölle on rakennettu isoja huoneryhmiä, jotka eivät puutu muuta, kuin nimeä, ollakseen esikaupunkeina, ja yhä enemmän tulee tavaksi, että kauppamiehet niin kesällä kuin talvellakin asuvat kaupungin ulkopuolella, ollen varsinaisessa kaupungissa ainoastaan asioimistunteinaan (noin k:llo 10-4).

Rhein.

Euroopassakin on jokia, jotka Rheinin voittavat niin vesijoukkionsa kuin suuruutensakin suhteen, mutta semmoista maan siunauksien, valistuksen hyväintöiden, luonnon ja taiteen ihanuuksien yhdistäjää, kuin muinaisuudesta kuuluisa Rheini on, ei toista ole.

Rheini ei muodosta Juravuorien ja meren välillä ainoatakaan putousta. Se on aina ääriään myöten täynnä: sen vesimäärä ei vuosien vaiheissakaan paljoa muutu. Tämä joki on vilkasliikkeinen kauppatie Alankomaiden ja Schweitsin, Englannin ja Italian välillä. Tätä kulkevaiset laivat ovat eriseuduilla erikokoiset. Basel'in ja Strasburg'in välillä ne kantavat 5-600 sentneriin (1 s. = 100 lb), Baselin ja Mainzin välillä 2,000-2,500, Mainzin ja Kölnin välillä 3,500 ja Kölnin alapuolella 4-6,000 sentneriin. Rheinin alkulähteet lirisevät Schweitsissä, alapää suutelee Alankomaiden nurmikoita. Sen alkulähteitä kiertelee vapaa paimenkansa; sen suupuolella työskentelee vapaat käsityöläiset, meren kyntäjät ja kauppijaat. Schweitsin maa on Alppien, niiden kukkulain ja laaksojen sekamelskaa; Alankomaiden maat ovat alatasangoita ja suoria. Schweitsin vedet virtaavat kolmeen mereen; Alankomaat yhdistävät toisistaan kaukaisten maiden virrat. Schweitsi on Euroopan sydämen eroitettu kanta; Alankomaat ovat monen kansan keskustana, yhdyssiteenä. Tieteellisessä suhteessa Schweitsi on vaan Ranskan tahi Saksan osa. Alankomaalaisilla on oma kielensä ja kirjallisuutensa.

Keskipaikoillaan Saksassa Rheini juoksee pitkän kahden rinnakkaisen vuoren välisen kapean tasangon lävitse ja puhkaisee sitte tämän pohjaispuolella ahtaassa laaksossa vuorisen ylätasangon. Rheinin laakso on koko tällä matkalla paljoa muuta ympäristöään alempana. Tässä jokea voisi sanoa kaivannoksi, joka on kaivettu syvään leveäsen kunnaasen. Vuoret, joiden välitse Rheini juoksee, ovat niiden ylänköjen reunoja, jotka yhdellä sivulla alenevat itään, toisella länteen. Rheinin laakso siis on hyvästi reunustettu; siellä ja täällä sitä sivuavaiset vuoret kuitenkin avautuvat läpikuluiksi.

Rheinin reunustat ja Maas'in seudut ovat Ranskalaisten ja Saksalaisten muinaiset yhtymä-, liittouma- ja sekaannuspaikat. Schweitsissä Saksalaiset ja Ranskalaiset ovat yhtyneet liittovaltioiksi. Rheinin keskipaikoilla he ovat keskenään sen vasemman rantueen omistamisesta taistelleet. Alankomaissa asuu Saksalaisia. Keisari Kaarle suuren aikana Rheinin seudut olivat sen valtakunnan keskuksena, joka Ranskan ja Saksan yhdisti yhden valtikan alle.

Rheinin keskiseudut olivat Saksan päämaat siihen asti, kuin Itävalta ja Preussi rupesivat näiden herruudesta kilpailemaan. Rheinin vasemmalla rannalla on vanhoja kaupungeita, joiden ikä ulottuu aina Roomalaisaikaan asti: Speier, Worms, Mains, Koblens, Bonn ja Köln; itärannalla ja sen likehdällä ovat uudemman aikaiset kaupungit: Mannheim, Karlsruhe, Darmstadt ja Dysseldorf.

Viinimaa.

