Part 4

Nyt nousi mies muutamalta etumaisimmista istuimista. Hänellä oli solakka ruumis ja pieni inuva ääni. Hänen mielestään ei Borealian kansan pitänyt väistyä milloinkaan, vaan, jos Kaiken Loppu on tulossa, kuolla kotonansa. Olisi rajoitettava yhä lasten lukumäärää ja siis myöskin kansan lukumäärää, kunnes tultaisiin siihen hetkeen, jolloin kansa itse pitäisi kuolinpeijaisensa ja lakkaisi kokonaan synnyttämästä. Puhujan mielestä voitaisiin suunnilleen arvioida, milloin jälkeläisiä jo odottaisi nälkäkuolema jäätiköllä. Ja näitä jälkeläisiä ei olisi enää synnytettävä.

Tuntui siltä kuin kokous olisi hyväksynyt tämän puhujan kannan. Joku naisista ainoastaan huomautti, että jos joudutaan tällaisen kohtalokkaan ratkaisun eteen, on luonnollisestikin kansan itsensä annettava määrätä kansanäänestyksessä.

Turja nousi tuoliltansa:

-- Kysymyksen käsittely lykätään. Pyydän että kaikki valmistuvat vakaviin ratkaisuihin. Käsitykseni on, että Borealian kansalla on oikeus ja velvollisuus elää niin kauan kuin tällä taivaankappaleella ihminen voi elää. Itsemurha on Elämän Uskonnon mukaan suurin synti. Avaruuden ihmeellisin ponnevoima on elämän ponnistelu jatkua edelleen. Mistä me tiedämme, vaikka Avaruus olisi kutsunut meidän kansamme pelastamaan korkealle kehitetyn ihmiselämän sen häiriötilan yli, mihin maapallomme kenties aivan tilapäisesti on joutunut? Siis: taistelu loppuun saakka, viimeiseen hedelmöitettyyn naiseen saakka!

Emme voi ratkaista nyt vielä, mitä teemme. Ensin on hankittava tietoja. Toistaiseksi jatkamme, kuten tähänkin saakka. Kysymyksen käsittely lykätään. Istunto on päättynyt.

* * * * *

Edustajain hajaannuttua Turja kiiruhti pieneen kuutiohuoneeseen kiikarin ääreen. Taas hän tarkasti kauan taivasta ja taas häntä vapisutti ja huimasi se mitä hän siellä näki.

Urja odotteli puolisoansa illallispalalle. Kun häntä ei kuulunut, läksi itse etsimään. Hän käveli ajatuksissaan kaikissa suojissa, missä näki valoputkien toimivan. Palatessaan kierrokseltaan totesi hän hämmästykseksensä ja ajatuksistaan heräten, että hän ei ollut löytänyt etsimäänsä. Ensin hän arveli hänen menneen jonkun edustajan kera ulos, mutta hylkäsi sitte tämän olettamuksen. Vaistoten ja ymmärtäen puolisonsa sielun tavalliset liikehtimiset melkein paremmin kuin omansa, saattoi hän jokseenkin varmasti päätellä, miten Turja missäkin tilaisuudessa menettelee. Ja nyt hänestä tuntui aivan selvältä, että hän ei ole voinut mennä ulos, ellei hänellä ole ollut jotain aivan erikoista asiaa sinne. Ei, hänen täytyy olla asumuksessa. Onko hän siis ylhäällä? Mutta mitä hän siellä tekisi?

Urja nousi kuitenkin pieneen kuutiomajaan. Siellä nukkui Turja istuallansa kiikarin ääressä, edessä avoinna vanha tähtitieteen käsikirja:

VI luku. Jokapäiväistä taistelua.

Tämän jälkeen kulki elämä Borealiassa jonkun aikaa tavallista rataansa. Joka ilta kohosi Kapitolion katolta punainen säde taivaalle ja joka ilta palasivat ihmiset raskain askelin katoiltansa pohtien hiljaisessa mielessänsä, mitä tulee lopuksi.

