Part 1

MAAMME KIRJA

Kirj.

Z. Topelius

Paavo Cajanderin suomennos

Ennen myöhemmän ajan lisäyksiä.

Teoksen teksti pohjautuu lähinnä 16. suomenkieliseen painokseen, joka ilmestyi 1899 noin vuosi Topeliuksen kuoleman jälkeen.

SISÄLLYS:

Ensimmäinen luku: Maamme.

1. Aamulaulu. 2. Koti. 3. Isänmaa. 4. Maasi. 5. Kuninkaan lahjat. 6. Hädän hetkenä. 7. Maa ja kansa. 8. Meidän maamme ja maailma. 9. Merimiehen ikävöiminen kotiinsa. 10. Maamme alku. 11. Meren neito. 12. Itämeri. 13. Ahvenanmaan laulu. 14. Suomen ylängöt ja laaksot. 15. Maakunnat. 16. Lapin tunturit. 17. Inarinjärvi. 18. Lappiovuara ja Aavasaksa. 19. Oulunjoki. 20. Kallankari. 21. Isokyrö. 22. Satakunnan rannikko. 23. Elämä Ahvenanmaalla.. 24. Maan vieremiä Uskelassa. 25. Kuusiston linnan rauniot. 26. Hankoniemen majakka. 27. Pyynikki, Nokiankoski ja Kyröskoski. 28. Paikkarin torppa. 29. Suomen erämaita. 30. Päijänteen vesistö. 31. Saimaa. 32. Punkaharju. 33. Imatra. 34. Luonnonmullistus. 35. Laatokka. 36. Suomen ilmasto. 37. Kirkkaalla jäällä. 38. Kesäyön kirkkaus. 39. Joutsen. 40. Ilmanennustamisesta. 41. Pyterlahden graniittilouhimo. 42. Ruskealan marmorilouhimo. 43. Suomen rauta. 44. Lapin kulta. 45. Kasvien leviäminen. 46. Metsä. 47. Kulovalkea. 48. Pelto ja niitty. 49. Hallayö. 50. Kärsivällisyys. 51. Syötävät sienet. 52. Puutarhoista ja kasvitarhoista. 53. Ystäviä ja vihollisia. 54. Suomalainen hevonen. 55. Karja. 56. Suomalaisia paimenlauluja.

Toinen luku: Kansa.

57. Mathias Aleksanteri Castrén. 58. Suomen kansaheimo. 59. Permalaiset. 60. Vatjalaisia kansanlauluja. 61. Lappalaiset. 62. Lappalaisen poro. 63. Lappalaisia kansansatuja. 64. Päiviön suku. 65. Lappalaisia kansanlauluja. 66. Lappalaispojan laulu. 67. Virolaiset. 68. Virolaisten Kalevipoeg. 69. Virolaisia kansanlauluja. 70. Suomen kansa. 71. Matti. 72. Suomen kieli. 73. Lippo ja Tapio. 74. Kettu ja jänis. 75. Kansantarinoita jättiläisistä. 76. Yhtymyksiä jättiläisten kanssa. 77. Leikkisatuja. 78. Suomalainen kansanrunous. 79. Suomalaisia kansanlauluja. 80. Suomalaisia sananlaskuja. 81. Suomalaisia arvoituksia. 82. Kansanluulo ja taikausko. 83. Karjalaiset. 84. Savolaiset. 85. Kaksi runoseppää. 86. Hämäläiset. 87. Karhunampuja Martti Kitunen. 88. Suomenruotsalainen väestö. 89. Ruotsinkieli. 90. Saaristolan asukkaat Lounaisessa Suomessa. 91. Uusmaalaiset. 92. Pohjalaiset. 93. Venäläiset Suomessa. 94. Muut, jotka ovat Suomeen muuttaneet.

Kolmas luku: Suomalaisten pakanalliset jumalat ja sankarisadut.

