Part 6

Kolmantena puhujana oli maltillisempi työläinen. Hän puhui, kuinka vaikeassa asemassa kaivosmiehet olivat pienine palkkoineen ja ylettömine menoineen, kuinka asema oli parannettava, mutta hän epäili äkillisen, tarkemmin järjestelemättömän lakon tuottavan vain pettymystä ja yhä suurempaa kurjuutta. Työnantajain kanssa oli neuvoteltava kiihkotta, jos kohta lujasti, ja vasta sitten, kun kaikki muut keinot olivat osoittautuneet hyödyttömiksi, turvauduttava lakkoon.

Puhe herätti voimakkaita suosionosoituksia, mutta Länkisääri-Smithin joukkue ulvoi.

"Siltasaarelaiset ovat kaikkialla samanlaisia", virkkoi muuan kaivostyöläisen puvussa oleva mies toverilleen. He istuivat takimmaisessa nurkassa, hiukan erillään muista.

"Koettavat rajattomalla kurkullaan peloittaa muut", vastasi toveri.

"Luuletko, että suunnitelmamme onnistuu?"

"Olen melkein varma." Tämän omituisen keskustelun osanottajat eivät millään tavoin eronneet muusta joukosta, mutta tarkkaavainen katsoja olisi huomannut, että heidän kasvojensa tummuus johtui äsken sivellystä kivihiilentomusta eikä ollut vuosikausien lähtemätöntä likaa. Miehet istuivat laiskassa ja välinpitämättömässä asennossa, suussaan englantilaiset äkkiväärät, ja olisi tarvittu todellakin harvinaisen suurta kekseliäisyyttä ja huomiotarkkuutta, jotta nämä englantilaiset kaivosmiehet olisi saattanut tuntea suomalaiseksi sanomalehtimieheksi ja jääkäriksi.

Väittely salissa jatkui kiivaana ja kiihkeänä. Lakon vaatijat puhuivat lakkaamatta, käyttivät kaikki keinot, uhkasivat, moittivat, kuvailivat lakon tuottamia etuja, maalasivat nykyisen kurjuuden mustimmilla väreillä. Maltilliset koettivat puolustaa kantaansa, mutta puolustus heikkeni heikkenemistään, ja alkoi käydä selväksi, että kiihkeimmät, kuten tällaisissa tilaisuuksissa yleensä, saavat tahtonsa toteutetuksi.

"Milloinkahan ne aikovat heittää 'pomminsa'?" kuiskasi Kivinen.

"Odotahan, ne koettavat leipoa ensin seurakunnan mahdollisimman kuumaksi ja heittävät sen vasta sitten. Ne kyllä osaavat temppunsa, mutta luulenpa, että mekin ne osaamme, ja meidän 'pommimme' on ainakin yhtä tehoisa kuin heidänkin."

Länkisääri-Smith kuiskutteli joukossaan ja astui sitten uudestaan korokkeelle.

"Minun ja minun tovereitteni huomiota herättää se, ettei puheenjohtajamme ole saapunut kokoukseen, vaikka hän hyvin tiesi, kuinka tärkeä tämä on. Olen melkein varma siitä, ettei hän omasta tahdostaan ole jäänyt pois. Olen lähettänyt miehen ottamaan selvää hänestä."

Kokouksessa herätti Smithin ilmoitus kohtalaista hämmästystä. Alettiin odottaa. Noin parinkymmenen minuutin kuluttua palasi mies kiireesti saliin, kuiskasi Smithille pari sanaa. Pikku mies hypähti ylös hämmästyneenä ja riensi korokkeelle.

"Osaa pakana näytellä, vaikka kaikki on hänen itsensä järjestämää!" murahti Kivinen.

"Toverit! Puheenjohtajamme on vangittu. Poliisit ovat hänet vanginneet."

Ääretön melu täytti huoneen. Ilmoitus oli tehnyt tarpeellisen vaikutuksen.

