Part 9

-- Tässä on valtuuskirjani, -- sanoi Fiks ja näytti Passepartout'ille paperin, jonka oli allekirjoittanut poliisilaitoksen ylipäällikkö Lontoossa. Passepartout oli äimistynyt. Hän katsoi Fiksiin voimatta sanaakaan sanoa.

-- Herra Foggin veto, -- jatkoi Fiks, -- on pelkkää veruketta vain, jolla hän on pettänyt teidät ja toverinsa Reform-Clubissa, sillä hänen etunsa vaati saada teidät puolellensa, osalliseksi rikokseensa, aivan tietämättänne.

-- Mutta miksi? -- kysyi Passepartout.

-- Asia on seuraava: viime syyskuun 28 p:nä varastettiin Englannin Pankista 55 tuhatta puntaa. Varkaan tuntomerkit ovat tässä; näettekö, ne sopivat ihan täsmällensä herra Foggiin.

-- Mahdotonta, sanon minä, mahdotonta! -- huudahti Passepartout lyöden lujan nyrkkinsä pöytään. -- Minun isäntäni on rehellisin ihminen maailmassa!

-- Mistäs te sen tiedätte? -- sanoi Fiks. -- Ettehän häntä tunnekaan. Tehän tulitte hänen palvelukseensa samana päivänä kuin hän läksi, vetäen mielettömiä verukkeita matkansa syyksi, ja läksi suinpäin ilman matkakapineita, mukanansa suuren suuri summa pankin seteleissä. Uskallatteko tosiaankin väittää häntä rehelliseksi mieheksi?

-- Uskallan, uskallan, -- kertoi Passepartout parka koneenomaisesti.

-- Kenties tahdotte, että teidät otetaan kiinni osallisena rikokseen?

Passepartout tarttui molemmin käsin päähänsä. Häntä olisi tuskin voinut tuntea. Fiksiin ei hän uskaltanut katsahtaakaan. Phileas Fogg varas, niinkö! Hänkö, Audan pelastaja! Hänkö, tuo antelias, kelpo mies! Ja kumminkin viittailee vähän sinnepäin! Passepartout koetti mielestään karkoittaa tuommoiset epäluulot. Hän ei tahtonut uskoa isännästään niin pahaa.

-- Mitäs te sitten minusta tahdotte? -- kysyi hän ponnistaen viimeisetkin voimansa.

-- Katsokaas, minä olen seurannut herra Foggia aina tänne saakka, mutta en ole vieläkään saanut käsiini pyytämääni vangitsemiskäskyä. Auttakaa te minua viivyttämään häntä täällä.

-- Minäkö, ettäkö minä...!

-- Niin, pannaan puoleksi 2,000 puntaa, jotka pankki on luvannut palkinnoksi.

-- En koskaan! -- vastasi Passepartout yrittäen nousemaan, mutta vaipuen alas jälleen. Hän tunsi päänsä kovin raskaaksi ja voimiensa rauenneen.

-- Monsieur Fiks, -- puhui hän sopertaen, -- vaikka kaikki tuo, mitä olette puhunut, olisikin totta ... vaikka minun isäntäni olisikin varas, jota ajatte takaa ... vaikka minä väitän sitä vastaan ... niin minä ... hänen palvelijansa ... minä olen nähnyt hänen olevan hyvän ja jalomielisen miehen... Häntä en petä ... en ... vaikka saisin kaiken maailman kullat... Minä olen maasta ... semmoisesta ... missä ei senkaltaista leipää syödä...

-- Ette siis suostu?

-- En.

-- Älkää sitten olko tietääksennekään kaikesta tästä, mitä olen puhunut. Ryypätään!

-- Ryypätään!

Passepartout tunsi juopuvansa yhä enemmän. Fiks oli päättänyt erottaa hänet herra Foggista ja tahtoi ajaa asiansa perin pohjin. Pöydällä oli muutamia oopiumipiippuja. Fiks pisti salaa yhden semmoisen Passepartout'in käteen. Tämä rupesi polttamaan, ja pian vaipui hänen päänsä raskaana rintaa vasten.