95. Pakanallisten suomalaisten jumalat. 96. Kalevala ja Elias Lönnrot. 97. Maailman luomisesta. 98. Maanviljelyksen alku. 99. Tulen synty. 100. Raudan synty. 101. Väinämöinen ja Joukahainen. 102. Väinämöisen ensimmäinen Pohjolan matka. 103. Ilmarinen takoo Sammon. 104. Lemminkäisen seikkailuja. 105. Lemminkäisen surma. 106. Väinämöinen Tuonelassa. 107. Ilmarinen saapi Pohjolan neidon. 108. Tarina Kullervosta. 109. Sota Sammosta. 110. Väinämöisen laulu. 111. Sota valosta. 112. Väinämöinen ja Jeesus-lapsi.

Neljäs luku: Kertomuksia Suomen katoliselta ajalta.

113. Kivikauden kansa. 114. Suomalaiset pakanuuden ajalla. 115. Ruotsalaiset. 116. Kuningas Eerik Pyhä. 117. Ensimmäinen ristiretki Suomeen. 118. Kuningas Eerik ja Henrik piispa. 119. Henrik piispan kuolema. 120. Tuomas piispa. 121. Kristinuskon tulo Hämeeseen. 122. Karjalaiset kastetaan. 123. Venäjän valtakunnan alku. 124. Matti Kurki ja pirkkalaiset. 125. Miten erämaat tulivat asutuiksi. 126. Hemming piispa. 127. Kalmarin unioni. 128. Piispa Maunu Tavast. 129. Katolinen oppi. 130. Turun tuomiokirkko. 131. Naantalin luostari. 132. Suomen neljä säätyä. 133. Viipurin pamaus. 134. Kristian tyranni. 135. Kustaa Vaasa. 136. Junkkeri Tuomas ja Eerik Fleming. 137. Piispa Arvid Kurki.

Viides luku: Kertomuksia Suomen sotaisilta ajoilta.

138. Lutherin uskonpuhdistus. 139. Kustaa kuninkaan hallitus. 140. Piispa Mikael Agricola. 141. Suomen herttua Juhana. 142. Eerik kuningas ja suomalaiset. 143. Kaarina Maununtytär. 144. Pontus De la Gardie ja hänen aikansa. 145. Klaus Fleming ja Nuijasota.. 146. Kaarle herttua ja Arvid Stålarm. 147. Juhana Fleming. 148. Kuningas Kaarle IX. 149. Sigfrid Forsius. 150. Kuningas Kustaa Aadolf. 151. Suomalaiset Demminin luona. 152. Breitenfeldin taistelu. 153. Suomalaiset Wiirtzburgin luona. 154. Meno Lech-virran poikki. 155. Liitzenin taistelu. 156. Kristiina kuningatar ja kolmikymmenvuotisen sodan loppu. 157. Kreivin aika ja Turun akatemia. 158. Kuningas Kaarle X Kustaa ja Arvid Wittenberg. 159. Kuningas Kaarle XI:n aikakausi. 160. Suuret nälkävuodet. 161. Kaarle kahdestoista ja Narvan taistelu. 162. Retki Pultavaan. 163. Viipurin valloitus. 164. Napuen taistelu. 165. Kajaanin linna ja kivekkäät. 166. Tapani Löfvingin seikkailut. 167. Isonvihan aika. 168. Kuningas Kaarle XII:n muisto.

Kuudes luku: Kertomuksia Suomen uudemmalta ajalta.