Lähestyi kylmin vuodenaika, jolloin lumi ja jää peitti Borealian. Odotettiin synkkinä, lakkaako Borealian sydän jo tänä talvena sykkimästä, s.o. seisahtuvatko voima-asemat senvuoksi, että joki jäätyy pohjia myöten. Varustaudutaan siltä varalta. Asumuksia ei lämmitetä muuta kuin mitä ne lämpiävät heikosta auringon lämmöstä, jonka omegametalli päästää huoneisiin ja säilyttää siellä. Kaikki liikenevä energia kootaan jättiläisakkumulaattoreihin. Jokainen pisara kallisarvoista voimaa koetetaan täten tallettaa talven varalle. Näin oli jo menetelty pitkät ajat. Mutta tähän saakka oli kuitenkin joessa säilynyt elo, vaikka heikkokin, yli talven. Joku voima-asema oli voitu sentään pitää käynnissä. Varastoitu voima oli käytetty sangen tarpeellisena lisänä.

Mutta nyt peljättiin pahinta. Energomittarin käyrä oli laskenut siinä määrin, että joki oli kaiken todennäköisyyden mukaan jäätyvä kokonaan.

Ja kansan kohtalo riippuu siitä, milloin se jälleen virkoaa virtaamaan -- riittävätkö voimavarastot niin kauan kuin "sydän on sykkimättä".

Kun vanhat akkumulaattorit ovat täyteen ladattuja, lasketaan Turjan johdolla, miten käytettävissä oleva voima on jaettava, jotta voidaan valmistaa uusia akkumulaattoreja tarkalleen samassa tahdissa kuin ne voidaan ladatakin, niin ettei hetkeäkään kulu hyödyttömästi.

Eduskunnan päätöksen mukaan antaa Turja käskyn, että jäätikköilveksiä on pyydystettävä niin paljo kuin mahdollista, niiden liha valmistettava ja varastoitava ja nahkat varattava siltä varalta, että johtoverkkokankaan käyttöä lämmittävänä pukuna täytyisi rajoittaa.

Naiset hoitavat kemiallista ravintoaineiden valmistusta ja ottavat talteen kasvitarhoista kaiken, mikä ikinä syötäväksi kelpaa. Useat järjestävät asumuksiinsa kasvilavoja, joihin panevat kasvamaan sopivia ruokakasveja. Naisten taholta tehdään ehdotus, että eduskunta harkitsisi, eikö olisi syytä antaa yleinen määräys, että energiaa ei ole tuhlattava lämmittämällä asumuksia ainoastaan ihmisiä varten, vaan on jokaiseen asumukseen sijoitettava kasvamaan syötäväksi kelpaavaa. Mutta ehdotus hyljätään siitä syystä, että eduskunta ei voi tietää riittääkö auringonvalo talvella kasveille.

Eduskunta lausuu kuitenkin _kehoituksen_, että niin monet kuin suinkin käyttäisivät lomahetkiä kasvilavojen rakentamiseen asumuksiin. Sillä jos auringonvalo riittää kasveille, voidaan heti, kun tämä huomataan, vastaavassa määrässä supistaa kemiallista ravintoaineiden valmistusta ja siten säästää voimaa.

Borealian kansan jokainen hermo tähtää alkavan talven voittamiseen. Voima-asemat jymisevät, omegametalli heläjää ympäri maan, kolmisointuiset ja jykevätahtiset työlaulut kaikuvat. Energia rätisee ja jymisee korkeajännitysakkumulaattoreissa, kun sitä niihin ladataan, ja radioputkien säteet vongahtelevat jäätiköillä kun ilvekset kaatuvat metsästäjien saaliina. Joskus sattuu onnettomuuksia, hirvittäviä purkauksia. Vahingossa joku väärä kosketus: kuuluu jymähdys, rätinää ja tulenliekki leimahtaa taivaalle. Kuolleita, toiset salaman muodottomiksi ruhjomia, kannetaan pois. Uudet sankarit astuvat sijaan. Ja työlaulu kaikuu -- -- --

