Part 8

"Ja mitkä suunnitelmanne ovat epäonnistuneet?"

"Ruotsissa on keksitty kirjapainomme. Sain juuri tänään sähkösanoman siitä."

Kivinen nauroi sielussaan. Olle oli siis hoitanut asiansa.

"Ja sitten Englannissa! Länkisääri-Smith paljastettiin, mutta hänet paljastettiin petoksella, väärennetyllä paperilla. Kuka oli sen tehnyt?"

Tohtori raivosi. Hän puhui hiljaa, katkonaisesti, mutta sairaaloisen kiihkeästi, ja hänen sanoistaan ja hänen äänestään kuvastui pohjaton viha ja ääretön tuska. Kivinen tunsi kammoa. Hän sai aivan odottamatta kurkistaa salattuihin, mustiin syvyyksiin ihmissielussa sellaisessa, jolle ei ollut mikään pyhää, josta koko maailma oli vain välikappale päämäärän toteuttamiseksi, ja tämä oli kosto, mistä, sitä ei tohtori sanonut, mutta ilmeisestikin jostakin todellisesta tai kuvitellusta vääryydestä, ja tuohon koston päämäärään oli sekoittunut käsittämätön, sekava ja haaveellinen toivo jostakin tulevaisesta ihanneolotilasta, jonka saavuttamiseksi olivat kaikki keinot, eivät vain luvallisia, vaan myös välttämättömiä. Kivinen tunsi vastustamattomasti tempautuvansa mukaan, tajuten vain hämärästi, että hänen edessään oli mitä mielenkiintoisin ja yllättävin hermolääkärin tutkimusaihe.

Tohtori puhui itsensä väsyksiin. Sitten hän äkkiä vajosi nojatuoliin. Kivinen tunsi ikäänkuin heränneensä painajaisunesta ja huokasi salaa helpoituksesta. Tohtorin puhe ja olento vaikutti hypnotisoivasti, aivan samalla tavalla kuin hän oli huomannut kiihkeitten venäläisten sotamiesten vaikuttavan kehittymättömään, lapsenasteella olevaan kuulijakuntaansa kaikenlaisissa kiihoituskokouksissa.

"Odottakaa!" virkkoi tohtori pitkän vaitiolon jälkeen tavallisella äänellä, ryhtyen kirjoittamaan. Kivinen ei vastannut mitään.

Tohtori kirjoitti noin puoli tuntia, taittoi kirjoittamansa arkit kokoon ja pisti ne kirjekuoreen.

"Tässä on toimintaohjeet toverillenne Englannissa. Te saatte ne viedä muutamalle laivamiehelle, joka palvelee valtamerilaivalla. Hän toimittaa ne perille. Itse en voi mennä. Osoite on tämä."

Tohtori kirjoitti osoitteen paperille ja antoi Kivisen sen lukea, jonka jälkeen hän repi paperin pieniksi palasiksi ja heitti palaset uuniin.

"Teidän tehtävänne on seuraava: menette huomenna tämän osoitteen mukaan" (tohtori kirjoitti jälleen paperille) "ja kysytte sieltä isäntää. Hän neuvoo teille muut tarvittavat henkilöt. Te saatte paikan hänen konttoristinaan. New-Yorkissa vallitsee satamatyöläisten ja merimiesten keskuudessa suuri tyytymättömyys, ja meidän tehtävämme on tämän tyytymättömyyden lietsominen lakoksi. Tarkemmat ohjeet saatte myöhemmin. Miten ovat muuten raha-asianne?"

"Kassani alkaa loppua, sillä toverillani oli suurin osa rahoja."

"Kas tässä!" Tohtori ojensi pinkan viidensadandollarin seteleitä, jonka hän otti kirjoituspöydän laatikosta.

"Rahaa ei ole säästettävä. Onnistuminen on pääasia."

"Hyvä."

Tohtori riisui iltanuttunsa ja puki ylleen vierailupuvun. Kivinen odotti.

"Nyt on kaikki selvä. Saatte mennä. Huomenna klo 11 aamulla."

