Part 9

Turja pani ehdot tyynesti syrjään, kutsui eduskunnan koolle, ehdotti sille, että he tarjoaisivat Ekvatorian hallitukselle kymmenykset kaikista tuotteistaan ja ellei Ekvatoria tähän tyydy, varustautuisivat elämään ilman Ekvatorian holhousta tai armoa. Samalla ilmoitti hän itse lähtevänsä Ekvatoriaan neuvottelemaan asiasta.

Päälliköksi valittiin Karma, jonka hoitoon Turja jätti myöskin metsästäjät, kehoittaen häntä opettelemaan päällikön kieltä ja tutkimaan heidän aseittensa käyttöä.

Taitsa ja Jorma seurasivat Turjaa matkalle.

III luku. Kansa, josta on veto loppunut.

Matkattiin suoraan etelään asutulle alueelle. Tultiin kehnonpuoleiselle tielle, jolla oli jonkinverran liikettä, jalan kulkijoita ja vetojuhtia. Viisisataa ajastaikaa oli kulunut siitä kun Borealian kansan jäsen oli nähnyt tämän maan, katsellut sen kansaa, Ja jännittyneellä uteliaisuudella tarkkasi Turja tätä satujen maata ja teki Taitsalle kysymyksiä. Ja jota pitemmälle ehdittiin, jota enemmän hän näki, sitä omituisemmilta tuntuivat hänestä tämän maan olot.

Tuli vastaan jalankulkijoita, laihoja, kurttuisia, väsyneitä miehiä ja naisia. Tuli vastaan vetojuhdilla lihavia, hyvinvoipia miehiä ja naisia, katsellen pönäköinä jalankulkijain päiden yli, tuntematta heitä kohtaan nähtävästi minkäänlaista mielenkiintoa. Kerran näki Turja laihan synnyttämäisillään olevan naisen kantavan vettä hyvinvoivan miehen juhdalle, miehen istuessa ja katsellessa taivaanrantaa.

Tien molemmin puolin oli kauniita asunnoita siellä täällä, mutta enemmän oli pieniä mökkirähjiä, samantapaisia kuin se, jonka Turja oli nähnyt metsässä. Kun Turja tiedusteli Taitsalta, mistä syystä Ekvatoriassa näin omituisesti rakennettiin, sai hän ihmeekseen kuulla, että noissa kauneissa rakennuksissa asui ihmisiä, joilla oli oikeus saada kaikki elintarpeet ja muut tavarat, mitä näillä mailla valmistettiin, ja tehdä niillä mitä ikänä halusivat, ja noissa mökeissä asui ihmisiä, jotka tekivät työtä näillä mailla, mutta joilla ei ollut oikeutta saada mitään muuta kuin sen, minkä nuo edellä mainitut tahtoivat heille antaa. Ja Taitsa teki vielä sellaisenkin merkillisen väitteen, että heille ei annettu muuta kuin sen verran, että juuri pysyivät hengissä.

Turja alkoi nyt uskoa Taitsan puhuneen totta, kun hän kertoi että Ekvatoriassa toiset kuolivat nälkään, vaikka toisilla oli ravintoa yltäkylläisesti.

-- Ovatko ne ihmiset, jotka saavat haltuunsa kaikki työn tulokset, alueellaan työpäälliköltä? kysyi Turja.

-- Eivät. Työpäälliköt ovat erittäin. He saavat samantapaisen osan työn tuloksista kuin mökeissä asujatkin, jonkunverran enemmän vain.

-- Mitä tekevät sitte suurissa asunnoissa asuvat?

-- Sitä on vaikea sanoa. Osa heistä hoitaa terveyttään etelämpänä. Osa harrastaa vetojuhtien asiaa. Osa hoitaa maan asioita. Osa matkustelee. J.n.e.

-- Mikä on vetojuhtien asia?

-- Tahdotaan kehittää Ekvatorian vetojuhdat hyviksi, terveiksi ja opettaa niitä hyppäämään, selitteli Taitsa.

