Part 4

Kello 6 illalla kiiti "Mongolia" Adenin reitiltä ja keijui pian Indian valtamerellä. Sen tuli 168 tunnissa kulkea matka Adenista Bombayhin. Indian valtameri näytti puolestaan sekin olevan suosiollinen matkustajille. Luoteistuuli paisutti purjeet auttaen siten höyryn työtä.

Laivan kulku oli nyt vakavampaa; se ei keikkunut enää niin pahasti. Naisväki tuli sievästi puettuna kannelle; laulut ja tanssit alkoivat uudelleen. Matka edistyi siis joutuisaan. Passepartout oli suuresti ihastunut ystävälliseen matkatoveriinsa Fiksiin.

Sunnuntaina lokakuun 20 p:nä puolenpäivän aikana alkoi kaukaa häämöttää Indian manner. Kaksi tuntia sen jälkeen tuli luotsi laivaan. Taivaanrannassa sulivat vuoret sointuisasti taivaan siniseen kupuun. Pian näkyi kaupungista päin palmujen latvoja, ja höyrylaiva laski reitille, jonka muodostavat Salcetten, Colaban, Elefantan ja Butcherin saaret. Kello puoli viisi laski "Mongolia" laiturin viereen Bombayssa.

Phileas Fogg oli silloin juuri lopettanut 33:nnen robberinsa. Hän oli vastatoverinsa kanssa tehnyt kolmetoista kaatoa, ja tämä kaunis matka päätettiin loistavalla slammilla.

"Mongolia'n" oli määrä tulla Bombayhin vasta lokakuun 22 p:nä, mutta tuli sinne jo 20:ntenä. Täten oli siis Phileas Fogg Lontoosta saakka voittanut kokonaista kaksi päivää, jotka hän tarkasti merkitsi muistikirjaansa ennätysten palstaan.

X.

Passepartout on mielissään, ettei asia muuta maksanut kuin kengät.

Tunnettua on, että India, tuo ylösalaisin käännetty kolmio, jonka asema on pohjoista ja kärki etelää kohti, on alaltaan 1 milj. 400 tuhatta maantieteellistä neliöpeninkulmaa[6] ja että siinä eri suurissa ryhmissä asuu 180 miljoonaa ihmistä. Yksi osa tätä suunnatonta maata on täydellisesti Englannin vallan alaisena. Englannin hallituksella on kenraalikuvernööri Kalkuttassa, kuvernöörit Madrasissa, Bombayssa, Bengalissa ja alakuvernööri Agrassa.

Mutta varsinaista englantilaista Indiaa ei ole kuin 700,000 neliöpeninkulmaa, jolla alalla asuu noin 100 miljoonaa henkeä. Melkoinen osa maata ei siis vieläkään ole saarivaltakunnan hallussa, ja siellä on tänäkin päivänä joitakuita raakoja ja julmia rajah'eja (ruhtinaita), jotka yhä edelleen ovat täysin itsenäisiä herroja aloillaan.

Vuodesta 1756 alkaen -- jolloin ensimmäinen englantilainen asutus perustettiin siihen paikkaan, missä nyt Madrasin kaupunki sijaitsee -- hamaan siihen vuoteen asti, jolloin suuri Sepoys-kapina alkoi, oli Itä-Indian Komppania itsevaltiaana. Se otti valtaansa maakuntia maakuntain jälkeen, ostaen niitä rajaheilta vuotuisia veroja vastaan, joita sittemmin maksettiin sangen vähän tai ei ensinkään; itse se nimitti kenraalikuvernöörin sekä kaikki sota- ja siviilivirkamiehet. Mutta nyt ei tätä yhtiötä enää ole olemassa; Englannin siirtomaat Indiassa ovat välittömästi Englannin kruunun alaisina.

