Part 1

Produced by Tapio Riikonen

MAANTIETEELLISIÄ KUVAELMIA ERITYISISTÄ MAISTA JA KANSOISTA

Kirja Kouluille ja Kodeille

Karl Kastman'in ja Thor Brunius'en toimittamana.

Kolmannesta parannetusta painoksesta suomentnut ja Suomea koskevan osan lisännyt K. K--s.

Helsingissä 1882. G. W. Edlund, kustantaja. J. C. Frenckell'in ja Pojan kirjapainossa.

SISÄLLYS:

_Euroopa_, Mauer'in, Fix'in y.m.m. mukaan Suomen luonto, K. F. Ignatius'en mukaan Suomen kansasta, Z. Topelius'en mukaan Helsingin satama Kansan luonne ja tavat Saarijärven pitäjässä, Runeberg'in mukaan Saima, Topelius'en mukaan Punkaharju, Topelius'en mukaan Imatra, Topelius'en mukaan Oulunjoki, Topelius'en mukaan Aavasaksa, Topelius'en mukaan Venäjä, Pommerilaisen lukukirjan mukaan Venäläiset, J. C. Petrin mukaan Pietari-Moskova, Hellwald'in y.m. mukaan Etelä-Venäjän arot, Klöden'in y.m. mukaan Ruotsin luonto, E. G. Geijeri'iltä Lappalaiset, Päivärinnan mukaan Tukholman asema, J. F. Barh'in mukaan Tukholman linna, Päivärinnan mukaan Norjan luonto, Schübeler'in mukaan Hammarfest, Gustaf Thmée'n mukaan Seelanti ja Kyöpenhamina, Meijer'in ja Müggen mukaan Meriheittomaat Schleswig'in länsirannikolla, Richelieu'lta Islanti, Schouwe'n y.m. mukaan Brittein valtakunta, Pommerilaisen lukukirjan mukaan Englantilaiset, Hellwald'in y.m. mukaan Skotlannin ylämaan asukkaat, Schopenhauer'ilta Irlantilaisen kansan köyhyys, Richia'lta Lontoo, S. Petersen'iltä Lontoon laivatokat, M. Schlesinger'iltä Englantilaiset kilpa-ajajat, S. Petersen'in mukaan Elämä Englannin kivihiilikaivoksissa, S. Petersen'in mukaan Ranska, Berthelt'iltä Parisin eläintarha, Carus'in ja Bellstab'in mukaan La Cité (Saint Louis'in saari), Schöppner'in mukaan Les Lambes'in hietanummi. Westerberg''iltä Toulon, Berthelt'in mukaan Silkin viljeleminen, Stichler'in mukaan Ranskalaiset, Hellwald'in mukaan Mont Blanc, Onkel Brisson'in iltakertomusten mukaan Belgia ja sen asukkaat, Kutzner'in, Daniel'in ja Riehl'in mukaan Alankomaat (Hollanti), Pommerilaisen lukukirjan mukaan Broek, Mauer'ilta Saksan rannikko, A. Lewald'ilta Hamburg, Kutzner'ilta, Daniel'ilta y.m. Rhein, Bugenhagen'in mukaan Viinimaa, J. Mauer'ilta Böhmi ja sen kansa, Thornton'in mukaan Erzgebirge, Engelhardt'ilta Karlsbad, Meijer'iltä Tyrolilainen, Duller'ilta Wieliczkan suolakaivokset, Scholz'ilta Schweiz, Mauer'ilta Vuorivuohen pyynti, Vogler'ilta Hispania ja Portugali, Pommerilaisen lukukirjan mukaan Italia, Pommerilaisen lukukirjan mukaan Venedig (Venezia), Berthelt'in mukaan Rooma (Rom), Hellwald'in y.m. mukaan Karnevali, Göthen mukaan Etna, Richter'in, Hogg'en y.m. mukaan Herkulanum ja Pompeji, von Grabe'n mukaan Neapelin katuelämä, Mayer'ilta Kreikkaan maa, Kold'ilta Kreikkalaiset, Kold'ilta Olympia, Meyer'ilta Konstantinopoli, J. Murhard'in y.m. mukaan Turkkilaiset Turkkilaisten hautajaiset ja hautajaistavat, Andersen'in y.m. mukaan

