Part 5

Tohtori oli vaivoin pidättynyt huudahtamasta, kun hän huomasi molempain auttajainsa vangitsemisen. Vain monivuotisen seikkailijaelämän aikana saavutettu tottumus pelasti hänet. Selvittyään passitarkastuksesta, hyppäsi hän vuokra-autoon, antaen kuljettajalle muutaman Cityssä sijaitsevan talon osoitteen. Auto liukui hiljalleen pitkin katuja, joita ajoneuvot täyttivät tungokseen saakka. Katkeamattomana, liikkuvana, kiemurtelevana ja meluavana jonona luikertelivat autot, ajurivaunut, kuormarattaat ja raitiotievaunut eteenpäin tiheässä, paksussa sumussa, ja voimakkaimmatkin huudot ja vihellykset kuoleutuivat tuohon raskaaseen aineeseen.

Tohtori puri huuliaan kärsimättömyydestä ja hermostumisesta. "Nopeammin, nopeammin!" huudahteli hän kuljettajalle, vaikka näkikin, että vauhdin lisääminen oli tälle mahdotonta.

"Sivukaduille!" käski tohtori viimein, ja kuljettaja ohjasi auton syrjään. Tungosta ja liikettä oli täälläkin, mutta ei niin paljon, ja kuljettaja lisäsi vauhtia tuntuvasti, kiihdyttäen sen viimein yli laillisen sallitun määränkin. Tohtori heittelehti edestakaisin pehmeillä istuimilla, kun auto kääntyi kadunkulmissa. Saavuttuaan päämääräänsä hyppäsi tohtori nopeasti autosta, maksoi kuljettajalle runsaasti ja kiirehti eteenpäin, kääntyen seuraavassa kadunkulmassa toiselle kadulle ja kadoten ensimäiseen rappukäytävään. Kiireesti hän nousi ylimpään kerrokseen ja avasi oven omalla avaimellaan. Hän astui pimeään eteiseen ja sulki oven jälkeensä.

Sytytettyään sähköt tohtori riensi eteisen nurkassa olevan puhelimen ääreen ja soitti.

"Missä?... Jaha... onko tuomari Hall tavattavissa? Tekö? Puhuu tohtori Ralphston. Tulkaa heti tänne minun luokseni. Heti, hetipaikalla! Onko selvä?"

Vasta nyt tohtori riisui vaatteet yltään, sammutti valon eteisestä ja astui huoneeseen, josta ovi johti toiseen. Huone oli kalustettu tavalliseksi työhuoneeksi. Kaikesta näkyi, että siinä oli asuttu. Tohtori heittäytyi väsyneenä nojatuoliin, sytytti sikaarin ja vaipui syviin mietteisiin, joita vähän väliä keskeyttivät hermostumuksen puuskat.

Noin puolen tunnin kuluttua ovikello soi, ja tohtori riensi aukaisemaan. Tulija oli pienenpuoleinen, nukkavieruun palttooseen ja ahtaisiin housuihin puettu herrasmies, joka teki täysin rappeutuneen vaikutuksen.

"Mikä on hätänä, tohtori?" kysyi mies ensimäisiksi sanoikseen, heittäen palttoonsa naulaan.

"Apulaiseni pidätettiin passintarkastuksessa. Heidät täytyy saada vapautetuiksi!" Tohtori puhui kiivaasti ja hermostuneesti.

Hra Hall teki hämmästyneen eleen.

"Pidätetyt! Kuinka se on mahdollista? Oliko heillä paperit?"

"Luonnollisesti, ja juuri se seikka tekee pidätyksen omituiseksi. Oletteko täällä jotenkin joutuneet epäillyiksi?"

"Emme tiettävästi, sillä toimintamme on ollut sangen varovaista. Mitä nyt olisi tehtävä?"

"Miehet on saatava vapautetuiksi. Teidän täytyy hankkia joku lakimies, joka menee poliisilaitokselle ja ottaa selvän asianlaidasta. Voitteko mennä itse?"

