Part 7

Mutta sitte hän muisti kaikki viimeaikojen kokemukset Borealiassa, koko sen mahtavan ongelman, jonka _Välttämättömyyden_ ankarat lait olivat hänelle sanelleet. Sen ratkaisu oli kasvanut kiinni hänen olemukseensa, se oli puhjennut työstä, tuskasta ja painiskelusta kuoleman kanssa eikä siinä ratkaisussa ollut hänelle enää yhtään heikkoa ja hämärää kohtaa. Sen täytyi kulkea täyttymykseensä niinkuin tähdet kulkevat ratojansa.

Hänen kansansa oli samoista maapallon aineista kuin Ekvatoriankin kansa. Hänen kansallansa oli sama oikeus auringon energiaan kuin Ekvatoriankin kansalla. Elon kipinä kaikissa oli samaa avaruuden rannattomilla ulapoilla kukkivaa elämää. Ei ollut eroa tässä suhteessa hänen kansansa ja Ekvatorian kansan välillä. Hänen kansallansa oli aivan sama oikeus _koko maapalloon_ kuin kellä muulla hyvänsä. Sen ei tarvinnut kuolla niin kauan kuin maapallolla elää voi.

Ja olipa Ekvatorian kansa millainen tahansa, sen kanssa kosketuksiin antautuminen ei kuitenkaan merkinnyt kansan ruumiillista itsemurhaa. Itsemurha oli ensin vältettävä ja sitte pidettävä huolta muusta.

Turja tarkasteli kaukoputkella Ekvatoriaa. Hän näki sulaa maata ja sen takana taivaanrannalla sulan meren. Jäätiköllä ei hänen kaukoputkensa tavannut yhtään elävätä olentoa. Hän etsi sopivaa päämajan paikkaa jonkun matkaa lähempänä sulaa maata. Sinne pystytettäisiin yksi kasematti ja yksi retkikunta pitäisi siellä aina leiriä kahden muun retkeillessä ympäristössä.

XVIII luku. Borealia ja Ekvatoria.

Turja kutsui miehistön ulos ja näytti heille tummaa juovaa taivaanrannalla.

-- Taitaa ihan koti näkyä, pärpätti Orma. Olisi tätä saanut kauemminkin kestää.

Turja antoi Ormalle kiikarin ja kehoitti katsomaan.

-- Näyttääkö Borealialta? kysyi Turja.

Orma pudisti sanattomana päätänsä ja palasi kasemattiin. Kaikki kiikarit suuntautuivat tummaa juovaa kohti. Äänettöminä tähyilevät miehet. Lopuksi kuitenkin Turma kysäsee:

-- Mikä se sitte on tuo maa?

-- Se on Ekvatoria, vastasi Turja.

Kaikki kiikarit laskeutuivat. Oli kuin olisi salama iskenyt miesjoukkoon. Liikkumatta tuijottavat he maahan. Ensimmäisenä kääntyi Jorma ja käveli kuin häveten kasemattiin. Sitte lähti mies toisensa jälkeen muristen jotain, "pitääpä tästä mennä sitä ja sitä tekemään" t.m.s. Vihdoin olivat Turja ja Karma kahden.

-- No, Karma. Mitä siinä töllistelet! Livistä jo perhanan kyytiä toisten jälkeen. Pankaa silmälaput päähänne ja juoskaa henkenne edestä pohjoiseen! Etkö kuule! Mörkö tulee jo. Vie niille sana, että mörkö tulee ja että kiirehtivät! Pankaa kokoon kimpsujanne! Mutta sano niille, että lähtevät ennenkuin itkevät. Minä annan ylön jos minä näen miesten itkevän! Hyi helvetti!

Turja raivosi, käänsi selkänsä Karmalle ja lähti kävelemään jäätikölle.