"En tiedä vielä, mistä mahdollisesta syystä hänet on vangittu, mutta varmastikin siitä, että hän on meidän luottamusmiehemme. Tarvitaanko enempää vakuuttamaan teille, että taisteluun on ryhdyttävä, että lakkovaatimuksiin on lisättävä vaatimus hänen pikaisesta vapauttamisestaan. Lakkoon, lakkoon!"

"Lakkoon, lakkoon!" Huoneen täytti huumaava melu. Bolsheviikit olivat täydellisesti voittaneet.

Länkisääri-Smith jatkoi puhettaan ja määritteli lakkovaatimukset. Lakko päätettiin alottaa heti, kaikki kannattivat sitä. Vanhat ja vakavat työläisetkin tuntuivat menettäneen koko hillitsemis- ja arvostelemiskykynsä.

"Nyt olisi aika meidänkin 'pommin' räjähtää", virkkoi Kivinen hiljaa.

"Se räjähtääkin tuossa tuokiossa", vastasi Koskela ja viittasi ovelle, josta muuan mies juuri astui sisään. Kukaan ei häntä huomannut, ennenkuin hän oli melkein korokkeen luona. Vasta silloin huone mykistyi ja Länkisääri-Smith huudahti rajattoman hämmästyneenä:

"Puheenjohtaja! Te täällä?"

"Niin, minä olen täällä!" Puheenjohtajan jyrisevä ääni katkaisi hetken hiljaisuuden. "Minä olen täällä ja uskon, että se hämmästyttää teitä. Toverit! Tuo mies tuossa on petturi! Minut vangittiin tänä aamuna. Olin aivan ymmällä. En tiennyt mitään syytä. Kuulustelussa minua syytettiin maankavaltajaksi, vallankumoukselliseksi ja bolsheviikiksi. En osannut vastata mitään. Kielsin vain. Silloin minulle näytettiin ilmiantokirjelmä. Ja tiedättekö, kuka sen oli allekirjoittanut? Sen oli allekirjoittanut tämä herra. Minä käsitin, miksi. Hän on itse bolsheviikki, joka koettaa syöstä meidät turmioon, ja minut, joka vähäiseltä osaltani olen koettanut vastustaa mielettömiä suunnitelmia, minut hän tahtoi raivata tieltään, ja vangitsemisellani kiihoittaa teidät harkitsemattomiin tekoihin. Mutta yritys ei ole onnistunut. Minä olen täällä ja vaadin nyt: Valitkaa! Joko hän tai minä, joko petturi tai rehellinen työläinen? Ajakaa ulos minut tai hänet!"

"Ulos Smith! Ulos, ulos!" Joukon äänessä oli suunnatonta vihaa, ja Länkisääri-Smith hävisi silmänräpäyksessä lavalta, juoksi ovelle, mutta silloin astui siitä sisään kolme poliisia.

"Seis! Lain nimessä: kuka on täällä mies, jonka liikanimenä on Länkisääri-Smith?"

Smith vietiin ulos lainvartijain tukevissa käsissä.

17.

Punainen hämähäkinverkko hajoitetaan, mutta Kivinen joutuu äkkinäiselle matkalle.

