Part 15

"Tietysti!" vastasi Nosowkin. "Siihen me perustamme kaikki toiveemme. Joko -- tahi! Muuta vaihtoehtoa ei ole. Joko maailmanvallankumous tai vastavallankumouksen voitto. Me ponnistamme kaikki voimamme, ja minä voin vakuuttaa, että ulkomainen toimintamme on hyvin ja johdonmukaisesti järjestetty."

"Epäilemättä!" saattoi Kivinen kokemuksestaan vahvistaa. "Mikä on perussuunnitelma?"

"Asiamiesverkko. Siitä riippuu kaikki. Ja se onkin mainio. Meillä on rahaa ja meillä on miehiä."

"Millä pidätte järjestyksessä asiamiesverkkoa? Sehän on jättiläismäinen työ."

"Ei niinkään suuri kuin saattaisi luulla. Me käytämme korttijärjestelmää. Hahhaa, eipä Edison arvannut sitä keksiessään, mihin sitä vielä käytetään."

"No eipä varmastikaan", nauroi Kivinen sekä ulkonaisesti että sisäisesti. "Toiminta on siis täysin järjestelmällisellä, vakavalla pohjalla?"

"Täydellisesti. Muuten, tehän voittekin pistäytyä jonakin päivänä katsastamassa minun työmaatani. Takaan, että voin näyttää jotain mielenkiintoistakin. Maljanne!"

Kivisen sydän aivan kuin pysähtyi. Tätä hän ei ollut saattanut odottaa. Hänen tarkoituksenaan oli ollut saada suostumaan Nosowkin hänen pyyntöönsä saada käydä katsomassa "valistustoimistoa", mutta nyt pyysikin tämä itse. Kivinen huomasi, että asiat alkoivat luistaa. Kolmen päivän kuluttua olisi maailmankongressi. Se kestäisi viikon verran. No niin, kahdessa viikossa ehtisi paljon.

Yökahvilassa jatkui cabaret-ohjelman suoritus ja herra Nosowkin alkoi laulaa, Kivisen innokkaasti taputtaessa käsiään.

20.

Koskela valmistautuu esiintymään puhujana ja turvautuu epärehellisiin keinoihin.

"Proosalliset ihmiset väittävät, ettei maailmassa tapahdu mitään ihmeellistä, mutta minä ainakin uskallan olla hiukan toista mieltä", lausui Koskela katsellen kuinka miss Maryn kynä luisti paperilla.

"Mitä te tällä hetkellä pidätte ihmeellisimpänä?" kysyi Mary katsettaan kohottamatta.

"Sitä, mitä te juuri nyt teette", vastasi Koskela hymyillen.

"Eikö teille sitten milloinkaan ole kukaan nainen kirjoittanut?" pisti Mary kaksimielisesti.

"No eipä juuri. Ja kaikkein vähimmin bolshevistista kiihoituspuhetta. Onko teistä aivan luonnollista ja tämän maailmanjärjestyksen mukaista, että englantilaisen diplomaatin tytär kirjoittaa Moskovassa suomalaiselle jääkärille bolshevistista kiihoituspuhetta venäjäksi?"

"Minä olen saanut tottua niin paljoon, etten hämmästy enää mistään", lausui miss Mary pikkuvanhan itsetietoisuudella.

"Hahhaa, te näyttelette mainiosti. Voisi luulla, että tuo elämään kyllästynyt sävy on teille todellakin ominaista. Mutta, uskokaa minua, kaikista kärsimyksistä ja sielunjännityksestä huolimatta te ette ole menettänyt uskoanne elämään. Nuoruuden joustavuus auttaa."

"Elämään? Pidättekö tätä elämänä, tätä alituista odotusta, tätä jännitystä, tätä pelkoa ja tätä toimettomuutta! Odotat, et tiedä mitä, toivot kaikkea mahdollista, pelkäät kaikkea. Tämä ei ole elämää, vaan hiljaista nääntymyskuolemaa."

"Sen myönnän, mutta väitän edelleenkin, ettei teissä kaikesta huolimatta ole elämään kyllästymistä. Jos pääsisitte Ameriikkaan, Kalliovuorille, preerioille, New-Yorkiin..."

"Oi, älkää maalatko!" Ja miss Maryn pitkät silmäripset täyttyivät väkisinkin kyyneleistä.

"Pyydän todellakin anteeksi..." Koskelan ääni vapisi.