-- Nyt, -- arveli Fiks katsoen hervotonta Passepartout'ia, --- nyt ei herra Fogg saa tietoa "Carnatic'in" lähdöstä, ja jospa hän lähtisikin, niin ei ainakaan tuo pahuksen ranskalainen joukkoon joudu.

Maksettuaan viinit ja piipun hän meni tiehensä.

XX.

Fiks yhtyy Phileas Foggin kanssa yhteen.

Tällä välin, mitään pahaa aavistamatta, käveli Mr. Fogg Mrs. Audan kanssa kaupungilla. Sittenkuin Mrs. Auda oli vastaanottanut hänen tarjouksensa, viedä hänet Eurooppaan, oli Mr. Foggin täytynyt ryhtyä hankkimaan kaikkia noin pitkälle matkalle tarvittavia kapineita. Englantilainen gentlemanni saattaa kyllä matkustaa maan ympäri pieni matkalaukku kädessä, mutta toisin on naisihmisen laita. Senpävuoksi täytyi ostaa vaatteita ja mitä muuta matkalla tarvittaisiin. Herra Fogg teki kaiken tämän omituisella tyyneydellänsä, ja kun nuori rouva, kainostuen niin suuresta ystävällisyydestä, pyyteli anteeksi tai kielteli, vastasi Fogg aina samoilla sanoilla:

-- Se kuuluu minun matkaohjelmaani.

Ostokset suoritettuansa he palasivat hotelliin ja söivät päivällistä hienossa table d'hôte'ssa. Mrs. Auda, joka oli hieman väsynyt, meni huoneisiinsa, puristettuansa "à l'anglaise" uljaan pelastajansa kättä.

Kunnioitettavan gentlemannin illanviettona oli Times ja Illustrated London News.

Jos hän olisi milloinkaan mitään voinut kummastella, niin olisi hänen ainakin täytynyt kummaksensa panna sitä, ettei palvelijaa vielä kuulunut kotiin maatapanon aikana. Mutta tietäessään höyrylaivan lähtevän Jokohamaan vasta huomisaamuna ei hän asiasta sen enempää lukua pitänyt. Aamullakaan ei vielä kuulunut Passepartout'ia.

Mitä kunnon gentlemanni lienee arvellut saatuaan tietää, ettei hänen palvelijansa ollut käynytkään hotellissa, sitä ei kukaan voi sanoa.

Herra Fogg otti matkalaukkunsa, ilmoitti Mrs. Audalle ajan olevan lähteä ja tilasi palankiinin.

Kello oli silloin 8, ja "Carnatic'in" oli määrä lähteä nousuveden tultua kello puoli 10.

Mr. Fogg ja Mrs. Auda nousivat mukavaan palankiiniin; matkakapineet seurasivat käsirattailla perässä.

Puolen tunnin kuluttua he saapuivat venelaiturille, mutta siinä Mr. Fogg sai tietää "Carnatic'in" lähteneen edellisenä iltana.

Mr. Fogg oli tänä aamuna toivonut kohtaavansa palvelijan sekä höyrylaivan: nyt hän ei kohdannut kumpaistakaan. Mutta ei harmin värettäkään näkynyt hänen kasvoillansa, ja Mrs. Audalle, joka rauhatonna katseli häntä, virkkoi hän vain:

-- Tuli este, madame, ei muuta mitään.

Tällöin läheni häntä mies, joka tarkasti silmäili häntä. Tämä oli salapoliisi Fiks, joka tervehdittyään sanoi:

-- Ettekö te, monsieur, ole, niinkuin minäkin, matkustajia, jotka eilen tulivat tänne "Rangoon'illa"?

-- Olen, -- vastasi Fogg kylmästi, -- mutta en tiedä, kenen kanssa...

-- Suokaa anteeksi, luulin kohtaavani täällä palvelijanne.

-- Tiedättekö, missä hän on? -- kysyi nuori rouva.

-- Kuinka? -- vastasi Fiks, ollen hämmästyvinään, -- eikö hän ole mukana?