Lakonuhka leijaili ilmassa ja teki Lontoon sakean sumun entistä sakeammaksi ja synkemmäksi. Ei sodanuhkakaan vaikuta niin masentavasti, synnytä niin kaameaa ja turvatonta tunnelmaa kuin lakon odotus suurkaupungissa, jossa koko elämä riippuu muutamien koneitten ja niiden käyttäjäin keskeytymättömästä toiminnasta. Niin mahtavalta, niin voittamattomalta ja järkkymättömältä kuin monimiljoonainen, kuhiseva ja kihisevä maailmankaupunki suunnattomine kivierämaineen, kuohuvine liikeväylineen, huolettomine huvituksineen saattaakin tuntua, on se turvaton ja suojaton muutamia satoja tai tuhansia ammattimiehiä vastaan, oikeammin muutamia häikäilemättömiä johtajia vastaan, jotka keskeyttävät siltä valon ja voiman saannin, Nykyaikainen tekniikka, joka on täydelleen tai melkein täydelleen tehnyt ihmisen luonnon ehdottomaksi herraksi, on tehnyt hänet samalla orjakseen. Hän ei voi enää hallita luomaansa koneistoa. Kun "pyörät seisovat", silloin on maailmankaupunki avuton leikkikappale lakkolaisten käsissä. Liikeyhteyden pysähtyminen riistää siltä elintarpeet, sähkön ja kaasun puute tekee sen sokeaksi suurimmaksi osaksi vuorokautta, luo tunnissa miljoonia työttömiä ja keskeyttää yhteyden laitakaupunkien ja ympäristöjen kanssa, joissa suurin osa sen työväestöä asuu, kymmenien kilometrien päässä työpaikoiltaan. Lakko merkitsee näissä olosuhteissa aivan samaa kuin anarkia, vähemmistöjoukkojen hillitön diktatuuri, joka päivässä tai parissa muuttaa äsken vielä kukoistavan, elämänhaluisen ja järjestyneen yhteiskunnan yön pimeydessä raivoisasti taistelevaksi oliojoukoksi. Ja voitti kumpi hyvänsä, on yhteiskunnan hienorakenteiseen elimistöön isketty useimmassa tapauksessa parantumaton haava, jonka seurauksista saavat kaikki, eivätkä suinkaan vähimmin lakon alottajat, kärsiä.

Lontoon poliisiasemalla vallitsi kuumeinen, korkea jännitys. Kaikkiin varokeinoihin oli ryhdytty. Patrulleja liikkui kaduilla, voima- ja valolaitokset sekä rautatiet olivat miehitetyt, ja poliisiasemilla olivat varamiehistöt aina valmiina.

Epäedullisesta säästä huolimatta liikkui kaduilla tavallista suurempia väkijoukkoja. Mitään epäjärjestyksiä ei vielä sattunut, mutta selvää oli, että jännitys ja kiihko kohosivat. Työväenyhdistyksen lähistöllä seisoskeli sankkoja ihmisparvia, odottaen sähkö- ja rautatietyöläisten luottamusmiesten päätöstä. Neuvottelut kokouksessa jatkuivat tunti tunnilta. Oli jo pidetty kaksi väliaikaakin, mutta jyrkemmät eivät vieläkään olleet uskaltaneet toimittaa äänestystä, vaan koettivat saada kannatuksensa mahdollisimman vahvaksi. Lontoon sumu taajeni taajenemistaan.

* * * * *

Cotter alkoi hermostua. Hän soitti vähänväliä siihen pieneen maaseutukaupunkiin, josta ratkaisu riippui ja jonne ystävyksemme olivat matkustaneet. Siellä ei osattu antaa varmaa ja lopullista tietoa.

"Onhan suunnitelmanne vain kylliksi tehoisa?" tiedusti poliisipäällikkö hiukan huolestuneena ja epäilevänä.

"Suunnitelma on kyllä hyvä ja olen varma sen onnistumisestakin, mutta sitä en voi vakauttaa, ehtiikö se onnistua tarpeeksi ajoissa. Kysymys on vain tunneista tai ehkäpä minuuteista. Bolsheviikkien syötti joutuu tietenkin kiinni. Hän on mies, jota nämä epäilevät hiukan ja tahtovat senvuoksi toimittaa pois tieltä. Siitä ei ole mitään vaaraa heille, sillä mies tietää liian vähän. Hänellä on taskussaan tekaistu kirje, joka todistaa syylliseksi työväenyhdistyksen maltillisen puheenjohtajan. Hänet vangitaan. Mutta me lisäämme juttuun hiukan. Tälle vangitulle puheenjohtajalle esitämme me vuorostamme väärennetyn ilmiantokirjelmän, jonka allekirjoittajana on bolsheviikkien johtomies. Puheenjohtaja tietenkin selittää silloin tämän itsensä syylliseksi. Me vapautamme puheenjohtajan, ja hänen ilmoituksensa sikäläisessä kokouksessa on kyllä tekevä vaikutuksensa. Maltillisten voitto on varma, ja bolsheviikkien johtaja Länkisääri-Smith vangitaan. Tieto suunnitellusta roistontyöstä on varmastikin vaikuttava jäähdyttävästi täkäläisiin lakkokiihkoilijoihin. Heillä ei senjälkeen ainakaan toistaiseksi ole mahdollisuutta saada työväestön maltillista osaa puolelleen. Lakko vältetään, kuinka pitkäksi aikaa, se ei kuulu minuun, sillä se riippuu siitä, minkälaisia myönnytyksiä työnantajat tekevät. Toivon heidän käsittävän tilanteen oikealla tavalla ja myöntyvän kohtuullisiin vaatimuksiin, jos sellaisia esitetään."

