Part 16

Siinä silmänräpäyksessä kun Mr. Fogg otettiin kiinni, tahtoi Passepartout hyökätä Fiksin kimppuun, mutta muutamat poliisit tulivat väliin. Mrs. Auda säikähti sanomattomasti eikä voinut ymmärtää koko tapausta, ennenkuin Passepartout kertoi hänelle kaikki. Mr. Fogg, tuo innokas, uljas gentlemanni, hänen henkensä pelastaja, oli nyt otettu kiinni varkaudesta! Nuori rouva ei voinut ajatella mahdolliseksikaan tuota. Hän tunsi syvän loukkauksen sydämessään ja vuodatti kyyneleitä nähdessään, ettei voinut mitään tehdä pelastajansa pelastukseksi.

Fiks puolestaan oli gentlemannin kiinni panettamisella tehnyt velvollisuutensa. Oikeus oli ratkaiseva, onko hän syyllinen vai syytön.

Mutta nyt heräsi Passepartout'issa se kamala ajatus, että hän on syypää koko onnettomuuteen. Miksi hän oli tähän saakka salannut isännältään kaikki? Miksei hän jo heti paikalla sanonut hänelle, mikä mies Fiks oli? Silloinhan herra Fogg olisi itse saattanut osoittaa Fiksille hänen erehdyksensä, eikä hänen olisi tarvinnut kuljettaa mukanaan tuota kovan onnen miestä, joka ensi työkseen pani hänet kiinni juuri kun hän oli astunut jalkansa Britannian valtakuntaan. Ajatellessaan typeryyttänsä Passepartout parka tunsi kovia oman tunnon vaivoja: hän itki, hän oli vähällä lyödä päänsä seinään.

Mrs. Auda ja hän olivat jääneet tullihuoneen eteiseen; kumpikaan ei tahtonut mennä sieltä pois. He tahtoivat vielä kerran nähdä Mr. Foggia.

Mr. Fogg oli siis joutunut perikatoon juuri siinä silmänräpäyksessä, kun hän oli niin lähellä voittoansa. Tämä vangitseminen oli hänen turmionsa. Tultuaan Liverpooliin kello 11.40 i.p. oli hänellä vielä 9 tuntia S minuuttia aikaa ennättääksensä Reform-Clubiin Lontoossa, jonne juna Liverpoolista ei viivy kuin kuusi tuntia.

Hän istui tullihuoneen vankilassa lavitsalla liikahtamatta, olematta vihoissaan, yhtä levollisena kuin ennenkin. Oliko hänessä herännyt sisällinen raivo, sitä kauheampi kun se ei päässyt näkyviin, raivo, joka viimein riuhtaisekse irti vastustamattomalla voimalla? Sitä ei kukaan saata sanoa. Mutta hän istui tuossa, odotellen... Mitä? Toivoiko hän vielä jotakin? Luuliko hän vankihuoneeseen suljettunakin pääsevänsä vielä tarkoituksensa perille?

Oli miten olikaan, kellonsa herra Fogg oli asettanut pöydälle eteensä ja katseli tarkasti viisarien kulkua. Ei sanaakaan kuulunut hänen huuliltaan, mutta katse oli kummallisen luja.

Asema oli kauhea.

Oliko hänellä aikomus pelastua? Aikoiko hän jollakin tavoin karata vankiluolasta? Melkeinpä vaan, sillä välistä hän astui ympäri huoneen. Mutta ovi oli lujasti lukittu ja akkunan edessä rautaristikko. Hän kävi jälleen istumaan ja otti esille muistikirjansa. Sille riville, jossa olivat sanat:

"Joulukuun 21 p., Liverpool", -- kirjoitti hän:

"80:s päivä, kello 11.40 a.p".

Ja sitten hän odotteli jälleen.

Tullihuoneen kello löi 1. Phileas Fogg huomasi kellonsa käyvän kaksi minuuttia edellä.

