Part 12

Kaukana taivaanrannalla siinsi tumma juova, kadoten ja ilmestyen näkyviin öisen meren ihmeellisissä, loistavissa, salaperäisissä värivivahduksissa, kun verkkaiset, pitkät ja loivat mainingit vahvasti fosforihohteisina äänettömästi liukuivat laajalla Bengalin lahdella, hiljalleen keinuttaen valtavaa valtamerilaivaa, joka nousi ja laski niitten hitaassa tahdissa. Päivän valo väreili vielä korkeammissa ilmakerroksissa, luoden uusia ja häikäiseviä värejä alati vaihtuvaan merenpintaan.

Intia siinsi näkyvissä, kaukana vielä, mutta lähellä pitkän matkan jälkeen.

Aamuauringon loihtiessa Gangesin rannat kultaan ja hopeaan uhkean, rehevän tropiikkikasvullisuuden lehdillä, virran vierittäessä äärettömiä vesimääriään kohti merta, mutaisena, liejuisena, harmaana, punervana, vihreänä ja mustana, liukui laiva hitaasti ylös virtaa, sivuuttaen kaisla- ja savikyliä, metsikköjä, rannattomia viljavainioita, rämeseutuja, joilla kasvoi pitkää ruohoa, pensaita, heleävärisiä kukkia, minkä kasvullisuuden keskellä kuhisi tropiikin kirjava eläinmaailma, kulki ohi mahtavan Diamond Harbourin, Kalkuttan ulkosataman, ja ponnisteli ylös kohti Bengalin pääkaupunkia mahtavasti vierivässä kymissä. Ja kaiken yllä säihkyi etelän syvänsininen, kirkas taivas.

Pohjoismaalaiset ystävämme nauttivat. He tunsivat itseensä tarttuneen jotakin tuosta puoleksi miehisestä, puoleksi poikamaisesta, romanttisesta vaelluskuumeesta, heidän mielensä paloi rannalle, noihin rajattomiin viidakkoihin, soille ja rämeille, alkuasukaskyliin ja viljavainioille, tuon kukikkaan, värikkään, yltäkylläisen, hedelmällisen luonnon keskeen. Mahtavat yleispiirteet vaikuttivat huumaavasti, lukemattomat, kirjavat yksityisseikat lumoavasti.

Illan suussa saapui laiva Kalkuttaan, laskien laituriin Huglilla, ja passintarkastuksesta selvittyään astuivat ystävämme The Strandille, leveälle rantakadulle, jolla kuhisi itämaalainen elämä täydessä loistossaan kirjavine, monivärisine alkuasukkaineen niin ihon kuin puvun puolesta, kirkuvine katumyyjineen, moninaisine kulkuneuvoineen. Ilma oli tukahduttavan kuuma, painostava, kun meren raittiit tuulahdukset olivat lakanneet tuntumasta.

"Hotelliin, ja kiireimmän kaupalla!" virkkoi Kivinen. "Täällä alkaa tuntua sietämättömän kuumalta."

Seikkailijat vuokrasivat jonkunlaisen ajurin, joka kuljetti heidät ja heidän vähät matkatavaransa hotelliin. Hoper oli jo edeltäpäin saanut tietää tohtorin osoitteen Kalkuttassa ja ilmoittanut sen muille, joten vakoileminen voitiin jättää ensi hetkinä. Päästyään huoneisiinsa ystävyksemme ensin perusteellisesti peseytyivät kylmällä vedellä, muuttivat ylleen toiset puvut ja nauttivat keveän aterian.

"Menee mukiin!" tuumi Kivinen, kun matkailijat istuivat sikaareita sauhutellen hotellin varjoisalla, ilmavalla parvekkeella. Heidän edessään lepäsi Kalkutta, Chowringhee, eurooppalaisten komea, hyvinrakennettu, leveäkatuinen kaupunginosa asuinpalatseineen, puutarhoineen ja suihkulähteineen, ja taampana Palta, jossa alkuasukkaat asuivat likaisissa, matalissa, kurjissa savihökkeleissä ja kaislamajoissa, ahtaine kujineen ja soukkine katuineen.