-- Ei, -- vastasi Mrs. Auda. -- Häntä ei ole näkynyt sitten eilispäivän. Olisiko hän yksinään mennyt "Carnatic'ille" ilman meitä?

-- Ilman teitäkö, madame? -- vastasi poliisimies. -- Mutta sallikaa kysyäni: oliko teidän sitten aikomus lähteä "Carnatic'illa"?

-- Oli kyllä.

-- Niin minunkin, mutta pitipäs vaan tulla tällainen kiusa. "Carnatic" sai höyrykattilansa korjatuksi pikemmin kuin oli luultu ja läksi Hongkongista 12 tuntia ennen määrättyä aikaa, ilmoittamatta siitä kellekään mitään, ja nyt täytyy odottaa kahdeksan päivää, ennenkuin toinen höyrylaiva lähtee.

Lausuessaan nuo sanat "kahdeksan päivää" tunsi Fiks sydämensä sykähtelevän riemusta. Kahdeksan päivää! Fogg on viipyvä Hongkongissa kahdeksan päivää! Vangitsemiskäsky tulee siinä ajassa kyllä perille. Viimeinkin näytti onni alkavan hymyillä lain edustajalle.

Mutta kuvailkaapa hänen hämmästyksensä, kun hän kuuli Phileas Foggin virkkavan tyynesti:

-- Onhan luullakseni muitakin laivoja Hongkongin satamassa kuin "Carnatic".

Mr. Fogg tarjosi käsivartensa Mrs. Audalle ja käänsi askeleensa satamaan, tiedustellaksensa muita laivoja.

Fiks seurasi kovin rauhatonna. Olisi luullut hänen olevan kiinnisidotun Mr. Foggiin.

Mutta onni näkyi tosiaankin hyljänneen tuon gentlemannin, jota se tähän saakka oli suosinut. Phileas Fogg käveli kokonaista kolme tuntia satamassa ristiin rastiin, lujasti päätettyään vuokrata, jos ei muu auttaisi, vartavasten laivan Jokohamaan. Mutta hän näki ainoastaan laivoja, jotka joko ottivat tai purkivat lastia ja jotka siis eivät olleet valmiita lähtemään. Fiks rupesi jälleen toivomaan.

Mr. Fogg ei kumminkaan ollut millänsäkään, vaan kyseli kyselemistään ja olisi tätä tehden mennyt vaikka hamaan Makaoon asti. Mutta äkkiä astui muuan merimies hänen luokseen.

-- Tahdotteko venettä, armollinen herra? -- kysyi merimies lakki kourassa.

-- Onko teillä venettä, joka olisi valmis lähtemään? -- kysyi herra Fogg.

-- On kyllä, armollinen herra, luotsikutteri n:o 43, paras koko joukosta.

-- Kulkeeko hyvin?

-- 8 tai 9 peninkulmaa tunnissa. Tahdotteko nähdä sitä?

-- Tahdon.

-- Vene on kyllä oleva mieliinne, sen takaan. Suvaitsette kai tehdä pienen huvimatkan merellä?

-- Pitkän matkan.

-- Minne asti?

-- Tahdotteko viedä minut Jokohamaan?

Merimies, suu auki ja silmät selällään, katsoi häneen.

-- Leikkiähän laskette, armollinen herra? -- sanoi hän.

-- En laske leikkiä. Minä myöhästyin "Carnatic'ilta" ja minun täytyy olla Jokohamassa viimeistään tämän kuun 14 p:nä ennättääkseni höyrylaivaan, joka lähtee San Fransiskoon.

-- Ikävä juttu, -- sanoi luotsi, -- mutta mahdotonta.

-- Minä tarjoan teille sataa puntaa päivältä ja palkinnoksi kaksisataa puntaa, jos päästään määrättynä aikana perille.

-- Ihanko totta? -- kysäisi luotsi.

-- Ihan, -- vastasi Mr. Fogg.

Luotsi astui muutamia askelia. Hän katseli merta; hänessä näkyi selvästi taistelevan toisella puolen halu saada omakseen suunnaton rahasumma ja toisella puolen pelko niin pitkälle matkalle lähteä. Fiks oli hirveässä tuskassa.

