Part 3

"Ei ainakaan rahojen vuoksi", hymähti Koskela, "sillä bolsheviikit ovat kyllä varustaneet meidät tarpeellisella matkakassalla. Me harjoitamme jonkun Rahjan 'stipendiaatteina' bolshevismitutkimuksia."

Talo, jossa "tohtori" asui, oli komeatyylinen, viisikerroksinen kivirakennus puiston laidassa. Käytävä oli aistikkaasti somistettu veistoksilla ja freskoilla.

"Ei tämä 'roletääri' näy roletäärisesti asuvan", virkahti Kivinen ystävysten noustessa kolmanteen kerrokseen.

Merkkisoitot kajahtivat ja hetken kuluttua lakeijamaisesti puettu mies avasi oven, luoden tutkivan silmäyksen odottajiin. Seikkailijat asettivat sormensa määrättyyn asentoon.

"Astukaa sisään!" kehoitti palvelija.

Ystävykset astuivat eteiseen, jonka ainoana kalustuksena oli vaatenaulakko.

"Onkohan tohtori kotona?" kysyi Koskela ja teki merkit, Kivisen noudattaessa esimerkkiä.

"Odottakaa! Keitä olette?" lausui palvelija hillityllä äänellä.

"Turku. Kaksi. D N."

"Hyvä. Odottakaa!" toisti palvelija ja poistui sivuovesta, palaten hetken kuluttua ja ilmoittaen:

"Tohtori ottaa vastaan. Riisukaa päällysvaatteenne!"

Palvelijan ohjaamina saapuivat seikkailijamme pitkän käytävän toiseen päähän, kulkivat muutaman erittäin ylellisesti kalustetun huoneen läpi ja astuivat toiseen. Palvelija poistui, neuvoen hetkisen odottamaan. Ystävykset jäivät kahden.

"Istukaamme! Älä tee liikettäkään, älä heitä uteliasta katsettakaan!" kuiskasi Koskela Kiviselle, ja matkailijat laskeutuivat vanhanaikaiselle sohvalle. Syntyi täydellinen hiljaisuus, jännittävä odotus.

Huone oli, vastakohtana edelliselle, sangen yksinkertaisesti kalustettu: kirjoituspöytä, muutamia tuoleja, sohva, kaappi ja pari suurta kirjahyllyä. Kaikki näytti hyvin järjestetyltä, rauhalliselta tiedemiehen asunnolta, ja viihtyisyyttä loivat utumaiset ikkunaverhot ja muutamat vihreät huonekasvit.

"Hyvää päivää!" Tervehdys kaikui niin oudolta, niin kumealta, että ystävykset säpsähtivät ja käänsivät päätään. Sivuovesta oli tullut tohtori. Ystävykset nousivat ylös, jääden odottavaan asentoon, ja heidän katseensa koettivat tutkia tohtorin jokaisen piirteen ja painaa sen muistiin.

Molemmat vavahtivat melkein yhtaikaa. Tuoko?

Heidän edessään oli pieni, näivettynyt, kalpea mies. Silmät olivat tummat, samoin tukka, ja pään takaosa oli suhteettoman korkea. Piirteet olivat säännölliset, mutta niissä oli jotakin selittämätöntä, joka teki ne vastenmielisiksi. Ohuet, yhteenpuristetut huulet ja jyrkkä leuka antoivat kovan ilmeen. Nenä oli suora ja säännöllinen, mutta ehkä liian pieni. Tohtori oli puettu tavalliseen seurustelupukuun.

"Jaha, esitelkää itsenne!" virkkoi hän lyhyesti ja käskevästi ja kasvoille ilmestyi ilkeä epäluuloinen hymy. Toverit ojensivat hänelle "lähettiläspaperinsa". Tohtori tutki niitä ääneti ja kauan.

"Hyvä. Olen tohtori Kurt Ralphston."

Ystävykset kumarsivat ja istuutuivat jälleen tohtorin viittauksesta. Hän itse asettui nojatuolille kirjoituspöydän edessä, silmäillen tovereita läpitunkevasti selittämättömän värisillä silmillään.

