Part 2
Tämä tapaus tietysti oli päivän keskustelujen aineena Lontoossa ja koko Englannissa. Keskusteltiin sinne ja tänne, oliko muka vai eikö ollut pääkaupungin poliisin mahdollista saada varas kiinni. Ihmekös siis, että Reform-Clubin jäsenet myöskin juttelivat samasta asiasta, varsinkin kun yksi pankin alijohtajista oli heidän seurassaan.
Arvoisa Gauthier Ralph ei ottanut epäilläkseen poliisin onnistumista, sillä hän toivoi luvatun palkinnon suuresti kiihottavan salapoliisien uutteruutta ja älyä. Mutta hänen virkaveljensä Andrew Stuart oli kokonaan toista mieltä. Herrat kävivät korttipöytään: Stuart Flanagania ja Fallentin Foggia vastaan. Pelin aikana ei puhuttu mitään, mutta robberien välissä keskusteltiin sitä kiivaammin.
-- Minun mielestäni, -- sanoi Andrew Stuart, -- on pakenemisella enemmän mahdollisuutta kuin kiinnisaamisella, sillä epäilemättä on varas konstinsa oppinut mies.
-- Olkoon niin, -- vastasi Ralph, -- mutta ei ole maata, johon hän voisi paeta.
-- Peijakas!
-- Minnekä te sitten luulette hänen lähteneen?
-- Mistä minä sen tiedän? -- vastasi Andrew Stuart. -- Maailma on hyvin avara.
-- Oli ennen, -- virkkoi Phileas Fogg puoli ääneen ja sitten, asettaen korttipakan Thomas Flanaganin eteen, lisäsi ääneen: -- nostakaa.
-- Mitä tarkoitatte sanalla "ennen"? Onko maa käynyt pienemmäksi?
-- Epäilemättä, -- vastasi Gauthier Ralph. -- Minä olen samaa mieltä kuin Mr. Fogg. Maa on käynyt pienemmäksi, sillä sen ympäri voi kulkea nyt kymmenen kertaa pikemmin kuin sata vuotta sitten, ja sepä seikka se tässä tapauksessa juuri jouduttaakin varkaan takaa-ajoa.
-- Ja jouduttaa varkaan karkaamistakin.
-- Lyökää ulos, Mr. Stuart, -- virkkoi Phileas Fogg.
Mutta heikkouskoinen Stuart ei antanut perään. Parttian jälkeen hän sanoi jälleen:
-- Totta puhuen, herra Ralph, kovin hupainen on teidän todistuksenne maan pienenemisestä. Siis, koska nyt matkustukseen maan ympäri menee ainoastaan kolme kuukautta...
-- Kahdeksankymmentä päivää vain, -- virkkoi Phileas Fogg.
-- Aivan niin, hyvät herrat, -- lisäsi John Sullivan, -- kahdeksankymmentä päivää vain, siitä lukien kuin "Great Indian Peninsular Railway" saa rataosansa Rothalin ja Allahabadin välillä valmiiksi. Kas tässä Morning Chroniclen laskut:
Lontoosta Mont Cenis'in ja Brindisin kautta Sueziin rautatietä ja postilaivoissa 7 päivää.
Suezista Bombayhin postilaivassa 13 päivää.
Bombaysta Kalkuttaan rautatietä 3 päivää.
Kalkuttasta Hongkongiin (Kiinassa) postilaivassa 13 päivää.
Hongkongista Jokohamaan (Japanissa) postilaivassa 6 päivää.
Jokohamasta San Fransiskoon postilaivassa 22 päivää.
San Fransiskosta New-Yorkiin rautatietä 7 päivää.
New-Yorkista Lontooseen postilaivassa ja rautatietä 9 päivää.
Yhteensä 80 päivää.
-- Aivan niin, kahdeksankymmentä päivää, -- huudahti Andrew Stuart ja löi epähuomiossa väärää maata, -- mutta siihen ei ole lukuun otettu pahoja ilmoja, vastatuulia, haaksirikkoja, junan suistumisia kiskoilta j.n.e.