-- Mistä syystä hyppäämään? Onko niiden kuljettava sellaisissa paikoissa, joissa täytyy hyppiä.

-- Ei suinkaan. Mutta Ekvatoriassa pidetään kauniista vetojuhdasta, joka osaa hypätä.

-- Sepä kummallista. Muuta ei Turja osannut tähän sanoa.

-- Ken on oikein innostunut asiaan, opettaa vetojuhdallensa kaikenlaisia sivistyneen tapoja: istumaan, ymmärtämään puhetta, laulamaan j.n.e.

-- Miksi ei sensijaan opeteta näitä, jotka asuvat mökeissä? kysyi Turja.

-- Se ei ole nykyään muodissa Ekvatoriassa. Ainoastaan muutamat, joita pidetään hiukan hassahtavina, harrastavat mökeissä asuvain opettamista. He opettavat heitä hoitamaan terveyttään, istumaan oikein pöydässä, syömään kauniisti ja harjoittamaan hyväntekeväisyyttä.

Eräästä suuresta asumuksesta kuului tavaton melu. Sen pihamaalla oli vetojuhtia ja väkeä. Kun he tulivat lähemmäksi, huomasi Turja, että miehet ja naiset horjuivat pihamaalla edes takaisin, kiljahtelivat ja melusivat. He pysähtyivät katselemaan menoa. Taitsa puhutteli erästä tien vieressä istuvaa miestä.

-- Mitä tässä tapahtuu? kysyi Turja.

-- Juhlitaan sen miehen kunniaksi, jolle tämä maa ja asumus kuuluvat. On kuulema havaittu, että täällä on tuotanto hyvässä kunnossa ja nyt pidetään juhlia isännälle.

-- Onko isäntä itse järjestänyt täällä kaikki hyvin? kysyi Turja.

-- Ei, vastasi mies tien vierellä. Hän on tullut etelästä tähän juhlaan.

-- Minkä vuoksi hänelle sitte juhlia pidetään?

-- Hän on tämän maa-alueen omistaja, selitti ukko edelleen.

-- "Omistaja", mikä se on? kyseli Turja Taitsalta.

Taitsa selitti, että niin nimitetään juuri suurissa asunnoissa asuvia.

-- Mutta miksi ihmiset ovat kuin hulluja tuolla pihamaalla? kysyi Turja edelleen.

-- He ovat juoneet masmaa, juomaa, josta ihminen villiytyy.

-- Kuuluuko se juhlatapoihin?

-- Kuuluu. Sen juominen on yleistä suurissa asunnoissa asuvain keskuudessa. Se antaa lohdutusta ja iloa.

-- Onko heillä sitte erikoisen paljon suruja?

Taitsa teki epätoivoisen liikkeen, ikäänkuin sanoen: kylläpä tulee kysymyksiä.

-- Yksi kysymys vielä, pyysi Turja. Miksi eivät mökeissä asuvat juo masmaa?

-- Juovat kyllä, jos saavat. Mutta masmajuuria voidaan viljellä vain suurten asuntojen kasvitarhoissa ja -- --

-- Ja ehkäpä mökeissä asuvilla ei ole niin paljon huolia ja murheita, naurahti Turja, lopettaen keskustelun.

Jonkun ajan kuluttua he astuivat alukseen, joka kulki purjeilla ja sadan soutajan airoilla, ja laskivat merelle. Maa häipyi näkyvistä ja laiva hyppeli pian aavan meren aalloilla. Jäitä näkyi oikealla ja lintuparvi seurasi laivaa. Katsellessaan kahleisiin kytkettyjä soutajia, tuli Turja ajatelleeksi, eikö akkumulaattorin energialla voitaisi kuljettaa tällaista laivaa. Hän ei ennättänyt kuitenkaan kauan ongelmaa pohtia, sillä edestäpäin nousi maa merestä ja hän tahtoi pitää silmänsä auki.

Pian he olivat muutamassa Ekvatorian asutuskeskuksessa.

