Part 10

Rheinin lukuisat haarat risteilevät koko maata. Kuinka hitaasti se hivuu edelleen mataloiden äyrästensä välitse! Onko tämä sama joki, joka hyrskien ja pauhaten paasasi vettä Schweitsin vuorilta alas ja vieritteli viheriöitä aaltojaan Saksan viehättävien seutujen halki? On; mutta siitä on tullut vanhuskömpelö, joka vaivalla mereen kerkiää. -- Alankomaita pujoittelee vielä lukemattomat kaivannot. Ne ovat rakennetut veden johdattimiksi ja keskusliikkeen helpoittajiksi. Näillä kaivannoilla vilisee vilkas venheiden liikunta; sillä kansaa ja tavaraa viedään niitä pitkin kautta maan. -- Siistien kylien seutuvilla karjalaumat loikuvat niityillä samalla, kuin ahkerat kädet raatavat heiniä suojihin eli leikkaavat vainioiden kypsyneet hedelmät. Korkeilla, mykevillä maanteillä voi matkustaja myös mukavasti vaunuissaan matkustella. -- Jos menet johonkin kaupunkiin tahi kylään, tapaat maan hiljaisuutta, kauneutta ja siisteyttä. Alankomaalainen rakastaa ennen kaikkea järjestystä ja siisteyttä. Hänen kotonsa on kukkain, kasvien, näkinkenkäin ja kuvien kaunistama. Kauniit puutarhat, joita korallit ja kivet koristavat, siistit ulkohuoneet ja tallit viehättävät silmää. Miettiväisenä ja verkalleen isäntä tulee korkeilla puukengillään sisälle ja ystävällisellä äänellä tervehtää vieraan tervetulleeksi. Ja vaikka hänen puheensa on hyvin verkallista ja leveätä, erehtyy kuitenkin se, joka Alankomaalaista luulee toimettomaksi nuhjukseksi. Hänen esi-isänsä ovat olleet juuri semmoisia, kuin hänkin on, ja kuitenkin he ovat lapiolla ja kuokalla mereltä maansa riistäneet ja sanomattomalla vaivalla rakentaneet muureja ja torneja, kaivaneet ojia ja muuttaneet nurmikoiksi paikat, joissa ennen sammakot kurnuttivat, kalakaijat ja ruohonpäristäjät asuivat. Kansan ahkeruuden pian huomaa varsinkin suurissa merikaupungeissa Amsterdamissa ja Rotterdamissa. Katsopas Alankomaalaista laivansa peräsimen ääressä! Silloin et näe hänen mukavuustelevan ja verkastelevan, vaan rivakkana ja jäntevänä, ehkä kuitenkin ajattelevaisena.

Alankomaalaisen tavaton siisteys, rakkaus kukkasiin ja niiden hoitoon ja kirjavihin väreihin on helposti selitetty. Harmaa, synkkä ja yksitoikkoinen on hänen maansa; sillä se on savinen ja hetteinen, ja ainoastaan kyläin ja kaivannoiden ympäristöillä kohoaa yksityisiä puuryhmiä. Meri, järvet, kaivannot ja haudat tekevät ilman kosteaksi, ja taivas on usein savuinen. Kaiken tämän vastenmielisyyden palkkioksi tarvitsee Alankomaalainen korvausta; nämä sievät, valoisat ja kirjavat esineet on hän siksi valmistanutkin.

Ihmeellinen on Alankomaiden "luode ja vuoksi". Suuren meren vesi nousee ja laskee, nimittäin, säännöllisesti kahdesti aina 24 tunnissa. Veden nousu, kestäen 6 tuntia, sanotaan luoteeksi; lasku, joka myös kestää 6 tuntia, sanotaan vuokseksi. Luoteen aikana meren vesi ylenee ylenemistään ja laineet pauhaten uhkaavat ruhtoa padot ja salpuut, joilla maa on suojeltu. Joskus käy niinkin, että luode kohoaa salpuiden ylitse ja huuhtelee maan sydämiin saakka. Vuoksen tultua vierii meri taas vähitellen maalta. Korkeiksi kohoavat silloin padot; laiturit ja pylväät näyttävät korkeilla jaloilla seisovan. Meren pohja paljastuu ja siellä matelee kummallisia eläimiä, jotka äsken meren pinnan peittivät. Näkinkenkiä, rapuja, merirapuja, kaloja, säde-eläimiä, polypeja,[23] eläimiä pensasten ja ruohojen kaltaisia, ilmestyy sieltä päivän valoon. Pian ilmestyy rannalle vilkas liike. Rantakaupunkien köyhä kansa rientää näkinkenkiä ja rapuja keräilemään. Samoin linnutkin liitelevät runsaan saaliinsa etsinnössä. Mutta tämä ilo on lyhyt, sillä meren vesi palautuu pian takaisin ja nousee jokaisena minuuttina. Onneton on silloin se ihminen, joka on uskaltanut rannasta mennä liika kauvaksi; sumu piirittää hänen ja hän eksyy. Vesi hiipii yhä häntä likemmä; hänen avun huutonsa riutuu ja niin hän joutuu meren uhriksi, jonka vesi sitte ruumiina maalle heittää.