169. Uudenkaupungin rauha ja vapauden aika. 170. Arvid Horn ja Suomen toipuminen. 171. Lappeenrannan taistelu. 172. Hyödyn aikakausi. 173. Kuningas Kustaa III. 174. Anjalan liitto. 175. Porrassalmen taistelu. 176. Kuningas Kustaan kuolema. 177. Kustaa Mauri Armfelt. 178. Henrik Gabriel Porthan. 179. Frans Mikael Franzén. 180. Vuoden 1808 sota. 181. Kaarle Juhana Adlercreutz. 182. Haminan rauha. 183. Vänrikki Stoolin tarinat. 184. Sotilaspoika. 185. Keisari Aleksanteri I ja Porvoon valtiopäivät. 186. Suomi jälleen yhdistettynä. 187. Turun palo. 188. Yliopiston riemujuhla v. 1840. 189. Keisari Nikolai ja Itämainen sota. 190. Keisari Aleksanteri II ja Helsingin valtiopäivät v. 1863. 191. Maamme laki. 192. Maamme kaupungit ja pääkaupunki. 193. Yhteiskunta ja hallitus. 194. Yhteydet ja liikenne. 195. Maamme vaurastuminen. 196. Kirkko ja koulu. 197. Runoilijat ja taiteilijat. 198. Suonion Kotimaan virsi. 199. Kotiintulo koulusta. 200. Isänmaan virsi.

ENSIMMÄINEN LUKU.

Maamme.

1. Aamulaulu.

Tuhansin rannoin raikkahasti heräjä, armas synnyinmaa! Heräjä, aamu hehkuvasti jo ilmain äärell' aukeaa! Jo väistyy talves pitkä yö, valosi voitonhetki lyö. Tuhansin rannoin raikkahasti heräjä, armas synnyinmaa!

Kuin kukkaranta aamun heloon, heräjä uuteen aikahan, sill' elon huomen kutsuu eloon ja voittaa varjot kuoleman! Sa kasva kallein muisteloin, työn kunnoin, aattein avaroin! Kuin kukkaranta aamun heloon, heräjä uuteen aikahan!

Kuin kaste aamun tuuliin, sulta kadotkoot kaihon kyyneleet! Luo vihannoimaan vilu multa, luo kukkiin posket kelmenneet! Kaikk' kevään silmut auetkoot! Ja mielet, toiveet tointukoot! Kuin kaste aamun tuuliin, sulta kadotkoot kaihon kyyneleet!

Viel' uhkaa soilla usmat hallan, vaan öiset haamut häädä pois ja turvaa voimaan Kaikkivallan ajalla kalliin aamukois! Sanasta rintakilpes saa ja vahva Herrass' ole, maa! Viel' uhkaa soilla usmat hallan, vaan öiset haamut häädä pois!

Sa maani nuori, armas, herää! Jo virkoo, sinivetten vyö! Jo tervehtäen päivän terää sun lintus laulaa, aaltos lyö. Heräjä tuulten soitteloon, valohon, aamuun, aurinkoon! Sa maani nuori, armas, herää! Jo virkoo, sinivetten vyö!

2. Koti.

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.

Suom. sananl.

Tämä kirja kertoo Suomesta. Tämä kirja kertoo isänmaasta. Mikä on Suomi? Maa monien maiden joukossa. Mikä on isänmaa? Se on meidän suuri kotimme.

Minulla on pieni koti, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta paikkaa maan päällä. Isäni taloa en saata milloinkaan unhottaa. Siellä olen kotonani, siellä parhaiten viihdyn. Enköpä tuntisi tietä ja veräjätä! Enköpä taloa ja tupaa muistaisi! Kaikki on siellä minulle perin tuttua. Näitä portaita olen niin monasti astunut. Tämän oven olen niin monasti avannut. Ikkunasta olen pihalle katsellut. Takkavalkean ääressä olen lämmitellyt. Pöydässä olen syönyt. Vuoteessa olen maannut. Jokaisen istuimen tunnen, jokaisen kiven ja polun. Siellä en eksyisi, en yön pimeydessäkään.

Usein olin mukana, kun hevosia kaivolla juotettiin. Usein saatoin lehmiämme laitumelle. Usein Mustille nauroin, kun se oravata haukkui. Muistan vielä pihlajan, marjoista punertavana, ja koivun, jossa leppäkerttu lauleli. Kesällä olen aholla mansikoita poiminut. Talvella olen siellä mäkeä laskenut. Silloinpa oli iloa, kun järvestä jää suli ja pääsimme veneellä soutelemaan. Syksyllä taas kuin lintuset liitelimme eteenpäin kirkkaalla jäällä.