-- -- -- Turja näki ympärillänsä loistoa ja merkillisyyksiä. Tämä oli kaikkialla Vanhan Borealian puhdasviivaisen karun ja tasasuhtaisen ympäristön vastakohtaa. Rakennukset suuria, Turjan mielestä muodottomia -- ainakin kaikki eri muotoa, niinkuin jokaisen rakentaja olisi vihannut toista rakennusta eikä senvuoksi olisi halunnut millään muotoa luoda mitään sen muotoihin sointuvaa. Kasvitarhat, puutarhat ja puistot ihmeellisiä hempeyden ja aistillisuuden ilmauksia. Kummallisia kasveja, kummallisia sukupuolielämää kuvailevia veistoksia! Puiden varjossa kulki hyvinvoipia miehiä ja naisia parittain, puolialastomina kesäpäivän lämmittäessä lehvästöä -- sekä sen lisäksi muutamia synkkiä varjoja, jotka liikuskelivat työtoimissa. Kaduilla koristettuja ajopelejä, kanavilla punaverhoisia veneitä, joiden peräkannella katoksen alla puolialastomia miehiä ja naisia veltoissa asennoissa.

Toisinaan kuljettiin suurten pyöreiden rakennusten ohi, jotka olivat aukottomia, ikkunattomia, värillisistä kivistä rakennettuja. Pieni matala oviaukko johti tähän ihmeelliseen pyöriöön. Taitsa kertoi, että niissä palveli Ekvatorian kansa suurta henkeä, maailman luojaa.

-- Miten ja miksi häntä palvellaan? kysyi Turja.

-- Temppelissä on paljon pyöriä, joiden kehissä on salaperäisiä merkkejä, joita vain suuri henki ja papit ymmärtävät. Kun palvelus alkaa, istuutuu kukin sisällä olija tällaisen pyörän ääreen, valot sammutetaan ja täydellisessä pimeydessä on jokaisen kuviteltava itsensä joksikin eläimeksi ja väännettävä pyörää. Välillä tarjoavat papit masmaa ja yleisö antaa heille lahjoja. Tällä tavalla pyydetään suuren hengen suosiota ja samalla pitäisi asianomaisen itsensä tulla paremmaksi ihmiseksi.

Turja nauroi. Mutta Taitsa selitti vakavana, että näille asioille ei kukaan saa nauraa. Se on pilkkaa, joka rangaistaan.

Turja teki sen havainnon, että Ekvatoriassa ei tunnettu radiovoimaa eikä yleensäkään osattu käsitellä säteilevää energiaa. Kaikki heidän voimalaitteensa ja energiansiirtonsa perustui _johtoihin_ vangitun energian käsittelyyn. Tämä häntä ihmetytti, kun hän tiesi, että toisilla aloilla oli Ekvatoriassa jo viisisataa vuotta sitte oltu sangen pitkällä. Vanhoista tähtitieteen käsikirjoista oli hän m.m. havainnut, että Ekvatoria tuolloin jo teki sangen tarkkoja havaintoja Avaruuden ilmiöistä.

Ei täällä liioin -- sehän oli luonnollistakin -- osattu varastoida energiaa, muuta kuin aivan rajoitettuja määriä. Johtuiko tämä siitä, että luonto ei ollut _pakoittanut_ Ekvatorian kansaa ottamaan energiaa täysin haltuunsa? Sitä oli täällä vielä runsaasti tarjona kesällä ja talvella. Oli jokia ja putouksia, oli auringonlämpöä, oli polttoaineita, oli ihmisvoimaa nähtävästi aivan tuhlaten käyttää. Parhaana työaikana käyskennellä lehdoissa ja soudatella kanavilla kiimaisina kuherrellen -- se oli jo tuhlausta, jota Turja ei ollut odottanut enää tapaavansa jäätyvän maan pinnalla, Avaruuden Hirviötä lähestyttäessä.