Trier ja Koblenz kaupunkien välinen Mosel-laakso on 13 peninkulman pituinen ja peninkulman levyinen. Tällä alalla on vähintään 200 asuttua paikkaa: kaupunkeja, kauppaloita, kyliä, kartanoita, linnoja ja luostareja. Näiden kansa elää enimmästi viinin viljelyksellä. Moselin monet mutkat tekevät sen, että rantain kaltavuus aurinkoon verraten on hyvin monenlainen. Tässä esim. on peninkulman eli parin pituinen lahdeke, jonka rannan kaltevuus on suoraan aurinkoon päin. Sen kallioiden laaksoihin auringon säteet siis suorastaan hellittävät ja vaikuttavat paljo viinin kypsymiseen. Laaksossa on jok'ainoa tilkku käytetty viinimaaksi -- köynnösten istutukseen. Tämmöisen lahdelman tapaa milloin virran oikealla milloin taas vasemmalla puolella, joen käänteiden mukaan. Nämä, suoraan aurinkoon päin kallistuvaiset rantueet tuottavat parhaat viinilajit, jonkatähden jokainen kokeekin niistä saada edes pienen alueen itselleen. Toiset kallion seinät kallistuvat joko itään tahi länteen. Niillä kasvaa keskinkertainen viini. Lopuksi on täältä suoraan pohjaiseen kallistuvia vuoren seinämiä, joille harvoin, taikka ei ensinkään, aurinko paistaa; ne ovat kylmiä ja siis viinin viljelykselle sopimattomia; kuitenkin nekin tarpeensa löytävät. Niillä kasvaa nimittäin mataloita tammipensaita. Moselin ympäristön asukkaat kuorivat niitä ja myövät kuoret parkitsijoille. Viidentoista vuotisina pensaat kaadetaan ja käytetään yksi osa niistä aitaukseen, toinen osa polttoaineeksi. Monella kylällä tammipensaista on vuotuinen hyvä tulonsa. Nämäkin viljeltävät ovat virran mutkaisuuden tähden milloin virran oikealla milloin vasemmalla rannalla. Ne vaihteleivat tuon tuostakin viehättävien ja hyvästi järjestettyjen viinimäkien ja mehevien niittyjen kanssa.

Vuorten rinteet, joilla viiniä viljellään, ovat jotensakin korkeat. Viinimäki nousee porras portaalta ja aina viimeisellä huipullakin viiniköynnöksiä kasvaa. Näitä päällettäin laitettuja penkereitä sanotaan "käre'iksi". Joskus on 20 ja 30 semmoista penkerettä päällettäin. Ne ovat hyvin erilailla laitellut. Vuoren rinteet ovat nimittäin täynnä ulkonevia kalliokielekkeitä, halenneita ja jyrkänneitä. Semmoisen tasaisen pinnan saamiseksi, johon voi saada viiniköynnöksille tarpeellisen mullan, täytyy usein tehdä isojakin rakennuksia. Joskus kulkee isoja siltoja vihannoitsevien viini-istutusten ylitse kalliohuipuista päävuoreen.

Kaikkialla nähdään kivisiä holveja korkeille pylväille nojautuvan. Nämä ovat viinimäen kannattajia. Virran rannasta vuoriportaat nousevat sen korkeille kohdille. Usein tämä vaivaloinen vuorelle kiipeäminen kestää tuntikausia. Moselin jyrkän ja kallioisen vastakkainen ranta tavallisesti on aukea ja alhainen. Näillä silloin pellot, niityt ja asuinhuoneet ovat. Viinimäen omistajalla, nimittäin, pitää olla pieni niitty ja laiduin sarvikarjalleen, ja jos mahdollista, vähä pelto- ja puutarhamaata. Näin osa heidän viljelyksistään, nimittäin viinimäet ja tammipensaat, on virran yhdellä, toinen osa toisella puolella. Sentähden venhe viinin viljelijälle on yhtä tarpeellinen, kuin rattaat ovat maanviljelijälle. Elonaikana täytyy, näet, joko rypäleet eli heinät, tammet eli vilja viedä virran ylitse. Suuri on se vaiva, jonka viinin viljeleminen ihmisille tuottaa. Elonajasta elonaikaan kestää työ taukoamatta. Talvet päästään kaivelee viininviljelijä vuoren rotkoista liuskakiviä, survoo ne hienoksi ja sitte ne ripistelee istutuksille. Nämä pitävät maan tuoreena ja lannoittavat. Tätä paitsi pitää, jos ilmat vaan myöntävät, viinimäkien muureja laittaa, kallioita paikata ja pönkittää. Kevääsin heidän täytyy pystytellä salkoja, joiden ympärille viiniköynnökset kiertäilevät sekä maata muokata ja lannoittaa. Ja täällä ei voi lantaa vetää isoilla rattailla, vaan on se vuorelle vivuttava vähitellen. Maanviljelijän tarvitsee kesällä ainoastaan katsella miten viljat kasvavat, kukkivat ja tähkivät; viinin viljelijä sitä vastaan ei vuosikauteen saa köynnöksiään katseestaan jättää. Heti, salkojen pystytettyä ja maan muokattua, ovat vanhat köynnökset pois hakattavat. Maa on aina kuohkeana pidettävä, että siihen valo, lämpö ja vesi paremmin ottaisi. Viinin viljelijän täytyy siis vielä kesälläkin maataan kohotella ja poistaa sieltä kaikki liiat taimet. Nämä ovat isoimmat ja säännöllisesti esiintyväiset työt.

