Part 11

Kello ei vielä ollut lyönyt kolmea, kun jo kaikki sijat olivat ihmisiä täynnä. Eurooppalaisia ja maanasukkaita, kiinalaisia ja japanilaisia, miehiä, vaimoja ja lapsia oli rientänyt sinne penkeille ja looseihin. Musikantit olivat tulleet sisälle, orkesteri oli täydellinen, ja nyt alkoivat gongit, tamtamit, kalistimet, huilut, tamburiinit ja isot rummut pitää hirveätä melua.

Näytäntö alkoi. Täytyy tunnustaa, että japanilaiset ovat maailman etevimpiä temppujen tekijöitä. Yksi esim. viuhtoi viuhkallansa pieniä paperilappuja, jotka lentelivät kuin perhoset. Toinen puhalteli piipustansa hyvänhajuisia savuja, laitellen nopeasti ilmaan sinerviä sanoja, joista muodostui mielistelylause yleisölle. Kolmas näytti taitoansa palavilla kynttilöillä, heitellen niitä ilmaan ja ottaen jälleen kiinni sekä sammutellen niitä, aina sen mukaan kuin ne tulivat hänen suunsa kohdalle, ja taaskin sytytellen niitä, hetkeksikään keskeytymättä. Neljäs näytti ihmeellisiä temppuja hyrrillä: hyrrät kulkivat täydessä vauhdissa milloin piipunvartta myöten, milloin miekan kärjellä, milloin rautalankoja myöten, milloin hiuksia myöten, joita oli vedetty yli koko näytäntölavan; hyrrät pyörivät kristallimaljan laidalla, nousivat ylös bambukeppiä myöten, hyppien ja pyörähdellen jos jonnekin päin, yhä vain pysyen liikkeessä ja synnyttäen siten kummallisia, erilaatuisia säveliä. Silmänkääntäjät viskelivät niitä ylös ilmaan ja ottivat niitä jälleen kiinni, ja yhä ne vain pyörivät; he pistivät niitä taskuihinsa, ja yhä vieläkin ne pyörivät niin taskuissa kuin jälleen ulos otettuinakin -- kunnes vihdoin remahtivat rikki, heitellen ympärilleen säkeniä ja savua.

Tarpeetonta on kuvailla kaikkia akrobaattien ja voimistelijain ihmeellisiä temppuja. Tikapuitten ja salkojen ja pallojen ja tynnyrien heitteleminen tapahtui sanomattoman tarkasti. Päätemppu oli vielä jäljellä. Pian esiintyivät nimittäin Pitkät--Nenät, joitten vertaisia tempuntekijöitä ei ollut Eurooppa vielä nähnytkään.

Nämä Pitkät--Nenät ovat erityinen joukko Tingu jumalan välittömän suojeluksen alla. He olivat puettuina kuin keskiajan sankarit; selässä oli kaksi loistavaa siipeä. Etevintä heissä kumminkin oli heidän pitkät nenänsä ja näiden käyttäminen. Nämä nenät olivat bambuputkesta tehtyjä, viisi, kuusi, jopa kymmenenkin jalkaa pitkiä, toiset suoria, toiset vääriä, muutamat sileitä, muutamat muhkuraisia. Ne oli lujasti kiinnitetty kasvoihin, ja niillä nyt merkillisiä temppuja tehtiin. Parikymmentä tällaista nenäsankaria kävi lattialle selälleen, nenät ylöspäin, muut nenälliset nousivat sitten näiden päälle ja hyppivät kuin hurjat alimmaisten nenänkärjillä, heitellen kuperkeikkoja ja tehden oikein kummallisia vehkeitä.

Erittäin merkillinen oli tänään oleva "ihmispyramidi", jossa noin 50 nenäniekkaa oli kuvaava "Juggernautin vaunuja". Perustuksena, jolla pyramidi oli rakennettava, olivat nuo nenät. Eräs konstiniekka, jonka oli määrä olla pyramidin pohjalla, oli äkkiä lähtenyt tiehensä, ja Passepartout oli käsketty toimittamaan hänen virkaansa.