Tosin kuljeskeli asutuskeskuksen laitaseuduilla väkeä, jossa näkyivät työn jäljet sitä selvemmin. Siellä kulki parvissa aivan kuin toinen kansa, muodoton, likainen, laiha, ryppyinen ja takkuinen. Se oli sitä väkeä, joka piti voima-asemat käynnissä, souti laivoja, puhdisti tiet, kadut, pihat ja puistot, tyhjensi käymälät, rakensi, kutoi, takoi, ajoi juhdilla j.n.e. Sanalla sanoen näissä ihmisissä toimi energia jotain luoden, noissa toisissa se kului vatsan, aivojen ja -- niinkuin Turja myöhemmin havaitsi -- sangen suureksi osaksi sukuelinten toimintaan.

Paikka oli asutukselle mitä soveliain. Mantereeseen tunkeutui kaunis ja syvä merenlahti. Maa oli tasaista, hyvin miedosti kauempana olevaa vuoristoa kohden kohoavaa. Vuoristosta tuli, sen valtavaksi solaksi katkaisten, suuri joki, josta oli johdettu kanavia sinne tänne asutuskeskuksen alueelle. Vuoriston rinteellä oli valtaisia koskia, joista saatiin voimaa. Maa oli hyvää kasvullisuudelle ja olikin se yltäyleensä viljelysten, puutarhojen, puistojen y.m.s. peitossa.

Hallitus oli taaskin merellä. Muuan päällikkö oli kyllä kotona, mutta hän antoi ilmoittaa, että hänellä ei ollut mitään tekemistä tällaisten asioiden kanssa. Hän oli sotajoukon pää ja piti järjestystä yllä, tukahdutti kapinoita ja rankaisi rosvojoukkoja. -- -- -- Turjan täytyi jäädä odottamaan.

Hän käytti aikansa perehtyäkseen maahan, kansaan, oloihin ja kieliin.

-- -- -- Eräänä iltana tuli Jorma kauhuissaan ja raivoissaan muristen heidän yhteiseen asuntoonsa. Turja havaitsi heti, että hänelle oli tapahtunut jotain aivan ällistyttävää. Mutta vasta hiljalleen hän sai häneltä nyhdetyksi tiedot tapahtumasta.

Jorma oli pitkin katuja kuljeskellessaan ja kaikkea töllistellessään poikennut eräästä kukkasin koristetusta portista sisään ja kulkenut erästä alastomia naisruumiita eri asennoissa kuvaavien veistosten reunustamaa tietä pitkin tiheään puistoon, jossa risteili samanlaisia käytäviä. Kun hän siellä käveli, ympäröi hänet yht'äkkiä parvi naisia, sellaisessa puvussa, kuten Jorma asian kuvasi, että he olivat varmaan hypänneet suoraan kylpyhuoneesta. Pari heistä kavahti kiinni Jormaan ja kiemaillen viittoi häntä mukaansa. Jorma säikähti ja lähti pakoon. Naiset kirkumaan ja nauramaan. Ehti siihen jo miehiäkin, jotka irvistelivät siinä määrin, että Jorma aikoi jo kääntyä takaisin ja antaa heitä "pöksyille". Ellei noita kirotuita naikkosia olisi siinä ollut, olisi hän pannut poikien suut toisapäin väärään, lopetti Jorma. Mutta naisten pinnan paistaessa joka puun takaa, katsoi hän parhaaksi kärsiä häpeänsä ja palata kiukuissaan asuntoonsa.

Taitsa selitti tämän seikkailun siten, että Jorma on seilannut johonkin ylhäisön huvi- ja kylpypaikkaan, ehkäpä sen kaikkein pyhimpään osaan, jossa lemmen hengetärtä palvellaan.

Pian tämän jälkeen lähti Turja seuralaisineen etelään. Hän tahtoi hallitusta odotellessaan kulkea Ekvatorian poikki ja nähdä eteläiset jäätiköt. Tällä matkalla hän havaitsi, että tässä osassa Ekvatoriaa asui useita eri kieliä puhuvia kansoja. Alkuperäinen Ekvatorian kansa oli kaikkialla vallassäätynä, eleli loisteliaasti ja kulutti aikaansa nautinnoissa, varsinkin "lemmen hengettären" palveluksessa. Pohjoisesta ja etelästä saapuneet kansat olivat heidän orjinansa, asuivat hökkeleissä ja tekivät työtä herroillensa.