-- Kaikki on otettu lukuun, -- vastasi Phileas Fogg, yhä jatkaen peliänsä; sillä nyt ei enää pelikään ollut keskustelulta rauhoitettu.
-- Sekin, että hindut ja indiaanit ottavat ratakiskot pois! -- huudahti Andrew Stuart. -- Sekin, että he pysäyttävät junan, ryöstävät matkustavaiset ja vievät heidän päänahkansa!
-- Sekin on otettu lukuun, -- vastasi Phileas Fogg, joka lopetti pelin kahdella honöörillä.
Andrew Stuart, jonka vuoro nyt oli jakaa, kokosi kortit ja sanoi:
-- Teoriassa olette kyllä oikeassa, Mr. Fogg, mutta käytännössä...
-- Käytännössä samoin, Mr. Stuart.
-- Sitähän olisi hauska nähdä.
-- Mikäs estää? Lähtekäämme yhdessä matkalle.
-- Herra varjelkoon! -- huudahti Stuart. Mutta panisinpa vetoa neljätuhatta puntaa, että sellainen matkustus moisilla ehdoilla on mahdoton.
-- Päinvastoin hyvin mahdollinen, -- vastasi Mr. Fogg.
-- Tehkää se sitten!
-- Maanko ympäri 80 päivässä?
-- Niin.
-- Teen kyllä.
-- Milloin?
-- Heti. Mutta sanonpa ennakolta, että teen tuon matkan teidän maksullanne.
-- Tuo nyt on pelkkää hulluutta! -- sanoi Andrew Stuart alkaen jo tuskastua pelikumppaninsa itsepintaisuuteen. -- Kas niin, peli jatkuu vaan.
-- Jakakaa uudestaan sitten, -- sanoi Phileas Fogg; -- te annoitte väärin.
Andrew Stuart otti kortit vapiseviin käsiinsä, mutta äkkiä hän laski ne takaisin pöydälle.
-- Olkoon menneeksi, Mr. Fogg, -- sanoi hän -- minä panen vetoa 4,000 puntaa.
-- Mitä joutavia, -- virkkoi Fallentin hänelle -- leikkiähän tämä vain on.
-- Kun kerran sanon lyöväni vetoa, -- vastasi Andrew Stuart, -- niin silloin en laske leikkiä.
-- Minä suostun, -- sanoi Mr. Fogg ja lisäsi sitten kääntyen muihin: -- Baring Brothers'illa on talletettuna minun rahojani 20 tuhatta puntaa. Ne uskallan kernaasti.
-- Kaksikymmentä tuhatta puntaa! -- huudahti John Sullivan. -- 20 tuhatta puntaa, jotka saattaisitte menettää jonkun arvaamattoman esteen kautta.
-- Arvaamattomia esteitä ei ole olemassa, vakuutti Phileas Fogg kuivasti.
-- Mutta Mr. Fogg, nämä 80 päivää ovat vähin mahdollinen aika.
-- Vähin mahdollinen aika, hyvin käytettynä -- muuta ei ole tarvis.
-- Mutta sittenhän pitäisi oikein matemaatillisesti hyppiä rautateiltä höyrylaivoille ja höyrylaivoilta rautateille!
-- Minä hypin matemaatillisesti.
-- Te laskette leikkiä.
-- Kunnon englantilainen ei laske leikkiä niin totisessa asiassa kuin veto on, -- vastasi Phileas Fogg. -- Minä lyön 20 tuhatta puntaa vetoa ketä vastaan hyvänsä, että matkalla maan ympäri en viivy muuta kuin 80 päivää eli 1,920 tuntia eli 115,200 minuuttia. Suostutteko?
-- Suostumme, -- vastasivat herrat Stuart, Fallentin, Sullivan, Flanagan ja Ralph, sovittuaan keskenään.
-- Hyvä! -- sanoi Fogg. -- Juna lähtee Doveriin tänään kello 8.45. Minä lähden siinä.
-- Tän'iltanako jo? -- kysyi Stuart.
