Part 2

Aluksi eivät he tahtoneet mitään eroittaa, sillä kirkas valaistus teki kadun hämärään tottuneet silmät sokeiksi, mutta muutaman hetken kuluttua he saattoivat huomata olevansa tavallisessa, tupakansavuisessa ja huolimattomassa kolmannen luokan kahvilassa. Huoneita oli kaksi, niissä yhteensä noin parikymmentä pöytää. Yleisöä oli kahvila puolillaan. Toisessa huoneessa oli myymäläpöytä, jonka takana lihavahko nainen hoiti kassaa ja pari lyhythameista ja avokaulaista neitosta piti huolta tarjoilusta. Kahvila teki epäsiisteydestään huolimatta kirkkaassa valaistuksessa verrattain vaarattoman vaikutuksen.

Koskela pysähtyi kylmäverisesti ovelle ja loi silmäyksen vieraitten yli, tarkastellen samalla sopivaa pöytää. Vapaa pöytä olikin mukavassa nurkkauksessa lähellä ovea. -- Ainakin karkuun päästään, -- mietti Koskela mielessään, istuutuen pöydän ääreen, Kivisen noudattaessa esimerkkiä, kun he ensin olivat heittäneet lakkinsa naulakolle, mutta päällystakit jättäneet avattuina ylleen.

Koskela istahti rennosti takakenoon ja tarjosi toverilleen savukkeen, jättäen laatikon, juuri ostamansa ruotsalaisen, pöydälle. Muuan neitosista astui heidän luokseen ja Koskela tilasi kahvia. Kahvilan muihin vieraisiin ei ystävysten saapuminen ollut näköjään tehnyt mitään vaikutusta. Koskela tarkasteli yleisöä, mutta ei huomannut mitään erikoisempaa. Tavallista kolmannen luokan kahvilayleisöä.

Saatuaan kahvia ryhtyivät ystävykset sitä kaikessa rauhassa hörppimään. Gramofooni narisi ja puhisi jotakin, joka ennen oli ollut kai marseljeesi, mutta ylettömästä käyttämisestä muuttunut joksikin käsittämättömäksi epäsointujen kokoelmaksi.

"Kas siinä kuvaavaa", kuiskasi Kivinen. "Marseljeesi gramofoonilla on marseljeesin irvikuva, samoin kuin bolshevistinen 'vallankumous' on kurja ryssäläinen mukaelma Ranskan suuren vallankumouksen hetkistä." Koskela hymähti, alkaen ajatuksissaan piirrellä savukelaatikon kanteen jotakin, hörppien kahvia ja tupakoiden. Kivinen tupakoi ja tarkasteli yleisöä. Kuin huomaamatta napautti Koskela muutamia kertoja sormillaan pöydänlaitaan. Lihava kassanhoitajatar muuttui heti tarkkaavaiseksi ja kun Koskela kutsui neitosta luokseen, riensi kassanhoitajatar pöydän luo. Koskela siirsi savukelaatikon nurkalle ja pyysi sangen välinpitämättömällä äänellä virvoitusvettä. Nainen ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota tilaukseen, mutta katseli sensijaan savukelaatikkoa, jonka kanteen Koskela sangen tyylittömästi oli tekstannut sananlaskun: "Pyri eteenpäin, menestys varma."

Kivinen koetti näyttää välinpitämättömältä, vaikka jännitys kohosikin.

"Jaha, kaksi pulloa! Saahan sitä, saa, kun on millä maksaa ja jaksaa", koetti nainen laskea leikkiä, mutta kumartui äkkiä ja kuiskasi: "Mitä?"

"Tohtori!" kuiskasi Koskela.

"Odottakaa! Merkki?"

"Kaksi. Turku. D.N."

"Hyvä. --katu 19. D. 3. 2 l. 1 p. 2 l."