Taitsalta hän sai tietää, että samoin on suurin piirtein laita koko Ekvatoriassa. Ja vallasluokan elämä maapallon toisella puolella, missä olivat Ekvatorian hedelmällisimmät ja kauneimmat osat, oli vielä paljoa loisteliaampaa ja tuhlaavaisempaa.

Kuinka ovat kansaparat taipuneet tällaiseen asemaan? Sen kysymyksen teki Turja itsellensä tuon tuostakin. Ja hänen oman kansansa asia poltti aina silloin hänen mieltänsä. -- Borealian kansa ei milloinkaan astu tällaiseen asemaan, se ei taivu orjaksi, ei ikinä. Mutta kuinka ovat saattaneet kansat myödä tällä tavoin vapautensa kurjiin muruihin. Ovatko nämä kansat olleet vapaita?

-- Eivät, vastasi Taitsa. Ne ovat jo vuosisatoja olleet Ekvatorian alaisia kansoja, jotka ovat aikoinaan paenneet lumen ja jään uhkaamista maista. Yksikään näistä kansoista ei ole ollut Borealian kansan veroinen, tunnusti Taitsa.

-- Kuinka ne, Kosmoksen nimessä, tyytyvät tällaiseen asemaan?

-- Ne ovat olleet toisilleen vihamielisiä. Ne eivät ymmärrä toistensa kieltä. Ne eivät osaa yhdessä toimia. Ja vallassäädyllä on sotajoukkonsa, johon kootaan jäseniä kaikista kansoista, jotta sen keskuudessa ei syntyisi yhteistoimintaa, ja päällikköinä ja "piiskajoukkona" on vallassäädyn jäseniä.

-- Onko tämä sotajoukko sitte yksinomaan sitävarten, että orjakansa pidettäisiin kurissa? tiedusteli Turja.

-- Jos päällikkö tekee tämän kysymyksen Ekvatorian isänmaalliselle vallassäädyn jäsenelle, vastaa hän näin: Ei suinkaan! Se ei ole edes pääasiassa sitä varten. Mutta tämä sotajoukko on suuri kasvatuslaitos. Se lähentää myöskin eri luokkia toisiinsa ja opettaa niitä rakastamaan yhteistä isänmaatansa. Kun orja marssii isäntänsä rinnalla samassa tahdissa ja sama musiikki virittää heidän mielensä, niin he tuntevat olevansa keskenään vertaisia ja oppivat ymmärtämään toisiaan. Tällä tavalla lievennetään luokkavastakohtia.

-- -- -- Turja katseli eräältä vuorelta eteläistä jäätikköä ja mietiskeli mahtoiko sen takana, sen keskellä olla joku elämästä ja kuolemasta kamppaileva kansa. Hän näki kaukoputkella lumimyrskyn riehuvan nunatakien rinteillä -- ja häntä halutti mennä sen keskeen. Häntä halutti tuntea vihurin puhaltavan, kuulla sen kovan ja terävän vihellyksen. Häntä halutti saada painiskella myrskyä, lunta ja jäätä vastaan. Tämä Ekvatorian ilma, ihmiset ja tavat tympäisivät häntä, ne joskus suorastaan inhoittivat.

Kuljettuaan maata ristiin rastiin ja tarkasteltuaan oloja pikasilmäyksellä lähti Turja paluumatkalle, sillä se aika alkoi lähestyä, jolloin hallituksen piti palata mereltä. Taitsan ehdotuksesta poikettiin vielä aivan jäätikön lähellä olevaan pyhään laaksoon, missä oli suuri pyörötemppeli, suuri asuntoryhmä, jossa asui hartaudenharjoittajia yksinäisyydessä, sekä vielä erakkola. Erakkola oli pieni suurista kivistä muurattu pyöreä maja, mihin ei näyttänyt johtavan mitään muuta aukkoa, kuin pieni reikä pohjoispuolisessa seinässä. Taitsa kertoi, että siinä on oviaukko, mutta se muurataan kiinni senjälkeen kun erakko on sinne saatettu.