Kello löi 2. Jos hän nyt voisi istua pikajunaan, niin hän ennättäisi vieläkin Lontooseen ja Reform-Clubiin ennen kello 8.45. Hänen otsallensa nousi pari hienoa ryppyä...

Kello 2.33 kuului ulkoa kolinaa; narahdellen avautui portti. Sieltä kuuluivat Passepartout'in ja Fiksin äänet.

Phileas Foggin silmät välähtivät.

Ovi aukeni, ja sisään riensivät Mrs. Auda, Passepartout ja Fiks.

Fiks läähätti, tukka oli epäjärjestyksessä, ja töin tuskin hän sai sanan suustaan.

-- Mr. Fogg! -- änkytti hän -- Mr. Fogg ... pyydän anteeksi ... onneton yhtäläisyys... Varas otettiin kiinni kolme päivää sitten ... te ... te olette vapaa!

Phileas Fogg oli vapaa! Hän astui poliisimiehen luo. Hän katsoi häneen tarkasti, ja nyt teki hän ainoan nopean liikkeen, mitä hän milloinkaan ennen oli tehnyt ja sittemmin oli tekevä: hän kohotti molemmat kätensä ja iski ne ankaralla voimalla poliisimiehen päähän.

-- Sepä oli isku se! -- huudahti ranskalainen. -- Parbleu! Se se oli oikein päähän tuntuva todistus siitä, kuka tässä oikeassa on.

Fiks oli kaatunut maahan eikä puhunut sanaakaan. Hän oli saanut ansionsa jälkeen. Heti läksivät Mr. Fogg, Mrs. Auda ja Passepartout tullihuoneesta, hyppäsivät vuokravaunuihin ja olivat muutaman minuutin kuluttua Liverpoolin asemahuoneella.

Phileas Fogg tiedusti, lähteekö piakkoin pikajunaa Lontooseen.

Kello oli nyt 2.40... Pikajuna oli lähtenyt 35 minuuttia sitten.

Phileas Fogg tilasi itselleen ylimääräisen junan.

Nopeakulkuisia vetureja oli useampiakin valmiina, mutta säännön mukaan ei ylimääräinen juna saanut lähteä ennen kello kolmea.

Kello 3 läksikin Phileas Fogg kumppaneinensa Lontooseen päin luvattuaan kuljettajalle hyvän palkinnon.

Hänen tuli ennättää viidessä ja puolessa tunnissa Liverpoolista Lontooseen -- mikä olisikin mahdollista, ellei muita junia kulkisi. -- Mutta kun arvoisa gentlemanni tuli Lontoon asemalle, niin näyttivät kaikki kellot Lontoon torneissa kymmentä vailla yhdeksän.

Phileas Fogg oli siis myöhästynyt 5 minuuttia.

Hän oli menettänyt vedon.

XXXV.

Passepartout'ia ei tarvitse kahta kertaa käskeä.

Saville-row'in asukkaat olisivat seuraavana päivänä kovin kummastuneet, jos heille olisi sanottu Mr. Foggin jälleen astuneen asuntoonsa. Portti ja akkunat olivat kiinni kuten ennenkin. Ulkoapäin ei huomannut mitään muutosta.

Asemahuoneelta lähdettäessä oli Phileas Fogg lähettänyt Passepartout'in ostamaan ruokatarpeita ja itse mennyt kotiinsa. Tavallisella tyyneydellänsä hän oli vastaanottanut tämän ankaran iskun. Perikadossa! Ja ainoastaan tuon typerän poliisimiehen tähden! Tehtyään niin säntillisesti tuon pitkän kiertomatkansa, voitettuaan niin monta estettä, vältettyään niin monta vaaraa, ennätettyään tehdä vielä jotain hyvääkin matkallansa -- joutua sitten haaksirikkoon itse satamassa; se oli kauheata! Mukaan otetusta rahasummasta ei enää ollut jäljellä kuin mitätön summa. Omaisuutta ei hänellä ollut muuta kuin ne 20 tuhatta puntaa, jotka olivat talletettuina Baring Brothers'illa, ja ne hänen tuli maksaa tovereillensa Reform-Clubissa. Suunnattomain matkakulunkien perästä ei vedon voittaminen olisi tehnyt häntä rikkaammaksi -- ja varmaa on, ettei hän ollut matkallensa lähtenytkään rikastuakseen, sillä hän oli semmoisia, jotka lyövät vetoa kunnian vuoksi vain, -- mutta vedon menettäminen saattoi hänet ihan häviöön. Nyt oli hän kumminkin tehnyt päätöksensä; hän tiesi, mitä hänen nyt oli tekeminen.