Näiden lomissa on myös pienempiä töitä tehtävänä: repeytyneiden oksain sitominen, rikkaruohoin kitkeminen j.m.s. Suuret vaivat tuottavat myös usein tuulien ja veden tuhotyöt. Sade synnyttää usein rajuja puroja, jotka vievät vuorten rinteille kannetun maan -- kokonaiset peltotilkut -- alas laaksoihin. Näin nämä ihmisraukat joskus löytävät kaikki suurella vaivalla vuorelle raahaamansa kivisoran ja maan, jonka huolellisesti siellä pellollensa ripistelivät, vuoren juurelta, naapurinsa maihin yhdistyneenä vesiajona.

Työkalujen alinomaista edes ja takaisin kulettamista karttaakseen, ovat viinin viljelijät paikka paikoin rakentaneet pieniä kalustohuoneita, jotka viinin kypsymäaikana myös vartiahuoneiden asiaa ajavat. Niistä on varsin ihana näköala. Joskus on niiksi käytetty vanhoja, keskiajan ritarien linnain tahi Ruomalaisten rakentamia vartialinnain jäännöksiä. Joskus taas käytetään niiksi vuorten rotkoja ja halenneita, joihin asetetaan lukittavat ovet. Näiden halkeamain suilla vartijat illoin valkialla istuvat, päiväsydämiä varjossa venyvät, ruoalla ja juomalla itseänsä virvoitellen.

Böhmi ja sen kansa.

Böhmi on joka sivulta vuorien piirittämä umpilaakso, eli oikeimmin monta pientä laaksoa, joita korkeat vuorten ulkopuoliset reunat yhdistävät yhdeksi kokonaiseksi. Tämän suuren laakson alhaisin seutu on siinä, missä Eger Elbeen yhdistyy. Böhmerwaldin vuorijonon keskikohdalla on kolmen penikulman levyinen aukko, joka pienempäin vuorien välitse avaa tien Bayeriin. Samoin Mährinkin vuoret tavan takaa alenevat ylätasangoksi, niin että Böhmistä kyllä pääsee Mähriin vuorien ylitse kiipeilemättä. Näiden vuorien matalin kohta on näiden ja Sudetien yhtymäseudulla. Muuten Böhmi on mitä kummallisemmasti naapurimaistaan eroitettu; se on isonmaisten vuorien eroittamana niinkuin saari mantereesta.

Böhmin muodostaa siis joukko pieniä umpi- eli n.s. patalaaksoja, joista kukin itsekseen on ison kokonaisuuden kuva. Mikä muotojen rikkaus täällä ilmestyy! Jyrkkiä rajavuoria, ala- ja ylätasangoita, joita mäenselänteet ja ahtaat rotkot jakailevat, ja avarat laaksot säännöttömästi vaihteleivat täällä keskenään.

Jos ei oteta lukuun suolaa, josta Böhmissä on yleinen puute, yhdistää tämä maa kaikki, mitä elämän ylläpidoksi ja viehätykseksi tarvitaan: aaltoilevia viljavainioita, muhkeita metsiä, malmikkaita vuoria, monia terveyslähteitä, kivihiilikerroksia, meheviä niittyjä, tuottoisia hedelmäpuutarhoja, oivallisia viinimäkiä, erinomaisia humalistoja ja purjehdittavia virtoja. Senpätähden Böhmiä sanotaankin "Itävallan ruunun kauneimmaksi diamantiksi".