_Aasia_, Gruben mukaan Siperia, Berthelt'in mukaan Tutkimusmatkoja Pohjoisella Jäämerellä ennen Koillisväylän löytämistä, Josef Lindquist'iltä Koillisväylä, Josef Lindquist'iltä Tsjuktsjit, Josef Lindquist'iltä Matkustus Siperian virroilla, Hansteen'in mukaan Itä-Aasian arot, Berthelt'in mukaan Bokharan elämä, Wamberg'in mukaan Japani ja sen asukkaat, B. Heinen, Siebod'in y.m. mukaan Japanilainen huone Tokio (ennen Jedo), Hellwald'in y.m. mukaan Kiinalaiset, Mauer'in mukaan Kananhöyhenhuone Pekingissä, tanskalaisen kuukauslehden mukaan Eräs päivällinen Kiinassa, Billen matkustuksesta maan ympäri Hautajaiset Kiinassa, Davis'in mukaan Java, Kutzner'in ja Schleiden'in mukaan Dajakit Borneon saarella, "Das Ausland'in" mukaan India, Mauer'ilta Benares, Meyer'in mukaan Persia ja Persialaiset, Nösfelt'iltä Pidot erään ylhäisen Persialaisen luona, Kotzebue'lta Arabia, Krappen ja Bougemont'in mukaan Kahvipuu, Stichler'iltä Sinai, R. von Kraemer'in mukaan Jerusalem, R. von Kraemer'in mukaan Omar'in Moskee ja pyhänhaudan kirkko, R. von Kraemer'in mukaan Libanon setripuut, Bässler'in ja Kutzner'in mukaan

_Afrika_, Mauer'in ja Erslev'in mukaan Egypti ja sen asukkaat, Barthy'n ja Döbel'in mukaan Aleksandria. -- Kaivo, Hellwald'in y.m. mukaan Egyptiläinen rakennustaide, Wetter'iltä Dervischiläiset, R. von Kraemer'in mukaan Jalopeuran pyynti pohjoisessa Afrikassa, norjalaisesta kuukauslehdestä Sahara, Anhaltilaisesta lukukirjasta Dahomein neekerivaltakunta, Forbes'in mukaan Kapmaa, Anhaltilaisesta lukukirjasta Buschmaanit, Nösfelt'in mukaan

_Amerika_, Hellwald'in y.m. mukaan Vihantamaa (Grönlanti), Straus'ilta ja Löffler'ilta Eskimot, saksalaisesta aikakauskirjasta Malemutilaiset, Hellwald'in mukaan Niagaran putous, Berthelt'in y.m. mukaan New-York, Berthelt'in y.m. mukaan Kotielämä Yhdysvalloissa, Kutzner'in mukaan Indianit, C. W. Kastman'in mukaan Amerikaan muuttaminen, C. W. Kastman'in mukaan Mississipin ruohotasangot (Prairiet), saksalaisen lukukirjan mukaan Prairie (ruohotasanko) tulessa, Marryat'in mukaan Kalifornia, Mauer'in y.m. mukaan San Francisco, Kaunegiesser'in mukaan Kiinalaiset, Hellwald'in mukaan Elämä Mexikossa, Hellwald'in mukaan Kansanhuvit Mexikossa, Mason'in mukaan Habana, Ziegler'in y.m. mukaan Etelä-Amerikan Llamas. Orinoco, Berthelt'iltä Brasilialaisten tavat ja elämänlaatu, Guthsmuths'ilta Amazon-virta, Münsterberg'iläisestä lukukirjasta Rio Janeiro, Nösfelt'iltä Eräs päivä Perun ylängöllä, Tschudi'ltä Matkustus Magdalena-virralla, Andrén mukaan Patagonialaiset, Müller'in mukaan

_Australia_, Münsterberg'iläisestä lukukirjasta Tahiti, Münsterberg'iläisestä lukukirjasta Uusi Seelanti, Münsterberg'iläisestä lukukirjasta

EUROOPA.