"Missä olitte viime yönä?" laukaisi hän aivan äkkiarvaamatta, hellittämättä katsettaan.

"Grand Hotel Monacossa", vastasi Koskela kylmästi.

Tohtori ei vastannut mitään. Ystävykset alkoivat tuntea tilanteen muuttuvan epämiellyttävän yksitoikkoiseksi.

"Mitkä ovat ohjeenne?" kysyi tohtori, nojautuen eteenpäin.

"Me asetumme tohtorin käytettäviksi, ei muuta", lausui Koskela.

"Mistä tiedätte minut oikeaksi henkilöksi."

"Te teitte merkin, astuessanne huoneeseen?"

"Riittää. Olen tyytyväinen. Te tulette tänne uudelleen tänä iltana klo 8. Missä asutte?"

"Meillä ei ole vielä asuntoa, mutta aiomme sen heti hankkia. 'Hotelliin' emme halua muuttaa erinäisistä syistä."

"Menkää. Minulla ei ole aikaa." Tohtorin ääni kävi äkkiä kiihkeäksi ja kärsimättömäksi, ja pienet silmät leimahtivat. Ystävykset poistuivat. Käytävässä oli palvelija odottamassa ja tämä saattoi heidät ulko-ovelle, auttaen ensin päällysvaatteet heidän ylleen. Kadulle tultuaan ystävykset aivan vaistomaisesti huoahtivat.

"Hänkö se olikin!" virkkoi Kivinen hämmästyneenä ja vapautunein mielin sytytti savukkeen.

"Niin kuka?" tiedusti Koskela odottavasti.

"Tohtori Sergei Altdorff-Danin-Selski, pietarilainen ihmeparantaja, spiritisti ja tsaarivallan santarmikätyri."

"Hänkö? Ei, tämä on puolalais-saksalainen, mielisairas lakimies Max Zombiewski, joka karkasi hullujenhuoneesta ja sittemmin Köpenhaminasta käsin harjoitti kumouksellista kiihoitusta Saksassa!"

"Mistä sinä hänet tunnet?" kysyi Kivinen.

"Minä opin tuntemaan hänet komennuksillani."

"Ja minä näin hänet Pietarissa puhumassa vallankumouspäivinä. Sitten hän katosi, mutta bolsheviikkivallankumouksen aikana luin jonkun uutisen hänestä, en muista missä ja mitä siinä kerrottiin."

"Hän lienee kuitenkin yksi ja sama henkilö, vallankumousaikojen 'harhailevia sieluja', sillä ainakin pari uutista hänen kuolemastaan olen jo lukenut."

"Kuka hän lienee?" tuumi Kivinen.

"Jaa, siihen on kai mahdoton antaa vastausta. Hänen isänsä oli saksalais-juutalainen, äiti itävaltalais-puolalainen, ja hän lienee syntynyt Venäjällä, elänyt likipitäin kaikissa maissa, opiskellut ja tehnyt rikoksia kaikkialla. Olen kuullut häntä syytettävän sekä kavalluksista että ainakin parista murhasta. Saksassa hänet pistettiin hulluinhuoneeseen, mutta anarkistit kai hänet aatetoverinaan vapauttivat."

"Sen tiedän varmasti, että hän oli tsaarivallan salaisessa palveluksessa. Hän on mies, jolla ei ole isänmaata, ei moraalia, ei mitään käsitystä suhteista ja suhteettomuudesta, ei..."

"... järkeä eikä sydäntä. Ja sellaiset rakentavat nykyään ihannevaltakuntaansa verellä, raudalla ja tulella, miljoonien kärsimyksillä ja kuolemalla. Hyvä on, ettei tohtori saanut kokea jälleentuntemisen iloa meidät kohdatessaan. Hän on vaarallisempi käsitellä kuin silmälasikäärme. Muuten, huomasitko, kuinka omituista oli hänen käyttäytymisensä etenkin lopussa? Hän hermostui aivan ilman mitään syytä. Hän on hullu, mutta hänen hulluutensa on sellaista laatua, että se voi olla vaarallista täysjärkisellekin ihmiselle. Nyt rientäkäämme Ollen luo ja tehkäämme tiliä hänelle huomioistamme."