Kivinen kumarsi ja poistui. Tultuaan seurusteluhuoneeseen hän teki Hoperille melkein huomaamattoman merkin. Ameriikkalainen pisti lehden rauhallisesti hyllylle, nousi ja lähti astumaan ylös. Parin minuutin kuluttua hän oli kadulla, jossa Kivinen odotti.

"Tohtoria on seurattava. Minä näin hänen pöydällään sähkösanoman, joka oli lähetetty Buenos Airesista. Tuossa...!"

Tohtori astui juuri kadulle. Kivinen käänsi selkänsä ja tarkasteli näyteikkunaa toisella puolen katua. Hoper katseli tohtorin kulkua. Hän näkyi ensin epäröivän, ottaako auton, mutta teki sitten päätöksensä ja lähti jalan. Ilma olikin kaunis ja raitis.

Miehet seurasivat häntä varjoina jälessä. Tohtori käveli reippaasti ja nopeasti, vilkuilematta taakseen. Hän ei nähtävästi epäillytkään, että häntä seurattaisiin.

"Ahaa, sähkösanomakonttori!" virkkoi Hoper. Ja aivan oikein, tohtori menikin sähkösanomakonttoriin.

Miehet pitivät lyhyen neuvottelun, jonka jälkeen he menivät toiselle ovelle, josta virkailijat kulkivat.

"Missä on päällikkö?" kysyi Hoper muutamalta neitoselta.

"Täällä, olkaa hyvä!" Heidät johdatettiin toiseen huoneeseen. Päällikkö, vanhahko mies aito virkamiestyyppiä, astui heitä vastaan. Hoper näytti hänelle salapoliisimerkkiään ja valtakirjaansa. He keskustelivat hetkisen hiljaa.

"Niin, tämä on oikeastaan vastoin määräyksiä, mutta voidaanhan sensuuri toimittaa teidänkin tieten. Odottakaa!"

Päällikkö poistui hetkeksi ja tuli takaisin kädessään kaksi sähkösanomakaavaketta. Ne olivat tohtorin kirjoittamat. Molemmat olivat Buenos Airesiin. Toinen oli Argentiinan valtiopankille määräys maksaa Pedro Huelpalle kolmesataatuhatta dollaria ja toinen samaiselle Huelpalle, jossa ilmoitettiin, että hän voi nostaa summan esittämällä tämän sähkösanoman. Rahat maksettaisiin jonkun don José Antesin tililtä.

Hoper päästi pitkän vihellyksen, luettuaan sähkösanomat.

"Jaa, meidän aikamme! Nykyään toimitetaan vallankumouksiakin äärettömän yksinkertaisesti, nopeasti ja vaivattomasti. Sähkösanoman avulla. Pieni maksumääräys, ja hallitus kukistuu. Mutta ehei! Jos kerran vallankumous voidaan suorittaa kahdella sähkösanomalla, niin vastavallankumous voidaan toimittaa yhdellä."

Hoper sieppasi sähkösanomakaavakkeen ja kirjoitti:

"Poliisimestari. Buenos Aires. Vangitkaa Pedro Huelpa, osoite... Takavarikoikaa don José Antesin tilillä olevat rahat valtakunnanpankista. Yhteydessä Ralphstonin kanssa. Tarkemmin myöhemmin. Hoper."

Hoper kääntyi päällikön puoleen. -- "Pyytäisin teitä toimittamaan niin, että minun sähkösanomani joutuu perille hiukan aikaisemmin."

"Kyllä."

"Hyvästi siis ja paljon kiitoksia. Buenos Airesin vallankumouksen perään voi asettaa pisteen."

23.

Vastavallankumoukselliset tekevät pari laskuvirhettä, joiden johdosta Koskela turvautuu saksankielentaitoonsa.