Euroopan pinta-ala on 180,000 maatieteellistä peninknlmaa. Idässä yhdistyy se Aasiaan. Jos tahtoisimme matkustaa näiden molempain maanosain rajaa päästä päähän, niin olisi meidän kulettava 360 peninkulmaa. Kaikkia muita Euroopan sivuja rajoittaa meri, jonka tähden sitä voidaankin pitää suurena niemimaana.

Jos emme ota niemimaita lukuun, muodostaa Euroopan manner kolmion, jonka yksi kulma on Urali-vuorten pohjaispäässä, toinen Kaspian meressä ja kolmas Biskajan lahdessa. Tästä pistäytyy viisi suurta niemimaata: kaksi pohjaiseen ja kolme etelään. Eteläiset niemimaat ovat Välimeressä; ne alkavat maanosan päävuorista; ne kasvavat niistä, niinkuin puu kasvaa juurestaan. Päävuorten haarat risteilevät niitä, niinkuin lehden hermot lehteä. Pohjaiset niemimaat muodostavat Atlantin meren rantamia. Syrjäisen asemansa ja vähemmän suosiollisen ilmanalansa tähden nämä eivät ole saavuttaneet edellisten merkitystä ihmiskehityksen historiassa. Euroopaan kuuluu vielä joukko saaria, jotka kylpevät sitä ympäröivän meren aalloissa. Nämä lukuisat saaret ja niemet tekevät keskusliikkeen sen erityisten osain ja toisten maaosain kesken helpoksi ja vilkkaaksi. Euroopan kansat ovatkin kerinneet korkeammalle kehityskannalle, kuin muiden maaosain asukkaat, sillä kansain keskusliike edistää suuresti sivistystä.

Suuri vaihtelevaisuus ilmautuu myös Euroopan pinnan muodostuksessa. Ei missään muussa maaosassa vuorijaksot, vuoriryhmät, ylä- ja alatasangot, laaksot, järvet ja virrat niin vaihtele keskenään kuin Euroopassa. Suurin osa Euroopaa on kuitenkin alankoa. Maaosan itäinen puoli, aina Pohjanmereen saakka, kuuluu siihen. Keskeltä mannerta kohoavat Alpit korkeuteen. Niinkin korkeat kuin nämä ovat, ovat ne ainoastaan vähennyskuvia muiden maaosain suurten vuorien rinnalla. Euroopassa ei ole niin korkeita vuorten kukkuloita, kuin muissa maaosissa; ei myöskään täällä ole niin voimallisia virtoja, niin jättiläismäisiä kasveja ja eläimiä kuin niissä; ei Euroopa voi niiden tavoin kerskailla ilmanalan ja lämpöisyyden "ylenpalttisuudesta." Euroopan tunnusmerkki on "kohtuullinen." Ja senpätähden se onkin joutunut "ihmisen korkeimman henkisen työn" kodiksi.

Euroopan vuoret ovat myös suuren virtajoukon lähteinä. Idässä on virtoja enemmän ja suurempia, kuin lännessä. Euroopan suurin virta, Volga, on myös itäisin. Mitä idemmä Euroopaa mennään, sitä enemmän Aasian kaltaiseksi Euroopa muuttuu. Virtojen keralla on täällä suuri jakso järviäkin. Ne ovat hyvin eritavalla sijoiteltuina; enin niitä kuitenkin on Itämeren tienoilla. Nämä lukuisat järvet ja virrat eivät ainoastaan siunaa Euroopaa tarpeellisella vedellä, vaan ne myös edistävät keskusliikettä ja antavat voiman lukemattomille teollisuuslaitoksille.