Indian niemimaan ulkonäkö, tavat ja kansain asema muuttuvatkin päivä päivältä. Ennen muinoin kuljettiin vielä vanhanaikuisilla kulkuneuvoilla, jalkaisin, hevosella, käsirattailla, palankiinissa (kantotuolissa) tahi korissa, jota mies kantoi selässään, j.n.e. Mutta nykyjään vilisee nopeita höyryveneitä Indus- ja Ganges-virroilla, ja rautatie, kulkien halki Indian ja haarautuen eri suunnille, yhdistää Bombayn ja Kalkuttan ainoastaan kolmen päivän matkalla. Tämä rautatie ei kulje suoraan Indian halki. Linnun tietä olisi tätä väliä ainoastaan 1,000 tai 1,100 peninkulmaa, ja siihen matkaan ei tavalliseltakaan junalta menisi kolmea päivää; mutta väli pitenee ainakin kolmanneksellansa polven takia, Allahabadin niemimaan pohjoisosassa.

Mainittu rautatie, jonka nimi on "Great Indian Peninsular Railway", kulkee seuraavain tärkeämpäin paikkain kautta. Lähdettyään Bombay-saarelta käy se Salcette-saaren poikki, nousee manterelle Tannahin kohdalla, kulkee koilliseen aina Burhampuriin saakka, halkaisee melkein itsenäisen Bundelkund nimisen maakunnan, nousee pohjoiseen aina Allahabadiin, kääntyy sieltä itään päin, tulee Ganges-virralle Benaresin kaupungin kohdalla, sujahtaa sievästi sen sivuitse ja, kääntyen kaakkoista kohti Burdiwanin ja Ranskan kaupungin Chandernagorin kautta, kohtaa Kalkuttan haaran.

Kello oli puoli viisi, kun "Mongolia'n" matkustajat nousivat maihin Bombayssa, ja juna Kalkuttaan oli lähtevä ummelleen kello 8.

Herra Fogg otti jäähyväiset vistikumppaneiltaan, käski palvelijansa ostaa yhtä ja toista sekä olla ennen kello kahdeksaa rautatiellä, ja läksi itse kulkemaan passivirastoon, määränperäisin askelin, sekunti joka liikauksella, kuni pendeli tähtitornin kellossa.

Ei hänen mieleensä nytkään johtunut ruveta katselemaan Bombayn merkillisyyksiä, ei raatihuonetta tai komeaa kirjastoa, linnoja, laivaveistämöjä, pumpulitoria, basaareja, moskeoita, synagogia, armeenialaisia kirkkoja, ei edes kaksitornista komeata pagodia (hindujen kirkkoa) Malebarin mäellä. Ei hän käynyt katsomassa mestariteoksia Elefantan saarella, ei sen salaperäisiä, maanalaisia hautauspaikkoja reitin kaakkoispuolella, ei Kanherie-rotkoja Salcetten saarella, noita ihmeteltäviä buddhalaisen rakennustaiteen jäännöksiä.

Ei! Ei yhtään mitään. Passivirastosta hän astui hiljalleen asemahuoneelle ja tilasi siellä itselleen päivällisen. Muiden ruokalajien muassa katsoi ravintolan hovimestari velvollisuudekseen esittää hänelle erästä gibelottea (leikkeleitä) "kotimaisesta jäniksestä", josta hän tiesi kertoa ihmeellisiä asioita.

Phileas Fogg käski tuoda tuota gibelottea ja tunnollisesti sitä maistoikin, mutta, vaikka kastike olikin kovin höystettyä, huomasi sen maun kovin inhottavaksi.

Hän soitti hovimestarin luokseen.

-- Kuulkaa, herra, -- kysyi hän luoden häneen tarkan silmäyksen, -- onkos tämä jänistä, tämä?

-- On, mylord, -- vastasi häpeämätön hovimestari, -- dshungli-jänistä se on.

-- Naukuiko se tapettaessa?

-- Ettäkö naukui? Mitä joutavia, mylord! Jänis se on, minä vannon...

-- Herra hovimestari, - keskeytti Fogg tyynesti, -- älkää vannoko; muistakaa toki, että ennen muinoin pidettiin Indiassa kissaa pyhänä elukkana. Ne olivat hyviä aikoja, ne.