Koskela merkitsi luvut huomaamatta savukelaatikon kanteen, pistäen sen sitten taskuunsa. Kuiskaava keskustelu ei vienyt kuin silmänräpäyksen ajan. Nainen korjasi pois kahvivehkeet ja toi hetken kuluttua virvoitusvettä. Ystävykset huoahtivat, kun hän poistui.

"Selvä sitä myöten!" virkkoi Kivinen hiljaa. "Mitä nuo luvut merkitsivät?"

"Ensin osoite ja sitten soittopainallukset: kaksi lyhyttä, yksi pitkä ja sitten kaksi lyhyttä. Järjestelmä ei ole kovinkaan nerokas, mutta huonopa on tietämättömän ja tuntemattoman lähteä yrittämään. Juokaamme ja lähtekäämme sitten matkaan, sillä meidän täytyy hankkia vielä yösijakin. Ahaa, kysytäänpä täältä. Totta kai voivat sellaisen neuvoa, jossa ei tarvita passeja."

Koskela nousi laiskasti ylös ja astui myymäläpöydän luokse, pyytäen laatikon savukkeita. Lähellä olevat pöydät olivat tyhjät. Nainen katsoi kysyvästi.

"Yösija?" kuiskasi Koskela.

"--katu 85."

"Merkki?"

"Rehellisyys maan perii."

Koskela sai savukkeensa, maksoi, ja ystävät aikoivat poistua kahvilasta. Silloin nousi muutaman pöydän äärestä pieni ja pyöreähkö, keikailevasti, mutta rappiolla olevaan pukuun puettu herrasmies ja riensi heitä kohti.

"Anteeksi, mutta herra taisi ottaa minun hattuni", virkkoi hän Kiviselle.

Koskelan silmät välähtivät ja käsi sukelsi salamannopeasti taskuun. Kivinen jähmettyi ja vavahti.

"Anteeksi, kyllä tämä on minun omani", sai hän soperretuksi, kääntyen samalla niin, että joutui selin yleisöön.

Pikku miehen silmät vilkahtivat. Hän pujahti nopeasti vaatenaulakon luo ja tarkasti sen. Sitten hän kääntyi Kivisen puoleen, koko naama autuaassa hymyssä.

"Pyydän todellakin anteeksi, että erehdyin, mutta minulta on jo viety kokonainen varasto lakkeja, palttoita, kalosseja ja kävelykeppejä."

Kivinen oli nauruun purskahtamaisillaan, mutta hän hillitsi itsensä ja väänsi kasvonsa mitä happamimpaan irvistykseen. Yleisö ei sitä nähnyt, koska hän oli selin.

Pikku mies kumarsi, mutta kuiskasi samassa, niin että Koskelakin kuuli: "Odota. Vanha osoite."

Ystävykset astuivat kadulle, mutta vasta kuljettuaan jonkun matkaa kysyi Koskela hämmästyneenä:

"Kuka se oli?"

"Olle, vanha Olle, sanomalehtimies, salapoliisi, pakinoitsija ja -- orpolasten huoltoyhdistyksen puheenjohtaja. Hänet opin tuntemaan muutamalla Ruotsinmatkallani, mutta hän näkyy tuntevan minut vaikka minkälaisessa asussa. Meidän täytyy mennä hänen asuntoonsa, sillä hän ei voi lähteä heti kahvilasta. Muuten ihmeteltävä mies, kuten aina. Hän on juuri siellä, mistä langat lähtevät. Hän ei ollut siellä sattumalta, eikä tuollaisessa puvussa ilman syytä. Hänkin on jäljillä. Kaksi kettua ajaa samaa jänistä, ja luulen, että meidän on erittäin hyödyllistä hiukan vaihtaa tietoja hänen kanssaan. Hänelle voi uskoa mitä tietoja tahansa, ei hän niitä julkaise. Haa, haa, vanha Olle oli siis ensimäinen tapaamani tuttava. Olisihan minun pitänyt se arvata."

5.

Jääkäri, sanomalehtineekeri ja orpolasten huoltoyhdistyksen puheenjohtaja suunnittelevat punaisen ruton hävittämistä ja vallankumoustehtailun lopettamista.