"Ei mitään, minä olen toisinaan hiukan hermostunut." Ja silmäten jääkäriä veitikkamaisesti, jatkoi hän iloisesti: "Muuten, eikö liene parempi, että puheenne valmistuisi pian...?"

"Häiritseekö ehkä läsnäoloni...?" kiirehti Koskela kysymään.

"Ei mitenkään, mutta katsokaas, kun te koetatte huvittaa minua, niin minä kuuntelen... ja... ja kirjoitus ei edisty."

Koskela naurahti ja siirtyi ikkunan luo, ja miss Mary painoi punastuvat kasvonsa papereihin. Kuului vain kynän rapina.

Ystävyksien oli seuraavana päivänä esiinnyttävä bolsheviikkien kongressissa, ja melkein viime hetkellä oli Kivinen huomannut, että kaiken todennäköisyyden mukaan täytyi heidänkin puhua. Niin äärimmäisen huvittavalta kuin tämä ajatus tuntuikin, oli sillä vähemmänkin hauska puoli. Mistä he puhuisivat? Kivinen kyllä vielä selviytyisi, mutta muut. Ja niinpä piti Kivisen laatia puheluonnokset kaikille. Koskela, jonka venäjän-taito oli huonoin, turvautui miss Maryyn, joka ilmaisikin olevansa halukas auttamaan. Ja niinpä jääkäri odotti nyt ensimäistä puhettaan sikaaria tupruutellen, samalla kuin muu seurue hikoili kovassa kirjoitustyössä.

Kului lähes tunti, eikä Koskela häirinnyt viehättävää kirjoittajatarta ainoallakaan sanalla. Miss Mary kirjoitti, pyyhki ja kirjoitti uudelleen, luki ja korjaili, ja ilmoitti viimein vaatimattomasti, että kirjoitus oli valmis. Innokkaasti tarttui jääkäri paperipinkkaan ja syventyi lukemaan. Hänen täytyi tunnustaa, ettei hän parempaa puhetta olisi saattanut toivoakaan. Ellei se nyt herättäisikään erikoista huomiota kongressissa, jota hän tietenkin tahtoi kaikin mokomin välttää, niin ei sitä voitaisi aavistaa minkään syrjäisenkään työksi. Sen henki ja tyyli oli aitobolshevistista, räikeää ja lennokasta. Kiitollisena hän puristi missin kättä.

"Tämä on mainio. Minä en olisi ikinä kyennyt tällaista laatimaan. Minä olen tottunut käyttämään hiukan jykevämpiä työvälineitä kuin kynää."

"Kertokaahan jotakin itsestänne!" Tytön äänessä helähti jännittynyt odotus.

"Minä olen niin huono kertomaan, mutta voinhan yrittää."

Jääkäri alkoi kertoa, kuivasti ja virallisesti, kuin olisi antanut päiväraporttia komppaniastaan, mutta miss Mary seurasi yhä kasvavalla mielenkiinnolla elämäntarinaa, joka kaikesta huolimatta, vaikka se esitettiinkin lyhyesti ja pääkohdittain, oli suurta satua alusta alkaen. Kun kertoja toisin paikoin tahallisesti sivuutti jotakin, kysyi tyttö, ja jääkärin oli vastattava. Niin vieri ohitse lapsuus ja nuoruus, leikit metsissä ja vaahtoavan meren rannoilla, purjehdusmatkat ja koulunkäynnit, sitten seikkailurikas matka Saksaan, Lockstädter Lagerin vaikeudet, rintamapalvelus, komennusmatkat, Suomen vapaussota ja viimeksi nykyinen huimanrohkea maailmanmatka.

"Te olette paljon nähnyt", virkkoi miss miettiväisenä, kun Koskela lopetti.

"Hiukan."

"Olette tavannut paljon ihmisiä?"

"Kohtalaisesti."

"Teistä ei mikään ole enää ihmeellistä, te ette mistään hämmästy?"

"Päinvastoin. Juurihan sanoin, että elämä on ihmeellistä."

"Pidättekö tänne meidän luoksemme tuloanne myöskin ihmeellisenä?"

"Tietysti", nauroi Koskela ja lisäsi: "ja etenkin sitä, että te olette minulle kirjoittanut bolshevistisen puheen. Muuten, anteeksi suora kysymys, ihailetteko sotilaita?"