Tätä hän ei olisi odottanut! Parhaita miehiä, valioväkeä! Ja kammahtavat kuin lapset, nähdessään suuren sulan maan ja kuullessaan sen nimen! Mitä sanookaan muu kansa, kun kerran sen hetki tulee! Täytyykö hänen nähdä kansansa kuolevan vaistomaisen kammonsa verkkoon? Se olisi kehnouden näyte. Hän ei voi sitä uskoa kansastansa. Mutta häntä kuohutti sanomattomasti nyt kun hänen suunnitelmansa ensi kerran, vaikka tällä kertaa sivumennen, törmäsi tähän kariin. Häntä kuohutti kansansa karaistujen miesten suhtautuminen Ekvatoriaan.

Käveltyään edestakaisin jäätiköllä Turja näki Karman juoksevan leiriltä.

-- Miehet pyytävät päällikköä tulemaan ja selittämään asiaa, ilmoitti Karma.

Turja asteli hitaasti itseänsä tyynnytellen leirille. Siellä olivat miehet koolla kasemattien edustalla ja puhelivat keskenään.

-- Mitä sitte? tokasi Turja perille saavuttuaan.

Kaikki katselivat toisiinsa, ei kukaan puhunut.

-- Teillä on jotain sanottavaa, ilmoitti Karma, jatkoi Turja.

Silloin astui Turma esiin ja puhui:

-- Me vain haluaisimme tietää, aikooko päällikkö viedä meidät tuohon maahan? Hän viittasi kädellänsä mustaa viirua taivaanrannalla. Meistä on tuntunut kummalliselta, että on yhä vain matkattu etelään pysähtymättä metsästämään. Nyt me arvelemme, että matka pitääkin tuohon maahan. Mutta meillä on kai oikeus päättää, menemmekö sinne tai emme? Me olemme tulleet jo liian kauas etelään. Ekvatoria voi pitää näitä jäätiköitä jo omanansa.

Turjan veri alkoi taasen kuohua.

-- Lienen saanut akkoja mukaani Borealiasta. Minä en ole kuullut ikänäni Borealian miesten tällaisia puheita pitävän silloin kun he ovat velvollisuuttaan täyttämässä. Minä en ole "vienyt" teitä minnekään. Te olette lähteneet vapaaehtoisesti metsästysmatkalle etelän jäätiköille ja sitoutuneet tottelemaan tällä matkalla minua. Ei ole ollut puhetta mistään rajasta jäätiköillä, jonka yli ei saa mennä, ei ole ollut puhetta siitä missä metsästetään, missä ei. Minä en johda teitä minnekään muualle, kuin jäätikölle. Ensi kerran minä kuulen Borealian miehen sanaani epäilevän. Turma kai tietää, että Borealiassa on tapa kohdella ankarasti pettäjää, mutta yhtä ankarasti myöskin sitä, joka aiheetta syyttää toista petoksesta?

-- Mutta kansamme vanha vala kieltää meitä astumasta Ekvatorian rajan yli, väitti Turma.

-- Minä uskon kuitenkin, että minun pääni riittää sovitukseksi ja Ekvatorian kansa jättää teidän nahkanne parkitsematta. Minä tarjoan sen lunnaiksi, jos Turma on tehnyt sellaisen kuolemansynnin, että on mennyt tuon kummallisen rajan yli. Mutta minä en ole nähnyt mitään rajaa! Missä se on? Ja kuka sen on määrännyt?

-- Ekvatoria tietysti, kuului miesjoukosta.

-- Mutta entäs, jos se on määrännyt rajan kulkemaan Borealian pohjoispuolitse. Ja te olette tehneet tuota kuolemansyntiä koko ikänne -- asuneet Ekvatorian alueella. Lähdettekö kotiin päästyänne pohjoiseen, jos minä tuon tiedon että Borealia onkin Ekvatorian aluetta?

-- Mutta mistä syystä päällikkö raivosi, ellei kysymyksessä ollut matka tuonne sulaan maahan?