"En mene mielelläni, sillä minulla... no niin, mitäpä siitä. Minä en voi mennä eikä minun läsnäoloni voi olla ainakaan miksikään hyödyksi, vaan pikemminkin päinvastoin. Mutta minä voinen järjestää asian. Millä nimellä miehet tulivat tänne?"

Tohtori antoi vaaditut tiedot, ja mies oli juuri poistumaisillaan, kun ovikello soi uudelleen. Tohtori meni aukaisemaan.

"Mitä, joko olette täällä?" huudahti hän hämmästyneenä, kun ystävyksemme astuivat sisään.

"Kuten näette. Pääsimme melkein heti vapaiksi"

"Mikä oli syynä pidättämiseen?"

"Sitä ei suvaittu ilmoittaa. Lopuksi, kun meitä oli hiukan tutkittu, ilmoitettiin, että oli sattunut erehdys ja anteeksi pyydellen vapautettiin."

"Tässä voi piillä jotakin. Seurattiinko teitä?"

"Emme ainakaan voineet sitä huomata."

"Hyvä on. Nyt on meidän joka tapauksessa mentävä kokoukseen. Kaikki en valmiina."

Seurue läksi ulos.

14.

Ystävykset saavat aavistuksen siitä, kuinka avuton maailman suurkaupunki voi olla muutamaa häikäilemätöntä miestä vastaan.

Kahvilahuoneusto syrjäkaupungilla, jonne seikkailijat astuivat, teki todella salaliittomaisen vaikutuksen otsatukkatyyppeineen, savuisine huoneineen ja rämäjävine gramofooneineen. Seurue ohjattiin yksityiseen sivuhuoneeseen, jossa jo ennestään oli noin parikymmentä miestä.

Suomalaiset hymähtivät itsekseen. Bolsheviikkien kantajoukot olivat kaikkialla samanlaisia. Näissä parissakymmenessä miehessä olivat edustettuina kaikki nykyisen yhteiskunnan pohjasakan eri kerrokset. Siellä oli tavallisia renttuja, noita ikuisesti työttömiä, jotka aina vaikeroivat työnpuutetta, mutta jotka eivät vahingossakaan eksy työtä tekemään, siellä oli rappeutuneita asioitsijoita ja välittäjiä, joiden ammatilla ja varastamisella ei ole paljonkaan eroa, entisiä virkamiehiä, jotka enemmän tai vähemmän kauniiden kepposten takia olivat joutuneet syrjään, katulehtien juopottelevia reporttereita, ja lisäksi muutamia intoilijoita, joiden paikka olisi ollut paremminkin mielisairaalassa kuin kansakuntien kohtaloita sotkemassa. Lisäksi oli kolme palveluksesta poispäässyttä sotilasta, joten seurue oli täydellinen "työ- ja sotamiesneuvosto".

Tohtori asettui pöydän päähän ja ystävyksemme hänen vierelleen. Tohtori kuiskaili hetkisen muutaman miehen kanssa, mutta niin hiljaa, etteivät seikkailijat kuulleet mitään. Senjälkeen hän nousi ylös ja alkoi puhua, miesten tarkkaavaisesti ja jännittyneinä kuunnellessa.

"Toverit! Vallankumous edistyy. Se levittää mahtavat siipensä ja lähtee lentoon. Punaisen kotkan siipien suhina kuuluu kaikkialla. Joka maassa nousee köyhälistö taisteluun sortajiaan vastaan. Voitto on varma, mutta taistelu ei ole kaikkialla helppo. Siinä tarvitaan koko köyhälistöluokan lujuus, siinä kysytään jokaisen sen jäsenen kaikki voimat, koko into ja uhrautuvaisuus.

"Me tulemme Venäjältä. Se on vallankumouksen esitaistelija-maa. Siellä on köyhälistö katkonut kahleensa ja muodostanut neuvostovallan, jossa vapaus ja veljeys asustavat..."