Kivinen puristi hiukan hermostuneena revolveria taskussaan, ajaessaan autolla salaiseen kokoukseen. Hoper, Cotter, Koskela ja hän olivat jo edellisenä iltana pitäneet yhteisen neuvottelun ja päättäneet kerta kaikkiaan tehdä lopun bolshevistisesta myyräntyöstä New-Yorkissa. Päätökseen oli vaikuttanut viranomaisten taholta lausuttu toivomus, ettei lakkokiihoitusta saisi päästää alullekaan, pahentamaan ennestäänkin huonoa asemaa, kun lakko kaikesta päättäen kuitenkin oli puhkeava. Bolsheviikit muuttaisivat palkkalakon poliittiseksi, jonka tarkoituksena olisi elintarveavun viivästyttäminen nääntyvälle Euroopalle. Tämä viivytys voisi johtaa mitä vakavimpiin yleispoliittisiin seurauksiin.

Aamupäivällä Kivinen oli käynyt tohtorin luona, mutta hän ei ollut tavattavissa. Kirjeessä ilmoitti hän uudesta kohtauksesta. Senjälkeen Kivinen kävi "konttorissa", jota hoiti muuan venäläisjuutalainen "liikemies" epäilyttävine apulaisineen. Kivinen sai paikan, ja hänen nimensä merkittiin liikkeen kirjoihin. Isäntä ilmoitti salaisesta kokouksesta, ja sinne oli Kivinen nyt matkalla.

Auto pysähtyi suunnattoman kivitalon eteen. Kivinen löysi pian neuvotun rappukäytävän, nousi hissiin ja ajoi kahdenteentoista kerrokseen. Muutaman oven päällä oli kilpi: "Venäläinen sivistysseura." Se oli juuri etsitty paikka.

Kivinen soitti määrätyt kerrat, ja hänen konttorinisäntänsä avasi oven. Riisuttuaan eteisessä päällysvaatteena ja pistettyään isännän huomaamatta revolverin taskuunsa, astui Kivinen toiseen huoneeseen, joka oli kalustettu puolittain konttoriksi, puolittain kahvila- ja seurusteluhuoneeksi. Siellä oli koolla noin 70-80 henkeä, näöstä päättäen enimmäkseen venäläisiä tai venäläisjuutalaisia, nuoria miehiä suurin osa, joukossa pari vanhempaakin sekä muutamia naisia.

Isäntä esitti Kivisen seurueelle ja asettui itse kirjoituspöydän taa puheenjohtajaksi, pyytäen tekemään selvää toimintasuunnitelmasta ja tilanteesta.

Reportterimme, hymyillen mielessään, ryhtyi sangen vakavasti ja perusteellisesti selostamaan poliittista tilannetta. Kuulijat seurasivat esitystä tarkkaavaisesti ensi aluksi, mutta kun se venyi venymistään, alkoivat he osoittaa varsin silminnähtävää välinpitämättömyyttä. Kivinen lopetti silloin poliittisen esitelmänsä ja alkoi puhua toimintasuunnitelmasta tohtorin antamien ohjeitten mukaan. Mielenkiinto virisi jälleen, sammuakseen uudelleen hyvinkin pian.

"Paljonko maksetaan?" tokaisi viimein muuan hienon-rappeutuneesti puettu elostelija suorasukaisesti.

"Tuhat kuussa, mutta silloin ei saa mukista", sivuutti Kivinen.

Suosionmutinaa kuului ympäriltä. Kivinen saavutti ilmeistä kannatusta.

Samassa soi ovikello. Puheenjohtaja loi hiukan levottoman katseen ympärilleen, sillä merkkisoitto se ei ollut, mutta meni kuitenkin avaamaan. Kivinen lopetti puheensa ja istuutui, sytyttäen levollisesti savukkeen.

Puheenjohtaja viipyi tuokion poissa. Ovi kuului suljettavan ja puheenjohtaja astui kalpeana sisään, kiertäen äkisti sisäovenkin lukkoon. Kivinen hätkähti.

Mies ei virkkanut mitään, vaan lähti paikalleen, mutta sivuuttaessaan takaapäin sanomalehtimiehen tempasi hän revolverin taskustaan ja komensi jyrkästi ja lyhyesti: "Kädet ylös!"

Vaikka reportterimme olikin varuillaan, joutui hän yllätetyksi ja noudatti käskyä. Seurue hyppäsi seisomaan.