-- Tän'iltana, -- vastasi Fogg. -- Siis, -- jatkoi hän, silmäillen taskukalenteriin, -- koska meillä tänään on keskiviikko lokakuun 2 p., niin palaan Lontooseen, juuri tähän samaan Reform-Clubin saliin, lauvantaina 21 p:nä joulukuuta kello 8.45 illalla; ellen, niin ovat Baring Brothers'ille tallettamani 20 tuhatta puntaa teidän omanne lain ja oikeuden mukaan. Tässä shekki sille summalle.
Vedosta tehtiin pöytäkirja, jonka allekirjoittivat nuo kuusi vedon lyönyttä. Phileas Fogg oli koko ajan pysynyt tyynenä. Hän ei suinkaan ollut lyönyt vetoa voiton vuoksi, ymmärtäen kyllä, että häneltä semmoinen summa -- puolet hänen omaisuuttansa -- kuluukin tämän pulmallisen, miltei mahdottoman tehtävän täyttämisessä. Vetokumppanit näyttivät olevan rauhattomia, ei panoksensa menettämisen tähden, vaan siitä syystä, että heillä oli hieman omantunnonvaivoja taistellessaan moisilla ehdoilla.
Kello löi 7. Ehdoteltiin pelin keskeyttämistä, jotta herra Fogg ennättäisi valmistua matkalle.
-- Minä olen aina valmis, -- vastasi tuo alituisesti rauhallinen herrasmies jakaessaan kortteja. -- Ruutua, herrat. Lyökää ulos, Mr. Stuart!
IV.
Phileas Fogg hämmästyttää palvelijansa Passepartout'in.
Kello 7.25 sanoi Phileas Fogg jäähyväiset kunnioitettaville pelikumppaneilleen, voitettuaan vistissä noin 20 guineata (500 mk), ja läksi klubista. Kello 7.50 hän astui taloonsa.
Passepartout, joka jo tarkoin osasi ohjelmansa, kummastui suuresti nähdessään isäntänsä tulevan kotiin näin tavattomaan aikaan. Sen mukaan kuin Passepartout oli selkoa saanut, ei isäntä koskaan tullut kotiin ennenkuin ummelleen kello 12 yöllä.
Phileas Fogg meni heti huoneeseensa ja kutsui:
-- Passepartout!
Tämä ei vastannut, arvellen, ettei isäntä suinkaan kutsumisellaan häntä tarkoittanut; eihän nyt ollut se aikakaan.
-- Passepartout! -- huudahti Mr. Fogg, liiaksi korottamatta ääntänsä.
Passepartout astui sisään.
-- Olen kutsunut kahdesti, -- virkkoi Mr. Fogg.
-- Kello ei ole kahtatoista vielä, -- vastasi Passepartout, kello kourassaan.
-- Ei olekaan, -- sanoi isäntä, -- enkä teitä torukaan. Me lähdemme 10 minuutin kuluttua Doveriin ja Calais'hen.
Ranskalaisen pyöreillä kasvoilla elehti jonkinlainen irve. Hän oli kaiketi kuullut väärin.
-- Monsieur aikoo lähteä? -- kysyi hän.
-- Aion; me lähdemme matkustamaan maan ympäri.
Passepartout'in silmät lensivät selälleen, kulmakarvat vetäytyivät ylös, kädet hervahtivat alas, ruumis kutistui, ja kaikki osoitti niin suurta hämmästystä, ettei se enää ollut kovin kaukana typeryydestä.
-- Maan ympäri, -- mutisi hän.
-- Niin, 80 päivässä, -- vastasi Mr. Fogg. Emme saa kadottaa silmänräpäystäkään.
-- Entäs matkakapineet? -- kysäisi Passepartout, käännellen päätään oikealle ja vasemmalle.
-- Ei mitään matkakapineita. Ei muuta kuin pieni käsilaukku, siihen kaksi paitaa ja kolme paria sukkia. Teidän varallenne samoin. Matkalla ostetaan mitä tarvitaan. Ottakaa sadetakki ja villapeite. Katsokaa, että teillä on hyvät jalkineet, vaikka tosin hyvin vähän me tulemme astuneeksi jalkaisin, tuskin ollenkaan. Joutukaa!