Passepartout parka oli tietysti nolona, kun sai ylleen keskiaikaisen puvun, kirjavat siivet selkäänsä ja kasvoihinsa kuutta jalkaa pitkän nenän! Mutta tämä nenähän oli hänen leipälähteensä, ja pian hän taas rauhoittui.

Hän astui näyttämölle ja kävi muutamain muiden kanssa maahan, Juggernautin vaunujen pohjaksi, nenä ylöspäin. Toiset asettuivat näille nenille, kolmannet taas niiden nenille, ja niin kasvoi vähitellen pyramidi, jonka huippu nousi aivan katon rajalle.

Rajut kättentaputukset kajahtivat, yltyen yhä kovemmiksi, musiikki pauhasi kuin hirveä ukkonen ... mutta äkkiä alkoi pyramidi huojua, tasapaino särkyi, yksi pohjalla olevista nenistä antoi perään, ja koko pyramidi hajota romahti maahan.

Passepartout oli ollut tähän syypää. Hän ei kestänyt asemillaan, vaan lensi katsojain luo, käyttämättä kumminkaan siipiänsä, hyppäsi laipion yli, lankesi erään katsojan eteen ja huudahti:

-- Isäntä! Isäntä!

-- Tekö täällä?

-- Minä.

-- No siinä tapauksessa suoraa päätä laivalle, poikaseni.

Mr. Fogg, Mrs. Auda, joka myös oli mukana, ja Passepartout läksivät ulos. Mutta siellä oli the honourable Batulcar, joka vihan vimmassa vaati korvausta pyramidin hajoamisesta. Phileas Fogg hillitsi hänen vihansa viskaamalla hänelle kourallisen seteleitä. Kello puoli 7 astuivat tuttavamme laivalle, joka kohta oli lähtevä. Passepartout'illa oli yhä selässään siivet ja kasvoissa kuuden jalan pituinen nenä, jota hän ei vielä ollut ennättänyt ottaa pois.

XXIV.

Matka Tyynen valtameren poikki.

Helppo on ymmärtää, mitä oli tapahtunut Shanghain tultua näkyviin. "Tankadere'n" hätämerkki oli huomattu Jokohaman laivalla. Kapteeni, nähtyään samalla hätälipun, oli laskenut kutteria kohti. Heti sen jälkeen oli Phileas Fogg maksanut "Tankadere'n" laivurille sovitun palkan, ja niin oli John Bunsby pistänyt taskuunsa 550 puntaa. Herra Fogg, Auda rouva ja Fiks olivat sitten nousseet höyrylaivaan, joka jatkoi matkaansa Jokohamaan.

Tultuaan marraskuun 14 p:nä aamulla määrättynä aikana Jokohamaan oli Mr. Fogg heti mennyt "Carnatic'ille" ja saanut siellä kuulla Mrs. Audan isoksi iloksi -- kenties omaksi ilokseen myöskin, vaikkei hän sitä osoittanut -- että Passepartout tosiaankin oli edellisenä päivänä tullut Jokohamaan.

Phileas Fogg, jonka oli illalla lähdettävä matkalle San Fransiskoon, oli paikalla mennyt haeskelemaan palvelijaansa. Mutta turhaan hän kävi sekä Englannin että Ranskan konsulivirastoissa. Käveltyään itsensä viimein uuvuksiin Jokohamaa ristiin rastiin Passepartout'ia etsiessään ei hän enää osannut paljon toivoakaan löytävänsä häntä; mutta silloin sattuma tahi kenties jonkinlainen aavistus saattoi hänet Batulcarin teatteriin. Hän ei olisi suinkaan voinut tuntea palvelijaansa tuossa kummallisessa puvussa, mutta Passepartout sen sijaan tunsi isäntänsä aivan hyvin, ja hänet huomattuaan hän ei malttanut olla liikahtamatta; sentähden katosi tasapaino, pyramidi hajosi ja -- mitä sitten tapahtui, se jo tiedetään.