Ystävykset kulkivat verkalleen hämäriä katuja pitkin, sillä Kivinen ei halunnut ruveta odottelemaan ruotsalaisen ystävänsä asunnon seutuvilla, kun tämä ei kuitenkaan voinut pienen välinäytöksen jälkeen heti poistua kahvilasta, ellei tahtonut herättää epäluuloja punaisen kahvilan punaisessa yleisössä. Seikkailijat kulkivatkin juuri sellaisella nopeudella, että he saavuttuaan Ollen asunnon edustalle huomasivat pyöreän ruotsalaisen rientävän vastaan toiselta suunnalta. Olle oli varovaisuudessaan valinnut toisen tien.

"O, sinä täällä! Ja olet ollut Tukholman punaisimmassa kahvilassa!! Salaperäisenä! Terve, terve, mutta käykäämme sisään! Ystäväsi tehnee samoin, jos saan luvan pyytää. Kadulla ei ole oikein sopivaa esittäytyä, ei ainakaan meikäläisten. En luule, että kahvilassa olisi mitään epäluuloa herännyt, mutta varovaisuus ei monta kertaa ole haitaksi. Olkaa hyvä!" -- Ruotsalainen puheli vilkkaasti ja eloisasti rappuja noustaessa ja kiivettäessä viidenteen kerrokseen.

"Katsokaas, minä olen vieläkin pirteä, vaikka on jo muutamia vuosia hartioillani, sillä saan joka päivä useitakin kertoja harjoitella vuorilla kiipeilemistä. Se vahvistaa sydäntä ja keuhkoja. Hissi on monen sairauden alku."

Olle Nordgrenin poikamiehen-asunto oli hauska ja aistikas, vaikka hiukan omituinen kaikenmoisine kokoelmineen, suunnattomine kirjahyllyineen ja tupakkavehkeineen. Värit ja muodot olivat sopusointuisia ja viihtyisiä, ja koko asunto antoi aavistuksen vanhasta miespolvien sivistyksellisestä ilmapiiristä.

Astuttuaan isännän työhuoneeseen, joka samalla oli kirjasto ja tupakkahuone, Kivinen kääntyi Ollen puoleen ja esitteli Koskelan, mainitsematta kuitenkaan tarkemmin hänen tointaan ja ammattiaan.

"Kautta vanhan maineeni, jääkäri, luultavasti ainakin luutnantti ja varmasti salapoliisi ja silloin tietenkin valtiollinen", puhkesi Olle puhumaan puristaessaan sydämellisesti Koskelan kättä. "Tervetuloa!"

"Mutta kuinka...?" Koskela tunsi joltistakin hämmästystä.

"Oh, ei mitään ihmeellistä", Olle naureskeli. "Teidän uhkailmeenne ja ryhtinne -- niistä ei voi erehtyä. Näin sitäpaitsi, teidän heittäessänne päällystakkia yltänne, jääkärimerkin melkein kainaloitten kohdalla. Te salaatte sitä ja kukapa muu kuin salapoliisi sitä piilottelisi, samoin kuin mitä syytä jääkärillä olisi kuljeskella salapuvussa ja istua punaisissa kahviloissa. Te olette siis salapoliisi, eikä taas jääkäriä voi ajatella tavallisena salapoliisina. Ulkomuodostanne päättäen olette sivistynyt, anteeksi, jos niin sanon, ja niin ollen upseeri, ja luutnantin arvo parhaiten sopii teidän iällenne, sillä jos olisitte ollut korkeampi, olisitte haavastanne huolimatta, joka vaivaa vasenta kättänne, voinut jäädä sotilaspalvelukseen. Siinä ovat päätelmäni. Niistä ei kuin yksi ole varma, mutta toinen tukee toistaan, ja lopputulos on huudahduksestanne päättäen oikea. Pyydän anteeksi, mutta minulla on toisinaan heikkouteni saattaa ihmisiä hiukan hämille."