Euroopan ilmanala on, niinkuin sen pintakin, suotuisa niin aineelliselle, kuin hengellisellekin kehitykselle. Tosin kesä on täällä aivan toisenlainen kuin talvi; vuoriseudut toisenlaiset kuin laaksot; eteläiset seudut toisenlaiset kuin pohjaiset; ylenpalttinen kylmyys eli lämpöisyys, kosteus eli kuivuus kohtaa sitä tosin harvoin ja harvoissa seuduissa. Maaosan keskiseudut varsinkin saavat iloita lauhkeasta ilmanalasta, jossa niin ruumis kuin sielukin voi säännöllisesti kehittäidä.

Suuri siunaus Euroopalaisille on, että talvi niin verkalleen täällä muuttuu kesäksi ja kesä talveksi. Ainoastaan maaosan pohjaisimmissa osissa seuraa pitkää ja kylmää talvea lyhyt ja kuuma kesä.

Euroopa ei voi lämpöisten maiden kanssa kilpailla luonnontuotteiden moninaisuuksilla ja hedelmillä. Luonto näyttää sen huonosti varustaneen. Sillä monta sen parhaista kasveista on muualta tuotua; esim. ruis, vehnä ja peruna. Hedelmiä vanhaan aikaan tunnettiin ainoastaan muutamia omena- ja päärona-lajeja. Kirsimarjat tuotiin Vähä-Aasiasta, persikat Persiasta; appelsiinit Kiinasta; Keskisestä Aasiasta olimme saaneet sitruunit, meluunit, viikunat ja viinin. Mutta sekin on Euroopan suuri etu, että se voi toisten maiden tuotteita itselleen kotiinnuttaa. Parhaimmat hedelmä- ja viljamaat ovat 42-60° pohjaisten leveysasteiden välillä.

Eläinmaailmankin suhteen on Euroopa muita maaosia köyhempi, mutta mielellään se onkin niiden määrällisittä ja vaivaloisitta pedoitta, koska sillä on runsaasti maanviljelykselle ja ihmisten elannolle hyödyllisiä eläimiä.

Euroopan väkiluku nousee yli 300 miljoonan ihmisen. Suurin osa niistä kuuluu Kaukaasialaiseen eli valkoiseen ihmisrotuun; noin 17 miljoonaa on Mongolilaista rotua; niitä ovat Samojedit, Lappalaiset, Suomalaiset ja Turkkilaiset pohjaisimmassa, itäisessä ja eteläisessä Euroopassa.

Euroopan suurimmat kansakunnat, Slavilaiset, Germanilaiset ja Roomalaiset jakavat maaosan kolmeen pääosaan: Slavilainen Euroopa idässä (Venäjä, suurin osa Itävaltaa ja Euroopalainen Turkki); Germanilainen, pohjainen, ja keskinen Euroopa ja lopuksi Roomalainen etelässä ja lounassa (Italia, Hispania, Portugali ja Ranska).

Uskonnon suhteen Euroopan kansat jaetaan niin, että muhametiläisiin luetaan vähän neljän miljoonan ylitse (Euroopalaisessa Turkissa), noin kolme miljoonaa Juutalaisia ja muutama tuhat pakanoita, nim. Lappalaisia ja Samojedilaisia; muut Euroopan asukkaat kuuluvat kristittyihin. Kristinopin neljästä eri tunnustuksesta kuuluu Suomalaiset, Ruotsalaiset, Norjalaiset ja pohjaiset Saksalaiset Lutherin oppiin; Englantilaiset ja Schweitsiläiset reformeerattuun oppiin; Germanilaiset kansat tunnustavat protestanttista oppia. Etelässä Roomalaiskansoilla on Roomalais-katolilainen ja idässä, Slaavilaisilla Kreikkalais-katolilainen oppi. Armenialaiset kristityt asuvat hajallaan osaksi Turkin maalla, osaksi Itävallan keisarikunnan läntisissä osissa ja eteläisessä Venäjässä.

Muihin maailman osiin verraten on Euroopassa pellon viljeleminen, teollisuus ja kauppa korkeimmalle kerinnyt. Ihmishenki on täällä anastanut suurimman vallan ulkonaisen luonnon ylitse, ja Euroopalaiset kohoavat hengellisellä sivistyksellään yhä enemmän muiden maaosain asukkaiden edelle. Euroopa täyttää kalliin tehtävänsä siinä, että se levittää sivistystä maan kansoille.