-- Kissoilleko, mylord?

-- Ja kenties matkustajille myös.

Tämän muistutuksen jälkeen herra Fogg jatkoi levollisesti syöntiänsä.

Muutamia silmänräpäyksiä Mr. Foggin jälkeen oli Fiks myöskin astunut laivasta ja mennyt suoraa tietä Bombayn poliisipäällikön luo. Hän näytti kirjansa ja ilmoitti, mikä toimi hänellä oli täytettävänä luulotellun varkaan suhteen. Oliko Lontoosta tullut vangitsemiskäskyä? Ei, ei niin mitään. Vangitsemiskäsky, joka oli lähetetty Foggin lähdön jälkeen, ei ollut vielä saapunut, sehän on luonnollista.

Fiks tuosta pahoille mielin. Hän pyysi poliisipäälliköltä vangitsemiskäskyä herra Foggia vastaan. Päällikkö ei suostunut. Semmoisia käskyjä eivät saa lain mukaan antaa muut kuin pääkaupungin päällikkö. Tämä luja pysyminen perusteissa, tämä lain määräysten tarkka noudattaminen on aivan englantilaisen katsantotavan mukaista, ja persoonallisen vapauden suhteen laki ei salli mitään omavaltaista selitystä.

Fiks huomasi pian, ettei tässä muuta neuvoksi kuin odottaa käskyn tuloa. Samalla hän päätti seurata luulemansa varkaan jok'ainoata askelta Bombayssa. Hän oli varma (ja niinhän oli Passepartout'kin), että Phileas Fogg jää Bombayhin, joten vangitsemiskäsky ennättäisi vielä tulla hänen käsiinsä.

Mutta Passepartout oli viimeksi saamainsa käskyjen johdosta tullut siihen päätökseen, että Bombayssa käy samalla tapaa kuin Suezissa ja Pariisissakin, että nimittäin matkaa vain jatketaan ainakin Kalkuttaan asti, kukaties kauemmaksikin. Hän rupesi arvelemaan: "Eiköhän Mr. Foggin veto ole sittenkin täyttä totta, ja eiköhän kohtalo ole kuin olekin pannut minua matkustamaan koko maan ympäri 80 päivässä, minua, jonka hartain halu oli pysyä paikallani!"

Ostettuaan muutamia paitoja ja sukkia hän käveli nyt Bombayn katuja pitkin. Ihmisiä oli liikkeellä äärettömän paljon; siinä eurooppalaisia jos jostakin maasta, suippolakkisia persialaisia, bunhyalaisia turbaanit päässä, sindejä nelikolkkaisine päähineineen, armeenialaisia pitkissä kauhtanoissa, parsilaisia mustat mitrat päässä. Parsilaiset -- Zoroasterin uskolaiset, ahkerimmat, sivistyneimmät, älykkäimmät hinduista, kansakunta, johon kuuluvat nykyjään etevimmät kotimaiset kauppiaat Bombayssa -- olivat paraillaan juhlaa viettämässä. He pitivät jonkinlaista uskonnollista karnevaalia juhlakulkueineen ja tansseineen, joissa esiintyi bajadeereja ruusunkarvaisissa, kullalla ja hopealla kirjailluissa gaaseissa. Viulujen ja tamtam-rumpujen soidessa tanssivat nämä erinomaisen viehättävästi.

Tuskin tarvitsee sanoakaan, että Passepartout jäi katsomaan näitä lystillisiä juhlamenoja, että hän katseli silmät levällään ja kasvot sojossa, niinkuin "härkämies" konsanaankin.

Pahaksi onneksi sekä hänelle että isännälle, jonka matkan hän vähällä oli tehdä tyhjäksi, meni hän uteliaisuudessaan kauemmaksi kuin olisi pitänyt. Katseltuaan kyllikseen juhlamenoja hän käänsi askeleensa rautatielle päin. Tällä matkalla hän sattui kulkemaan Malebarin mäellä olevan ihmeteltävän pagodin ohitse, ja nyt pälähti hänelle päähän -- hullusti kyllä -- mennä temppelin sisään.