8.

Ystävykset keskustelevat siistissä seurassa toimenpiteistä vallankumouksen jatkamiseksi ja syventämiseksi.

Ystävysten saavuttua Ollen asuntoon ilmoitti taloudenhoitajatar hänen poistuneen toimitukseen, mutta luvanneen pian palata. Koskela ja Kivinen päättivät odottaa, etenkin kun heillä ei ollut mihinkään kiirettä. Koskela ryhtyi tutkimaan aamulehtiä ja Kivinen alkoi kirjoittaa matkakuvausta seikkailijoitten tähänastisista vaiheista, pahoitellen mielessään, ettei voinut lähettää lehdelleen riviäkään, ellei tahtonut saattaa vaaraan kaikkia tulevia tutkimuksia.

Olle saapui tunnin kuluttua, uteliaana ja vilkkaana kuten tavallisesti. Kivinen teki selvää "audienssista" tohtorin luona ja lausui heidän molempain arvelut tohtorin henkilöllisyydestä. Olle, joka tunsi likipitäin kaikki joko hyvää tai pahaa mainetta saavuttaneet henkilöt, vahvisti ystävysten olettamukset ja antoi lisätietoja. Tohtori oli tunnettu kosmopolitikko, -- mielisairas, mutta siitä huolimatta tai juuri sentähden mitä vaarallisin seikkailija ja rikollinen. Koskela ehdotti silloin äkkiä, että tohtori ilman muuta vangittaisiin tavallisena rikollisena ja että hänen luonaan pidettäisiin kotitarkastus. Olle vastusti ehdotusta sillä perusteella, ettei tohtoriin nähden oltu esitetty mitään vaatimuksia hänen pidättämisekseen eikä hän Ruotsissa ollut tehnyt mitään rikosta. Kotitarkastus ei mitään hyödyttäisi, sillä sellaiset ketut eivät pitäneet kotonaan mitään todistuskappaleita. Kivinen yhtyi Olleen, ja Koskela peruutti ehdotuksensa. Iltapäivällä hankkivat matkailijat Ollen välityksellä huoneen muutamasta hotellista, kun ensin Koskela oli salaperäisenä pistäytynyt kaupungilla ja tullut takaisin, mukanaan leimatut passit sekä Kiviselle että itselleen. Illan viettivät kaikki kolme yhdessä Ollen luona, harkiten menettelytapoja ja koettaen arvailla tohtorin aikomuksia ystävyksiin nähden ja näille annettavien tehtävien laatua.

Kellon lähetessä puolta seitsemää nousi Koskela ylös, tarkasti revolverinsa, varmisti sen ja pisti takaisin taskuunsa, Kivisen tehdessä samoin. Ystävykset pukeutuivat, ja Ollekin läksi mukaan, eroten kuitenkin heistä jo rappusissa. Ilma oli kylmä ja kolakka. Mitään puhumatta riensivät ystävykset eteenpäin, varjontapaisen miehen seuratessa heitä toisella puolen katukäytävää, kuitenkin niin, että elleivät toverit olisi tienneet Ollen seuraavan, eivät he olisi sitä arvanneet, sillä vanha reportteri osasi tehtävänsä.

"Perillä!" virkkoi Kivinen, kun he olivat saapuneet tohtorin rappukäytävän luo.

"Ja Olle on toisella puolella katua. Hyvä, jos meille kävisi hullusti, emme ainakaan kostamatta kaadu."