Yksi huone talossa Saville-row'in varrella laitettiin Mrs. Audalle. Nuori rouva oli ihan epätoivoissaan. Muutamista Mr. Foggin lauseista päättäen hän huomasi hänellä olevan surkeita aikomuksia.

Tunnettua onkin, mimmoisiin huimiin keinoihin nuo omituiset englantilaiset viimein usein ryhtyvät. Passepartout piti kaikessa salaisuudessa isäntäänsä huolellisesti silmällä.

Ensi työkseen oli kunnon ranskalainen hypännyt kamariinsa ja sammuttanut kaasun, joka oli palaa lekottanut siellä 80 vuorokautta. Kirjelaatikosta hän oli löytänyt kaasuyhtiön laskun ja arveli sen nähtyään parhaaksi keskeyttää tällaiset liiat kulungit.

Yö kului. Herra Fogg oli tosin ollut vuoteellansa, mutta oliko hän saanut unta? Mrs. Auda puolestaan ei ollut silmäänsäkään ummistanut. Passepartout oli valvonut uskollisena kuin koira isäntänsä ovella.

Aamulla Mr. Fogg kutsui hänet luokseen ja muutamalla sanalla käski hänen pitää huolta Mrs. Audan aamiaisesta. Itse hän ei sanonut tahtovansa kuin kupillisen teetä ja vähän leipää. Mrs. Auda suokoon anteeksi, ettei hän voinut tulla aamiais- eikä päivällispöytäänkään, sillä hänen täytyi järjestää asioitansa. Illalla hän vasta oli pyytävä päästä nuoren rouvan puheille.

Saatuansa määräykset päivän töistä ei Passepartout'illa ollut muuta kuin tehdä mitä käsketty oli. Mutta hänen oli mahdoton lähteä huoneestansa; yhä hän vain ajatteli kylmäveristä isäntäänsä. Passepartout'in omaatuntoa kalvoi mato, sillä yhä enemmän ja enemmän hän vain syytti itseänsä isäntänsä suuresta onnettomuudesta. Voi, voi sentään! Miksei hän ollut ilmoittanut hänelle ennakolta Fiksin aikeita? Silloinhan ei Mr. Fogg suinkaan olisi tullut raahanneeksi Fiksiä mukanaan hamaan Liverpooliin, ja silloin...

Passepartout ei voinut enää pidättää itseänsä.

-- Isäntä hyvä, monsieur Fogg! -- huudahti hän. -- Kirotkaa minua, sillä minunhan on syy, että...

-- Minä en syytä ketään, -- vastasi Phileas Fogg mitä levollisimmalla äänellä. -- Menkää!

Passepartout meni nuoren rouvan luokse ja ilmoitti hänelle herra Foggin aikeet.

-- Madame, --- lisäsi hän, -- yksinäni min'en voi mitään, en niin mitään. Min'en voi vaikuttaa isäntääni, mutta kenties te...

-- Mitäpäs minä voisin vaikuttaa? -- vastasi Mrs. Auda. -- Mr. Fogg ei kuuntele ketään. Onko hän milloinkaan käsittänyt minun kiitollisuuttani häntä kohtaan? Onko hän milloinkaan lukenut mitä sydämessäni liikkuu? Ystävä hyvä, häntä ei saa jättää yksikseen, ei hetkeksikään. Sanoitteko hänen tahtovan puhutella minua illalla?