Passepartout yritti vastata, mutta ei voinut. Hän meni huoneeseensa, heittäytyi tuolille ja huudahti, niinkuin hänen kotimaassaan usein tehdään:
-- Mutta kyllä tämä on kovaa! Ja minä kun toivoin saada olla rauhassa!
Koneellisesti hän laittoi matkalaukun reilaan. Maanko ympäri 80 päivässä? Olikohan isäntä ihan hullu? Ei maar... Leikkiäkö tämä sitten on? Mennään muka Doveriin -- mennään vaan! Sieltä Calais'hen -- vaikka sinnekin. Tämähän ei suinkaan ollut kunnon Passepartout'ille vastenmielistä, hänelle, joka ei viiteen vuoteen ollut nähnyt isäinsä maata. Kenties mennään hamaan Pariisiin asti? Sepä vasta olisikin erinomaisen hupaista: nähdä jälleen tuo iso pääkaupunki! Mutta siellä kai isännän matka-into lauhtuukin. Epäilemättä; mutta ihmeellistä kumminkin on, että hän niinkin pitkille matkoille lähtee, tuo rauhallinen herra Fogg!
Kello 8 oli Passepartout laittanut valmiiksi laukun, jossa olivat hänen ja isännän matkatarpeet. Yhä vielä levottomana hän läksi kammiostansa ja lukittuaan huolellisesti ovensa astui Mr. Foggin luo.
Mr. Fogg oli valmis. Hänellä oli mukanaan Bradshaw'in matkaopas "Continental Railway Steam Transit and General Guide", joka oli selittävä hänelle kaikki, mitä matkalla oli tarpeellista tietää. Hän otti laukun Passepartout'in kädestä, avasi sen ja pani siihen paksun tukun noita kauniita pankinseteleitä, jotka käyvät kaikissa maissa.
-- Ettehän unohtanut mitään? -- kysäisi hän.
-- En mitään, monsieur.
-- Sadetakki ja peite?
-- Tässä.
-- Hyvä. Ottakaa tämä laukku.
Mr. Fogg jätti laukun Passepartout'ille.
-- Ja pitäkää huoli siitä: siinä on 20 tuhatta puntaa.[3]
Passepartout oli vähällä pudottaa laukun, ikäänkuin nuo 20 tuhatta puntaa olisivat olleet raskaissa kultarahoissa.
Isäntä ja palvelija astuivat ulos ja kiersivät lukon kahdesti kiinni.
Saville-row'in päässä he nousivat vaunuihin ja saapuivat pian Charing-Crossin asemalle, josta alkaa yksi South-Castern radan haaroja.
Kello 8.20 pysähtyivät vaunut asemahuoneen eteen. Passepartout hyppäsi maahan, isäntä seurasi häntä ja maksoi ajurin.
Samassa läheni häntä kerjäläisvaimo, lapsi sylissä, paljain likaisin jaloin, päässä viheliäinen hatunretvana, jossa vielä oli höyhen jäljellä, ja pyysi Mr. Foggilta almua.
Mr. Fogg otti taskustansa taannoin voittamansa 20 guineata ja antoi ne kerjäläiselle.
-- Tuoss' on, vaimo parka; mieleni on hyvä, että kohtasin teidät.
Näin sanottuaan hän meni.
Passepartout tunsi vesikarpalon silmässään. Isäntä oli astunut ensimmäisen askeleen hänen sydämeensä.
Mr. Fogg meni palvelijansa kanssa suureen odotussaliin. Siellä hän käski Passepartout'in ostaa kaksi ensimmäisen luokan pilettiä Pariisiin. Käännyttyään ympäri huomasi Fogg taannoiset viisi vetokumppaniansa Reform-Clubista.
-- Minä lähden, hyvät herrat. Tullivirastojen kirjoitukset passissani todistavat teille matkani, kun palajan.
-- Mitä joutavia, Mr. Fogg, -- vastasi herra Gauthier Ralph kohteliaasti, -- me luotamme täydellisesti kunniaanne, niinkuin gentlemannin kunniaan.
-- Sitä parempi, -- sanoi Mr. Fogg.