Ystävykset nauroivat katketakseen pikkumiehen loistavalle johtopäätöskyvylle ja vajottautuivat mielellään isännän osoittamiin syviin ja pehmeisiin nojatuoleihin. Vieraanvarainen isäntä asetti ulottuville sievän tupakkapöydän ja kiirehti sivuhuoneeseen, kai antamaan määräyksiä taloudenhoitajattarelle illallisesta. Sitten hän palasi huoneeseen, hykerrellen käsiään, kasvot autuaassa hymyssä ja miehen kokoon verraten suhteeton sikaari röyhyten suupielessä.

"No, suomalaiset 'lahtarit' ovat siis tulleet tänne. Mitä varten ja millä tavalla?"

Kivinen vilkaisi Koskelaan. Olle hymähti ja virkkoi:

"Valtiosalaisuuksia, vai? Kivinen, sinä tiedät uteliaisuuteni, mutta myös vaiteliaisuuteni. Muuten, me olemme samoilla asioilla, te luultavastikin viran, minä oman huvini vuoksi. Vaihtakaamme tietoja."

Koskela nyökkäsi hyväksyvästi. -- "Olkoon menneeksi, kun me olemme kuitenkin jo melkein paljastetut. Ja hyötyä lienee siitä meille. Anteeksi imarteluni, mutta luulenpa, että teidän kanssanne on hauska työskennellä."

"Minä melkein luulisin, että minä voisin sen sanoa teistä, sillä katsokaas, minulla lienee todellakin hiukan enemmän praktiikkaa tällä alalla", Olle pisti viattomasti väliin.

"Minä kerron", virkahti Kivinen. Hän teki lyhyesti ja selvästi selkoa matkasta ja omista tiedoistaan, Koskelan täydentäessä kertomusta omilla havainnollaan ja tiedoillaan. Olle seisoi kahareisin vieraittensa edessä ja savuutti hirmuista sikaariaan, nyökkäillen väliin.

"Hyvä", lausui hän painokkaasti, kun Kivinen oli lopettanut. -- "Sangen hyvä. Te tiedätte osaltanne enemmän kuin minä, mutta jotakin minäkin sentään tiedän. Meidän on koottava ja tarkasteltava tietomme ja sitten ryhdyttävä toimimaan. Mutta ennen tätä kansainvälistä bolshevismivastaista konferenssia maistelkaamme, jos sallitte minun tarjota, mitä tukholmalainen nykyään kykenee hankkimaan ruumiillisen olemuksensa ylläpitämiseksi."

Taloudenhoitajatar oli tuonut illallisen pöytään, ja seurue ryhtyi innolla ja antaumuksella sitä kuluttamaan. Koskela söi hartaasti kuin sotilas ja Kivinen innostuneena kuin suomalainen kortillaeläjä, kun taas Olle nautti vieraittensa hyvästä ruokahalusta. Kun tukholmalainen illallinen, joka sivumennen sanottuna ei ollut huonoimpia, oli nautittu, ryhtyivät miehet vakavaan keskusteluun.

"Ergo", alotti Olle, "ensiksi on selvitettävä, mitä me tiedämme ja mihin me pyrimme, ja sitten keskustelemme tavasta."

"Tjah, tarkoituksemme ei ole enempi eikä vähempi kuin bolsheviikkien kiihoitustoiminnan ja kumousvalmistelujen lopettaminen Suomessa, sekä mahdollisuuden mukaan muuallakin. Langat lähtevät Tukholmasta, ja siksi me olemme täällä", virkkoi Kivinen.

"Niin, me yritämme paljastaa bolsheviikkien myyräntyön Ruotsissa, josta käsin sitä harjoitetaan myöskin Suomessa. Meillä on toiveita onnistumisesta, sillä, kuten Kivinen kertoi, meillä on punaisten 'lähettiläitten' paperit taskussamme ja koetamme salaperäisen tohtorin avulla päästä kunnollisille jäljille. Mitään yksityiskohtaista toimintasuunnitelmaa ei voida laatia, vaan menettely kussakin tilaisuudessa täytyy suurimmaksi osaksi jättää vapaan harkinnan varaan. Se on minun mielipiteeni", lopetti Koskela.