Lakeija laski miehet pitemmittä kyselyittä sisään, johtaen heidät tällä kertaa tohtorin työhuoneen vieressä olevaan, ylellisesti kalustettuun huoneeseen. Paksut matot ja lattiatyynyt, heleäväriset verhot seinillä, matalat, omituisen tyyliset huonekalut ja hajuvedet antoivat huoneelle itämaisen leiman. Mutta jyrkkänä vastakohtana tälle puolittain runolliselle ympäristölle olivat huoneessa olijat: tohtori ja kolme muuta, jotka lattiatyynyillä lojuen tupruttivat sakeita sauhuja. Ne olivat ilmeisiä roistontyyppejä. Kaksi heistä oli puettu tavalliseen, siistiin pukuun, mutta kolmas oli aito sakilainen, uskollinen jäljennös jostakin siltasaarelaisesta ihannetyypistä.

Tohtori tervehti lyhyesti ja viittasi vapaalle sohvalle. Ystävykset istuutuivat, ja sattui niin, että Kivinen joutui istumaan puoleksi varjoon muutaman huonekasvin ja pikkupöydän taa. Salamannopeasti sukelsi Kivisen käsi liivintaskuun ja sieltä puikahti esiin pienoinen muistikirja ja kynä. Kivinen oli pikakirjoittaja.

"Nämä toverit ovat lähettejä, ja tässä on koolla Tukholman johtava kolmikko", esitteli tohtori, viitaten ystävyksiin ja sitten kolmeen jätkään. Koskelan silmät leimahtivat, mutta tuli sammui siinä samassa hetkessä.

"Tehkää selkoa matkastanne ja kertokaa oloista Suomessa!" käski tohtori, ja Koskela, joka oli varustautunut tapauksen varalle, alkoi tehdä selvää ennen laatimansa suunnitelman mukaan, värittäen kertomusta melkein huomaamatta. Suomessa hän kertoi toiminnan olevan koko vaikeaa, ja monien toverien oli ollut poistuttava maasta, sikäli kuin hänelle oli kerrottu. Tohtori kuunteli ääneti, mutta Tukholman kolmikon jäsenet murahtelivat väliin hyväksyvästi.

"Hyvä on. Ettekö kuulleet mitään Axelinista?"

"En", virkkoi Koskela varovaisesti.

"P--na!" kirosi muuan tukholmalaisista. -- "Mies on hävinnyt kuin tuhka tuuleen ja pettänyt asian. Vastustin jo silloin koko aietta. No, lähetettiin kuitenkin, juoppo, ja annettiin mukaan 50,000 kruunua. Nyt kai kittaa jossain nurkassa Suomen viinaa kitaansa eikä välitä tämän taivaallista koko asian järjestämisestä. Hän on ansainnut tuomion, mutta, lempo soikoon, kuka sen panee täytäntöön, kun ei häntä löydy!" Koskela nauroi sisimmässään. Vallankumouksellisten joukossa oli nähtävästi heikkoja sieluja, jotka pitivät iloista elämää tärkeämpänä kuin vallankumouksen menestymistä.

"Ryhtykäämme asioihin. Te saatte olla mukana, koska teidän tehtävänänne on toistaiseksi järjestellä asioita täällä minun ohjeitteni mukaan. Öhberg pyytää avustusta, vai kuinka?" -- Tohtori kääntyi toisen siististi puetun miehen puoleen.

"Niin, avustusta 'Kansan Voimalle'. Aluksi 15 tuhatta kruunua valmistuksia varten ja sitten 10,000 kuukausittain."

Kivinen oli seuraavinaan tarkkaan keskustelua, mutta hänen sormensa liikkuivat nopeasti ja joka sana tuli merkityksi.

Tohtori teki muutamia merkintöjä muistikirjaansa. Syntyi äänettömyys. Kivinen pisti välinpitämättömästi kätensä taskuun ja veti esille savukekotelon. Senjälkeen hän vilkaisi kelloonsa, nosti sen pöydän kulmalle ja veti vireeseen. Koskela pidätti hengitystään. Kivinen pisti rauhallisesti kellon taskuunsa takaisin.

"Öhberg pyytää mahdottomia. Voimme myöntää aluksi 10,000 ja sitten sanokaamme 8,000 kuukausittain. Ja sitten, muistakaa, ei mitään vastaväitteitä, vaan on kirjoitettava, mitä käsketään. Ja lehteä on levitettävä. Se käy paremmin päinsä kuin lentolehtisten levittäminen, ja vaikutus on myöskin suurempi. Huolehtikaa asiamiesten hankkimisesta." Tohtori puhui ja käskevästi.