Sillä välin oli Mr. Fogg kääntynyt Mrs. Audan puoleen.

-- Ettehän pelkää, madame? -- kysyi hän.

-- Teidän seurassanne en, Mr. Fogg, -- vastasi toinen.

Luotsi astui jälleen gentlemannin eteen käännellen ja väännellen hattuaan käsissänsä.

-- No, luotsi? -- kysyi herra Fogg.

-- Niin, armollinen herra, -- vastasi luotsi, -- en saata panna väkeäni, itseäni enkä teitäkään alttiiksi vaaroille niin pitkällä matkalla tähän vuodenaikaan pienessä aluksessa, joka vetää tuskin kahtakaankymmentä tonnia. Sitäpaitsi emme kumminkaan ennättäisi oikeaan aikaan, sillä Hongkongista Jokohamaan on 1,650 peninkulmaa.

-- Ei ole kuin 1,600, -- huomautti herra Fogg.

-- Ykskaikki.

Fiks tunsi helpotusta.

-- Mutta, -- lisäsi luotsi, -- kenties menisi asia lukkoon toisella tavalla.

Fiks oli tukehtua.

-- Millä tavalla? -- kysyi Phileas Fogg.

-- Nagasakiin, joka on Japanin eteläpäässä, on Hongkongista 1,100 peninkulmaa, mutta Shangaihin ei ole kuin 800. Viimeksimainitulla matkalla sopii pysytellä lähellä Kiinan rannikkoa, ja siitä on iso etu, sitä isompi, koska merenvirta siinä käy pohjoiseen.

-- Kuulkaa, luotsi, -- sanoi Phileas Fogg, -- Jokohamassa minun täytyy laivalle ennättää eikä Shanghaissa eikä Nagasakissa.

-- Mitä se tekee? -- vastasi luotsi. -- Postilaiva San Fransiskoon ei lähde Jokohamasta; se vain poikkeaa Jokohamaan ja Nagasakiin, mutta Shanghaista se oikeastaan lähtee.

-- Tiedättekö sen varmaan?

-- Ihan varmaan.

-- Ja milloin se lähtee Shanghaista?

-- Tämän kuun 11 p:nä kello 7 illalla. Meillä on siis vielä neljä päivää, s.o. 96 tuntia, ja kulkien keskimäärin 8 peninkulmaa tunnissa, jos nimittäin tuuli on myötäinen ja meri rauhallinen, ennätämme kyllä hyvissä ajoin perille.

-- Milloin voisitte lähteä?

-- Tunnin kuluttua. Täytyy ensin ostaa ruokavaroja ja panna kaikki kuntoon.

-- Päätetty siis. Tekö laivuri olette?

-- Niin olen, John Bunsby, "Tankadere'n" laivuri.

-- Tahdotteko käsirahaa?

-- Jos suvaitsisitte, niin...

-- Kas tässä 200 puntaa etukäteen. Monsieur, -- lisäsi Phileas Fogg kääntyen Fiksiin, -- jos tahdotte käyttää tilaisuutta...

-- Olin juuri nöyrimmästi pyytää teiltä sitä, monsieur, -- sanoi Fiks päättävästi.

-- Hyvä! Puolen tunnin kuluttua olemme laivalla.

-- Mutta kuinka käy Passepartout paran? -- kysäisi Mrs. Auda kovin levotonna hänestä.

-- Teen hänen edukseen minkä voin, -- vastasi Phileas Fogg.

Sillä välin kuin Fiks hermostuneena, kuumeisena, kiihkoisana astui luotsin alukseen, menivät toiset kaksi Hongkongin poliisivirastoon, jossa Phileas Fogg ilmoitti Passepartout'in tuntomerkit ja talletti sinne rahasumman matkarahoiksi Passepartout'ille kotimaahan. Samoin teki hän Ranskan konsulivirastossa. Senjälkeen vei palankiini heidät hotelliin, josta matkakapineet otettiin, ja vihdoin jouduttiin takaisin satamaan.