Pitäen revolveriaan edelleenkin ojennettuna Kivisen päätä kohti lausui puheenjohtaja väräjävällä, tehdynlevollisella äänellä:

"Tämä herrasmies on kavaltaja. Me olemme vaarassa. Meidät on ilmiannettu. Nyt on nopeasti, mutta levollisesti päätettävä paosta."

Venäläiset huudahtivat raivosta ja hämmästyksestä ja kymmenet kädet suuntautuivat Kivistä kohti. Mutta puheenjohtaja hillitsi joukkonsa. "Ei mitään väkivaltaisuuksia. Ne vain pahentavat asiaa." Nyt vasta Kivinen sai puhekykynsä takaisin. "Minäkö kavaltaja? Kuka on sellaista ilmoittanut? Ja millä perusteilla?"

"Tohtori lähetti kirjeen. Te olette pidättänyt muutaman kirjeen."

Silmänräpäyksessä selvisi Kiviselle tilanne. Sen kirjeen, jonka tohtori oli antanut hänen toimitettavakseen Koskelalle Englantiin, he olivat lukeneet, viemättä sitä määräpaikkaan. Tohtori oli laittanut sudenkuopan ja hän oli mennyt siihen. No niin, samapa tuo! Paljastus kiirehti vain vangitsemista.

Kivinen sai takaisin kylmäverisyytensä. Hän silmäsi pilkallisesti ympärilleen.

"No niin! Ottakaa ensin taskustani revolveri! Kas niin! Nyt voinen tupakoidakin? Olen aivan vaaraton siinä suhteessa. Hyvät herrat ja naiset: _minä olen todellakin_, en kavaltaja, vaan _salapoliisi_!"

Seurue jähmettyi ja kaikkien kasvoilla kuvastui kauhu.

"Minut on kyllä yllätetty, mutta ei niin täydelleen kuin luulette. Tein virheen, kun en vienyt kirjettä. Mutta vankinakin olen teidät voittanut. Te olette satimessa, sillä tämä asunto on eristetty ja kaikkialla on riittävä poliisimiehistö sulkemassa ulospääsyn. Keskustelkaamme!"

Bolsheviikeista ei kukaan virkkanut mitään.

"Te joudutte vankilaan. Minulle ette uskalla mitään tehdä, eikä se mitään auttaisi. Mutta rangaistustanne voitte hiukan lieventää, jos täytätte minun vaatimukseni. Ensiksi: pyysikö tohtori teitä jotakin hänelle ilmoittamaan?"

Puheenjohtaja katsoi neuvottomana ympärilleen, mutta nyt heräsivät muutkin bolsheviikit, jotka innokkaasti kehoittivat häntä ilmaisemaan kaikki.

"Hän pyysi minua ilmoittamaan hänelle, kun olemme päässeet suhteelliseen turvaan."

"Eikö muuta?"

"Sitten on meidän myöskin ilmoitettava hänelle joku paikka, jonka kautta voidaan jatkaa kirjeenvaihtoyhteyttä."

"Hyvä. Saanko nyt takaisin revolverini! Ja samalla teidänkin!"

Bolsheviikit tottelivat.

"Ja nyt, älkää pelästykö...!" Kivinen ojensi revolverinsa nurkassa olevaa kirjahyllyä kohti ja laukaisi. Bolsheviikit tuijottivat pelosta sanattomina ovea.

Parin minuutin kuluttua kuului raskaita lyöntejä ulko-oveen.

"Menkää avaamaan!" komensi Kivinen puheenjohtajaa. Tämä totteli, ja hetken kuluttua astuivat huoneeseen Hoper, Cotter, Koskela sekä puolenkymmentä poliisia.

"Lain nimessä julistan teidät vangituiksi!" lausui Hoper, puristaen samalla Kivisen kättä. Kivinen kuiskasi hänelle jotakin, ja hetkisen neuvottelivat neljä miestä keskenään.

"Te soitatte nyt tohtorille!" käski Kivinen puheenjohtajaa. "Niin, tässä ei auta mikään! Ja puhutte hänelle saneluni mukaan!"