"Ja te", hän kääntyi Kivisen puoleen, "te saatte matkustaa Upsalaan ja liittyä toimitukseen. Onko teillä passit?"

Kivinen hätkähti, mutta hillitsi itsensä. "On kyllä. Me saimme kaikki tarpeelliset paperit jo Suomessa", hän vastasi.

"Nyt on saatava työ käyntiin. Ei saa enää viivytellä. Mielialaa on valmisteltava. Päämääränä olkoon ensiksi pienempien, sitten yleislakon aikaansaaminen. Tukholman osaston on toimittava tarmokkaasti. Asiamiesverkko täytyy saada tehokkaammaksi. Ja te", tohtori viittasi Koskelaan, "teidän on alettava täällä harjoitukset. Olettehan sotilas?"

"Olen toki!" Koskela saattoi myöntää omantuntonsa mukaan olevansa sotilas. Kunhan ei vain kysyttäisi arvoa ja hän siten joutuisi kiinni. Mutta ei, tohtori näkyi tyytyvän vastaukseen.

"Kaikki on alettava alusta. Kymmenen miestä kerrallaan. Ensin päälliköt, ja nämä saavat harjoittaa sitten miehet. Pitäkää huoli, että saadaan huone ja että miehet saapuvat vuorollaan." Tohtori puhui maassa lojuvalle jätkälle.

Koskela harmitteli mielessään. Kaikki oli niin varovaista ja salaperäistä. Ei mainittu nimiä eikä paikkoja.

"Muuten, mitä takeita on meillä siitä, että 'Kansan Voima' pysyy meikäläisenä?" uskalsi Koskela kysyä.

"Öhbergin kirje", vastasi tohtori ja ojensi kirjeen Koskelalle. Kivinen kumartui lukemaan ja nopeasti samalla kirjoitti. Hetken kuluttua Koskela ojensi kirjeen takaisin.

"Ja nyt lopetetaan. Annan ohjeet teille huomenna klo 9 aamulla. Keskustelemme nyt tukholmalaisten kanssa."

Ystävykset nousivat ja Kivinen veti toisen kerran kylmäverisesti kellon taskustaan. Pieni napsaus ja kello sukelsi takaisin taskuun. Ystävykset poistuivat. Kadulle tultuaan he läksivät kulkemaan Ollen asuntoa kohti, mutta jo jonkun sadan metrin päässä laskeutui käsi Kivisen olalle ja Olle huudahti:

"Teilläpä on kiire! Näinkö pian istunto päättyikin?"

9.

Molempi parempi eli kuinka yllätyksellisissä tilanteissa voidaan selvitä vain nopealla päätöskyvyllä ja jääkärimäisellä rohkeudella.

Seurue harkitsi taas menettelytapoja. Koskela, jota tohtorin kysymys, missä ystävykset asuivat, hiukan epäilytti, ehdotti, että he Kivisen kanssa menisivät hotelliinsa, jotta, jos tohtorin päähän pälkähtäisi ottaa selvä, asuivatko he todellakin ilmoittamassaan paikassa, he olisivat saapuvilla. Päätettiin, että Olle valmistaisi kaksi Kivisen napauttamaa valokuvaa ja tulisi senjälkeen hotelliin.

Toverien väliaikainen asunto, jossa he olivat vain pistäytyneet, oli siisti ja valoisa hotellihuone muutaman syrjäkadun varrella. Miehet tilasivat syötävää ja heittäytyivät lepäämään ruokailun jälkeen.

"Minua ei oikein miellytä koko tähänastinen meno", virkkoi Koskela, savuuttaen sikaariaan.

"Missä suhteessa?" kysyi Kivinen raukeasti.