-- Minullakin nähkääs on muuan "oikeus". Minulla on oikeus halveksia miehiä jotka pelkäävät mörköjä, ja minulla on oikeus myöskin sanoa se silloin kun haluan. Mutta minä tahdon tässä nyt kerran puheisiin ruvettuamme sanoa asian pohjaan saakka: Minua suututti teidän käytöksenne sen vuoksi, että jonkun ajan kuluttua _meidän ja koko meidän kansamme on pakko mennä tuohon maahan_. Minä olin ajatellut, että teistä kehittyy tällä nykyisellä retkellä miehiä, jotka johtavat kansaamme jäätikön yli, pois varman kuoleman kynsistä, tuohon maahan, joka taivaanrannalla näkyy. Mutta nyt minä näen, että olen pettynyt, että minulla ei ollutkaan matkassani oikeita miehiä.

-- Se on Tarjan oppia, lausui joku miehistä uhkaavasti. Päällikkö kai muistaa, miten Tarjan kävi.

Turja oli nyt jo täysin mielensä herra ja alkoi tyynesti ohjata keskustelua.

-- Tarjan oppia, aivan niin. Tarja on viisas mies. Tarja ei pelkää mörköjä. Hän on nähnyt ensimmäisenä sen minkä tuleman pitää, mikä tapahtuu aivan yhtä varmasti kuin tähti kiertää radallaan. -- Mitä te aiotte ehdottaa kansalle siltä varalta että Borealia muutaman vuoden kuluttua on jäätikön peitossa? Itsemurhaako? Ehkä te aiotte kannattaa sitä, että juostaan kaikki rivissä Borealian lahteen. Kokonainen kansa ei voi jäätiköllä kauan elää. Ja ilvesten ruuaksihan lähetetään vain pahantekijät.

-- Mutta kansa tuskin taipuu lähtemään Ekvatoriaan. Kertomus vanhasta valasta on kulkenut polvesta polveen ja Ekvatoria on aina merkinnyt jokaiselle miehelle ja naiselle jo lapsesta pitäen samaa kuin salaperäinen pahan pesä, kaiken kärsimyksen ja ilkeyden alku. Vanhemmat ovat sen aina lapsilleen opettaneet.

-- Jonkinlaisen lupauksen ovat esi-isämme antaneet. Se on tosiasia. Mutta tiedätte kai myöskin, että _silloin_ ei tämä lupaus merkinnyt lupausta kuolla jäätiköllä. _Nyt_ sensijaan kansamme kuolee jäätiköllä, ellei se palaa Ekvatoriaan. Silloin tämä lupaus merkitsi vain sitä, että kansamme jäsenet eivät palaa salaa Ekvatoriaan uudestaan taistelemaan silloisia vallanpitäjiä vastaan. Nyt me sen sijaan palaamme kansana, neuvoteltuamme Ekvatorian kanssa. Me emme pyydä palata Ekvatorian yhteiskuntaan, me pyydämme ja vaadimme vain maapalaa, millä elää. Meillä on oikeus vedota Ekvatorian kansaan, ennenkuin kuolemme jäätiköllä. Meillä on oikeus alkaa uudestaan se oikeudenkäynti, jossa kansamme tuomittiin joko orjaksi tai jäätiköille, sillä tuomion toinen vaihtoehto on muuttanut merkitystään. Se merkitsee nyt kuolemaa. -- Minä näen, että Karmalla on jotain sanottavaa?

-- Sitä vain, että tämähän on aivan turhaa puhetta. Meidän on nyt mentävä Ekvatoriaan. Päällikkö sanoo, että se merkitsee pelkuruutta jollei sinne mene. Mitäs me tässä turhia -- -- --. Onhan selvää, että sinne on silloin mentävä. Minä luulen, että se mies ei palaa Borealiaan, josta Turjalla on se käsitys, että hän on pelkuri.