-- Ettehän unohda, että teidän tulee olla täällä jälleen ... -- huomautti Andrew Stuart.
-- 80 päivän perästä, -- lisäsi Mr. Fogg, -- lauvantaina 21 p:nä joulukuuta 1872, kello 8.45 illalla. Näkemiin asti, hyvät herrat!
Kello 8.40 istuivat Phileas Fogg ja hänen palvelijansa samaan rautatievaunuun. Kello 8.45 kuului veturin vihellys, ja juna läksi liikkeelle.
Yö oli pilkkopimeä, ja hienoa sadetta vihmoi taivaasta. Phileas Fogg kyyristyi vaunun nurkkaan eikä puhunut sanaakaan. Passepartout, yhä vielä hämillänsä, likisti vaistomaisesti laukkua rintaansa vasten.
Tuskin oli juna kulkenut Sydenhamin palatsin ohi, niin pääsi Passepartout'ilta epätoivon huuto...
-- Mikä nyt? -- kysäisi Mr. Fogg.
-- Niin, näettekös, kiireissäni ... hädissäni ... minä unohdin...
-- Minkä?
-- Kaasun palamaan kamariini.
-- Ei tee mitään, poikaseni, -- sanoi Mr. Fogg kylmästi, -- se palaa teidän kustannuksellanne.
V.
Uusia arvopapereita Lontoon rahamarkkinoilla.
Phileas Fogg ei osannut Lontoosta lähtiessään aavistaakaan, millaisen melun hänen matkansa oli herättävä. Tieto vedosta levisi ensin Reform-Clubissa ja sai aikaan koko hälyn tämän arvoisan seuran jäsenten keskuudessa. Klubista siirtyi tieto sanomalehtiin reportterien kautta ja sanomalehtien kautta Lontoon yleisöön ja koko Yhdistettyyn Kuningaskuntaan.
Tästä "matkasta maan ympäri" -- siitäkös nyt kirjoiteltiin, keskusteltiin, väiteltiin yhtä innokkaasti ja yhtä suurella harrastuksella kuin jostakin uudesta Alabama-asiasta! Toiset kävivät Phileas Foggin puolelle; toiset -- ja näitä oli melkoinen enemmistö -- olivat häntä vastaan. Matka maan ympäri niin vähässä ajassa nykyisillä kulkuneuvoilla -- sehän oli mahdollista ainoastaan paperilla, itse teossa sitävastoin sulaa hulluutta.
Times, Standard, Evening Star, Morning Chronicle ja parikymmentä muuta suurta sanomalehteä olivat Mr. Foggia vastaan. Daily Telegraph yksinään puolusti häntä jossakin määrin. Phileas Foggia pidettiin löylynlyömänä, hupsuna miehenä, ja hänen toverinsa Reform-Clubissa saivat kuulla moitteita siitä, että olivat lyöneet mokoman vedon, joka selvään osoitti Foggin ymmärryksen olevan kaikkea muuta kuin oikeassa reilassa.
Sanomalehdissä luettiin kiihkeitä, mutta loogillisia kirjoituksia tästä asiasta. Englannissa, niinkuin tunnettu on, harrastetaan suuresti kaikkea, mikä maantietoa koskee. Eikä ollut ainoataan sanomalehden lukijaa -- oli hän mitä säätyä hyvänsä -- joka ei olisi ahmimalla ahminut Phileas Foggin asialle pyhitettyjä palstoja.
Ensimmäisinä päivinä oli hänen puolellansa muutamia huimapäitä, etenkin naisia, sittenkuin kuvalehti Illustrated London News oli julaissut hänen muotokuvansa valokuvan mukaan, joka löytyi Reform-Clubin arkistossa. Muutamat gentlemannit uskalsivat sanoa: "No miksei, miksei? Onhan kuultu kummempaakin!" -- Nuo olivat paraasta päästä Daily Telegraphin lukijoita. Mutta pianpa rupesi tämänkin lehden vakaumus horjumaan.