Suomen luonto.

Niinkuin Suomen mannermaa verrannollisesti myöhään ja vuosituhansia kestäneistä luonnonvoimain yhtämittaisesta vaikutuksesta vähitellen on kohonnut meren "utuisista lainehista", samoin on tämä maa vasta myöhään ja sitä myöten, kuin inhimillinen sivistys on levinnyt pohjaiseen päin, vähitellen astunut näkyviin siitä pimeydestä, joka historian ensiaikoina kätki tieteeltä suurimman osan maanpiiristä.[1]

Vanhempina aikoina oli Suomen niemi arvattavasti saarena, jonka Itämeren ja Vienanmeren yhteiset vedet eroittivat Itä-Euroopan mantereesta. Jos ottaa kartan käteensä ja siihen vetää leveän juovan Suomenlahden itärannasta Laatokan ja Äänisjärven poikki Onegalahteen, osoitettanee samalla sen suuren muinaisen salmen tahi sisämeren syvin väylä, jonka kautta aallot ikivanhoina aikoina vierivät vuorottain toisesta valtamerestä toiseen. Tätä paitsi näyttää koko Suomenmaan puoli-kuivanneen epätasaisen merenpohjalta, jonka kukkulat muinoin lienevät erityisinä saarina kohonneet ulapasta, joka vielä sitä ennen niitäkin virutteli. Kaikki sen syvennykset ovat täynnä järviä ja itse maakin on vielä suurimmaksi osaksi vesiperäistä, sisältäen isoja soita ja nevoja, joiden kuivettumista luonto ja ihmistyö lakkaamatta edistävät.

Suomi on korkeuden suhteen osa isosta itä-euroopalaisesta alangosta, vaan maanpinnan luonnon suhteen Skandinavialaisen tunturiylängön haara tai jatko. Se on kalliomaa, niinkuin Skandinavia, ja sen epätasaisella pinnalla vaihtelee yhtenään kumpuja ja laaksoja; mutta nämä epätasaisuudet ovat vähäpätöisiä ja ansaitsevat tuskin vuorien nimitystä. Tämä, niinkuin myös lukuisat vesijaksot, antaa "tuhatjärviselle maalle" sen omituisuuden. Siinä ei ole mitään, joka katsojassa nostaisi semmoisia hämmästyksen tunteita, kuin esim. Sveitsin (Schweitz'in) tai Norjan pilvenkorkuiset vuorenhuiput, valtameren mahtavat hyökkyaallot taikka se kuolemantapainen äänettömyys, mikä vallitsee äärettömällä lakealla tahi erämaalla. Suomen luontoa ei sovi myöskään sanoa iloiseksi ja sulokkaaksi, sillä sen kunnaat eivät ole viinimäkiä eikä sen laaksot rehoittelevia kukkaisnurmia. Suomen luonnolla on kuitenkin erityinen viehättävä kauneutensa, joka tekee, että se, ainakin Suomalaisen silmissä, vetää vertoja jokaisen muun maan luonnolle. Tämän kauneuden pääomituisuus on sen vakavuus ja tyyneys. Meidän harjuilla ja kummuilla, joiden ohuen maapeitteen alta kova graniiti usein pistää näkyviin, kohoavat synkät, ikiviheriät havumetsät suojelevina vartijoina jokaisen viljellyn laakson, jokaisen lehtosaarisen järven ympärillä. Tämmöisen luonnon tyyneys ei ole verrattava erämaan hiljaisuuteen. Henkeä päinvastoin huomataan täällä kaikkialla. Milloin lukemattomia pieniä vuorenkumpuja tahi kivimäkiä, milloin soikeita hietaharjuja ja leveitä kankaita, -- laaksoja, joissa vaihtelee lehtimetsää, viljamaita ja ihmisasuntoja, vesiä, jotka koskina kohahtelevat ja juoksevat sitte solisten eteenpäin. Näistä sopisi sanoa, että Ahti niissä soittelee, miten kansanrunoissa metsätkin kanteletta soittelevat, ja Tapiolan ehtoisan emännän herättää aamusin metsän piian simapilli. "Kohinat koskien ja huminat honkien" ovat meidän maan luontoa. Mutta sen omituisena, ihmeellisenä pohjasävelenä on sittenkin joku vienonsuruisen tyyneyden vivahdus. Jokainen matkustaja, joka sisämaan ihanilta kummuilta on luonut silmänsä siihen maiden ja vesien paljouteen, mikä vaihtelevina kuvina avautuu hänen eteensä, tietää myöskin näiden kuvain häntä enimmin miellyttäneen, kun rauhallinen tyyneys niitä hallitsi ja järvet peilikirkkaina lepäsivät, metsäisten niemien ja saarien kaunistamina.