Mies soitti ja pyysi yhdistystä.

"Onko tohtori? Jaha... niin, minä puhun..."

Kivinen saneli.

"Mies on vangittu ja sidottuna jätetty sinne. Me olemme päässeet turvaan. Voitte kirjoittaa Avenue 186, n:o 349, A. 88... hyvä!"

Kivinen yritti sanella, mutta Cotter teki torjuvan liikkeen. -- "Te aioitte kysyä, minne tohtori lähtee, mutta kysymys olisi paljastanut koko tempun. Meidän on kiireesti ajettava hotelliin, päästäksemme tuoreille jäljille, tai muutoin livahtaa tohtori käsistämme. Komisario saa hoitaa vangit."

"Te vastaatte siitä, ettei ainoakaan pakene", lisäsi Hoper. Salapoliisit astuivat hissiin, annettuaan sitä ennen määräyksen toimittaa kotitarkastuksen yhdistyksen huoneustossa. Bolsheviikeille alettiin asettaa käsirautoja.

Vinhaa vauhtia kiiti poliisiauto hotelliin. Matkalla huudahti Kivinen äkkiä:

"Voi minua pässiä, kun en ottanut selvää, mihin mies soitti tohtorille. Tuskinpa vain enää hotelliin!"

"Se oli todellakin virhe laskelmissamme", vastasi Hoper. -- "Nyt on myöhäistä katua."

Saavuttuaan perille juoksivat miehet ovenvartijoista välittämättä tohtorin huoneeseen. Ovi oli auki, mutta huone oli tyhjä. Tohtori oli paennut.

"Blitzdonnerwetterkreutzpappenheim!" huudahti Koskela.

II

VAINUKOIRAT

1.

Pieni valokuva haihduttaa Koskelan vastenmielisyyden Venäjän-retkeä vastaan.

Kivinen heitti hattunsa pöydälle ja vajosi nojatuoliin.

"Mikä nyt neuvoksi?"

Kukaan ei vastannut.

"Niin yksinkertaisella tavalla meidät paljastettiin. Tohtori oli tietenkin merimiehelle antanut määräyksen ilmoittaa, jätänkö vai enkö hänelle kirjeen."

"Neuvotelkaamme", virkahti Koskela lyhyesti. -- "Jotakinhan on kuitenkin tehtävä."

Hoper viittasi luokseen muutaman hotellipalvelijan kokonaisesta parvesta, joka oli ryhmittynyt ovelle.

"Kutsukaa hovimestari!"

Hovimestari, liukas ja kumarteleva äijä, riensi levottomana ja hätäisenä huoneeseen.

"Milloin tohtori Ralphston lähti?"

"Hän maksoi laskunsa iltapäivällä ja lähti täältä noin kello seitsemältä."

"Millä hän lähti?"

"Autolla. Matkatavarana hänellä oli vain pieni laukku."

"Katsoitteko auton numeroa?"

"D 12587."

"Ette tiedä, minne tohtori lähti?"

"Hän ei puhunut siitä mitään."

"Hyvä on. Saatte mennä."

Hovimestari poistui ja hänen mukanaan myöskin utelias palvelijajoukko. Hoper sulki oven.

"Olemme todenneet täydellisen tietämättömyytemme. Tohtori on paennut, mutta minne, sitä emme voi tietää. Autoa on turha tiedustaa, sillä varmastikin tohtori on vaihtanut matkalla. Täytyy suorittaa jonkunlainen kotitarkastus, vaikka luulenkin sen olevan aivan hyödytöntä."

Miehet ryhtyivät työhön, mutta noin puolen tunnin kuluttua he lopettivat. Ei mitään jälkeä ollut havaittavissa.

"Me emme voi edes todennäköisesti päätellä, minne tohtori on lähtenyt vai onko hän mahdollisesti jäänyt New-Yorkiin. Tietenkin, jos hän on täältä lähtenyt, ei hän liene lähtenyt ainakaan Eurooppaan", totesi Hoper.