"Kaikki on liian salaperäistä. Minä uumoilen, ettei esim. asiamiesverkosta saa tietää mitään tarkempaa. Jokainen päällikkö tuntee vain lähimmät miehensä eikä ylöspäin ketään, kun taas ylemmät päälliköt tuntevat vain suoranaisesti heidän komennuksensa alla olevat päälliköt, mutta ei varsinaista 'miehistöä'. Postinkulkukin lienee samoin järjestetty. Tietenkin, kun kerran 'seuraan' pääsee, niin saahan kaiken urkituksi, mutta siihen menee liian paljon aikaa. Ja välillä täytyy hosua täydessä pimeydessä, umpimähkään. No, yritetään! Sinä voit selvittää vasemmistososialistien yhteyden ryssäläisiin bolsheviikkeihin ja minä koetan ottaa selville aseellisen toiminnan. Totisesti, Tukholman 'johtava kolmikko' on valioväkeä alallaan. Saa nähdä, kykeneekö Olle määrittelemään herrojen henkilöllisyyden."

Ystävykset jatkoivat keskustelua ensin puolihorroksissa ja sitten molemmat nukahtivat, heräten vasta Ollen koputukseen.

"Kuvat ovat onnistuneet kohtalaisesti. Katsokaa!" Ja Olle toi sähkölampun luo kaksi pienoiskuvaa.

"Tunnetko miehet?" kysyi Kivinen.

"Kyllä. Toinen on Gröhn, entinen metallityöläinen ja varas, joka neljä kuukautta sitten pääsi vankeudesta, toinen, Laxström, on tunnettu välittäjä ja asioitsija, kahdenkertaisesta kavalluksesta tuomittu yhteensä neljäksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Hän sai rangaistuksensa suorittaneeksi vuosi sitten."

"Kolmannesta on vielä kuva saamatta", virkkoi Koskela.

"Tuskinpa tarvinneekaan", lausui Olle. "Eikö hän ollut pieni, tumma, kumaraharteinen mies? Nenä omituisen muotoinen, niinkuin olisi sitä lyöty hiukan altapäin?"

"Oli", virkkoi Koskela hieman kummastuneena.

"Arvasinhan minä. Hän ja Gröhn ovat aina yhdessä. Hänen nimensä on Norrvall, ammattipeluri ja vääränrahantekijä tai oikeastaan setelinväärentäjä."

"Kaunis kolmikko!" huudahti Kivinen. -- "Varas, kavaltaja ja vääränrahantekijä! Ja johtajana hullu! Eläköön bolshevismi!"

"Emmekö pääsisi miesten ansioluetteloitten perusteella heihin käsiksi?" kysyi Koskela.

"Ei", vastasi Olle. "He ovat kyllä rikollisia, mutta tällä hetkellä ei heitä syytetä mistään ja entiset ovat kuitatut. Muuten, minä olen antanut ottaa selvän 'tohtorista' ja voin ikäväksemme ilmoittaa, että hän on täysin turvattu. Hänen paperinsa ovat kunnossa."

"Tehtävämme alkaa muuttua melko vaikeaksi. Me olemme tekemisissä bolsheviikkien kanssa, mutta emme sittenkään voi syyttää heitä mistään. Meillä ei ole mitään todistuksia. Jeeveli sentään!" menosi Koskela.

"Yksi keino voi auttaa", sanoi Kivinen. "Meidän on yritettävä ottaa selville salainen kirjapaino ja passitoimisto. Niistä voidaan herrat vetää vastuuseen."

"Se lienee ainoa keino", yhtyi Ollekin. "Minä muuten..."

Puhelinsoitto keskeytti Ollen. Koskela tempasi kuulotorven.

"Svensson."

Olle ja Kivinen huomasivat, kuinka Koskela vain vaivoin saattoi pidättäytyä huudahtamasta.

"Mitä?... niinkö?... Niin, tietysti! Molemmat? Jaha, jaha... Klo 4.08... hyvä on, hyvä!".

Koskela soitti kiinni ja kääntyi jännitettyneinä odottavien toverien puoleen.

"Nyt on tarpeen nopeita päätöksiä ja rohkeita tekoja. Tohtori soitti ja ilmoitti, että meidän on matkustettava hänen kanssaan huomisaamuna klo 4.08 -- _Lontooseen_."