Suomalaiset saattoivat tuskin pidättäytyä nauramasta. Vapaus ja veljeys Ryssäinmaalla! Mutta tohtori jatkoi yhä kasvavalla innolla ja kiihkeydellä. Hänen sanansa olivat kuin huumaavaa myrkkyä, -- ne sekoittivat ajatukset, sumensivat järjen ja kiehtovina viittoivat ihannevaltakuntaan, jossa sai mielinmäärin ryöstää ja murhata.

"Venäjällä on vallankumous voittanut, voittanut täydellisesti, mutta muualla se on vasta kapaloissaan. Teidän, toverit, teidän on määrä omalta osaltanne katkoa nuo kapalot ja auttaa vallankumous voittoon omassa maassanne. Se on tärkeä sekä teille itsellenne että muitten maitten köyhälistöveljille, ennenkaikkea venäläisille. Länsivaltojen imperialistien pakotuksesta on Venäjän vallankumous eristetty muusta maailmasta, ja se saa käydä epätasaista kamppailua koko maailmaa vastaan. Sen joukot etenevät voittoisesti, mutta kaikella on rajansa. Voi tulla hetki, jolloin Venäjän köyhälistöluokan käsi väsyy nälästä ja epätoivosta, kun toiset eivät sitä auta. Vallankumous sortuu, ja kaikkien maiden imperialistit ja kapitalistit saavat täydellisen voiton, ei vain venäläisistä, noista vallankumouksen horjumattomista ja uljaista esitaistelijoista, vaan myöskin omien maittensa köyhälistöistä. Taantumus riemuitsee silloin ja köyhälistöluokka sortuu taas vuosisataiseen orjuuteen.

"Toverit, tämä on estettävä, tämä täytyy estää! Kaikkien maiden köyhälistöjen on noustava taisteluun, ei kirotulla parlamentaarisella tavalla, vaan asekädessä. Punainen armeija on muodostettava jokaiseen maahan, sillä punaisen pistimen kärjessä välkkyy köyhälistön vapautuksen ja uuden ajan aamunkoitto. Ensin yleislakko, jolloin köyhälistö voi vapaasti koota voimansa, ja sitten kumous. Tämä on päämäärämme, eikä se ole kaukana, jos jokainen tekee tehtävänsä. Keinoja emme voi emmekä tahdo valikoida. Alas riistäjät, alas kapitalistit ja imperialistit! Niitten ruumiitten yli kulkee köyhälistöluokan vapautuksen tie. Ei armoa, ei sääliä! Köyhälistödiktatuuri, ja vain se, takaa köyhälistöluokan onnen. Ja kavahtakaa niitä työväenluokan pettureita, jotka suostuvat sovitteluihin, jotka taistelevat vain kynällä ja papereilla, mutta joita peloittaa todellisen vallankumouksellisen välkkyvä miekka.

"Ne ovat pettureita, kavaltajia, jotka ovat säälimättömästi tuhottavat."

Tohtori pysähtyi hengästyneenä, huohottavana. Miehet istuivat liikkumattomina, leimuavin, kiihkoisin silmin. Tohtorin sähköinen puhe oli tehnyt vaikutuksen. Vallankumoushumala, selittämätön, sokea ja mieletön vihan-oppi tarttui kuin kulkutauti.

Suomalaistenkin ilmeestä oli pilkallisuus kadonnut. Melkeinpä kauhua kuvastui Kivisen katseesta. Bolshevismi oli tarttuvaa, se veti uhrinsa mukaansa yhtä varmasti kuin oopiumi polttajansa, ja se tuhosi yhtä täydellisesti sekä sielun että ruumiin.