"Hyväksyn täydelleen teidän näkökohtanne", lausui Olle. "Mutta punaisten toiminnassa on monta eri puolta, ja ne kaikki olisivat paljastettavat. Ensiksikin asiamiesverkko, siten että ainakin pääjohtajat tehdään vaarattomiksi, sitten postikulku, kiihoituskirjallisuuden painattaminen ja levittäminen, salainen kiihoitus, lakkojen järjestely ja sitten varsinaiset kumoushankkeet asehankintoineen j.n.e. Tukholmassa on ainakin kiihoituskirjallisuuden painatus- ja levityskeskus ja sitten jonkunlainen keskuspostiasema. Täällä yhtyy monia lankoja, mutta luulen, että meidän on kiinnitettävä huomio pääasiallisesti suurimpiin johtajiin ja kiihoituskirjallisuuden painattamiseen. Siten riistettäisiin vaikuttava ase bolsheviikkien käsistä, sillä Tukholmasta lähetetään kirjallisuutta useampiin maihin. Asiaintila on muuten omituinen täällä Tukholmassa. Kaikki tietävät, että punaista kumouksellista toimintaa täällä harjoitetaan sangen laajassa mittakaavassa, mutta kukaan ei koeta sitä paljastaa. Bolsheviikkilähetystö on kaiken pahan pesä. Sen siipien suojassa toimii täällä lukemattomia enemmän tai vähemmän hämäräperäisiä ja kirjavamaineisia olioita. Siihen on vaikea päästä käsiksi ulkoapäin, mutta te, jotka pääsette salapuvussa tunkeutumaan roistojen keskuuteen, teillä on suuremmat mahdollisuudet. Vaikka ei mitään yksityiskohtaista toimintasuunnitelmaa voidakaan laatia, on kuitenkin kuljettava tietoisesti jotakin erityistä päämäärää kohti. Diplomaattisesti on asia varsin arkaluontoinen, mutta meidän on koetettava, jos tahdomme veijarit todella paljastaa, tehdä paljastuksemme niin, että poliittisiin syihin liittyy suoranaisia rikosoikeudellisia syitä. Bolsheviikit on saatava syytteeseen myöskin tavallisista törkeistä rikoksista, ja tämän seikan en luule olevan vaikeaa. Mutta varovaisesti on toimittava ja päästävä mahdollisimman pitkälle ennenkuin paljastuksiin ryhdytään. Bolsheviikit ovat liukkaita kuin ankeriaat."

6.

Olle kertoo sanomalehdestä, joka ylevästä ohjelmastaan huolimatta on huonossa taloudellisessa asemassa, ja tekee selvää bolshevistisen kumoustehtailun yleisistä liikeperiaatteista.

Syntyi hetken hiljaisuus, jonka Olle kuitenkin lopetti, jatkaen:

"Minulla on omat rautani tulessa. Ensimäisille jäljille pääsin muutamassa kuvaavassa tilaisuudessa. Oli joku työläisten kokous, ei varsinaisten työläisten, vaan tuollaisten ikuisten työttömien. Huomiotani kiinnitti muuan puhuja, joka, vaikka puhuikin ruotsiksi, äänsi oudolla tavalla. Jälkeenpäin totesin hänet Suomesta paenneeksi Suomen ruotsalaiseksi, joka kai oli ottanut osaa talviseen kapinaan. Hän puhui kiihoittavasti, mielettömän kiihoittavasti, mutta puhe näytti tekevän vaikutuksensa, ja huippuunsa kohosi kiihko, kun puhuja äkkiä hyppäsi lavalta ja ryntäsi muutaman hiukan sivussa seisoneen miehen kimppuun, huutaen: 'Kuolema lahtareille! Hän on brigadisti!' Mutta ennenkuin puhuja oli päässyt väkijoukon läpi, oli mieskin kadonnut, ja totisesti se ei tapahtunut hetkeäkään liian aikaiseen. Arvasin silloin puhujan bolsheviikiksi ja päätin seurata häntä. Kun tilaisuus oli loppunut ja väkijoukko hajaantunut, lähti puhujakin pois muutaman miehen kanssa, jonka kadunkulmassa sähkövalossa tunsin erään ruotsalaisen maaseutulehden, vasemmistososialistisen, aputoimittajaksi. Mielenkiintoni kasvoi entisestään ja seurasin miehiä varovaisesti. He menivät samaan kahvilaan, jossa tekin äsken olitte, ja antautuivat pitkään keskusteluun, josta en kuitenkaan kuullut muuta kuin että se koski raha-asioita ja jotakin avustusta. Ja tämä avustus, se on tietenkin avustusta sanomalehdelle. Toimittajat aikovat myydä itsensä bolsheviikeille. Ja nyt, kun olen kuullut teidän tietonne, käsitän senkin lauseen, jonka ohimennessäni kuulin kahvilassa: 'ei voi päättää ennenkuin tohtori...' enempää en kuullut, mutta siihen lienee lisättävä sana tulee. Avustusta ei voida siis antaa ennenkuin tohtori tulee. Ja nyt hän on tullut ja te voitte omien asioittenne ohella ottaa selvän tästäkin 'avustuksesta'. Se olisi aikamoinen julkinen tappio riippumattomille, jotka kulkevat käsikädessä bolsheviikkien kanssa."

"Milloin tämä tapahtui?" kysyi Kivinen innokkaasti.

"Kahdeksan päivää sitten."

"Etkö seurannut miehiä enemmän?"

"Minut petettiin ja niin yksinkertaisesti, että suututtaa. Kahvilasta on neljä, sanoo neljä uloskäytävää, kaksi yleisön puolelta ja kaksi keittiön puolelta. Miehet menivät takahuoneeseen. Minä odottelin, ja kun heitä ei alkanut kuulua, läksin katsomaan. Ei ketään! He olivat menneet, ja senjälkeen en ole heitä tavannut, vaikka olenkin joka päivä joko käynyt kahvilassa erilaisissa salapuvuissa tai vakoillut lähistöllä."

"Hyvä", virkkoi Koskela. "Me koetamme tehdä voitavamme. Muuten, minä olen kiinnittänyt huomioni muutamaan seikkaan ja luulen, että se voi hyödyttää meitä. Tarkoitan passitehtailua. Suomeen tulee punikkeja, jotka ovat varustetut mainioilla passeilla, suomalaisilla, ruotsalaisilla, venäläisillä, saksalaisilla j.n.e. Niitä valmistetaan täällä ja luultavasti jossakin kirjapainossa, jonka yhteydessä on leimasintehdas ja kuvalaattalaitos sekä valokuvaamo. Jos näin onnellisesti olisi, voisimme paljastaa koko laitoksen selvien rikosoikeudellisten syitten nojalla, tarvitsematta kiihoittaa ruotsalaisia bolsheviikkeja 'poliittisella vainolla'. Bolsheviikit eivät uskalla hiiskuakaan siinä tapauksessa."

"Hyvä!" Kivinen, Koskela ja Olle huudahtivat yhtaikaa, ja edellinen jatkoi:

"Meillä on niin ollen nyt toimintasuunnitelma likimain selvä. Tulemme 'tohtorin' luo, koetamme varovasti päästä kosketuksiin paikallisten johtajien kanssa ja jollakin tekosyyllä yritämme päästä kirjapainoon. Siellä voimme tehdä havaintoja. Muuten, minä luulen bolsheviikkien vartioivan ja pitävän kirjapainoaan salassa tarkasti, ja hyvin vastenmielisesti paljastavan sitä vähänkin asiattomille. Meidän pitää menetellä harkitusti. Olle voi auttaa ulkoapäin. Huomenna alotamme tutustumalla 'tohtoriin'."