"Katsokaas, mr. Cotter", lausui Kivinen, "mutta älkää pahastuko! Tässä näette selvää selvemmin, havaannollisesti, Intian probleemin koko räikeydessään. Tässä on eurooppalaisten kaupunginosa, valloittajien, komea, hyvinhoidettu, tuolla alkuasukkaitten inhoittava pesä, löyhkäävä, saastainen. Ja kuitenkin perustuu tämän kaupunginosan hyvinvointi juuri noiden repaleisten, likaisten, inhoittavien alkuasukkaitten työhön, heidän raadantaansa. Eikö epäoikeudenmukaisuus ole liian silmäänpistävä? Vaikka ei olisikaan mikään kommunisti, niin voidaan kuitenkin vaatia, että työmiehillä ja työnjohtajilla on edes jossakin määrin samanlaiset elämänehdot, sellaiset, että molemmat tuntevat olevansa ihmisiä, eikä toiset orjia, toiset epäjumalia."

"Tiedän, tunnen, hyväksyn näkökantanne, mutta millä tavalla saadaan aikaan parannus? Ei suinkaan bolshevismin avulla?" kysyi Cotter.

"Ei tietenkään, mutta joku keino on keksittävä, sillä jollei sitä keksitä, ja ajoissa, niin irtautuu Intia englantilaisesta imperiumista ennen pitkää yhtä varmasti kuin minä istun tässä. Naurettavaa, mutta totta! Mitä on Englanti Intiaan verrattuna? Kuin tinasotamies koulupoikaan. Ja kuitenkin pitää tinasotamies poikaa vallassaan."

"Sivistyksellään. Sana koulupoika ei ole sopiva."

"Myönnetään, mutta käytin sitä vain suuruusmääritelmänä. Sivistyksellään! Ehkä, mutta ennen kaikkea tekniikallaan, ennen kaikkea diplomatiallaan. Intia on hajanainen, pirstottu tuhansiin uskontojen, kielien, kansallisuuksien, historian, tapojen ja elinetujen raja-aidoilla. Tähän hajanaisuuteen perustuu Intian hallussapitopolitiikka. Ylläpidetään keskinäisiä riitoja, keskinäistä kateutta, ja itse korjataan riitojen hedelmät. Sivistyksestä ei voida paljon puhua. Eurooppalaisvallan aikana on Intia taantunut tavattomasti: lukutaito unohtunut, rakennustaide kuollut, runous ja kirjallisuus myöskin."

"Intiaa koetetaan sivistää."

"Sangen vähän, ja millä tavalla? Annetaan hiukan alkuopetusta, murtoprosentille, hiukan korkeampaa harvoille, ja nämäkin harvat suljetaan pois viroista, nimittäin korkeammista ja paremmin palkatuista. Heistä muodostuu tyytymätön, kapinoitseva sivistyneen köyhälistön armeija, jolla ei ole uskontoa, ei isänmaata, ei mitään muuta kuin viha englantilaisia vastaan. Ylen kaukonäköistä, vai kuinka?"

"No, babut ovat vaarallisia."