Broek.[24]

Tätä asukastensa tavattomasta puhtaudestaan kuuluisaa kylää Niemeyer kuvailee seuraavilla sanoilla: "Tuossa kummallisessa Broek'issa, joka on pohjaisen Alankomaan tapojen pesä, on ravintola äärimmäisenä kylässä. Sitä likemmä kylää ei vaunuilla saa mennä ja tuskin pääsikään, sillä koko kylän tanhua on vesihaudoilla ristelty, ja käytävät ovat niin kapeita, että kaksi tuskin sopii rinnan niitä käymään. Käytävät ovat huolellisesti pitkinpäin asetetuilla tiileillä kivitetyt. Tämä n.s. 'klinkers', etenkin asumusten lähistöllä, näyttää kaikenlaisilla kuvilla koristellulta laattialta. Huoneet -- paitsi paria nykyjään rakettua -- eivät ole isoja eikä muutenkaan ulkokomeita; laudoilla vuoratuita, viheriöiksi maalatuita ne ovat yleensä. Rakennusten pää on enimmästi kadulle päin, ja sen keskipaikalta johtaa sisälle irtonaiset, noin kolmiastumiset portaat. Nämä portaat asetetaan paikalleen ainoastaan juhlallisuuksissa, niinkuin häissä, ristiäisissä, hautajaisissa j.m.s. Kaikkein pyhin avataan ainoastaan semmoisissa tiloissa. Ensimmäisiin asuinhuoneisin vie pieni piiloinen takaovi. Niihin ei vierasta koskaan päästetä; uteliaisuutensa voi hän kuitenkin osaksi tyydyttää kuvastimen kirkkaiden akkunaruutujen lävitse.

"Niistä näkee, kuinka puhdasta ja siistiä kaikki siellä on; kuinka kauneina kalliit, naastit huonekalut kaikki ovat paikoillaan. Komeassa kouluhuoneessa tällä kertaa ei opetettu ja sentähden minä voin akkunastakin vapaasti tarkastella välkkyviä pöytiä, raheja ja kirjalautoja y.m. Meidän ruhtinasten lasten opetushuoneet tuskin ovat niin hienoja ja siistejä, kuin ne. Täälläkään ei näkynyt ainoatakaan kynnen kantamaa. Ihmismuodon näkeminen täällä on varsin harvinaista. Minä luulen, ett'emme nähneet neljääkään elävää olentoa Broek'issa ollessamme.

"Minä menin erääsen kauppapuotiin, pyysin pari luotia kahvia ja panin parastani myyjää saadakseni kanssapuheesen. Mutta turhaan! Hän kyllä näytti ymmärtävän aikomukseni, että tahdoin puhella hänen kodostaan eikä hänen tavaroistaan. Sanomattoman pian sain pyytämäni. Rouva väistyi syrjälle ja minä en saanut mitään nähdä. Näin yksinään täällä saa ikävissään käyskennellä. Kaikki on kirjavaa, jotenkin samanmoista, kuin meidän lapsillemme joululahjaksi antamat maalatut huoneet ja puut. Siellä ei ole minkäänlaista aitaa, vaajaa, ovea eikä kynnystä heleättä maalitta. Niinpä puiden rungotkin olivat valkoisella öljymaalilla valaistuna; samoin olivat kaikki huonekalut -- täytymyksestä muka, sillä kostea ilma paisuttaisi, pilaisi muuten kaikki. Huoneen edessä ja takana olevassa pienessä puutarhatepposessa on kaikki aina turhanpäiväiseen saakka menevää säännöllisyyttä. Ei lehtikattoa, ei edes riippuvaa oksaa ole siellä varjostamassa. Keritsimet ovat kaikki puutkin muuttaneet säännöllisiksi, sauvamaisiksi puikuloiksi. Näkinkenkien ja värjättyjen kivien 'mosaik'[25] peittää kukkamaat; ympyröihin maalatut kukkaset ajavat luonnollisten asiaa. Koska mikään ei idä, ei kasva eli kukoista, niin ei myös minkäänlaista rikkaruohoa ole hävitettävänä, ei lakastunutta lehteä laastavana, ja nuo 'puksipuusta' ja marjakuusesta keinollisesti laitetut hirvet ja riikinkukot eivät suinkaan tehne suurta vahinkoa puutarhassa.