Turjaa ei näy juuri missään. Hän istuu päämajassa, esikunta lähistössään. Tiedot tulevat ja menevät, eri teitä, langattomia ja langallisia. Kaksi tiimaa päivässä hän liikkuu työpaikoilla. Hänellä ei ole milloinkaan kiirettä, mutta lyhyeen hän puhuu ja kaunistelematta. Tällä matkalla hän saattaa sanoa vain viisi tai kymmenen sanaa. Mutta jokainen niistä merkitsee tuhat isoa mittaa säästynyttä energiaa, suuren onnettomuuden välttymistä t.m.s. Hänellä näyttää aina olevan koko taistelun pohjapiirustus avoinna edessään ja hän tietää aina missä on ratkaiseva kohta. Hän näytti elävän mukana jokaisella työmaalla, vaikka istuikin päämajassa. Hän näytti vaistoavan edeltäpäin jokaisen tapahtuman työssä, jokaisen onnettomuudenkin. Hän tunsi melkein jokaisen työssä mukana olevan luonteen, kyvyt ja heikkoudet.

Kun tuli tieto akkumulaattorin n:o 116 räjähdyksestä ja kolmen miehen ja yhden naisen kuolemasta, niin vastasi Turja vain:

-- Minä annoin kesken kiirein huomautuksen, että Mataran piti itse tarkata mittaria. Hän on nähtävästi jättänyt sen Aijan huoleksi. Aija näki huonosti ja on lisäksi huolimaton. He tekivät meille huonon palveluksen. Mutta älkäämme moittiko heitä enää, he ovat antaneet henkensä sovitukseksi.

Illalla vongahti Kapitolion katolta punainen soihtu, mutta kansa ei jouda eikä jaksa sen johdosta sen enempää -- -- --.

VII luku. Borealian päällikön puoliso.

Turja työskentelee pienessä kuutiohuoneessa joka ilta myöhään yöhön. Hän tutkii taivasta kiikarilla ja vanhoja tähtitieteen käsikirjoja. Hän on järjestänyt itselleen erikoisen koneiston laskuja varten. Ja hän pyrkii lujasti tulokseen. Taivas jatkaa yöstä toiseen tulitustansa hänen päänsä päällä. Mutta hän ei näytä kiinnittävän tähän erikoista huomiota. Päinvastoin näyttävät hänelle olevan mieluisampia ne illat ja yöt, jolloin taivas on hiukan puhtaampi kosmillisesta tomusta, jolloin Avaruuden kaukaiset ilmiöt näkyvät hiukan selvemmin. Silloin hänen kiikarinsa tähtää tuntikausia samaan Avaruuden kohtaan ja kiihkeästi kaivaa hän laskuistansa tuloksia. Kolme kertaa pääsee hän laskujen loppuun ja pettyneenä ja masentuneena nukkuu hän istuallensa kiikarin ääreen. Siitä hänet Urja noutaa alas, itsekseen ihmetellen joka kerta yhä enemmän puolisonsa käytöstä.

Kun hän sitte eräänä yönä neljännen kerran alkaa nousta pieneen kuutiomajaan noutaakseen Turjaa, joka varmaan taasen oli nukkunut sinne, ei hän enää sivuuttanut tätä asiaa pelkällä ihmettelemisellä. Hän ajatteli sitä syvemmin ja päätti kuin päättikin tehdä Turjalle suoran kysymyksen.

Mutta juuri kun hän oli astumaisillaan majaan, pysähtyi hän yhtäkkiä. Suuri meteori sähisi ja vongahti lähellä. Raikuva pamahdus ja sen jälkeen kuului selvästi kappaleiden putoamista. Mutta Urja ei kiinnittänyt tähän huomiota.

-- Totta tosiaan, missä on järkeni ollut? puheli hän itseksensä. Missä on järki parkani ollut?

Hän pudisteli nyrkkiänsä ja iski sillä otsaansa:

-- Sehän on selvä kuin vanhojen aikojen kirkas päivä. Kosmoksen nimessä, olenpa ollut tyhmä.