Tohtori oli ihmeellinen puhuja, joka ei niin paljon vaikuttanut sanoillaan kuin äänenpainollaan, ilmeellään ja värityksellään, sekä sokealla, ehdottomalla kiihkollaan. Seikkailijat muistivat ne venäläiset sotamiehet, jotka olivat kiihoittaneet tovereitaan, nuo intoilijat, joiden puhe oli mitä epäjohdonmukaisinta, suoranaista aatteiden ja käsitteiden sekasotkua, mutta jotka kuitenkin vastustamattomasti tempasivat kuulijat mukaansa. Bolshevismin oli mahdoton olla vaikuttamatta sivistymättömiin, kurjuudessa eläviin ihmisiin. Se veti luokseen kuin lamppu perhosia, hitaasti, mutta varmasti, ja perhoset polttivat siipensä.

Syntyi hetken hiljaisuus, jonka tohtori itse keskeytti.

"Meidän on ryhdyttävä käytännöllisiin toimenpiteisiin. Täällä on saatava syntymään lakkoja, jotka auttavat suoranaisesti sekä teitä että etenkin saksalaisia veljiänne. Työväestöä on valistettava. Maa on jaettava piireihin, ja tämä lienee nyt jo suoritettukin. Nyt on saatava työ käyntiin. Kunkin on omalla paikkakunnallaan toimittava täältä annettujen ohjeitten mukaan. Päähuomio on kohdistettava niihin työväenluokan pettureihin, jotka eivät käsitä tai eivät tahdo käsittää, että nyt on ainoa otollinen aika toimia, toimia epäröimättä ja väkivaltaa käyttäen. Hyväksytäänkö ehdotukseni?"

"Kyllä!" kuului yksimielinen vastaus.

"Kas tässä, tässä on ohjeita!" Tohtori veti taskustaan pinkan lehtisiä ja jakoi ne läsnäolijoille.

Koskela puri huultaan harmista. Tätä hän ei ollut keksinyt ja paperit olisi ollut hävitettävä keinolla millä hyvänsä. Nyt se oli liian myöhäistä.

"Kuten ohjeista näette, täytyy lakot saada syntymään sellaisilla aloilla, jotka kerrallaan horjuttavat tämän kapitalistisen yhteiskunnan. Kivihiilikaivokset on saatava lakkoon, samoin rautatiet, sähkölaitokset ja vesijohdot. Eikä yksitellen, vaan yhdessä. Kaikki on valmisteltava perinpohjin ja vasta sitten iskettävä, mutta silloin niin, että tämä laho yhteiskunta hajoaa."

"Hyvä, hyvä!" ulvoi miesjoukko.

"Jokainen ilmoittaa nimensä ja osoitteensa tälle toverille", virkkoi tohtori ja osoitti "tuomari" Hallia.

"Ne ovat jo minulla", huomautti tämä.

"Hyvä, niin ollen saatte te hankkia kukin itsellenne pari apulaista. Näiden nimet ja osoitteet ovat vain teidän tiedossanne, ja niin edelleenkin. Silloin ei meitä voida paljastaa. Jos toiset kaatuvat, astuvat toiset tilalle. Ymmärrättekö?"

"Kyllä!"

"Tämä on oleva toinen keskuspaikkamme, ja toinen perustetaan myöhemmin ilmoitettavaan paikkaan. Sitä tulevat hoitamaan nämä toverit", sanoi tohtori ja viittasi ystävyksiin. "He perustavat täällä kahvilan. Merkit tiedätte."

Koskela hymyili mielessään. He saisivat kaikki langat käsiinsä ja hoitaisivat hra Cotterin kanssa kahvilaa kyllä oikealla tavalla.