"En." Tytön äänessä kalskahti teräs. "Minä en ihaile en sotilaita enkä valtiomiehiä, en kivityöläisiä enkä kirjatoukkia, mutta kyllä miehiä, olkootpa ne sitten sotilaita tai puotipalvelijoita. Ja te olette kaikesta päättäen mies!" iski miss Mary reippaasti ja luontevasti.

Jääkäri hämmästyi todellakin hiukan. -- "Te siis ihailette minua?" kysyi hän nauraen.

"Kuten jo sanoin. Luuletteko, etten uskalla sitä tunnustaa. Mutta älkää kuvitelko mitään enempää." Miss Maryn ääni oli ylimielisen varma, isku hyvin tähdätty, mutta se osui sittenkin harhaan.

"Mitä minun sitten pitäisi kuvitella?" kysyi Koskela viattoman kylmästi. Miss Mary punastui, ei vastannut mitään ja kiirehti "teetä laittamaan", kuten hän jotakin sopersi.

Jääkäri hymyili tyynenä. Miss oli aito ameriikkalainen, suora ja rohkea, ja hänen viittauksensa, jos kohta jääkäri olikin hänet nolannut, selvä. Koskela oli liian silmäänpistävästi näyttänyt ihastuksensa, ja Kivinen oli pilaillut liikaa. Tyttö oli odottanut ja sitten kostanut, mutta jääkäri toivoi vain hiljaa, että hänenkin viimeinen kysymyksensä olisi ollut kosto. Jääkäri ei vielä kertaakaan ollut rakastunut, mutta nyt hän kylläkin oli ihastunut. Kivisen käsityksiä ei hän ryhtyisi oikomaan. Jokainen sai ajatella mitä halusi.

Mary kattoi pöydän, veti verhot ikkunoiden eteen ja sytytti lampun, jonka himmeä varjostin loi huoneeseen miellyttävän rauhallisen ja kodikkaan tunnelman. Kevyellä päännyökkäyksellä hän pyysi Koskelaa teelle.

"Kuinka kauan te aiotte viipyä täällä Moskovassa?" kysyi miss Mary, ja ääni kuulosti odottavalta.

"En voi varmasti sanoa. Kaksi viikkoa korkeintaan."

"Ja sillä aikaa luulette saavanne 'työnne' suoritetuksi?"

"Niin, tai sitten emme saa milloinkaan. Emmekä milloinkaan myöskään lähde takaisin."

Miss Mary liikahti levottomasti.

"Teidän 'työnne' on vaarallista?" kysyi hän.

"Jossakin määrin. Mutta mitäs siitä. Kun kerran siihen ryhdyimme, niin suoritamme sen loppuun. Ja sitten länteen."

"Millä tavalla?"

"En tiedä vielä. Se päätetään 'Kansainvälisen Antibolshevistisen Valkoarmeijan' esikunnan täysi-istunnossa."

"Mutta jos tehtävänne ei onnistu?" kyseli tyttö itsepäisesti.

"Sitten meidän maallinen vaelluksemme päättyy johonkin hiekkakuoppaan Moskovan läheisyydessä."

"Niin ei saa käydä. Te olette liian hyvä mies sellaiseen."

"Todellako?" Koskelan ääni tuntui pilkalliselta. "Katsokaas, minä en kuvittele enkä tule milloinkaan kuvittelemaan mitään sellaista, että joku, esimerkiksi _te_, surisitte minua."

Miss Mary puraisi huultaan. "Mutta me, isä ja minä, perustamme teihin viimeisen toivomme päästä lähtemään täältä."

"Niin, siitä olemme puhuneet, ja päättäneet ottaa teidät mukaamme. Uskallatteko seurata meitä?"

"Kyllä, kun te olette mukana!" vastasi miss Mary.

"Kiitos imartelusta, mutta minussa ei ole eikä milloinkaan tule olemaankaan mitään kuvittelemista."

Miss Mary puraisi toistamiseen huultaan ja siirtyi hetken kuluttua vanhan pianon ääreen, joka oli kuin onnen kaupalla säilynyt tähänastisissa kotitarkastuksissa. Sormet hyppelivät näppäimillä. Miss Mary soitti marssia, ja "ilkeä" Koskela, sisimmässään hymyillen, sytytti uuden sikaarin.

21.