-- Niin, madame; asia koskee kaiketi teidän tilanne turvaamista Englannissa.

-- Saa nähdä, -- vastasi nuori rouva ja vaipui syviin ajatuksiin.

Koko tämän sunnuntain näytti siltä, kuin talo Saville-row'in varrella olisi ollut aivan autiona, ja ensi kertaa jäi nyt Phileas Fogg menemättä klubiin, kun kello parlamenttitalon tornissa löi 11.30.

Ja mitäpäs hän olisi klubiin mennytkään? Eiväthän hänen ystävänsä enää olleet odottamassa häntä siellä. Kosk'ei hän eilis-iltana, tuon kovan onnen lauvantaina, joulukuun 21:nä, ollut kello 8.45 saapunut Reform-Clubin saliin, niin oli hän siis menettänyt vetonsa. Ei hänen myöskään tarvinnut mennä pankkiirinsa luokse nostamaan 20 tuhatta puntaansa, sillä vetokumppaneillahan oli käsissään hänen antamansa shekki, eikä rahain ulossaamiseksi tarvita kuin nimen allekirjoitus vain vekselille.

Herra Foggin ei siis tarvinnut mennä ulos, eikä hän mennytkään. Hän vain istui huoneessansa papereitaan järjestellen. Passepartout sitävastoin kulki portaita ylös ja alas talossa Saville-row'in varrella. Aika ei ottanut poika paralta yhtään kuluakseen. Hän kuunteli isäntänsä oven takana, lohdutellen itseään sillä, ettei hän siinä tee mitään sopimatonta. Pilkistipä hän joskus avaimen reiästäkin ja luuli olevansa siihenkin oikeutettu. Passepartout pelkäsi joka hetki pahinta. Silloin tällöin johtui hänen mieleensä Fiks, mutta hän oli muuttanut mielipiteensä. Hän ei tahtonut mitenkään puuttua poliisimieheen. Fiks oli erehtynyt niinkuin kaikki muutkin Phileas Foggin suhteen, mutta senhän hän oli tehnyt vakaumuksensa jälkeen ja velvollisuuttansa täyttäen, sillä välin kuin hän itse... Ja mato kalvoi omaatuntoa jälleen, ja hän piti itseänsä kelvottomimpana kelvottomimmista.

Kun Passepartout'in kävi jo kovin kolkoksi olla yksin, kolkutti hän Mrs. Audan ovelle, astui sisään hänen huoneeseensa ja istahti nurkkaan, sanaakaan sanomatta, katsellen nuorta rouvaa, joka yhä vain oli syvissä ajatuksissa.

Kello puoli 7 käski Mr. Fogg kysyä Mrs. Audalta, saisiko hän tulla hänen puheillensa, ja minuutin kuluttua he olivat kahdenkesken huoneessa.

Phileas Fogg otti tuolin ja istahti takkavalkean eteen Mrs. Audaa vastapäätä. Hänen kasvoillaan ei näkynyt vähintäkään ilmettä. Matkalta palannut Fogg oli ihan samanlainen kuin maikalle lähtenyt Fogg.

Viisi minuuttia hän istui ihan ääneti. Sitten hän nosti silmänsä Mrs. Audaan ja sanoi:

-- Hyvä rouva, voitteko antaa minulle anteeksi sen, että toin teidät mukanani Englantiin?

-- Minäkö, Mr. Fogg? -- vastasi Mrs. Auda koettaen hillitä sydämensä kovaa tykytystä.

-- Sallikaa minun puhua loppuun, -- jatkoi Mr. Fogg. -- Silloin kun päätin viedä teidät kauaksi pois siitä maasta, joka oli teille vaarallinen, silloin minä olin rikas, ja aikomukseni oli antaa osa omaisuudestani teidän käytettäväksenne. Teidän olonne olisi ollut silloin onnellinen ja vapaa. Mutta nyt ... nyt olen joutunut häviöön.