Kokous loppui, ja ystävykset kiiruhtivat hotelliinsa. Nautittuaan illallisen he vetäytyivät ulkonevalle parvekkeelle, sumun ja pimeyden keskeen. Suunnattoman maailmankaupungin kohu kiiri vaimennettuna heidän korvissaan, ja tuhannet valot väikkyivät himmeinä alhaalta kadulta. Talojättiläiset olivat kietoutuneet harmaaseen, raskaaseen vaippaan, ja vain epäselvinä eroittuivat niitten ääriviivat ympäröivästä sumumerestä. Öinen maailmankaupunki oli kuin tarjottimella heidän edessään, tuhansine iloineen ja suruineen, miljoonine asukkaineen ja lukemattomine pyrintöineen. Ja kaiken yllä tuntui leijailevan uhkaava myrskypilvi, joka läheni lähenemistään. Se oli bolshevismin mieletön hyökyaalto, joka aikoi saattaa kaupungin ensin pimeyteen, liikkumattomuuteen ja nälkään, sekä sitten veriseen kumoukseen ja kauheaan joukkoterroriin. Ja tämä tuntui niin helpolta tehdä. Tarvitsi vain pysäyttää muutamat koneet, ja silloin olisi miljoonainen kaupunki lukemattomine sokkeloineen ja äärettömine välimatkoineen avuton, suojaton jokaista rosvojoukkoa tai villitsijää vastaan. Pimeys ja nälkä, nehän olivat bolshevismin liittolaiset.

15.

Myyräntyö täydessä vauhdissa.

Jo seuraavana päivänä toverimme muuttivat kahvilaan, josta oli tuleva heidän "työpaikkansa". Se oli vilkasliikkeisen syrjäkadun varrella ja oli nähtävästi jo aikaisemmin suunniteltu tämäntapaisiin tarkoituksiin. Siinä oli neljä uloskäytävää, joista yksi oli todella erinomainen ja sellainen, ettei sitä kovinkaan helposti olisi saattanut keksiä.

Kahvilassa oli kolme yleistä huonetta, keittiö sekä sen vieressä kaksi asuinhuonetta, jotka ystävämme ottivat käytettävikseen. Palveluskunnan hankki "tuomari" Hall ja se oli "luotettavaa", paitsi mitä tuli raha-asioihin, sillä jo ensimäisen päivän iltana huomasivat suomalaiset, että kassassa oli tuntuva vajaus. Kivinen päätti pitää kassanhoitajattarelle moraalisaarnan siitä, ettei omassa keskuudessa saa varastaa, mutta luopui kuitenkin tarkemmin ajateltuaan koko aikeesta, sillä se ei kuitenkaan olisi auttanut mitään, eikähän asia ystävyksiä liikuttanut. Kivinen muisti sen ryssäläisen komisarion, joka kaksi miljoonaa ruplaa kähvellettyään istuutui lentokoneeseen ja seilasi tietymättömiin. Tällaiset pikkuheikkoudet olivat niin yleisiä ihannevaltakuntalaisten keskuudessa.

Muuten ei ollut erikoista valittamista. Tohtori pistäytyi melkein joka päivä, antaen ohjeita, joita ystävämme noudattivat omalla tavallaan, kuitenkin niin, ettei mitään epäluuloja herännyt. Kahvilassa kävi lakkaamatta "kundeja", joilla oli hyvinkin monenlaisia asioita toimitettavanaan. Toiset toivat toimintaraportteja, toiset pyysivät rahaa, eikä siitä todellakaan ollut puutetta. Lentolehtisiä ei painettu eikä jaettu, sillä se olisi kiihoittanut poliisin tarmokkaampaan toimintaan.

Ainoa, mikä Koskelaa tuskastutti, oli se, etteivät he voineet kylliksi tarkoin seurata tohtoria. Kahvilan yliviinuri oli kiihkeä bolsheviikki ja piti kaikkea visusti silmällä, niin etteivät ystävykset voineet olla liian usein eikä liian kauan ulkona. Cotter yritti kyllä seurata tohtoria, mutta tämä osoittautui vaikeahkoksi tehtäväksi eikä hän kuitenkaan päässyt kuulemaan keskusteluja. Mutta seikkailijamme lohduttivat itseään sillä, että kaikki tärkeimmät langat juoksivat heidän käsiensä kautta.

Kiihoitustyö tuntui kaikesta päättäen kantavan tyydyttäviä hedelmiä. Lakkaamatta saapui tietoja uusista työriitaisuuksista etupäässä kaivos- ja rautatietyöläisten keskuudessa. Tilanne kärjistyi kärjistymistään.