Passepartout sai nyt Mrs. Audalta kuulla, kuinka he olivat tulleet Hongkongista Jokohamaan ja kuinka heillä oli ollut seurassa eräs herra Fiks.

Kuultuaan Fiksin nimen ei Passepartout ollut tietääksensäkään. Hän ei katsonut vieläkään sopivaksi kertoa isännälleen kohtauksestansa poliisimiehen kanssa. Passepartout pyysi vain anteeksi sitä, että oli vahingossa pyörtynyt oopiumista eräässä polttohuoneessa.

Mr. Fogg kuunteli tätä kertomusta sanaakaan sanomatta; sitten hän antoi palvelijallensa rahaa sopivampain vaatteiden hankkimiseksi. Tunnin kuluttua tulikin ranskalainen takaisin, ja silloin oli nenä jo poissa ja siivet samoin, eikä enää mikään muistuttanut Tingu jumalan kumartajasta.

Postilaiva, joka kulki Jokohamasta San Fransiskoon, oli "Pacific Mail Steam Company" yhtiön oma ja nimeltään "General Grant". Tämä oli iso pyörälaiva, 2,500 tonnin vetoinen, kauniisti rakennettu ja pikakulkuinen. "General Grant'illa" oli kolme mastoa, joiden purjeet hyvällä tuulella suuresti edistivät höyryn työtä. Suunnaton viputanko nousi ja laski kannen yläpuolella, toisessa päässään sylinterin mäntä, toisessa tanko, joka siirsi suoraviivaisen liikkeen pyöriväksi ja liittyi välittömästi rattaitten akseliin. Kulkien kaksitoista peninkulmaa tunnissa viipyi se ainoastaan 21 päivää Japanin ja Amerikan välillä. Phileas Foggilla oli siis syytä toivoa ennättävänsä joulukuun 2 p:nä San Fransiskoon, 11 p:nä New-Yorkiin ja 20 p:nä Lontooseen, joten hän pääsisi perille muutamia tunteja ennen määrättyä aikaa.

Laivassa oli paljon matkustajia, englantilaisia, useita amerikkalaisia, niin myös koko siirtokunta Amerikkaan lähteviä kiinalaisia ja joukko upseereja indialaisesta armeijasta, jotka käyttivät loma-aikaa maan ympäri kulkemiseen.

Merellä ei tapahtunut mitään erinomaista. Isojen rattaittensa ja mahtavain purjeittensa kannattamana keikkui laiva sangen vähän. Tyyni valtameri kantaa kunnialla nimeänsä. Mr. Fogg oli yhtä tyyni ja yhtä harvapuheinen kuin ennenkin. Nuori rouva tunsi entistä enemmän kiintymystä häneen, ja tämä kiintymys oli jotakin muuta kuin pelkän kiitollisuuden vaikuttamaa. Tuo äänetön ja pohjaltaan ylevämielinen olento herätti hänessä hänen tietämättänsäkin tunteita, joista toisella ei kumminkaan näkynyt olevan vihiä vähääkään.

Mrs. Auda harrasti muuten lämpimällä innolla herra Foggin matkan tarkoitusta. Kaikki pienimmätkin esteet herättivät hänessä rauhattomuutta. Usein hän puheli Passepartout'in kanssa, joka kyllä rivien välitse osasi lukea, mitä hänen sydämessään liikkui. Ja ranskalainen puolestaan ei lakannut kiittelemästä isäntänsä hyviä avuja, vilpittömyyttä, auliutta, arvokkaisuutta, ja sitten hän lohdutti Mrs. Audaa matkan päättymisestä. Hän sanoi, että vaikein osa tehtävätä on jo selän takana, kun kerran oli päästy kummallisista Kiinan ja Japanin maista, että nyt tullaan sivistyneihin maihin, ja että matkat rautateitse San Fransiskosta New-Yorkiin ja laivalla New-Yorkista Lontooseen ovat viimeiset vaihteet tässä matkassa maailman ympäri.