-- Minä tiedän sen, Mr. Fogg, -- vastasi nuori rouva, -- ja kysyn vuorostani teiltäkin: voitteko te antaa anteeksi minulle sen, että olen seurannut teitä ja kenties minäkin puolestani jouduttanut häviötänne?

-- Hyvä rouva, teidän oli mahdoton jäädä Indiaan; te ette voinut saada turvaa muuten kuin pakenemalla niin kauas, etteivät nuo hurjat teitä voisi tavata.

-- Siis, -- jatkoi Auda rouva, -- ei siinä kyllin, että pelastitte minut kauheasta kuolemasta, te tahdoitte vielä toimittaa minulle turvallisen aseman Euroopassa.

-- Niin, rouva, -- vastasi Phileas Fogg, -- mutta minua on seurannut kova onni. Vielä on kumminkin omaisuudestani jäljellä vähäinen osa, ja sen pyydän saada tarjota teille.

-- Entäs te, entäs te itse?

-- Minä, -- vastasi gentlemanni kylmästi, -- minä en tarvitse mitään.

-- Kuinka! Näettekö jo ennakolta kohtalonne?

-- Kohtalo riippuu siitä, millaiseksi ihminen itse sen asettaa, -- lausui Mr. Fogg hiljaa.

-- Kaikissa tapauksissa, -- jatkoi Mrs. Auda, -- kurjuus ei saata koskaan kohdata sellaista miestä kuin te. Teidän ystävänne...

-- Minulla ei ole ystäviä.

-- Sukulaisenne...

-- Ei ole sukulaisiakaan.

-- Sitten surkuttelen teitä, Mr. Fogg, sillä kolkkoa on yksin olla. Ihanko ilman ystävää, jolle voisitte huolianne huojentaa? Sanotanhan, että kahdenkesken kestää kovatkin päivät.

-- Niin sanotaan.

-- Mr. Fogg, -- sanoi silloin Mrs. Auda nousten ja ojentaen kätensä gentlemannille, -- tahdotteko saada sekä sukulaisen että ystävän? Tahdotteko ottaa minut vaimoksenne?

Mr. Fogg oli noussut seisomaan. Tavaton valo välähti hänen silmistään; hänen huulensa vavahtivat. Mrs. Auda katsoi häneen. Uskollisuus, sydämellisyys, vilpittömyys ja sulo loisti tuon nuoren rouvan kauniissa katseessa, tuon jalon naisen, joka panee alttiiksi kaikki, pelastaaksensa pelastajansa. Ja tuo katse, se kummastutti Mr. Foggia ensi alussa; sitten se tunkeusi hänen sisäänsä. Hän sulki silmänsä, ikäänkuin estääkseen noiden katseiden tunkeumista syvemmälle... Avattuaan jälleen silmänsä hän virkkoi:

-- Minä rahastan teitä! Pyhimmän kautta maailmassa vannon, minä rakastan teitä.

-- Ah! -- sanoi Auda rouva, nostaen kätensä sydämelleen.

Passepartout soitettiin sisään. Hän tuli heti paikalla. Mr. Fogg piti vielä kiinni Mrs. Audan kädestä. Passepartout ymmärsi kaikki, ja hänen pulleat kasvonsa säteilivät kuin aurinko taivaan laella kuumassa ilmanalassa.

Mr. Fogg kysyi häneltä, oliko liian myöhäistä mennä ilmoittamaan asiaa Marian seurakunnan pastorille Samuel Wilsonille.

-- Ei milloinkaan liian myöhäistä, -- sanoi Passepartout ja naurahti herttaisesti.

Kello olikin vasta 5 minuuttia yli 8.

-- Huomenna siis! -- sanoi hän.

-- Huomenna, maanantainako? -- kysyi Mr. Fogg, luoden silmänsä rouvaan.

-- Niin, huomenna maanantaina! -- vastasi Mrs. Auda.

Passepartout riensi juoksujalassa täyttämään isäntänsä käskyä.

XXXVI.

Phileas Fogg nousee hinnassa pörssillä.