Bolsheviikit tunsivat kyllä oman asemansa kaikesta huolimatta epävarmaksi eivätkä siksi uskaltaneet esiintyä avoimesti bolsheviikkeina, vaan yllyttivät ainoastaan palkkalakkoihin. Mutta hiljaisuudessa ja huomaamatta he horjuttivat maltillisten ja uudistusystävällisten puolueitten valtaa, etenkin työväenpuolueen ja porvarillisen vasemmiston, selittäen näitten vaatimukset liian pieniksi ja menettelytavan liian hitaaksi.

Vallitseva tilanne oli parhain auttaja. Saksan rannikkojen jatkettu saarto synnytti työttömyyttä ja valloitettujen alueitten miehittäminen vaati edelleenkin armeijan aseissapitämistä. Toisia joukko-osastoja laskettiin kyllä kotiin, mutta tämä vain lisäsi tyytymättömyyttä, sillä sotilaat joutuivat melkein kaikki työttömiksi, kun ei oltu osattu sodan äkkinäisen lopun vuoksi järjestää demobilisatsionia eikä hankkia työtä sotilaille. Nämä sotilasjoukot esiintyivät yhteiskunnan suurimpana vaarana, sillä sodan aikana olivat ne oppineet häikäilemättömiksi ja aseita käyttämään. Muutamin paikoin oli jo tapahtunut ryöstöjäkin.

Seikkailijamme olivat kaikesta selvillä, mutta he olivat päättäneet yhdessä hra Cotterin kanssa antaa tapausten kehittyä melkein polttopisteeseen, ennenkuin ryhtyivät ehkäisemään. Tähän päätökseen vaikutti myöskin se seikka, etteivät toverukset olleet selvillä tärkeimmistäkään bolsheviikkien toimihenkilöistä. He otaksuivat, että kun kaikki olisi likimain valmiina, tekisivät he täyden rynnäkön ja yllättäisivät bolsheviikit. Kun johtajat olisi pistetty telkien taa, olisi asia selvä.

Työriitaisuuksissa herätti seikkailijoittamme huomiota se, etteivät työnantajat tahtoneet ryhtyä mihinkään sovitteluihin ja hylkäsivät myös jyrkästi hallituksen välitysyritykset.

Muutamana iltana tuli "tuomari" Hall käymään kahvilassa, vahvanpuoleisesti liikutettuna. Toverukset vaihtoivat merkitsevän silmäyksen. Nyt täytyi yrittää, niin ilkeää kuin se olikin, mutta miljoonien kohtalo saattoi siitä riippua.

"Tuomari" oli erinomaisella tuulella ja suostui kernaasti tulemaan asuinhuoneisiin. Koskela haki heti wiskyä ja leikkeleitä; Hall maistoi, kiitti ja maistoi uudelleen. Seurue keskusteli vallankumouksesta, ja Hall oli erittäin toivorikas. Koskela ja Kivinen koettivat kietoa hänet kysymyksillä, mutta tuomari oli varuillaan ja vastasi varsin niukasti. Koskela ei hermostunut, vaan haki lisää wiskyä. Hall joi ja tuli yhä puheliaammaksi.

Alkoi olla jo puoliyö, mutta vielä eivät ystävykset olleet päässeet mihinkään tuloksiin. Hall vain antoi merkitseviä viittauksia ja oli kovin salaperäinen. Mies ilmeisesti tiesi jotakin.

Viimein Koskela päätti yrittää. Hän teeskenteli juopunutta ja läheni tuomaria, puhuen samalla äänekkäästi. Salamannopeasti sukelsi hänen kätensä Hallin povitaskuun. Siinä oli nappi, mutta kylmäverisesti avasi jääkäri senkin ja hetken kuluttua piteli hän lompakkoa ja muistikirjaa kädessään. Työ oli puoleksi tehty eikä Hall ollut huomannut mitään. Koskela antoi merkin Kiviselle, mutisi jotakin ja poistui toiseen huoneeseen.