Vähätpä siitä, onko kotini ollut rikas vai köyhä. Olen siellä elänyt onnellisena. Siellä on ollut lämmin ja hyvä olla, vaatetta ja ruokaa, hoitoa ja rakkautta olen siellä saanut. Siellä olen lapsesta asti kasvanut. Siellä on isäni työtä tehnyt, siellä on äitini kauniita laulujaan laulanut. Iltaisin maata pannessamme kuulin äitini rukoilevan. "Hyvä Jumala", sanoi hän, "tee lapsestani hyvä ihminen! Sinä, meidän taivaallinen isämme, anna meidän aina olla uskollisina lapsinasi!" Ja sitten hän opetti minulle tuon kauniin rukouksen: "Jumal', lasten ystävä..."

Niin, tiedän sen, että kaikki hyvyys on taivaallisen Isäni antama lahja. Ja hänen hyviä ja siunattuja lahjojansa on tuo armas kotikin. Siitä tahdon häntä kiittää ja ylistää kaiken elinaikani.

Näinhän siis kyllä tiedän rakastaa tuota pientä kotiani. Mutta en oikein vielä ymmärrä, miten rakastaa sitä suurta kotia, jota sanotaan isänmaaksi. Paljonhan siellä on toisin kuin meillä kotona. Tiet ovat toisenlaiset, talot ovat toisenlaiset, ihmiset ovat toisenlaiset. Saatanhan eksyä siellä, missä en ikinä ole ollut. Kukaan ei minua siellä tunne enkä minäkään ketään tunne. Kuinka saatan vierasta maata rakastaa! Kuinka saatan olla onnellinen, iloinen ja tuttavallinen vierasten ihmisten luona!

Niin vain, kotini kyllä tunnen; mutta mikä on isänmaani!

3. Isänmaa.

Älä siirrä ikivanhaa rajaa, jonka isäsi ovat tehneet!

Salom. sananl. 22: 28.

Eräänä aamuna seisoin korkealla tikapuilla, jotka oli pystytetty tupamme katonräystään nojalle. Siitä saatoin katsella kauas ympärilleni. Etäällä meidän talostamme näin toisia taloja. Etäällä meidän syöttömaastamme näin niittyjä, peltoja, teitä, vuoria, metsiä ja järviä. Tiesin kyllä maailman suureksi, mutta näin suureksi en sitä luullut. Ja taas juolahti mieleeni tuo kummallinen ajatus, että tämä kaikki on muka _meidän_ maamme, _meidän_ suuri kotimme.

Kapusin tikapuilta maahan. Äitini oli vastikään lampaansa kerinnyt ja istui nyt portaiden edustalla, erotellen valkeita villoja kopassa mustista. Kysyin häneltä: "Onko kaikki tämä maa, niin kauas kuin silmä näkee, meidän isänmaamme?"

Äiti sanoi: Istu tähän viereeni, niin sanon sen sinulle. Kaikki tämä maa, jonka tässä näet, ja vielä paljon sen lisäksi, on Suomenmaata. Ennen isääsi asuivat hänen isänsä ja esi-isänsä ei yksin tässä talossa, vaan monissa muissa taloissa ja monissa eri osissa maatamme. Tämä maa oli heidän, ja senvuoksi tämä maa on meidän isäimme maa, jonka me, heidän lapsensa, olemme perinnöksi saaneet. Täällä he ovat eläneet, työtä tehneet, iloinneet ja kärsineet kauan ennen meitä. Täällä he ovat kuolleetkin ja makaavat maassa haudattuina. Elleivät nämä meidän isämme olisi niin kärsivällisesti työtä tehneet, niin olisi meidän maamme nyt leivätön erämaa. Elleivät he olisi vaeltaneet Jumalan pelossa ja lapsiansa kasvattaneet totiseen Jumalan tuntemiseen, niin me olisimme nyt sokeita pakanoita. Elleivät he olisi lapsilleen opettaneet hyödyllisiä tietoja, olisimme me nyt tietämättömiä metsäläisiä. Elleivät he olisi maata vihollisten väkivallalta suojelleet, niin ei meillä olisi nyt lakia, ei oikeutta eikä vapautta. Sillä tämä maa on paljon kovaa kärsinyt kylmän ilmanalansa tähden ja paljon väkivaltaa vierailta kansoilta. Mutta tämä maa oli isillemme hyvin rakas, jopa niinkin rakas, että he sen hyväksi uhrasivat vaivannäkönsä, ajallisen onnensa, sydänverensä ja henkensä.