Cotter poltti tyynenä piippuaan, Kivinen hypisteli sormiaan, ja Koskela tuntui vajonneen syviin mietteisiin. Hänen jyrkkäpiirteiset kasvonsa näyttivät teräkseentaotuilta, kun hän nojasi päätään käsiinsä. Viimein hän nousi ja alkoi kävellä ympäri huonetta, seisahtuen viimein pienen sivupöydän ääreen. Hän otti muutaman kirjan käsiinsä, tarkasteli sitä hetkisen ja huudahti äkkiä.

"Aikataulukko!"

Toiset katselivat häntä kummastuneina. Koskela alkoi selailla lehtiä, tutkien tarkkaan joka sivun. Muutaman hetken kuluttua hän huudahti uudelleen.

"Nyt tiedämme, minne tohtori on lähtenyt!"

"Mitä-ä?"

"Katsokaas, tässä on pienet lyijykynämerkinnät San Franciscoon lähtevän junan kohdalla, sellaiset, jotka syntyvät, kun henkilö etsii jotakin tiheästä luettelosta, pikku viivat, mutta tarpeeksi suuret, voidakseen opastaa meidät jäljille."

Hoper ja Cotter huudahtivat hyväksyvästi ja tarkastivat aikataulukkoa.

"Sangen todennäköistä, mutta ei varmaa. Tuon merkinnän on voinut tehdä joku toinenkin, sillä kirjanen on hotellin omaisuutta", virkkoi Hoper.

"Kuulustelkaamme hovimestaria."

Hoper soitti, ja parin minuutin kuluttua oli hovimestari huoneessa matkustajaluetteloineen.

"Tiedättekö sattumalta, milloin tämä viimeinen aikataulukko ostettiin?"

"En muista", vastasi hovimestari hiukan hämmästyneenä.

"Se on kuitenkin hyvin tärkeä seikka. Se on saatava selville. Tarkastakaa tilikirjanne!"

Hovimestari viipyi poissa jonkun aikaa, mutta palasi ilmoittaen, että aikataulukot oli ostettu kolme viikkoa sitten.

"Hyvä!" sanoi Koskela. -- "Nyt tarkastakaamme, ketä on asunut tässä huoneessa noitten kolmen viikon ajalla?"

Hovimestari selaili kirjaa.

"Se onkin helppoa", vastasi hän. -- "Tässä huoneessa on siitä lähtien asunut vain kolme henkilöä, ranskalainen liikemies, joka vielä nytkin oleskelee virallisissa asioissa täällä, muuan kreivitär, joka matkusti Eurooppaan, ja tohtori Ralphston."

"Hyvä!" huudahti Koskela tyytyväisenä. "Kiitos tiedoistanne!"

Hovimestari poistui kirjoineen.

"Nyt olemme hyvillä jäljillä", virkkoi Hoper. -- "Milloin juna lähti?"

"8.23", vastasi Koskela.

"Ja nyt on 9.05. Milloin lähtee seuraava?"

"Vasta huomisaamuna 5.17!"

Hoper mietti.

"Nyt on kysymys siitä, mitä tohtori tekee San Franciscossa", virkahti Koskela.

"Jaa, ehkäpä lähtee länteen."

"Varmastikin. Milloin lähtee laiva?"

"Noin tunti senjälkeen kun tohtorin juna on saapunut."

"Meidän on pidätettävä juna", lausui Hoper päättävästi.

"Ei millään opilla. Tohtori on sellainen kultakana, että häntä on käytettävä hyväksi niin kauan kun suinkin. Hänellä voi olla uusia aikeita, joista meidän on päästävä perille. Jos tohtori pidätetään, toimittavat muut hänen tehtävänsä, emmekä me tiedä niistä mitään. Meidän on saavutettava tohtori, maksoi mitä maksoi", puhui Koskela.

"Ja me saavutammekin hänet. Odottakaa!"

Hoper syventyi tutkimaan aikataulukkoa.