Lokakuun 7 p:nä luettiin Kunink. Maantieteellisen Seuran Bulletin'issä pitkä kirjoitus, joka tutki asiata kaikilta puolin ja todisti selvää selvemmäksi, että puheena oleva yritys oli sulaa hulluutta. Ja nyt olivat kaikki Foggia vastaan. Ihmiset laittoivat esteitä hänen tiellensä, luonto samoin. Yrityksen onnistumista varten pitäisi rautateiden ja höyrylaivain tulo- ja lähtöaikain ihan täsmälleen liittyä toisiinsa, mutta sellaista yhtäjaksoisuutta ei ole eikä voikaan olla olemassa. Euroopassa, lyhempiä matkoja kuljettaessa, saattaa kyllä olla varma junain täsmällisyydestä; mutta kun niiltä menee kokonaista kolme päivää Indian ja seitsemän päivää Yhdysvaltain läpi kulkemiseen, saattaako järkevä ihminen niiden tarkkuudelle perustaa tällaista yritystä? Entäs sitten tapaturmat, yhteentörmäykset, rajuilmat, lumituiskut -- eikös tämä kaikki ollut Phileas Foggia vastaan? Ja eikös merellä talviseen aikaan vastatuulet, sumut saata matkaa viivyttää? Ei ollut lainkaan tavatonta, että paraimmatkin höyrylaivat Atlantilla viipyvät pari kolme päivää määrän yli. Yksi ainoa, yksi ainoa viivähdys tekisi koko yrityksen tyhjäksi. Jos Phileas Fogg myöhästyy edes moniaankaan tunnin postilaivalta, niin hänen täytyy odottaa seuraavata laivaa, ja hanke on siten rauennut kuin tuhka tuuleen.
Tämä kirjoitus nosti suuren melun. Melkein kaikki maan sanomalehdet painattivat sen, ja Phileas Foggin osakkeiden kurssi laski arveluttavasti.
Ensimmäisinä päivinä matkustajamme lähdön jälkeen tehtiin Lontoossa varsinaisia kauppa-asioita hänen yrityksensä pohjalle. Englannin vedonlyöjät ovat tunnetut; he ovat älykkäämpiä ja suuremmassa kunniassa pidettyjä kuin pelaajat. Vedonlyönti on englantilaisen luonteen mukaista. Ja vetoja löivätkin Phileas Foggin puolesta tai häntä vastaan eivät ainoastaan Reform-Clubin jäsenet, vaan ennen pitkää suurikin yleisö. Phileas Fogg kirjoitettiin niinkuin mikä kilpahevonen kilpakirjaan. Hänestä tuli myös arvopaperi, joka paikalla sai oman numeronsa Lontoon pörssissä. "Phileas Foggia" kyseltiin ja tarjoiltiin premioilla tai ilman, ja suunnattomia asioita solmittiin. Mutta viisi päivää hänen lähtönsä jälkeen, sittenkuin mainittu kirjoitus oli ollut "Bulletin'issa", tarjoukset alkoivat lisääntyä. Phileas Fogg laski arvossa. Jo tarjottiin niitä tukuttain. Ensi alussa ei ostettu kuin viisi, sitten kymmenen kerrassaan; nyt meni kaksin- ja viisinkymmenin, jopa satakin yhdessä mytyssä.
Yksi ainoa puolustaja oli hänellä enää, nimittäin vanha, luuvaloa sairastava lordi Albermale. Tämä kunnioitettava gentlemanni, joka ei päässyt liikahtamaan nojatuolistansa, olisi kernaasti antanut omaisuutensa, jos olisi voinut tehdä matkan maan ympäri, vaikka siihen olisi mennyt kymmenenkin vuotta! Hän löi 5,000 puntaa vetoa Phileas Foggin eduksi. Ja kun hänelle todistettiin, kuinka järjetöntä ja hyödytöntäkin Foggin hanke oli, vastasi hän vain: "Jos se käy päinsä, niin on hyvä, että englantilainen sen ensimmäisenä on tehnyt."
Phileas Foggilta, niinkuin sanottiin, väheni puolustajain luku vähenemistään. Kaikki ihmiset olivat häntä vastaan eivätkä syyttäkään. -- Ei enää lyöty sataaviittäkymmentäkään yhtä vastaan; mutta seitsemän päivän kuluttua sattui tapaus, joka vaikutti, ettei kukaan olisi uskaltanut lyödä vähintäkään vetoa.