"Näin kaikkea seuraelämää kylmyydellä kohtelevaisissa tämän kylän asukkaissa ei se voikaan kummastusta herättää, jos kaikkialla kylmäkiskoisesti kohdeltu vieras sanookin sitä luonnottomaksi, joka luonnotonta onkin, Broek'in asukkaat ovat, niinkuin kerrotaan, niin rikkaita, että muutamien omaisuus nousee aina uskomattomiin. Kuinka säästäväisiä he muutamissa suhteissa lienevätkin, on heidän vaatteuksensa, varsinkin vaimojen, jotenkin kallis ja erittäin käytännöllinen. Muodoltaan he ovat muinaisuudesta saakka pysyneet samanlaisina. Miehillä on usein asioita kaupunkiin. Pitkät, avarat, useimmiten hienoverkaiset mustat nuttunsa ja omituinen hattunsa eroittaa heidät muista. Päivittäin näkee niitä pörssissä ja usein myös julkisissa huveissa.

"Teaterissa meille näytettiin eräs pohjais-Alankomaalainen, jonka pään ja hiusten kultainen ja hohtokivinen koristus oli arvaamattoman kallis. Hiuksensa ne tavallisesti peittävät harsovaatteisella patalakilla. Kultaiset korvarenkaat riippuvat heidän korvissaan ja hopealangasta kierretyt pienet käärmeet koristavat otsaansa. Kultalukkoinen punainen korallinauha[26] koristaa heidän kaulaansa. Tämä kummallinen pään kaunistus ei kuitenkaan rumenna heidän kauneita, vaihevia, lumivalkeita ja viehättäviä kasvojaan. Mutta niiden muu rumahihainen ja möhleähameinen puku möhlentäisi kauneimmankin olennon, Broek'issa kun turhaan etsimme jonkun ihmissielun seuraa, kiiruhdimme me vielä samana päivänä Saardamiin." [27]

Eräs toinen matkustavainen kuvailee Broek'in läheisiä karjamoisioita näin: "Siistissä, puhtaassa ja kauneilla matoilla kaunistetussa syrjähisessä, jonka ainoastaan ovi navetasta eroitti, löysimme me isännän, joka vastoin odotustamme oli erittäin ystävällinen ja valmis meille näyttelemään kaikenlaista maataloudestaan. Hän aukasi oven ja me seisoimme navetassa, joka, kummallisinta tänä aikana, jolloin lehmät olivat laitumella, voitiin kuitenkin käyttää vastaanotto-huoneena. Marmorilaattia, hienoilla matoilla peitetty; seinät, molemmin sivuin, joilla pilttuut sijaitsivat, olivat neljäkäskivillä lasketut; karkeanlainen, maalattu laattia, jossa ei pölyn hiukkaa ollut -- kaikki tämä ihmetytti meitä. Lapiot, talikot j.m.s. olivat samoin maalatuita ja kullatuilla korkoleikkauksilla koristetut. Sangot ja maitoastiat olivat kirjavia, vaan sisältä valkoisella öljymaalilla valaistut. Täältä me menimme maitohuoneesen, jossa kaunis siististi lyhyiseen alushameesen, jonka hihat olivat käärityt, puettu neitonen voita valmisti. Täällä tuo verraton puhtaus onkin paikallaan, ja näiden meijerit kun näkeekin, maistuu Alankomaiden voi vielä puolta paremmalta. Minä tiedustelin tarkoin mitenkä täällä voita valmistetaan, ja tulin siihen huomioon, että se hyvä ja miellyttävä maku, joka Alankomaiden voilla on, melkein yksinomaisesti tulee siitä että he pikemmin, kuin me kuorivat maitonsa ja huolellisemmasti voinsa pesevät. Lehmät lypsetään kahdesti päivään. Iltamaito kuoritaan seuraavana aamuna ja aamumaito puolisen jälkeen. Kuorittu maitila valmistetaan heti voiksi. Kun heidän voitaan leikkaa, on se tivistä, puhdasta ja samannäköistä. Nämä omaisuudet pääasiallisesti riippuvat huolellisesta pesemisestä, ja minä luulen varmaan, että jos me sen niin huolella tekisimme, saisimme me yhtä hyvää voita kuin Alankomaalaisetkin."