Itse asia on minulle lyhyt ja selvä juttu, jatkoi Karma. Minä itse elän kyllä jäätikölläkin. Mutta minulla on vaimo ja pari lasta. Niitä en minä aio tappaa pitämällä heitä jäätiköllä. Minä kuljetan heidät tänne ja pyydän maata. Ellei anneta, jatkoi Karma, niin minä _otan_, vaatimattoman asumattoman pienen palasen. Kenelläkään ei ole ollut ikimaailmassa oikeutta luvata, että minä tappaisin vaimoni ja lapseni jäätiköllä, kun on vielä sulaakin maata.

Vähitellen alkoivat mielet kääntyä. Useat olivat samaa mieltä kuin Karma ja halusivat heti Ekvatoriaan. Mutta Turja selitti, että matka sinne on nyt turha. He eivät osaa kieltä eikä heillä ole kansansa valtuutusta. Ja nyt hän ilmaisi tämän matkan varsinaisen tarkoituksen. Ihmismetsästys alkoi.

-- -- -- Eräänä päivänä oli Turja joukkueineen juuri lähdössä leiriltä ja katseli kaukoputkella Ekvatoriaan viettävää jäätikkörinnettä. Hänen huomionsa kiintyi mustaan pisteeseen aivan lähellä sulaa. Se liikkui. Se kohosi pitkin rinnettä, laskeutui laaksoon ja kohosi taasen seuraavaa rinnettä. Ei epäilemistäkään: siellä tuli ihmisiä. Ja kun Karman joukkue oli aivan toisaalla ja Jorman joukkue juuri saapunut leirille, niin täytyi tämän joukkueen olla peräisin Ekvatoriasta. -- Turja seurasi edelleen ryhmän liikkeitä. Nyt se pysähtyy. Pysähdys kesti hyvän aikaa. Turjasta näytti, niinkuin muuan olisi siellä neuvotellut ja puhunut toisten kanssa. Välimatka oli kuitenkin liian pitkä, jotta olisi voinut nähdä tapahtumat tarkasti. Yhtäkkiä hajaantui ryhmä kahtia. Toiset lähtivät palaamaan takaisin, toiset jäivät paikoilleen. Jälelle jääneet näyttivät katselevan ympärilleen, kulkivat sitte jonkun matkaa Turjan leirille päin ja istuutuivat neuvottelemaan. Turja oli varma, että tässä oli se saalis, jota he olivat etsineet monta päivää: tuomittuja Ekvatorian kansalaisia, jotka tuotiin jäätikölle elämään -- tai kuolemaan.

Nyt oli aika toimia. Miehistö pukeutui heti valkoisiin metsästysvaippoihinsa ja saartaminen alkoi.

Kun tultiin lähemmäksi, huomattiin niitä olevan neljä miestä. He eivät huomanneet mitään, ennenkuin Turja seisoi aivan heidän edessänsä. He tuijottivat häneen äänettöminä, liikkumattomina. Mutta kun hän teki liikkeen viitatakseen ystävällisesti, kavahtivat he jaloilleen ja aikoivat pakoon. Mutta huomattuaan olevansa piiritettyjä, jäivät he kuin naulittuina seisomaan paikoilleen. He olivat pienikasvuisia, Turjan mielestä muodottomia ja kaikesta päättäen aivan pelon lamauttamia. He vapisivat, tärisivät ja hytisivät nähtävästi enemmän pelosta kuin vilusta. Turja koetti heille liikkeillä tulkita, että heille ei aiota mitään pahaa, vaaditaan ainoastaan että he seuraavat Turjaa.

Leirille tultua he hämmästyivät ja pelästyivät uudestaan. Turja oli käsittävinään, että he aluksi luulivat Turjan miehinensä olevan joitain tuntemattomia metsästäjiä Ekvatoriasta. Mutta tarkasteltuaan kasematteja ja muita varusteita havaitsivat he erehtyneensä. Turja jäi heidän kanssaan leirille ja alkoi heti yrittää rakentaa ymmärryksen siltaa itsensä ja vieraitten välille.