Nyt tulee meidän mainita, mikä mielipiteiden muutos oli syntynyt koko Yhdistetyssä Kuningaskunnassa, kun saatiin tietää, että oikea pankkivaras, nimeltä James Strand, oli vangittu Edinburghissa, joulukuun 17 p:nä.

Kolme päivää ennen oli Phileas Foggia vielä pidetty varkaana, jota poliisi kaikin tavoin koetti saada kiinni, mutta sen jälkeen oli hänestä jälleen tullut rehellisin mies maailmassa, joka matemaattisella tarkkuudella vain jatkoi matkaansa maan ympäri.

Mikä melu ja meteli sanomalehdissä! Kaikki, jotka olivat asiasta lyöneet vetoa puolelle tai toiselle ja jotka olivat asian unohtaneet, heräsivät jälleen niinkuin lumouksen kautta. Entiset vedot pantiin voimaan, uusia lyötiin, ja Phileas Foggin nimi kuului pörssillä jälleen.

Gentlemannin viisi toveria Reform-Clubissa olivat viettäneet nämä kolme päivää suuressa levottomuudessa. Mitäs, jos tuo Phileas Fogg, jonka he olivat jo unohtaneet, äkkiä ilmaantuisi? Mutta missä hän oli tällä haavaa? Joulukuun 17 p:nä, jolloin James Strand vangittiin, oli kulunut 76 päivää Phileas Foggin lähdöstä, eikä koko tällä ajalla oltu hänestä saatu vähintäkään tietoa! Oliko hän hukkunut! Oliko hän luopunut yrityksestään? Vai jatkoiko hän yhä vielä matkaansa? Astuuko hän lauvantaina joulukuun 21 p:nä kello 8.45 illalla täsmällisyyden juurikuvana Reform-Clubin kynnyksen yli?

Mahdoton on kuvata, missä tuskassa Englannin ylimysmaailma oli nämä kolme päivää. Sähkösanomilla tiedusteltiin Phileas Foggia Amerikasta sekä Aasiasta. Aamuin illoin lähetettiin palvelijoita Saville-row'in varrella olevan talon luokse. Mutta mitään ei näkynyt. Itse poliisikaan ei tiennyt, minne salapoliisi Fiks oli joutunut. Mutta kaikesta tästä huolimatta lyötiin vain uusia vetoja, entistä isompia. Phileas Fogg oli kuin viimeistä kierrostaan tekevä kilpahevonen. Ei enää lyöty vetoa sataa yhtä vastaan, vaan kahtakymmentä, kymmentä ja viittä, ja vanha luuvalon vaivaama lordi Albermarle ei lyönyt muuta kuin sata sataa vastaan.

Lauvantai-iltana oli suuri ihmisjoukko keräynyt Pall-Malliin ja läheisille kaduille. Koko joukko pörssivälittäjiä oli asettunut Reform-Clubin lähelle. Hevosella oli mahdoton päästä täällä kulkemaan. Juteltiin, väiteltiin, huudeltiin kurssia Phileas Foggille niinkuin Englannin arvopapereille. Poliisilla oli täysi tekeminen pitäessään väkijoukkoa järjestyksessä, ja mitä lähemmäs kello joutui määrähetkeä, sitä suuremmaksi kasvoi tungos.

Mainittuna iltana olivat Phileas Foggin viisi ystävää kello seitsemästä saakka olleet koossa Reform-Clubin isossa salissa. Pankkiirit John Sullivan ja Samuel Fallentin, insinööri Andrew Stuart, Englannin Pankin johtaja Gauthier Ralph, oluenpanija Thomas Flanagan -- kaikki he odottivat maltittomina.

Kun kello Reform-Clubin suuressa salissa löi 8.25, nousi Andrew Stuart ja sanoi:

-- Hyvät herrat! Kahdenkymmenen minuutin kuluttua loppuu määrätty aika.

-- Milloin tuli viimeinen juna Liverpoolista? -- kysyi Thomas Flanagan.