"Intia pyrkii vapauteen sekä valtiollisesta että taloudellisesta sorrosta. Valtiollinen sorto on täydellinen: ei mitään yhdistyksiä, ei kokouksia, ei sensuroimatonta kirjallisuutta, ja taloudellinen ehkä vieläkin täydellisempi. Koko politiikka on äärimmilleen kehitettyä riistopolitiikkaa. Maassa nähdään nälkää aina, tällaisessa maassa, joka voi elättää koko maailman, vain siksi, niin, miljoonat kuolevat nälkään vain siksi, että viljelyksien omistajat saisivat hiukan suuremman hinnan viljastaan Euroopassa. Ja vaikkapa he saisivat samankin, he eivät myy sitä täällä. Satojatuhansia ihmisiä kuolee vuosittain täysinäisten vilja-aittojen ovien edustalle. Jeeveli, maasta ja asukkaista puristetaan kaikki mahdollinen irti kaikilla mahdollisilla keinoilla. Parannukset ovat vain silmänlumetta, sen ovat lukemattomat kuvernööritkin, innokkaat englantilaiset imperialistitkin todistaneet. Intia on sekä henkisesti että taloudellisesti kuollut maa, ja kuitenkin sillä olisi pyörryttäviä edellytyksiä. Onko näin ollen ihme, että intialaisten, pääasiassa sivistyneitten ja ylhäisten, keskuudessa on syntynyt sangen voimakas vapausliike! Jos kerran Englanti ilmoittaa ottaneensa velvollisuudekseen pitää huolta Intiasta, niin täyttäköön velvollisuutensa; ellei, niin Intia kulkee omia teitään. Tietenkin, on otettava huomioon, että Intia on alhaisella sivistystasolla, ja tämä vaikeuttaa itsenäisyyttä, mutta toiselta puolen se pakoittaa siihen, sillä muuten ei taso milloinkaan nouse. Mistään erikoisesta kansanvaltaisuudesta ei voitane puhua, sillä kehitystaso ei ole sellainen, että paljonvaativia kansanvaltaisia periaatteita voitaisiin toteuttaa käytännössä. Perustuslailliset kuningaskunnat lienevät lähinnä oikeat valtiomuodot Intialle, sellaiset, jotka keskenään solmivat yhteiset liitot ulkopolitiikkaa, ulkomaista kauppaa ja puolustusta varten. Siinä on intialaisten vapaustaistelijain ohjelma, ja sen alle pistän puumerkkini minäkin. En tahdo sanoa, että se onnistuisi täydelleen, roskaväki on tuhonnut monet muutkin oikeutetut ja välttämättömät vallankumoukset, mutta yrittää täytyy. Bolshevismi sotkee kuitenkin kaiken, sillä sellaiset opit Intian kuumaverisen, kirjavan, intohimoisen ja kostonhaluisen alkuasukasväestön keskuudessa voivat saada hirveitä aikaan. Tietysti taistelen bolshevismia vastaan, mutta Intian varsinaisiin vapaustaistelijoihin, joilla ei onneksi lienekään mitään tekemistä Leninien ja Trotskien kanssa, en koske sormellanikaan. Intia kulkee kohti vapauttaan, ja olkoon sille tämä uusi tie onneksi. Sillä on rajattomat mahdollisuudet, se voi synnyttää maailman uudelleen niin henkisesti kuin aineellisesti! Malja!"

Cotterkin, hiukan hymähtäen, tyhjensi lasinsa. Samassa astui hotellin juoksupoika Koskelan luo ja jätti hänelle hänen valenimelleen osoitetun kirjelappusen. Koskela katsahti hiukan kummastuneena poikasen jälkeen, repäisi kirjeen auki ja luki. Hoper kirjoitti:

"Kokous tänä iltana Chunderkadun 572:ssa täsmälleen klo 10. Hindupuvut ja aseet! Hiljaa! Tunnussana 'Palta'. H."

"Nyt on kello kahdeksan. Meillä on vähän kiire! Kai jokin salainen kokous. Hm, pukuasia on hiukan ilkeä järjestää, mutta koetetaan!"

Koskela soitti luokseen tarjoilijan, ja seurue lähti huoneeseensa, valmistuakseen uusia seikkailuja varten.

12.

Hoper luulee tohtorin pelin loppuneen ainiaaksi.

"Tämä on mieletöntä!" virkkoi Kivinen, kun seikkailijat kolmisin illan pimeydessä vaelsivat alkuasukkaiksi puettuina, viitoissa ja turbaaneissa, roimahousut jalassa, esikaupunkiin. -- "Eihän meillä ole aavistustakaan käyttäytymisestä, emme osaa sanoa sanaakaan, jos meiltä jotakin kysytään."

