Part 25

Nämä junaretket olivat noiden huolettomina eläjien viimeinen ajankuluke; vielä vuosi sitten ei kukaan ollut niistä kuullut, ja nyt viisikymmentä seuruetta jätti joka kuukausi New-Yorkin. Saattoi nähdä tusinan verran näitä hotellijunia yhdellä kertaa Palmurannikolla; muutamat ihmiset elivät kiskojen päällä yhtämittaa ja he olivat rakentaneet erityiset raiteet miellyttäviin paikkoihin joka paikkaan, minne pysähtyivät. Muuan mies oli rakennuttanut jättiläismäisen rautatie-automobiilin, joka oli oinaan muotoinen ja jossa oli sijaa kuudellekymmenelle henkilölle. Prenticen junassa oli neljä vaunua, yksi niistä "kirjastovaunu", joka oli päällystetty St. Iagon mahongilla, ja varustettu ilmatorvijärjestelmällä. Myöskin löytyi siinä kylpyhuoneet, parturisalonki, ja pakaasivaunu, jossa oli kaksi automobiilia tutkimusretkien tekemistä varten.

Mrs Winnien kohtauksen jälkeen Oliver oli ilmeisesti päättänyt, että hänen veljensä oli yksi vihityistä. Kohta sen jälkeen salli hän hänen vilaukselta nähdä sitä puolta elämästään, johon lauluissa poikamiehen päivällisillä oli viittailtu.

Oliver oli aikonut ottaa Betty Wymanin teatteriin; mutta Bettyn isoisä oli tullut aivan odottamatta kotia Länneltä, ja niin tulikin Oliver ja otti hänen sijaansa veljensä.

"Olin aikonut valmistaa hänelle kepposen", sanoi hän. "Me menemme katsomaan yhtä vanhaa rakastettuani."

Se oli käännös eräästä ranskalaisesta huvinäytelmästä, jossa aviolliset uskottomuudet kahden parin välillä olivat aiheena moneen onnettomuuteen. Yksi esiintyvistä henkilöistä oli kamarineitsyt, joka oli rakastunut kauniiseen nuoreen soturiin, mutta jota toisen avioparin mies ajoi takaa. Se oli pienempi osa, mutta nuoressa tytössä, joka sitä näytteli, oli niin paljon suloutta, ja hänen naurunsa oli niin iloinen, että hän teki osastaan varsin huomattavan. Kun näytös oli ohi, kysyi Oliver häneltä, kenen näyttelemisestä hän piti enimmän, ja hän mainitsi nuoren tytön nimen.

"Tule, niin minä esitän sinut hänelle", sanoi Oliver.

Hän avasi erään oven, joka oli heidän aitionsa vieressä. "Kuinka voitte, Mr Wilson?" kysyi hän nyökäyttäen päätään eräälle herralle, joka iltapuvussa seisoi siinä lähellä. Sitten kääntyi hän seurusteluhuoneihin ja kulki alas käytävää ja koputti muutaman oven päälle. Ääni huusi, "Sisään", ja Oliver avasi oven; ja he astuivat pienen pieneen huoneeseen, jossa vaaterippeitä makasi huiskin haiskin ympäri laattialla ja tuoleilla, ja tyttö, korsetteihin ja aluspaitaan puettuna istui peilin ääressä. "Halloo, Rosalie", sanoi hän.

Ja tyttö pudotti puuteriviuhkansa, ja hypähti huudahtaen seisomaan -- "Ollie!" Silmänräpäystä myöhemmin oli hän jo kietonut käsivartensa hänen kaulansa ympäri.

"Oo sinua kurjaa olentoa", huusi hän. "Minkä tähden sinä et enää tule minun luokseni? Etkö saanut kirjeitäni?"

"Sain muutamia", sanoi hän. "Mutta minä olen ollut ahkera. Tämä on minun veljeni, Mr Allan Montague."