Siksi tulee meidän aina olla isillemme kiitolliset ja pitää heidän muistoansa kunniassa. Meidän tulee kunnioittaa heitä niin kuin isää ja äitiä, jotta menestyisimme ja kauan eläisimme siinä maassa, jonka Jumala on meille antanut. Meidän pitää aina kokea olla isillemme kelvolliset, niin etteivät heidän kuolemattomat henkensä surren ja häveten katsoisi alas kelvottomiin lapsiin. Sitä maata, jota he ovat viljelleet ja kaunistaneet, pitää meidänkin kaunistaa ja viljellä. Sitä maata, jota he ovat niin hellästi rakastaneet ja kuolemaan saakka puolustaneet, pitää meidänkin rakastaa ja puolustaa heidän tavallansa.

Eikä heidän tähtensä ainoastaan, vaan meidän itsemmekin tähden. Sillä tämän maan on Jumala meille sitä varten määrännyt, että se meille antaisi kaikkea, mikä meille maan päällä on välttämätöntä ja tarpeellista. Se antaa meille vaatetta ja leipää, työtä ja palkkaa, ystäviä ja turvaa. Se kasvattaa meitä Jumalan pelkoon ja kaikkiin inhimillisiin avuihin. Se opettaa meitä kirkkonsa ja koulujensa kautta. Se suojelee meitä hallituksellaan ja laeillaan, ettei kukaan saa tehdä meille vääryyttä. Se on meille apuna kaikissa hyvissä ja hyödyllisissä toimissa. Se antaa meille eläessämme asunnon ja kuoltuamme haudan. Senhänvuoksi tämä maa on meidän suuri kotimme. Tämän maan hyväksi tulee meidän uskollisesti työtä tehdä ja, jos Jumala niin tahtoo, kunnialla kuolla.

Muista aina Jumalan antaneen meille tämän maan omaisuudeksemme, jotta se täyttäisi tarkoituksensa, maailmassa ja hänen tahtonsa toteutuisi niin maan päällä kuin taivaassa! Sillä Jumalan oli tämäkin maa ja kaikki, mitä siinä on. Meidän tulee tili tehdä siitä, millä tavalla olemme Jumalan lahjaa käyttäneet. Hän on kerran sanova jokaiselle meistä: "Minä olen sinut pannut taloni hoitajaksi ja tämän maani haltijaksi. Kuinka olet hoitanut taloani? Kuinka olet maatani hallinnut?" -- Mitä vastaamme Herralle? Hän, joka julistaa kaikille vanhurskaan tuomionsa, on meissä näkevä ainoastaan syntiä ja puutetta. Mutta vielä ollessamme hänen taloudenhoitajinansa meidän tulee rukoilla häntä, että hän antaisi meille oikein lujan, oikein uskollisen ja alati alttiin rakkauden isänmaatamme kohtaan, niin että tämä maa kukoistaisi hänen kaikkivaltiaassa suojassaan ja julistaisi hänen kiitostansa sukupolvesta sukupolveen.

4. Maasi

Laps Suomen, valoon nostaos ilolla nuori katsantos kunnailtas kasteisilta. Vapaasti loitos silmäs luo; sun, katsos, kaunis maa on tuo!

Et muiden armost' elä vaan, et ole vieras päällä maan, on jalallasi pohja; perinnön sait, mi vaatii työs ja valppaan varjelusi myös.