"Senvuoksi on meidän pidettäväkin suumme kiinni", huomautti Koskela kuivasti. "Kieli suorana, järki kylmänä, silmät avoinna ja mauserit ladattuina emme pelkää piruakaan."

Vaiti ollen, etteivät paljastaisi kielentaitamattomuuttaan, vaelsivat seikkailijat pitkin kujia, jotka olivat täynnä likaa ja jätteitä, kompastellen kiviin ja syvennyksiin, Cotterin kulkiessa edellä oppaana. Hän tunsi jonkun verran Kalkuttaa. Liike kaduilla oli kohtalaisen vilkas, mutta kukaan ei kiinnittänyt miehiin huomiota. Chunderkadulle saapuessaan he ryhtyivät tarkastelemaan ohikulkijoita. Useimmat kiiruhtivat tietään välinpitämättöminä, hiukan hoppuisina kadoten lukemattomiin sokkeloihin. Heillä tuntui olevan yhteinen päämäärä.

"Tässä!" kuiskasi Cotter hiljaa englanniksi ja pysähtyi muutaman rappeutuneen hökkelin luo. "Nyt sisään!"

Ystävykset astuivat portista pimeälle pihalle, kompuroivat eteenpäin jonkun edelläkulkijan käsilyhdyn valossa sokkelokäytäviä pitkin ja saapuivat uudelle portille, jonka luona näkyi joku olio seisovan. Se kuiskasi jotakin ja Cotter suhautti tunnussanan. Portti aukeni ja miehet pujahtivat sisään. He laskeutuivat muutamia askelmia alas ja joutuivat suunnattoman laajaan, puoleksi maanalaiseen kellariin, entiseen varastorakennukseen tai muuhun sellaiseen. Heitä kohtaava näky ei ollut tavallisimpia. Lattialla istui ja makasi satoja, ehkä muutamia tuhansia kirjaviin viittoihin kietoutuneita alkuasukkaita, pää peitettynä, muutamien öljylamppujen lepattavassa valossa. Kuvaamaton, vetämätön löyhkä lehahti vastaan.

Seikkailijat, joiden tulo ei ollut herättänyt mitään huomiota, laskeutuivat maapermannolle lähelle uloskäytävää ja jäivät äänettöminä odottamaan. Tuntui niin omituisen aavemaiselta olla tuhansien parissa, jotka liikkumattomina, äänettöminä makasivat oudossa valaistuksessa maanalaisessa kellarissa, kun kuitenkin tiesi, mitä nämä liikkumattomat oliot aikoivat.

Seikkailijat koettivat katsoa, olivatko tohtori ja Hoper jo saapuneet, mutta eivät heitä löytäneet. Noin kymmenen minuutin kuluttua syntyi kuitenkin liikettä etumaisten keskuudessa, ja pimeästä aukosta ilmestyi esiin tohtori, puettuna loistavaan hindulaisasuun, Hoper kintereillä, ja puolenkymmentä alkuasukasta -- johtajia luultavasti -- mukanaan.

Viivyttelemättä ryhtyi tohtori puhumaan. Mitä hän sanoi, siitä eivät seikkailijat ymmärtäneet rahtuakaan, mutta vaikutuksensa oli puheella joka tapauksessa kuulijoihin. Kiihko, tulisuus oli ainoa, josta ystävyksemme pääsivät selville.

Kuinka samanlainen olikaan tämä joukko kuin tuhannet muut! Samat joukko-psykologian lait vaikuttivat, samat sanat ja lupaukset saivat senkin kiihkoihinsa, samat tulevaisuuden maalaukset, mielettömät, mutta samalla houkuttelevat. Bolshevismi kumosi raja-aidat, jotka uskonto, kansallisuus, kastilaitos oli pystyttänyt, sillä se kielsi uskonnon, isänmaan ja säätyrajoituksen, asettuen itse tilalle. Sillä oli suunnaton kokoava merkityksensä toiselta puolen, niin repivä, hajoittava voima kuin se olikin.