Kaksi seikkaa oli, joita hän ei tiennyt: ensinnäkin, että muutamiin pagodeihin on pääsy kristityiltä kerrassaan kielletty, ja toiseksi, etteivät oikeauskoiset hindut itsekään astu temppeleihinsä muuten kuin paljain jaloin. Olkoon selitykseksi sanottu, että Englannin hallitus, viisaasti kyllä, itse pitäen kunniassa ja vaatien, että muutkin kunniassa pitävät maanasukasten uskontoa, kovasti rankaisee kaikki rikokset tässä suhteessa.

Passepartout meni sisään, mitään pahaa aavistamatta, ja katseli kuin turisti konsanaankin bramiinilaisten koristusten huikaisevaa loistoa. Mutta ei aikaakaan, niin paiskattiin hänet alas temppelin pyhälle kivilattialle. Kolme pappia oli hyökännyt raivoissaan hänen kimppuunsa; he raastivat nyt kengät ja sukat ranskalaisen jaloista ja rupesivat ankarasti löylyttämään häntä, huutaen ja kiljuen ihan hirveästi.

Ranskalainen, väkevä ja notkea kun oli, nousi pian pystyyn. Nyrkin-iskulla ja potkulla hän paiskasi maahan kaksi pyhää pappia, jotka takertuivat pitkien hameittensa liepeisiin, ja sitten käpälämäkeen, minkä suinkin ennätti. Pian hän pääsikin hyvin kauas kolmannesta papista, joka kansaa yllyttäen oli juossut hänen perässään.

Kello oli jo viittä minuuttia vailla kahdeksan, kun hän paljain päin ja paljain jaloin, kadotettuaan mylläkässä vielä ostoksensakin, saapui rautatien asemahuoneelle.

Fiks seisoi asemasillalla. Hän oli seurannut Foggia rautatielle saakka. Hän oli saanut tietää tuon takaa-ajamansa saaliin aikovan lähteä Bombaysta. Hän päätti senvuoksi seurata häntä Kalkuttaan ja kauemmaksikin, jos tarvis vaatisi. Fiks seisoi syrjässä, niin ettei Passepartout häntä nähnyt; mutta Fiks kuuli kumminkin kuinka tämä lyhykäisesti kertoi isännälleen seikkailustansa temppelissä.

-- Toivoakseni ei teille tällaista enää toista kertaa tapahdu, -- virkkoi Phileas Fogg kylmäkiskoisesti, astuen rautatievaunuun.

Passepartout, paljain jaloin ja huonossa asussa, seurasi isäntäänsä sanaakaan sanomatta.

Fiks yritti menemään vaunuun hänkin, mutta äkkiä hänen mieleensä iski uusi ajatus, ja hän päätti jäädä Bombayhin.

-- Minä jään tänne, -- arveli hän. -- Rikos on tehty englantilaisella alueella... Hän ei pääse kynsistäni.

Samassa kuului kimeä vihellys, ja juna katosi yön pimeyteen.

XI.

Phileas Fogg ostaa itselleen kuljetusneuvon suunnattoman korkealla hinnalla.

Juna oli lähtenyt määrättynä aikana. Siinä oli melkoinen joukko matkustajia, muutamia upseereja, siviilivirkamiehiä sekä oopiumin ja indigon kauppiaita, jotka kauppa-asioissa matkustivat Indian niemimaan itäiseen osaan.

Passepartout istui samassa vaunussa isäntänsä kanssa. Kolmas matkustaja istui heitä vastapäätä.

Se oli kenraali sir Francis Cromarty, Mr. Foggin matkatovereita Suezista Bombayhin. Hän oli matkalla lähellä Benaresin kaupunkia olevan sotajoukkonsa luo.