Ilmanala on viehättävä, kylmän ja lämpöisen keskivälillä; ainoastaan vuoriseuduilla ja ylätasangoilla on se kova. Erzgebirgen korkea ja Sudetien vieläkin korkeampi selänne suojaa sitä itä- ja pohjatuulilta.

Teollisuus Böhmissä on etevämpi kuin muissa Itävallan maissa. Pellavatavaroita valmistetaan siellä suuressa määrässä ulosvientiä varten, ja "Rumburgerin" aivinainen on avarammalta, kuin Böhmin emäntäin kesken, tunnettu. Pitsien lanka kehrätään niin hienoa, että 16,000 Böhmin kyynärän pituinen kiila painaa ainoastaan 20 grammia (noin 47 1/2 orttia). Puuvilla- ja villateollisuuskin siellä ehtimiseen vaan enenee. Lasin valmistus Böhmissä on jo vanhoista ajoista omistanut ensisijan.

Odottamattoman vaikutuksen tekee Böhmin pääkaupunki. Pragin kanssa tuskin mikään Saksan kaupunki voi kilpailla paikan kauneudessa ja omituisuudessa. Hätinä voisimme ajatella jyrkempää eroitusta, kuin Berlinillä ja Pragilla toisiinsa verraten on. Berlin on aivan lakealla, yksitoikkoisella hietatasangolla vähäpätöisen Spree'n varrella; Prag vaihtelevassa ylängössä, rakettu vuorten rinteille ja viehättävän Moldaun rannoille. Berliniä ympäröitsee pohjais-Saksan alangon luonto petäjä-edustajineen; Pragia etelä-Saksan luonto, viini- ja puutarhat. Berlinin kadut kaikki ovat leveitä, säännöllisiä, suoria; Pragissa tuskin on kahta suoraa ja leveätä katua, toiset kaikki mutkaisia. Berlinin melkein kaikki rakennukset ovat palatsien kaltaisia, kauniita, hupaisia, mutta yksitoikkoisia ja historiallisitta merkityksittä; Pragissa on monta vanhaa, savuuntunutta, säännötöntä rakennusta, kaartevilla jatkoksilla, ja vanhoja palatseja; ei yhtään huonetta ole täällä toisensa kaltaista, kaikki vaan alituista muotojen vaihtelua. Berlinissä kaikki on hienoa, somaa, ylevää; Pragissa on paljo likaa, jokaisessa kulmassa ja käänteessä liha- ja leipäaittoja, kaupustelija-akkoja ja savuavia "makkaroita".

Böhmiläisen luonne, samoin kuin hänen maansakin, osoittaa monessa suhteessa teeskentelemätöntä luonnollisuutta. Selvimmän kuvan koko Böhmiläisen kansan luonteesta saa heidän alamaisesta kohteliaisuudestaan. Preussilainen kun yksinkertaisesti sanoo: "hyvää huomenta", sanoo saksilainen jo: "kaunista hyvää huomenta!" mutta Böhmiläinen ei vielä siihenkään tyydy, vaan sanoo "hyvää huomenta, minä toivon", "hyvää iltaa, minä toivon"; ja eipä vielä tyydy siihenkään, vaan lisää: "teidän kuulijaisin palvelijanne". "Hyvää yötä" sanoessaan, sanoo hän sitä täydellisesti: "hyvää yötä toivon minä, teidän kuulijaisin palvelijanne, nukkukaa hyvästi!"

Talonpojalla on jo hattunsa kainalossaan, kun hän kaukaa näkee isäntänsä. Jos hänen on sen kanssa puhuminen eli jos hän muuten joutuu sen likisyyteen, tervehtää hän sitä käden suutelemisella. Tämä patriarkallinen tapa on paljoa parempi, kuin esim. puolalaisten polvilleen laskeutuminen. Jos Böhmiläinen, oli se sitte mies eli vaimo, nuori eli vanha, poika eli tytär, kohtaa pastorinsa tiellä tahi hänen kotonaan, niin painaa hän aina pienen muiskun hänen käteensä. Eikä ainoastaan alhaisempi palvelusväki, vaan myös ylhäisemmät virkamiehetkin päivittäin suutelevat tämän armollisen herran ja rouvan kättä, kun vaan heidät tapaavat. Ylhäisemmän säädyn tytöt ja pojat suutelevat isäänsä ja äitiänsä, setäänsä ja tätiänsä jokaisen päivällisen syötyään ja maata mennessään, aina viidentoista vanhaksi saakka.