Kuului jo katkonaisia, hyväksyviä huudahduksia, monet paljastivat kasvonsa ja tarkkasivat kuumeisin, kiihkein katsein tohtoria liikkeitä ja hänen puhettaan. Tohtori oli epäilemättä tavaton demagoogi, hänellä oli joukkosielun avaimet hallussaan.

Hoper istui tohtorin vieressä, ja hänen kasvoillaan oli salaperäinen hymy.

Oli kulunut runsaasti puolitoista tuntia, kun äkkiä kuului ulko-ovelta muutamia hätäisiä vihellyksiä, huutoja ja melua. Tuo tuhantinen joukko riehahti ylös, kuunteli kuin kivettyneenä hetkisen, ja ulkoa kuului selvästi englanninkielinen komennus: "Eteenpäin!"

Seikkailijat hätkähtivät. Olivatko viranomaiset saaneet vihiä kokouksesta? Alkuasukasjoukko tuntui siinä silmänräpäyksessä menettäneen kaiken arvostelukykynsä. Mielettömänä, raivoisana, pakokauhun valtaamana se heittäytyi kahta uloskäytävää vastaan. Kaikki se veti mukaansa, tohtorin, joka tuntui tyrmistyneen, Hoperin, joka turhaan koetti hypätä syrjään, ja muut seikkailijamme. Mutta liian myöhään!

Kuului muutamia kumahtavia iskuja, ovet lensivät säpäleinä sisään ja aukkoihin ilmestyi puolentusinaa kylmiä kiväärinpiippuja.

"Seis! Kädet ylös!" karjaisi englantilainen kersantti, toisessa kädessä paljastettu miekka, toisessa revolveri.

Ja joukko jähmettyi, kädet lensivät ylös ja vain voimaton raivonilme vääristyneillä kasvoilla kertoi pelon ja uhman sisäisestä taistelusta.

Nopeasti virtasi sotilaita sisään, asettuen toiselle seinälle, kädessään lyhyet ratsuväenkiväärit. Vallankumouksellinen joukko oli satimessa.

Kersantti komensi kaikkia paljastamaan kasvonsa. Toteltiin. Seurasi asetarkastus, mutta vain aniharvoilta löydettiin joku taskuase. Johtajat olivat sulloutuneet muutamaan nurkkaan, tohtori ja Hoper heidän joukossaan. Kersantti, joka ilmeisesti toimi tarkan suunnitelman mukaan, eroitti heidät erikseen, ja yksitellen, sotilaitten vartioimina, kuljetettiin heidät pois. Hoper jättäytyi viimeiseksi, pysähtyi kersantin eteen ja näytti jotakin merkkiä. Kersantti huudahti ja virkkoi sanan miehilleen. Sitten hän kääntyi vankien puoleen ja huusi tiukalla äänellä:

"Ne kolme lurjusta, jotka saapuivat tänään Ameriikasta tänne, astukoot esiin!"

Hetkeäkään siekailematta tunkeutuivat seikkailijamme vankijoukon läpi. Kersantin huuto tarkoitti ilmeisestikin heitä. Hienosti suunniteltu! Parin sotilaan saattamina kulkivat seikkailijat ulkoilmaan. Päästyään kadulle he näkivät, että koko korttelin oli sotilasketju piirittänyt. Läheisessä kadunkulmassa oli auto, johon Hoper muitta mutkitta astui, määräten lyhyesti:

"Keskuspoliisiasemalle!"

Auto hurahti liikkeelle.

"Huh, hitto soikoon!" huudahti Hoper, vetäen pukunsa poimuista esille savukelaatikon ja tarjoten. -- "Nyt on tohtorin peli viimeinkin lopussa. Katsokaas, minä ilmoitin teille kokouksesta, mutta jälkeenpäin tulin ajatelleeksi, että asiasta olisi ilmoitettava myöskin viranomaisille. Tein niin, ja siellä vaadittiin ehdottomasti, että koko kopla oli otettava kiinni. Täällä kaikkien levottomuuksien keskuksessa ei ole varaa antaa leikkiä. En ehtinyt ilmoittaa teille mitään, mutta päätin lähteä mukaan. Intian bolshevismi on saanut ankaran iskun, sillä vangittujen johtajien joukossa on edustajia Intian eri puolilta. Siinä koko juttu! Meidän on nyt hiukan neuvoteltava poliisimestarin kanssa."