Niin, silmän siintämättömiin, etäisten ilmain hämäriin, taa teitten nimetönten, tienooseen tietymättömään, sait Luojaltas maan kaiken tään

Sun, sun tuo meri vapaa on, tuo vallaton ja rajaton, ja kaikki sinijärvet, ja kaikki virrat kuohuvat ja kaikki purot armahat;

ja vaarat päivänpaisteiset ja kedon tähkät, kukkaset, ja kaikki tummat metsät ja salot, saaret, niityt, haat ja talven hanget, kesämaat;

tiet, kylät, torit, kaupungit, loistöllit, hovit kaunihit ja kaikki, jotka niissä turvaavat Luojan apuhun, ne kansas on, ne ovat sun.

Ken on niin rikas, kellä maa niin ihana on puolustaa ja armastaa kuin sulla? Sen rakas Luoja sulle soi ja rakastettavakses loi.

Laps' Suomen, kasva siinä vaan kuin nuori koivu puistossaan ja sille henkes uhraa, pyhitä työs ja sydämes sun maalles, maalle isies!

5. Kuninkaan lahjat.

Minä sanoin: Mitenkä voimme tehdä työtä koko maamme hyväksi? Emmehän saata kaikkialle matkustaa ja joka paikassa työtä tehdä. Ja miksikä muille palkatonta työtä tekisimme?

Äitini sanoi: Oli kerran kuningas; hänellä oli kaksi palvelijaa, Autio ja Päiviö. Kuningas sanoi heille: "Te olette ravakoita työmiehiä, minä annan teille kummallekin kaistaleen maata". Ja hän antoi Autiolle kauniin, hedelmällisen maan, jossa oli viljavat vainiot, sinertävät järvet, komeat metsät. Mutta Päiviölle hän antoi hedelmättömän erämaan, joka oli täynnä soita.

Molemmat miehet alkoivat tehdä työtä. Autio ajatteli: tämä on hyvää maata; tästä tahdon rikastua, muut tulkoot sitten toimeen, miten voivat. Sitten hän kaatoi ja poltti metsät, kylvi tuhkaan siementä ja leikkasi siitä viljan toisensa perästä, kunnes oli maasta imenyt kaiken mehun. Samaten hän riisti järvet tyhjiksi ja otti niistä kaikki kalat. Ja hänestä tuli vähäksi aikaa rikas mies, mutta kun maassa ja vedessä ei enää ollut mitään otettavaa, tuli hän köyhäksi, hänen lapsensa tulivat kerjäläisiksi, ja maa jäi autioksi.

Päiviö ajatteli: tämä maa on karua ja hedelmätöntä; tahdon tehdä sen hedelmälliseksi. Hän ojitti suot, kynti maat, perkasi metsät ja hoiti kalavetensä. Se oli pitkällistä, vaivalloista, monien kärsimysten ja puutteiden alaista työtä, mutta viimein tuli kuitenkin palkinto. Päiviö kokosi riistaa latonsa täyteen, hänen lapsensa saivat perinnökseen hedelmällisen tilan, ja maa kukoisti.

Monien vuosien kuluttua kuningas sattui kulkemaan näissä valtakunnan osissa. Tultuaan Aution asunnon lähelle hän kysyi: "Eikö tämä maa ennen ollut kaunista ja viljavaa? Kuka sen on tehnyt näin rumaksi ja autioksi?" Palvelijat sanoivat hänelle: "Sen on Autio tehnyt." Ja taas kysyi kuningas, tultuaan lähelle Päiviön asuntoa: "Eikö tämä maa ennen ollut jylhää ja hedelmätöntä? Kuka sen on tehnyt näin kauniiksi ja viljavaksi?" Palvelijat sanoivat: "Sen on Päiviö tehnyt." Silloin kuningas sanoi Autiolle: "Sinä ahne ja kehno palvelija, enkö sinulle runsasta lahjaa antanut siksi, että työlläsi minua ylistäisit ja tekisit monta tulevaista sukupolvea onnelliseksi? Katso, tuo on sinun työtäsi!" Ja hän ajoi sen ahneen palvelijan häpeänalaisena pois valtakunnastaan. Mutta Päiviölle hän sanoi: "Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, minä annoin sinulle halvan lahjan, mutta sinä olet minua ylistänyt rakkaudellasi ja työlläsi, tulevaisten sukupolvien iloksi. Tule, minä annan sinulle vielä paljon rikkaamman maan; sinä saat olla minun uskollisimpana ystävänäni ja kansalleni esikuvana." [Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Matt. 25: 21.]