Hän astui reippaasti ja päättävästi majaan. Aivan oikein: Turja nukkui taasen kiikaripöydän ääressä. Urja laski yksinkertaisen ystävällisesti kätensä hänen olallensa ja lausui Turjan nimen. Nukkuja heräsi. Urja katsoi häntä avoimesti silmiin pienen kiikarilampun valossa ja kysyi:

-- Et pääse selville?

Turja tuijotti puolisoansa hämmästyneenä ja vastasi epäröiden, tuskaisesti:

-- En.

-- Sinä et usko Turja kuinka tyhmä ihminen saattaa toisinaan olla. Minä sanon sinulle yhden esimerkin eräiden aivojen sietämättömästä tuhrusmaisuudesta. -- Minä kun luulin, että sinä istut ja kiikaroit ja torkut täällä -- -- -- noin muuten vain -- -- -- jonkunlaisesta tunteellisuudesta -- -- -- tai oikeammin sanoen senvuoksi, että minä olen, kuinka sanoisin, ymmärräthän sinä sen ilmankin, että minä en ole kaunotar ja että sinä et viihdy seurassani -- -- --. Mutta minä vakuutan, että tämä johtui vain siitä, että en yrittänyt ajatella asiaa syvemmin, olin niin kiintynyt tähän työhön, tähän taisteluun saapuvaa talvea vastaan, etten oikeastaan joutanut ajattelemaan syvemmin. Kansamme tavan mukaan olet sinä, niinkuin minäkin, vapaa menemään uuteen avioon, jos selitämme valamiehille sopimuksemme -- -- -- en sitä puolta aatoksissani halveksi. Vaan sitä, että saatoin luulla sinun kuluttavan aikaa ja voimia täällä turhanpäiten tällaisen taistelun aikana. Sinä ymmärrät. Minä halveksin näitä aatoksiani. Älkäämme puhuko sen enempää siitä.

Turja oli katsonut häntä hymyillen ihmeissään. Yhtäkkiä lausui Urja päättävästi, melkeinpä kiihkeästi:

-- Minä tahdon katsoa mitä sinä näet siellä taivaalla!

-- Avaruuden nimessä, etkö sinä siis tiedä, kiljasi Turja -- -- -- mistä sinä sitten tiesit kysyä enkö saa selvää -- --?

-- En minä tiedä, mutta minä arvasin. Siellä täytyy olla jotain, joka on vielä enemmän, kuin energomittari, kosmillinen tomu, hiilihapon puute ja joen jäätyminen. Muuten sinä et istuisi täällä. Sinä näet siellä jotain kamalaa. Siellä näkyy varmaan kansamme loppu, kenties Kaiken Loppu, niinkuin kansamme sanoo. Minä tahdon katsoa, tahdon tietää, millä Avaruus meitä uhkaa. Minä en tahdo kuolla tietämättömänä.

Turja kiersi kiikarin entisestä asennosta, pysäytti sen kellokoneiston ja siirsi linssejä. Sitte hän kääntyi Urjaan päin ja puheli, yrittäen hymytä:

-- Entäs, jos minä sittekin olisin kyllästynyt sinuun ja haaveilisin täällä uudesta puolisostani, laulelisin täällä Avaruudelle ja tähdille lemmestäni. Älä ole niin varma, Urja hyvä. Olen ihminen ja mies ja sydän tykyttää rinnassani -- luullakseni, arvatenkin. Enkö minä saisi mielestäsi ollenkaan tunteilla? -- Puhukaamme asiasta enemmän alhaalla. Tule, menkäämme.

-- Turja hyvä, puhui Urja katsoen kiinteästi puolisoansa, jätä turhat jutut. Onko asemamme mielestäsi sopiva joutavuuksille? Olethan jo tunnustanut, että taivaalla on jotakin, josta sinä koetat saada selkoa uhraten suuren osan öistäsi ja voimistasi. Sinä et kansasi päällikkönä ja ollen vastuussa sen kohtaloista tätä tekisi, ellei siellä kiikarissa näkyisi jotain vakavaa. Ja sinulla ei ole syytä eikä oikeuttakaan kieltää minua katsomasta sitä.