Saksan rannikko.

Saksan rannikon asukkaat itäisen Preussin Memel'in kaupungista aina Oldenhurg'in Emden'iin saakka ovat monessa suhteessa hyvin erilaisia; kuitenkin silminnähtävästi näkee, että ne alkujansa ovat olleet sukulaisia. Tämä heimolaisuus ilmautuu etenkin ainaisessa kuhmuroimisessa maalla ollessaan. Vasta silloin, kuin he ovat oikeassa olossaan, nimittäin merellä, osottavat he sukkeluutta ja pontevaa kestäväisyyttä kovimmassakin työssä; silloin miellyttävät nuo tukevat, voimalliset olennot, joiden velttous äsken maalla harmitti.

Niinkin likellä, kuin Danzigin ja Stettinin välisellä alueella ja sillä maakielekkeellä, jota kuurilaiseksi "Nehrung'iksi" sanotaan ja joka Memelistä ulottuu Königsbergiin sekä eroittaa suuren lahden merestä, puhutaan koko rannikolla ala-saksaa. Huoneet rannikolla ovat enimmästi yksinkertaisia ja aika olkikatolla katetuita sekä vesisuluilla kierretyitä. Puhtaus vallitsee kaikkialla; akkunat ovat kuvastimen kirkkaat; huonekalut puusta ja siistit sekä usein vaksilla kiilloitetut. Tämä on silloin "bonadt". Huoneiden ympäristöä kaunistavat korkeat pensaskasvit; kauniit kukkaset koristavat pieniä puutarhoja. Tummanväriset, ruskeat ja mustatkin vaatteet ovat asukkaille mieluisimmat. Housut ovat lyhyviä ja luonnottoman leveä-lahkeisia; nutut ovat samoin avaroita, suurinappisia ja suuri-liereisiä. Solet koristavat kenkiä ja muitakin, mihin ne sointuisasti vaan sopivat. Vaatteuksen pienempien poikkeusten mainitseminen ei suinkaan ole tarkoituksemme; mutta muistuttaa täytyy, että lukemattomia semmoisia tavataan tällä pitkällä Saksan rannikolla. Että rannikon asukkaat elävät kaloilla, tarvinnee tuskin mainita. Lihaa nautitaan ani harvoin ja silloin enimmästi palvattua; jauhoruokia ja vihanneksia käytetään vielä harvoin, sillä hedelmiä ja kyökkikasveja rannikolla ei viljellä alituisten tuulien tähden.

Rantueen asukkaat eivät ole iloluontoisia. Harmaa, avara pinta, loppumattomuuden selvä kuva, joka kaukaisuudessa taivaan ranteesen sulautuu, vaatii heidät vakavuuteen kotona vierätellessään. Alituiset, samaan tapaan ajellehtavaiset pilvet, vaikka muotonsa puolesta vaihtelevatkin, painavat myös yksitoikkoisuuden merkin ihmiseen. Tämän lisäksi tulee hänen toimensa, joka hänen tutustaa niin vaaroihin, että kuolema pidetään oikein perheesen kuuluvana, kamalana vieraana, joka päivittäin piilee oven takana uhriaan odottamassa. Rannikon asukkaiden laulut ovat yhtä yksitoikkoisia, kuin muukin yleensä -- pitkäveteisiä, surumielisiä säveliä, usein liikuttavaisia lauluja laulellaan maatöissä. Vierasvaraisuus vallitsee Saksan rannikolla. Kaikkialla lausutaan tervetulleeksi, ja jokainen perheen isä on samalla kelpo isäntä. Minä vierastelin usein aivan oudoissa perheissä, jotka minun ottivat ystävällisesti vastaan. Usein sivukulkija koputti oveen; sillekin pian auvaistiin. Varallisten vieraissa käynti on erittäin vilkas: täällä on virkamiehiä, joiden talo on ravintolan tapainen, sillä jokainen, ken yö heidän läheisyydessään tapaa, ujostelematta heihin turvaa. Usein puuttuu huoneita. Vieras ajaa pihaan, astuu eri huoneesen, josta hän viedään saliin isännälle ja emännälle esiteltäväksi. Tässä sitte pakinata pannaan usein koko ilta, kunnes viimein pöytään käydään.