Sir Francis Cromarty oli isokasvuinen, valkoverinen mies, noin 50 vuotta vanha, ja oli urhoollisesti taistellut viimeisessä Sepoys-kapinassa. Häntä sopi täydellä syyllä sanoa maanasukkaaksi. Jo nuoresta pitäen oli hän asunut Indiassa, jonkun kerran vain käyden kotimaassaan Englannissa. Hän oli asiantunteva mies ja olisi saattanut antaa mitä selityksiä hyvänsä Indian maasta, sen tavoista, historiasta, järjestyksestä, jos vain Phileas Fogg olisi sellaisia seikkoja tiedustellut. Mutta sitä hän ei tehnyt. Hän ei matkustanut. Hän teki kiertokulkua. Hän oli kiinteä kappale, joka käyrässä viivassa kulki maapallon ympäri mekaniikan lakien mukaan. Hän mietiskeli paraillaan, kuinka monta hetkeä oli kulunut siitä kuin hän oli lähtenyt Lontoosta, ja olisipa hän tyytyväisenä hieronut käsiään, jos tarpeeton liike olisi ollut hänen luonteensa mukaista.

Sir Francis Cromarty huomasi kohta matkakumppanissaan omituisen miehen, saamatta tilaisuutta tarkastamaan häntä muulloin kuin silloin, kun hänellä oli kortit kädessä, tai kahden robberin välillä.

Hän kyseli itseltään, sykkiiköhän ihmissydän tuon kylmän verhon alla, onko Phileas Foggilla sielua, joka tajuaa luonnon kauneuksia, siveellisiä vaatimuksia? Noihin kysymyksiin hän tahtoi saada vastauksen. Paljon oli kenraali aikoinaan tavannut omituisia ihmisiä, mutta tällaista ihmishahmoon pukeunutta puhdasta matematiikkaa hän ei ollut vielä missään nähnyt.

Phileas Fogg ei ollut salannut sir Francisilta matkansa tarkoitusta ja välipuhetta. Kenraalin mielestä tuo veto oli pelkkä omituinen oikku ilman mitään hyödyllistä tarkoitusta, jonka pitäisi oleman jokaisen järkevän ihmisen ojennusnuorana. Junassa tätä kummallista gentlemannia pidettiin tyhjäntoimittajana, josta ei ollut hyötyä itselleen eikä muillekaan.

Tunti Bombaysta-lähdön jälkeen oli juna, kuljettuaan viadukteja (kuilusiltoja) myöten, pyyhältänyt Salcetten saaren ylitse ja kiiti nyt mannermaalla. Callyanin asemalla se erosi haararadasta, joka Kandallahin ja Pounahin kautta menee kaakkoiseen, ja saapui Pauwellin asemalle. Tästä se läksi monihaaraiseen Ghates vuoristoon, jonka selänteet ovat trappi- ja basalttikiveä ja kasvavat tiheätä metsää.

Silloin tällöin vaihtoivat sir Francis Cromarty ja Phileas Fogg joitakuita sanoja, ja kenraali, turhaan yriteltyään ylläpitää keskustelua, virkkoi jälleen:

-- Moniahta vuosi sitten, Mr. Fogg, olisi teitä täällä kohdannut viivytys, josta varmaankin olisi ollut haittaa matkallenne.

-- Kuinka niin, sir Francis?

-- Rautatie, näette, ei kulkenut silloin vielä kuin vuoriselänteen juurelle. Vuorten yli oli kuljettava joko kantotuolissa tahi pony-hevosen selässä Kandallahin pysäyspaikalle vuorten toiselle puolen.

-- Semmoinen viivytys ei olisi ollenkaan tehnyt häiriöitä matkasuunnitelmalleni, -- vastasi herra Fogg. -- Luonnollisestihan olen jo ennakolta otaksunut mahdollisiksi muutamat esteet.

-- Ainakin, -- jatkoi kenraali, -- te voitte joutua ikävään juttuun palvelijanne varomattomuuden tähden.

Passepartout, jalat villapeitteeseen kiedottuina, makasi raskaasti, uneksien vain, että muut ihmiset puhelevat hänestä.