Toinen nyökkäsi päätään Montaguelle ja sanoi, "Kuinka voitte?" -- mutta ei päästänyt irti Oliverista. "Minkätähden et tule minun luokseni?" huudahti hän.

"Kas, kas nyt!" sanoi Oliver nauraen hyvätuulisesti "Olen tuonut veljeni mukanani, niin että sinun tulisi käyttäytyä siivolla."

"Minä en välitä veljestäsi!" huudahti tyttö, kääntämättä häneen edes toista kertaa katsettaan. Sitten työnsi hän Oliverin eteensä ja katseli häntä kasvoista kasvoihin käsivarsiensa etäisyydeltä. "Kuinka voit olla niin julma minulle!" kysyi hän.

"Sanoinhan sinulle, että olin ahkera", sanoi Oliver iloisesti. "Ja minä annoin sinulle rehellisen varoituksen, annoinhan? Kuinka Toodles jaksaa?"

"Oo, Toodles on hurmaantunut", sanoi Rosalie. "Hän on saanut uuden ystävän." Nyt hänen käytöksensä muuttui liehakoittelevaksi ja hän lisäsi: "Oi, Ollie! Hän antoi hänelle timanttineulan! Ja Toodles näyttää aivan kreivittäreltä -- hän odottaa tilaisuutta saadakseen kantaa sitä jossakin osassa!"

"Olethan nähnyt Toodlesin?" sanoi Oliver veljelleen. "Hän esiintyy 'Kamtshatkan Kalifissa'!"

"Toiset lähtevät matkalle ensi viikolla", sanoi Rosalie. "Ja sitten jään minä aivan yksin." Hän lisäsi mairittelevalla äänellä: "Ollie, ole nyt kiltti poika ja ota meidät ulos tänä iltana, teethän sen? Ajattele, kuinka kauan siitä on, kun olen sinua nähnyt! Oh, minä olen ollut niin herttainen, etten enää tunne itseäni peilistäkään. Teethän sen, Ollie!"

"Olkoon menneeksi", sanoi hän, "voinhan teidät ottaa."

"Minä en aiokaan päästää sinua pujahtamaan käsistäni", huusi tyttö. "Minä hyppään suoraan yli rampin sinun jälkeesi!"

"Sinun olisi parasta pukeutua nyt", sanoi Oliver. "Myöhästyt."

Hän sysäsi syrjään tarjottimen, jolla oli muutamia laseja, ja istuutui muutamalle pölkylle; ja Montague seisoi nurkassa ja tarkasti Rosalieta, kun hän puuteroi ja maalasi itseään ja puki ylleen kevyen kesäpuvun ja hän siinä lasketteli virtana juttuja "Toodelesista" ja "Flossiesta" ja "Gracesta" ja muutamista muista. Muutamia minuutteja myöhemmin kuului ukkos-ääni käytävällä: "Toinen näytös!" Vielä muutamia syleilyjä ja sitten Oliver harjasi puuterin pois nutustaan ja meni nauraen pois.

Montague seisoi muutamia minuutteja kulissien takana tarkastellen, kuinka näyttämönvaihtajat viimeistelivät uutta näyttämöä ja eri näyttelijät ottivat kukin asentonsa. Sitten menivät he aitioonsa. "Eikö hän ole helmi?" kysyi Oliver.

"Hän on hyvin kaunis", myönsi toinen.

"Hän tuli suoraan köyhäin kortteleilta", sanoi Oliver -- alhaalta Rivington Streetiltä. Sitä ei tapahdu usein.

"Kuinka tulit hänet tuntemaan?" kysyi hänen veljensä.

"Oh, minä etsin hänet sieltä. Hän oli silloin kuorossa. Minä toimitin hänelle ensimäisen lausumaosansa."

"Sinäkö?" sanoi toinen hämmästyneenä. "Kuinka sen teit?"

"Oh, vähän rahaa vain", oli vastaus. "Raha saa aikaan melkein vaikka mitä. Ja minä olin rakastunut häneen -- kas sillä tavalla hänet sain."