Vastavallankumoukselliset saavat hra Nosowkin-Nenäkkään suosiollisella opastuksella tutustua bolshevistiseen suurteollisuuteen.

Maailmankongressin ensimäinen kokouspäivä supistuikin vastoin seikkailijoittemme odotuksia sangen vähiin, merkittiin vain osanottajien nimet. Varsinainen kokous alkaisi vasta seuraavana päivänä. Ystävysten palatessa asuntoonsa, vaivoin laaditut puhekonseptit taskussa, ehdotti Kivinen, että päivä käytettäisiin hra Nenäkkään laitoksen tutkimiseen.

Hra Nosowkin oli asunnossaan ja tutkimusretki päätettiin lopullisesti. Kohteliaisuus oli molemmin puolin moitteeton, mutta jos hra Nosowkin olisi ollut niin suuri ihmistuntija kuin hän luulotteli, olisi hän ystävyksien kohteliaassa hymyssä saattanut keksiä hiukan epäilyttäviä vivahduksia.

Bolsheviikkisihteeri hankki auton, ja puolen tunnin kuluttua oli seurue muutaman suuren ja jykevän hallintorakennuksen edustalla. Hra Nosowkinin näyttämä kortti päästi seurueen vartijaketjun läpi. Noustiin portaita pitkin toiseen kerrokseen, ja vastavallankumoukselliset ohjattiin muutamaan siististi kalustettuun virkahuoneeseen, jonka hra Nosowkin ilmoitti olevan hänen yksityisen kabinettinsa.

"Kas, niin, hyvät toverit, nyt voimme aloittaa kiertotarkastuksemme", virkkoi hra Nosowkin iloisen kohteliaasti ja tarjosi seurueelle savukkeita. "Olen kokonaan käytettävissänne!"

"Me alistumme täydelleen teidän johtoonne!" riensi Kivinen ilmoittamaan.

"Aloittakaamme siis agitaattorikoulusta." Seurue johdettiin muutaman huoneen kautta suureen ja avaraan saliin, jossa pikku ryhmin oli lähes parisataa henkilöä, etupäässä miehiä. Seikkailijat pysähtyivät ovelle.

"Katsokaas, tässä huoneessa valmistetaan agitaattoreita ulkomaille. Nämä toverit täällä ovat oppilaita. Täällä on likipitäin kaikki kansat ja kansallisuudet edustettuina. Jokainen nauttii opetustaan omalla äidinkielellään. Ensin on jokaisen tutustuttava bolshevismin yleisiin periaatteisiin, ja sitten saa kukin yksityisopetusta niitä oloja silmälläpitäen, joissa hän tulee toimimaan. Kaikki seikat, poliittiset ja kansalliset, taloudelliset, maantieteelliset, käytetään palvelemaan tarkoituksiamme. Opetus tapahtuu luentojen muodossa, mutta 'oppilaat' saavat myöskin varsinaisia läksyjä, joita he nytkin parhaillaan näyttävät lukevan. Eikö järjestelmä oli suurenmoinen?"

"Pirullisen suurenmoinen!" myönsi Kivinen sekä ääneen että itsekseen.

"Näitten ammattiagitaattorien opetus ei rajoitu teoriaan, vaan he saavat mitä perusteellisinta opastusta myöskin kaikissa mahdollisissa tarvitsemissaan käytännöllisissä kysymyksissä. Heitä opetetaan vakoilemaan, pakenemaan, naamioimaan itsensä, väärentämään todistuksia ja asiapapereita j.n.e. Ja sitten, kun he ovat suorittaneet 'oppikurssinsa', harjoitetut, koetellut, lähetetään heidät avaraan maailmaan, ainoana ohjeena jesuiittain vanha tunnuslause: Tarkoitus pyhittää keinot. Me olemme perustaneet uuden jesuiittajärjestön, monta vertaa vaarallisemman kuin ennen. Näiden agitaattorien tehtävänä on lietsoa tyytymättömyyttä, missä sille on jo pohjaa, ja luoda hävityksillä, lakoilla, terroristiteoilla pohjaa siellä, missä sitä ei ole. Ja täytyy sanoa, että nämä 'oppilaamme' ovat osoittautuneet erittäin kykeneviksi täyttämään heille asetetut tehtävät. He sukeltautuvat kaikkialle, vaikuttavat politiikkaan, kirjoittelevat äärimmäisyyslehdistöön ja muokkaavat siten maaperää kumoukselle, jonka toimeenpanevat samanlaisten mutta lisäksi sotilaskasvatuksen saaneiden agitaattorien salassa muodostamat ja harjoittamat punakaartilaisjoukot. Hammas liittyy hampaaseen tässä valtavassa rattaassa, joka toimii pitkälle ulotetun työjaon pohjalla aivan samojen periaatteiden mukaan kuin joku suurteollisuusyritys. Me olemme vallankumoustehtailijoita."