Rannikon asukkaat ansaitsevat huomiota etenkin sillä rohkeudella, jolla ne pahimmillakin myrskyillä rientävät haaksirikkoon joutuneiden avuksi. Vierasvaraisuus ja kaikki muu jäävät sen suhteen syrjälle. Sillä kuinkas hän, joka niin mielellään henkensä panee alttiiksi lähimmäisensä hyväksi, voisi saitailla elämän hyvyyden jakelemisessa. Eikö hän sitä tekisi mielellään tarvitsevaisen avuksi? Luotsarit päälliköineen, joiden velvollisuutena on tyynellä ilmalla kaikkien laivojen karien ohitse ohjaaminen satamiin ja sieltä takaisin ulapalle, odottavat siellä urhoollisina pahimmassakin myrskyssä. Vihan vimmassa kuohuisat aallot pauhaten rantaan rientävät, merimiesten hätähuuto, puhurista puhallettuna, kaikuu meren pauhinasta ja jyskeestä, ja silloin tällöin taivaan ranteella välkkyvä valkea yön pimennossa ilmoittaa paikan, jossa haaksirikkoinen laiva nostaa ja laskee hätälyhtyään. Silmänräpäyksessä ottaa nyt urhoisa luotsi perheeltään jäähyväiset ja tottelee ainoastaan hätähuutoa ja velvollisuuttansa. Jumalaan, taitoonsa ja voimallisiin käsiinsä luottaen, kiiruhtaa hän ulos vaaran alaisia auttamaan. Lukemattomia sankaritöitä ovat he tämmöisissä tiloissa tehneet; jaloimmat työnsä uhraukset, joissa hämmästyttäväiset ruumiin voimat ja taito näyttäytyvät, ovat todisteina heidän avun alttiudestaan. Ihmeellinen on luotsien hengen voima ja mielen lujuus. Näitä paitsi hän ei voisikaan tehtäväänsä täyttää. Kunnia näille urhoollisille, vähäpätöisille miehille! Kunniata he saavat kaksin verroin, kun muistamme, ett'ei suuri palkka eikä muu loistava kunnioitus heitä siihen kehoita. Luotsit ovat ja pysyvät köyhiä rantuelaisia, mutta muita he eivät tahdokaan olla, koska meri ja sen rantueen keltainen hiekka ovat heille yhtä rakkaat, kuin schweitsiläiselle jäävuoret ja viheriät ruohokenttänsä, ja koska he hätäisiä auttavassa työssään, joka vierasta hämmästyttää, näkevät vaan sitä, jota muut sanovat päivätyökseen. Ja eikö se ole liikuttavaista, kun sydän on kiinnitetty kolkkoon, jokaiselle vieraalle kammoittavaan maapalukkaan? Me puhumme tässä varsinaisesta rannikosta, juoksuhiekasta, joka ympäröitsee merijättöä (marsch-landet), mistä sitte ylhäisempi maa alkaa. Täällä ei yksikään lehti puhkea, täällä ei mikään vilja vihannoi. Paikka, jonka tänä päivänä heikot heinän piikit peittävät ja jossa eläimet järsivät, on huomenna tuulen tuudittama meri. Meri kun paisuu ja riehuen rantaan rientää, silloin asumukset kuohuvista aalloista kohoutuvat, juuri kuin laivahylyt meren kareilta. Monen majan silloin vesi vie; mutta toisessa kuitenkin asukkaat säilyvät. Rauhallisina he odottavat kohtaloaan. Mutta mitä he odottavat? Miksi he eivät muuta sinne, jossa runsas hedelmä palkitsee maamiehen vaivannäön; sinne, jossa kukoistavimmat niityt ulottuvat aina lemuaviin lehtoihin; jossa viinimäet viljavainioita ympäröitsevät ja jossa ihmiset elatuksensa monitta vaivoitta saavat? Rannikon asukas ei jää näihin kysymyksiin meille vastauksen velkaa, vaikka hän sitä ei sanokaan. Hän on harvapuheinen. Hän hymyilee, puree kovasti mustaa leipäänsä; katsahtaa taivaisin ja meren ulapalle. Hän säilyy. Meren ja taivaan herra varjelee hänen. Niinpä vuorelainenkin tupansa rakentaa synnyinseudulleen, ja tahtoo tulla haudatuksi sen viereen, vaikka vuoren putoamaisillaan oleva lohko olisi kuinka peloittava ja keväimen ja syksyn lumivyöryt kuinka kammoittaisivat. Mitä vähemmän meillä on, sitä enemmän hiukkaistakin rakastamme.