Montague ei virkkanut mitään, vaan istui ajatuksissaan.

"Ottakaamme hänet mukanamme illalliselle ja tehkäämme hänet onnelliseksi", lisäsi Oliver, kun verho näyttämöllä kohosi ylös. "Hänellä on ikävä, arvaan. Näes, minä lupasin Bettylle, että tekisin parannuksen."

Koko sen näytöksen ja seuraavien ajan näytteli Rosalie yksinomaan heitä varten; hän oli niin täynnä viehättäväisyyttä ja tulta, että yleisö aivan huusi innostuksesta ja hän sai osaksensa monta sarjaa kättentaputuksia. Sitten kun näytös oli ohi, riistäytyi hän irti kauniin, nuoren sotilaan sylistä ja lensi pukuhuoneeseensa, missä hän Oliverin ja Montaguen sinne saapuessa oli puoleksi valmiina lähtemään ulos kadulle.

He kulkivat ylös Broadwayta, ja eräästä ihmisryhmästä, joka tuli ulos toisesta näyttämönovesta, pujahti heidän luokseen nuori tyttö -- kevyt pikku olento, jolla oli pienen nuken kasvot ja suuri hattu ja sen päässä purppuran punainen sulka. Tämä oli "Toodles" -- tunnettu muuten Helen Gwynnen nimellä; ja hän otti Montaguen käsivarren, ja he jäivät kulkemaan Oliverin ja hänen toverinsa takana.

Montague mietti mitä sanoa kuorotytölle matkalla illallisaterialle. Jälestä päin hänen veljensä kertoi hänelle, että Toodles oli ollut erään kiinteimistöasiamiehen vaimo pienessä kaupungissa Oklahomassa, ja oli paennut kunnianarvoisasta ja ikävystyttävästä asemastaan muutaman matkustavan teatteriseurueen kanssa. Nyt näytteli hän osaa kiertävässä musikaalisessa ilveilyssä, jonka Montague oli nähnyt Mrs de Graffenriedillä; ja samalla vannoi hän uskollisuutta kauniille nuorelle "viiniasioitsijalle." Hän ilmaisi Montaguelle salaisuutena toivovansa, että viime mainittu näkisi hänet sinä iltana -- hänet täytyi saada hieman mustasukkaiseksi.

Ihmiset olivat antaneet tälle osalle Broadwayta nimen "suuri valkoinen tie"; ja sen päässä seisoi suunnaton hotellirakennus kirkkaasti valaistuna, rakennettuna oivallisesta marmorista ja pronssista, ja seinillä ja sisällä oli kuuluisia maalauksia. Tällä hetkellä jokainen sen monista ruokailuhuoneista oli tungokseen asti täynnä illallisseurueita, ja koko paikka kaikui naurusta ja lautasten räminästä ja lukuisten orkesterien sävelistä, jotka sankarillisesti keskellä melua tekivät raskasta työtään. Täältä löysivät he itselleen pöydän, ja sillä aikaa kun Oliver tilasi paistettuja kylmiä munia ja viiriäisiä aspiksen kera, istui Montague ja katseli ympärilleen meluavia seurueita, ja kuunteli Rivington Streetillä pienen ompelijatar-näyttelijättären lavertelua.