Böhmiläisen vaatteus on paljoa pohjais-Saksalaisen vaatteusta somempi. Alhainen virkamies pukeutuu täällä paremmin kuin ylhäinen muualla, ja Pragilaisten vaimojen komeus syrjälle sysää itse Berliniläiskaunotartenkin kaunistukset. Mutta kaikessa tässä ei nähdä mitään teeskenneltyä. Ylhäiset ja alhaiset ovat luonnollisia ja vilpittömiä. Itävaltalaisten maiden asukkaat ovat yleensä luonnollisempia, suopeampia, raittiimpi-mielisiä, kuin pohjais-Saksalaiset, ja vaikka protestanttinen Saksa on mennyt henkien viljelyksessä heidän edelleen, niin voittavat viimemainitut kuitenkin edellisen tunteiden ja taitojen kyvyn tasaisessa kehkeytymisessä sekä sielun ja ruumiin voimissa.

Vieraanvaraisuus on myös Böhmiin perehtynyt. Sen kansaan pian tutustuu ja, jos heidän tapoihinsa ja omituisuuksiinsa mukautuu, saa kokea mitä sydämellisimmän kohtelun. Tapoihinsa ja omituisuuksiinsa Böhmiläinen onkin niin sulkeutunut, kuin sen maa vuorien saarrokseen. Kaikkeen vieraasen ja ulkomaiseen on hän taipumaton, ja kun hän joskus patalaaksonsa jättää, ei hän mistään löydä sen vertaa.

Kaksi aivan eri kansaa, Slavilainen ja Germanilainen (Szechiläinen ja Saksalainen) asuu Böhmissä. Vihollisen tavoin ovat he usein vastakkain ryntänneet ja otelleet, kunnes Slavilainen puoli on paennut. Mutta heidän toivonsa paremmasta tulevaisuudesta elää heidän lauluissaan ja saduissaan suvusta sukuun. Niistä runsaista aarteista ainoastaan yksi esimerkki! Vlanikin vuoresta lirisee eräs lähde vihertävää vettä ja valkoista vaahtoa. Entisinä aikoina, kun voimallinen vihollinen Szechiläisiä ahdisti ja viimein ne voitti, oli muutama tuhat alkuasukasta viimeisestä onnettomasta teurastuksesta pelastainnut. Vihollisen hirmuisesti vainoamina he viimein löysivät suojansa tässä merkillisessä vuoressa, joka avautui ratsujoukolle. Sitte ovat he monta vuosisataa siellä maanneet, eivät kuole, vaan kun aika on täytetty, ja Böhmi on pahimmasti sorrettu, tulevat he jälleen sen apuun ja voittoon. Tavan takaa he nostavat päänsä ja kysyvät, eikö aika jo ole? Silloin hevoset pystyttävät korvansa, mutta pian kaikki jälleen uneen vaipuu. Hän joka täsmälleen oikeana päivänä ja hetkenä Vlanikiin menee, voi nähdä ratsumiehet.

Yrjönpäivänä (Maalisk. 12 p.) menevät seudun tytöt ja pojat vuosittain Vlanikiin, siten oikein draamallisesti satua esitelläkseen. Yksi valitaan johtajaksi. Hän huudahtaa: seiso! ja kysyy eikö vielä ole aika. Joku toinen on lähettiläänä, joka lähetetään katsastelemaan, miten yläilmojen asiat ovat. Tämä sitte kertoo tietojansa, kunnes johtaja sanoo: "Aika ei vielä ole." Sitte tämä pieni sotajoukko hajoaa.

Erzgebirge.

Erzgebirgen vuorijono tekee suurimman ja kansarikkaimman osan Sachsenin kuningaskuntaa. Siellä useimmat ja korkeimmat vuoret kohoutuvat; siellä suurimpain virtain lähteet paitsi Elben lirisevät; siellä on Sachsin vuoriviljelyksen, nypläystoimen, osaksi puuvilla- ja villakehräämöiden ja puutöiden pääpaikat. Samalla kuin maan päällä nyplätään, kehrätään ja kudotaan, taotaan ja vetokärryjä vedetään, tehdään samaa sen alla.