"Suunnitelmani onnistuu. Me saavutamme junan autolla. Rautatie tekee suuren mutkan, jonka voimme autolla kokonaan sivuuttaa. Siten voitamme huomattavasti. Tohtori on edellä tunnin. Ennenkuin pääsemme matkaan, on hän edellä ehkä noin kolme tuntia. Mutta automme kulkee nopeammin ja Cailwayn asemalla voimme saavuttaa junan, kun otamme huomioon, että se välillä pysähtyy muutamissa paikoissa. Ja varmuuden vuoksi voimme asian järjestää siten, ettei junaa päästetä lähtemään asemalta ennenkuin klo 2. Nyt matkaan!"

Seurue kiirehti alas. Hovimestari hankki heti auton, iloissaan siitä, että uhkaava poliisiselkkaus oli selvennyt näin pian ja hyvin. Saavuttuaan Hoperin asuntoon antoi isäntä autonkuljettajalleen määräyksen tarkistaa auton ja varustaa sen suurimmalla mahdollisella määrällä bentsiiniä. Hän itse kiiruhti poliisiasemalle ja sai asiat järjestetyiksi. Cailwayn asemapäällikölle lähetettiin sähkösanoma, että sattuneesta syystä ei pikajunaa saisi lähettää edelleen ennenkuin klo 2. Samalla hankki Hoper itselleen ja seuralaisilleen tarpeelliset matkapaperit ulkomaillekin.

Kello oli noin puoli yksitoista, kun Hoper viimeinkin saapui kotiinsa. Kivinen ja Koskela naamioivat itsensä perusteellisesti, Koskela eronsaaneeksi upseeriveteraaniksi ja Kivinen saksalaiseksi olutliikkeen asiamieheksi.

"Ja nyt syökäämme kunnollisesti", kehoitti Hoper, "sillä matka kysyy voimiamme. Meidän täytyy ajaa suurimmalla mahdollisella nopeudella."

Seurue istuutui hyvin katetun illallispöydän ääreen.

"Minnehän tohtori oikein aikonee?" virkahti Koskela.

"Minua alkaa jo väsyttää tämä kiertolaiselämä. Lähtiessämme luulimme, että matka tulisi kestämään muutamia päiviä, korkeintaan pari viikkoa, mutta nyt olemme olleet matkalla jo pari kuukautta, eikä lopusta ole vielä tietoakaan."

"Minä aavistan, että tohtori aikonee Venäjälle", lausui Cotter.

"Venäjälle?" huudahti Koskela. -- "Hyi hittoa, se vielä puuttuisikin!"

"Ei ole ensinkään mahdotonta. Intian kautta kulkeva tie on pituudestaan huolimatta helpompi kuin Suomen kautta. Ja voihan olla niinkin, että tohtori koettaa tehdä jotakin Intiassakin. Sielläkin kuohuu", selitti Kivinen.

"Minulla ei ole mitään Venäjän-retkeä vastaan. Sittenhän pääsisimme kerrankin keskukseen, jossa tiedettäisiin kaikki, jolloin mekin voisimme saada kaikki tietää ja lopettaa kaikki yhdellä iskulla. Ja toiseksi, voisin saada tietoja myöskin serkustani Mary Audhonista, joka on jäänyt isänsä kanssa Moskovaan", selitti Hoper.

"Onko teillä serkku Moskovassa?" kysyi Koskela hämmästyneenä.

"On, kas tässä!" Hoper näytti valokuvan, jota Koskela oli edellisenä päivänä katsellut.

"Onko se _hän_?" Koskela huudahti vastoin tahtoaan.

"Ahaa, jääkäriveri taitaa vetää!" pisti Kivinen. -- "Onko sinulla mitään Venäjän-retkeä vastaan?"

Koskela ei vastannut mitään, mutta hänen silmänsä loistivat.

2.

Vastavallankumoukselliset päättävät hankkia bolsheviikkitohtorille sivistävää seuraa pitkällä junamatkalla.

Auto hypähti liikkeelle Hoperin ohjatessa. Käännyttyään leveälle puistokadulle lisäsi Hoper vauhtia. Ilmavirta vinkui ja suhisi korvissa.