Sinä päivänä kello 9 illalla oli näet poliisilaitoksen ylipäällikkö saanut seuraavan sähkösanoman:
/# "Suez. Lontoo. Rovan, poliisitirehtööri, päävirasto, Scotland yard.
Minä seuraan pankkivarasta Phileas Foggia. Lähettäkää viipymättä vangitsemiskäsky Bombayhin (Itä-Indiaan).
Fiks , salapoliisi." #/
Tämä sähkösanoma vaikutti silmänräpäyksessä. Kunniallisen gentlemannin sijaan astui pankkivaras. Hänen valokuvansa Reform-Clubissa tarkastettiin tyysten tarkoin. Varkaan tuntomerkit sopivat siihen. Sitten muistettiin, kuinka Phileas Foggin elämä aina oli ollut yksinäistä, salaperäistä. Kun sitten otettiin lukuun hänen äkkinäinen lähtönsä, niin selväähän muka oli, että hän, luulotellen ihmisille matkaa maan ympäri ja mieletöntä vetoa, sillä tavoin vain koetti päästä Englannin poliisimiesten käsistä.
VI.
Poliisimies Fiks on hyvin maltiton.
Mitenkä tällainen sähkösanoma tuli lennätetyksi, se selviää seuraavista asianhaaroista.
Keskiviikkona 9 p:nä lokakuuta odoteltiin kello 11 aikana aamupäivällä Suezissa postihöyrylaiva "Mongolia'a", joka on "Peninsular and Oriental Company" nimisen yhtiön oma, 2,800 tonnin vetoinen ja koneessa 500 nimellistä hevosvoimaa. "Mongolia" teki säännöllisiä kulkuja Brindisistä Bombayhin Suezin kanavan kautta. Se oli yhtiön upeimpia höyrylaivoja; sen määrätty nopeus oli 10 peninkulmaa[4] tunnissa Brindisin ja Suezin välillä sekä 9,53 penink. Suezin ja Bombayn välillä, mutta aina se oli kulkenut paljon pikemmin.
Laiturilla oli odottelemassa suuri joukko maanasukkaita ja ulkomaalaisia. Väkeä kiehuu viljalti tässä kaupungissa -- joka nykyisin vielä on pieni kauppala, mutta jolle Lessepsin (kanavan rakentajan) mahtava työ on taannut kauniin tulevaisuuden.
Muiden muassa käveli laiturilla kaksi miestä edestakaisin. Toinen heistä oli Yhdistetyn Kuningaskunnan konsuli-asiamies Suezissa, joka -- vastoin brittiläisen hallituksen harmillisia aavistuksia ja insinööri Stephensonin kamalia ennustuksia -- näkee joka päivä englantilaisten laivain kulkevan tämän kanavan kautta ja siten pääsevän Englannista Indiaan puolta vähemmässä ajassa kuin ennen Hyväntoivon niemen ympäri. Toinen oli pieni, laiha mies, hyvin ymmärtäväisen näköinen, luja vartaloltaan. Pitkäin silmäripsien alta loisti kaksi vilkasta silmää, joiden välkkynnän hän sammutti tahtonsa mukaan. Hän osoitti levottomuutta kävellessään edestakaisin lakkaamatta.
Tämä mies, nimeltä Fiks, oli niitä englantilaisia salapoliiseja, joita oli lähetetty useihin satamiin sen jälkeen kuin varkaus oli tapahtunut Englannin Pankissa. Tämän Fiksin oli määrä pitää tarkasti silmällä kaikkia, jotka kulkevat Suezin kanavan kautta, ja jos joku niistä näyttäisi epäluulonalaiselta, tulisi Fiksin seurata häntä lakkaamatta, kunnes saisi vangitsemiskäskyn.
Juuri kaksi päivää sitten oli Fiks saanut poliisipäälliköltä varkaaksi arvellun miehen tunnusmerkit -- saman hyvin puetun miehen, joka oli nähty pankin kassahuoneissa.