Seuraavana päivänä palasi Karma mukanansa viisi vankia. Nämä olivat tehneet vastarintaa. Heillä oli omituisia paukahtavia ja tappavia aseita joilla he olivat surmanneet kaksi Karman miestä ennenkuin Karma ennätti tai älysi lähettää heidän lävitsensä tainnuttavan radiosäteen. Karma oli ollut vain muutaman kerran elämässään pahalla tuulella ja nyt oli taasen yksi sellainen kerta. Hän murisi, että Ekvatorian miehistä pitäisi tehdä ilveksen ruokaa. He olivat tappaneet kaksi Borealian parhaimmista miehistä.

Paluumatka alkoi seuraavana päivänä.

XIX luku. Kuolema vaiko Ekvatoria?

Lämpimin vuodenaika oli kulunut äärimmilleen jännitetyssä työssä. Se ei oikeastaan enää ollut työtä. Se oli hurjaa rynnistystä, se oli raivokasta taistelua elämästä ja kuolemasta. Kaikki muu unohtui kansalta. Se ei soittanut eikä laulanutkaan muuta kuin jonkun kiihdyttävän, villitsevän, työtä ja kuolemata poljennoissaan ylistävän karjunnan silloin kuin tarvittiin huumausta hurjassa työssä. Se ei kertonut satuja eikä kaskuja enää, se ei ihaillut mitään eikä ketään, se tuskin rakasti ollenkaan. _Lemmestä_ ei kukaan puhunut. Sukupuoliyhteys kävi yhä harvinaisemmaksi. Turja huomasi, että kansa kovettui ja tavallaan raaistui nopeasti.

Kaikki energia, mikä ravinnosta kehittyi, keskittyi lihaksiin ja niiden hermostoon sekä niihin aivo-osiin, joita työssä tarvittiin.

Turja, Urja sekä muutamat, joilta vielä riitti voimia ja halua, opettelivat Ekvatoriasta tuoduilta vierailta heidän kieltänsä -- tai oikeastaan kahta kieltä, sillä huomattiin, että nämäkään seitsemän (kaksi oli jätetty jäätikölle, kun he olivat ensin varastaneet ruokavaroja ja lopulta yrittäneet surmata koko retkikunnan) eivät puhuneet kaikki samaa kieltä. Vieraat oppivat myöskin puolestaan Borealian kieltä.

Kun Turja oli päässyt niin pitkälle, että hän ymmärsi Taitsan, vieraista älykkäimmän ja miellyttävimmän, kuvauksia Ekvatorian oloista, kuuli hän hämmästyttävän seikan toisensa jälkeen. Ensiksikin: Ekvatoriassa ei ainakaan kansa näyttänyt tietävän mitään Avaruuden hirviöstä. Toiseksi hämmästytti Turjaa näiden vieraiden yleinen tietämättömyys. Ja kolmanneksi oli Ekvatorian oloissa suorastaan käsittämättömiä kohtia. Jos hän oikein ymmärsi Taitsaa, eli Ekvatoriassa ihmisryhmä, jonka ei ollenkaan tarvinnut tehdä työtä, mutta joka silti määräsi miten Ekvatorian elämä järjestetään.

Kun Taitsa selitti tätä ensi kerran, ei Turja luullut ymmärtävänsä häntä, sellainen järjestyshän oli hänestä aivan mahdoton. Hän odotti kunnes oppi kieltä paremmin ja johti keskustelun uudestaan näihin asioihin. Taas selitti Taitsa samalla tavalla. Turja kyseli ja tutkisteli monella tavalla, päästäkseen selville missä väärinkäsitys piili, mutta ei keksinyt mitään väärinkäsitystä. Viisi kertaa hän palasi samaan asiaan, mutta tulos oli aina sama. Lopulta hänen täytyi alkaa uskoa tämä uskomaton selitys.

Toinen käsittämätön seikka oli, että Ekvatoriassa saattoivat toiset kansalaiset Taitsan tietojen mukaan kuolla nälkään, vaikka maassa oli ruokavaroja aivan riittävästi ja toisilla aivan yltäkylläisesti. Taitsa nauroi hurjasti, kun Turja kysäsi: "Eivätkö he sitte tahdo syödä?"