Poliisilaitoksella otettiin ystävyksemme vastaan mahdollisimman kohteliaasti. Paljastus oli suuriarvoinen, ja poliisimestari tunsi kerran pitkästä aikaa voivansa hengittää hiukan vapaammin. Poliisilaitokselta ajoivat ystävyksemme, lähetettyään ensin hakemaan eurooppalaiset vaatteensa hotellista, tohtorin asuntoon toimittamaan kotitarkastusta.

Ruumiintarkastuksessa ei tohtorilta ollut löydetty muuta kuin suurehko summa rahaa. Tavaroitten tarkastus tuotti kuitenkin enemmän. Kahdesta matkalaukusta löytyi pohjasta päällyksen ja sisuksen välistä kiihoituskirjallisuutta, sotilasoppikirjoja ja muutamia kirjeitä, joista saataisiin paljonkin hyötyä. Mutta suuresta matkalaukusta ei löytynyt mitään. Siellä oli vain toalettitarpeita, vaatteita, kirjoja ja sen sellaista. Koskela kierteli laukkua kuin kissa kuumaa puuroa ja mutisi, että kyllä siinä jotakin on.

Ja siinä olikin. Koskelan huomiota kiinnittivät äkkiä alakulmien nikkelisuojukset, jotka olivat tavallista suuremmat ja korkeammat. Hän koetti niitä vääntää pois ja onnistuikin tehtävässään. Ensimäinen oli kyllä ontto, mutta tyhjä. Seuraavan avattuaan huudahtivat tarkastajat yhtaikaa. Sisässä oli hienoa silkkipaperia. Koskela sieppasi sen käteensä ja levitti sen pöydälle.

"Hyvä!" kiljaisi hän tyytyväisenä. -- "Nyt on meillä pääsy Venäjälle selvä!"

13.

Kivinen selittää sen sotilaallisen virheen, jonka vuoksi Napoleonin Venäjän-retki epäonnistui.

Koskela tarkasteli löytämäänsä paperiliuskaletta, toisten odottaessa jännittyneinä.

"Tämä on jo koomillista!" huudahti Kivinen. "Valmis matkasuunnitelma, pysähdyspaikat, hotellit! Totisesti, bolsheviikit ovat kohteliasta väkeä!"

Paperiliuska osoittautui tutkittaessa sangen tarkaksi kartaksi, johon oli merkitty punaisella viivalla kulkutie Intiasta aina Moskovaan saakka, ja, mikä tärkeintä, salaiset bolsheviikkiasiamiehet ja heidän osoitteensa. Jääkäri oli siten keksinyt yhdellä kertaa koko Venäjän ja Intian välisen yhteyden.

Löytö oli mitä suuriarvoisin. Ensiksikin saattoivat ystävykset käyttää sitä hyväkseen matkallaan Venäjälle ja toiseksi voitiin heti senjälkeen koko linja lakkauttaa, joten esim. bolsheviikkikiihoitus Venäjältä päin lakkaisi ainakin toistaiseksi.

Koskela naputteli sormillaan pöytää. "Tämä kartta on numeroitu, numero 19. Bolsheviikit ovat kai laatineet oman salaisen maailmankarttansa, johon on merkitty punainen verkko asiamiehiä, pysähdyspaikkoja ja pakoteitä. Kartta on ositeltu ja siitä on kai annettu muutamia jäljennöksiä pääasiamiehille. Meidän tehtävämme on siis muun muassa etsiä ja löytää alkuperäinen kartta ja saada käsille sen jäljennökset Pyhästä Moskovasta. Jos se onnistuu, saavat bolsheviikit aloittaa yleismaailmallisen kiihoitustyönsä alusta uudelleen."