Matkailijat olivat pukeutuneet lämpimiin turkkeihin ja karvalakkeihin ja näyttivät aaveilta silmälasiensa takaa. Kivinen istui Cotterin vieressä takana, vajonneena pehmeille nahkaistuimille, Koskela Hoperin vieressä edessä.

Vaikka ameriikkalainen ohjasikin autoaan mestarillisesti tiheäliikenteisillä kaduilla, alkoi ajo hermostuttaa etenkin suomalaisia, jotka eivät olleet tottuneet ajamaan tällaisessa tungoksessa ja tällaisella vauhdilla. Eikä vauhtia sitäpaitsi voinut lisätä korkeimmaksi mahdolliseksi, ellei tahtonut välttämättömästi törmätä jonkun kanssa yhteen ja vikuuttaa autoa.

Koskela puri huuliaan kärsimättömyydestä, mutta täytyi tyytyä. Mahdoton oli mahdotonta, ja ilmankin oli vauhti yli sallitun määrän. Poliisit näyttivät tehneen pari kertaa merkintöjään.

Siltojen yli meno oli hermostuttavinta, ja koko seurue tunsi todellista kevennystä, kun vihdoinkin päästiin varsinaisesta kaupungista halki esikaupunkien kulkevalle valtakadulle. Liikennekin oli jo vähentynyt siedettävään määrään. Hoper lisäsi vähitellen vauhtia. Kone liukui suhisten eteenpäin ja sähkövalot välähtelivät ohikiitäessä. Ameriikkalainen osoittautui verrattomaksi ohjaajaksi. Vaarallisimmatkin käännökset suoritettiin vaivattomasti ja varmasti, vaikka auto toisinaan kulkikin vain kahdella pyörällä.

Tie kulki loppumattomien tehtaitten, varastohuoneitten ja vajojen keskellä, jotka kaikki olivat täydellisessä pimeydessä. Pyörät seisoivat, ja liikenne oli mitätöntä. Kammottavalla vauhdilla lensi auto kuitenkin eteenpäin. Häikäisevät valojuovat liukuivat pitkin tietä auton sähkölyhdyistä, heittäen huikaisevan kajastuksen mustuneille tehtaanseinille.

Viimein loppui tehdasaluekin, ja edessä aukenivat pimeän verhoamat pellot ja niityt. Valtatie syöksyi viivasuorana eteenpäin.

Nyt kehitti Hoper vauhtia jälleen. Auto ulvahti ja viskautui eteenpäin, ja Kiviseltä pääsi tahtomattaankin heikko huudahdus. Koskela sulki silmänsä heittelehtiessään istuimellaan. Hän nautti matkasta. Oli jotakin niin suurta ja valtavaa, juovuttavaa, kiitää pimeässä yössä mielettömällä vauhdilla eteenpäin. Ilmavirta painoi kasvoja, tehden ne melkein kipeiksi. Auto hypähteli tien epätasaisuuksissa ja hiekka sekä kivensirpaleet vinkuivat korvissa. Kone tuntui muuttuneen eläväksi olennoksi, joka oli jännittänyt kaikki voimansa äärimmilleen ja syöksyi sokeana tuntemattomia kohtaloita kohti.

Koskela käänsi ruumistaan niin että kasvot tulivat sivuttain. Hän nautti vauhdista, nautti ilmanpaineesta ja sen vingunnasta. Rajaton vapaudentunne täytti matkailijain mielet, ja siihen sekoittui melkein tiedottomasti pelkoa sekä kiihkeää jännitystä. Jos vauhti pysyisi samana loppuun asti, saavutettaisiin juna kyllä, mutta mahdollisuudet olivat suuret, ettei niin kävisi. Jos tällaisella vauhdilla ajettaessa kumi halkeaisi tai sattuisi yhteentörmäys, saattaisivat seuraukset olla kamalat.

Hoper istui etukumarassa, kivettyneenä, joka lihas jännittyneenä, ja hänen silmänsä koettivat tunkeutua ympäröivään pimeyteen, voidakseen ajoissa välttää uhkaavat vaarat. Kädet puristivat teräslujasti ohjaustankoa.