Yhdeksän päivää Jokohamasta-lähdön jälkeen oli Phileas Fogg tehnyt ummelleen puolet matkaa maapallon ympäri.

"General Grant" kulki nimittäin marraskuun 23 p:nä 180:nnen puolipäiväpiirin yli, jonka vastapuolella siis on Lontoo. Kahdeksastakymmenestä päivästä oli Mr. Fogg tosin käyttänyt 52, joten jäljellä oli vain 28 päivää. Mutta huomattava on, että herra Fogg, ollessaan, puolipäiväpiirittäin lukien, vasta puolimatkassa, oikeastaan jo oli kulkenut kaksi kolmannesta matkastansa. Muistettakoon nuo mutkat Lontoosta Adeniin, Adenista Bombayhin, Kalkuttasta Singapuriin, Singapurista Jokohamaan! Jos hän poikkeamatta olisi kulkenut 50:nettä leveyspiiriä myöten, jolla Lontoo on, ei olisi matka ollut kuin noin 12 tuhatta peninkulmaa; mutta kun kulkuyhdistykset eivät ole järjestetyt aina leveyspiirin mukaan, täytyi Phileas Foggin matkustaa enemmän kuin 26 tuhatta peninkulmaa, ja näistä oli hän marraskuun 23 p:nä jo kulkenut lähes 17,500. Mutta nyt oli matka esteetön, eikä Fikskään ollut enää hämmennystä tekemässä.

Marraskuun 23:s tuotti Passepartout'ille erityisen ilon. Lukija muistanee, että tuo itsepäinen oli tahtonut pidättää kellonsa Lontoon horisontin mukaan ja luuli, että kaikki muut kellot maailmassa kävivät väärin. Eikös sitten ollut hänellä syytä iloita, kun hän nyt, marraskuun 23 p:nä, huomasi kellonsa pitävän yhtä laivan kronometrin kanssa?

Hän oli riemuissansa, sehän on arvattava. Hän olisi kernaasti tahtonut tietää, mitähän muka Fiksillä nyt olisi ollut sanomista.

-- Semmoinen pahus, -- sanoi hän itsekseen, -- lateli mulle jos jotakin sekasotkua puolipäiväpiireistä, auringoista ja kuista! Tosiaankin, jos mokoma mies saisi tehdä mielensä mukaan, niin kylläpä ajanluvun laita maailmassa olisi niin ja näin. Olenpa varma, että aurinko viimeinkin päättää nousta ja laskea minun kelloni mukaan!...

Passepartout ei tiennyt sitä, että jos hänen kellossansa olisi ollut merkittyinä kaikki vuorokauden 24 tuntia, kuten italialaisissa kelloissa, niin ei hänellä olisi ollut vähääkään riemastumisen syytä, sillä kun laivan kellot osoittivat kello 9 a.p., olisi hänen kellonsa näyttänyt kello 9 illalla, s.o. kello 21 puoliyön jälkeen, sillä juuri niin iso on erotus ajassa Lontoon ja 180:nnen puolipäiväpiirin välillä.

Mutta vaikkapa Fiks olisi pystynytkin selittämään tätä pelkästään fyysillistä seikkaa, ei Passepartout ainakaan olisi pystynyt sitä käsittämään, ei ainakaan uskomaan. Ja sitäpaitsi, jos salapoliisi olisi tullut tässä tuokiossa hänen näkyviinsä, niin olisi Passepartout epäilemättä ryhtynyt keskusteluihin hänen kanssaan aivan toisenlaisista asioista ja ihan toisella tavalla.

Mutta missä oli nyt Fiks?

Hän oli kuin olikin "General Grant'illa".