Hänen veljensä oli "saanut hänet", sanoi hän, ostamalla hänelle lausunto-osan eräässä näytelmässä; ja Montaguen mieleen muistui hurjat juomingit, joista hän oli kuullut puhuttavan poikamiehen päivällisillä, ja hän aavisti, että täällä hän oli sen virran lähteillä, joista ne saivat ravintonsa. Heitä lähimpänä olevassa pöydässä oli nuori juutalainen, jonka Toodles hänelle näytti ja sanoi olevan suuren kangastavaratehtailijan pojan ja perijän. Hänellä oli tapana "pitää" useita tyttöjä, sanoi hän; ja tuo kuninkaallinen olento, joka oli häntä _vis à vis_ [= vastapäätä] oli kuorotyttönä "Mandalayn tyttösissä." Ja vähän kauempana huoneen perille päin oli nuori poika, jolla oli enkelimäiset kasvot ja syntyperäisen prinssillinen ilme -- hän oli perinyt viisi miljoonaa ja paennut koulusta, ja oli luomassa itselleen nimeä Tenderloinissa. Se pikkuinen sievä tyttö, puettuna ylt'yleensä vihreään, joka istui hänen kanssaan, oli Violet Fane, joka oli taiteilijan mallina eräässä uudessa voittokulussa kulkeneessa näytelmässä. Hänestä oli ollut täyden sivun kuva sunnuntain "urheilulehden" lisälehdessä, jota täällä luettiin -- huomautti hänelle Rosalie.

"Minkätähden et koskaan tee sitä minulle?" lisäsi hän kääntyen Oliveriin.

"Saatanhan sen tehdä", sanoi hän nauraen. "Mitä se maksaa?"

Ja kun hän kuuli, että siitä kunniasta saisi hän maksaa ainoastaan seitsemäntuhatta viisisataa markkaa, sanoi hän, "Minä teen sen, jos olet kiltti." Ja siitä hetkestä katosi viimeinenkin tuskan jälki Rosalien kasvoilta ja keskustelusta.

Kun shampanjatoti oli juotu, tuli hän ja Oliver tuttavalliseksi. Sitten kääntyi Montague Toodlesin puoleen saadakseen kuulla enemmän siitä kuinka "toinen sukupolvi" ryösti ylemmällä asteella olevia naisia.

Kuorotytöt saivat viidestäkymmenestä sataan markkaan viikolta, sanoi Toodles; ja se riitti tuskin vaatteiden maksuksi. Hänen työnsä oli hyvin epävarmaa -- hän saattoi kuluttaa viikkokausia harjotuksissa, ja sitten, jos näytteleminen epäonnistuisi, ei hän saisi penniäkään. Se oli koiran elämää; ja avaimet vapauteen ja tilaisuuksiin antoi hänelle niiden rikkaiden miesten "pitäminen", jotka maleksivat teattereissa ja piirittivät tyttöjä. He lähettivät heille osotuksia, taikka tuhlasivat heille kukkavihkoja, joiden sisälle oli kätkettynä kortteja tahi kukaties rahaa. Oli olemassa miljonääritaiteilijoita ja -runoilijoita, jotka ensi näytöksiä varten olivat säännöllisesti varanneet eturivien istuimet; heillä oli sopimuksia kukkakauppiaiden ja lakeijojen ja sokurileipureiden kanssa ja antoivat _Carte blanchen_ [= vapaalippu] kymmenille tyttösille, jotka lainasivat itseään heidän tarkotuksiaan varten. Joskus he olivat liitossa johtajien kanssa, ja tyttö, joka pani vastaan, saattoi huomata toiveensa tuhoutuvan; joskus nämä miehet saattoivat rahoillaan järjestää näytäntöjä, antaakseen tilaisuuden jollekin suosikille.

Myöhemmällä kääntyi Toodles kuuntelemaan Oliveria ja hänen toveriaan; ja Montague istui takana ja katseli ympäri huonetta. Lähinnä häntä oli pitkä pöytä ja sen ääressä tusina ihmisiä; ja hän tarkasteli shampanjakulhoja ja fantastisen näköistä loppumatonta ruokalajien sarjaa, ja mässääjiä, joiden kasvot hohtivat punaisina ja silmät kuumeisina ja jotka nauroivat äänekkäästi. Yli kaiken melun kuului orkesterin ääni, kutsuvana, kutsuvana niinkuin myrskytuuli vuorilla; musiikki oli raivoisaa ja sekavapiirteistä, ja synnytti kuvaamattoman tuskan ja epätiedon tunteen. Kun oikein ymmärsi, että tämä sama tapahtui tuhansissa eri paikoissa ympärillä, näytti siltä, kuin täällä olisi ollut nautintojen ja näännytyksen virta, jonka rinnalla ylhäisön elämä ei ollut mitään.