Kello löi 3. Luotsialus n:o 43 oli valmiina lähtöön laivaväki oli paikoillansa, ruokavarat oli ostettu.

"Tankadere" oli vähäinen, erittäin sievä kutteri, 20 tonnin vetoinen, somasti ja sievästi laitettu; se näytti kilpajahdilta. Kiiltävät vasket, galvanoidut raudat, kansi valkoinen kuin norsunluu -- kaikki osoitti, että laivuri John Bunsby oli siisteyttä rakastava mies. Molemmat mastot olivat hiukan takanojassa, purjeita oli kaikenlaisia, niin että kyllä oli toivoa matkan edistymisestä kelpo tuulella. "Tankadere" olikin jo monta kertaa voittanut palkintoja kilpapurjehduksissa.

Laivaväkeä oli, paitsi laivuria John Bunsbytä, neljä miestä. Nämä olivat uljaita, kokeneita merimiehiä, uskalsivat kovassakin ilmassa ulapalle ja tunsivat tyyten tarkoin nämä purjehdusväylät. John Bunsby, noin viidenviidettä vuoden ikäinen, oli lujavartaloinen mies, iho ruskeaksi ahavoitunut, katse vilkas, kasvojenpiirteet tarmokkaat. John Bunsby olisi herättänyt luottamusta jo ensi silmäyksellä kenessä hyvänsä.

Mr. Fogg ja Mrs. Auda astuivat alukseen. Fiks oli jo siellä. Perällä oli vähäinen, neliskulmainen kajuutta, sisustettu sohvilla joka seinällä. Keskellä lattiata oli pöytä ja pöydällä heiluva lamppu. Kaikki oli vähäistä, mutta somaa.

-- Mieleni on paha, etten saata tarjota teille tämän parempaa, -- sanoi Mr. Fogg Fiksille, joka kumarsi ääneti.

Salapoliisista tuntui hieman nöyryyttävältä käyttää tällä lailla hyödykseen herra Foggin kohteliaisuutta.

-- Erittäin kohtelias konna, -- ajatteli Fiks, -- mutta konna sittenkin.

Kello 3 ja 10 min. nostettiin purjeet. Englannin lippu liehui maston nenässä. Matkustajat olivat laivan kannella. Mr. Fogg ja Mrs. Auda loivat vielä viimeisen silmäyksen rannalle, katsellen, eikö Passepartout'ia näkyisi, mutta turhaan.

Fiks ei ollut oikein levollinen. Mitäs, jos Passepartout, jota hän oli niin pahasti kohdellut, sattumalta tulisi rannalle? Siinä syntyisi selityksiä, varsin vähän edullisia salapoliisille. Mutta ranskalaista ei näkynyt; hän oli epäilemättä edelleen horroksissa oopiumista.

John Bunsby nostatti ankkurin, "Tankadere'n" purjeet paisuivat, ja pian se kiiti ulos Hongkongin satamasta keikkuen aalloilla.

XXI.

"Tankadere'n" laivuri on menettämäisillään luvatun palkinnon.

Olipa tosiaankin uskallettua tämä 800 peninkulman merimatka niin pienellä aluksella ja erittäinkin tähän aikaan vuodesta. Kiinan purjehdusvedet ovat hyvin vaarallisia, niissä kun tuulet äkkiä heittelevät suunnasta toiseen, liiatenkin päiväntasauksen aikaan, ja nythän oli vasta marraskuu alulla.

Luotsin olisi arvattavasti ollut edullisempi viedä matkustajat aina Jokohamaan, koska hän sai niin hyvän päiväpalkan. Mutta kovinpa mieletöntä olisi ollut lähteä tuommoiselle retkelle; rohkeata jo oli matka Shanghaihinkin. Mutta John Bunsby luotti alukseensa, joka kiiti kuin sotka aaltojen harjoja pitkin, ja siinä hän kenties olikin oikeassa.

Illan suussa samana päivänä oli "Tankadere" päässyt Hongkongin oikullisista väylistä.

-- Minun ei tarvinne, -- sanoi Phileas Fogg, kutterin laskiessa ulapalle, -- muistuttaa, että kulkua on jouduttaminen niin paljon kuin mahdollista.