Jokohamaan tultua oli Fiks suoraa päätä mennyt Englannin konsulin luo. Siellä hän viimeinkin oli saanut tuon vangitsemiskäskyn, joka oli kulkenut hänen perässänsä Bombaysta saakka, ollen nyt jo 40 päivää vanha. Vangitsemiskäsky oli lähetetty hänen nimellensä Hongkongista juuri höyrylaivalla "Carnatic", jossa hänen oli luultu olevan. Harmitti häntä kovastikin nyt! Vangitsemiskäskystä ei täällä enää ole mitään hyötyä, sillä herra Fogg oli jo lähtenyt pois Englannin alueilta! Nyt ei häntä saa kiinni muuten kuin luovutuskirjalla.

-- Olkoon menneeksi! -- arveli Fiks päästettyään ensimmäiset vihansa puuskat valloilleen. -- Vangitsemiskäsky ei kelpaa täällä; kelpaahan se ainakin Englannissa. Tuo konna näkyy aikovan palata isänmaahansa, luullen pettäneensä poliisin. Äläs huoli! Minä seuraan häntä aina sinne saakka! Mitä rahoihin tulee, niin suokoon taivas, että niitä edes vähänkin olisi jäljellä! Mutta matkakulunkeihin, palkintoihin, takaukseen, sakkoihin, norsun ostoon ja jos jonkinlaisiin menoihin on hän jo kuluttanut kuudetta tuhatta puntaa! No niin, onhan pankilla rahoja.

Fiks astui "General Grant'iin". Hän oli siellä Mr. Foggin ja Mrs. Audan tullessa laivalle. Isoksi ihmeeksensä hän tunsi Passepartout'inkin hänen kummallisessa, japanilaisessa puvussaan. Fiks lymysi heti kajuuttaansa välttääkseen tukalata selitystä, joka jälleen olisi pilannut koko asian. Väkeä kun oli laivalla paljon, toivoi Fiks saattavansa olla salassa vihaiselta ystävältään, mutta äkkiäpä hän eräänä päivänä sattui ihan Passepartout'in eteen.

Passepartout karkasi heti hänen kurkkuunsa sanaakaan sanomatta ja suureksi huviksi muutamille amerikkalaisille, jotka paikalla löivät vetoa, kumpiko voittaa. Salapoliisi rukka sai kestää siinä tuiman tuiverruksen, joka selvästi osoitti, ettei englantilainen boksaus maksa mitään ranskalaisen rinnalla.

Löylytettyään ystävänsä tunsi Passepartout helpotusta sydämessään. Fiks nousi varsin viheliäisessä tilassa ja katsahtaen vastustajaansa sanoi:

-- Joko päättyi nyt?

-- Päättyi täksi kertaa.

-- Minulla on jotakin sanomista teille...

-- Joko ma?...

-- Asia koskee teidän isäntäänne.

Salapoliisin kylmäverisyys oudostutti Passepartout'ia. He menivät kokkaan ja istahtivat sinne.

-- Olen nyt saanut saunan, -- sanoi Fiks. -- Hyvä. Semmoista odotinkin. Mutta kuulkaas nyt. Aina tähän hetkeen saakka olen ollut Mr. Foggin vihamies; nyt olen hänen puolellansa.

-- Vai niin, joko viimeinkin? -- huudahti Passepartout. -- Joko viimeinkin myönnätte hänen olevan rehellisen miehen?

-- En, -- vastasi Fiks tyynesti, -- minun mielestäni hän aina vaan on konna ... no mutta antakaa jo helkkarissa minun puhua suuni puhtaaksi. Niin kauan kuin herra Fogg oli Englannin alueella, vaati etuni minua pidättämään häntä, kunnes olisin saanut vangitsemiskäskyn. Minä tein kaikki voitavani. Minä yllytin hänen kimppuunsa Bombayn papit, minä juovutin teidät Hongkongissa, minä erotin teidät isännästänne, minä laitoin niin, että hän myöhästyi Jokohaman laivalta.

Passepartout kuunteli nyrkit sojossa.

-- Nyt näkyy Mr. Fogg palajavan Englantiin, -- jatkoi Fiks. -- Tehköön niin; minä seuraan häntä. Mutta sen sijaan että tähän saakka olen koettanut laittaa esteitä hänen tiellensä, olen tästä puolin yhtä innokkaasti koettava poistaa niitä. Toimeni on siis muuttunut, niinkuin huomaatte, sillä etuni vaatii nyt sitä. Sanon vielä vain, että teillä ja minulla on samat edut valvottavina, sillä vasta Englannissa saatte tietää, oletteko pahantekijän vai rehellisenkö miehen palveluksessa.