-- Englannin hallitus on tavattoman kova senlaatuisiin rikoksiin nähden, niinkuin oikein onkin, -- lausui jälleen sir Francis Cromarty; -- se vaatii hindulaisten uskonnollisia tapoja kunniassa pidettäväksi, ja jos teidän palvelijanne olisi pantu kiinni...

-- Entä sitten, sir Francis? -- lausui herra Fogg. -- Hän olisi tuomittu, olisi kärsinyt rangaistuksen ja sitten kaikessa rauhassa palannut kotimaahansa. En ymmärrä, mitenkä tämä asia olisi voinut viivyttää hänen isäntänsä matkaa.

Ja siihen se keskustelu loppui. Yön aikana kulki juna Ghates vuorien poikki, tuli Nassikiin ja kiiti seuraavana päivänä, lokakuun 21:ntenä, Kandeishin tasaisen maakunnan halki. Maa oli hyvin viljeltyä ja täynnä pikkukaupunkeja. Niistä kohoili jokaisesta pagodin minareetti, vastaten eurooppalaisen kirkon kellonjalkoja. Useat pienet joet, Godaveryn lisävedet, kostuttivat tätä hedelmällistä maata.

Passepartout oli herännyt. Hän silmäili ympärillensä eikä mitenkään saattanut ymmärtää sitä seikkaa, että hän nyt kulkee hindujen maitse Great Peninsular rautatien vaunussa. Tämä tuntui hänestä niin peräti mahdottomalta. Ja täyttä totta se oli sittenkin. Höyryveturi, englantilaisen kuljettajan johtamana ja englantilaisilla kivihiilillä lämmitettynä, tuprutteli savuansa pumpuli-, kahvi-, muskotti-, neilikka- ja pippuriviljelyksille. Kiemurrellen kierteli höyry palmustoissa, joiden välitse näkyi somia bungaloveja (bambuputkista tehtyjä olkikattoisia majoja), muutamia "vihareja", jonkinlaisia autioiksi jääneitä luostareja, ja kummallisia temppeleitä, joissa yhä rikkaampina loistavat esiin indialaisen rakennustaiteen suunnattoman monipuoliset koristemuodot. Kauempana, silmänkantamattomiin, levisi äärettömiä ketoja sekä dshungleja (tiheitä viidakoita) käärmeineen ja tiikereineen, joita junan vihellykset pelottelivat pakosalle, sekä vihdoin rautaisen radan halkomia aarniometsiä, joissa norsut tyyssijojansa pitävät, miettiväisinä katsellen ohikiitävää junaa.

Samana aamuna, lähdettyään Malligaumin pysäyspaikasta, juna kulki sen onnettoman maakunnan kautta, jossa Kali nimisen jumalattaren palvelijat niin usein vuodattivat ihmisverta. Vähän matkan päässä siitä kohoili Ellora kummallisine pagodeineen, lähellä sitä kuuluisa Aurungabad, rajun Aureng-Zebin pääkaupunki, nyt ainoastaan vähäpätöinen paikka eräässä niistä maakunnista, jotka lohkaistiin Nitsamin kuningaskunnasta. Tässä seudussa hallitsi Feringea, Thugien eli Kuristajain kuningas. Nämä murhamiehet muodostivat liiton, joka pysyi saavuttamattomissa. Heidän tehtävänänsä oli kuristamalla kuolettaa kaikenikäisiä ihmisiä Kuolottaren kunniaksi, vuodattamatta verta, ja olipa aika, jolloin kaikkialta löysi ruumiita, kun vähänkin maata kaivoi. Englannin hallitus sai tosin suurissa määrin vähennetyksi näiden murhain lukua, mutta tuo kauhea Kuristajain lahko on vieläkin olemassa ja yhä edelleen toimessa.

Kello puoli 1 päivällä juna seisahtui Burhampurin pysäyspaikkaan, ja siellä sai Passepartout suurella hinnalla ostetuksi itselleen parin lasihelmillä koristettuja babusheja (itämaalaisia tohveleja), jotka hän pisti jalkaansa huomattavan kopeana.