Kivinen jatkoi puhelua ja juotti yhä Hallia. Jääkäri palasi noin kymmenen minuutin kuluttua takaisin, ja Kivinen huomasi heti, että hän oli saanut tärkeitä tietoja. Lompakon ja muistikirjan takaisin pistäminen ei tuottanut enää suuriakaan vaikeuksia, sillä "tuomari" oli jo aivan sekaisin. Hän ei kyennyt edes lähtemään kotiinsa, vaan toveruksien oli majoitettava hänet omaan huoneeseensa. Hän nukkui jo ennen kuin oli kunnolleen päässyt vuoteeseenkaan.

"Nyt nopeasti Cotterin luo!" virkkoi Koskela, kun bolsheviikki kuorsasi.

"Mitä sait tietää?"

"Paljon ja tavattoman tärkeää. Lakon on määrä alkaa kahden päivän kuluttua, ensin maaseudulla ja sitten heti täällä Lontoossa. Nyt ovat hyvät neuvot kalliita."

"Saitko selville osoitteet ja nimet?"

"Kaksikymmentä nimeä ja osoitetta. Kaiken hyvän lisäksi on tekeillä myöskin täydellinen roistotemppu. Siellä N-kaivoksen työväenyhdistyksessä on kaikesta päättäen muuan järkevä ja maltillinen puheenjohtaja ja hänellä on muutamia samanmielisiä tovereita, jotka jyrkästi vastustavat lakkoon ryhtymistä. Nämä aiotaan toimittaa tieltä pois."

"Mitä? Ei suinkaan...?"

"Ei, vaikka sitäkin voisi odottaa. Mutta tässä tapauksessa ei siitä olisi mitään apua. Katsos, he aikovat toimittaa tämän johtajan vangituksi muka bolsheviikkina, mutta yhdistyksessä he tietenkin ilmoittavat, että viranomaiset vainoavat työväen luottamusmiehiä. Tällaisina kiihkoaikoina ei tällainen ilmoitus voi olla tekemättä vaikutusta, ja bolsheviikeilla on täysi syy otaksua, että saavat enemmistön puolelleen. Kun tämä kaivoslakko puhkeaa, on asiat järjestetty niin, että toiset seuraavat mukana. Lontoo aiotaan saattaa kokonaan anarkian valtaan. Sähkölaitos on määrä saada yhtymään lakkoon, ja ellei se onnistu, koetetaan se tuhota. Siten valtaisi pimeys koko tämän miljoonaisen kaupungin ja samalla pysäyttäisi sähköraitiotiet. Se olisi lopun alkua."

"Mutta eikö kaiken tämän estäminen ole helppoa, kun meillä nyt on tiedossa johtajien osoitteet ja nimet? Vangitsemme ne ja sillä hyvä."

"Ei missään tapauksessa. Etkö muista tohtorin sanoja: jos toiset kaatuvat, astuvat toiset tilalle. Me voisimme näiden pääjohtajien vangitsemisella korkeintaan hiukan viivästyttää loppukatastroofia, mutta emme voisi sitä estää. Ei, meidän täytyy keksiä toiset keinot. Aika on täpärällä. Nyt englantilaisen luo!"

Seikkailijat kiiruhtivat ulos, saivat auton jo aivan läheltä ja lähtivät kiitämään keskikaupungille.

"Meillä on Englannin, melkeinpä maailman kohtalo käsissämme."

"Ei minun käteni kuitenkaan vapise", virkkoi Kivinen, ja auto katosi pimeään syysyöhön.

16.

Bolsheviikit heittävät pommin, mutta vastavallankumoukselliset heittävät toisen, jolla on ratkaisevasti parempi vaikutus.