Passepartout oli tarkkaan kuunnellut Fiksin puhetta ja oli vakuutettu siitä, ettei Fiks vilpistellyt.

-- Olemme siis ystäviä? -- kysyi Fiks.

-- Ystäviä emme ole, -- vastasi Passepartout, -- mutta liittolaisia olemme, olemme niinkin. Mutta muistakaa se: jos huomaan teissä kavaltamisen yritystäkään, niin minä väännän teiltä niskat nurin.

-- Päätetty mikä päätetty, -- vastasi poliisimies tyynesti.

Yhdentoista päivän kuluttua, joulukuun 3 p:nä, laski "General Grant" San Fransiskon satamaan.

Mr. Fogg ei ollut voittanut eikä kadottanut yhtäkään päivää.

XXV.

Pikainen silmäys San Fransiskoon. Kokous siellä.

Kello 7 aamulla astuivat Phileas Fogg, Mrs. Auda ja Passepartout Amerikan mantereelle -- jos siksi sopii nimittää maallenousu-lauttaa, johon he laivasta laskeutuivat. Nämä lautat, nousten ja laskeutuen nousu- ja pakoveden mukaan, helpottavat suuresti laivain lastaamista ja purkamista. Siellä oli ankkurissa kaikenkokoisia klippereitä (amerikkalaisia nopeakulkuisia purjealuksia), höyrylaivoja kaikista maista ja noita monikerroksisia höyryaluksia, jotka kulkevat Sacramento virtaa ja sen lisäjokia myöten. Sinne asetetaan varastoon kaikki kauppatavarat, joita tuodaan tai viedään Meksikon, Perun, Chilen, Brasilian, Euroopan, Aasian ja Tyynen valtameren saarten väliä.

Passepartout, iloissansa siitä, että oli päässyt Amerikkaan, katsoi sopivaksi laskeutua lautalle taiteellisella hyppäyksellä, sitä kauniinta tyyliä. Mutta kun lautan hirret sattuivat sillä kohden olemaan mädänneitä, niin hän oli vähällä mennä lautan läpi veteen. Ranskalainen nolostui koko lailla tästä tempusta ja parkaisi niin pahasti, että suunnaton parvi pelikaaneja ja muita vesilintuja, näiden uivien laitureiden tavallisia asukkaita, pyrähti lentoon.

Maihin päästyä tiedusteli Mr. Fogg kohta, milloin juna lähtee New-Yorkiin. Sen oli määrä lähteä kello 6 illalla. Mr. Foggilla oli siis koko päivä aikaa katsella Kalifornian pääkaupunkia. Hän vuokrasi vaunut 3 dollarista (15 mk.) ja nousi niihin Mrs. Audan kanssa. Passepartout kiipesi kuskin viereen, ja niin lähdettiin International Hotel'iin.

Korkealta asemaltaan Passepartout katseli suurella uteliaisuudella tuota isoa amerikkalaista kaupunkia: sen leveitä katuja, matalia taloja suorissa linjoissa, kirkkoja ja temppelejä anglosaksilais-goottilaista tyyliä, suunnattoman suuria laivaveistämöitä, tavaramakasiineja, isoja kuin palatsit, mitkä puusta, mitkä tiilistä. Kaduilla kiiteli suurin joukoin car'eja (rattaita), omnibus'eja, raitiotievaunuja, ja laitakäytävillä vilisi amerikkalaisia ja eurooppalaisia kuin myös kiinalaisia ja hinduja -- sanalla sanoen väestö, jonka luku oli kolmattasataa tuhatta.