Seikkailijoita huimasi, kun he ajattelivat, että he, neljä miestä, olivat uskaltautuneet ratkaisevaan taisteluun tämän kamalan 'veljeskunnan' kanssa sen pääpesässä. Mutta heillä oli puolellaan myöskin ratkaiseva etu, ja se oli se, etteivät bolsheviikit mitään aavistaneet. Seikkailijat katselivat agitaattoriparvea, ja heidän täytyi myöntää, ettei maailmanrauha ollut hetkeäkään turvattu, niin kauan kuin tämä joukko sai vapaasti toimia.

"No niin, voimme jatkaa kulkuamme!" virkkoi kohtelias hra Nosowkin, joka tunsi itsensä erittäin imarrelluksi seikkailijoiden mielenkiinnosta. Seurue joutui suureen huoneeseen, joka muistutti kulissintakaista teatterinäyttämöä kulisseineen, puvustoineen, naamiotarpeineen ja monenlaisine huonekaluineen.

"Me käytämme hyväksemme myöskin eläviäkuvia ja valokuvausta. Tässä on teatterimme, jossa esitetään sekä agitatorisia kappaleita että todellisuuskuvia meidän työstämme Venäjällä. Aate on loistava. Täten voimme me, näyttelijöiden avustuksella, esittää totena sellaistakin, jota ei muuten voisi todellisuudesta juuri valokuvata. Täytyy hiukan valehdella ja liioitella."

"Eikä kai niin hiukankaan?" naurahti Kivinen.

"Olette oikeassa, koko runsaastikin!" ilvehti Nosowkin vapaasti. "Filmit ja valokuvat toimitetaan sitten ulkomaille ja niillä on ehdoton todistusvoima joukkoihin nähden."

Kivinen ajatteli jotakin, mutta hän ei lausunut ajatustaan julki.

"Sitten voimme siirtyä kirjalliseen osastoon", lausui Nosowkin ja johti seikkailijat suureen huoneeseen, jossa noin kolmekymmentä henkilöä istui pöytien ääressä kirjoittamassa.

"Tässä kirjoitetaan bolshevistista kirjallisuutta, räikeämpää ja laimeampaa. Kaikilla kielillä. Meillä on kymmenkunta henkilöä, joiden yksinomaisena tehtävänä on kirjoittaa aina uusia ja uusia julistuksia, selostuksia ja kehoituksia, ja ne kaikki sitten käännetään tarpeellisille kielille. Käytämme asiantuntijoita. Meillä on tilasto-osasto, joka hankkii tarpeelliset tilastot maastamme, oloistamme ja toimistamme, samoin tekee poimintoja ulkolaisesta kirjallisuudesta ja lehdistöstä. On myöskin sanomalehtiosasto, joka toimittaa kiihoitusartikkeleita sopivien tilaisuuksien sattuessa kaikkien maitten kiihoituslehdistöön. Tämä toimisto hoitaa myöskin lehtien ostamiset ja toimittajien lahjomiset. Toimisto sijaitsee tuossa viereisessä huoneessa, mutta siinä ei ole mitään katsomista. Alakerrassa on meillä suuri kirjapaino, jossa painetaan tarpeellinen kirjallisuus. Paperinpuute tekee suurinta haittaa."

Seikkailijoiden täytyi ihmetellä tätä kaikessa pirullisuudessaan suurenmoista järjestelmällisyyttä. Toveri Nosowkin loisti ja liikkui ketterästi kuin kala vedessä.

"Tässä on passiosastomme", virkkoi hän ja johti seurueen huoneeseen, jossa työskenteli parisenkymmentä kaivertajaa. "Tässä valmistetaan kaikkia mahdollisia sinettejä ja leimasimia passeihin ja asiapapereihin. Meillä on mallit melkein kaikista, eikä niin ollen ole sellaista paperia, jota me emme kykenisi jäljentämään. Lisäksi on meillä tuhansittain johtavien henkilöitten nimikirjoitus- ja käsialajäljennöksiä. Kaikkeen työhön käytämme ammattimiehiä. Rohkealle ja taitavalle miehelle avautuu suljetuinkin ovi juuri tämän passiosaston avulla."