Sanottiin, että New-Yorkin hotellit asetettuina perätysten ulottuisivat Lontooseen saakka; ja ne pitivät huolta parista sadasta ihmisestä päivässä -- lauma, joka oli tullut kaikilta maailman kulmilta etsimään nautintoja ja kiihoketta. Siellä oli uteliaita katselijoita ja "maalaiskundeja" neljästäkymmenestäviidestä valtiosta; teksassilaisia paimenia ja puutavarakuninkaita Mainelta ja kaivosmiehiä Nevadasta. Kotona tuli heidän pitää huolta maineestaan ja ehkä perheestään; mutta kerran heittäydyttyään Tenderloinin pyörteisiin olivat he kätketyt kaikelta maailmalta. He tulivat taskut täynnä rahaa; ja hotellit ja ravintolat, pelihelvetit ja keinottelulaitokset ja porttolat -- kaikki olivat siellä heitä odottamassa! Niin kiihkeäksi oli tullut kilpailu, että oli alemassa räätäliliike ja pankki, jotka olivat avoinna ympäri vuoden, lukuunottamatta sunnuntaipäiviä.

Kaikkialla jalkojesi juurella oli levitettynä paheiden verkko. Hotellisi ylitarjoilija oli "laulajattaren" "ohjaaja" ja kotisalapoliisi "kalasteli" pelihelveteissä. Suloinen nainen, joka hymyili sinulle "Peacock Alleyllä", oli "madame"; miellyttäväkasvoinen nuorukainen, joka puheli sinulle tarjoilupöydän ääressä, etsiskeli kundeja välitystoimistolle, joka oli viereisessä huoneessa. Kolme kertaa yhdessä ainoassa päivässä tarjottiin Montaguelle eräässä toisessa tällaisessa suuressa yömajassa "pientärahaa" ja niin avautuivat hänen silmänsä näkemään uudenlaatuista ryöstämistä. Häntä hämmästytti livreapukuisten palvelijain suuri lukumäärä, jotka hyörivät hänen ympärillään ja joille hän antoi juomarahoja palveluksistaan. Hän ei huomannut, että poikaset pesuhuoneissa ja vaate-eteisissä eivät osanneet puhua sanaakaan englantia; hän ei saattanut tietää, että heidät tarkastettiin joka ilta ja tyhjennettiin putipuhtaaksi, ja että kreikkalainen, joka oli heidät vuokrannut, oli maksanut seitsemänkymmentäviisi tuhatta markkaa vuodessa hotellille siitä etuoikeudesta.

Niin pitkälle olivat pahuuden haarat levinneet, että oli olemassa prostitutionipaikkoja, joissa asiat toimitettiin yksinomaan telefoonin kautta, ja jotka lähettivät naisen vaunuissa millä osotteella hyvänsä; ja siellä oli yläluokille luovutettuja taloja, jotka varustivat erinomaisen hienoja asuntoja ja niihin tyttösiä ja kamarineitoja palvelijoina. Ja tässä paheiden maailmassa tunnustettiin täydellisesti nykyaikainen oppi molempien sukupuolien yhdenvertaisuudesta; naisia varten oli olemassa erityiset peli- ja keinotteluhelvetit ja opiumitarjoilut, ja juopottelupaikat, jotka pitivät huolta naisten tarjoilusta. Erään suuren hotellin "oranssi-huoneessa" voit nähdä rikkaita naisia, kaiken säätyisiä ja kaiken näköisiä, jotka sormissaan hypistelivät nahkapäällyksisiä ja kullalla levytettyjä viinikortteja. Tässä huoneessa yksin myytiin yli kymmenen tuhannen markan arvosta juomia yhtenä päivänä; ja hotelli maksoi vuosittain viisi miljoonaa markkaa korkoja Devonien maa-alueelle. Täällä läheisyydessä oli myöskin Devoneilla "neekerikasteikkoja", missä aamun varhaisilla tunneilla saattoi nähdä valkoihoisia naisia rikkaissa pukimissa juomassa juovutusjuomia.