-- Kello 7.23, -- vastasi Gauthier Ralph, -- ja ensi juna tulee vasta kello 12.10.

-- No niin, hyvät herrat, -- jatkoi Andrew Stuart, -- jos Phileas Fogg olisi tullut junalla kello 7.23, niin hän olisi jo täällä. Saatamme siis olla varmat voitostamme.

-- Älkäämme kiirehtikö, vaan odottakaamme, -- vastasi Samuel Fallentin. -- Ystävämme täsmällisyyden tunnemme kaikki vallan hyvin. Hän ei tule milloinkaan liian myöhään eikä liian varhain; hän tulee tänne viimeisessä silmänräpäyksessä, muutenpa kävisi kovasti kummakseni.

-- Ja minä, -- sanoi Andrew Stuart kiihkeänä kuten ainakin, -- min'en uskoisi häntä häneksi, vaikka näkisinkin hänet.

-- Niin, -- sanoi Thomas Flanagan; -- kyllä hänen ehdotuksensa oli kovin mieletöntä. Olkoon hän kuinka tarkka tahansa, niin ei hän kumminkaan ole voinut välttää esteitä, ja parin kolmen päivän myöhästyminen riittää tekemään koko hänen yrityksensä tyhjäksi.

-- Huomattava sekin on, -- lisäsi John Sullivan, -- ettemme ole saaneet vähintäkään tietoa hänestä, vaikka lennätinlankoja on joka paikassa, joiden kautta hän on kulkenut.

-- Hän on hävinnyt, hyvät herrat,--- keskeytti Andrew Stuart, -- hän on hävinnyt sata kertaa! Sitäpaitsi on tunnettua, että "China", ainoa höyrylaiva, jolla hän olisi saattanut tulla Liverpooliin ajoissa -- tuli perille eilen. Kas tässä matkustajain luettelo Shipping Gazettessa, mutta siinä ei Phileas Foggin nimeä ole. Vaikka hänen matkansa olisi käynyt kuinka onnellisesti hyvänsä, niin tuskin hän on vielä Amerikassakaan! Minun luullakseni myöhästyy hän ainakin 20 päivää, niin että vanha lordi Albermarle kyllä pääsee viidestätuhannesta punnastaan.

-- Se on tietty se, -- vastasi Gauthier Ralph, -- ja huomenna näytämme Phileas Foggin shekin Baring Brothers'ille.

Nyt löi kello 8.40.

-- Vielä viisi minuuttia, -- sanoi Andrew Stuart.

Reform-clubilaiset katsahtivat toisiinsa. Heidän sydämensä tykyttivät tavallista kovemmin, sillä uskaliaimmillekin pelaajille oli peli jotenkin suuri. Mutta he eivät olleet asiasta tietävinänsäkään ja istuivat Samuel Fallentinin ehdotuksesta korttipöytään.

-- Min'en luopuisi osastani 4,000 punnasta, -- sanoi Andrew Stuart, -- en, vaikka minulle tarjottaisiin 3999.

Kello näytti nyt 8.42.

Pelaajat rupesivat lyömään korttia, mutta joka silmänräpäys he katsahtivat kelloon, ja vaikka he olivat hyvinkin varmat voitostansa, niin tuntuivat heistä minuutit tavattoman pitkiltä.

-- Kello on 8.43, -- sanoi Thomas Flanagan nostaessaan.

Hiljaisuus vallitsi nyt klubin isossa salissa. Mutta äkkiä alkoi ulkoa kuulua kovaa melua, huutoja ja rähinää. Kellon heiluri naksutti sekunteja matemaattisen tarkasti. Kukin pelaaja luki itsekseen jok'ainoan lerkkauksen.

-- Kello on 8.44, -- sanoi John Sullivan äänellä, joka väen väkisinkin värisi.

Minuutti vielä, niin veto on voitettu! Andrew Stuart ja hänen toverinsa eivät pelanneet enää. He lukivat sekunteja.

Neljäskymmenes sekunti -- ei vielä mitään! Viideskymmenes -- ei vieläkään.