"P--na", pääsi Kiviseltä väkisinkin. -- "Lontooseen?" Ollekin seisoi kysymysmerkkinä.

"Niin, Lontooseen."

"Meidän on siis jätettävä tutkimukset kesken täällä Tukholmassa?" kysyi Kivinen.

Koskela vilkaisi kelloonsa. "Kello on nyt puoli kaksitoista. Meillä on siis neljä ja puoli tuntia aikaa. Neuvotelkaamme nyt nopeasti ja toimikaamme sitten vielä nopeammin. Ensiksi on ratkaistava, lähdemmekö Lontooseen vai ei. Odota! Jos me lähdemme, jäävät tutkimukset täällä aivan kesken. Se olisi todellakin vahinko. Mutta vahinko olisi jättää myöskin käyttämättä näin mainio tilaisuus tutustua maanalaiseen työhön Englannissakin. Piru vieköön koko tohtorin! Mitä teemme?"

"Minä otan puheenvuoron", virkkoi Kivinen. -- "Meidän on lähdettävä mukaan, maksoi mitä maksoi. Muuten, lähdetkö sinä mukaan?" hän kääntyi Ollen puoleen.

"En voi."

"Ikävää toiselta puolen, mutta toiselta puolen hyvä. Olle voi jatkaa työtämme täällä. Hei pojat, minulla on suunnitelma! Meidän täytyy vielä tänä yönä löytää kirjapaino. Olle saa pitää huolen lopusta. Tiedätkö muuten, onko tohtori asunnossaan?"

"Luultavasti."

"Meidän on päästävä hänen välityksellään jonkun tekosyyn varjolla vielä tänä yönä kirjapainoon."

"Hyvä!" huudahti Olle. "Tehän olette kertoneet, että Suomessa on punaisten vaikea toimia ja että monen on ollut paettava. Painattakaa passilomakkeita. Kai teillä on joku näytteeksi."

"On. Tämä on hyvä ehdotus. Päätetty. Me menemme siis tohtorin luo ja pyydämme päästä kirjapainoon, ilmoittaen, että meille on annettu tehtäväksi hankkia lomakkeita. Ja luonnollista on, että meidän täytyy itse valvoa työtä. Luulen, ettei tohtori epäile.

"Mutta meidän lienee vielä päätettävä muistakin asioista. Emme voi lähteä Lontooseen suinpäin, vaikka tohtori hankkineekin passit. Meidän on säilytettävä yhteys viranomaisten kanssa ja saatava joku, joka tuntee Lontoon ja voi työskennellä kanssamme. Kuulkaas nyt! Kivinen menee tohtorin luo ja pyytää päästä kirjapainoon. Aavistan, että vaikka sinne päästettäisiinkin, pidetään paikka salassa. Voidaan viedä suljetussa autossa. Se on vanha tapa. Niin ollen täytyy herra Nordgrenin auttaa. Teidän olisi saatava auto valmiiksi lähistölle ja sen avulla seurattava Kivistä. Jos Kivinen menee jalan, niin sitä parempi. Voitteko hankkia auton?"

"Kyllä. Neljännestunnin kuluttua on auto hotellin edustalla."

"Hyvä. Minun täytynee käydä vähän asioilla", virkahti Koskela ja iski silmää. "Diplomaattien kanssa on hyvä olla tuttavuudessa. Jos tohtori kysyisi minua, niin sanokaa, että järjestän omia yksityisiä asioitani, mutta että tulen kyllä ajoissa asemalle. Meidän on tehtävä niin, että yhdymme vielä kerran täällä, voidaksemme vaihtaa tietoja. Siis, Kivinen, tohtorilla käytyäsi saavu tänne jonkun syyn nojalla. Ymmärrättekö?"

"Kuten käskette!"

"Näin me olemme keksineet keinon, jonka avulla lyömme kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Molempi parempi. Mutta kiire meillä on. Jaa, ei tässä ole todellakaan aikaa aprikoida."