Cotter vaikeni ja sytytti savukkeen. Poliisipäällikkö katsoi kelloaan ja vajosi sitten ajatuksiin, jotka eivät liene olleet ruusuisinta lajia. Häiriintymättöminä he eivät saaneet kauaakaan olla, sillä joka hetki tuotiin raportteja tilanteen kehityksestä, kyselyjä miehistön sijoituksesta ja ilmoituksia patrullien havainnoista. Työläisten kokous jatkui kiivaana ja myrskyisenä: puhuttiin lakon puolesta ja vastaan, mutta mitään päätöstä ei toistaiseksi tuntunut syntyvän, joka seikka rauhoitti Cotteria ja poliisipäällikköä.

Viimeinkin! Puhelin soi maaseutukaupungista, ja Cotter huudahti ilosta.

"Selvä? Niinkö... hyvä... hyvä... Missä ovat suomalaiset? Matkalla? Jaha... sanelkaa siis... niin... edelleen... jaha, jaha, hyvä..."

Cotter merkitsi pikakirjoituksella pitkähkön ilmoituksen, poliisipäällikön äärimmäisen jännittyneenä seuratessa hänen kirjoitustaan. Viidessä minuutissa oli ilmoitus kirjoitettu, neljännestunti meni sen puhtaaksikirjoittamiseen. Cotter painoi sähkökelloa ja pyysi päivystävän poliisin kutsumaan sisään virallisen uutistoimiston edustajan. Hän antoi tälle paperin, ja minuutin kuluttua porhalsi poliisilaitoksen parhain auto kiivainta mahdollista vauhtia toimistoon.

Kymmenessä minuutissa oli uutinen ladottu ja siitä vedetty tarpeelliset oikaisuvedokset Lontoon eri sanomalehtiä varten.

Noin tunnin kuluttua siitä, kun Cotter oli vastaanottanut tiedonannon lakkoaikeen epäonnistumisesta maaseutukaupungissa, kiljuivat poikaviikarit lisälehtiä. Yleisö taisteli niistä.

Sanomalehtipojat ehtivät kokouspaikan läheisyyteen. Lisälehdet ryöstettiin heiltä tai maksettiin niistä huimaavia summia. Tieto tunkeutui sisäänkin.

Nyt alkoi jännittävin odotus, mutta tunnin kuluttua se laukesi vapautuneeseen huokaukseen. Lakkokokous oli päättänyt, että ryhdytään sovitteluihin, ja samalla pannut jyrkän vastalauseen bolsheviikkien myyräntyötä vastaan. Kaupunkia uhannut punaisen anarkian pilvi väistyi, eikä sekuntiakaan liian aikaiseen.

Cotter lähetti tukun salasähkösanomia, joissa parikymmentä bolsheviikkien johtomiestä määrättiin vangittaviksi ja ilmoitettiin heidän nimensä ja osoitteensa. Voitto olisi ollut täydellinen pitkin linjaa, jos vain "tohtori" olisi saatu käsiin. Mutta hän oli kadonnut. Hän ei ollut asunnossaan eikä bolsheviikkien kahvilassakaan. Cotter toivoi ystävyksiemme ehkä mahdollisesti voivan antaa hänestä hiukan tietoja ja odotti kärsimättömästi heidän saapumistaan.