Hamburg.

Kartalla Hamburgi näyttää jotenkin vähäpätöiseltä, vaikka ottaakin se 7 neliöpeninkulman alan; mutta sen edullinen asema on siitä kuitenkin tehnyt mitä arvoisimman maailman kauppapaikan. Nykyjään asuu siellä noin 400,000 asukasta.

Kaarle suuri päivinänsä jo näki ne etuisuudet, joita tällä kalastuskylällä, josta Hamburgi sittemmin yleni, jo silloin oli. Sentähden hän rakennutti siihen linnan ja kirkon. Jo 13:lla vuosisadalla Hamburgi oli niin voimallinen että se yhdessä Lübeckin kanssa taisi pitää laivastoa ja sotajoukkoa kaupan suojelukseksi.

Laivalla kaupunkia lähestyissä, nähdään Elbe-joen oikealla rannalla sanomattoman suuri mastometsä; ilmassa liehuu kaiken karvaisia ja kaikkien kansojen lippuja; niiden väleillä suuret purjeet leijuelevat ja mustat savupilvet höyrylaivojen piipuista kumpuilevat. Takapuolella muhkeat makasiinit rehentelevät. Rannoilla, joita muurit rajoittavat, aaltoilee ylös ja alas ahkera ihmisjoukko kaiken karvaisena ja kaikenmoisissa puvuissa.

Täällä tavaravaunut työläästi junnaavat rantakatua ylös; niiden välitse ratsastajat ja herrasvaunut pujoitteleivat. Kantajat karjuvat; merimiehet laulavat; kaupustelijat tarjoilevat tavaroitaan; varkaat kaivelevat vieraiden taskuja, ja joutilaat ajan viettäjät ajellehtavat pitkin katuja. Kaikkea kaunista ja kallista, mitä maa tuottaa, on täällä pinottuna mahdottoman suurine aameineen, raudoitettuine arkkuineen ja koppineen. Miljoonien maksavia tavaroita nähdään vaan kaduille ladoittuina.

Paitsi ihmisiä, tunkeutuu Elben rannalle myös kaikenlaisia laivoja vieri viereen. Muutamat tahtovat lujat kytkyensä katkaista ja tunkeutua virran syvään vuolteesen; toiset kokevat rantaa kohden, pyrkien kaivannoihin, jotka johtavat kaupunkiin; toiset taas etsivät mukavampaa asemaa eli ohjaavat tietään tullihuoneelle. Suurien, merta kyntävien laivojen välitse kiitävät kontoolivenheet ja kalastajain ruuhet edes ja takaisin. Sisämaan ukko katselee rannalta näitä sydän kourassa; sillä jokaisena silmänräpäyksenä luulee hän niiden yhteen iskevän ja kumoon keikahtavan. Mutta katso! Ne kääntävät aina oikealla ajalla ja vaaran välttävät.

Päivät päästään voisi seista rannalla ja tätä elon hyörintää katsella. Tuolla tulee kömpelö kolmimastoinen brasilialaisine tavaroineen; tuolla kiitää solakka höyrylaiva Kapmaahan; valaiden pyynnistä palautuneen laivan vieressä heilahtelee tuolla muhkea Itä-Indiassa purjehtija, ja Amerikalaisen kauppalaivan sivuitse kiitää Englannin postilaiva. Mikä laivain kytkyitten narina, köysien räminä ja mikä purjeiden lopina! Tätä kaikkea vielä katteinien huudot ja merimiesten pitkäveteiset laulut säistävät!

Ääretön laivojen paljous käy Hamburgissa vuosittain. Moni näistä tulee Euroopan ulkopuolelta. Jokaisena vuotena käytetään siellä miljoonia kahviin, tupakkiin, raakaan sokuriin, riisiin, indikoon, pippuriin, puuvilloihin, viiniin, vuotiin, kirjoituskyniin, korkkiin, kynttilöihin, suoloihin, lihaan, rauta- ja vaskitavaroihin, hopeaan ja silkkiin, aivinaan ja saipuaan, neuloihin, lankoihin ja karttuuneihin y.m. Kuinka monta kättä näissä työskentelee!