Vaikka pääpiirteet Suomen luonnosta ovatkin samat, on sen eri maakunnilla kuitenkin omituinen luonteensa.[2] Ivalojoen alisella varrella nähdään Suomen pohjoisimmat pellot.

Etelä-Pohjanmaan rinteen muodostaa joukko yhdensuuntaisia jokilaaksoja, toisistaan eroitetut harjuilla, jotka, niinkuin kylkiluut ruumiissa, käyvät Maanselästä meren rantaan. Kukin jokiala on vanhastaan ollut eri seutukuntana. Viljelys on levinnyt jokivarsia myöten, suusta alkaen, jonne rakennettiin ensimmäiset kirkot, sen lähteisin asti. Sentähden onkin Pohjanmaa viime aikoihin saakka ollut niin omituisesti jaettuna kirkollisessa ja hallinnollisessa suhteessa, että melkein kaikki sen pitäjät, pitkinä ja kaitaisina vöinä, ovat ulettuneet koko maakunnan poikki merestä Suomenselkään asti. Viljeltyjen jokilaaksojen, jotka tavallisesti ovat tiheästi yhden ja kahden virstan levyiseltä asutuita, välit ovat metsää, matalia vuoren töyriä, avaroita, viljeltäväksi kelpaavia soita ja pohjoisempana myös hietakankaita. Yleensä maanpinta on täällä maamme tasaisinta.

Ihan toisenlainen on Savo-Karjalan rinne. Tämä seutu, joka kenties on järvistä rikkain koko maan päällä, on samassa hyvin mäkistä maata. Sen poikki käy korkeita, jyrkkiä hietaharjuja, usein yhteen suuntaan, melkein pohjaisesta etelään, ja näiden välillä kohoaa pitkinä riveinä yksinäisiä kumpuja. Laaksot näiden ylänteiden välillä ovat pienet ja ahtaat. Veteliä soita on yltäkyllin. Vaikka maa on kovin kivistä, menestyy kuitenkin ruoho ja vilja oivallisesti. Savossa on huomattava vielä se omituinen seikka, että, paitsi järvenrantoja, tavallisesti vain harjut ovat viljelysmaina. Selänteiden harjuilla on kyliä ja peltoja; laaksot sitä vastaan ovat täynnä tiheitä lehtoja. Savon maisema, kummulta katsottuna kauniina kesäaamuna, on kuva, täynnä viehättävää ihanuutta. Katsojan jalkojen alla lehtipuiden latvat leviävät vaaleanviheriäisenä verhona, jonka takaa paikoin välähtelee ympäri suikertelevain järvien sinertävä vesi. Loitompana kohouupi harjuja harjujen takaa; niiden selänteillä vaihetellen haamoittaa harmaita kyliä, kellertäviä viljavainioita ja vihanta viidakko.