Matkustajat söivät häthätää murkinan ja jatkoivat matkaansa Assurgurin asemalle, kuljettuaan hetken aikaa Taptyn vartta, erään pienen joen, joka laskee vetensä Cambaye lahteen lähellä Suratia.

Mitähän ajatteli tällä välin Passepartout? Hän oli yhä vain luullut, että matka päättyisi Bombayhin. Mutta nyt, hänen kulkiessaan huimaa vauhtia halki Indian, hänen ajatuksensa olivat vääntyneet toisaalle. Hän rupesi katsomaan isäntänsä hanketta totisemmalta puolen, hän uskoi vedon todeksi ja siis että isännän tosiaankin oli tehtävä matka maan ympäri määrätyssä ajassa, hetkeäkään myöhästymättä. Hän rupesi jo pelkäämään mahdollisia viivytyksiä, esteitä; hän ikäänkuin otti osaa vetoon ja kauhistui ajatellessaan, että hänen kelvoton uteliaisuutensa olisi saattanut viivyttää isännän matkaa. Passepartout ei ollut niin kylmäverinen kuin herra Fogg. Hän luki lukemistaan, kuinka monta päivää jo oli kulunut, kiroili itsekseen junan pysäyksiä ja oli oikein in petto (sydämessään) suutuksissaan isäntäänsä siitä, ettei tämä ollut luvannut palkintoa kuljettajalle. Poika parka ei tiennyt, että se, mikä oli mahdollista postilaivalla, ei enää käynyt laatuun rautatiellä, missä junan kulku on minuutilleen määrätty.

Illan suussa tultiin Sutpourin vuorisolaan, joka erottaa toisistaan Kandeishin ja Bundelkundin maakunnat.

Seuraavana päivänä, lokakuun 22:ntena, kysäisi sir Francis Cromarty, mitä kello on, johon Passepartout, vetäen taskustaan vaarin-isän aikuisen kellonsa, vastasi sen olevan kolme. Tämä merkillinen kello kävi yhä vain Greenwichin horisontin mukaan, joka oli lähemmä 77 astetta lännempänä. Se jätti kuin jättikin kokonaista 5 tuntia.

Sir Francis sanoi nyt, mitä oikea kello on, ja teki Passepartout'ille saman muistutuksen, minkä tämä kerran ennen oli saanut Fiksiltä. Kenraali koetti selittää hänelle, että kello on asetettava aina uuden puolipäiväpiirin jälkeen, sillä luonnollistahan on, että mitä idempänä maa, sitä varemmin siellä aurinko nousee, ja että niinmuodoin itään päin mentäessä joka päivä lyhenee niin monta kertaa 4 minuuttia, kuin on asteita kuljettu.

Mutta vähät Passepartout selityksistä. Kenties tuo itsepäinen ei ymmärtänyt niitä, vai lieneekö ymmärtänytkin; pääasia vain on se, ettei hän ruvennut kelloaan muuttelemaan, ja tuosta viattomasta itsepäisyydestähän ei saattanut olla haittaa kellenkään.

Kello 8 aamulla ja 15 peninkulman päässä Rothalin pysäyspaikasta juna äkkiä pysähtyi keskelle suurta avonaista paikkaa metsässä. Ylt'ympärillä oli bungaloveja ja pieniä työväen asunnoita. Junan konduktööri kulki vaunujen sivuitse huutaen:

-- Matkustajat astuvat tässä ulos!

Phileas Fogg katsahti sir Francisiin, joka näytti kummastuneen tästä pysäyksestä keskellä tamarindi- ja kajouri-metsää.

Passepartout, äimistyen hänkin, riensi ulos ja tultuaan heti kohta takaisin huusi:

-- Monsieur! Jo nyt loppui lappamiset.

-- Mitä sillä tarkoitatte? -- kysyi sir Francis Cromarty.

-- Sitä minä tarkoitan, ettei juna tästä mene mihinkään.