Tässä loiselämän kiehuvassa kattilassa oli monta tapaa, joilla rahaa voitiin hankkia, ja siellä kohtasi monenlaisia outoja ja uskomattomia tyyppejä inhimillisiä olentoja. Kerran oli Montaguelle ylhäisön keskuudessa osotettu erästä naista, joka oli ollut "tatuoituna naisena" sirkuksessa; siellä oli myöskin toinen, joka oli ollut osallisena merihöyrylaivahuijauksissa, ja vielä toinen, joka oli pessyt lautasia kaivoskentillä. Erään tällaisen suuren holliin omistaja oli ollut hyvin menestynyt murtovaras; ja erään departementtivaraston omistaja oli alottanut elämänsä "varkaiden piilottajana." Jokaisessa näissä mässääjäin ryhmissä voitiin sinulle osottaa tällaisia merkillisiä olentoja: siellä oli monimiljonääri, joka myi pilaantuneita hyytelöitä ihmisille; toinen, joka oli keksinyt lapsia rauhottavan opiumisiirapin; seuraa rakastava vanha herrasmies, joka maksoi tyhjäksi useiden rautateiden "keltaisen koirarahaston"; kaunis ajuri, joka oli karannut perijättären kanssa. Kerran oli eräs suuri tiedemies keksinyt uudenmalliset alusvaatteet, ja oli koettanut tehdä keksinnöstään lahjan ihmiskunnalle; ja tuolla oli mies, joka oli tarttunut asiaan ja lyönyt sillä miljooneja! Tuolla oli "transsimediumi", joka oli saanut kokonaisen omaisuuden kuihtuneelta vanhalta tehtailijalta; täällä oli suuri sanomalehti-isäntä, joka julkaisi humbuugi-ilmotuksia ja otti viisi markkaa riviltä; täällä oli sikaritehtailija, jonka loistavat kasvot nähtiin jokaisen vekselipöydän päällä -- hän oli alottanut tinatehtailijana, ja välttääkseen tullimaksuja, oli hän antanut valattaa raaka-aineensa kuvapatsaiden muotoon ja tuonut ne maahan taideteoksina!

Niin kauhistuttavia ja saastaisia kuin olivatkin ne lähteet, joista rikkaudet olivat kootut, niin yhtä saastaiset ja vielä kauhistuttavammat olivat ne tarkotukset, joihin ne tuhlattiin. Mrs Vivie Patton oli viitannut Montaguelle jostakin "Decameron Klubista", jonka jäsenet kokoontuivat toistensa koteihin ja kilpailivat keskenään inhottavien juttujen kertomisessa; Strathcona oli kertonut hänelle toisesta ryhmästä ylhäisiä naisia ja herroja, jotka panivat toimeen loistavia juhlia, joissa he pukeutuivat menneiden aikakausien pukuihin, ja jäljittelivät kuuluisia historiassa esiintyviä persoonallisuuksia, ja hovien ja leirien paheita ja hurjia juominkeja. Kerrottiin "Kleopatra-öistä" huvipursien kannella Newportissa. Wall Streetillä oli muuan "sukeltaja", joka oli alottanut elämänsä kaivosmiehenä Lännellä; ja kun hänen liiketuttavansa tulivat kaupunkiin, vuokrasi hän vankkurit, ja otti lastiksi shampanjaa ja puoli tusinaa prostitueerattuja naisia, ja vietti yön kiitäen ympäri maaseutuja. Tämä mies asusti nyt eräässä New-Yorkin suurimmista hotelleista; ja omassa osastossaan saattoi hän toimeenpanna taistelukilpailuja ja kukkotappeluita; ja verisiä näyttelyjä, joita kutsuttiin nimellä "syyhyttävät nyrkkiottelut", ja joissa miehet koettivat pehmittää toistensa sääriluita; tai ehkä "kuninkaallisen taistelun", jolloin puoli tusinaa neekereitä tappeli keskenään palkinnosta, jona oli katosta riippuva timanttineula. Siellä oli toinen mahtava persoonallisuus, satakertainen miljonääri, joka oli rakennuttanut itselleen palatsin, joka oli koko kaupungin painajaisena; saattoi saada kutsun päivällisille tähän taloon, ja löytää itsensä istumassa kolmen tai neljän alastoman naisen keralla pöydässä. Ja eräällä hänen ystävällään oli huvituksena hangata hajuvesiä nuorten tyttöjen ruumiseen, ja huumata itseään tuoksulla; kun tämä ijäkäs mies meni naimisiin, ryömivät hänen häpeälliset tekonsa päivän valoon niinkuin inhottavat käärmeet reijistään.