-- Ole hyvä ja katso, sanoi Turja ystävällisenä ja vältellen.

Urja aikoi ensin istuutua kiikaripöydän ääreen. Mutta sitte hän pyysi tyynesti:

-- Turja hyvä, aseta kiikari, minä en osaa.

-- En. Sitä minä en tee, kuohahti Turja.

Urja katsoi häntä pitkään.

-- Etkö -- vaikka minä pyydän hartaasti.

-- En, Urja ystävä, minä en tahdo, minä en voi.

-- Sepä ikävää, lausui Urja hiljaa, aivan kuin itseksensä.

-- Ymmärrä, Urja kulta, minua. Minä olen niin epätietoinen. Enhän minä voi -- jos se ei olisi muuta kuin päähänpisto -- -- --?

-- Sepä ikävää, puheli Urja vieläkin hiljemmin ja kääntyi mennäkseen.

-- Miksi aiot mennä, mitä sinä nyt? hätääntyi! Turja. Kuuletko, minä en voi!

-- Jos minä olen Turjan, Borealian päällikön puoliso, niin sinä voit. Ellet sinä voi, en minä kelpaa Turjan, Borealian päällikön puolisoksi, tuli Urjalta hiljaa kuin helähtäen.

-- Minä sanon sinulle, Urja, nyt asian niin selvästi kuin osaan, mörähti Turja päätänsä ravistaen, hampaat yhdessä, kuin raskaan taakan alle vaipuva, joka ylpeästi tahtoo salata heikkoutensa. Olen elänyt tuskassa kauan. Se on kenties huomattu. Minä olen nähnyt taivaalla -- -- -- sanokaamme kamalaa. Mutta minä en ole selvillä vielä onko se Borealian loppu, onko se Kaiken Loppu, en ole selvillä, mitä se oikeastaan on. Vapisuttavat kuvat ovat nousseet mieleeni kenties turhanpäiten. Olen päättänyt, että en ilmaise näkemääni kenellekään, ennenkuin tiedän jotain varmaa. Minun itsetuntoni, miksen sanoisi ylpeyteni, ei salli, että minut saadaan kiinni turhasta kuvajaisten pelosta. Eikä ole oikeinkaan rasittaa yhtään tämän kansan jäsentä liialla taakalla. Tästä syystä en ole puhunut sinullekaan mitään, Urja. Minä olen mies. Miltä tuntuisi, jos sinä näkisit minut turhan pelkurina. Olin päättänyt ilmoittaa sinulle heti kun olen varma asiasta -- että on jotain ilmoittamista. Tässä syyni. Tee mitä tahdot. Minä asetan kiikarin, jos haluat.

-- Luuletko saavasi selville totuuden?

-- Toivon ainakin, vastasi Turja epäröiden, ainakin koetan parastani.

-- Minä teen ehdotuksen, reipastui Urja. Kuinka kauan luulet tarvitsevasi vielä aikaa, saadaksesi varman käsityksen ilmiöstä -- tai päästäksesi selville, ettet voi sitä selittää?

-- En voi sitä sanoa.

-- Mutta meidän täytyy sopia määräajasta. Katsos, minä olen varma, että sinä et istu täällä turhaan. Turja, Borealian päällikkö, ei ole koskaan sillä tavalla erehtynyt. Vaikka sinun laskusi nyt jo sanoisivat, että ei ole mitään pelättävää, niin minä en niitä laskuja uskoisi sen jälkeen kun olet istunut täällä tuskaisia öitä. Sano minulle: pelkäätkö, että se lähestyy nopeasti -- -- -- Näen kasvoistasi, että se lähestyy nopeasti. Pankaamme lyhyt määräaika. Ellet sen kuluessa pääse tulokseen, niin sinä annat minun katsoa -- ja olipa laskujesi tulos minkälainen hyvänsä, saan minä katsoa.