Kenraali astui heti ulos. Phileas Fogg seurasi häntä, kiiruhtamatta kumminkaan. Kumpikin kääntyi konduktööriin.

-- Missä ollaan? -- kysyi sir Francis Cromarty.

-- Kholbyn kylässä, -- vastasi konduktööri.

-- Pysähdytäänkö tähän?

-- Pysähdytään, sillä edemmäksi on rautatie vielä keskentekoinen.

-- Keskenkötekoinen?

-- Niin. Tästä on noin 15 peninkulman väli, jossa rautatie ei vielä ole valmis. Allahabadin pysäyspaikasta lähtee juna jälleen.

-- Mutta sanomalehdethän ovat ilmoittaneet koko tien olevan valmiin.

-- Sanomalehdet ovat erehtyneet, siinä kaikki.

-- Mutta tehän myytte pilettejä Bombaysta Kalkuttaan, -- virkkoi sir Francis Cromarty harmistuen.

-- Niin kyllä, -- vastasi konduktööri, -- mutta matkustajat tietävät vallan hyvin, että heidän tulee omin neuvoin kulkea Kholbyn ja Allahabadin väli.

Kenraali oli raivoissaan. Passepartout olisi kernaasti vääntänyt konduktööriltä niskat nurin, vaikkeihan se hänen syynsä ollut, että rautatie oli keskentekoinen. Isäntäänsä ei Passepartout uskaltanut katsahtaakaan.

-- Sir Francis, -- virkkoi herra Fogg, -- jos suvaitsette, niin miettikäämme, millä tavoin pääsemme Allahabadiin.

-- Mr. Fogg, tässähän on tapahtunut viivytys, josta on silminnähtävä haitta teille.

-- Ei suinkaan, sir Francis; se oli ennakolta tietty.

-- Kuinka? Tiesittekö, ettei rautatie...

-- Sitä en; mutta tiesin, että jokin este minua matkallani viimeinkin kohtaisi. Siis ei ole tapahtunut mitään vastenmielistä. Minä olen voittanut kaksi päivää, jotka nyt saan käyttää hyödykseni. Höyrylaiva lähtee Kalkuttasta Hongkongiin lokakuun 25 päivänä puolenpäivän aikana. Tänään on vasta 22:s; siis ennätämme kyllä Kalkuttaan.

Mitäpäs noin kerrassaan varmaan vastaukseen osasi muuta kuin olla vaiti?

Asia oli valitettavasti semmoinen, että rautatienrakennus oli tässä vielä kesken. Sanomalehtien laita on kuin muutamain kellojen, jotka pyrkivät käymään edellä: ne olivat ennen aikojaan ilmoittaneet rautatien olevan valmiin. Suurin osa matkustajista oli tiennyt tämän, ja he olivatkin senvuoksi heti paikalla palkanneet kaikki ne erilaiset kulkuneuvot, mitä pienessä kylässä oli saatavissa: nelipyöräiset palkigari-rattaat, joita vetivät zebu-nimiset kaksikyttyräiset härät, matkavaunut, jotka olivat näköjään kuin kulkevat pagodit, palankiinit, ponyt j.n.e. Mr. Fogg ja sir Francis kävivät ympäri kylää, mutta eivät enää löytäneet mitään.

-- Minä lähden jalkaisin, -- sanoi Phileas Fogg.

Passepartout, joka samassa oli tullut isäntänsä luo, irvisti hyvin happamesti ja loi silmänsä tohveleihinsa, jotka tosin olivat hyvin kauniit, mutta vallan epämukavat pitkille matkoille jalkapatikassa. Kaikeksi onneksi hän, kuljeksiessaan yksinänsä lähiseuduilla, oli keksinyt jotain ja virkkoi nyt verkalleen:

-- Monsieur, luulenpa löytäneeni kulkuneuvon.

-- Minkä niin?

-- Norsun! Sadan askeleen päässä tästä asuu hindu, jolla on norsu.

-- Mennään katsomaan norsua, -- virkkoi Mr. Fogg.