Montague oli nyt maailmassa, jolle kaikki nämä ruokottomat salaisuudet olivat elämän jokapäiväisiä tosiasioita; näiden teatterilämpiöiden ja taiteilijain atelierityttöjen keskuudessa saattoi kuulla mainittavan maassa mitä kunnioitetuimpia ja suurimpia nimiä ja niiden ympärillä pelottavia pilapuheita. "Olin viime yönä erään tuomarin kanssa", sanoi nuori nainen, joka pysähtyi tervehtimään Oliveria; ja sitten seurasi kertomus paikasta, missä harjotettiin erilaisia likaisia paheiden muotoja ja kiihotettiin siten kuihtuneita himoja.

Mikään kuvaus Maailmankaupungin elämäntavoista ei olisi täydellinen, jollei se jättäisi vastahakoisen lukijan mieleen jotakin käsitystä siitä määrästä, missä näiden luonnottomien paheiden iljettävä harjottaminen voitti jalansijaa. Ei olisi ollenkaan liioiteltua sanoa, että joutilasten luokkien keskuudessa ne raivosivat niinkuin ruttotauti. Kymmenen vuotta takaperin katseli niitä halveksimisella vieläpä jokainen ammattipaheellinenkin; mutta nyt tunnusti yleisin prostitueerattu sen osaksi omasta kohtalostaan.

Eikä ollut niitä korkeuksia, joihin ne eivät olisi päässeet -- valtioministerit olivat niiden orjia; ne hallitsivat suuria rikkauksia ja määräsivät yleisiä tapahtumia. Washingtonissa oli ollut eräs lähettiläs, jonka oma tytär opetti niitä suuren isänsä taloissa, kunnes häväistysjuttu pakotti ministerin kutsumaan hänet takaisin. Muutamat näistä paheiden harjotuksista olivat seurauksiltaan pelottavia, murtaen uhrinsa täydellisesti lyhyessä ajassa; ja lääkärit, jotka tutkivat niiden oireita, kauhistuivat nähdessään niitä ilmenevän ystäviensä kodeissa.

Ja New-Yorkista, maan varallisuuden ja sivistyksen keskustasta, levisivät nämä paheet maan joka kulmalle. Teatteriseurueet ja matkustavat kauppamiehet kuljettivat niitä mukanaan; vierailevat kauppiaat ja uteliaat tyhjäntoimittajat saivat niitä. Korttikaupustelijat möivät irstaita kuvia ja kirjoja -- joiden valmistaminen ja tuottaminen oli vallan erikoinen teollisuus; saattoi saada käsiinsä englanninkielisinä ulkomailla painettuja luetteloja, joiden sisältö sai ilkeät väreet tuntumaan ihossa. Siellä oli halpoja viikkolehtiä, jotka maksoivat viisikymmentä penniä vuodessa, ja joita avoimista ulkoikkunoista heitettiin palvelustyttösille; siellä oli keltakantisia ranskalaisia novelleja, jotka kertoivat talonrouvien uskomattomasta irstaisuudesta. Omituisena lisätodistuksena ylhäisön moraalista oli se, että junissa, jotka kulkivat määrättyihin esikaupunkiyhteiskuntiin ja joiden säännöllisinä matkustajina olivat äärimmäiset muotisankarit, tekivät sanomalehtipojat tuottavaa kauppaa tuollaisella kirjallisuudella; ja kun hyvässä maineessa olevan kirkon sielunpaimen karkasi "suuren maailman" tytön kanssa, julisti piispa sen julkisesti hänen seurakuntalaistensa moraaliseksi häpeäksi!