Kun 55:s sekunti oli kulunut, kajahti ulkoa kuin ukkosen pauhu: rajuja käsien taputuksia, hurraahuutoja, kirouksia. Melu läheni lähenemistään.

Pelaajat nousivat seisomaan.

Kun viisari näytti 57 sekuntia, avautui salin ovi, ja 60:s sekunti ei ollut vielä lyönyt, kun Phileas Fogg astui sisään, perässään suuri väenpaljous, joka oli tunkeutunut klubin portista sisälle.

Ja sitten kuului levollinen ääni:

-- Tässä olen nyt, hyvät herrat!

XXXVII.

Todistetaan, että ellei Phileas Fogg muuta voittanutkaan matkallansa, niin hän ainakin voitti onnen.

Niin, Phileas Fogg omassa persoonassaan!

Lukija muistanee, että klo 8.30 illalla -- noin 25 tuntia sen jälkeen kuin matkustajat olivat tulleet Lontooseen -- oli Passepartout lähetetty ilmoittamaan pastori Samuel Wilsonille vihkimisestä, joka hänen tuli toimittaa seuraavana päivänä.

Passepartout läksi matkalle riemumielin. Hän meni suoraa tietä pastorin luo, mutta hänpä ei ollut kotona. Passepartout arvattavasti jäi odottamaan ja saikin odottaa noin 20 minuuttia.

Hän läksi pastorin talosta kello 8.30. Mutta minkä näköisenä! Tukka pörrössä, lakitta päin hän juoksi kuin surmaa pakoon; ei tosiaankaan vielä ole nähty miehen mennä huippaavan semmoista vauhtia. Hänellä ei saanut olla mitään esteitä, ja senpätähden hän sysäsikin maahan kaikki, mitä vain eteen sattui.

Kolmessa minuutissa hän oli ennättänyt takaisin taloon Saville-row'in varrella, ja melkein pakahtumaisillaan hän syöksyi Mr. Foggin huoneeseen.

Hän ei saanut sanaakaan suustansa.

-- Mikäs nyt? Mitä on tapahtunut? -- kysyi Mr. Fogg.

-- Isäntä! -- änkytti Passepartout. -- Häät ... mahdotonta!

-- Mahdotontako?

-- Mahdotonta ... huomenna.

-- Miksi niin?

-- Siksi, että huomenna on ... sunnuntai...

-- Maanantai, -- virkkoi Mr. Fogg.

-- Ei ole ... sillä tänään on lauvantai.

-- Lauvantaiko? Mahdotonta!

-- Niin se nyt vaan on! -- huusi Passepartout. -- Te olette erehtynyt päivän laskussa. Me tulimme 24 tuntia ennen kuin luulimmekaan ... ja nyt ei ole enää kuin 10 minuuttia jäljellä.

Passepartout oli ottanut isäntäänsä kauluksesta ja kuljetti häntä ulos vastustamattomalla voimalla.

Phileas Fogg ei vastustellutkaan. Hän tuli ulos huoneestaan, talostaan, nousi Passepartout'in kanssa ajurin vaunuihin, lupasi kuskille 100 puntaa palkinnoksi, ja kun sitten oli ajettu kuoliaiksi kaksi koiraa ja kaadettu kumoon viidet, kuudet rattaat, tuli hän Reform-Clubiin.

Kello oli 8.45 hänen astuessaan isoon saliin.

Phileas Fogg oli tosiaankin kulkenut maan ympäri 80 päivässä!

Phileas Fogg oli siis voittanut 20 tuhatta puntaa.

Mutta mitenkäs niin tarkka mies voi tuolla lailla erehtyä päivänlaskussa? Mistäs se tuli, että hän luuli saapuneensa Lontooseen lauvantaina joulukuun 21 p:nä, vaikka olikin saapunut sinne jo perjantaina joulukuun 20 p:nä, oltuaan siis matkalla ainoastaan 79 päivää?

Kas tässä selitys ja varsin yksinkertainen.