Cotter katsoi kelloaan. Juna oli jo tullut, joten suomalaisten täytyi viimeistään puolen tunnin kuluttua olla hänen luonaan. Oli odotettava.

Kahdenkymmenenviiden minuutin kuluttua avattiin ovi, ja Koskela astui sisään, loistavana ja hyväntuulisena.

"Kaikki on selvä, vai?"

"Selvä on. Tiedättekö muuten, missä tohtori on?"

"En. Siellä hän ei tietääkseni ollut. Kaikki on kotonaan."

"Ei ollut, eikä kahvilassakaan. Hänet on määrätty vangittavaksi."

"Niinkö? Me arvelimme, että häntä voitaisiin edelleenkin käyttää hyväksi. Kivinen riensi juuri senvuoksi kahvilaan, hälventääkseen mahdollisesti syntyvät epäluulot."

"Hän joutuu niin ollen kiinni, sillä kahvilaa vartioidaan. Minäpä kysyn."

Cotter soitti, mutta sai kieltävän vastauksen.

"Hm. Missäs Kivinen sitten on?" tuumi Koskela. -- "No ajakaamme joka tapauksessa 'tohtorin' asuntoon. Me olemme kai unhoittaneet ilmoittaa teille, että saimme pari kolme päivää sitten selville 'tohtorin' vara-asunnon."

"Lähtekäämme sinne. Ja pari poliisikonstaapelia mukaan."

Mutta "tohtorin" vara-asuntokin osoittautui tyhjäksi. Tarkastellessaan esineitä Koskela huomasi äkkiä kirjeen muutamalla nurkkapöydällä. Hän sieppasi sen käteensä ja huudahti hämmästyneenä. Se oli osoitettu hänelle. Hän repäisi kuoren auki ja veti esille pienen paperipalasen. Vilkaistuaan siihen huudahti hän äärimmilleen hämmästyneenä:

"Olemme myöhästyneet! Lintu on tipotiessään! 'Tohtori' on matkustanut Ameriikkaan. Ja vienyt Kivisen mukanaan!"

"Soo!" oli Cotterin ainoa vastaus.

18.

Kuinka preussilainen jääkäri joutuu matkustamaan englantilaisella sotalaivalla.

"Mitä me nyt teemme?" kysyi Koskela, luettuaan Kivisen jättämän kirjeen.

"Mietitään!" virkkoi Cotter.

Cotter lähetti takaisin poliisit, joita ei enää tarvittu, ja miehet ryhtyivät senjälkeen perusteellisesti tutkimaan tohtorin asuntoa, toivoen löytävänsä jonkun jäljen. Aherrettuaan kokonaisen tunnin täytyi heidän kuitenkin tunnustaa, etteivät he voineet keksiä mitään huomionarvoista.

"Istukaamme", ehdotti Cotter hikisenä, ja seikkailijat sytyttivät savukkeet.

"Tohtori on siis paennut Ameriikkaan."

"Ja Kivinen hänen mukanaan", lisäsi Koskela.

"Hyvä. Nyt on meidän ensiksikin päätettävä, ryhdymmekö ollenkaan tohtoria vangitsemaan, vai yritämmekö vain takaa-ajoa?"

"Niin, miten lienee! Mutta se Kivinen, se sanomalehtineekeri! Mitä h--oa hän läksi tohtorin mukana?"

"Se on todellakin hieman kummallista! Ja noin äkkipäätä!"

"Kivinen ei ole tyhmimpiä, ja varmastikin hän tarkoitti teollaan jotakin erikoista. Mutta mitä? Kirjeessä ei anneta mitään vihjausta."

"Odottakaas! Kirje on luultavastikin kirjoitettu tohtorin käskystä. Eikö siinä ole mitään ohjetta teille?"

"On kyllä. Minun täytyy pysyä toistaiseksi näkymättömissä ja odottaa tarkempia ohjeita tällä osoitteella."

"Silloin on otaksumani varma. Kivinen ei ole voinut kirjoittaa mitään liikoja, sillä tohtori on ollut läsnä."