Passepartout oli kovin hämmästynyt kaikesta, mitä sai nähdä. Tässä nyt oli tuo sadunomainen kaupunki vuodelta 1849, rosvojen, murhapolttajain ja murhamiesten kaupunki, jonne tätä heittiöväkeä oli rientänyt kultaa kaivamaan, jossa oli pelattu kultahiedasta pistoli toisessa ja puukko toisessa kädessä. Mutta nuo "hyvät ajat" olivat olleet ja menneet. San Fransisko oli nyt suuri kauppakaupunki. Kadut leikkaavat toisiansa suorissa kulmissa suoden sijaa viheriöitseville square'ille (kävelypaikoille). Kaikkien niitten ylitse kohoili kaupungintalon korkea torni, jossa yövartiat vahtiansa pitävät. Sitäpaitsi oli siinä kiinalainen kaupunki, ikäänkuin olisi tuotu lelurasiassa Taivaan lasten valtakunnasta. Ei täällä näkynyt sombreroja (leveälierisiä hattuja), ei punaisia paitoja kullankaivajain ajoilta, ei höyhentöyhtöisiä indiaanipäähineitä; kaikkialla vain gentlemanneja silkkihatut päässä ja mustat puvut yllä, ja kaikilla niillä oli sanomaton kiire. Muutamien katujen varsilla, niinkuin Montgommery-streetin -- Lontoon Regent-street, Pariisin Boulevard des Italiens, New-Yorkin Broadway -- oli peräkkäin pitkissä riveissä komeita puoteja, joiden akkunoihin oli asetettu tuotteita ja teoksia kaikilta maailman kulmilta.

International Hotel'iin tultua tuntui Passepartout'ista niinkuin oltaisiin ihan Englannissa. Alakerrassa oli suunnattoman suuri "bar", jonkinlainen ravintola, jossa ken hyvänsä sai nauttia kuivattua lihaa, ostronisoppaa, biscuiteja ja Chester-juustoa ihan ilmaiseksi. Ei huolinut maksaa muusta kuin juomatavaroista, oluesta, portviinistä, sherrystä, jos kenen mieli sellaista teki. Tämä oli Passepartout'in mielestä oikein "kerrassaan amerikkalaista".

Pääravintola oli komea. Mr. Fogg ja Mrs. Auda kävivät pöytään, johon pikimustat neekerit kantoivat heille hienoja herkkuja pikkaraisissa astioissa.

Murkinan jälkeen meni Phileas Fogg Mrs. Audan kanssa Englannin konsulivirastoon näyttämään passiansa. Kadulla hän kohtasi palvelijansa, joka esitteli, että ennen rautatielle-lähtöä ostettaisiin muutama tusina Enfieldin pyssyjä tahi Coltin revolvereja. Passepartout näet oli kuullut puhuttavan, että siuks- ja pawnies-indiaanit joskus pysäyttävät junia ryöstääkseen matkamiehiä, aivan kuin tavalliset maantierosvot Espanjassa. Mr. Fogg arveli tuommoisen varovaisuuskeinon olevan aivan tarpeetonta, mutta jätti kumminkin palvelijansa omaan valtaan tehdä mitä parhaaksi näkee.

Tuskin hän oli astunut paria sataa askelta edemmäksi, kun kohtasi Fiksin. Poliisimies näytti peräti kummastuneelta. Mitenkä! Mr. Fogg ja hän olivat yhdessä tulleet Tyynen valtameren yli näkemättä toisiansa laivalla! Sehän ihmeellistä! Kaikissa tapauksissa ei Fiks voinut muuta kuin olla sanomattomasti iloinen kohdattuaan tämän gentlemannin, jolle hän oli niin suuressa kiitollisuuden velassa, ja koska asiansa vaativat häntä Eurooppaan, niin pitäisi hän kunnianansa saada matkustaa näin hauskassa seurassa.

Mr. Fogg vastasi kunnian olevan hänen puolellaan, ja Fiks -- joka oli päättänyt pitää silmällä kaikkia hänen askeleitansa -- pyysi saada heidän seurassansa tulla katselemaan tätä kummallista kaupunkia. Hänen pyyntöönsä suostuttiin.