"Niin teemme", lausui Koskela. "Mutta muuan seikka. Me joudumme epäilemättä tekemisiin useitten henkilöitten kanssa. Ne tietenkin esiintyvät salanimillä. Meille on kuitenkin tärkeätä tietää, kenen kanssa todella olemme tekemisissä. Tavallinen kuvailu ei riitä. Täytyisi saada tarkka kuva, mutta me emme osaa piirtää emmekä voi ottaa valokuviakaan."

"Valokuvia voitte ottaa", virkkoi Olle painokkaasti. Hän meni kirjoituspöytänsä luo ja otti laatikosta pienen esineen, joka osoittautui kelloksi. "Tämä on sarjavalokuvakone pienoiskokoa. Käyttö on helppoa, ja valokuvaaminen voi tapahtua aivan huomaamatta."

Ystävykset tarkastelivat kapinetta. Se oli erehdyttävästi kellon näköinen, mutta vetonappulan kohdalla oli aukko, jonka kautta voitiin ottaa pikkukuvia, suurenpuoleisten postimerkkien kokoisia. Kivinen pisti sen taskuunsa, opittuaan sitä käyttämään.

"Mitenkäs me menettelemme yösijaan nähden?" kysyi Koskela. "Minulla ei olisi mitään halua mennä sinne bolsheviikkipesään tänä iltana."

"Eikä teidän suinkaan tarvitse mennäkään. Pyytäisin jäämään luokseni", kiiruhti isäntä selittämään.

"Ja sen me teemmekin Ollen luvalla. Jos bolsheviikit jotakin epäilisivät, niin voimmehan ilmoittaa että me olimme vähän huvittelemassa. Sen ne kyllä ymmärtävät."

"Siis päätetty!" lausui Olle. Hän meni toiseen huoneeseen, ja hetkisen kuluttua toi taloudenhoitajatar teetarjottimen. Voimakas, miellyttävä tuoksu levisi huoneeseen.

"Ainoa, missä minä olen samaa mieltä ryssien kanssa, on se, että tee on hyvää", pilaili Koskela, maistaen tuoksuvaa juomaa.

Juonnin lomassa Olle alkoi haastaa:

"Bolsheviikit ovat omaksuneet itselleen aivan järjestelmälliset 'liikeperiaatteet' vallankumoustehtailussaan. Tämä järjestelmä on niin kyynillinen, niin petomainen, että tsaarivallankin menettelytavat ovat kunniallisempia. Ne ovat vähitellen paljastuneet, ja nyt niiden pitäisi olla selvillä jokaiselle järkevälle ihmiselle. Bolshevismilla on mahdollisuuksia joka maassa, toisissa enemmän, toisissa vähemmän, mutta kaikkialla niitä on, sillä missään maassa eivät ihmiset ole tyytyväisiä oloonsa. Bolshevismi on aasialainen lupaus-uskonto. Se lupaa kaikki. Se pesiytyy sinne, missä on kurjuutta ja köyhyyttä, tietämättömyyttä ja pimeyttä, sortoa ja taantumusta. Sen toimintaohjeena on: mitä pahempi, sen parempi. Se koettaa salaa auttaa ja tukea taantumusta kaikissa maissa saadakseen syytä kumoukselle, mutta todelliset edistyspuolueet ovat sen pahimmat viholliset. Taantumus kerää joukkoja bolshevismille, edistys niitä riistää. Bolshevismi koettaa kärjistää tilannetta joka maassa. Nälkä ja työttömyys ovat sen parhaita aseita. Niitä se yrittää kaikin tavoin lisätä. Sen tarkoitus saavutetaan lakoilla, jotka synnyttävät työttömyyttä ja nälkää, sekä lisäksi maatalouslakot suoranaisesti nälkää. Bolsheviikit koettavat lisäksi tehdä voitavansa sotkeakseen eri maitten diplomaattiset välit, joista nykyään, mitä tulee eurooppalaisten valtioitten suhteisiin esim. Ameriikkaan, riippuu suuressa määrin elintarpeiden saanti. Lakkoja saavat bolsheviikit aikaan kiihoituksella, maanalaisella toiminnalla. Suoranainen suurten kumousten valmistelu on myöskin muistettava, vaikka sillä voi tietenkin olla merkitystä vasta silloin kun muut seikat ovat suotuisia. Mutta bolsheviikit ovat huomanneet, ettei heidän asiansa onnistu, jos yritetään maa kerrallaan muuttaa bolshevistiseksi. He pyrkivät nykyään todenteolla maailmanvallankumoukseen ja järjestävät yhtaikaisia levottomuuksia kaikkialla. Kuumeinen työ on käynnissä, ja me olemme toimivan tulivuoren kraaterilla. Punainen hämähäkki kutoo verkkoaan yli koko maapallon. Sillä on käytettävissään paljon rahaa, on miehiä ja kykyä. Mutta yksi seikka on vaikea, ja se on yhteys. Me, jotka nyt yritämme vaikeuttaa heidän toimintaansa, meidän on kiinnitettävä päähuomiomme 'postinkulun' lakkauttamiseen. Bolshevikeilla on ketju, jossa rengas liittyy renkaaseen, mutta kun yksi rengas on kunnolleen hävitetty, silloin ketju katkeaa. Itse poliittista ja yhteiskunnallista maaperää emme me kolme kykene ratkaisevasti muuttamaan, mutta meidän on tehtävä voitavamme postinkulun, lakkojärjestelyn ja kiihoituksen lopettamiseksi. Ja siinä onkin meillä työtä tarpeeksi. Jos saamme edes ruotsalaiset bolsheviikit jossakin määrin paljastetuiksi ja, mikä olisi suurenmoista, ryssäläisen bolsheviikkilähetystön karkoitetuksi, eivät vaivamme olisi menneet hukkaan. Siten me myös ratkaisevasti vaikuttaisimme Suomessa harjoitetun maanalaisen toiminnan hävittämiseksi. No, ken elää, se näkee!"

7.

Vastavallankumoukselliset tutustuvat vallankumoustohtoriin, mutta eivät suo hänelle jälleentuntemisen iloa.

"Nyt vasta oikea näytteleminen alkaa, ja sen onnistumisesta riippuu paljon", lausui Kivinen, kun seikkailijat seuraavana aamuna kulkivat tohtorin asunnolle.

"Riippuu, muun muassa kokonaisuudelle verrattain yhdentekevät, mutta meitä sitä enemmän koskevat henkemme", lausahti Koskela kuivasti.

Ystävykset olivat Ollen välityksellä saaneet hankituksi itselleen siistit, käytetyt puvut, eikä heissä enää näkynyt mitään merkkejä merimatkasta. He olivat puetut mahdollisimman jokapäiväisesti, ei ollut ainoatakaan vaatekappaletta, joka olisi millään huomattavalla tavalla eronnut tuhansien keskisäätyisten tukholmalaisten puvuista.

"Voitko keksiä, mikä meidän tarkoituksemme 'virallisesti' voisi olla?" kysyi Kivinen. "Meidän on osattava ruotsia ja englantia. Ruotsin taidon ymmärrän, mutta englanti?"

"Tjah, vaikea sanoa", tuumi Koskela. "Luultavastakin joitakin järjestelytoimenpiteitä, ehkä kiihoitusta. Englanninkielen osaamista en ymmärrä. Olisiko joitakin henkilöitä, joitten kanssa on keskusteltava englanniksi, asiakirjoja englanniksi kirjoitettava tai englannista käännettävä? En tiedä, mutta kai siitä pian selvän saamme. Täytyy varustautua yllätysten varalta. Emme saa antaa huomata, että mistään hämmästyisimme."

"Tästä matkasta taitaa tulla pitempiaikainenkin", arveli Kivinen. "Hyvä, jos parissa viikossa selviydymme. Ka, odottakoot siellä Turussa. Ja täällä ei meillä toistaiseksi ole mitään hätää..."