"Hm. Voidaan olettaa, että Kivinen on ehkä saanut tietoonsa joitakin asioita, joista hän on tahtonut ottaa tarkemman selvän tohtorin seurassa. Mutta onko tämä otaksuma oikea?"

"Sitä emme voi sanoa, mutta sangen todennäköinen se on."

"Mitähän tietä tohtori on lähtenyt?"

"Sitä lienee mahdoton ratkaista, sillä ainakin neljästä satamasta pääsee nykyään länteen, ja tohtori on tietenkin taas vaihtanut sekä nimeä että passia, ulkomuodosta puhumattakaan."

"Me emme voi siis saada tohtoria kiinni täällä Englannissa?" kysyi Koskela.

"Tuskinpa vaan! Voisin kyllä hankkia luvan kieltää valtamerilaivojen lähdön, mutta tohtori arvaisi heti ja pysyisi näkymättömissä."

"Hm. Jospa Kivinen kirjoittaa meille jotakin. Hän kyllä muistaa teidän osoitteenne."

"Mahdollista, ellei tohtorin läsnäolo tee sitä mahdottomaksi."

"Jeeveli! Me tiedämme, että he ovat lähteneet länteen, mutta emme voi ehtiä heidän jälkeensä emmekä voi poistua senkäänvuoksi, että Kivisen kirjeet menisivät niin ollen hukkaan."

Cotter ei vastannut mitään, vaan tuprutteli tyynenä ja flegmaattisena sakeita savuja, puoleksi vajonneena nojatuoliin. Koskela veti esiin Kivisen kirjeen ja luki sen uudelleen. Hän ei löytänyt siitä mitään uutta. Mutta käännellessään sitä hän äkkiä huudahti. Viimeisellä sivulla oli muutamia tuskin huomattavia merkkejä. Hän tarkasti niitä kiinteästi. Cotter seurasi jännittyneenä.

"No mutta, kun en heti huomannut. Tässähän on morsea. Suomeksi kai! Oikein! Nyt on asia selvä! 'Älä vangitse! Seuraa!' Hiphurraa!"

Cotter murahti tyytyväisenä.

"Akseli ei ollut tyhmä. Hän arvasi, että me mahdollisesti ja hyvin todennäköisestikin ryhtyisimme joihinkin toimenpiteisiin tohtoria vastaan, ja senvuoksi hän varoitti meitä tekemästä tyhmyyksiä. Hänellä on varmastikin jokin suurempi otus kierroksessa. Heitä on seurattava, mutta miten?"

"Ystävänne on erehtynyt. Meidän ei ole tohtoria seurattava, vaan ennätettävä hänen edelleen ja oltava vastaanottamassa Ameriikan rannalla. Se on meidän tehtävä."

"Hyvä, mutta haluaisin tietää, millä keinoin luulette meidän ennättävän valtamerilaivan edelle?"

"Kysymykseen ei ole helppo vastata, mutta vastattava siihen on. Lähtekäämme valmistautumaan ja valmistelemaan!"

Palattuaan poliisiasemalle ryhtyi Cotter tutkimaan valtamerilaivojen lähtötaulukkoa, huomaten tällöin, että kolme laivaa lähti melkein samaan aikaan. Ei voinut päätellä, missä tohtori oli lähtenyt, ja selvää oli myöskin, etteivät he voineet käyttää ainoatakaan, jos mielivät ehtiä ennen tohtoria Ameriikkaan.

Cotter lähti poliisipäällikön puheille, ja Koskela jäi yksin.

Hänen ajatuksensa liikkuivat ystävässään, eikä hän voinut olla hymyilemättä kohtalolle, joka heitteli Kivistä kuin koulupojat kumipalloa. Ja Kivisen saunamatka se lykkäytyi lykkäytymistään!