"No niin", sanoi äitini, "miltä sinusta näyttävät nämä kaksi miestä? Kumpi heistä on paremmin hoitanut lahjaa?"

Minä sanoin: "Päiviö."

"Oikein sanoit", vastasi äitini. "Autio ajatteli vain itseänsä eikä huolinut muusta kuin omasta voitostaan. Senvuoksi hän sai häpeällä ja häviöllä maasta lähteä. Päiviö ajatteli jälkeentulevaisten onnea ja teki työtä isänmaansa hyväksi. Siitä hän itse vanhoilla päivillään nautti iloa ja kunniata, ja hänen maansa hyötyi. Hullu on se, jonka huolena on vain hetken voitto; viisas ajattelee tulevia päiviä. Monta, monta vuotta jälkeenpäin, kun nämä molemmat miehet olivat jo kauan olleet kuolleina, osoittivat ihmiset tuota autioksi tullutta maata ja sanoivat: 'Tuon on Autio tehnyt.' Ja samoin he osoittivat tuota viljavaa maata ja sanoivat: 'Tämän on Päiviö tehnyt.' Kumpi näistä kahdesta miehestä on jälkimaailmalle jättänyt paremman muiston?"

Minä sanoin: "Päiviö."

"Tee siis niin, kuin hän teki!" sanoi äiti. "Joko maata kynnät tai merellä purjehdit tai käsilläsi työtä teet tai taloutta hoidat tai tiedoilla hyödytät tai jollakin muulla kunniallisella tavalla leipäsi ansaitset, niin katso, että teet hedelmälliseksi sen, mikä ennen oli autiota! Katso, että jälkeesi jätät jotakin parempaa kuin se, minkä itse sait haltuusi! Kun näin teet, niin teet työtä maasi hyödyksi. Ei mikään työ ole niin vähäarvoista, ettei se Jumalalle kelpaisi tai isänmaata hyödyttäisi. Mutta se on tehtävä rakkaudella ja uskollisella ahkeruudella. Kun hyvä työntekijä kuolee ja hänen nimensä unohtuu, jäävät hänen työnsä hedelmät hänen jälkeensä. Kaikki, mikä hyvänä ja hyödyllisenä nyt meitä ilahduttaa ja hyödyttää, on tulos monien tuhansien ennen meitä eläneiden työstä. Me siunaamme heitä, tuntemattomissa haudoissaan makaavia. Mutta ahnas työntekijä ei jätä jälkeensä mitään. Hän on tehnyt työtä omaksi voitokseen eikä kuitenkaan voi ottaa saavutuksiansa mukanaan hautaan. Mitä varten hän on elänyt?"

6. Hädän hetkenä.

Minä sanoin: "Pitääkö minun paljonkin rakastaa isänmaatani?"

-- "Paljon", sanoi äitini. "Enemmän kuin kotiasi ja kaikkea omaasi. Enemmän kuin koko maallista onneasi, enemmän kuin henkeäsikin. Mutta ei enempää kuin Jumalaasi, kunniaasi ja omaatuntoasi."

Sitä en ymmärtänyt. Ymmärsin nyt kyllä, kuinka ihminen saattaa tehdä työtä muunkin kuin oman hyödyn vuoksi. Mutta kohtuutonta ja kovaa minusta oli panna kaikki alttiiksi sen maan puolesta, joka ei ole minun yksin, vaan monen muunkin oma. Miksi juuri minun pitäisi panna omaisuuteni tai henkeni alttiiksi, koska on niin paljon muita, jotka saattavat sen tehdä minun sijastani? Olkoon tämä heidän asiansa; mitä se minuun koskee?