-- Mutta onhan jokseenkin samantekevää silloin, katsotpa sinä kiikariin nyt tai sitte.

-- Ei, ei ole samantekevää. Minä tahdon kunnioittaa sinun perusteitasi. Mutta minä tahdon myöskin tuntea uhkaavan onnettomuuden.

VIII luku. Avaruuden puheilla.

Määräaika oli kulunut. Turja oli viidennen kerran päättänyt laskunsa turhaan ja laskeutui itse noutamaan Urjaa.

He nousivat kuutiomajaan äänettöminä, vakavina, käsi kädessä. Oli verrattain valoisa yö. Taivas oli tavallista selkeämpi. Ellipsoidi kuutiomajan katolla hehkui ja soi, itseksensä hiljaa valittaen. Turja sammutti sen ja viittasi Urjaa istuutumaan kiikarin ääreen.

Itse hän istui hiukan syrjään tarkaten kiikarilampun valossa Urjan liikkeitä. Hetkisen haki Urja oikeata asentoa. Turja näki, että hän oli äärettömän jännittynyt. Syntyi täydellinen hiljaisuus. Kuului vain voima-asemien jyminä, joku jäätikköilveksen kaukainen karjunta ja muutaman meteorin suhina.

Kellokoneisto, joka kuljetti kiikaria maan liikunnan mukaan ja piti sitä samassa kentässä, hyrisi hiljaa.

Yhtäkkiä huomasi Turja puolisonsa hätkähtävän. Hänen rintansa alkoi kohoilla kiivaasti ja hikikarpalot kimalsivat otsalla kiikarilampun valossa.

-- Nyt hän näkee sen, ajatteli Turja. Näkeeköhän hän kaikki. Myöskin pimeät, äännähti hän tietämättänsä ääneen.

-- Niin, kuiskasi Urja.

Hän katsoi kauan, kouristaen käsin kiikaripöydän reunoista.

Kun hän kääntyi, kuvastui hänen silmissänsä ehdoton kauhu. Mutta tyyni hän oli. Hirvittävän tyyni. Hän tuijotti Turjaan kuin häntä ihmetellen.

-- Urja, äännähti Turja.

-- Niin, nyökäytti tämä. Nousi ja tarttui puolisonsa käteen johtaen häntä ulos majasta, aukeamalle. He astelivat pitkin hyperboloidin reunaa ja pysähtyivät silmäilemään yöhön. Pohjoinen paloi. Pohjoisnunatakin huippu leimusi. Jäätikkö ylt'ympäri kumotti yössä. Borealiassakin oli jo hiukan lunta. Voima-asemien valomeri näkyi idässä ja niiden jyminä ja jyske kuului hiljaisessa yössä. Silloin tällöin kajahti jäätikköilveksen karjunta, kaikui omituisesti, toisinaan kuoleutuen, toisinaan taasen kuuluen. Vain joistakuista asunnoista tuikahti yksinäinen valo ja vain muudan kaukainen työlaulu värisi tavallista kuulakkaammassa yössä.

Siellä kattojen alla nukkui heidän kansansa. Tuolla ylhäällä Avaruus valmisti sille ikuista unta. Täällä kansansa yläpuolella Avaruuden alla nämä kaksi ikäänkuin tekivät tiliä kummallekin. Oli kuin olisivat he pyytäneet Avaruudelta armoa kattojen alla nukkuvalle kansallensa.

Mutta he tiesivät ja tunsivat, että se ei kuule heidän pyyntöänsä. Se ei tunne sääliä. Se murskaa elämää armotta ja synnyttää uutta. Eetteri ei kanna tuskan huutoja. Siellä täällä hukkuu Avaruuden aalloilla kukkiva elämän ulpukka rajumyrskyyn. Mutta toisaalla avaa se tyynessä lahdessa terälehtensä.