Teoriiana oli, että oli olemassa kaksi maailmaa, ja ne pidettiin jyrkästi toisistaan erotettuina. Oli kahden säätyisiä naisia: toisen kanssa oltiin leikkisillä ja se heitettiin syrjään, ja toista suojeltiin ja kunnioitettiin. Sellaisia ilmiöitä kuin prostitueerattuja ja käytettyjä naisia saattoi kyllä olla olemassa, mutta niistä ei hienostuneet ihmiset puhuneet, eikä heillä ollut mitään tekemistä niiden kanssa. Mutta Montague oli kuullut sanottavan, että jos seuraisi orjainketjua, niin löytäisi toisen pään kietoutuneena mestarin ranteen ympärille; ja hän huomasi Tenderloinin pursuavan kostoaan Viidennen Avenuen päälle. Asianlaita ei ollut sellainen, että rikkaat miehet olisivat kuljettaneet ainoastaan sairalloiset paheet vaimoilleen; ei, vaan he veivät mukanaan myöskin tavat ja ihanteet.

Montaguea oli hämmästyttänyt asioiden tila, mikä vallitsi New-Yorkin seuraelämässä; naisten juominen ja tupakoiminen ja pelaaminen, heidän kovat ja ruokottomat näkökantansa elämästä, heidän raa'at juttunsa, joita he alituisesti kertoivat. Ja täällä, tässä "pinnan alaisessa" maailmassa oli hän joutunut turmeluksen alkulähteille. Se oli jotakin, joka leimahti äkkiä intuitsionina -- muurit kahden maailman välillä alkoivat murtua maahan!

Hän saattoi seurata asioiden kulkua tuhansissa eri muodoissa. Siellä oli Betty Wyman. Hänen veljensä oli aikonut ottaa hänet teatteriin, viedäkseen hänet näkemään Rosalieta -- valmistaakseen siten hänelle kepposen! Nyt tietystikin Betty tiesi hänen ja hänen säätynsä poikamaisista kujeista; hän ja hänen tyttöystävänsä kuiskailivat ja tekivät heistä pilaa heidän ympärillään. Tuossa istui Oliver, hymyillen ja täynnä ruokottomuuksia, leikitellen Rosalien kanssa niinkuin kissa leikkii hiiren kanssa; ja aamulla hän olisi Bettyn kanssa -- kuka saattoi enää epäillä, mistä Betty oli perinyt suhtautumistapansa elämään? Ja ajatuskannat, joita Oliver oli opettanut hänelle tyttönä, säilyttäisi hän vielä ollessaan vaimona; Oliver saattaisi kiihkoisasti tahtoa pitää häntä itseään varten, mutta tulisi olemaan toisia, joiden edut vetäisivät toisaanne.

Ja Montague muisteli toisia seikkoja, jotka hän oli nähnyt tai kuullut seuramaailmasta, ja jotka hän voisi todeta selkosiksi, jotka olivat tästä "pinnanlaisesta" maailmasta kotoisin. Mitä enemmän hän ajatteli selitystä, sitä enemmän se näytti hänelle selvenevän. Tätä "seuramaailmaa", joka hänet oli hämmentänyt -- tätä saattoi hän nyt kuvailla: sen elämän tavat ja ihanteet olivat sellaisia, jollaisia hän oli odottanut tapaavansa näyttämöelämän "vapaalla" puolella.