Muutamana päivänä sen jälkeen äitini seisoi kosken partaalla vaatteita huuhtomassa. Oli satanut, ja kivet olivat liukkaita. Äitini jalka luiskahti, ja hän putosi veteen; virta vei hänet mukanaan; en koskaan sitä unhota. Paljon ihmisiä seisoi rannalla; kaikki olivat hämmästyksissään, mutta yksikään ei voinut neuvoa eikä auttaa. Minä olin vain heikko lapsi; mutta seisoa siinä neuvotonna ja nähdä äitini kuolevan -- en, sitä en saattanut. Siinä oli airo; -- minä sieppasin sen ja juoksin veteen. Tuskin tiesin, mitä tein. Koski pauhasi ja oli viedä minut mukanaan, mutta ennätin kurottaa äidilleni airon, ja me pääsimme onnellisesti rantaan.

Silloin äitini otti minut kosteaan syliinsä ja suuteli minua rakkaasti. "Miksi sinä uskalsit henkesi minun tähteni?" kysyi hän. "Seisoihan siellä rannalla monta muuta. Miksi juuri sinä panit itsesi minun tähteni alttiiksi? Eikö joku muu olisi saattanut sitä tehdä sinun sijastasi?"

Minä sanoin: "Sitä en ajatellut. Kuinka olisin saattanut nähdä sinut hädässä ja olla sinua auttamatta? _Täytyihän_ minun uskaltaa henkeni sinun tähtesi."

Silloin äitini hymyili kyyneleet silmissä ja sanoi: "Aivan niin, täytyihän sinun kuulla Jumalan ääntä. Ja samoin on laita, jos isänmaasi on hädässä. Et sinä silloin noita monia muita ajattele. Jumalan ääni sydämessäsi sanoo, että sinun arvelematta täytyy juosta koskeen. Oi lapseni, kun se ääni kutsuu, kun isänmaasi sinua tarvitsee, älä epäröi, vaan ole rohkea ja pane kaikki alttiiksi velvollisuutesi tähden. Niin ovat tuhannet, monet tuhannet ennen sinua tehneet. He ovat kuulleet kosken pauhaavan ja itse seisoneet kuivalla rannalla. He ovat vauraina ja turvassa eläneet kaukana vaarasta, kun etäinen osa heidän maatansa on joutunut hätään. Eivät he kuitenkaan ole epäröineet. He ovat reippaasti lähteneet vaaroihin ja taisteluun; he ovat mielellään antaneet viimeisen roponsa, lapsensa ja itsensä tuolle suurelle, yhteiselle, rakastetulle äidilleen, isänmaallensa. Ja joko he ovat sotaan sortuneet tai, kuten sinä, voitollisina palanneet, -- koskaan he eivät ole katuneet urhoollista uhrautumistaan tai kunniallista taisteluansa. Ne vain, jotka hädän hetkenä ovat maansa jättäneet, nuo uskollisen äidin pelkurit, laiskat ja petolliset lapset, he eivät sen jälkeen koko elinaikanaan ole saaneet nauttia iloa ja rauhaa. Heidän maanmiestensä halveksiminen, heidän oma häpeänsä ja omantunnon soimaukset eivät ole heille suoneet lepoa. He ovat taistelua karttaneet ja saaneet taistelun omaan sydämeensä. He ovat rauhaa etsineet ja saaneet iäisen rauhattomuuden. Se, joka henkeänsä rakastaa enemmän kuin velvollisuuttaan ja kunniaansa, se rakentaa majansa heikolle jäälle, ja virta hänet nielee."

"Oi lapseni, uhraa oma etusi uljain mielin! Silloin on totisesti Jumala siunaava rehellisen tahtosi, ja sinä tulet rakkaan isänmaasi kelpo lapseksi."

7. Maa ja kansa.

Nyt sen ymmärrän.