He tiesivät, että ainoa mikä saattaa auttaa, on taistelu. On saatava täydellinen selvä asemasta, uhkaavasta tilanteesta, voimat on suunnattava sen mukaan. Silloin pelastutaan, jos se yleensä on mahdollista. Ellei, niin kuollaan, vaivutaan, me elämän pisarat Avaruudessa, maahan ja hajotaan, hukutaan. Elämämme on ollut kuin atoomin värähdys.

Tähän suuntaan kulkevat ajatukset kummankin mielessä katkesivat, kun Urja tarrasi molemmin käsin kiinni puolisonsa käsivarteen ja kiljahti:

-- Näetkö!

Turja silmäsi ehdottomasti niitä Avaruuden seutuja, joita hän oli monena yönä kiikarilla tähdännyt.

-- Totta tosiaan, hän mumisi. Se näkyy, se näkyy -- -- --. Mutta ainoastaan näin kirkkaana yönä. Ja ainoastaan jos _tietää_.

Turja sytytti ellipsoidin ja he kuulivat sen hiljaisen valituksen alas laskeutuessaan.

IX luku. Myrsky alkaa.

Päivä oli ankara. Lumimyrsky raivosi. Yhtenä pyrynä oli Borealian ilma. Se oli tullut mukanansa kokonaisia vuoria rakeita ja lunta itäisiltä jäätiköiltä. Se pauhasi ja jyski ja jyrisi jo tullessansa jäätikön vuorissa ja kuiluissa. Tiedettiin, mitä se merkitsi ja varustauduttiin sen varalta. Kaikki sopivat työt järjestettiin asunnoihin ja muihin suojamiin. Ne jotka jäivät ulos, ottivat vara-akkumulaattorin lämmitysverkkoansa varten, kypärän silmikoineen ja metallikäsineet.

Myrsky tuli keskellä päivää. Päivä pimeni. Valot sytytettiin. Tuuli oli niin voimakas, että se puhalsi voima-asemien metallipiippuihin kuin urkupiippuihin. Ne ulvoivat ja mörisivät epäsoinnuissa. Asunnot ratisivat ja huojuivat. Rakeet synnyttivät kaikkialla, missä ne putosivat omegametallille, korvia huumaavan melun. Metalli soi ja valitti kuin kuoleman tuskassa kiemurrellen. Lunta ja rakeita tuli toisinaan tuulen lennättämänä sellaisissa tukuissa kuin olisi niitä jättiläislapio heittänyt. Borealia näytti hautautuvan lumeen ja jäähän tuossa tuokiossa.

Turja neuvotteli esikunnassansa. Ensiksi olivat hänen mielessänsä, myrskyn tullessa, ilveksen metsästäjät, jotka olivat jäätiköillä. Kun hän oli aamulla kuullut jäätikkösemaforien kuuntelukoneella myrskyn soivan itäisessä jäätikkösemaforissa, oli hän käskenyt heti kaikkien sinä päivänä jäätiköille määrättyjen jäädä kotiin. Mutta jäätiköillä oli toista sataa miestä, jotka olivat lähteneet edellisinä päivinä eivätkä olleet palanneet. He pelastuisivat, jos he huomaisivat myrskyn ajoissa ja kukin joukkue kokoontuisi kasemattiinsa, jollaista he kuljettivat mukanansa kokoonpantuna. He voivat sen lämmittää mukana olevalla akkumulaattorilla ja katon läpi he pystyttävät ilmanvaihtotorvet. Vaikkapa he hautautuvat kokonaan lumeen, voivat he pelastua myrskyn lakattua. He antavat radiosäteellä merkkejä ja heidät löydetään tai he kaivautuvat itse ulos ja palaavat. Jos myrskyn käsissä lentävät jääkimpaleet särkevät kasematin tai jos myrsky yllättää joukkueen hajallaan, on edessä useimmiten varma kuolema.

Neuvottelu johti siihen tulokseen, että jäätiköillä olevain auttamiseksi ei tällä hetkellä voida tehdä muuta kuin lähettää kolme avustusretkikuntaa lumivetureilla niihin kolmeen solaan, joista tavallisimmin käytetyt tiet jäätiköille johtavat. Retkikuntien miehistöt otettiin vapaaehtoisista, joita tarjoutui kolme kertaa niin paljon kuin tarvittiin.