Hamburgin halkaisee kahtia sen lävitse juokseva Alsterjoki. Tätä paitsi lukuisat kaivannot sitä vielä kaikkialle risteilevät. Tavaralaivat menevät niitä pitkin aina kauppijaiden suurille makasiineille, samalla kuin kuormavaunut ja rattaat ramuuttavat niillä lukuisilla silloilla, jotka kanavien ylitse johtavat. Nykyjään on myös rakennettu n.k. viemäreitä useille suunnille. Näihin meren suolainen vesi tulvaa kahdesti päiväänsä, ja pakoveden paetessa siten menee kaupungista tulvaava likavesi Elbeen ja sieltä mereen.

Vuonna 1842 raivosi Hamburgissa kauheasti tuhoava tulipalo. Kolmessa vuorokaudessa se muutti kaupungin kauneimman ja parhaimman osan melkein kokonaan tuliseksi tuhkaläjäksi. Palaneiden huoneiden sijaan on suuria, uusia ja komeita rakennuksia kohoillut. Useimmat huoneet ovat 3- ja 4-kertaisia ja tasakattoisia, joten Hamburgi näyttääkin meille eteläisen Euroopan kaupungilta. Näissä palatseissa rikkaat kauppijaat ja neuvosherrat asuvat; näissä on myös joukko ihanimpia tavara-aittoja. Tämän laineiden kuluttaman ja tuhkaläjästä kohoutuneen Hamburgin loistokohtana on Alsterdam, jota kolmelta sivulta ympäröitsevät padon ja n.s. neitsen-polun vierelle raketut palatsit. Ei missään muussa Saksan kaupungissa ole mitään, jota voisi verrata siihen kauniisen neitsen-polkuun (jungfernstieg). Etenkin iltasilla, jolloin tuhansin likeisten palatsien ja ravintolain kynttilöitä sinisessä Alsterissa kuvastelee, kun laulu, soitto ja ilon riemu ympäristöllä remahtelee ja venoset vedessä viiltävät, valtaa siellä olijan vaikutus, joka vie mielen Venedigiin tahi muuhun eteläisen Italian vieläkin enemmän riemuitsevaiseen kaupunkiin.

Aivan toisenlainen on vanha kaupunginosa. Korkeapäätöisiä huoneita, joissa katon rajasta aina maakerrokseen asti asutaan, on katujen vieret täynnä. Käypäläiset, kuormavaunut, yhteisvaunut liikkuvat täällä sekamelussa. Rattaiden ramina, ruoskain iskut ja myöjäin huudot kuuluvat alituisena pauhuna. Pitkät, monen väriset kyltit peittävät huoneiden etuseinät. Kaloja, simpukoita näkee tähän, tuonne nuttuja, lakkeja, saappaita, lavitsoita y.m. kuvattuina. Tuolta korkean kuvastinlasin takaa näkyy: etelän hedelmiä (viikunoita, mantelia, sitruunia), vaatteita, maalauksia, kelloja ja kultasepän töitä. Kaikkien maiden tuotteita on täällä nähtävinä. Vieläkin isompi meteli on niillä kaduilla, joilla juutalaiset kauppijaat kärryillä vetäviä tavaroitaan kaupustelevat. He eivät odota kunnes ostaja heidän luokseen kerkeäisi, vaan he huutavat tavaroitaan tarjoellen aamusta iltaan asti. Kärryn takaisissa huoneissa näkee pimeitä holveja ja käytäviä, joissa myyjä ostaa ja myy tavaroitaan. Siellä vaatehylky korjaillaan, puhdistetaan ja sitte taas tarjolle asetetaan. Ei mitään ole niin huonoa, ett'ei se siellä kaupaksi kävisi ja laitetuksi tulisi.

Hamburgilla samoin kuin muillakin kauppakaupungeilla on n.s. pörssinsä -- muhkea rakennus, johon seudun kauppijaat, kauppain välittäjät, laivain isännät ja katteinit kokoutuvat määrättyinä päivinä ja tunteina tuumimaan kaikesta, mitä kaupantekoon kuuluu, ja pitämään kullan, arvopaperien ja tavarain huutokauppoja. Myös nähdään kauppakertomusten keralla näytteitä tavaroista, joita siellä myydään.