Kivinen olisi voinut todistaa sen kylläkin vakuuttavalla esimerkillä, mitä heihin itseensä tuli, mutta hän pysyi vaiti.

Seurue laskeutui alakerrokseen, ja salaperäisesti hymyillen hra Nosowkin avasi oven, virkkaen:

"Rahapaja!"

Seurue huomasi olevansa melkein kuin tavallisessa kirjapainohuoneessa. Nelisenkymmentä erilaista painokonetta hyrräsi sähkön voimalla. Kaikki huudahtivat hämmästyksestä, sillä kiihoituskirjallisuuden asemasta painoivat koneet erilaisia, eri arvoisia ja eri maitten valtioseteleitä kuin mitäkin ilmoitusplakaatteja tai nimilappuja vain.

"Hehhee, tämä on sitä kannattavinta teollisuutta mitä olla voi. Me kokeilimme ja kokeilimme, korjailimme ja parantelimme, ja nyt olemme päässeet siihen, että voimme tarkoituksiimme käyttää kunkin maan omaa rahaa, kun omamme ei kelpaa. Ja tämä raha ei maksa muuta kuin painatuskulut. Niitä ei voi sanoa oikeastaan vääriksikään, sillä ne ovat täydellisesti alkuperäisten näköisiä, vaikka meille tietenkään ei ole luovutettu koko maailman setelinpaino-oikeutta. Mutta me koetamme avustaa ja varustamme koko maailman seteleillämme, jotka, elleivät ne siten joutuisi mitättömiksi, voisi varustaa rekisteröidyllä tavaraleimalla: Made in Russland. Hehheh, katsokaas tässäkin kauniita 500 punnan seteleitä! Niillä voi paljon toimittaa tässä maailmassa. Tämä on verraton ase, mutta värien ja sopivan paperin puute on uhkaavana esteenä."

Seurue nousi jälleen hra Nosowkinin yksityiseen kabinettiin.

"Ja katsokaas, täällä on kaiken keskus!" Hra Nosowkin avasi seinään muuratun teräskaapin oven ja osoitti korttijärjestelmälaatikoita. -- "Tässä on yhteenveto kaikesta, kaikki tiedot, kaikki osoitteet, valokuvat, merkit, signaalit, suunnitelmat, menettelyohjeet. Tarvitsee vain ottaa määrätty kortti käsiin ja silloin on kaikki selvillä: henkilö, paikka, merkit ja päämäärä. Koko tuo suunnaton, maailmaa syleilevä koneisto on keskitetty näihin paperilappuihin. Ja minä hoidan tämän puolen. Täältä menevät ne sotkevat diplomaattiset langat, jotka pahentavat naapurivaltakuntien välejä, aikaansaavat levottomuutta, täältä ohjataan ammattimiehiä eri aloille valloitettaviin maihin, jotta he tarpeen tullen voisivat ratkaisevasti vaikuttaa hyväksemme. Täällä on punaisen hämähäkin keskus."

Kivinen ajatteli, että vaikka hämähäkin verkko on taidokas, tiheä ja vaarallinenkin, voi yksi ainoa sivallus sen hävittää, mutta ääneen hän ihmetteli mallikelpoista järjestelmällisyyttä, josta tietenkin suuri kunnia oli tuleva myöskin toveri Nosowkinin osalle.

22.

Kivinen puhuu hullujen maailmankongressissa järkeä loistavalla menestyksellä, mutta näkee sitten vaikuttavan ilmestyksen.

Kivinen tunsi lievää hermostumista.

Koskela viipyi käsittämättömän kauan. Hän oli aamulla lähtenyt Audhonin luo, mutta oli luvannut heti palata ja saapua istuntoon. Häntä ei vain kuulunut. Seikkailijat istuivat kuin sytytetyn miinan päällä maailmankongressissa.