Vielä huomasi Turja, että varsinkin toiset hänen vieraistaan _vihasivat_ Ekvatorian oloja ja varsinkin jotain kansanosaa ja kaikesta päättäen halusivat tappaa joitakin kansalaisiansa. Turja piti tätä rikollisuuden merkkinä ja tunsi heitä kohtaan vastenmielisyyttä.

Kulunut lämpimin vuoden aika osoitti, että Borealian peittyminen lopullisesti jäähän on sangen lähellä. Sula alue pienenee pienenemistään. Ainoastaan äärimmäisillä ponnistuksilla voi kansa sivuuttaa vielä ensi talven. Turja näki välttämättömäksi alkaa todenteolla valmistelut kansan muuttoa varten Ekvatoriaan. Kaikkein ensiksi oli käytävä taistelu kansan ennakkoluuloista Ekvatorian kammoa vastaan. Kansalle oli tehtävä selväksi se hirvittävä ongelma, jonka Urja ja Turja tunsivat, sekä sen ainoa ja välttämätön ratkaisu.

Turja kutsui kokoon eduskunnan. Istunto pidettiin yöllä. Ison suojaman seinälle oli levitetty energomittarin käyrä ja korokkeella oli tähtikiikari. Tavalliseen tapaansa kävi Turja asiaan suoraan käsiksi, aivan kuin hyökäten. Hän sammutti valot ja näytti heille Avaruuden Hirviön, hän kuvasi energomittarin käyrää seuraten aurinkokunnan kulun tuon hirviön valtakunnassa.

-- Me olemme suunnattoman massan vieraana. Se ei ole aurinkokunta eikä tähtisumu. Me olemme ainakin jo tuhannen vuotta kulkeneet sen ympärillä leijailevassa kosmillisessa tomussa, sen jättiläismassan äärimmäisissä ohuemmissa osissa. Se on imenyt meiltä energian, auringonvalon ja lämmön. Se on kenties jo vienyt meiltä ilmakehää ja hiilihappoakin, vaikka hiilihappo voikin olla kiinnittynyt myöskin maan kerrostumiin jään alle. Nuo vonkuvat ja räiskähtelevät meteorit tuolla ilmassa, koko tuo taivaan tulitus, ovat terveisiä massahirviöltä. Niinkuin näette, on siinä hehkuvaa massaa ja pimeitä kohtia. Sitä kiertää nähtävästi tuhansia kappaleita, hehkuvia ja pimeitä. Näitte sen massaan vajonneita tai vajoavia palloja.

Mikä on tämä Avaruuden Hirviö? Emme sitä tiedä. Onko se aurinkokuntamme ellipsiradan keskuskappale? Onko se koko avaruuden keskuskappale, josta tähdet ovat kerran lähteneet jonkin tuntemattoman voiman sinkoamina ja johon ne väsyneinä palaavat päätettyään matkansa Avaruuden rannattomilla ulapoilla?

Olipa se mikä tahansa -- tosiasia on: _Me lähestymme sitä_!

Pimeys, lumi, jää ja pakkanen johtuvat siitä. Se on tähän saakka huokunut kuolemaa tämän pallon pinnalle. _Ja huokuu edelleenkin, kunnes olemme sen sivuuttaneet_. Minä en tiedä miten me sen sivuutamme. Minä en tahdo puuttua mahdollisuuksiin tässä suhteessa. Minä vain totean sen järkähtämättömän tosiasian, että ei tapahdu mitään käännettä oloissa tällä pallolla ennenkuin alamme poistua tämän hirviön läheisyydestä. Borealia on jäätyvä edelleen vielä monta vuotta. Kosmillinen tomu imee yhä enemmän auringon energiaa, lämpö alenee, myrskyt yltyvät, kuolema käy yli maan. Jäätiköllä ei mikään kansa voi elää.

Mitä tästä seuraa? Vastatkaa!