Seuraavana päivänä ystävykset olivat läsnä vangittujen kapinallisten ensimäisessä kuulustelussa. Näky oli masentava. Vangit koettivat kuka milläkin keinolla luikerrella vapaaksi, vakuuttaen osaksi syyttömyyttään, osaksi sitä, että heidät oli vietelty, vaikka todistukset puhuivat selvästi päinvastaista. Seikkailijoita, onnenonkijoita! Vain pari, kolme miestä uskalsi tunnusta toimineensa vakaumuksesta, lujasti, miehekkäästi.

Viimeisenä tuotiin sisään tohtori, eivätkä ystävykset luulleet voivansa milloinkaan unohtaa hänen ilmettään. Siinä oli lannistumatonta uhmaa, syvää epätoivoa, rajatonta, voimatonta, mutta sitä katkerampaa vihaa. Tohtori huomasi joutuneensa kiinni juuri viimeisellä hetkellä, huomasi elämäntehtävänsä menneen hukkaan, ja hänen intohimoinen, voimakas, sairaaloisen kiihkeä luonteensa ilmeni rajattomana jokaisessa ilmeessä, jokaisessa sanassa ja liikkeessä. Vavisten raivosta ja voimattomasta vihasta hän hampaitaan kiristellen kieltäytyi vastaamasta mihinkään kysymyksiin. Seikkailijat olivat pysytelleet syrjässä, mutta tohtorin katse keksi heidät, jähmettyi hetkeksi, sitten hän käsitti kaiken ja loi silmäyksen, joka vielä viikkoja ja kuukausia jälkeenpäin vainosi ystävyksiämme kaameudellaan.

Se merkitsi taistelua elämästä ja kuolemasta. Joko -- tahi?

* * * * *

Neljä matkailijaa oli kokoontunut pitkästä aikaa yhteen, viettääkseen illan, ei kevyessä huolettomuudessa, vaan matkasuunnitelman pohtimisessa.

"Also", aloitti jääkäri, "me lähdemme Venäjälle tai tarkemmin sanottuna Pietariin?"

"Aivan niin!" kuului yksinmielinen ja tyyni vastaus, niinkuin olisi ollut kysymys tavallisesta huvimatkasta ensiluokan makuuvaunussa joihinkin laskiaiskarnevaaleihin Moskovaan.

"Matkasuunnitelmasta ovat bolsheviikit pitäneet huolen, joten siitä ei sen enempää. Mikä on matkamme tarkoitus? Se on määriteltävä niin tarkasti kuin suinkin, sillä emmehän voi lähteä taistelemaan tuulimyllyjä vastaan."

"Tjah", virkkoi Cotter, "luulenpa, että lähdemme edustamaan Englantia ja Ameriikkaa bolsheviikkikongressissa, sillä varsinaiset edustajat kai lukevat tällä hetkellä tiilenpäitä Kalkuttan vankilassa. Sehän on meidän velvollisuutemme, koska olemme nämä arvon toverit tällaiseen epämiellyttävyyteen toimittaneet, ja se on meidän oikeutemme, koska meillä on kaikilla tarpeelliset 'edustajakortit'. Tuossa kongressissa kai tehdään hyvin tärkeitä päätöksiä, mutta tuskin vaivaudutaan antamaan niistä tietoja esim. eri maitten hallituksille."

"Joten me voimme esiintyä kaikessa hiljaisuudessa maailmanlehdistön edustajina ja antaa kongressin istunnoista tarkat selostukset 'omalta kirjeenvaihtajalta'", nauroi Kivinen. "Hahhaa, mitähän Lenin arvelisi, kun saisi lukea jostakin ulkomaisesta lehdestä täydellisen selostuksen salaisesta kokouksesta 'omalta kirjeenvaihtajalta!' Totisesti, sanomalehtimies tuntee nautintoa, taiteellista ja ammattimaista nautintoa tällaisesta, ja sen saavuttamiseksi kannattaa kyllä asettaa vaaraan tämä kurja henki parka. Allons, enfants."