Niinkuin Savo-Karjalan, samoin Hämeenkin rinteellä alati vaihtelee vuoria ja laaksoja, maata ja vettä; mutta tämän yhtäläisyyden ohessa on kuitenkin näiden maakuntain ulkomuoto vallan erilainen. Hämeen metsät ovat enimmiten männistöä ja kuusistoa. Ne eivät ole ikäänkuin harjujen välisiin laaksoihin tungettuna, vaan kohoavat näiden kupeilla ja kukkuloilla suojelevina vartijoina katselemaan avaroita viljamaita ja kauniita saarikkaita järviä, jotka leviävät niiden jalkojen juuressa. Hämeen luonto osoittaa monta vuosisataa vanhemman viljelyksen jälkiä kuin Savon. Se on iloisempi, niinkuin kasvullisuuskin on yleensä rikkaampi. Vahteria ja pähkinäpuita kasvaa eteläosassa itsestään ja peltojenkin tuotteet ovat moninaisempia. Paitsi Etelä-Pohjanmaan, Savon ja Karjalan tavallisia viljakasveja ruista, ohraa ja kauraa sekä perunoita, nähdään täällä pellavan, herneen, vehnän y.m. rehoittavan pelloissa. Pohjais-Häme on Suomen metsärikkaimpia seutuja, joista vuosittain suuret hirsilautat sahoille uiskentelevat. Valitettavasti ovat paikoittain taajat alat kulovalkeilla ja järjettömillä metsän haaskuilla joutuneet ihan paljaiksi ja muuttuneet autioiksi kanervakankaiksi.

Satakunnan sisämaassa on luonto ylipäänsä samanlainen kuin Hämeessä. Satakunnan vedet ovat ylimalkain muita maamme vesiä virtavampia ja koskisempia. Suomessa ei muualla olekaan niin runsaasti vesivoimaa kuin täällä, eikä tätä voimaa muualla ole teollisuuden palvelukseen yhtä paljon käytetty. Maakunnan poikki käy harju luoteesta kaakkoon; sen ovat vedet monissa paikoin (Kyröskoskella, Tampereella, Kaivannolla ja Kostiassa) katkaisseet ja muutamat osat siitä, kuten Pyynikkeen ja Kangasalan harjut lähitienoinensa, ovat kauniimpia seutuja, joita Suomen luonto on tuottanut. Satakunnan pohjaisosassa leviää Suomenselkä ylhäiseksi, autioksi hiekkatasangoksi, jonka laiha maanlaatu suo harvalle väestölle niukan ja usein riittämättömänkin elatuksen. Sitä vastoin on Kokemäenjoen laakso paraiten viljeltyjä ja tiheimmin asuttuja seutuja koko Suomessa.

Suomenlahtea kohden kallistuva rannikko eteläpuolella Salpausselkää on suurimmalta osalta Uudenmaan maakuntaa. Täälläkin on maanpinta yleensä sangen epätasainen, paitsi itäpuolella, jossa verrattain matalain vuorien välillä useasti tavataan varsin isoja ja hedelmällisiä tasankoja. Laaksopaikat Salpausselän ja Lohjanselän kulmauksessa ovat luonnoltaan Hämeen kaltaisia. Metsäiset kummut, kauniit järvet ja iloiset, viljellyt laaksot vaihtelevat keskenänsä; ainoa erilaisuus seutujen ulkomuodossa on eteläisemmän ilmanalan ja tiheämmän väestön tuottama. Uudenmaan saariston sisäpuoliset osat ovat rikkaat luonnonkauniista paikoista, joiden ihanuutta viljelys ja taitoisuus ovat enentäneet. Uudellamaalla on sangen paljon muhkeita herraskartanoita, jotka, samoin kuin hyvin rakennetut talonpoikaistalot, viljavat pellot ja yleensä huolellisemmasti hoidetut metsät, osoittavat jo vakaantunutta viljelystä, jossa ei ole enää jälkiä uutistalolaisen tavoista.