Puheensorina täytti suuren kokoushuoneen, jonne muutaman Clevelandin hiilikaivoksen työmiehet olivat kokoontuneet. Väiteltiin pikkuryhmissä, kolmittain, parittain. Näkyi jykeviä kaivosmiehiä, joiden kasvot kivihiilen musta tomu oli aikojen kuluessa lähtemättömästi rusketuttanut. Ilmeistä kuvastui odotus ja jännitys. Oli päätettävä, aloitetaanko lakko.

Lakosta oli keskusteltu jo pitkät ajat ja se oli jakanut työmiehet kahteen leiriin, niihin, jotka sitä kiihkeästi vaativat ja kannattivat ja joita oli suhteellisen vähän, sekä niihin, jotka katsoivat ajan sopimattomaksi sellaiseen ja pelkäsivät lakon seurauksia, työttömyyttä ja kurjuutta.

Muutamat miehet kulkivat ryhmästä ryhmään ja selittelivät jotakin. Työmiehet kuuntelivat heidän sanojaan, mutta pudistelivat päätään ja ryhtyivät kiivaasti väittelemään, unhoittaen kokonaan englantilaisen juroutensa ja vaiteliaisuutensa. Erittäinkin herätti huomiota muuan pikkumies, ruumiiltaan kokonaan epämuodostunut. Hän puhui kiivaasti ja kiihoittavasti, huitoi käsillään ja sanat tulvivat hänen huuliltaan.

"Katsos Länkisääri-Smithiä, kuinka hän on innostunut!" virkkoi muuan vanhanpuoleinen kaivosmies vierustoverilleen.

"Sehän se täällä pitää suurinta suuta, vaikka ei ole koko kaivoksessa ollut kuin pari viikkoa", vastasi tämä hiukan pilkallisesti ja katkerasti.

Muuan mies astui samalla huoneen perällä olevalle korokkeelle ja viittasi kädellään, vaatien hiljaisuutta.

"Kokous alkaa. Puheenjohtajamme ei ole jostakin syystä vielä saapunut, mutta me emme voi enää odottaa. Varapuheenjohtaja astukoon hänen tilalleen."

Ensimäisen puheenvuoron pyysi ja sai Länkisääri-Smith. Hän kiipesi korokkeelle ja alkoi puhua.

Lakko oli aloitettava. Nyt siihen tarjoutui otollinen tilaisuus, eikä ollut mitään syytä luulla, että tämä kaivos joutuisi yksinään taistelemaan. Muutkin yhtyisivät myötätuntoaan osoittamaan. Koko kivihiilenlouhiminen lakkaisi, ja jokaiselle täytyisi olla selvä, että silloin olisi työnantajain suostuttava kaikkiin vaatimuksiin, joita lakkolaiset esittäisivät.

Vaatimuksina olisi palkkojen koroittaminen, 8-tunnin työpäivän käytäntöönottaminen ja kaivosneuvostojen tunnustaminen. Mihinkään sovitteluihin ei sais antautua, ei lykätä lakon alkamista. Työnantajain kanssa ei saisi ryhtyä mihinkään neuvotteluihin, vaan kaikki vaatimukset olisi ajettava läpi lakolla. Ne, jotka esittivät muita keinoja, ne olivat työväenluokan pettureita, joita oli kaikkialla varottava. Nopea, päättäväinen toiminta yksistään voisi taata työväenluokalle sille kuuluvat oikeudet.

Länkisääri-Smith sai jo kohta alussa havaita, ettei hänen puheensa saavuttanut jakamatonta kannatusta. Välihuudahduksia kuului yhtämittaa, ja pilkallisia huomautuksia sateli lakkaamatta. Mutta puhujalla oli kuitenkin kannattajajoukkonsa, joka, vaikka pieni, piti sitä suurempaa melua, ja jokainen sana ja lause otettiin vastaan huumaavilla suosionosoituksilla.

Smith lopetti, ja korokkeelle astui toinen mies hänen kannattajistaan. Hänen puhetapansa oli tyynempää ja vakuuttavampaa, ja hän yritti myöskin todistaa väitteitään. Välihuudahdukset harvenivat.