-- Luottakaa minuun, armollinen herra, -- vastasi John Bunsby. -- Purjeita vedämme ylös, minkä tuuli suinkin sallii. Prammipurjeista ei olisi nyt kuin pelkkää haittaa.

-- Tuo on teidän ammattianne, ei minun; minä luotan teihin.

Phileas Fogg seisoi hajasäärin, kuni oikea merimies, horjahtamatta, ja katseli aaltoilevaa merta. Nuori nainen istui hänen takanaan ja katseli surumielin kauas mahtavalle ulapalle, jonka yli hämärä laskeutui ja jonne hän nyt kiiti heikossa purressa. Hänen päänsä päällä valkoiset purjeet paisuelivat, kuljettaen häntä ulos avaruuteen kuni siivet. Tuntui kuin olisi kutteri lennossa kiitänyt ilmojen halki.

Tuli yö. Kuu kävi ensimmäistä neljännestään; sen heikko valo oli pian sammuva usvaan taivaanrannalla. Pilviä nousi idästä peittäen jo nyt osan taivaan kantta.

Luotsi oli sytyttänyt lyhtynsä yhteentörmäyksen estämiseksi, sillä näillä vesillä useinkin tulee aluksia vastakkain satamain läheisyydessä. Yhteentörmäyksiä tapahtuukin joskus, ja semmoisessa kohtauksessa olisi luotsin pursi varmaankin mennyt pirstaleiksi.

Fiks istui kokassa ajatuksissaan. Hän pysyi loitompana, tuntien kyllä Foggin harvapuheisuuden. Muutenkin oli hänen hankala haastella sen miehen kanssa, jolle hän oli kiitollisuuden velassa. Hän oli nyt varma, ettei herra Fogg jää Jokohamaan, vaan heti paikalla lähtee sieltä laivassa San Fransiskoon päästäksensä siten Amerikkaan, tuohon avaraan maahan, jossa hän kyllä osaa välttää kiinnijoutumisen. Fogg on suunnitellut matkansa merkillisen hyvin.

Tavallinen varas olisi suoraa päätä kiirehtinyt Yhdysvaltoihin, mutta Fogg oli lähtenyt kiertoteitä ja kulkenut kolme neljännestä maapallosta päästäksensä sitä varmemmin Amerikan manterelle, jossa hän rauhassa ja levossa oli nauttiva pankin rahoja, näytettyään ensin poliisille pitkän nenän. Mutta mitä tekee Fiks, kun Yhdysvaltoihin on tultu? Päästääkö hän Foggin näkyvistänsä? Ei, tuhat kertaa ei! Hän seuraa häntä, kunnes on saanut luovutuskirjan. Se on hänen velvollisuutensa, ja sitä hän koettaa täyttää viimeiseen silmänräpäykseen asti. Oli miten oli, se ainakin oli onnellinen seikka, ettei Passepartout enää ollut isäntänsä luona; heidän viimeisen keskustelunsa jälkeen oli Fiksille tuiki tärkeätä, etteivät isäntä ja palvelija enää milloinkaan näkisi toisiansa.

Phileas Fogg ei voinut olla ajattelematta niin kummallisesti kadonnutta palvelijaansa. Hänestä näytti lopulta mahdolliselta, että Passepartout viimeisessä silmänräpäyksessä sittenkin oli mennyt "Carnatic'ille". Samoin arveli Mrs. Audakin, joka suuresti kaipasi kunnon Passepartout'ia. Mahdollistahan siis on, että he kohtaavat hänet Jokohamassa, ja jos hän kerran on sinne saapunut, niin helppohan on löytää hänet sieltä.

Kello kymmenen maissa rupesi tuuli käymään kovemmaksi. Parasta kenties olisi ollut reivata purjeita, mutta luotsi tarkasteli taivasta ja antoi purjeiden olla paikoillaan. Muutoin oli "Tankadere" syvässä kulkeva alus, ja kaikki oli varattuna niin, että vihurimyrskyn tullessa voi purjeet heti laskea alas.