Tilanne olikin hiukan epämiellyttävä. Yleisten tervehdysten ja korupuheitten jälkeen oli kongressi ryhtynyt "työhön" ja parhaillaan keskusteltiin yleistä valtiollis-yhteiskunnallista maailmanvallankumousta koskevasta päätöslauselmasta. Oli kaksi suuntaa: toinen, ja se oli musertavana enemmistönä, halusi pikaista toimintaa ja vaati vallankumouksen heti aloitettavaksi; toinen, ja siihen kuuluivat melkein vain seikkailijamme, vetosi vielä osittaiseen järjestymättömyyteen ja kehoitti lykkäämään alkamisen joiksikin viikoiksi.

Suuri sali, entinen teatterikatsomo, oli tulvillaan väkeä kaikista maista ja kaikista kansoista. Siellä oli kansallispukuisia intialaisia ja persialaisia, Kaukasian vuoriseutujen asukkaita, serbialaisia ja bulgarialaisia, turkkilaisia, tummia italialaisia ja espanjalaisia, vilkkaita ranskalaisia, ja näkyipä siellä muutamia entisiä suuruuksia, nykyisiä "suomalaisen kommunistisen puolueen" edustajia, mutta kirjavuudestaan ja sekavuudestaan huolimatta oli kongressilla kuitenkin yhtenäinen leima. Sen loivat juutalaiset, joita oli edustajina kaikista maista, oppineita ja oppimattomia, kaikki vuolaita puhumaan, kiihkeitä ja sairaaloisen yksipuolisesti teräviä. Kiihtynyt ja kiihoittava ilmapiiri vaikutti väkisinkin, ja tässä entisessä teatterissa näyteltiin todellista elämän tragikomediaa, ja näyttelijöinä esiintyivät kaikkien maitten hullujen, kiihkoilijoiden ja rikollisten valitut edustajat. Kivinen olisi nauttinut tästä erinomaisesta tilaisuudesta tehdä ihmis- ja luonnetutkimuksia, mutta nyt kiinnittivät välittömät asiat hänen koko huomionsa puoleensa.

Kivinen tunsi vaistomaisesti, että jotakin oli tehtävä. Jos hyväksyttäisiin jyrkempää suuntaa kannattava päätöslauselma, olisi kaikki mennyttä. Seikkailijat eivät ehtisi mitään ennen myrskyn puhkeamista. Heidän täytyi saada aikaa, vaikkapa viikko, vaikkapa muutamia päiviä. Kivistä kammotti, kun ajatteli, kuinka lähellä kuilua he olivat. Heti kun päätöslauselma olisi hyväksytty, antaisi neuvostohallitus maanalaiselle verkolleen tarpeelliset ohjeet, ja silloin olisi myöhäistä toimia. Vaikka niinkin kävisi, että bolsheviikit kärsisivät tappion, eikä Kivinen sitä epäillytkään, saisi yrityskin aikaan suunnattomia onnettomuuksia ja mittaamattomia kärsimyksiä. Tuhansien ja kymmenientuhansien elämää koski tämäkin päätöslauselma. Hoper liikehti aitiossaan levottomasti ja Cotter istui huulet yhteenpuristettuina ja ajatteli. Englantilainen ei liikaa puhunut, hän joko toimi tai korkeintaan ajatteli, kun asiat olivat kysymyksessä, vaikka hän muuten olikin yhtä vilkas kuin muutkin kumppanit.

"Kivinen!" kuiskasi hän vihdoin. Kivinen kumartui. "Ei ole muuta neuvoa kuin että koetatte puhua tälle hullujoukolle järkeä, suhteellista järkeä. Yleensä ei järki tehoa bolsheviikkeihin, nehän ovat tehneet pesäeron sen kanssa, mutta voihan koettaa."

Kivinen puri huulensa yhteen. Hän oli aavistanut, että näin oli käyvä. Hänen täytyi mennä tuleen. Hän veti esiin muistikirjansa, kirjoitteli siihen lukuja, merkitsi asioita ja laskeutui sitten puhemiesaition luo ja kirjoitti nimensä puhujaluetteloon. Hoper ja Cotter puristivat hänen kättään.

"Tämä on yhtä vaarallista kuin konsanaan konekiväärejä vastaan hyökkääminen, mutta paljon vaikeampaa", virkkoi hän ihailevan painokkaasti.

Puheet jatkuivat. Kivistä alkoi väsyttää. Ne olivat kaikki samoja. Samoja asioita toistettiin lukemattomilla tavoilla, korkein paatos vaihtui pistävimpään satiiriin, lennokkuus karkeimpiin haukkumasanoihin, mutta kuitenkin ne olivat samoja.