"Halloo!" huudahti Hoper. -- "Siis ensin kongressiin, mutta sitäpaitsi täytyy meidän saada käsiimme bolsheviikkien 'maailmankartta' ja yleensä kaikki mahdolliset ja mahdottomat tiedot ulkomaisista asiamiehistä, 'postinkulusta' ja muusta sellaisesta."

"Hm, ja minä otan kyllä selvän heidän sotilaallisesta valmiudestaan", virkahti Koskela rauhallisesti. "Minä en ole ensimäistä kertaa sentapaisessa työssä."

"Se on siis päätetty!" sanoi Hoper ja kopautti pöytään. -- "Nyt työnjako?"

"Minä ehdotan seuraavaa", lausui Cotter. -- "Ensiksikin, me emme pääse Venäjälle tappelematta, se lienee selvä. Joudumme kahakoihin. Me tarvitsemme niin ollen sotapäällikön, ja siihen virkaan on Koskela itseoikeutettu. Me nimitämme hänet siis Kansainvälisen Antibolshevistisen Valkoarmeijan ylipäälliköksi rajattomin diktatuurivaltuuksin. Hyväksytäänkö?"

"Tietysti!" huudahtivat Kivinen ja Hoper.

"Sitten: me joudumme paljon tekemisiin alkuasukkaitten kanssa ja meidän täytyy osata esiintyä oikealla tavalla. Siihen on Hoper kuin luotu. Hän on meidän pääministerimme, joka edustaa meitä."

"Hyvä!"

"Kivinen, jonka erinomaisen maun me kaikki tunnustamme, saa ottaa hoidettavakseen elintarveministerin raskaan salkun, kuin myöskin virallisen tietotoimiston ja jokapäiväisen sanomalehden ja historioitsijan sekä samalla huviministerin tehtävät."

"Olkoon menneeksi", naurahti Kivinen, "vaikka olenkin aina kammonut viittä virkaa ja kuutta nälkää."

"Ja minä itse hoidan kulkulaitos-, raha- ja sisäministerin tehtävät. Järjestely on sekä tehokas että kansanvaltainen. Kaikki muut asiat, tärkeimmät, päätetään ministerineuvoston täysi-istunnossa, paitsi sota-alaan kuuluvat."

"Kaikki yhden puolesta!"

"Yksi kaikkien puolesta!"

Kansainvälinen Antibolshevistinen Valkoarmeija puristi toistensa kättä tässä perustavassa kokouksessaan kuumassa ja tukahduttavassa kalkuttalaisessa hotellihuoneessa, eikä Lenin tietänyt, minkälaiset suunnitelmat tällä uudella vastustajalla oli, niin, eipä edes sitäkään, että myöskin nämä neljä miestä olisi ehdottomasti ollut otettava lukuun, kun laadittiin yleismaailmallisia kumoussuunnitelmia.

"Niin, katsokaas", lausui Koskela hiukan pilkallisesti, "ei lukumäärä paljonkaan merkitse, mutta se sisu! Minä luulen, että Lenin ja Trotski näkisivät paljon mieluummin muutaman kymmenentuhannen miehen hyökkäävän punaisia linjoja vastaan kuin meidän tulevan bolsheviikkien kongressiin. Mutta eteenpäin!"

"Eteenpäin! Venäjän-retken malja! Tiedättekös, miksi Napoleon epäonnistui Venäjän-retkellään?" kiihkoili Kivinen.

"No?"

"Niin, nähkääs, hän ei aloittanut sitä Intiasta käsin. Virhe, suuri taktillinen ja strateeginen virhe!"

Seuraavana päivänä matkusti neljä eurooppalais-intialaisiin asuihin puettua valkeaa miestä kuumissa rautatievaunuissa länttä ja pohjoista kohti. -- "Tuntuu kuin lähestyttäisiin jo kotimaata!" virkkoi Kivinen.

14.

Kivinen on tyytyväinen maailman pyöreyteen.