Haudanhiljaisuus, niin että kuului ellipsoidin valittava sävel Kapitolion katolta.

Ovi aukeni hiljaa ja suojamaan astui Urja. Hän lausui jotain matalalla äänellä Turjalle ja istuutui omalle paikallensa Turjan rinnalle.

Turja nousi jälleen:

-- Tässä tuo Urja tiedon, että myrsky ulvoo itäisessä jäätikkösemaforissa. Huomenna se on täällä. Meillä ei ole monta hetkeä tuhlattavana. Meidän on mentävä lepäämään ja valmistumaan taisteluun, joka on todennäköisesti ankarin mitä me olemme koskaan taistelleet.

-- Ellei kukaan halua vastata asettamaani kysymykseen, täytyy minun tehdä se itse.

Silloin nousi Karma:

-- Minä odotin, että Tarja alkaa. (Turja hymyili itseksensä. Hän oli pyytänyt, että Tarja ei puhuisi mitään.) Mutta koska hän nyt istuu hiljaa niin voinhan minä alkaa. Päällikön kysymykseen: mitä tästä seuraa, vastaan minä kahdella sanalla: _muutto Ekvatoriaan_.

Syntyi liikettä ja murinaa, mutta ei syntynyt melua -- sen pani Turja mielihyvin merkille.

Turja selitti, että Borealian kansa ei voi seuraavaa sataa vuotta missään muualla säilyä hengissä kuin mahdollisesti Ekvatoriassa. Hän mainitsi kevyesti "eräästä vanhasta lupauksesta", jonka esi-isämme antoivat kerran Ekvatoriasta lähtiessään, mutta selitti heti, että se ei voinut koskea tällaista tapausta. Ja sitäpaitsi: voisihan kansa palata takaisin Borealiaan heti kun vaara on sivuutettu, käänne tapahtunut ja Borealia vapautuisi jäästä.

-- Kansamme oikeus ja velvollisuus on elää niinkauan kuin tällä taivaankappaleella elää voi. Kansallamme on tähän taivaankappaleeseen yhtä suuri oikeus kuin millä muulla kansalla hyvänsä. Minustakaan ei ole olemassa mitään muuta ratkaisua kuin: _Ekvatoriaan_!

Oli useita, jotka ilmoittivat hyväksyvänsä Karman ja Turjan kannan.

Mutta sitte heräsi vastustus. Ja se oli purkausta se! Käytettiin rajua kieltä. Vainottiin täysillä latauksilla näitä "taivaan nuuskijoita", tätä "etelän henkeä", näitä "pehmoisen etsijöitä". Se sähisi, rätisi, räiskyi ja paukahteli kuin jättiläisakkumulaattorin vihainen voimalataus, tämä kansan vuosisataisten vaistojen uumenista ammentava oppositsioni.

Turja kuunteli tyynenä. Hän oli jo varma voitostansa, vaikka päätös tehtäisiin vasta seuraavalla kerralla. Mutta Karma ei voinut hillitä itseänsä vaan kimmahti lopulta ylös, hyppäsi pöydällensä ja kiljasi vastustajille:

-- Avaruuden nimessä, tappakaa itsenne! Mutta vaikka kaikki muut kumartaisivat kuolemalle, niin minä en tee seuraa. Enkä minä aio jäädyttää jäätiköllä vaimoani ja lapsiani. Minä vien heidät Ekvatoriaan. Ja kun Borealia jälleen sulaa, palaavat minun lapseni tänne. Ja sitte täällä elää Karman kansa.

Miksi te odottelette? Kun kerran aijotte tehdä itsemurhan, niin tehkää se heti. Mutta petoja te olette, jos aiotte tappaa myöskin vaimonne ja lapsenne.

Vastustus vaikeni ja Turja lopetti istunnon.

XX luku. Kuolemaa pakoon.