Toinen pulmallinen kysymys oli lähellä jäätikön reunaa olevien asuntojen kohtalo. Joka talvi oli lumelle ja jäälle luovutettu Borealian maa-alaa. Oli tyhjennetty asumus siellä ja täällä ja revitty ja kuljetettu kaikki keskemmälle maata. Toisinaan oli joku asunto hautautunut ankarimpien lumimyrskyjen aikana niin, että sen kaivamiseen ei katsottu voitavan ryhtyä. Muutamia asuntokuntiakin olivat ensimmäiset hirmumyrskyt yllättäneet Ja haudanneet elävältä. Siellä ne nukkuivat jo kaukana, tuhat mittaa vahvan jäätikön alla ikuista untansa.

Mutta sittemmin oli alettu noudattaa yhä suurempaa varovaisuutta. Myrskyn saapuessa tyhjennettiin nopeasti äärimmäiset talot, varsinkin ne, jotka olivat jäätikön sisään tunkeutuvissa vuonoissa, sillä tällaiset vuonot saattoi yksi ainoa hirmumyrsky ammentaa täyteen lunta ja jäätä ja tasoittaa sen muun jäätikön tasalle. Kauan oli suunniteltu koko asuntojärjestyksen muutosta. Olisi haluttu rakentaa kaikki asumukset maan keskeen tiheään ryhmään ja järjestää hyvät kulkuneuvot maan äärille. Mutta niukka voiman saanti ei sallinut enää tällaista suuruudistusta.

Turja oli aamulla antanut määräyksen maan äärillä olevain asuntojen tyhjentämisestä. Kaikki kuljetusneuvot ja vetojuhdat, mitä suinkin liikeni keskuksesta, lähetettiin apuun. Useat asumukset tyhjennettiin onnellisesti, mutta toisissa viivyteltiin liian kauan. Myrsky saapui ja silloin ei enää ollut syytä lähteä pitemmälle taipaleelle muuten kuin lumiveturilla.

Osa lumivetureista päätettiin lähettää enimmän uhattuihin tyhjentämättömiin asunnoihin maan äärillä. Mutta osa täytyi pitää keskuksessa niillä teillä, joilla täytyi ehdottomasti pitää liikennettä yllä niin kauan kuin voima-asemat olivat käynnissä ja energiaa varastoitiin.

Kolmanneksi harkittiin tuulivoima-asemien kehittämistä. Nämä olivat aikaisemmin olleet Turjan lempiaate. Niitä hän oli miettinyt yötä päivää, kokeillut, rakentanut ja esitellyt eduskunnalle. Hänellä oli jo kokonainen sarja oppilaita, jotka tunsivat näiden koneistojen rakenteen pienimpiin yksityiskohtiin saakka ja jotka pystyivät kehittämään niitä omintakeisesti edelleen. Mutta ne olivat vielä epäkäytännöllisiä. Myrskyt niitä rikkoivat, vaikka niiden jättiläistuutit olivat suojatut verkolla, jossa kulki tulikuuma voimavirta -- tyynellä ne eivät taasen toimineet -- ja Borealiassa puhalsi harvoin tuuli, jolla ei olisi ollut mukanansa jäätä ja lunta.

Turja oli toivonut näistä voima-asemista apua Borealialle, sitte kun sen entinen sydän lakkaisi talvella sykkimästä. Ja antoivathan ne jo pienen osan tarvittavasta voimasta -- antaisivat enemmänkin, siitä oli Turja varma, jos niitä tarmokkaasti kehitettäisiin.

Mutta nyt häneltä ei liiennyt enää mielenkiintoa tälle kysymykselle. Leikinlaskija Hara ilvehti esikunnassa, että Turja osoittaa häilyväisyyden oireita niinkuin olisi rakastunut. -- Täytyy olla korkeajännitysakkumulaattori sisässänsä sillä miehellä, joka lemmiskelee tällaisessa myrskyssä.