Mitä oli kaikesta vielä tuleva? He olivat kyllä saaneet selville paljonkin, mutta ei lähimainkaan tarpeeksi. Bolsheviikkien verkko oli suurin piirtein katsoen vielä ehjä ja paljastamaton. Heidän suunnitelmansa olivat kyllä tuhotut, mutta kuinka kauaksi aikaa? Tohtoriin ei ollut helppo päästä käsiksi ja hänen liikkuvaisuutensa teki tutkimukset monta vertaa vaikeammiksi. Mutta olkoon! Hän koettaisi tehdä voitavansa. Ameriikassa saataisiin yhtä ja toista selville, sillä sielläkin oli tekeillä jotain bolshevistista. Kunhan he nyt vain ehtisivät tohtoria vastaanottamaan!

Cotter viipyi kauan, niin että aamu jo sarasti, ennenkuin hän palasi.

"Ali right!" huudahti hän iloisesti. "Kaikki on selvänä. Nyt matkaan, kun ensin olemme hiukan haukanneet. Ovatko tavaranne jo täällä?"

"Ovat, eikä niitä minulla liikoja ole. Mutta millä tavalla me aiomme päästä Ameriikkaan? Ei suinkaan lentämällä?"

"Ei aivan, mutta sotalaivalla, torpeedoveneellä. Se lähtee muutaman tunnin kuluttua."

"Ja yksistään meitä varten?"

"Ei, sillä sattuu olemaan asiaa, ja me pääsemme mukaan. Paperit ovat kunnossa. Ryhtykäämme syömään!"

Cotterin huoneeseen katettiin englantilainen aamiaispöytä, ja miehet kävivät innolla ja antaumuksella sen kimppuun.

"Onko laiva nopeakulkuinen?" kysyi Koskela.

"Se tekee kahdeksankolmatta solmuväliä tunnissa."

"Kyllä sitten tohtori jälkeen jää!"

Lopetettuaan ateriansa miehet pukeutuivat ja laskeutuivat poliisilaitoksen pihalle. Siellä odotti heitä katettu auto. He nousivat siihen, ja se painui aamupimeille kaduille.

Päästyään ulos varsinaisesta kaupungista, jossa varhaisesta aamuhetkestä huolimatta oli melkoinen liike, peninkulmien laajuiseen esikaupunkivyöhykkeeseen ja viertotielle, lisäsi auto vauhtia ja lensi nuolena kovaa ja sileää tietä pitkin, sivuuttaen hämärän peitossa olevat talot, tehtaat ja varastorakennukset, kulkien yli rautatielinjojen ja kanavien.

Tuuli kävi mereltä, ja sumu hälveni. Miehet ahmivat sisäänsä raikasta ilmaa, auton kiitäen liukuessa halki tummien peltojen ja lakastuneitten niittyjen.

Noin puolentoista tunnin kuluttua saapui auto pieneen rantakaupunkiin ja ohjasi kulkunsa satamaan.

"Perillä!" huudahti Cotter; ja auto pysähtyi. Miehet hyppäsivät alas ja lähtivät kulkemaan rantaa kohti, auton kääntyessä paluumatkalle.

Koskela ja Cotter astuivat pitkin kivilaituria. Muutamien vesiportaitten luona odotti moottorivene, ja ulompana satamassa oli ankkuroituina pari purjelaivaa sekä kolme matalaa sotalaivaa.

Cotter tarkasti moottorivenettä, ja huomattuaan sen keulassa numeron 348 hyppäsi hän kevyesti siihen ja koputti kajuutan ovelle. Sotalaivaston matruusi, unisena ja väsyneenä, astui ulos. Cotter virkkoi hänelle pari sanaa ja matruusi irroitti ääneti veneen laiturista, väänsi moottorin käyntiin ja vene suhahti ulapalle. Muutaman minuutin kuluttua oli moottori solakan ja pitkän torpeedolaivan kupeella. Nuoraportaat viskattiin alas, ja seikkailijamme kiipesivät rivakasti kannelle.

"Hehheh, nyt on siis preussilainen jääkäri englantilaisessa sotalaivassa!" huudahti Koskela hilpeästi.

Tunnin kuluttua halkoi torpeedovene Englannin kanaalin vihreitä vesiä, seikkailijoittemme heittelehtien nukkuessa alhaalla kajuutassa, koneitten yksitoikkoisessa jyskeessä.