Salapoliisi, jota luvattu palkinto näköjään suuresti kiihotti, odotteli hyvin ymmärrettävällä maltittomuudella "Mongolia'n" tuloa.
-- Sanoitte siis, herra konsuli, -- kysyi hän jo kymmenettä kertaa, -- ettei höyrylaiva enää saata kauan viipyä?
-- Niin kyllä, herra Fiks. Se huomattiin tän'aamuna Port Saidista, ja jäljellä olevat 160 kilometriä kanavaa myöten eivät ole mitään semmoiselle kulkijalle. Sanon vieläkin, että "Mongolia" aina on saanut ne 25 puntaa, jotka hallitus maksaa jokaiselta vuorokaudelta, minkä se tulee perille ennen määrättyä aikaa.
-- Tuleeko tämä postilaiva suoraan Brindisistä? -- kysyi Fiks.
-- Tulee, Brindisistä, josta se, otettuaan mukaansa Indiaan menevän postin, läksi lauvantaina kello 5 illalla. Malttakaa vain vähän, kyllä se pian on täällä; mutta enpä saata ymmärtää, kuinka te niiden tuntomerkkien mukaan, jotka saitte Lontoosta, voitte tuntea miehen, vaikka hän tulisikin "Mongolia'ssa".
-- Hyvä herra, -- vastasi Fiks, -- semmoiset saa niin sanoakseni haistamalla ilmi paremmin kuin tuntemalla. Hyvä määrä vainua on tarpeen; vainu on eri aisti, johon kuulo, näkö ja haisti ovat yhdistetyt. Olen minä elämässäni ottanut kiinni jo senkin seitsemän sellaista herrasmiestä, ja jos tämä varas vain on tässä laivassa, niin takaan, ettei hän pääse käsistäni pujahtamaan.
-- Sitä minäkin toivoisin, herra Fiks, sillä summa on suuri.
-- Suurenarvoinen varkaus, -- vastasi poliisimies innostuen, -- 50 tuhatta puntaa! Moisia ei löydä joka päivä! Varkaista alkaa vähitellen tulla nahjuksia. Sheppardin jälkeläiset ovat sukupuuttoon joutumaisillaan. Nyt antavat varkaat itsensä kiinni muutaman shillingin tähden.
-- Herra Fiks, -- sanoi konsuli, -- te puhutte semmoisella tavalla, että hartaasti toivotan teille onnistumista, mutta pelkään sen käyvän kovin vaikeaksi asian ollessa nykyisellä kannalla. Tiedättehän, että näiden tuntomerkkien mukaan varas on ulkonäöltään rehellinen mies kiireestä kantapäähän asti.
-- Herra konsuli, -- vastasi poliisi opettavaisella äänellä, -- suuret varkaat ovat ulkonäöltään aina rehellistä väkeä. Ymmärrättehän, että niillä, joilla on luonnosta roiston naama, ei ole muuta keinoa kuin yksi ainoa, nimittäin pysyä rehellisinä, muuten heidät otettaisiin kiinni. Rehellisiä kasvoja -- juuri niitä pitää ennen kaikkia tarkastaa. Ja se on tosin vaikeata työtä, sen myönnän; se ei ole enää pelkkää ammattia, se on taitoa.
Herra Fiks oli nähtävästi vähän itserakas, eikä niin varsin vähänkään.
Laiturilla oli sillä välin liike käynyt vilkkaammaksi. Merimiehiä jos jostakin maailman nurkasta, kauppamiehiä, välittäjiä, lastinpurkajia, fellaheja (maalaisia) kokoontui sinne yhä enemmän. Höyrylaiva oli nähtävästi tulossa.
Ilma oli kaunis, mutta itäinen tuuli teki sen viileäksi. Muutamia minareetteja kohoili kaupungissa kimallellen auringon valjuissa säteissä. Etelää kohti pisti 2,000 metriä pitkä satamasulku ulos Suezin reitille. Punaisen meren pinnalla souteli kalaveneitä ja ranta-aluksia, joista muutamilla vielä oli vanhanaikuinen, komea kaleerin-muoto.