"Jaa, summamutikassa Lontooseen! Voi jee, minun saunamatkani se vain lykkäytyy lykkäytymistään. Mutta olkoon! Uutiset ennen kaikkea! Sitten vasta huvitukset!"

10.

Työnjaon avulla saa kolme miestä kolmessa tunnissa isketyksi aikamoisia aukkoja vallankumouksen teräslujaan muuriin.

Kivinen tunsi lievää hermostusta, astuttuaan kadulle. Tehtävä, vaikka näyttikin verrattain helpolta ja vaarattomalta, saattoi kuitenkin muodostua mitä kohtalokkaimmaksi. Ystävykset eivät ollenkaan tienneet, ketkä tunsivat kirjapainon olopaikan ja voitiinko siitä millään tavoin antaa tietoja vähänkin tuntemattomille. Siinä tapauksessa, että hän herättäisi epäluuloja, olisi kaikki mennyttä ja hän saisi kiittää onneaan, jos selviäisi yleensä hengissäkään koko leikistä. Mutta kun kerta näin pitkälle oli jouduttu, niin täytyi yrittää eteenpäin, tuli mitä tulikin. Kivinen tiesi, ettei hän ollut mikään uhkarohkea, mutta viime aikojen kokemusten ja seikkailujen jälkeen hän oli saavuttanut kunnioitettavan kylmäverisyyden ja tuollaisen puolittain huolettoman ja välinpitämättömän suhtautumiskyvyn vaaroihin. Vielä muutamia vuosia sitten hän ei olisi näin tyynesti mennyt tutkimaan mitä vaarallisinta rikollispoliittista järjestöä. Mutta nyt hän oli elänyt jo Venäjän vallankumoukset, svabooda-ajat, punaiset viikot ja vapaussodan. Ne olivat hänessä, samoinkuin lukemattomissa muissakin, kasvattaneet itseluottamusta ja kylmäverisyyttä.

-- Yhdentekevää! -- mietti Kivinen ja sytytti savukkeen.

Tohtori oli kotona ja hänen kanssaan yksi 'kolmikosta'. Tohtori tuntui sangen epämiellyttävän hämmästyneeltä, nähdessään Kivisen.

"Mitä te täällä nyt?" kysyi hän mahdollisimman töykeästi.

"Tulin saamaan määräyksiä", virkkoi Kivinen kylmästi.

"Sanoinhan jo: matkustatte toisessa luokassa, yhdessä. Minua ette tunne. Ymmärrättekö?"

"Kyllä, mutta kuinka on passien laita?"

"Ne ovat tässä. Kai teillä on molemmilla valokuvat?"

"On. Entä leimat?"

"Tässä." Tohtori ojensi Kiviselle täytetyt passilomakkeet ja leimasimen. "Se on tuotava ohimennessä takaisin."

Kivinen tarkasti passit ja huomasi ne kirjoitetuiksi heidän ruotsalaisille nimilleen.

"Nyt menkää!" Tohtorin ääni oli kiivas.

"Heti. Tässä jätän vain suomalaisen passilomakkeen. Tällaisia olisi painettava muutamia satoja. Kuten kerroimme, on toiminta Suomessa vaikeaa ja passeja tarvitaan paljon. Niitä ei kuitenkaan saada, sillä ei ole mitään varsinaista kirjapainoa eikä varastaminenkaan onnistu. Meitä pyydettiin toimittamaan tämä epäkohta korjatuksi. Kai täällä pidetään huoli niitten lähettämisestä."

Kivinen puhui rauhallisella, hiukan välinpitämättömällä äänellä, mutta tohtori tarkasti häntä tiukkaan. "Hyvä on, toimitetaan. Ei suinkaan teillä ole muuta?"

"Ei." Kivinen kääntyi, kiroten mielessään jo, ettei häntä itseään pyydetty viemään paperia painoon. Ei, tohtori pysäytti hänet kuitenkin.

"Mutta eihän täällä kukaan osaa varmasti painaa samanlaisia, ellette te tarkasta työtä."