Puoliyön aikana menivät Phileas Fogg ja Auda rouva kajuuttaan. Fiks oli mennyt sinne jo ennen ja makasi sohvalla. Luotsi oli väkinensä koko yön kannella.

Seuraavana aamuna, marraskuun 8:ntena, oli kutteri kulkenut toista sataa peninkulmaa. Loki laskettiin tuontuostakin mereen ja ilmoitti purren keskimäärin kulkevan 8-9 peninkulmaa tunnissa. Aluksella oli nyt kaikki purjeet päällä ja nopeus korkeimmillaan. Jos vaan tuuli samanlaisena pysyy, niin on heillä kaikki edut puolellaan.

"Tankadere" pysytteli tänä päivänä lähellä rantaa, siinä kun merenvirta kulki pohjoista kohti. Rannikko, jonne oli korkeintaan viisi peninkulmaa, näkyikin vielä, vaikka hyvin epäselvästi vasemmalta. Tuuli puhalsi maalta päin, eikä merikään aaltoillut niin ankarasti, ja tämä oli edullista, sillä pienten purtten kulkua meren aaltoileminen hidastuttaa.

Puolenpäivän aikaan laimeni tuuli vähäsen ja kääntyi kaakkoiseksi. Luotsi vedätti prammipurjeet, mutta kahden tunnin kuluttua piti ne jälleen vetää kokoon, sillä tuuli yltyi.

Mr. Fogg ja nuori rouva, joka kaikeksi onneksi oli päässyt meritautia kokemasta, söivät hyvällä halulla murkinaa. Fiksille tarjottiin myös, ja hän ottikin tarjouksen vastaan, tietäen pohjalastin olevan tarpeellista sekä vatsoille että aluksille; hieman vastahakoista tuo kumminkin oli. Kulkea tuon miehen maksulla ja syödä hänen ruokaansa -- se ei ollut oikein kaunista. Hän söi kumminkin, kiiruimman kaupassa kyllä -- mutta söi sittenkin.

Aterian jälkeen hän katsoi tarpeelliseksi ottaa herra Foggin syrjään ja sanoi:

-- Monsieur...

Tätä "monsieur" sanaa lausuessaan hän tunsi huuliansa käyvän vähän kurttuun, ja olipa niin ja näin, ettei hän nyt jo tarttunut tuota "monsieur'iä" kaulukseen.

-- Monsieur, te olitte hyvin kohtelias, kun tarjositte minulle sijan tässä purressa. Mutta vaikkei minun kannata elää niin upeasti kuin te, niin aion kumminkin maksaa osani...

-- Siitä ei puhuta, monsieur, -- vastasi Mr. Fogg.

-- Totta kai, sillä minä...

-- Ei, monsieur, -- sanoi Fogg semmoisella äänellä, joka ei vastausta sietänyt. -- Tämä on luettu yleisiin kustannuksiin.

Fiks kumarsi. Hän oli harmista halkeamaisillaan ja meni kokkaan eikä puhunut enää sanaakaan sinä päivänä.

Matka edistyi nopeasti, ja John Bunsbyllä oli hyvä toivo. Useampia kertoja hän sanoi Mr. Foggille, että Shangaihin kyllä tullaan määrättynä aikana. Siihen Fogg vain arveli, että niinhän sen ollakin pitää. Kaikki laivamiehet olivat erinomaisen uutteria. Palkinto lisäsi noille ripeille pojille ihmeellisesti voimaa. He täyttivät mitä kernaimmin pienimmätkin käskyt. Eikä milloinkaan ole purtta huolellisemmin hoidettu "Royal Yacht Club'in" kilpapurjehduksissa.

Illalla oli luotsi lokilla mitaten laskenut, että Hongkongista oli jo kuljettu 220 peninkulmaa. Phileas Foggilla oli siis syytä toivoa, ettei hänen ole tarvis Jokohamassa kirjoittaa mitään muistikirjansa tappiopalstaan. Luultavasti siis ensimmäinen suuri vastus, joka oli häntä matkalla kohdannut, loppuu tuottamatta hänelle haittoja.