-- Elääkö tässä luolassa siis ihminen? kysyi Turja.

-- Elää. Hänet saatettiin sinne kolmekymmentä vuotta sitte.

-- Viedäänkö hänet sinne väkivalloin?

-- Ei. Joku papeista tahtoo itse tulla tätä tietä pyhimykseksi. Hän ilmoittaa tahtonsa olevan, että hänet vihitään erakoksi ja saatetaan majaan. Silloin kaikki kansa lähistöltä kerääntyy tähän laaksoon. Yksinpä naiset lemmen hengettären lehdoistakin saapuvat tänne. Vietetään suuria juhlia. Pappi vihitään erakoksi, hänen annetaan nähdä viimeisen kerran auringonvalo ja tuhansien saattamana, laulaen, pasuunoita puhaltaen viedään hänet tuohon kivimajaan. Maan hallitus on läsnä. Päällikkö itse panee ensimmäisen kiven oviaukkoon. Papit muuraavat oviaukon kiinni pyhän laulun kaikuessa. Ja siellä elää erakko sitte lopun ikäänsä pientä rukousmyllyä vääntäen ja henkien kanssa seurustellen. Aukkoon asetetaan hänelle niukka ravintoannos kaksi kertaa päivässä. Usein se on koskematonna.

-- Hän ei näe auringonvaloa senjälkeen kuin luolaan suljettiin? tiedusti Turja.

-- Ei.

-- Eikä kuule ihmisääntä?

-- Ei. Tavallisesti kuolee erakko kenenkään tietämättä. Ja ovi avataan vasta kun ruoka-annos on ollut koskematta kauan aikaa. Muuan erakko eräässä toisessa erakkolassa ilmoitti kuitenkin, vuosikymmeniä kivimajassa oltuaan, haluavansa nähdä vielä auringon ennen kuolemaansa. Kun oviaukon muuraus särjettiin ja erakko tuotiin ulos, huomattiin hänen kutistuneen pienen pieneksi ja luiden päällä oli vain harmaa kovettunut nahka. Hän oli kuin kurttuinen matelija, joka hitaasti ryömi vatsallaan eteenpäin. Hän kuoli valoon jouduttuaan.

Turja palasi matkaltansa mietiskellen näkemiänsä. Tuntui kuin Ekvatorian kansasta olisi "veto loppunut", kuin olisi siinä elämän ponnevoima lauennut ja se olisi pysähtynyt siihen kohtaan kehityksessään, missä oli sattunut olemaan vieterin loppuessa. Nyt se horjutteli eteenpäin vain jatkuvaisuudesta, kuin houreessa. Se näki henkiä ja näkyjä, sitä ohjasivat vaistot, Se kylpi nautinnoissa tai kurjuudessa. Viimeiset elämän ponnevoiman nytkähdykset pukeutuivat omituisiin muotoihin, johtivat meikilliseen sankaruuteen -- niinkuin tuon erakonkin.

Avaruuden Hirviöstä ei kukaan tuntunut tietävän mitään. Kukaan ei näyttänyt ajattelevan naapuriansa. Kuinka olisi silloin huolehdittu maapallon ja aurinkokunnan kohtaloista?

IV luku. Satimessa.

Kun Turja palasi keskuspaikkaan, ilmoitettiin, että hallitus oli palannut. Vihdoinkin saisi hän tietää ratkaisun. Tulkoon se mikä hyvänsä. -- Borealian kansan tehtävä oli selvä. Se ei koskaan voisi hetkeäkään olla tällaisen yhteiskunnan orja, ei edes millään tavalla sen määräysvallan alaisena. Sellainen ajatus saattoi kehittyä ainoastaan tämän maan vallasluokan ihraisissa aivoissa, kun se ei tuntenut Borealian kansaa.