Ja näin he menivät, Mrs. Auda, Phileas Fogg ja Fiks, astumaan katuja pitkin. Pian he tulivat Montgommery-streetille, jossa ihmisiä tulvaili äärettömästi. Kadulla ja sivukäytävillä vilisi ihmisiä, huolimatta vaunuista ja muista ajoneuvoista, joita lakkaamatta kulki edestakaisin. Eläviä ilmoituksia kulki väentungoksessa, lippuja liehui joka haaralla. Kovia huutoja kuului kaikkialta:

-- Eläköön Kamerfield!

-- Eläköön Mandiboy!

Tässä oli nähtävästi kokous; niin ainakin Fiks arveli ja lisäsi:

-- Parasta lienee, ettemme mene väentungokseen, ei sieltä muuta saa kuin nyrkiniskuja.

-- Niin kyllä, -- sanoi Phileas Fogg, -- ja nyrkinisku, vaikka olisikin n.s. valtiollinen, on nyrkinisku kumminkin.

Fiks katsoi velvollisuudekseen nauraa näin sukkelalle pilapuheelle. Voidaksensa paremmin nähdä ja olla suojassa tungokselta asettuivat Mrs. Auda, Phileas Fogg ja Fiks erään rakennuksen portaitten pengerrykselle. Toiselle puolen katua, hiilikauppiaan varaston ja petrolikauppiaan puodin välille, oli rakennettu suuri puhujalava, jota kohti väki näkyi liikkuvan.

Mutta mikähän kokous tämä oli? Sitä ei Phileas Fogg tiennyt sanoa. Oliko tässä valittavana korkea siviili- tai sotavirkamies, valtion kuvernööri tai edusmies kongressiin? Jotain sellaista se mahtoi olla, päättäen tuosta suuresta kiihkosta, jossa koko kaupunki näkyi olevan.

Yht'äkkiä syntyi suuri liike kansassa. Kaikki nostivat kätensä ylös. Muutamat olivat nyrkissä ja näkyivät kohouvan pudotakseen jälleen alas lujalla iskulla, kesken huutoja ja kirkumisia -- epäilemättä sangen tuntuva äänestämisen tapa. Kansanjoukko aaltoili sinne tänne, lippuja liehuteltiin, ne katosivat hetkiseksi ja ilmaantuivat jälleen, mutta aivan repaleisina. Väen aaltoileminen läheni aina portaille saakka, päitten kohotessa ja laskeutuessa aivan kuin aallot äkkinäisen vihurin noustua. Mustain hattujen luku väheni vähenemistään, ja suurin osa niistä näkyi kutistuneen pienemmäksi entistänsä.

-- Nähtävästi on tämä joku valtiollinen meeting (kokous), -- sanoi Fiks, -- ja toimeenpantu kaiketi hyvinkin tärkeän asian tähden. En yhtään kummastelisi, jos jälleen nousisi Alabama-juttu, vaikka se onkin ratkaistu.

-- Saattaa olla, -- sanoi Mr. Fogg kuivasti.

-- Kaikissa tapauksissa, -- jatkoi Fiks, -- on tässä kaksi riitapuolta, the honourable Kamerfieldin ja the honourable Mandiboyn.

Mrs. Auda, nojaten Phileas Foggin käsivarteen, katseli kummastellen tuota pauhaavata joukkoa. Fiks kyseli paraillaan lähellä seisovilta syytä tähän meluun, mutta samassa alkoi entistä suurempi liike. Eläköön-huudot ja sättimiset kasvoivat entistä hurjemmiksi. Lipunvarret muuttuivat tappeluaseiksi. Ei käsiä missään, pelkkiä nyrkkejä vain. Pysähtyneiden vaunujen katoilta annettiin iskuja puoleen ja toiseen. Heittoaseina käytettiin mitä sattui. Kenkiä ja saappaita lenteli ilmassa; kuuluipa pari revolverinkin laukausta pamahtavan niin kansallisesti ja kodikkaasti.