19.

Keskellä Atlanttia alkaa Cotterille ja Koskelalle selvitä bolsheviikkitohtorin matkan päämäärä ja tarkoitus.

Nousten ja vaipuen, heittelehtien ja vaappuen liukui torpeedovene Atlantin pitkillä mainingeilla, jotka loistivat tuhansin värein ilta-auringon säteissä. Teräksenharmaat aallot nuolivat laivan sivuja, nousivat kannelle ja huuhtoivat sen keulasta perään, niin ett laiva toisinaan näytti melkein aaltoihin vajonneelta! Mutta keveästi ja liukkaasti, vaivattomasti kuin kala, jota sen sukkularunko muistutti, kohosi laiva jälleen laineitten harjalle, vettä valuvana, kimallellen joka kohdassaan, märkien kylkien loistaessa häikäisevinä peileinä.

Ulappa aukeni silmien eteen äänettömänä, rajattomana laineitten ja maininkien valtakuntana, kuohuvana, kohisevana. Vaimeneva, mutta silti voimakas tuuli kävi lounaasta, viheltäen ja humisten laivan radiolennättimen mastossa ja langoissa.

Ylhäällä komentosillalla seisoivat Cotter, Koskela ja torpeedolaivan päällikkö, nuorehko, voimakaspiirteinen ja ahavoittunut meriupseeri. Vesi pärskyi heidänkin kasvoilleen ja aina väliin hypähti joku lainekin kastellen heidän jalkojaan. Miehet seisoivat hajasäärin ja Cotter samoinkuin Koskelakin pitelivät tarkkaan ja lujasti kiinni rintanojasta, sillä laivan vaappuminen oli vielä varsin voimakasta.

Myrsky oli raivonnut jo pari päivää ja seikkailijoittemme matka oli viivästynyt, sillä kulkunopeudestaan huolimatta oli torpeedovene, kevyenä ja heikkona, jonkun verran ajautunut pois suunnaltaan. Mitään suurempaa häiriötä ei myrsky kylläkään ollut tuottanut, mutta nukkuminen oli keinumisen takia käynyt melkein mahdottomaksi, ja matkailijoittemme oli täytynyt tyytyä olemaan kajuutassa, toisin sanoen alituisesti kieriskelemässä hiukan ummehtuneessa ilmassa, sillä kannelle ei ollut menemistä. Syömisestä ei ollut paljon puhetta.

Nyt olivat matkailijat ensimäistä kertaa kannella. Alhaalla oli ensin syöty kunnollinen illallinen ja senjälkeen oli noustu ylös hengittämään raitista ilmaa ja polttamaan muutamia sikaareja.

Keskustelu ei ottanut oikein sujuakseen, sillä aaltojen kohina, koneitten jyskytys ja tuulen tohina tekivät puhelun mahdottomaksi. Viiltävinä, pistävinä ulvoivat langattoman lennättimen mastonlangat tuulessa.

Sotalaiva halkoi kahdenkymmenenviiden solmunvälin nopeudella Atlantin aaltoja, rientäen länteen.

Tuli pimeä, ja olo kannella kävi epämiellyttäväksi kosteudessa ja kylmässä. Seurue laskeutui kajuuttaan. Laivan vaappuminen oli nyt siedettävää, ja alhaalla tuntui hyvin kodikkaalta aistikkaassa huoneessa sähköjen valossa.

Kapteeni tilasi kahvia ja hiukan konjakkia, ja Koskela laittoi itselleen mielihyvällä kunnollisen todin, kapteenin ja Cotterin noudattaessa hänen esimerkkiään.

"Mitä on ihminen?" kysyi Koskela hiukan pilkallisesti. -- "Tällaisessa asemassa lentää ajatus melkein väkisin tuollaisiin korkeampiin asioihin. Onko hän kohtalon leikkipallo vai voiko hän itse määrätä tiensä?"

"Enpä tiedä enkä välitäkään tietää", virkkoi Cotter yksikantaan.