Ei tarvinnut muuta kuin katsella Jorman ilmeitä ja kuulla hänen puheitansa, saadakseen käsityksen Ekvatorian ja Borealian vastakohtaisuudesta. Jorma ei katsellut tämän kansan elämää niinkuin lasten leikkiä eikä aivan niinkään kuin mielipuolten järjettömiä puuhia. Hänen ilmeensä, puheensa ja suhtautumisensa oli jotain siltä väliltä, mutta lisäpiirteenä oli vielä ilmeinen vastenmielisyys, jota oli hyvällä tahdollakaan mahdotonta peittää. Tuolla jättiläisellä oli nähtävästi ainainen halu "antaa pöksyille" näitä "keltiäisiä". "He ovat kaikki hassuja tai roistoja tai roiston poikia". Se oli Jorman käsitys.

Turjan ei siis tarvinnut valmistautua astuessaan Ekvatorian päällikön eteen ilmoittamaan kansansa tahdon. Se voitiin ilmaista parilla sanalla ja oli selvä kuin päivä.

Hänet johdettiin suureen asumukseen, jossa oli alakerrassa sotilaita, ylemmissä kerroksissa joitakin kirjoittelevia miehiä. Ja sitä ylemmissä loistavia, kirjavanylellisesti koristettuja saleja. Siellä kuljeskeli miehiä ja naisia. Kaikkien katseet kääntyivät ihmetellen Turjaan ja Jormaan kun he oppaan jäljessä astelivat rauhallisina salien halki Ekvatorian päällikön vastaanottohuoneeseen. Taitsa jäi Turjan määräyksen mukaan saliin, pitämään silmällä sieltä käsin asiain kehitystä. Hän kuuli naisten ihastuneet kuiskaukset ja näki heidän paljon puhuvat silmäyksensä.

Hän kuuli miesten mainitsevan sanan "_sota_" ja koetti saada selville, mistä nämä puhuivat.

-- Elleivät nämä pohjoisesta tulleet lumiukot taivu, on parasta ajaa heidät tiehensä maastamme, lausui muuan. Mitä me heillä teemme, elleivät he tahdo tehdä työtä.

-- Toisin sanoen, lisäsi toinen mies, meidän on lähdettävä pienelle metsästysretkelle sinne pohjoiseen.

-- Minusta olisi parasta, virkahti kolmas, panna nämä öykkärit kiinni ja mennä noutamaan koko se lauma sieltä pohjoisesta ja opettaa sille Ekvatorian tapoja.

Nähtävästi ei Taitsaa pidetty Turjan seuraan kuuluvana, koskapa keskustelu kävi vapaasti miesten kesken tähän suuntaan. Naisilla kuului olevan aivan toisenlaista puhuttavaa Turjasta, Jormasta ja heidän kansastansa: Millaista olisi saada heiltä lempeä?

Viipyi kotvan, ennenkuin Turja palasi. Hän oli yhtä rauhallinen kuin mennessäänkin.

-- Tämä retki alkaa käydä perin ikäväksi, murisi Jorma heidän palatessaan asuntoonsa. Ja joutavaksi, lisäsi hän hetken kuluttua. Mitä tästäkin äijänkäkkyrästä nyt sai selville? Nauraa kitkutti kuin meidän Tarja ja kähisi pöytäänsä nojaillen -- kuin hassu.

-- Hän oli nähtävästi maistanut tuntuvasti masmaa, selitti Turja. Huomenna saamme lopullisen selvän ja silloin toki pääsemme lähtemään.

Taitsa kertoi puolestaan, mitä hän oli kuullut odotellessaan salissa.

-- Vai niin, ihmetteli Turja. Onpa niillä miehillä pyrstösulkia! Päällikkö ei sanonut mitään varmaa, kun ilmoitin, että Borealian kansa tarjoaa kymmenykset, mutta ei ikimaailmassa anna mitään muuta. Hän sanoi neuvottelevansa hallituksen kanssa ja ilmoittavansa huomenna.

-- Nyt on parasta pitää silmät auki, virkkoi Taitsa. Minusta tuntuu, että ne vangitsevat meidät ja yrittävät puristaa Borealian kansalta suostumuksen asettamiinsa ehtoihin.