"Ja hän sanoi: Tämä on Passukin matkan loppu, mutta sinun tiesi, Charley, kulkee yhä eteenpäin monen auringon nousun ja laskun aikana, yli tuntemattomien maiden ja outojen vesien ja se on täynnä vuosia ja kunniaa ja mainetta. Se vie sinut monen naisen majaan ja hyvän naisen, mutta koskaan ei se johdata sinua suurempaan rakkauteen kuin Passukin rakkaus -- -- Aina on Passuk ollut ylpeä miehestään. Nouskoon hän ylös, sitokoon lumikengät jalkoihinsa ja lähteköön, jotta hän saisi pitää ylpeytensä."

Jack Londonin "Naisen rakkaus".

Sitte tuli se vuosi jona Borealian maasta ei enää paljastunut täydellisesti kuin pieni täplä. Seuraavana talvena osa kansasta kuolisi varmasti sen vuoksi, että energia ei riittäisi asumusten lämmitykseen. Myöhemmin uhkaisi nälkäkuolema.

Edellisenä talvena oli Turja tehnyt matkan Ekvatorian rajalle mukanansa Taitsa ja pari muuta Ekvatorian miestä. Nämä kävivät Turjan lähettiläinä Ekvatorian päällikön puheilla. Ekvatoria lähetti neuvottelijat jäätikölle Turjan leiriin. Mutta nämä neuvottelijat eivät tienneet juuri muuta sanoa, kuin että kansoja oli viime aikoina tullut Ekvatoriaan pohjoisesta ja etelästä ja että Ekvatorian hallitus on taipuvainen antamaan maata. Ehtoja ei voitu nyt yksityiskohtaisesti ilmoittaa -- sillä hallitus oli merellä huvittelemassa. Turja odotti kauan lähempiä tietoja, mutta kun ei niitä kuulunut, täytyi hänen palata niine tietoineen kotiin.

Hän teki tämän matkan sekä mennessä että tullessa aivan uusia reittejä myöten tutkiakseen jäätikköä ja havaitsi, että hänen ensi kerralla kulkemansa tie on paras.

Lämpimän vuodenajan lähetessä loppuaan kysyttiin asiassa kansan mieltä. Ennen äänestystä annettiin jokaiselle tilaisuus nähdä kiikarilla Avaruuden Hirviö ja samalla selitettiin heille lyhyesti koko ongelma. Edeltäpäin määrätyt joukkueet kokoontuivat toinen toisensa jälkeen öisin Kapitolion isoon suojamaan ja Turja ja Urja tekivät heille vuoronperään selvää asemasta.

Äänestyksessä kannatti enemmistö muuttoa Ekvatoriaan.

Vähemmistön puolesta tuli lähetystö Turjan puheille. Se ilmoitti, että ainakin suurin osa vähemmistöstä ei aio lähteä:

_Ensiksikin_ eivät he olleet vakuutettuja siitä, että ei käänne maan ilmastossa voisi tapahtua jo verrattain pian. Eihän päällikkö voinut sanoa, milloin Avaruuden Hirviö sivuutetaan.

_Toiseksi_ arvelivat he, että vaimot ja lapset kuolevat etelän jäätiköllä.

_Kolmanneksi_ eivät he tienneet millainen oli vastaanotto Ekvatoriassa ja millä ehdoilla siellä saa maata.

Näin ollen aikoivat he jäädä Borealiaan -- ainakin toistaiseksi.

Turja vastasi, että se on aivan niinkuin olla pitää:

_Ensiksi_ ei koko kansa voi muuttaa samalla kertaa. Siihen eivät varusteet riitä, vaikka lähtöä on valmistettu jo lähes ajastaika.

_Toiseksi_ voi melkein puolet kansasta elää vielä ainakin vuoden Borealiassa.

_Kolmanneksi_ ei ketään voida pakoittaa lähtemään.

Näin ollen on aivan oikein, että osa kansasta jää Borealiaan -- toistaiseksi.

Mutta hän toivoo saavansa tulla sen osan pelastamaan, ennenkuin se kuolee jäätiköllä.