Itämeren-puolinen rannikko, Varsinais-Suomi on avaroin saaristoineen Suomen sivistyksen vanhin pesäpaikka. Rannikon, jonka vedet leikkaavat rikki lukemattomiksi saariksi, niemiksi ja lahdelmiksi, muodostaa korkeat, usein äkkijyrkät vuoret sekä pienet, hyvin viljellyt pellot. Viljelys ei ole missään, niinkuin täällä, haltuunsa ottanut jok'ainoata, siihen kelvollista maatilkkua. Tällä seudulla, jossa on lämpöisin ilmanala Suomen manteretta, nähdään hedelmäpuistoja enimpien talojen, vieläpä monen torpankin vieressä; mehiläishoito on jokseenkin levinnyt, ja metsissä tavataan tammia, saarnia, niinipuita, jalavia, vahteria y.m. puun lajeja, jotka eivät kuulu Pohjais-Suomen kasvistoon. Saaristossa on sangen paljon luonnon ihania paikkoja, niinkuin runoilijain ylistämä, tuuheata tammistoa kasvava Ruissalo y.m. Enimmät Suomen entisaikain muistot kohtaavat myös meitä täällä, jossa "jokainen herrastalo on muistomerkkinä ja jokainen kirkko urhojen hautana."

Ahvenanmaan saari, joka ympärillä olevain saari- ja luotoryhmäin kanssa tekee eri maakunnan, on täynnä pieniä kumpuja sekä lahtien ja vuonojen rikki leikkaama; sen pinnalla vaihtelee matalia kallioita tahi ohuella multakerroksella peitettyjä kunnaita ja viljavia, vaikk'ei erittäin laajoja peltoja. Hedelmällinen, merkelin-sekainen maa sekä meren tuottama lauhkea ilmanala on täällä luonut runsaamman ja mehevämmän kasvullisuuden, kuin missäkään muussa Suomen maakunnassa. Niityt ovat kuuluisat mehukkaasta vihannuudestaan ja suovat karjalle voimallista ruokaa, josta syystä karjantuotteet vanhastaan ovat olleet tärkeä osa Ahvenanmaan vientitavaroista. Yleensä on tuon pienen saarimaakunnan luonto iloinen ja miellyttävä.

Suomen kansasta.

Tämä on Suomen kansan kartta: Itäisessä osassa maata: Karjalassa, Savossa, pohjaisessa ja koillisessa osassa Pohjanmaata asuu Karjalaisia. Länsi-osassa maata: Hämeessä, Satakunnassa, Varsinais-Suomessa, Uudenmaan pohjais-osassa ja Pohjanmaan kaakkois-osassa asuu Hämäläisiä. Etelä-osassa Uuttamaata, Pohjanmaan eteläpuolisella rannalla ja Ahvenanmaan saaristossa asuu Ruotsin sukuista kansaa. Etelä-Suomeen on muuttanut vähäinen luku Venäläisiä, ja lisäksi asuu maassa muutamia Saksalaisia, Englantilaisia, Franskalaisia, Norjalaisia sekä joitakuita muitakin kansalaisia.

Tässä maassa asuu siis erisukuista ja erikielistä kansaa. Sadasta Suomen asukkaasta on 86 henkeä suomalaista sukua, 12 ruotsalaista, 1 venäläistä, 1 muuta, enimmästi saksalaista sukuperää. Mutta niin on sanottu, että kaikki, jotka pitävät ja rakastavat tätä maata isänmaanansa, -- kaikki, jotka seuraavat tämän maan lakia ja tekevät työtä sen hyväksi, ovat yksi kansa. Heidät yhdistää heidän rakkautensa, kuuliaisuutensa ja yhteinen hyvänsä. Jos merimiehiä, jotka ovat sukuisin eri kansoista, purjehtii samassa laivassa aavalla merellä, niin täytyyhän heidän sovinnossa tehdä työtä päästäkseen satamaan; muutoin häviäisi laiva ja he kaikki. Ja samalla tavalla, jos Jumala on yhdistänyt asukkaita eri suvuista samalla maakappaaleella asumaan samalla edesvastauksella, niin täytyyhän heidänkin pysyä sovinnossa keskenään, että he menestyisivät ja etteivät muut sovinnollisemmat kansat ottaisi heiltä heidän perittyä maatansa. Heidän täytyy olla kuin yksi miesi, sydän kiinnitettynä isänmaahan.