Aamupuolella yötä laski "Tankadere" hyvällä tuulella Fo-Kien'in salmeen, joka on suuren Formosan saaren ja Kiinan manteren välillä ja jonka poikki käy Kravun kääntöpiiri. Meri aaltoili ankarasti tässä salmessa, joka oli täynnä vastavirtain muodostamia kurimuksia. Kutteri keijuili kovasti. Lyhyet aallot hidastivat sen kulkua. Kovin vaivalloista oli seisoa kannella.

Aamun koittaessa koveni tuuli vieläkin. Taivas tiesi myrskyä. Barometrikin ennusti ilmanmuutosta; elohopea oli hyvin rauhatonna. Kaakkoisesta näkyikin, kuinka aaltojen harjat kasvoivat yhä korkeammiksi ja pitemmiksi. "Myrskyä tuo tietää", sanoivat merimiehet. Edellisenä iltana oli aurinko laskenut usvaan valtameren fosforoivissa säkenissä.

Kauan aikaa tarkasteli luotsi taivaan uhkaavata ulkonäköä ja jupisi jotakin itseksensä. Viimein hän virkkoi Mr. Foggille hiljaa:

-- Saatanhan sanoa teille kaikki, armollinen herra?

-- Saatatte, -- vastasi Phileas Fogg.

-- Me saamme myrskyn.

-- Pohjoisestako vai etelästä?

-- Etelästä. Tyfoni-myrsky on tulossa.

-- Tulkoon vaan tyfoni-myrsky etelästä. Se jouduttaa kulkuamme. -- vastasi herra Fogg.

-- Vai niin! -- sanoi luotsi. -- Jos katsotte asiata siltä kannalta, niin ei minulla ole teille enää mitään sanomista.

John Bunsby oli arvannut oikein. Kesemmällä olisi tyfoni, kuuluisan meteorologin sanain mukaan, purkaunut loistavaan sähköliekistöön. Mutta talvisen päiväntasauksen aikana oli syytä peljätä sen ilmauvan ankarana.

Luotsi ryhtyi varovaisuuskeinoihin. Hän veti purjeet kokoon, otti raakapuut alas ja samoin prammitangot. Hän tukkesi tarkkaan kaikki aukot, jottei vedenpisaraakaan pääsisi kannelta purren sisään. Kolmikolkkainen purje yksin oli mastossa. Niin odotettiin mitä tuleva oli.

John Bunsby oli pyytänyt herrasväkeä menemään alas. Mutta ahtaus sekä umpea ilma ja aluksen keikkumiset tekivät alhaalla-olon kovin hankalaksi. Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Fiks pysyivät sen vuoksi kannella.

Kello kahdeksan paikoilla alkoi myrsky rankkasateella ja ankaralla tuulella. "Tankadere", päällä ainoastaan pieni purjelappu, kulki kuni höyhen tuulen kiidättämänä. Tuulen voimasta myrskyssä ei voi saada oikein tarkkaa käsitystä. Jos vertaisi sitä nelinkertaiseen täysin höyryin kulkevan höyryveturin nopeuteen, niin ei sekään vielä osoittaisi asian oikeata laitaa.

Koko päivän kulki pursi tällä tavoin pohjoista kohti, nousten ja laskeutuen aaltojen mukana, onneksi pysyen samassa nopeudessa kuin nekin. Monta monituista kertaa oli pursi vähällä joutua takaa tulevan vesivuoren alle; mutta luotsi osasi aina taitavilla käännöksillä välttää uhkaavan tuhon. Tuontuostakin roiskahti matkustajain päälle suolaista, vaahtoavaa vettä, mutta sen he ottivat filosofisesti vastaan. Fiks kiroili kaiketi itseksensä. Rohkea Auda rouva, ihmetellen pelastajansa kylmäverisyyttä, osoitti olevansa hänen ansiollinen seurakumppaninsa eikä myöskään pelännyt myrskyä. Mitä taas Mr. Foggiin tulee, niin näytti siltä, kuin hän olisi pitänyt tätä tyfoniakin yhtenä numerona ohjelmassaan.