-- Mutta se olisi sentään liikaa! Vangita meidät ja estää meitä viemästä tietoja Borealian kansalle! mumisi Turja.

-- Vielä enemmänkin, jatkoi Taitsa. He voivat lähettää Borealian päällikön Turjan nimessä kehoituksen kansallenne suostua asetettuihin ehtoihin.

-- Sekään ei suuria merkitse. Borealian kansa ei suostu sittekään. Mutta olisipa se konnamaista! No, pitäkäämme varamme!

Seuraavana päivänä tehtiin suunnitelma siltä varalta, että heitä yritettäisiin vangita. Taitsa varasi satamaan käytettäväksi pienen soudun, joka oli joka hetki valmiina lähtöön. Turjan mennessä päällikön puheille tulisi Jorman olla varuillaan satamaan vievällä kadulla, radioputket mukana, ja Taitsa seuraisi Turjaa hallintorakennuksen portille saakka ja jäisi sinne odottamaan.

Tämä suunnitelma perustui siihen, että Ekvatorian hallitus ei Taitsan tietojen mukaan vangitse uhrejaan hallintorakennuksen alueella. Se on ikäänkuin kohteliaisuustapa ja sisältynee siihen myöskin jotain yliluonnollisen pelkoa. Turjan vangitseminen tapahtuisi siis todennäköisesti portilla, jos sellaista suunnitellaan. Jos Taitsa havaitsee portilla vangitsijoita, antaa hän Jormalle merkin. Kun Turja astuu ulos rakennuksesta, antaa Taitsa toisen merkin ja Jorma tekee radiosäteellä selvän vangitsijoista. Ja kun Turjakin on saanut sitten radioputken, voivat he raivata tieltänsä, vaikka koko Ekvatorian sotajoukon.

-- -- -- Taitsa odottelee portilla. Jorma kävelee edestakaisin puiden siimeksessä etäällä satamaan vievällä kadulla. Jorma on tyyni, melkeinpä laiska. Mutta Taitsan on hiukan outo olla. Hän silmäilee sinne ja tänne, tempaa laukustaan rullan, jota on lukevinaan. Mutta silmät eivät tottele. Perhanan kauan ne siellä nyt kinastelevat! Hän laskee puita kadun vierellä ja tirkistelee puiston siimekseen. Hän on näkevinään miehen ja naisen eräässä lehtimajassa -- -- -- Mutta hänen ajatuksensa palaavat taasen Ekvatorian päällikön vastaanottosuojaan.

-- Suostutteko ehtoihimme, kysyy äijänkäkkyrä.

-- Emme, kumahtaa Turjan lyhyt vastaus.

Taitsa on kuulevinaan ukon natisevan naurua.

-- Tiedättekö mitä se merkitsee Ekvatorian kielellä? irvistelee hän.

-- Emme. Se on meille yhdentekevää. Sen saa Ekvatoria tietää.

-- Se merkitsee _sotaa_.

Taitsa on näkevinään Turjan vuorostaan nauravan hiljaista tyyntä nauruaan. Nyt ukko pönkittää itsensä pönäkäksi, vetää leukansa rintaan ja puhuu syvältä kurkustaan:

-- Hallitus on päättänyt, että Borealian päällikön Turjan on hyväksyttävä meidän asettamamme ehdot, tai vangitsemme hänet seuralaisineen ja menemme ja ajamme hänen kansansa takaisin jäätikölle tai tuomme tänne ja opetamme sille Ekvatorian tapoja.

Taitsa on näkevinään Turjan synkkenevän.

-- Minä olen rehellisesti esittänyt teille ne perusteet, joihin nojaten kansani on kieltäytynyt hyväksymästä ehtojanne. Olen vakuuttanut kansani puolesta, että me maksamme teille kymmenykset tuottamistamme tavaroista. Borealian kansa on täten mielestään tehnyt tavattoman suuren myönnytyksen. Eikö Ekvatoria siis ota tätä tarjousta vastaan?

Ukko kähisee ja nauraa kitajaa.