Leipzigistä alkaen maa vähitellen penkereittäin nousee nousemistaan laaksoina ja harjuina korkeimmalleen Böhmin rajalla. Tänne Tapio on runsaasti kylvänyt kaikenlaisia luonnon kauneuksia; vaan myös jylhiä vuoria ja synkkiä metsiä tapaa siellä täällä silmä, semmoisia, joissa ei mikään laululintu pesi, ja missä ainoastaan joku ampiainen silloin tällöin surahtelee; joissa viiniköynnökset eivät uljastele eikä ohrakaan usein kasva. Sanomattomat metsät humisevat etenkin ylhäisemmillä seuduilla, jotka pitävätkin Leipzigin seudut puissa. Mättäitä ja kivihiiliä ei myöskään puutu. Maan aaltoileva muoto ja sorainen laatu vaikeuttaa pellon ja puutarhan viljelyksen; kylmä ilmasto tekee myös usein maamiehen vaikean vaivannäön hedelmättömäksi. Maan parhaana tuotantona ovat kaurat, pellavat ja perunat. Viimemainittu ravintoaine ajaakin pääasiallisesti leivän asiaa. Se on köyhän elatuksena aamuin, puolipäivin ja illoin, usein ainoastaan suolan ja harvoin voikipeneen tahi pellavaöljyn höystämänä. Usein muutamat perunat ovat heille oikein makupaloina ja jos niitä on kyllältä syödä, pidetään se monen perheen oikeana virvoituksena. Jos ei Böhmistä ja muista naapuriseuduista viljaa tuotaisi, kärsisivät Erzgebirgen asuja-raukat usein suurta kurjuutta, vaikka he sanomattomalla vaivalla, samoin kuin Tyrolilaiset ja Schweitsiläisetkin, ikäänkuin pakoittavat maan antamaan sitä, jota se heiltä kieltää. Aina puolin penikulmin kantavat he kopilla mehukasta maata ja lantaa kaljuille kallioille. He kyntävät vuorten rinteitä, joita tasankolaiset tuskin voisivat ylös kiivetä. Heinää he tekevät semmoisilta kukkuloilta, joilta yksi ainoa sopimaton askele heidät syöksisi onnettomuuteen. Heinänsä he korjaavat sitte kesällä re'ellä, sillä kärryt eivät voi semmoisilla seuduilla tulla kysymykseenkään. Erzgebirgeläinen on vähään tyytyväinen, vilpitön ja teeskentelemätön toimissaan. Erzgebirgen tasangot ovat hyvin pieniä; siellä ei ole ollenkaan teitä, ainoastaan käytäviä, joita alituisesti saa kiipeillä ja raahailla. Vaivaloisempaa maanviljelystä tuskin missään lienee, ja tokkopa muualla käytettäneenkään nuorisoa niin aikaisin työssä kuin täällä. Kuudennella vuodellaan lapset jo auttavat nypläystoimissa, kehruussa ja maja-askaressa.

Erzgebirgeläinen, samoin kuin Tyrolilainenkin, on vielä merkillinen ahkerasta ulkoseutujen kiertelemisestä, ja samalla alituisesta ikävöimisestä kotivuorille ja laaksoihin. Niinkuin muuttolintuja, rientää heitä sadottain keväisin eri seuduilta vieden nauhaa, pitsejä, läkkiastioita j.m.s. kaikkiin maihin, joissa Saksan kieltä vaan puhutaan; Schweitsistä aina Venäjälle, ja usein ainoastaan kirves ja savikauha mukana, kulkevat he rakennustöitä etsimässä. Mutta talveksi melkein kaikki rientävät kotiinsa, köyhässä, pyryn peittämässä, savuhuntuun käärityssä majassaan vaimoneen ja lapsineen nauttiakseen vaivalla ansaittua talvenvaraansa. Pojat, kahden ja kolmentoista vanhoina menevät joko yksin tahi isänsä apuna kauppatavaroilla täytettyjä kärryjä vetäen maita ympäri, ja monella perheellä on puoli tusinaa poikia mailla tuntemattomilla silloin, kuin tyttäret kotona nypläilevät ja kehräävät.